7.1
Laki hyvinvointialueiden rahoituksesta
7 §.Palvelutarpeen muutoksen huomioon ottaminen. Pykälässä säädetään siitä, miten hyvinvointialueiden valtion rahoituksen koko maan tasoa tarkistettaessa otetaan vuosittain etukäteen huomioon arvioitu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeen muutos. Pykälän 2 momentin mukaan palvelutarpeen muutoksen arvioinnin perusteena käytetään THL:n kehittämän SOME-mallin mukaista arvioitua palvelutarpeen kasvua. Palvelutarpeen arvioidusta vuosittaisesta kasvusta säädetään vähintään neljän vuoden välein.
SOME-mallissa julkiset menot jaetaan kolmeen osa-alueeseen, jotka kattavat eläkkeet, muut tulonsiirrot sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset. Näiden kehitys selittyy olennaisesti väestörakenteen kehityksen kautta syntyvillä vaikutuksilla. Yhteistä kaikkien menojen tarkastelulle mallissa on niiden jakaminen sukupuoli- ja vuosi-ikäluokkakohtaisesti, jolloin Tilastokeskuksen väestöennusteen perusteella voidaan projisoida menojen kehitystä tulevaisuudessa joko menojen nykyrakenteen perusteella tai vaihtoehtoisin oletuksin sukupuoli- ja ikäluokkakohtaisten menojen kehityksestä.
SOME-mallin mukainen laskenta perustuu lähtökohtaisesti oletukseen, että menojen jakautuminen eri toimenpiteisiin ja etuisuuksiin kunkin ikäryhmän sisällä säilyy nykyisen kaltaisena – poikkeuksena eläkkeet – mutta ikäryhmien koon muuttuessa väestöennusteen mukaisesti toimenpiteiden kokonaiskustannukset muuttuvat ikäryhmien muutoksen mukaisesti. Vaihtoehtoinen tapa tulkita laskentaa on ajatella tuloksen edustavan toimenpiteiden kustannuksia eri ikäryhmien asiakasta kohden, jolloin asiakasmäärien kehitystä ikäryhmittäin ennustetaan väestöennusteen mukaisesti.
SOME-mallilla tuotettuja kehitysarvioita käytetään myös valtiovarainministeriössä julkisen talouden kestävyysvajearvion laadinnassa. SOME-mallissa käytettävistä aineistoista, laskentamenetelmistä ja oletuksista päättää SOME-mallin ohjausryhmä, joka muodostuu THL:n, valtiovarainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, Tilastokeskuksen, Kansaneläkelaitoksen ja Eläketurvakeskuksen edustajista. SOME-malli on ennuste, jonka tuottamat arviot päivittyvät ja tarkentuvat sitä mukaa, kun uutta aineistoa syntyy (esimerkiksi väestöennuste sekä sukupuoli- ja ikäryhmäkohtaiset sote-palveluiden kustannus- ja käyttötiedot). Myös mallissa käytettäviä oletuksia käydään kehittämistyössä läpi ja tarkastellaan erityisesti tutkimuskirjallisuuteen perustuen.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi varainhoitovuosille 2027–2030 sovellettavasta arvioidusta palvelutarpeen kasvusta. SOME-mallin mukaan väestön ikärakenteen muutoksesta aiheutuvaksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeen kasvuksi arvioidaan maaliskuussa 2026 käytettävissä olevien uusimpien tietojen perusteella 1,01 prosenttia vuonna 2027, 0,98 prosenttia vuonna 2028, 0,97 prosenttia vuonna 2029 ja 1,01 prosenttia vuonna 2030.
SOME-malliin perustuvasta kasvuarviosta ehdotetaan pykälän 1 momentin mukaan otettavaksi vuodesta 2027 huomioon kunkin varainhoitovuoden rahoituksessa 60 prosenttia. Lisäksi rahoituslain 36 §:n 1 momentissa säädetystä palvelutarpeen kasvun huomioon ottamisessa sovellettavasta määräaikaisesta 0,2 prosenttiyksikön korotuksesta luovuttaisiin vuodesta 2028. Siten esimerkiksi vuodelle 2027 etukäteen huomioon otettava palvelutarpeen kasvu olisi yhteensä 0,60 x (1,01 prosenttia + 0,2 prosenttia) ja vuonna 2028 yhteensä 0,60 x 0,98 prosenttia.
Edellä mainittuihin valtiontaloudellisten säästötoimenpiteisiin perustuva rahoituksen leikkaus kohdennettaisiin alueille sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen määräytymistekijöiden mukaisesti.
14 §.Terveyden-, vanhusten- ja sosiaalihuollon palvelutarvekerroin. Pykälän 1 momentissa säädetään siitä, miten kullekin hyvinvointialueelle lasketaan terveyden-, vanhusten- ja sosiaalihuollon palvelutarvekertoimet. Palvelutarvekertoimet kuvaisivat asukkaiden palvelutarpeita suhteessa maan keskiarvoon. Voimassa olevan momentin mukaan palvelukertoimet lasketaan terveyden-, vanhusten- ja sosiaalihuollon palvelujen tarvetta ja kustannuksia kuvaavien sairauksiin ja sosioekonomisiin tekijöihin perustuvien tarvetekijöiden ja niiden painokertoimien sekä 13 §:n 3 momentissa tarkoitettujen tehtäväkohtaisten painotusten perusteella. Tarvetekijät ja niiden painokertoimet ovat rahoituslain liitteenä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon tarveperusteisen rahoituksen perusteena olevan tarvetekijämallin taustalla olevia kustannus- ja palvelukäyttötietoja ehdotetaan päivitettäväksi THL:n vuoden 2025 tutkimukseen perustuen. Palvelutarvekertoimien laskennassa käytettävät tarvetekijät perustuisivat kuitenkin lähtökohtaisesti voimassa olevan lain liitteen mukaisiin tarvetekijöihin. Tarvetekijöihin tehtäisiin tutkimuksessa ehdotettuja korjauksia ja tarkennuksia, jotka koskisivat osin myös tarvetekijöiden nimitysten tarkentamista. Ehdotettava päivitys olisi siten huomattavasti THL:n vuoden 2025 tutkimuksessa ehdotettua suppeampi. Ratkaisun perusteena ovat tarvetekijöiden tietopohjaan liittyvät ongelmat, joita on selostettu yksityiskohtaisesti edellä jaksoissa Nykytila ja sen arviointi (2.1.2.3) ja Keskeiset ehdotukset (4.1.1.2).
Vuodesta 2027 ei siten vielä ehdoteta otettavaksi huomioon tarvetekijöiden laajennuksia kuten nykyistä laajempaa sairausluokitusta tai sairausluokitukseen liittyvien diagnoositietojen tietopoimintojen laajennuksia esimerkiksi lääkärin ohella muiden ammattiryhmien tai lähivastaanottojen ohella muiden yhteystapojen vastaanotoilla kirjattuihin diagnooseihin tai nykyisten avoterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon lisäksi muihin palvelumuotoihin. Lisäksi ei ehdoteta otettavaksi huomioon pitkäaikaisdiagnooseja kahden vuoden ajalta.
Myöskään henkilön yksityisen (terveydenhuolto ja vanhustenhuolto) ja työterveyshuollon käyttöä kuvaavaa uutta tarvetekijää ei otettaisi vielä huomioon. Sen sijaan yksityisen terveydenhuollon diagnoositietojen vaikutusta rahoitukseen ehdotetaan rajattavaksi ottamalla hoitoilmoitusrekisterin tietopoiminnoissa huomioon tieto siitä, onko hoitotapahtuma yksityisen terveydenhuollon vai hyvinvointialueen palveluita koskeva. Käytännössä tämä toteutetaan seuraavasti: Jos hoitoilmoituksella on ilmoitettu palveluntuottajan OID-yksilöintitunnus (Object Identifier), määritetään sote-organisaatiorekisterissä olevan sektoritiedon avulla, onko kyseessä julkinen vai yksityinen palveluntuottaja. Sektoritieto ryhmittelee kokonaisulkoistukset julkisiksi palveluiksi. Yksityisen palveluntuottajien tapahtumista huomioidaan ne hoitotapahtumat, jotka rekisteritiedon mukaan ovat ostopalvelu- tai palvelusetelitapahtumia. Mikäli OID-yksilöintitunnusta ei löydy, tehdään julkinen-yksityinen-jako palveluntuottajan sosiaali- ja terveydenhuollon toimipaikkarekisterin (TOPI) koodin avulla. Yksityisten palvelutuottajien TOPI-koodit alkavat pääsääntöisesti numerolla 6. Niistä on pyritty tunnistamaan kokonaisulkoistukset ja siirtämään ne julkiselle sektorille, mikäli niihin ei ole yhdistetty tietoa ostopalvelusta tai palvelusetelistä. Myös TOPI-koodin mukaan ryhmitellyistä yksityisen palveluntuottajien tapahtumista huomioidaan ne hoitotapahtumat, jotka rekisteritiedon mukaan ovat ostopalvelu- tai palvelusetelitapahtumia. Ehdotuksen perusteita selostetaan edellä yleisperusteluissa jaksoissa Nykytilan ja sen arviointi (2.1.2.4) ja vaikutuksia rahoitukseen vaikutusarvioissa (4.2.1.3).
Päivityksen yhteydessä otettaisiin huomioon THL:n vuoden 2025 tutkimuksessa ehdotetut voimassa olevan lain mukaisia tarvetekijöitä koskevat tietosisältöjen päivitykset ja korjaukset, joiden tarkoituksen on lisätä tarvetekijöiden selitysastetta ja luotettavuutta.
THL:n vuoden 2025 tutkimuksessa ehdotettua uutta tarjontatekijää ”hyvinvointialueen henkilöstömäärän suhteesta väestöön” ei ole katsottu vielä riittävän valmiiksi, että se voitaisiin toimeenpanna jo vuodesta 2027. Tarjontatekijöihin ei lisättäisi myöskään matka-aikaa lähimmälle terveysasemalle. Siten malliin sisältyisi voimassa olevaa lakia vastaavasti ainoastaan yksi tarjontatekijä, ”matka-aika lähimpään erikoissairaanhoidon päivystykseen”. Tämän tarjontatekijän ennustekykyä ehdotetaan THL:n vuoden 2025 tutkimukseen perustuen parannettavaksi muuttamalla matka-ajan laskentaa perustumaan sivupituuksiltaan kilometrin mittaisiin karttaruutuihin. Aiemmin tarjontatekijä on perustunut epätarkemmin postinumeroalueiden perusteella laskettuihin matka-aikoihin. Tarjontatekijöiden huomioiminen parantaa tarvemallin ennustekykyä ja sitä kautta selittää paremmin myös palveluiden käytön kustannuksia. Hyvinvointialueen palvelutarve lasketaan kuitenkin ainoastaan tarvetekijöihin perustuen. Tämä tehdään niin, että aluekohtaisten palvelutarvekertoimien laskennassa tarjontatekijöiden vaikutus asetetaan samaksi kaikille alueille. Näin vältytään siltä, että rahoitusmalli kompensoisi alueita keskimääräistä paremmasta palvelutarjonnasta.
Lisäksi otettaisiin huomioon seuraavat, THL:n tutkimuksessa ehdotetut täsmennykset ja tekniset korjaukset:
Sairastavuuden aineistopoiminnan laajennus Kelan kuntoutustiedoista niin, että poimitaan muutkin kuin lakiperusteisiin liittyvät kuntoutukset.
Sairastavuuden aineistopoiminnan laajennus Kelan lääkekorvausoikeustiedoista niin, että käytetään lääkekorvausoikeuteen liittyvää diagnoosia lääkekorvausoikeusnumeron sijaan.
Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisteristä ICPC-2-diagnoosit poimitaan jatkossa vain lääkärien kirjaamina.
Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisteristä ei poimita diagnooseja käynneiltä, joilta puuttuu tieto erikoisalasta.
Sairastavuuden aineistopoiminnassa diagnooseja ei jatkossa poimittaisi minkään rekisterin osalta ICD-9-diagnoosikoodien perusteella.
Sairastavuuden aineistopoiminnassa tarkennetaan hoitoilmoitustapahtumien jakamista julkisen ja yksityisen sektorin palvelutapahtumiin aiempaa paremmin.
Palvelukäyttöaineistossa malliin lisätään myös suoritteita, joilla on puuttuvia tietoja yhteystavan tai ammattiryhmän osalta. Perusterveydenhuollon avosairaanhoidon hoitoilmoitusrekisteristä otetaan mukaan myös suoritteet, joilla kävijäryhmä on puuttuva. Lisäksi AURA-luokitusta päivitetään ajantasaisemmaksi.
Erotellaan työttömät pääasiallista toimintaa kuvaavassa sosioekonomisessa tarvetekijässä muista työvoiman ulkopuolella olevista henkilöistä.
Tarvetekijät regressiokertoimineen ovat lain liitteenä. Tarvetekijöiden painoarvoista ehdotetaan jatkossa säädettävän voimassa olevan lain ja sen liitteessä säädettyjen painokertoimien sijasta suoraan tarvetekijöiden kustannusvaikutusta kuvaavan regressiokertoimen perusteella. Kyseessä olisi esitystavan muutos, jolla ei ole vaikutusta aluekohtaisen rahoituksen lopputulokseen. Positiivinen regressiokerroin kertoo, että kyseisellä tekijällä on kustannuksia lisäävä vaikutus ja negatiivinen regressiokerroin kertoo, että kyseisellä tekijällä on kustannuksia vähentävä vaikutus. Esimerkiksi THL:n vuoden 2022 tutkimuksessa diabetes saa terveydenhuollon mallissa regressiokertoimen arvoksi 707, mikä tarkoittaa sitä, että diabetesta sairastavan henkilön kustannukset terveydenhuollolle ovat keskimäärin 707 euroa suuremmat vuodessa kuin muutoin samankaltaisen henkilön, jolla ei ole diabetesta. Muiden kuin ikää kuvaavien tarvetekijöiden painokerroin puolestaan lasketaan jakamalla regressiokerroin koko maan keskimääräisellä tarpeella. Siten painokerroin suhteuttaa yksittäisen tarvetekijän vaikutuksen keskimääräisen henkilön tarpeeseen. Painokertoimien yhteyttä regressiokertoimiin on kuitenkin ollut vaikea ymmärtää. Tästä syystä rahoituslain liitteessä ehdotetaan säädettäväksi kunkin tarvetekijän regressiokertoimesta, joka kuvaa paremmin kunkin tarvetekijän vaikutusta laskennallisiin kustannuksiin.
Tarvetekijöiden regressiokertoimien lisäksi palvelujen käytön kustannusvaikutusta kuvaa tarvemalliin sisältyvä asukaskohtainen erä, vakiotermi. Vakiotermi kuvaa palvelukäytön määrää, joka on keskimäärin jokaisella yksilöllä tarvemallissa iästä, sairastavuudesta ja muista ominaisuuksista riippumatta. Terveydenhuollon mallissa vakiotermi on 1373,3, vanhustenhuollossa 13155,8 ja sosiaalihuollossa 4655,0. Lain liitteessä ehdotetaan jatkossa säädettäväksi myös vakiotermeistä.
Kun tarvetekijä muodostuu useasta toisensa poissulkevasta ryhmästä, regressiokertoimet esitetään siten, että ne kuvaavat vaikutuksia suhteessa laskennan vertailuluokkana olevaan ryhmään. Esimerkiksi ikää kuvaavissa tarvetekijöissä yksi ikäryhmistä on valittava vertailuluokaksi. Vertailuluokan vaikutus sisältyy mallin vakiotermiin, eikä sille määritellä erillistä regressiokerrointa. Muiden ikäryhmien regressiokertoimet ilmaisevat lisäyksen tai vähennyksen verrattuna tähän vertailuluokkaan. Esimerkiksi terveydenhuollon tarvetekijöissä ikää ja sukupuolta kuvaavan tarvetekijän lähtökohtana oleva vertailuluokka on ”ikä 19–25 v, mies”. Tämän ryhmän kustannusvaikutus sisältyy siis vakiotermiin ilman erillistä kerrointa. Esimerkiksi tarvetekijän ”ikä 76–80 v, mies” regressiokerroin 998,9 tarkoittaa sitä, että 76–80-vuotiaan miehen terveydenhuollon palvelujen käytöstä aiheutuvat laskennalliset kustannukset ovat keskimäärin 998,9 euroa suuremmat kuin 19–25-vuotiaan miehen kustannukset.
Ikää ja sukupuolta kuvaavien tarvetekijöiden osalta terveydenhuollon mallissa vertailuluokkana oleva ryhmä on ”ikä 19–25 v, mies”, vanhustenhuollon mallissa ”ikä 65–70 v, mies” ja sosiaalihuollon mallissa ”ikä 0 v”. Sosiaalihuollon mallissa sukupuoli huomioidaan erillisenä tarvetekijänä, minkä vuoksi vertailuluokkana oleva ryhmä kuvaa mallissa vain ikää koskevaa tarvetekijää.
Myös muissa tarvemalliin sisältyvissä tarvetekijöissä, jotka muodostuvat useasta toisensa poissulkevasta ryhmästä, vertailuluokan kustannusvaikutus sisältyy mallin vakiotermiin: Maailman terveysjärjestö WHO:n (World Health Organization) näkövammaluokitusta kuvaava tarvetekijän vertailuluokka on ”WHO:n näkövammaluokitus, ei näkövammaa”, työkyvyttömyyseläkettä kuvaavan tarvetekijän ”ei työkyvyttömyyseläkettä”, pääasiallista toimintaa kuvaavan tarvetekijän ”lapsi, eläkeläinen tai muu työvoiman ulkopuolinen”, koulutustasoa kuvaavan tarvetekijän ”alimman asteen koulutus (ei tietoa tai peruskoulu)”, siviilisäätyä kuvaavan tarvetekijän ”naimaton” ja yksin asuvaa henkilöä kuvaavan tarvetekijän ”ei yksinasuva”.
Tarvetekijöihin tehtäisiin teknisiä muutoksia siten, että siviilisäätyä kuvaavan tarvetekijän vertailuluokka vaihdettaisiin voimassa olevan lain mukaisesta luokasta ”naimattomat” luokkaan ”avioliitossa olevat”. Lisäksi pääasiallista toimintaa kuvaavassa tarvetekijässä työvoiman ulkopuolella olevista henkilöistä erotettaisiin työlliset niin, että kyseisen muuttujan vertailuluokkana olisi jatkossa lapset, eläkeläiset ja muut työvoiman ulkopuolella olevat.
THL on julkaissut tutkimuksessaan 2022 rahoituslain liitteessä olevien tarvetekijöiden painokertoimia vastaavat regressiokertoimet. Tämä mahdollistaa lain liitteeseen päivitettävien tarvetekijöiden kustannusvaikutusten muutosten arvioinnin suhteessa voimassa olevan lain mukaisiin kustannusvaikutuksiin.
THL:n on tarkoitus julkaista huhtikuussa 2026 kuvaus tarvemallista siinä muodossa, jollaisena sen ehdotetaan olevan voimassa vuodesta 2027.
Nyt kyseessä olevan pykälän 2 momenttiin ei ehdoteta esityksessä muutoksia, vaan se vastaisi voimassa olevaa 2 momenttia.
Pykälän 3 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi sääntelyllä THL:n tehtävistä tarvekertoimien määrittämisessä. Muutoksella selkiytettäisiin erityisesti THL:n toimivaltaa korjata tarvekertoimien laskennassa käytettävissä rekisteritiedoissa havaittuja selviä virheitä. Hyvinvointialueiden yhdenvertaisen kohtelun ja rahoituksen oikeellisuuden ja uskottavuuden varmistamiseksi THL:llä olisi mahdollisuus korjata tarvekertoimien laskentaa varten poimitussa tietopohjassa laskennan näkökulmasta merkittävästi virheelliset tiedot, esimerkiksi jonkin sairauden selvästi virheellisesti poikkeavan suuri määrä alueen väestössä.
Ehdotetun sääntelyn mukaan THL kokoaisi palvelutarvekertoimen määrittelyn pohjana olevat tiedot, varmistaisi tiedon laatua ja voisi käyttötarkoitusta varten korjata tiedoissa olevia selviä virheitä sekä laskisi aluekohtaiset tarvekertoimet.
THL:n velvollisuudella tehdä palvelutarvekertoimien tietopohjan laadun varmistusta tietojen poimimisen jälkeen tarkoitettaisiin käytännössä samankaltaista aineistovalidointia, jota tavanomaisesti tehdään rekisteritutkimuksissa. Esimerkiksi tarvekertoimien laskennassa käytettyjen muuttujien vuosimuutokset tarkistetaan. Tarvekertoimen laskennan yhteydessä tehtävän laadunvarmistuksen laajuutta rajaa käytännössä olennaisesti laskennan suorittamisessa oleva aikapaine ja laadunvarmistukselle rekisteritiedon toimittamisen määräajan jälkeen käytettävissä oleva aika. Ehdotetulla THL:n laadunvarmistuksella pyritään mahdollistamaan puuttuminen tarvekerroinlaskennan kannalta olennaisimpiin ja selvimpiin virheellisyyksiin.
THL:llä olisi ehdotuksen mukaan oikeus puuttua laadunvarmistuksessa tiedoissa havaittuihin selviin virheisiin. THL:n pyrkisi varmistamaan tarvekertoimien tietopohjan laatua lähderekisterien laadun varmistuksella ja pyytämällä rekistereihin korjaukset hyvinvointialueilta. Rahoitus on kuitenkin saatava osoitettua hyvinvointialueille oikeudenmukaisesti ja oikea-aikaisesti myös tilanteessa, jossa hyvinvointialue ei esimerkiksi teknisten esteiden vuoksi korjaa selkeästi virheellisiä tietoja rekisteriin ennen kuin laskenta-aineisto poimitaan rekisteristä tarvekertoimen määrittämistä varten. Lähderekisterissä oleva virhe voidaan lisäksi havaita siinä vaiheessa, kun tarvekertoimen määrittämisessä käytettävä laskenta-aineisto on jo poimittu rekisteristä. Pelkästään rekisteriin tehtävä korjaus ei tässä vaiheessa enää automaattisesti välity laskenta-aineistoon. Käytännössä tässä vaiheessa havaittua virhettä ei tietoja toimittavan tahon myöskään usein ole teknisesti mahdollista itse korjata rekisteriin ja rekisteriaineistoa poimia tämän jälkeen uudelleen tarvekertoimen määrittämisen edellyttämässä aikataulussa. Korjaus suoraan laskenta-aineistoon olisi kuitenkin mahdollista toteuttaa nopeammin. Tiedon toimittamiseen velvollisen hyvinvointialueen omista toimista riippumaton mahdollisuus korjata laskenta-aineiston selviä virheitä poistaisi lisäksi ilmeisen kannustinongelman tilanteessa, jossa rahoituksen saajalta edellytettäisiin erityisen nopeita ja mahdollisesti kustannuksia aiheuttavia toimia sellaisen virheen korjaamiseksi, jonka korjaaminen vähentää sen saamaa rahoitusta.
THL:n oikeus korjata laskenta-aineistoja koskisi käytännössä sellaisia ilmeisimpiä virheitä aineistossa, jotka ovat esimerkiksi tunnistettavissa johtuvaksi siten virheellisestä tietotoimituksesta, että tiedot on toimitettu väärään rekisteriin (esimerkiksi Terveyshilmoon Avohilmon sijaan), tieto palvelumuodosta on toimitettu väärin (esimerkiksi kotihoito avosairaanhoidoksi), tieto ammattiryhmästä on toimitettu väärin (esimerkiksi käynti hoitajalla ilmoitettu käyntinä lääkärillä) tai yhteystapa on toimitettu väärin (esimerkiksi konsultaatio kirjattu käynniksi vastaanotolla). Virheen korjauksella voitaisiin tilanteesta riippuen tarkoittaa joko virheellisten tietojen korvaamista tai poistamista laskenta-aineistosta.
THL:n tulisi selvittää lähtökohtaisesti aineistossa havaittua mahdollista virhettä tiedon toimittaneen tahon kanssa. Virhe voisi koskea hyvinvointialueiden toimittamia diagnoositietojen ohella myös muita tarvekertoimen laskennassa käytettäviä tietoja. Virheen korjaamiseksi vaadittava virheen selvyys ei kuitenkaan edellyttäisi virheen riidattomuutta. Virheitä tulisi lisäksi arvioida suhteessa aineiston käyttötarkoitukseen, eli tarvekertoimen määrittämiseen. Esimerkiksi tilanteessa, jossa rekisteritiedon oikeasta toimittamisesta olisi tiedot toimittaneella toimijalla erilainen tulkinta kuin rekisterinpitäjällä, poikkeavasti toimitetut tiedot olisi mahdollista oikaista laskennassa, jos tämä olisi välttämätöntä tarvekertoimen määrittämisessä käytettävän tietopohjan saamiseksi eri alueilta riittävän vertailukelpoiseksi.
Tietopohjassa oleva selvä virhe voisi tulla THL:n tietoon muutenkin kuin laskennan osana tehtävän aineistonvalidoinnin kautta. Myös tällaisia muuta kautta tietoon tulleita selviä virheitä olisi lähtökohtaisesti mahdollista korjata, mikäli niistä voidaan saada riittävä selvyys. Käytännössä mahdollisuutta huomioida muuten kuin aineistonvalidoinnin kautta havaittuja virheitä rajaa olennaisesti tarvekerroinlaskennan aikapaine: tarvekertoimet on voitava tuottaa käytettävissä olevilla resursseilla oikea-aikaisesti. THL:llä olisi tämän vuoksi harkintavaltaa sen suhteen, millaisia virheitä huomioidaan ja millä ajanhetkellä havaittuja virheitä voidaan vielä laskennassa korjata. THL:n on harkinnassaan huomioitava erityisesti virheen merkitys aineiston käyttötarkoituksessa. Lisäksi tulkintaa rajaavat hallintolain 6 §:ssä edellytetysti muun muassa puolueettomuuden, tarkoitussidonnaisuuden ja hyvinvointialueiden tasapuolisen kohtelun vaatimukset.
THL:lle säädettävä velvollisuus tehdä laadunvarmistusta ja mahdollisuus korjata laskenta-aineistossa olevia selviä virheitä ei takaisi jatkossakaan tarvekerroinlaskennan tietopohjan täydellisyyttä. Laskennassa käytettävä erittäin laaja ja esimerkiksi diagnoositietojen osalta yli sadasta miljoonasta kirjauksesta koostuva rekisteritieto on aina luonteeltaan osin epätäydellistä.
Rekisteritiedossa havaitun virheen korjaaminen tarvekertoimen laskenta-aineistossa ei lähtökohtaisesti poistaisi tarvetta korjata virhe myös lähderekisteriin. Rekisteritietojen korjauksiin ei kuitenkaan liity vastaavaa aikapainetta, joten ne voidaan tehdä laajemman selvittämisen pohjalta ja tiedonkeruiden tekniset järjestelmät huomioivalla tavalla pidemmän ajan kuluessa. Lisäksi rekisteriin tehtäviä korjauksia ei vastaavalla tavalla arvioida vain nyt kyseessä olevan yksittäisen käyttötarkoituksen näkökulmasta. Näiden erojen seurauksena on mahdollista, että rekisteriin myöhemmin tehtävä korjaus ei täysin vastaa palvelutarvekertoimen laskenta-aineistoon tehtyä korjausta.
Pykälän 4 momentissa säädetään siitä, että 1 momentissa tarkoitetuista palvelujen tarvetta ja kustannuksia kuvaavista tarvetekijöistä ja niiden painokertoimista tulee säätää THL:n tutkimukseen perustuen vähintään neljän vuoden välein. Momenttiin ehdotetaan 1 momenttia vastaavaa sanamuodon muutosta, jolla painokerroin korvataan regressiokertoimella.
19 §.Saaristoisuuskerroin. Pykälässä säädetään siitä, miten saaristoisuuden perusteella kohdentuva sosiaali- ja terveydenhuollon laskennallinen rahoitus määräytyy. Voimassa olevan lain mukaan rahoitus perustuu saaristolaissa määritellyissä saaristokunnissa saaristossa asuvien asukkaiden määrään. Saaristolakiin ehdotetaan säädettäväksi tähän esitykseen liittyvässä laissa uusi saaristoisen hyvinvointialueen määritelmä (9 a §).
Saaristoisen hyvinvointialueen määrittely perustuisi saaristolain mukaan saaristoisuuspisteytykseen. Pisteytyksessä otettaisiin huomioon saariston vakituiset asukkaat ja kausiasukkaat, heidän osuutensa koko hyvinvointialueen väestöstä sekä hyvinvointialueen saaristoisuus. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset saaristoisen hyvinvointialueen määrittämisestä ja saaristoisuuspisteiden laskennasta sekä luettelo saaristoisista hyvinvointialueista. Saaristoiset hyvinvointialueet määrittelevän luettelon ajantasaisuus tarkistettaisiin viiden vuoden välein. Saaristolain muutosehdotusta kuvataan yksityiskohtaisemmin saaristolain 9 a §:n säännöskohtaisissa perusteluissa ja luonnos valtioneuvoston asetuksesta on tämän esityksen liitteenä. Saaristoiseksi hyvinvointialueeksi määriteltävän hyvinvointialueen olisi asetuksen mukaan saatava 0–100 välillä vaihtelevia saaristoisuuspisteitä vähintään 70. Vuoden 2027 alusta saaristoisia hyvinvointialueita olisivat:
Varsinais-Suomi | 100 |
Itä-Uusimaa | 99 |
Pohjanmaa | 82 |
Länsi-Uusimaa | 71 |
Etelä-Savo | 70 |
Rahoituslain nyt kyseessä olevan pykälän mukaan saaristoisuuteen perustuva rahoitus ehdotetaan laskettavaksi saaristoisen hyvinvointialueen saaristoisuuspisteiden perusteella lasketun saaristoisuuskertoimen perusteella. Saaristoisuuskerroin laskettaisiin jakamalla vähintään 70 saaristoisuuspistettä saavien hyvinvointialueiden saaristoisuuspisteet saaristossa asuvien asukkaiden määrillä painotetulla saaristoisuuspisteiden keskiarvolla. Painotuksessa huomioitaisiin vain vähintään 70 saaristoisuuspistettä saavien alueiden saaristossa asuvat asukkaat.
Saaristoisuuskriteerillä jaettava laskennallinen rahoitus muodostettaisiin kertomalla saaristoisuuskriteerin perushinta saaristoisuuskertoimella ja saaristoisen hyvinvointialueen saaristossa asuvien asukkaiden määrällä. Saaristoisuuskriteerillä kohdennettaisiin rahoitusta vain saaristoisille hyvinvointialueille.
26 a §.Laskuvirheen ja rekisteritiedoissa olevan virheen korjaaminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti ja samalla pykälän otsikkoa muutettaisiin. Momentissa säädettäisiin sellaisten rekisteritiedoissa olevien virheiden huomioon ottamisesta rahoituslaskelmissa ja -päätöksissä, joilla olisi merkittävä vaikutus yhden tai useamman hyvinvointialueen rahoitukseen.
Voimassa olevassa laissa olevaan pykälään sisältyy laskuvirheiden korjaamista koskeva sääntely, joka lisättiin lakiin joulukuussa 2023 voimaan tulleella lailla hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta (1047/2023). Valtiovarainministeriö voi sen perusteella korjata rahoituslaskelmissa tai -päätöksissä olevia lasku- tai tietovirheitä laajemmin kuin mitä hallintolain päätöksissä olevien virheiden korjaamista koskeva sääntely muutoin mahdollistaisi. Säännöksen mukaan poiketen siitä, mitä hallintolain 50 ja 51 §:ssä säädetään virheen korjaamisen edellytyksistä, valtiovarainministeriö voi itse tai hakemuksen perusteella korjata rahoituslaissa tarkoitetuissa päätöksissä ja päätösten perusteena olevissa tiedoissa olevan laskuvirheen. Korjaamiseen ei siten vaadita esimerkiksi sen alueen suostumusta, jonka rahoitusta virheen korjaaminen koskee. Muilta osin laskuvirheen korjaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain 8 luvussa säädetään.
Edellä mainittu sääntely sisältyisi jatkossa pykälän 1 momenttiin. Säännöksen soveltamista muun ohella suhteessa hallintolain 8 luvun päätöksessä olevan virheen korjaamista koskevaan sääntelyyn kuvataan tarkemmin rahoituslain 26 a §:n säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 43/2023) säännöskohtaisissa perusteluissa.
Ehdotettu uusi 2 momentti täydentäisi edellä mainittua sääntelyä. Sen mukaan valtiovarainministeriö voisi korjata rahoituslaskelmiin ja -päätöksiin myös sellaisen rahoituksen perusteena olevissa rekisteritiedoissa olevan selvän virheen, jolla on merkittävä vaikutus yhden tai useamman hyvinvointialueen rahoitukseen. Rahoituksen määräytymisessä huomioon otettavaksi virheeksi katsottaisiin tällöin myös sellainen tieto, joka sinänsä on poimittu rahoituslain mukaisesti rekisteristä oikein, mutta joka olisi tosiasiassa virheellinen, jos se olisi luonteeltaan selvä ja vaikuttaisi yhden tai useamman hyvinvointialueen rahoitukseen merkittävästi. Säännös liittyisi olennaisesti THL:lle rahoituslain 14 §:ssä säädettäväksi ehdotettuun oikeuteen korjata palvelutarvekertoimen perusteena olevissa tiedoissa havaittuja selviä virheitä, mutta koskisi laajemmin myös muissa eri rekistereissä kuten Tilastokeskuksen rekisteritiedoissa havaittuja selviä virheitä, jos virheellä olisi vastaavalla tavalla yhden tai useamman hyvinvointialueen rahoitusta merkittävästi vääristävä vaikutus.
Selvällä virheellä tarkoitettaisiin ehdotetussa momentissa tarkoitettujen tietojen osalta lähtökohtaisesti luonteeltaan vastaavia virheitä kuin mitä tarkemmin kuvataan edellä rahoituslain 14 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa. Säännöksen soveltaminen edellyttäisi lisäksi, että vaikutus hyvinvointialuekohtaiseen rahoitukseen olisi merkittävä. Säännöksen soveltamiskynnyksen olisi siten tarkoitus olla kohtuullisen korkea. Rahoituksen ennakoitavuuden ja vakauden vuoksi ei ole perusteltua mahdollistaa muutosten tekemistä varsinkaan jo myönnettyyn aluekohtaiseen rahoitukseen, ellei kyse ole rahoituksen aluekohtaisen jakautumisen kannalta merkittävästä virheestä. Merkitykseltään vähäisiä virheitä ei olisi perusteltua ryhtyä selvittämään myöskään selvitystyöstä hyvinvointialueilla ja valtion hallinnossa syntyvän hallinnollisen työmäärän vuoksi. Virheen merkittävyyden arviointi perustuisi ensinnäkin virheen suhteelliseen merkitykseen sen alueen rahoitukseen, johon kyseessä oleva virhe vaikuttaisi suoraan. Lisäksi otettaisiin huomioon virheen merkittävyys muiden alueiden rahoituksen kannalta. Alueiden talouden kokoluokka vaihtelee suuresti. Talouden koosta riippuen esimerkiksi kahden tai muutaman miljoonan euron vaikutus rahoitukseen voi olla merkittävä pienempien alueiden talouden kannalta. Tämän koko luokan virhe ei kuitenkaan vaikuta merkittävästi suurempien alueiden tai toisaalta kaikkien muiden alueiden rahoitukseen. Suurimpien alueiden osalta 10 miljoonan euron virhekään ei välttämättä ole vastaavalla tavalla kyseisen alueen talouden kannalta merkittävä. Tämän kokoluokan virheellä voi kuitenkin jo olla merkittäväksi katsottavaa vaikutusta, kun sitä tarkastellaan suhteessa siitä muiden alueiden rahoitukseen jakautuvaan vaikutukseen.
Momentin sääntelyn tarkoituksena on, että selvien ja rahoitukseen olennaisesti vaikuttavien rekisteritiedoissa olevien virheiden vaikutus voitaisiin korjata, vaikka virhe havaittaisiin esimerkiksi vasta kyseessä olevan vuoden rahoituksen perusteena olevien, 14 §:ssä tarkoitetun palvelutarvekertoimien laskennan jälkeen. Tällöin valtiovarainministeriö voisi ottaa rahoitukseen merkittävästi vaikuttavan, selvästi virheellisen rekisteritiedon huomioon korjattuna rahoituslaskelmiin ja rahoituspäätökseen. Hyvinvointialueiden rahoitusmallissa yksittäisen alueen merkittävästi virheellinen rekisteritieto voi osaltaan vaikuttaa merkittävästi myös muiden alueiden rahoitukseen. Virheellisen rekisteritiedon vaikutusta tulisi siksi arvioida tekemällä rahoituslaskelmat uusiksi kaikkien alueiden osalta, jolloin saataisiin selville virheellisen tiedon todellinen aluekohtainen vaikutus rahoitukseen. Jos virheellinen rekisteritieto koskisi tarvekertoimen perusteena olevia tietoja, tulisi valtiovarainministeriön pyytää THL:ltä kyseessä olevalla tiedolla korjatut tiedot alueellisista palvelutarvekertoimista.
Lähtökohtaisesti virheen korjaamisen johdosta muutos voitaisiin tehdä kulloinkin valmistelussa olevan vuoden rahoituslaskelmiin mutta myös vielä kulloinkin kuluvan vuoden rahoituspäätökseen riippumatta alueille säädetystä oikaisuvaatimusajasta. Myös jo lainvoimaiseksi tulleen rahoituspäätöksen muuttaminen olisi säännöksen perusteella mahdollista, mutta siihen tulisi ryhtyä vain poikkeustilanteissa. Tällainen poikkeustilanne voisi olla käsillä esimerkiksi silloin, jos kävisi ilmi jonkin hyvinvointialueen pyrkineen tuottamuksellisesti tai tahallisesti hyötymään rahoituksessa jättämällä korjaamatta toimittamissaan rekisteritiedoissa havaittuja virheitä. Ehdotetun sääntelyn tarkoituksena olisi siten myös parantaa muiden hyvinvointialueiden asemaa näissä tilanteissa, kun hyvinvointialueet tiedostavat, että merkittävästi virheelliset tiedot voidaan viime kädessä korjata myös valtiovarainministeriössä suoraan rahoituslaskelmiin ja -päätöksiin.
Mikäli edellä kuvatulla tavalla arvioiden rekisteritiedon virheen vaikutus yhden tai useamman alueen rahoitukseen olisi merkittävä, valtiovarainministeriöllä olisi toimivalta ehdotetun säännöksen perusteella ottaa virhe huomioon rahoituslaskelmissa tai muuttaa jo tehtyä kyseisen vuoden rahoituspäätöstä. Tässä yhteydessä tulisi arvioida myös rahoituslain 27 §:ssä tarkoitetun saamatta jääneen etuuden suorittamisen ja 28 §:ssä tarkoitetun perusteettoman edun palauttamisen soveltamisen edellytyksiä, mahdollista velvollisuutta koron maksamiseen sekä muutettavan rahoituksen maksatuksen ajankohtaa. Kyseisten säännösten mukaan korjattu rahoitus voidaan päättää maksaa myös vasta seuraavan vuoden rahoituksen yhteydessä. Rahoituspäätösten muuttaminen useaan kertaan vuoden aikana ei yleensä ole tarkoituksenmukaista, ellei joltakin alueelta saamatta jääneen rahoituksen määrä ole poikkeuksellisen suuri. Rekisteritiedon virheiden korjaamista koskevat rahoituspäätösten muutokset voitaisiin siten valtiovarainministeriön arvion mukaan ottaa huomioon rahoituksen maksatuksessa myös vasta seuraavan vuoden rahoituksen yhteydessä tehtävinä lisäyksinä ja vähennyksinä.
35 §.Siirtymätasaus. Pykälässä säädetään siirtymätasauksista, joilla tasataan kunkin hyvinvointialueen kuntien vuoden 2022 kustannustason ja hyvinvointialueen rahoituslain mukaisen laskennallisen rahoituksen erotusta. Siirtymätasausten porrastusta ehdotetaan muutettavaksi vuodesta 2027 lukien. Siirtymätasausten porrastusta kasvatettaisiin sekä siirtymätasausvähennysten että -lisien osalta vuosittain 10 eurolla lisää asukasta kohden siten, että koko maan tasolla yhteenlaskettujen siirtymätasauksien määrä vähenee noin neljäsosalla vuoden 2030 loppuun mennessä.
Pykälän 2 momentissa muutettaisiin siirtymätasausvähennysten porrastusta. Jos hyvinvointialueen laskennalliset kustannukset ovat toteutuneita kustannuksia suuremmat, siirtymätasauksena hyvinvointialueen rahoituksesta vähennetään laskennallisten ja toteutuneiden kustannusten erotusta siirtymätasausvähennyksenä. Vähennyksenä tasattavan erotuksen määrä asukasta kohden vuonna 2027 olisi enintään 100 euroa voimassa olevan lain mukaisen 90 euron sijasta. Edelleen vuosina 2028 ja 2029 porrastusta muutettaisiin kumpanakin 10 euroa lisää, eli vuonna 2028 voimassa olevan enintään 150 euroa asukasta kohden sijasta erotus voisi olla enintään 170 euroa ja vuonna 2029 voimassa olevan lain mukaisen enintään 200 euroa asukasta kohden sijasta enintään 230 euroa. Vuonna 2030 siirtymätasausvähennyksenä huomion otettava rahoituksen erotus olisi enintään 240 euroa asukasta kohden. Siirtymätasausvähennykset pienenisivät siten voimassa olevaa sääntelyä nopeammin ja enemmän.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toistaiseksi pysyväksi jäävästä siirtymätasausvähennyksestä. Momentin mukaan asukasta kohden 240 euroa ylittävä erotus tasattaisiin toistaiseksi pysyvällä siirtymätasauksella. Verrattuna voimassa olevan lain mukaiseen määrään, joka on 200 euroa asukasta kohden, pysyväksi jäävä siirtymätasausvähennyksen tasaama erotus olisi siten 40 euroa asukasta kohden pienempi.
Pykälän 4 momentissa muutettaisiin siirtymätasauslisän porrastusta. Jos hyvinvointialueen laskennalliset kustannukset ovat toteutuneita kustannuksia pienemmät, siirtymätasauksena hyvinvointialueen rahoitukseen lisätään laskennallisten ja toteutuneiden kustannusten erotusta siirtymätasauslisänä. Siirtymätasauslisänä tasattavan erotuksen määrää muutettaisiin 10 eurolla lisää vuosittain vuosina 2027–2030. Vuonna 2027 tasattavan erotuksen määrä olisi voimassa olevan lain mukaisen enintään 40 euron sijasta enintään 50 euroa asukasta kohden ja vuonna 2028 voimassa olevan lain mukaisen enintään 50 euron sijasta enintään 70 euroa asukasta kohden. Porrastusta jatkettaisiin siten, että vuonna 2029 tasattavan erotuksen määrä olisi enintään 80 euroa asukasta kohden ja vuonna 2030 enintään 90 euroa asukasta kohden. Siirtymätasauslisät pienenisivät siten nopeammin ja enemmän kuin voimassa olevan lain mukaan.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin toistaiseksi pysyväksi jäävästä siirtymätasauslisästä. Momentin mukaan asukasta kohden 90 euroa ylittävä erotus tasattaisiin toistaiseksi pysyvällä siirtymätasauksella. Verrattuna voimassa olevan lain mukaiseen määrään, joka on 50 euroa asukasta kohden, pysyväksi jäävä siirtymätasauslisän tasaama erotus olisi siten 40 euroa asukasta kohden pienempi.
Lisäksi ehdotetaan täsmennettäväksi pykälän 8 momentin sääntelyä. Momentissa säädetään muun ohella siitä, miten siirtymätasauksista valtion rahoittama osuus otetaan huomioon rahoituslain 10 §:ssä säädetyssä rahoituksen jälkikäteistarkistuksessa. Siirtymätasauksen valtion rahoittama osuus otetaan huomioon lisäämällä se hyvinvointialueille maksettuun laskennalliseen rahoitukseen siten, että osuus ei korota laskennallisten ja toteutuneiden kustannusten erotuksen perusteella maksettavan jälkikäteistarkistuksen määrää.
Säännöksessä ei kuitenkaan suoraan säädetä tilanteesta, jossa siirtymätasausten yhteenlaskettu määrä olisi negatiivinen. Tämä laihin jäänyt aukko johtuu momenttiin tehdyistä useista muutoksista. Alkuperäisen säännöksen mukaan tilanteissa, joissa yhteenlasketut siirtymätasausvähennykset ylittivät siirtymätasauslisät, palautettiin erotus hyvinvointialueiden rahoitukseen euroa asukasta kohden yhtä suurena eränä. Yliopistosairaalalisän säätämisen yhteydessä momenttiin tehdyn muutoksen perusteella vuodesta 2024 lukien erotusta ei enää palauteta hyvinvointialueille. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan säädetty siitä, miten tästä aiheutuvaa valtion rahoituksen vähenemistä tulisi käsitellä jälkikäteistarkistuksessa. Kyseisen momentin ja 10 §:n sääntelyä on tulkittu niin, että jälkikäteistarkistuksessa otetaan huomioon valtion rahoituksena ainoastaan se määrä, mikä todellisuudessa on maksettu alueille, eli laskennallisesta rahoituksesta on vähennetty siirtymätasauksista aiheutunut valtion rahoituksen väheneminen. Tätä rahoituksen määrää on sitten verrattu tilinpäätöstietojen mukaisiin toteutuneisiin kustannuksiin. Tulkinta toteuttaa jälkikäteistarkistuksen tarkoitusta ja on vaikutukseltaan alueille edullisempi, koska tällöin vertailussa otetaan huomioon ainoastaan todellisuudessa alueille maksetun rahoituksen osuus.
Momenttia ehdotetaan täydennettäväksi siten, että edellä mainittu tulkinta käy selkeästi ilmi myös momentin sanamuodosta.
36 §.Valtion rahoituksen tarkistamista koskevat poikkeussäännökset. Voimassa olevan pykä-län 1 momentin mukaan 7 §:n 1 momentissa säädettyä palvelutarpeen arvioitua vuosittaista kasvua korotetaan 0,2 prosenttiyksiköllä vuosina 2023–2029. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi valtiontaloudellisten säästöjen toteuttamiseksi siten, että määräaikainen korotus otetaan rahoituksessa huomioon viimeisen kerran vuonna 2027.
39 §.Siirtymätasauslisän määräaikainen leikkaus vuosina 2026 ja 2027. Pykälä on väliaikaisesti voimassa vuoden 2027 loppuun. Pykälässä otettaisiin huomioon edellä 35 §:n 4 momentissa siirtymätasausten porrastukseen ehdotettu muutos, jossa siirtymätasauslisän porrastusta muutettaisiin vuodesta 2027. Määräaikaista sääntelyä olisi tämän vuoksi päivitettävä, jotta 1.1.2026 voimaan tulleen lain mukainen valtiontaloudellinen säästö toteutuu.
40 §.Siirtymätasausten valtion rahoittaman osuuden leikkaus vuodesta 2028. Ehdotetussa uudessa pykälässä säädettäisiin siirtymätasauksiin vuodesta 2028 kohdistettavasta valtiontaloudellisesta säästötoimenpiteestä. Siirtymätasauksien valtion rahoittamasta osuudesta osa siirrettäisiin hyvinvointialueiden rahoittamaksi. Säästö kohdistettaisiin lähtökohtaisesti kaikkiin hyvinvointialueisiin, eli rahoituksen vähennystä kohdistettaisiin myös niille alueille, joilla ei enää olisi siirtymätasausta jäljellä.
Rahoituslain 35 §:n 8 momentin mukaan, jos hyvinvointialueiden rahoitukseen siirtymätasauksena yhteensä tehtävät vähennykset ovat suuremmat kuin siirtymätasauksena yhteensä tehtävät lisäykset, erotusta vastaavaa määrää ei lisätä hyvinvointialueiden rahoitukseen. Valtion rahoittama osuus vähenee osittain jo vuodesta 2027 lukien rahoituslain 35 §:n 2–5 momenttiin ehdotettujen porrastusmuutosten vuoksi. Nyt kyseessä olevan pykälän 1 momentin mukaan porrastusmuutoksen jälkeen jäljelle jäävästä siirtymätasauslisien ja vähennysten erotusta vastaavasta määrästä vähennettäisiin säästötoimenpiteenä 53 miljoonaa euroa vuonna 2028, 91 miljoonaa euroa vuonna 2029 ja 82 miljoonaa euroa vuodesta 2030.
Pykälän 2 momentin mukaan rahoituksen leikkaus otettaisiin huomioon kaikkien hyvinvointialueiden rahoituksessa, lukuun ottamatta niitä siirtymätasauslisää saavia alueita, joilla siirtymätasaus olisi vielä tarpeen palvelujen järjestämiseksi riittävän rahoituksen turvaamiseksi ottaen huomioon laskennallisen rahoituksen kehityksen. Alueet, joilla on rahoituksesta tehtävä siirtymätasausvähennys, hyötyisivät rahoituksessaan siirtymätasauksen porrastukseen ehdotetuista muutoksista vuodesta 2027 lukien. Alueilla, joilla siirtymätasaus on jo porrastunut pois, kyseisellä muutoksella ei olisi vaikutusta rahoitukseen. Sen sijaan siirtymätasauslisää saavilla alueilla porrastukseen ehdotettu muutos merkitsisi rahoituksen vähennystä. Näitä alueita olisivat Helsingin kaupunki, Keski-Uudenmaan, Satakunnan, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Keski-Suomen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet.
Siirtymätasauslisää saavat alueet ovat keskenään hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen ja talouden kehityksen sekä palvelujen järjestämisen suhteen. Osalla alueista laskennallinen rahoitus on kehittynyt muita nopeammin ja siirtymätasauslisän merkitys rahoituksen kokonaisuudessa on laskenut (arviointia edellä luvussa 2.2.2, taulukko 6 ja kuvio 2). Siirtymätasaukselle ei kaikilla alueilla ole enää löydettävissä mallin alkuperäisiä tavoitteita vastaavia perusteita kuntien rahoitustasosta laskennalliseen rahoitusmalliin siirtymiseen liittyvien erojen tasaamisessa. Tältä osin erityisesti Helsingin kaupungin laskennallinen rahoitus on kasvanut muita alueita nopeammin, kun tarkastellaan toteutunutta kehitystä vuosina 2023–2026. Koko maan tasolla rahoitus on kasvanut tuona ajanjaksona keskimäärin yhteensä 17,5 prosenttia. Helsingin kaupungin laskennallisen rahoituksen kasvu on ollut 22,3 prosenttia, eli maan toiseksi korkein. Toisaalta muilla siirtymätasauslisää saavilla alueilla laskennallisen rahoituksen kasvu on ollut keskimääräistä kasvua hitaampaa vaihteluvälin ollessa Etelä-Karjalan 11,1 ja Satakunnan 12,8 prosentista Keski-Uudenmaan 16,7 prosenttiin. Siirtymätasaus on näillä alueilla vielä merkittävässä asemassa myös palveluiden järjestämiseksi riittävän rahoituksen turvaamisessa laskennallisen rahoituksen kasvu huomioon ottaen. Ainoastaan Helsingin kaupungilla kokonaisrahoitus on ylittänyt palvelujen järjestämisestä tilinpäätöstietojen perusteella aiheutuneet kustannukset vuosina 2023–2026. Säästötoimenpiteen kohdistaminen muille alueille ei olisi siten perusteltua.
Useimmilla siirtymätasauslisää saavista alueista on myös varsin paljon katettavaa alijäämää. Alueiden alijäämien määriä kuvataan nykytilan arviossa talouden eriytymistä koskevassa osuudessa (2.2.4, kuvio 3). Vain Helsingin kaupungin tulos on ollut vuosina 2023–2025 ylijäämäinen. Alijäämän kattaminen aiheuttaa muilla siirtymätasauslisää saavilla alueilla vielä mittavia sopeuttamispaineita, mikä heijastuu palvelujen järjestämiseen. Myös alueiden kustannusten kasvu on selkeästi eriytymässä (luku 2.2.3, taulukko 7). Muilla siirtymätasauslisää saavilla alueilla kustannusten kasvu on ollut vuoden 2025 tilinpäätösarvioiden mukaan varsin maltillista, (-1,1 ja 1,7 prosentin välillä), mutta Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kustannukset nousivat 4,3 prosenttia. Helsingin kaupungin kertynyt ylijäämä mahdollistaisi kustannusten merkittävän kasvattamisen edelleen vuodesta 2026.
Momentissa siirtymätasauslisää saavilla alueilla tarkoitettaisiin niitä alueita, joille maksetaan siirtymätasauslisää ehdotetun lain voimaantuloa edeltävänä vuonna eli vuonna 2026. Siirtymätasauslisää saavia alueita, joille ehdotettu säästötoimenpide ei kohdistuisi, olisivat muut siirtymätasauslisää saavat alueet kuin Helsingin kaupunki. Arviointiperusteena käytettäisiin erityisesti alueen laskennallisen rahoituksen toteutunutta kasvua, jota kuvataan edellä luvussa 2.2.2. vuosien 2023–2026 osalta (taulukon 6 toinen sarake) sekä rahoituksen muutosta 2025–2026 (kuvio 2).
Momentissa asukasmäärällä, jonka mukaan rahoituksen vähennys kohdennetaan, tarkoitetaan rahoituslain 2 §:n 2 momentin mukaan määräytyvää asukasmäärää. Hyvinvointialueen asukasmäärä määräytyy Tilastokeskuksen väestörakennetilaston varainhoitovuotta edeltävää vuotta edeltäneen vuoden lopun tietojen mukaan.
41 §.Rahoituksen vähimmäistasoa koskeva tasaus. Pykälä olisi kokonaan uusi ja siinä säädettäisiin aluekohtaisen rahoituksen vähimmäistasoa koskevasta tasauksesta. Pykälässä säädetyn tasauksen tarkoituksena olisi tasata aluekohtaisen rahoituksen vuosikohtaista kasvua ja turvata erityisesti niiden alueiden rahoituksen riittävyyttä, joiden rahoitus muutoin vähenisi edellisen vuoden rahoitukseen nähden.
Pykälän ensimmäisessä virkkeessä säädettäisiin ensinnäkin siitä, minkä alueiden rahoitusta tasoituksella on tarkoitus lisätä. Säännöksen mukaan tasaus koskisi niitä hyvinvointialueita, joiden rahoitus laskennallisen rahoituksen ja siirtymätasauksen perusteella kyseisenä vuonna muutoin vähenisi. Toiseksi säädetään siitä, kuinka paljon ehdotetun tasauksen perusteella lisättäisiin alueen rahoitusta. Rahoitukseen lisättäisiin kyseiselle varainhoitovuodelle se määrä, jonka lisäämisen jälkeen hyvinvointialueen rahoituksen määrä vastaa sen edellisen vuoden rahoituksen määrää.
Pykälän toisessa virkkeessä säädettäisiin siitä, että edellä tarkoitetut rahoituksen lisäykset vähennettäisiin niiden alueiden rahoituksesta, joilla rahoitus kasvaa keskimääräistä enemmän kyseisenä vuonna. Rahoituksen yhteenlaskettuja lisäyksiä vastaava määrä rahoitusta vähennettäisiin asukasta kohden yhtä suurena eränä niiden alueiden rahoituksesta, joiden rahoituksen kasvu kyseisenä vuonna ylittää koko maan keskimääräisen rahoituksen kasvun. Säännöksessä keskimääräisellä rahoituksen kasvulla tarkoitetaan painotettua keskimääräistä kasvua eli koko maan (Manner-Suomen) rahoituksen vuosikasvua.
Pykälän kolmannen virkkeen mukaan edellä mainittu rahoituksen vähennys voidaan kuitenkin tehdä kullakin alueella vain siihen määrään, että vähennyksen jälkeen alueen rahoitus ei alita koko maan rahoituksen keskimääräistä kasvua. Säännöksen tarkoituksena olisi varmistaa, että missään tilanteessa tasausta rahoittavien alueiden rahoitus ei voisi tasauksesta johtuen vähentyä niin, että se painuisi tasausta saavia alueita alemmaksi.
Voimaantulosäännös. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2027 alusta. Ehdotettuja muutoksia sovellettaisiin siten ensimmäisen kerran hyvinvointialueiden vuoden 2027 rahoitukseen.
Liite. Rahoituslain 14 §:n 1 momentin mukaan hyvinvointialueen terveyden-, vanhusten- ja sosiaalihuollon palvelutarvekertoimet lasketaan terveyden-, vanhusten- ja sosiaalihuollon palvelujen tarvetta ja kustannuksia kuvaavien sairauksiin ja sosioekonomisiin tekijöihin perustuvien tarvetekijöiden ja niiden regressiokertoimien sekä 13 §:n 3 momentissa tarkoitettujen tehtäväkohtaisten painotusten perusteella. Tarvetekijät ja niiden painokertoimet ovat voimassa olevan rahoituslain liitteenä. Kyseistä momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tarvetekijöiden painokertoimien sijasta asetuksessa säädettäisiin jatkossa tarvetekijöistä ja niiden regressiokertoimista. Muutosehdotusta perustellaan edellä 14 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa.
Lain liitteessä ehdotetaan säädettäväksi terveyden-, vanhusten- ja sosiaalihuollon palvelujen tarvetta ja kustannuksia kuvaavat tarvetekijät ja niiden regressiokertoimet, joita sovelletaan hyvinvointialueiden vuoden 2027 rahoituksesta lukien. Muutoksia selostetaan tarkemmin edellä 14 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa.
Lain liitteessä säädettävän tarvemallin perusteella aluekohtaiset terveydenhuollon, vanhustenhuollon ja sosiaalihuollon tarvekertoimet lasketaan vuosittain alueen uusimpien sairastavuus-, väestörakenne-, sosioekonomisten ja muiden tietojen perusteella.
Tarveperusteisen rahoitusmallin kehittäminen on jatkuvaa työtä. Rahoituslain 14 §:n 4 momentin mukaan palvelujen tarvetta ja kustannuksia kuvaavista tarvetekijöistä ja niiden painokertoimista säädetään THL:n tutkimukseen perustuen vähintään neljän vuoden välein.