Ehdotuksen tausta ja tavoitteet
Julkisia hankintoja koskevan sääntelyn yleisinä tavoitteina ovat toimivat ja kilpailulliset markkinat sekä hankintoihin käytettävien verovarojen tehokas käyttö. Lisäksi sääntelyllä kannustetaan hankintayksikköjä huomioimaan turvallisuuteen sekä ympäristölliseen ja sosiaaliseen vastuullisuuteen liittyvät näkökohdat.
Hallituksen esityksessä ehdotettujen muutosten tavoitteena on lisätä tehokkuutta, kilpailullisuutta ja kustannussäästöjä julkisissa hankinnoissa sekä edistää laadukkaiden julkisten palvelujen toteutumista. Tavoitteena on lisätä erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia osallistua julkisten hankintojen tarjouskilpailuihin. Lisäksi sääntelyä pyritään uudistamaan niin, että huoltovarmuuteen, turvallisuuteen ja kestävyyteen liittyvät tarpeet voidaan huomioida julkisissa hankinnoissa nykyistä paremmin osana hankintaprosessia sekä sopimuskauden aikana. Ehdotus perustuu pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman kirjauksiin.
Hallituksen esityksen keskeisimmät ehdotukset liittyvät hankintayksikköjen sidosyksikköjä koskevaan sääntelyyn sekä tavoitteeseen parantaa julkisten hankintojen huolellista suunnittelua ja valmistelua. Hankintojen perusteellista valmistelua pyritään kehittämään erityisesti kehittämällä hankintayksikköjen markkinakartoitusta koskevaa sääntelyä. Sidosyksikkösääntelyn muutosten ohella markkinoiden kilpailullisuutta edistetään hankintojen jakamista sekä hankintojen keskeyttämistä ja uudelleen kilpailuttamista koskevien hankintalain säännösten muutoksilla.
Talousvaliokunta pitää ehdotuksia pääosin perusteltuina ja puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin ja yksityiskohtaisissa perusteluissa selvitetyin muutosehdotuksin.
Julkisiin hankintoihin liittyvät mahdollisuudet talouden kasvun näkökulmasta
Hallituksen esityksen mukaan julkisia hankintoja tehdään noin 38 miljardilla eurolla vuodessa. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että tämä merkittävä osa Suomen kansantaloudesta ja julkisen sektorin toiminnasta hyödynnetään myös keinona vauhdittaa yhteiskunnan ja talouden kehitystä kohti kestävää kasvua.
EU:n hankintadirektiivit ja kansallinen hankintalainsäädäntö pyrkivät ohjaamaan hankintayksiköitä tekemään hankintojaan kustannustehokkaasti sekä hyödyntäen markkinoiden kilpailutilannetta parhaalla mahdollisella tavalla. Suuri merkitys on julkisen hankinnan toteutustavalla. Erityisesti innovatiivisten ja vaikuttamisperusten hankintojen kautta on kyetty edistämään talouden kasvun kannalta keskeisiä innovaatioita ja kyvykkyyksiä, kuten vähäpäästöisten teknologioiden kehitystä, uusien digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoa ja kiertotaloudessa tarvittavien liiketoimintamallien kehittämistä sekä löytämään vaikuttavia ratkaisuja työllistämisen tai sote-palveluiden tarpeisiin. Samalla kannustetaan yrityksiä T&K- ja innovaatiotoimintaan sekä uusien ratkaisujen kaupallistamista ja pääsyä markkinoille.
Ehdotuksen suhde julkisia hankintoja koskevaan EU-sääntelyyn
Hallituksen esityksessä ehdotetut muutokset hankintalainsäädäntöön perustuvat kansallisiin muutostarpeisiin, ja niiden tarkoituksena on löytää ratkaisuja erityisesti kansallisiin erityiskysymyksiin, kuten sidosyksikköjen erittäin laajaan ja osin virheelliseen käyttöön. Euroopan komissio on tehnyt alustavan hallinnollisen arvion Suomen sidosyksikkökäytännöistä vuosina 2024 ja 2025. Tarkastelussa ovat olleet nimenomaan voimassa olevan lain pienomistuksia koskevat kysymykset. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan on olemassa riski, että komissio käynnistää asiassa rikkomusmenettelyn Suomea vastaan.
Komissio on myös ilmoittanut, että se tulee lähitulevaisuudessa antamaan ehdotuksen julkisia hankintoja koskevan EU-lainsäädännön uudistamiseksi. Ehdotuksen sisältö ja suhde nyt käsiteltävänä olevaan hankintalain uudistukseen ei vielä ole tiedossa. Kyse on joka tapauksessa erittäin laajasta kokonaisuudesta, jonka käsittely EU:n tasolla ja saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä tulee viemään useita vuosia.
Perustuslakivaliokunnan lausunto
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 17/2026 vp) arvioinut julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1. lakiehdotus) 15 §:n hankintayksikköjen sidosyksikköhankintoja koskevaa sääntelyä. Perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa erityisesti ehdotettavaan uuteen 15 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan pykälässä aiemmin säädetyn lisäksi edellytyksenä sidosyksikön käytölle on, että hankintayksikön omistusosuus sidosyksiköstä on vähintään kymmenen prosenttia.
Perustuslakivaliokunta on todennut, että hallituksen esitykseen sisältyvät lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan ehdotettu sääntely on merkityksellistä ennen muuta perustuslain 121 §:ssä turvatun kunnallisen ja muun alueellisen itsehallinnon kannalta. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen lausuntokäytännön mukaan perustuslainvoimaisesti suojattu kunnallinen itsehallinto merkitsee kuntalaisille kuuluvaa oikeutta päättää kuntansa hallinnosta ja taloudesta. Itsehallinto kattaa muun muassa kuntien verotusoikeuden ja kuntalaisten oikeuden itse valitsemiinsa hallintoelimiin. (HE 1/1998 vp, s. 175/II)
Kunnallisen itsehallinnon keskeisiä ominaispiirteitä täsmennetään perustuslain 121 §:n 2 ja 3 momentin säännöksillä (HE 1/1998 vp, s. 175/II). Perustuslakivaliokunnan mielestä kunnallisen itsehallinnon keskeisillä ominaispiirteillä tarkoitetaan näin ollen vaatimuksia, joista perustuslain 121 §:n 1—3 momentissa on säädetty eli vaatimusta kunnan hallinnon perustumisesta kansanvaltaisuuteen, kunnan hallinnon yleisten perusteiden ja kunnille annettavien tehtävien perustumisesta eduskunnan säätämään lakiin sekä kuntien itsenäinen verotusoikeus. Tavallisella lailla ei voida puuttua näihin itsehallinnon keskeisiin ominaispiirteisiin tavalla, joka asiallisesti ottaen tekisi itsehallinnon merkityksettömäksi (ks. esim. PeVL 20/2013 vp, s. 6/II, PeVL 22/2006 vp, s. 2/I, PeVL 65/2002 vp, s. 2/II, PeVL 31/1996 vp, s. 1/II).
Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan hankintalain 15 §:n 2 momentin sääntelyä arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota myös kunnille ja hyvinvointialueille muutoksen jälkeen jääviin mahdollisuuksiin huolehtia tehtävistään ja tehdä hankintoja. Nyt ehdotetulla muutoksella ei ensinnäkään rajoiteta hankintayksikölle kuuluvaa harkintavaltaa siitä, tuottaako se tarvitsemansa palvelut itse, ostaako sen markkinatoimijalta vai hankkiiko sen omalta sidosyksiköltään. Ehdotettu 15 §:n 2 momentin säännös rajoittaa sidosyksiköiden omistajien osakeomistuksen vähimmäismäärää ja siten jossakin määrin organisoitumismahdollisuuksia yhtiömuodossa. Omistusrajoituksesta huolimatta kunnille ja hyvinvointialueille jää edelleen harkintavaltaa palveluiden järjestämiseen erityyppisissä rakenteissa eikä muutos velvoita palvelun kilpailuttamiseen ja ulkoistamiseen markkinatoimijalle.
Ehdotettu säännös koskee lisäksi vain yhtiömuotoisia toimijoita, ja se jättää kunnille ja hyvinvointialueille edelleen mahdollisuuden organisoida toimintojaan eri organisaatiomuodoissa. Tilanteessa, jossa on tarvetta organisoida palvelutuotanto siten, että sitä voivat hyödyntää useat kunnat yhdessä, vaihtoehtona on organisoituminen kuntalain mukaan kuntayhtymäksi tai liikelaitoskuntayhtymäksi (tai hyvinvointialueista annetun lain mukaan hyvinvointiyhtymäksi ja liikelaitoskuntayhtymäksi). Edelleen palveluita voidaan järjestää kuntien tai hyvinvointialueiden välillä hankintalain 16 §:n horisontaalista yhteistyötä koskevan poikkeuksen turvin. Myös niin sanottuun vastuukuntamalliin ja yhteistoimintasopimukseen perustuva toimivallan siirto ovat perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan mahdollisia toimintatapoja. Hallituksen esityksessä ei myöskään ehdoteta muutoksia yhteishankintoja koskevan 20 §:n 4 momentin mukaiseen poikkeukseen, jonka mukaan hankintalakia ei sovelleta hankintayksikön ja yhteishankintayksikön väliseen yhteishankintatoimintojen tai hankintojen tukitoimintojen tuottamista koskevaan palvelusopimukseen.
Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että nyt ehdotettu sääntely vaikuttaa kunnallista itsehallintoa rajoittavasti, koska se rajoittaa kunnan päätösvaltaa etenkin siltä osin, kuin sääntely kohdistuu kunnan toimintaan liittyvien palvelujen toteuttamistapaan, -menettelyyn ja -organisaatioon. Sääntelyllä ei kuitenkaan puututa perustuslakivaliokunnan tähänastisessa käytännössä ja perustuslakiuudistuksen esitöissä tarkoitetulla tavalla kunnallisen itsehallinnon keskeisiin ominaispiirteisiin eli vaatimukseen kunnan hallinnon kansanvaltaisuudesta taikka kunnallista itsehallintoa keskeisesti turvaavaan lailla säätämisen vaatimukseen. Näin ollen ehdotettu sidosyksikön käyttämiselle asetettava 10 prosentin omistusosuuden vaatimus ei ole merkitykseltään niin olennainen lisäedellytys, että se asiallisesti ottaen tekisi itsehallinnon merkityksettömäksi. Ehdotetun sääntelyn ei myöskään voida arvioida johtavan sellaiseen kuntien taloudellisen itsehallinnon laaja-alaiseen heikennykseen tai olennaiseen rajoittamiseen, joka vaarantaisi kuntien mahdollisuudet päättää itsenäisesti omasta taloudestaan.
Ehdotettu sääntely on hyvinvointialueisiin kohdistuessaan merkityksellistä perustuslain 121 §:n 4 momentin sen säännöksen kannalta, jonka mukaan itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla. Perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan valtion ohjauksen, tehtävien järjestämistapaa koskevien rajoitusten ja hyvinvointialueiden rahoitusmallin vuoksi hyvinvointialueiden itsehallinto jää kuitenkin varsin ohueksi. Nyt ehdotetun sääntelyn suhde kunnalliseen itsehallintoon ei siten muodostu ongelmalliseksi myöskään perustuslain 121 §:n 4 momentin kannalta.
Perustuslakivaliokunta kuitenkin toteaa, että hankintalain 15 §:n 2 momentin muutoksella voi olla merkittäviäkin vaikutuksia kuntien ja hyvinvointialueiden toimintaan, ja valiokunnan saaman selvityksen valossa vaikutukset vaihtelevat huomattavasti muun muassa eri kokoisissa ja eri alueilla sijaitsevissa kunnissa. Perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaan nyt käsillä olevan ehdotuksen vaikutuksia erityyppisiin kuntiin olisi ollut perusteltua tarkastella hallituksen esityksestä ilmi käyvää seikkaperäisemmin.
Perustuslakivaliokunta pitää välttämättömänä, että sidosyksikköjä koskevan sääntelyn toteutumista seurataan erityisesti siltä kannalta, miten se vaikuttaa kunnan lakisääteisten tehtävien asianmukaiseen hoitamiseen ja palvelujen saatavuuteen sekä kuntien ja niiden asukkaiden välisiin eroihin ja että seurannassa havaittuihin ongelmiin puututaan. Lisäksi perustuslakivaliokunnan mielestä talousvaliokunnan on jo nyt, lain säätämisvaiheessa, syytä arvioida vaikutuksia erilaisiin kuntiin hallituksen esityksessä tehtyä seikkaperäisemmin.
Hankintayksikköjen sidosyksikkösääntelyyn ehdotetut muutokset
Julkisomisteisten sidosyksikköyhtiöiden eli inhouse-yhtiöiden käyttö on viime vuosina yleistynyt kunnissa ja hyvinvointialueilla. Vaikka inhouse-yhtiöt ovat parhaimmillaan joustava ja tehokas osa julkishallintoa, ne saattavat muodostua ongelmaksi silloin, kun julkisen sektorin toimija toimii markkinoilla kilpaillen yrittäjäriskillä toimivien yritysten kanssa. Hallituksen esityksessä ehdotetuilla sidosyksikköjä koskevilla muutosehdotuksilla pyritään puuttumaan tähän ongelmaan hallitusohjelman kirjausten mukaisesti.
Voimassa olevan hankintalain 15 §:n mukaan lakia ei sovelleta hankintaan, jonka hankintayksikkö tekee sidosyksiköltään. Sidosyksiköllä tarkoitetaan hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä. Lisäksi edellytyksenä on, että hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa ja että yksikkö harjoittaa enintään viiden prosentin ja enintään 500 000 euron osuuden liiketoiminnastaan muiden tahojen kuin niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on. Sidosyksikössä ei saa olla muiden kuin hankintayksiköiden pääomaa.
Nykyisessä hankintalaissa ei aseteta määrällisiä rajauksia hankintayksiköiden omistuksille sidosyksiköissä, ja hankintayksiköt ovat hyödyntäneet sidosyksikköjä hankinnoissaan, vaikka niillä olisi vain muutaman prosentin omistusosuus yksiköstä. Hallituksen esityksessä hankintalain 15 §:n 2 momenttiin ehdotetaan sidosyksiköiden vähimmäisomistusosuutta koskevaa lisävaatimusta, jonka mukaan hankintayksikön on omistettava vähintään kymmenen prosenttia sidosyksikön osakkeista, jotta se voi hyödyntää sidosyksikköä palvelutarpeidensa täyttämiseksi. Ehdotus koskee hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti vain osakeyhtiömuotoisia sidosyksiköitä.
Ehdotuksen tavoitteena on ehkäistä sidosyksikköjen toimintaan liittyviä markkinahäiriöitä, hillitä epätarkoituksenmukaisia ja kilpailua vääristäviä käytäntöjä, parantaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten edellytyksiä ja mahdollisuuksia osallistua tarjouskilpailuihin sekä rajoittaa hankintayksiköiden mahdollisuuksia kiertää hankintalakia sidosyksiköiden avulla. Lisäksi tavoitteena on vähentää julkisia kustannuksia keskipitkällä aikavälillä. Hallituksen esityksen mukaan muutos toteutetaan niin, että kunnilla ja hyvinvointialueilla on jatkossakin mahdollisuus järjestää tehtävänsä huoltovarmuuden, potilasturvallisuuden, kielelliset oikeudet sekä muut painavat julkiset intressit turvaavalla tavalla.
Talousvaliokunta on asiantuntijakuulemisissaan selvittänyt ehdotetun sidosyksikköjä koskevan omistusosuusvaatimuksen suhdetta EU:n oikeuteen. Useissa valiokunnan saamissa juridista asiantuntemusta edustavissa asiantuntijalausunnoissa todetaan, että ehdotuksen tavoite lisätä kilpailua ja parantaa kilpailuneutraliteetin toteutumista on unionin oikeuden tavoitteiden mukainen ja ehdotettu kymmenen prosentin omistusosuusvaatimus EU:n hankintadirektiivin liikkumavaran puitteissa mahdollinen. Työ- ja elinkeinoministeriön 27.4.2026 päivätyn vastineen mukaan ehdotusta on pidettävä hankintadirektiivin mukaisena, koska:
esityksessä ei puututa eikä oteta kantaa sidosyksikköaseman edellytyksiin, jotka on määritelty EU:n hankintadirektiivissä;
esityksessä ei puututa eikä oteta kantaa hankintayksikön määräysvaltaan sidosyksiköissä, eikä sen todentamiseen;
hankintayksiköt voivat edelleen olla sidosyksikköyhtiön osakkaina yhdessä useamman hankintayksikön kanssa; ja
hankintayksiköt voivat edelleen ostaa hyödykkeitä sidosyksiköltä ilman hankintalain mukaista tarjouskilpailua edellyttäen, että ne omistavat vähintään kymmenen prosenttia sidosyksikköyhtiön osakkeiden määrästä ja muut sidosyksikköhankinnoille säädetyt edellytykset täyttyvät.
Poikkeukset sidosyksikköjen vähimmäisomistusosuutta koskevasta vaatimuksesta
Ehdotuksen 15 §:n 8 momentin mukaan kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuutta koskevaa vaatimusta ei sovelleta sellaisiin sidosyksiköihin, jotka on perustettu yleisen edun vuoksi tuottamaan yksinomaan rajattua ja lakisääteistä palvelua tai tämän palvelun tuottamiseen välittömästi liittyviä tietojärjestelmiä. Lisäksi edellytetään, että tällaisen sidosyksikön liikevaihto ei ylitä miljoonaa euroa vuodessa, ja että tällaisen sidosyksikön kanssa tehty palvelusopimus on voimassa enintään neljä vuotta.
Talousvaliokunta pitää useiden asiantuntijalausuntojen tavoin hyvänä, että esityksen perusteluissa on erikseen mainittu, ettei omistusosuusvaatimus koske kuntalain (410/2015) mukaisia kuntayhtymiä. Valiokunta viittaa työ- ja elinkeinoministeriön 11.5.2026 päivättyyn lisäselvitykseen ja toteaa, että poikkeus koskee myös hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) mukaisia hyvinvointiyhtymiä.
Useissa asiantuntijalausunnoissa ehdotetaan 15 §:n 8 momentissa tarkoitetun poikkeussäännöksen liikevaihtorajan nostamista merkittävästi korkeammalle tasolle, koska ehdotettu miljoonan euron liikevaihtoraja rajaa poikkeuksen käyttöalan huomattavan kapeaksi. Muutamassa asiantuntijalausunnossa ehdotetaan, että poikkeussäännöksen liikevaihtorajan korottamisen ohella sen soveltamisala ulotettaisiin kattamaan voittoa tavoittelemattomia yleishyödyllisiä palveluja niin, että muun muassa sidosyksikköinä toimivat kunnalliset ja alueelliset kehitysyhtiöt ja matkailunedistämisyhtiöt pääsisivät poikkeuksen piiriin. Valiokunta viittaa 12.5.2026 päivättyyn työ- ja elinkeinoministeriön lisäselvitykseen ja toteaa, että ehdotetun poikkeussäännöksen soveltamisala on haluttu pitää kapeana niin, että se mahdollistaa pienten sidosyksikköjen käytön rajatuissa tapauksissa, kuten kirjastopalveluja ja kirjastoaineistojen hankintaa varten perustetuissa sidosyksiköissä, joissa sidosyksikön toiminta ei vaaranna markkinoiden toimivuutta.
Käänteiset sidosyksikköhankinnat ja in-house sisters hankinnat
Voimassa olevan hankintalain 15 §:n 6 momentin mukaan hankintalakia ei sovelleta tilanteisiin, joissa sidosyksikkö, joka on myös hankintayksikkö, tekee hankinnan siihen määräysvaltaa käyttävältä hankintayksiköltä (käänteinen sidosyksikköhankinta) tai saman hankintayksikön määräysvallassa olevalta toiselta sidosyksiköltä (in-house sisters hankinta).
Hallituksen esityksessä kyseistä hankintalain 15 §:n 6 momenttia ei ehdoteta muutettavaksi, mutta esityksen 15 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa todetaan, että hankintadirektiivin 12 artiklan ja voimassa olevan hankintalain 15 §:n 6 momentin mukaista sidosyksikköpoikkeusta ei sovelleta niihin sidosyksikköihin, joissa on enemmän kuin yksi omistaja. Siten sidosyksikön ei ole sallittua tehdä hankintoja omistajaltaan tai sisarsidosyksiköltä, jos sidosyksiköllä on enemmän kuin yksi omistaja.
Talousvaliokunta yhtyy sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossa (StVL 5/2026 vp) esitettyyn aiheelliseen huomioon ja toteaa, että hankintadirektiivin mukaisista ja muista hankintoja koskevista vaatimuksista on säädettävä selkeästi laissa. Valiokunta ehdottaa 1. lakiehdotuksen 15 §:n 6 momentin muuttamista vastaamaan hankintadirektiivin 12 artiklan mukaista sääntelyä jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetyllä tavalla.
Ehdotuksen vaikutukset eri kokoisiin ja eri alueille sijoittuviin kuntiin
Hallituksen esityksen ja talousvaliokunnan saamien asiantuntijalausuntojen mukaan ehdotus vaikuttaa eri tavoin erikokoisten ja erityyppisten kuntien ja hyvinvointialueiden mahdollisuuksiin järjestää toimintansa ja palvelunsa. Samoin eri kuntiin kohdistuvat kustannusvaikutukset voivat vaihdella merkittävästi. Talousvaliokunta toteaa perustuslakivaliokunnan (PeVL 17/2026 vp) ja hallintovaliokunnan (HaVL 9/2026 vp) tavoin, että hallituksen esityksessä olisi ollut perusteltua tarkastella ehdotuksen vaikutuksia erityyppisiin kuntiin seikkaperäisemmin kuin mitä on tehty.
Asiantuntijalausunnoissa todetaan, että ehdotettu kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuutta koskeva vaatimus ei vaikuta juuri lainkaan sidosyksikköjen hyödyntämismahdollisuuksiin niiden kuntien osalta, joiden omistusosuus sidosyksiköstä on vähintään kymmenen prosenttia. Sen sijaan ehdotettuun sääntelyyn joutuvat reagoimaan sidosyksiköt, joilla on yli kymmenen omistajaa sekä sidosyksiköt, joilla on alle kymmenen omistajaa, mutta joiden omistajista yksi tai useampi omistaa yhtiöstä alle kymmenen prosenttia.
Hallituksen esityksen sivulla 66 viitataan Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitykseen, jonka mukaan sääntelyn muutoksesta välittömästi aiheutuvat negatiiviset vaikutukset kohdistuisivat erityisesti sellaisiin pieniin hankintayksiköihin, jotka sijaitsevat etäällä suuremmista kaupunkikeskittymistä ja jotka toimivat toimialoilla, joiden osalta markkinat eivät ole kehittyneet, ja palvelun tuottaminen on aikaan ja paikkaan sidottua. Joissain asiantuntijalausunnoissa pidetään todennäköisenä, että useiden kauempana kasvukeskuksista sijaitsevien pienien kuntien ainoaksi vaihtoehdoksi jää, että ne ryhtyvät tuottamaan itse sellaisia tarvitsemiaan palveluita, joita ne eivät voi enää hankkia sidosyksiköiltä tai joille ei löydy vaihtoehtoista tarjoajaa markkinoilta.
Talousvaliokunta toteaa saamansa selvityksen perusteella, että ehdotettu sidosyksikköjä koskeva vähimmäisomistusosuusvaatimus vaikuttaa eri tavoin kooltaan ja maantieteelliseltä sijainniltaan erilaisiin kuntiin, ja se voi tuoda haasteita erityisesti pienten ja etäällä kasvukeskuksista sijaitsevien kuntien joidenkin palvelujen ja muiden keskeisten toimintojen järjestämiseen. Valiokunta pitää välttämättömänä, että sääntelyn toteutumista seurataan erityisesti siltä kannalta, miten se vaikuttaa kuntien lakisääteisten tehtävien asianmukaiseen hoitamiseen ja palvelujen saatavuuteen, ja että seurannassa havaittuihin ongelmiin puututaan (Valiokunnan lausumaehdotus 1).
Valiokunta on arvioinut ehdotuksen vaikutuksia erilaisiin kuntiin ja hankintayksiköihin seuraavasti:
Ehdotuksen vaikutuksia eri toimialojen ja eriluonteisten palvelujen osalta
Hallitusohjelman mukaan hallitus parantaa julkisen sektorin tehokkuutta sekä vahvistaa alueellista elinvoimaa ja yrittämisen edellytyksiä rajaamalla julkisen sektorin mahdollisuuksia tuottaa inhouse-yksiköissä sellaisia tukipalveluita, joissa on olemassa toimiva markkina, kuten siivous-, taloushallinto-, ruoka- ja ICT-palveluissa.
Talousvaliokunta on kuullut laajasti eri toimialojen edustajia. Asiantuntijalausuntojen perusteella ehdotetun sidosyksikköjä koskevan kymmenen prosentin omistusosuusvaatimuksen vaikutukset vaihtelevat paljon riippuen siitä, minkä toimialan palveluista on kysymys. Valiokunta on saamansa selvityksen perusteella tehnyt seuraavia hankintayksiköiden kannalta keskeisten toimialojen palveluja koskevia huomioita:
Taloushallinnon palvelut.
Hallituksen esityksen mukaan taloushallinnon palvelut ovat yksi niistä palveluista, joita sidosyksiköiltä hankitaan eniten niiden hankintayksiköiden toimesta, joiden omistusosuus sidosyksiköstä on alle kymmenen prosenttia. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan hankintayksiköt voisivat useassa tapauksessa saavuttaa merkittävän kustannushyödyn kilpailuttamalla ja hankkimalla palvelut markkinoilta. Valiokunnan saamassa asiantuntijalausunnossa esitetyn esimerkin mukaan suomalainen noin 9 000 asukkaan kunta säästää vuosittain 30 prosenttia talous- ja palkkahallinnon kustannuksista, kun se kilpailutti palvelut ja hankki ne yksityiseltä toimijalta sidosyksikkönsä sijaan.
Talousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan kustannussäästöt ovat mahdollisia, koska taloushallinnon palveluja on hyvin saatavilla markkinoilta. Viimeaikaisissa kilpailutuksissa on voinut olla mukana jopa 15 palveluntarjoajaa. Taloushallinnon palvelut eivät myöskään ole paikkaan sidottua toimintaa, joten palveluntarjoajan sijainti ei vaikuta sen mahdollisuuksiin tarjota palveluita.
ICT-palvelut ja tietohallinnon palvelut.
Myös ICT-palvelut ja tietohallinnon palvelut ovat tyypillisesti sellaisia palveluja, joita sidosyksiköstä alle kymmenen prosenttia omistavat hankintayksiköt ostavat sidosyksiköiltään. Hallituksen esityksen ja asiantuntijalausuntojen mukaan ICT-palvelut ja tietohallinnon palvelut koostuvat hyvin monentyyppisistä palveluista, joista työ- ja elinkeinoministeriön hallituksen esitystä varten teettämän PricewaterhouseCoopersin (PWC) selvityksen perusteella suurin osa voidaan jatkossa hankkia markkinoilta suhteellisen helposti ehdotetun siirtymäajan kuluessa, eikä niihin odoteta kohdistuvan merkittäviä muutoskustannuksia.
Toisaalta kunnat ja hyvinvointialueet tarvitsevat ja hyödyntävät myös sellaisia toimialasidonnaisia ICT-palveluja, joita koskevat vaatimukset ovat hankintayksikköjen kesken samat mutta ne eroavat yksityisen sektorin tarpeista. Tällaisia ovat esimerkiksi paikkatietojärjestelmät sekä varhaiskasvatusta ja opetusta koskevat ratkaisut. Lisäksi tarvitaan myös räätälöityjä ratkaisuja, joita ovat muun muassa potilastietojärjestelmät. Tämän tyyppisten palvelujen korvaaminen markkinatoimijoiden palveluilla voi olla erittäin haasteellista ehdotetun siirtymäajan puitteissa. Lisäksi PWC:n arvion mukaan muutoskustannukset näiden palvelujen osalta voivat olla suuria.
Talousvaliokunta kiinnittää huomiota vielä siihen hallituksen esityksessä todettuun seikkaan, että erityisesti ICT-hankinnoissa integraatiokustannukset ja sopimuskumppanin vaihtamiseen liittyvät kustannukset voivat olla merkittäviä. Hankinnan jakaminen liian pieniin osiin voi tehdä ICT-palvelujen kokonaisuudesta vaikeasti hallittavan ja kustannuksiltaan kalliin. Toisaalta ehdotus voi joissain tapauksissa edistää hankintayksikön kannalta haitallisten toimittajalukkojen välttämistä ja purkautumista. Toimittajalukolla tarkoitetaan tilannetta, jossa teknisesti tai sopimuksellisesti asiakkaalle on muodostunut pakko hankkia palveluja tietyltä toimittajalta esimerkiksi palveluntarjoajan vaihtamiseen liittyvien suurten kustannusten vuoksi. PWC:n selvityksen mukaan useiden hankintayksiköiden ja niiden sidosyksiköiden välisissä suhteissa on ongelmallisia toimittajalukon piirteitä.
Ruokapalvelut.
Hallituksen esityksen mukaan julkiset ruokapalvelutoimijat valmistavat vuosittain yli 350 miljoonaa ateriaa. Julkisia elintarvike- ja ruokapalveluita järjestävät kunnat, kuntayhtymät, valtio, hyvinvointialueet sekä seurakunnat. Julkiset elintarvikehankinnat tehdään yhä useammin kuntien sidosyksikköjen kautta tai yhteishankintana valtion ja kuntien yhdessä omistaman Hansel Oy:n taikka muun yhteishankintaorganisaation kautta. Samaan aikaan kilpailu julkisissa elintarvikehankinnoissa on vähentynyt, ja hankinnat keskittyvät yhä enemmän muutamille suurille tukkukaupoille. Talousvaliokunta toteaa, että hallitusohjelmassa ja maatalouden tulos- ja kehitysnäkymien parlamentaarisen arviointiryhmän loppuraportissa (Maka-raportti) hankintalain muutokset mainitaan yhtenä toimena elintarvikeketjun tasapainon kehittämiseksi nykyistä oikeudenmukaisempaan suuntaan.
Ruokapalvelut järjestetään Suomessa usein alueellisten sidosyksiköiden toimesta, joissa on omistajina kuntia ja hyvinvointialueita. Maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnon (MmVL 11/2026 vp) mukaan sidosryhmäyhtiöiden vastuulla olevan ruokahuollon liikevaihto on 570 miljoonaa euroa ja alle kymmenen prosenttia omistavien julkisyhteisöjen osuus näistä sidosyksiköistä on 61,7 prosenttia. Hallituksen esityksessä esitetyllä vähimmäisomistusvaatimuksella on näin ollen jatkossa suuri merkitys ruokapalveluiden järjestämiselle.
Maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnossa todetaan, että ehdotettu sidosyksikkösääntely edesauttaa hillitsemään joitakin julkisissa hankinnoissa havaittuja epätarkoituksenmukaisia ja kilpailua vääristäviä käytäntöjä, jotka estävät suurta osaa alkutuottajista tai muista tavarantoimittajista pääsemästä ruokapalvelumarkkinoille. Talousvaliokunta pitää maa- ja metsätalousvaliokunnan tavoin tärkeänä, että sidosyksiköiden hyödyntämiseen voidaan puuttua, kun sidosyksikköomistuksia on hankittu hankintalain kiertämistarkoituksissa. Toisaalta ehdotettu sääntely voi aiheuttaa ruokapalvelujen hankinnassa merkittäviä haasteita niille hankintayksiköille, joilla ei ole mahdollisuutta saavuttaa kymmenen prosentin omistusosuutta ja jotka toimivat alueilla, joilla kilpailua ei todennäköisesti synny. Lisäksi on huomioitava, että ruokapalvelun toimittajalta vaaditaan laajaa ravitsemustuntemusta esimerkiksi erilaisten erityisruokavalioiden osalta.
Ehdotuksen vaikutukset kyberturvallisuuteen ja varautumiseen
Hallituksen esityksen perusteluissa esitetyt arviot sidosyksikkösääntelyn vaikutuksista kyberturvallisuuteen perustuvat liikenne- ja viestintäministeriön ja Kyberturvallisuuskeskuksen arvioihin. Hallituksen esityksessä todetaan, että vallitsevassa geopoliittisessa tilanteessa turvallisuus- ja huoltovarmuusnäkökohtiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Varautumisen kannalta on olennaista, että palveluja tuotetaan myös tilanteissa, joissa se ei olisi yksityisen palveluntuottajan näkökulmasta kannattavaa tai muutoin mahdollista.
Kunnissa kyberturvallisuus on erottamaton osa ICT-palveluiden järjestämistä. Pienillä ja keskisuurilla kunnilla on usein suurimmat haasteet osaamisessa ja resursoinnissa, ja toimivimmat tulokset on saavutettu vapaaehtoisen alueellisen yhteistyön kautta. Hallintovaliokunnan lausunnon (HaVL 9/2026 vp) ja eräiden asiantuntijalausuntojen mukaan ehdotettu sidosyksikköjä koskeva vähimmäisomistusosuusvaatimus on haasteellinen ja todennäköisesti heikentäisi kyberturvallisuuden tasoa palvelurakenteen sirpaloitumisena, siirtymävaiheeseen liittyvinä haavoittuvuuksina sekä osaamisen ja kyvykkyyksien heikkenemisenä. Lisäksi ainakin aluksi kustannukset ja palvelujen saatavuuteen liittyvät riskit lisääntyisivät erityisesti jatkuvien kyberturvallisuuspalvelujen, kuten ympärivuorokautisen seurannan, osalta. Jatkossa hankinnoissa tulee kiinnittää huomiota datan käsittelyn turvallisuuteen ja suvereniteettiin.
Talousvaliokunta pitää erittäin tärkeänä, että ehdotuksen vaikutuksia kyberturvallisuuden tasoon ja toteutumiseen seurataan tarkasti. Valiokunta viittaa hallituksen esityksen perusteluihin (s. 115), joiden mukaan lakiehdotuksen mukainen normaalia pidempi 30.6.2030 saakka ulottuva siirtymäaika soveltuu myös tilanteessa, jossa sopimuksen ennenaikainen päättäminen voisi vaarantaa kyberturvallisuuden.
Ehdotuksen vaikutukset kuntien elinkeino- ja kehitysyhtiöiden toimintaan ja matkailunedistämistoimintaan
Kuntien elinkeino- ja kehitysyhtiöt.
Yli puolet Suomen kunnista toteuttaa kuntien perustehtäviin kuuluvaa elinvoimatyötä yhden tai useamman kunnan omistaman sidosyksikköasemassa olevan kehitysyhtiön kautta. Kehitysyhtiöt ovat voittoa tavoittelemattomia, kuntien omistamia ja rahoittamia alueen elinvoimaa kehittäviä organisaatioita, joista suurin osa toimii usean kunnan alueella. Kehitysyhtiöiden omistukset muotoutuvat tyypillisesti luonnollisten toiminnallisten yhteistyöalueiden, kuten tietyn kuntaryhmän, seutukunnan tai pendelöintialueen mukaisiksi. Useiden asiantuntijalausuntojen mukaan nämä useamman kunnan omistamat ja jopa maakunnan laajuiset kehitysyhtiöt toimivat tehokkaina alustoina alueen elinvoimatyölle.
Talousvaliokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa korostetaan kehitysyhtiöiden merkitystä alueiden kasvun vauhdittajina. Ne pystyvät rakentamaan kunta- ja aluerajat ylittäviä verkostoja ja kasvuklustereita, joissa on mukana yrityksiä, tutkimusorganisaatioita ja julkisia toimijoita. Tällaisia klustereita toimii muun muassa elintarviketeollisuuden, sähköiseen liikenteen ja kiertotalouden aloilla. Kehitysyhtiöt ovat kyenneet myös kokoamaan alueensa pk-yrityksiä osaksi suurempia kansallisia arvoketjuja. Esimerkiksi Lahden seudun meriklusterissa on mukana yli 100 yritystä. Lisäksi kuntien kehitysyhtiöt tekevät tiivistä yhteistyötä Team Finland -verkoston kanssa suomalaisten yritysten kasvun, kansainvälistymisen ja investointien edistämiseksi.
Asiantuntijalausuntojen mukaan sidosyksikköjen vähimmäisomistusosuutta koskeva vaatimus hankaloittaisi kuntien elinvoimatyötä ja kaventaisi kuntien mahdollisuutta käyttää yhteisiä kehitysyhtiöitä luonnollisten toiminnallisten yhteistyöalueiden laajuisina kokonaisuuksina. Useiden pienien kuntien omistusosuus näistä kehitysyhtiöistä on alle 10 prosenttia, eivätkä ne voisi enää entiseen tapaan osallistua toimintaan kehitysyhtiön puitteissa. Osa kunnista todennäköisesti siirtäisi elinvoimatyön osaksi kuntaorganisaatiota, jolloin esimerkiksi kehitysyhtiöissä rakennettujen kasvuklusterien organisointi hajautuisi kuntakohtaisiksi toiminnoiksi.
Matkailun alueorganisaatiot.
Matkailu on Suomessa merkittävä ja kasvava elinkeino, joka työllistää suoraan noin 5,3 % kaikista työllisistä. Samalla matkailu on yksi nopeimmin kasvavista palveluvientialoista, jonka kasvupotentiaali on kansallisessa strategiassa tunnistettu erittäin merkittäväksi. Matkailulla on poikkeuksellisen laajat aluetaloudelliset vaikutukset, ja se tuo työtä ja elinvoimaa myös harvaan asutuille ja rakennemuutoksesta kärsiville alueille, joilla kasvumahdollisuudet ovat rajalliset. Näin ollen matkailu on sekä kasvuala että keskeinen väline alueellisen elinvoiman, työllisyyden ja yritystoiminnan vahvistamiseksi koko Suomessa.
Suomessa toimii noin 20 matkailun alueorganisaatiota. Nämä seudulliset ja maakunnalliset organisaatiot ovat syntyneet käytännön tarpeesta yhdistää keskuskaupungit, pienemmät kunnat ja niiden alueella toimivat yritykset samaan kehittämis- ja markkinointirakenteeseen matkailupalvelujen tarjoamiseksi sekä kotimaasta että ulkomailta tuleville matkailijoille. Matkailuyritysten tuotekehitystä ja kansainvälistymistä edistetään myös alueorganisaatioiden ja Business Finlandin yhteydessä toimivan Visit Finlandin alueellisissa ja teemallisissa yhteistyöverkostoissa.
Useissa asiantuntijalausunnoissa korostetaan, että matkailun alueorganisaatioiden toiminnalla on keskeinen merkitys matkailuelinkeinon menestymiselle ja kansainvälisesti kilpailukykyisen matkailun kehittymiselle Suomessa. Ehdotetun kymmenen prosentin omistusosuusvaatimuksen seurauksena alle 10 prosenttia sidosyksiköistä omistavat pienet kunnat jäävät yhteistyön ulkopuolelle. Samalla niiden yhteys valtakunnalliseen matkailujärjestelmään heikkenee. Erityisesti mikro- ja pienyrityksillä ei käytännössä ole enää mahdollisuutta markkinoida ja tarjota palvelujaan yhtä laajasti tai toimia yhteistyössä Visit Finlandin kanssa ilman alueorganisaatioiden apua.
Talousvaliokunnan mielestä kuntien elinkeino- ja kehitysyhtiöiden sekä matkailun alueorganisaatioiden yrittäjyyttä ja alueellista elinvoimaa mahdollistavan ja kehittävän toiminnan tulee olla mahdollista tulevaisuudessakin.
Kuntien mahdollisuudet toteuttaa sidosyksikköjen kautta tekemänsä hankinnat muilla vaihtoehtoisilla tavoilla
Talousvaliokunta viittaa hallituksen esitykseen sekä työ- ja elinkeinoministeriön 27.4.2026 päivättyyn vastineeseen ja toteaa, että sidosyksikköhankintojen käyttömahdollisuuden kaventumisen jälkeenkin kaikilla hankintayksiköillä on edelleen käytettävissään kaikki muut hankintalain ja kuntalain mukaiset keinot palvelujensa järjestämiseen. Näitä muita keinoja ovat esimerkiksi kuntien yhteishankintojen kilpailuttaminen hankintalain 11 §:ssä tarkoitetun yhteishankintayksikön toimesta, hankintayksiköiden välisiin sopimuksiin perustuvat yhteishankinnat sekä palvelujen järjestäminen yhdessä kuntayhtymänä. Markkinoilla on myös tarjolla runsaasti kilpailuttamispalveluja, joita hankintayksiköt voivat hyödyntää tarpeen mukaan. Keskeistä on myös kilpailuttamista koskevan osaamisen vahvistaminen sekä ehdotettujen siirtymäaikojen tehokas hyödyntäminen.
Sidosyksikkösääntelyn vaikutukset sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintoihin
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossa (StVL 5/2026 vp) todetaan, että sidosyksiköillä on vakiintunut ja keskeinen tehtävä lakisääteisten terveydenhuoltopalvelujen kuten perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kliinisten ydintoimintojen tuottamisessa, hyvinvointialueiden välisen yhteistyön toteuttajina sekä sote-uudistuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Sidosyksikköjen avulla hyvinvointialueiden yhteisiä resursseja on saatu skaalaetujen myötä tehokkaampaan käyttöön.
Monet hyvinvointialueet ovat keskittäneet esimerkiksi laboratorio- ja kuvantamispalvelunsa yhteisomisteisiin sidosyksikköihin. Erityisen merkittävä rooli niillä on ollut yliopistosairaaloiden yhteydessä toimivien erityisosaamista ja valmiutta edellyttävien palvelujen tuottamisessa, kuten vakavien ja harvinaisten sairauksien diagnostiikassa ja hoidossa. Sosiaali - ja terveystoimien toimialalla sidosyksiköt tuottavat lisäksi yleisiä tukipalveluja kuten ruokahuolto-, ICT- sekä taloushallintopalveluja.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnon mukaan sosiaali- ja terveyspalvelualalla on kolme yli kymmenen omistajan sidosyksikköyhtiötä. Näistä kaksi tuottaa työterveyspalveluja, ja Maakuntien Tilakeskus Oy on puolestaan valtakunnallinen hyvinvointialueiden toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskus. Hyvinvointialueet omistavat myös lukuisia erisuuruisia kokonaisuuksia muiden toimialojen eri yhtiöistä (mm. ICT, yleis- ja taloushallinto, ruokahuolto, pesulapalvelut).
Asiantuntijalausunnoissa on tuotu esiin huoli siitä, että sidosyksikköjen vähimmäisomistusta koskeva vaatimus voi vaarantaa potilasturvallisuuden, koska nykyisin laboratoriopalveluissa, verikeskustoiminnassa ja vaativassa erikoissairaanhoidossa ei ole markkinatarjontaa ympärivuorokautisesti eikä riittävällä vasteajalla. Lisäksi muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon kyberturvallisuus saattaa heikentyä, jos yhtenäiset ICT-palvelut pirstaloituvat sen seurauksena, että palveluja tuottavien sidosyksiköiden käyttö ei enää olisi kaikille toimijoille mahdollista sidosyksiköiden vähimmäisomistusosuutta koskevan velvoitteen vuoksi.
Muutamassa talousvaliokunnan saamassa asiantuntijalausunnossa kiinnitetään huomiota siihen, että ehdotettu vähimmäisomistusvaatimus yhdessä hankintalain 15 §:n sidosyksikköjen ulosmyyntirajan (5 prosenttia vuotuisesta liikevaihdosta ja enintään 500 000 euroa) kanssa tarkoittaa, että sidosyksiköt eivät myöskään voi osallistua alle 10 prosenttia omistavien osakkaidensa järjestämiin palvelujen kilpailutuksiin. Lisäksi ehdotettu EU:n hankintadirektiiviin perustuva hankintalain 15 §:n 6 momentin sääntely kieltää hankinnat sidosyksikön sisaryhtiöltä, jos siinä on omistajina myös muita hankintayksikköjä. Näin ollen esimerkiksi ympärivuorokautisten laboratoriohankintojen hankinnat sisaryhtiöiltä erikoissairaanhoitoa vaativiin palveluihin eivät olisi mahdollisia. Talousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotus vaikeuttaisi esimerkiksi sidosyksikköinä toimivien tekonivelsairaala Coxan ja Sydänsairaalan toimintaa.
Talousvaliokunta viittaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuntoon ja pitää tärkeänä turvata esitetyn muutoksen hallittu toimeenpano ehdotettujen siirtymäaikojen avulla sekä riittävällä kansallisella toimeenpanon ohjauksella ja tuella. Valiokunta pitää hyvänä, että pienten hyvinvointialueiden ja kuntien asema on huomioitu esityksessä siten, että sidosyksiköiden omistusta koskeva vaatimus tulee voimaan vaiheittain. Siirtymäajan kuluessa hyvinvointialueilla ja kunnilla on aikaa sopeuttaa toimintaansa, valmistella kilpailutuksia tai mahdollisuuksiensa mukaan tarvittaessa kasvattaa omistusosuuksiaan sidosyksiköissä. Talousvaliokunta katsoo, että myös sosiaali- ja terveyssektorin ICT-järjestelmiin liittyvä pidempi siirtymäaika on perusteltu ja tarpeellinen.
Talousvaliokunta toteaa, että sidosyksikköhankintojen ohella hyvinvointialueiden yhteishankinnat ovat keskeinen keino hankintojen tehostamiseksi, kustannussäästöjen saavuttamiseksi ja osaamisen keskittämiseksi. Hyvinvointialueet voivat myös hyödyntää Hansel Oy:n tarjoamia yhteishankintasopimuksia, jotka kattavat laajan kirjon tuotteita ja palveluita, kuten IT-laitteita, ohjelmistoja, toimistotarvikkeita ja asiantuntijapalveluita. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan hyvinvointialueet voivat myös edelleen tehdä hankinnoissaan esimerkiksi aiempaan sairaanhoitopiirirakenteeseen perustuvaa alueellista yhteistyötä alueellisten hankintarenkaiden kautta.
Talousvaliokunta pitää tärkeänä hallituksen esityksen (s. 115) linjausta, jonka mukaan sidosyksiköiden omistusta koskevan muutosehdotuksen vaikutuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialalla tullaan seuraamaan. Valiokunta pitää tärkeänä seurata muutoksen vaikutuksia erityisesti siihen, miten hyvinvointialueet kykenevät huolehtimaan lakisääteisistä tehtävistään sekä vaikutuksia palvelujen saatavuuteen ja potilasturvallisuuteen.
Ehdotetun sidosyksikkösääntelyn julkiselle taloudelle aiheuttamat kustannukset
Ehdotetun sääntelyn mukaista 10 prosentin vähimmäisomistusosuutta koskevan vaatimuksen vaikutuksia kuntiin ja hyvinvointialueisiin on arvioitu esityksen jaksossa 5.4.2. Vaikutusarvioinnin sisältö perustuu pitkälti työ- ja elinkeinoministeriön PricewaterhouseCoopersilta (PWC) tilaaman selvityksen ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) hankintayksikköjen sidosyksikköjä koskevan tutkimuksen johtopäätöksiin. Lisäksi muutoskustannuksia on arvioitu työ- ja elinkeinoministeriön 27.4.2026 päivätyn vastineen liitteenä olevassa muistiossa.
PWC:n selvitys perustuu oletukseen, jonka mukaan sidosyksikön uudelleenorganisoinnin kustannus on 30 prosenttia kulloisenkin sidosyksikön tuottaman palvelun vuosiliikevaihdosta. Talousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan tämä 30 prosentin osuus jakautuu kilpailutuskustannuksiin (10 % liikevaihdosta), käyttöönottokustannuksiin (15 % liikevaihdosta) ja palvelun lopettamiskustannuksiin (5 % prosenttia liikevaihdosta). Arvio koskee ICT-palveluja, jotka muodostavat merkittävän osan sidosyksikköjen pienomistuksista.
Hallituksen esityksessä ja työ- ja elinkeinoministeriön vastineen liitteenä olevassa lisäselvityksessä korostetaan, että edellä kuvattu muutoskustannusten määrä ja niiden jakautuminen perustuvat keskimääräisiin oletuksiin. Todellisuudessa tilanteet ja kustannukset voivat vaihdella eri kunnissa hyvinkin paljon. Osalla pienistä ja keskisuurista kunnista on merkittävä määrä pienomistuksia sidosyksiköistä, kun taas osalla näitä omistuksia ei ole lainkaan. Yksittäiseen kuntaan voi kohdistua merkittäviä lisäkustannuksia, jos se esimerkiksi jää yksin sidosyksikön ulkopuolelle ilman toimivaa korvaavaa organisointimallia. Näin voi olla erityisesti silloin, kun kyseessä on paikkaan sidottu palvelu ja kunta sijaitsee syrjäisellä seudulla, jossa markkinaehtoisia palveluita ei synny. Nämä tilanteet voivat vaikuttaa merkittävästi yksittäisen kunnan talouteen, mutta niiden ei arvioida olevan huomattavia koko kansatalouden näkökulmasta.
Hallituksen esityksen mukaan pieniin hankintayksiköihin kohdistuvien muutoskustannusten arvioidaan johtuvan sidosyksikköjen volyymikustannushyötyjen menettämisestä sekä itse toteutetusta palvelun kilpailuttamisesta aiheutuvasta kustannuksesta. Pienten hankintayksiköiden neuvotteluvoima on usein heikko suhteessa mahdollisiin palveluntarjoajiin, ja niiden ostovolyymi on liian pieni, jotta ne voisivat hyötyä skaalaeduista. Ne eivät myöskään välttämättä kykene kilpailuttamaan palveluita tehokkaasti tai niillä ei ole riittäviä resursseja tai osaamista kilpailutusten toteuttamiseen. Lisäksi alueilla ja palveluissa, joilla markkinat ovat kehittymättömät, uusien sopimusten samanaikaisen ja laajamittaisen kilpailuttamisen arvioidaan nostavan hintoja verrattuna sidosyksiköiltä aikaisemmin hankittujen palveluiden hintoihin. Kilpailu- ja kuluttajaviraston arvion mukaan muutoksen seurauksena hankintayksiköiden kilpailutuskustannukset lisääntyvät vajaalla 7 miljoonalla eurolla vuosittain.
Sidosyksikkösääntelyn muutosten aiheuttamien kustannusten arvioidaan kuitenkin tasaantuvan pitkällä aikavälillä markkinatarjonnan ja hankintayksiköiden hankintaosaamisen kehittyessä. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan sidosyksikön vähimmäisomistusosuutta koskevan lakimuutoksen aikaansaama kilpailun lisääntyminen toisi julkiselle sektorille 37—74 miljoonan euron vuotuiset säästöt. Seitsemän vuoden kuluttua säästöt olisivat 185—370 miljoonaa euroa, kun säästöjä arvioidaan alkavan syntyä noin kahden vuoden kuluttua säädösmuutoksen voimaantulosta.
Hallituksen esityksen mukaan uudistuksen takaisinmaksuaika julkisen talouden kannalta on 8—14 vuotta. Tällä tarkoitetaan aikaa, jona hankintayksiköt saavat katettua kilpailun lisääntymisestä koituvilla kustannussäästöillä sidosyksiköihin kohdistuvat muutoskustannukset. Takaisinmaksuaikaa koskevassa arviossa ei ole huomioitu muita kilpailun lisääntymisestä koituvia dynaamisia ja välillisiä kansantaloudellisia hyötyjä tai hyötyjä, jotka liittyvät esimerkiksi mahdollisten toimittajalukkojen purkautumiseen. Tällaisten hyötyjen huomioiminen lyhentää takaisinmaksuaikaa.
Ehdotuksen 15 §:n 2 momentissa tarkoitettua sidosyksikön 10 prosentin omistusosuusvaatimusta koskevat siirtymäajat sekä ehdotetun sääntelyn vaikutukset hankintayksikön ja sidosyksikön välisten sopimusten voimassaoloaikaan.
Ehdotuksen mukaan pääsääntönä on, että hankintayksikköjen sidosyksikköjen kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimusta koskevaa 15 §:n 2 momenttia sovelletaan 1.7.2027 lukien. Tiettyjä lakisääteisiä terveydenhuollon palveluja tai terveydenhuoltolaissa tarkoitettuja terveydenhuollon keskitetyn erikoisosaamisen palveluja sekä näiden palvelujen tuottamiseen tarkoitettuja tietojärjestelmiä tuottaviin sidosyksikköihin 15 §:n 2 momentin mukaista vaatimusta sovellettaisiin kuitenkin vasta 1.7.2029 lukien.
Hallituksen esitykseen sisältyvän 1. lakiehdotuksen voimaantulosäännöksen mukaan hankintayksikön tulee irtisanoa lain 15 §:n perusteella tehdyt sopimukset päättymään sopimukseen sovellettavan siirtymäajan loppuun mennessä eli pääsääntöisesti 30.6.2027 mennessä, jos sidosyksikköä koskeva kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuusvaatimus ei täyty. Lisäksi uusia enintään vuoden pituisia määräaikaisia sidosyksikkösopimuksia voidaan tehdä omistusosuusvaatimuksesta riippumatta 30.9.2026 saakka.
Useiden asiantuntijalausuntojen mukaan ehdotuksen 15 §:n 2 momentin soveltamista koskevat siirtymäajat ovat liian lyhyitä. Niiden mukaan siirtymäajat eivät välttämättä mahdollistaisi sellaisten palvelujen kilpailuttamista, jotka ovat välttämättömiä lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi. Tällöin omistajaorganisaatiot joutuisivat turvautumaan ratkaisuihin, jotka on mahdollista toteuttaa lyhyellä aikavälillä, eli palvelujen tuottamista omana toimintana tai nykyistä pienemmissä sidosyksiköissä.
Ehdotuksen mukaan riittävän pitkän siirtymäajan varmistamiseksi hankintayksikön ja sidosyksikön välinen sopimus voidaan poikkeuksellisesti yleiseen etuun liittyvistä pakottavista syistä irtisanoa päättymään vasta 30.6.2030, jos sopimuksen irtisanomisesta olisi kohtuuttomia seurauksia tai sopimuksen irtisanomiseen liittyy merkittäviä taloudellisia riskejä. Ehdotettu poikkeussäännös ei ole rajattu tiettyihin toimialoihin, joten lain edellytysten täyttyessä sitä voidaan soveltaa kaikkien alojen sopimuksiin.
Valiokunta pitää ehdotettua säännöstä tarpeellisena riittävän pitkän siirtymäajan varmistamiseksi sellaisilla toimialoilla ja yksittäisissä tilanteissa, joissa ehdotetut suhteellisen lyhyet siirtymäajat eivät mahdollista yleisen edun kannalta keskeisten palvelujen jatkuvuutta. Hallituksen esityksessä tällaisina yleisen edun vaatimina tilanteina on mainittu tiettyjen terveydenhuoltopalvelujen sekä kyberturvallisuuden varmistaminen.
Talousvaliokunta toteaa vielä, että hankintalaki koskee julkisissa hankinnoissa noudatettavia menettelyjä, eikä sillä voida ohittaa sopimusoikeuden yleisiä periaatteita tai olemassa olevien sopimusten sisältöä. Esimerkiksi olemassa olevien määräaikaisten sopimusten irtisanominen voi aiheuttaa vahingonkorvausvastuita, jos niihin ei sisälly irtisanomislauseketta.
Sidosyksikkösääntelyä koskevat toimialakohtaiset poikkeukset
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että vesihuoltolakiin lisätään uusi 4 f §, jonka mukaan ehdotettua hankintalain 15 §:n 2 momentin mukaista 10 prosentin vähimmäisomistusosuusvaatimusta ei sovelleta hankintayksikön sidosyksikkönä toimivaan vesihuoltolaitokseen tai tukkuvesihuoltolaitokseen. Ehdotuksen tarkoituksena on, että sääntely on kaikkien vesihuoltoalan sidosyksikköjen osalta yhdenmukainen.
Vesihuolto on kuntien järjestämisvastuulle kuuluva kriittinen infrastruktuuripalvelu, jota hoidetaan kiinteän vesi- ja jätevesiverkoston ja vesihuoltolaitosten välityksellä. Suurin osa vesihuollosta kuuluu erityisalojen hankintalain (1298/2016) (laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista) soveltamisalaan, eikä kyseiseen lakiin sisälly kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimusta. Sen sijaan yksinomaan jäteveden tai huleveden poisjohtamiseen tai käsittelyyn liittyviin hankintoihin sovelletaan hankintalakia. Näin ollen ehdotettu sidosyksikkösääntelyä koskeva kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimus kohdistuisi vain niihin vesihuoltolaitoksiin ja tukkuvesihuoltolaitoksiin, joiden tehtävänä on yksinomaan jäteveden tai huleveden poisjohtaminen. Vesihuoltotoimintojen jakautuminen hankintojen osalta kahden eri lain soveltamisalaan perustuu EU-lainsäädäntöön ja lisää jo nyt useiden vesihuoltolaitosten hallinnollista taakkaa. Talousvaliokunta pitää ehdotettua sääntelyä perusteltuna varsinkin, kun vesihuoltoa on pidettävä luonnollisena monopolina, eikä vesihuoltosektorilla ole kilpailua.
Muutamassa asiantuntijalausunnoissa katsotaan, että vesihuoltoa koskeva poikkeussäännös tulisi sisällyttää hankintalakiin eikä vesihuoltolakiin. Talousvaliokunta tunnistaa asiantuntijalausunnoissa esitetyn huolen sääntelyn pirstaloitumisesta, mutta katsoo työ- elinkeinoministeriön tavoin, että ehdotus noudattaa yhdenmukaista logiikkaa muiden ehdotettua sidosyksikkösääntelyä koskevien toimialakohtaisten poikkeusten kanssa. Esimerkiksi CSC —Tieteen tietotekniikan keskuksen sidosyksikköasemaa koskevasta poikkeuksesta on tarkoitus säätää erillisessä laissa (TaVL 15/2026 vp — HE 18/2026 vp). Myös jätehuoltoa koskeva poikkeus sidosyksikköjen vähimmäisomistusvaatimukseen tullaan hallituksen linjauksen mukaisesti toteuttamaan jätelain uudistamisen yhteydessä. Valiokunta toteaa, että jätelakia koskevan sääntelyn etenemistä tulee seurata aktiivisesti, jotta siihen sisällytettävä hankintalain sidosyksikkösääntelyä koskeva poikkeus saadaan voimaan nyt käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen sisältyvän sääntelyn kanssa samaan aikaan.
Sidosyksikköjen ostolaskudatan avoimuus
Talousvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että pääosin osakeyhtiömuodossa toimivilla hankintayksiköiden sidosyksiköillä ei voimassa olevan lainsäädännön tai nyt käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen perusteella ole velvollisuutta julkaista ostolaskudataa tai toimittaa sitä keskitettyyn tietovarantoon. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sidosyksiköiden kustannusrakenne, hankintakäyttäytyminen ja toiminnan tehokkuus jäävät läpinäkymättömiksi, ja niiden omistajaohjaus sekä poliittinen päätöksenteko tapahtuvat puutteellisen tiedon varassa.
Valiokunta pitää tätä merkittävänä ongelmana, koska ilman ostolaskudataa ei voida objektiivisesti arvioida, ovatko sidosyksiköt kustannustehokkaita suhteessa markkinoihin. Toimintaan liittyy myös merkittävä riski kilpailun vääristymisestä ja hankintalain kiertämisestä, koska sidosyksiköt voivat muista yrityksistä poiketen toimia markkinoilta suljetussa ympäristössä ilman niiden toiminnan läpinäkyvyyttä koskevia vaatimuksia. Sidosyksikköjen ostolaskudata on tarpeen myös hankintojen suunnittelussa, kilpailutuksessa ja vaikuttavuuden arvioinnissa.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan sidosyksikköjen kautta tehtävien hankintojen yhteenlaskettu arvo on noin 8—10 miljardia euroa vuodessa, eli erittäin merkittävä osa kaikista julkisista hankinnoista. Näin ollen sidosyksikköjen toiminnan tehokkuudella ja kilpailukäyttäytymisellä on merkittäviä vaikutuksia kansantalouden ja talouden kasvumahdollisuuksien näkökulmasta. Talousvaliokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa on laajasti tuettu sidosyksikköjen ostolaskudatan julkisuutta. Valiokunta pitää välttämättömänä, että sidosyksikköjen ostolaskudata saatetaan viivytyksettä julkiseksi.
Talousvaliokunta pitää hallituksen esityksen tavoitteiden ja kilpailuneutraliteetin toteutumisen kannalta välttämättömänä, että sidosyksiköille asetetaan velvollisuus julkaista ostolaskudata ja toimittaa se hankintatietovarantoon samoin perustein kuin niiden omistajien. Lisäksi ostolaskudatan tulisi olla sellaisessa muodossa, että sitä voidaan tulkita ilman erillisiä apuvälineitä (Valiokunnan lausumaehdotus 2).
Markkinakartoitus
Markkinakartoituksesta säädetään hankintalain 65 §:ssä, joka perustuu EU:n hankintadirektiivin 40 artiklaan. Pykälän mukaan hankintayksikkö voi hankintaa valmistellessaan tehdä markkinakartoituksen ennen hankintamenettelyn aloittamista.
Markkinakartoituksen keskeisenä tarkoituksena on lisätä hankintayksikön markkinatuntemusta. Sen avulla voidaan kartoittaa markkinoilla olevaa tarjontaa ja sopivinta hankintalain mahdollistamaa hankinnan toteuttamistapaa tulevia kilpailutuksia suunniteltaessa. Vaikka voimassa olevan lain mukaan markkinakartoitus on hankintayksiköille vapaaehtoinen, hallituksen esityksen mukaan hankintayksiköt hyödyntävät markkinakartoitusta laajasti. Laissa ei ole asetettu markkinakartoitukselle erityisiä kriteerejä, joten hankinnan suuruudesta, merkityksellisyydestä ja luonteesta riippuen sen toteuttamistapa voi vaihdella analyysityökalujen avulla tehdystä perusteellisesta arviosta yksinkertaiseen tiedonhakuun verkosta. Toisaalta vakiintuneissa ja tavanomaisissa hankinnoissa markkinakartoitusta ei välttämättä ole aina pidetty tarpeellisena.
Hallituksen esityksessä hankintalain markkinakartoitusta koskevaa 65 §:n sääntelyä ehdotetaan täydennettäväksi niin, että pykälässä mainitaan aiempaa useampia markkinakartoituksen toteuttamistapoja ja -menetelmiä. Keskeisiä keinoja hankinnan toteutustavan valinnassa ovat markkinoiden kartoittaminen alan yrityksiä kuulemalla sekä analyysityökalujen, kuten erilaisten teknisten järjestelmien hyödyntäminen. Ehdotuksen tavoitteena on edistää onnistuneita kilpailutuksia, lisätä kilpailua ja saavuttaa näin merkittäviä kustannussäästöjä keskipitkällä aikavälillä.
Hallitusohjelman mukaisesti hallituksen esityksessä ehdotetaan, että hankintayksiköiden olisi yli 10 miljoonan euron hankinnoissa arvioitava hankinnan eri toteutusvaihtoehtoja osana hankinnan suunnittelua. Tällöin hankintayksikön tulisi tunnistaa ja analysoida, mikä lain 5 luvussa tarkoitetuista hankintamenettelyistä olisi tarkoituksenmukainen kilpailutustapa sekä pyrkiä arvioimaan eri menettelyistä aiheutuvia kustannuksia kyseessä olevan hankinnan osalta. Alle kymmenen miljoonan euron hankinnoissa markkinakartoituksen toteuttaminen olisi edelleen vapaaehtoista, mutta etukäteen toteutetulla markkinoiden kartoituksella hankintayksikkö voisi välttää velvollisuuden jakaa hankinta osiin lain 75 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tai 125 §:n 1 momentissa ehdotetun velvoitteen keskeyttää hankinta ja uusia tarjouskilpailu, jos hankintayksikkö on saanut avoimessa menettelyssä vain yhden tarjouksen.
Julkisiin hankintoihin liittyviä markkinakartoituksiin ja markkinavuoropuheluun kannustavia toimia pidetään talousvaliokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa yleisesti tärkeinä ja kannatettavina. Asiantuntijalausunnoissa on kuitenkin esitetty toisistaan eriäviä näkemyksiä hallituksen esityksessä ehdotettuihin markkinakartoitusta koskeviin muutos- ja täydennysehdotuksiin.
Osassa asiantuntijalausunnoista ehdotuksia pidetään kannatettavina, mutta niiden mukaan velvollisuuden laatia markkinakartoitus tulisi koskea kaikkia hankintalain mukaiset kansalliset kynnysarvot ylittäviä hankintoja. Lisäksi muutamassa asiantuntijalausunnossa hankintalain edellyttämää markkinakartoitusta pidetään hyvin perustasoisena valmisteluna ja katsotaan, että markkinakartoituksia koskevia sisällöllisiä vaatimuksia tulisi vahvistaa tuomalla markkinavuoropuhelu kiinteäksi osaksi hankintaprosessia. Muutamassa asiantuntijalausunnossa todetaan lisäksi, että markkinakartoituksissa tulisi huomioida nykyistä paremmin pk- ja mikroyritysten mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuihin.
Osassa asiantuntijalausunnoista ehdotettua markkinakartoitusta koskevaa velvoittavaa sääntelyä ei pidetä tarpeellisena ja tehokkaana keinona parantaa hankintojen etukäteistä valmistelua. Niiden mukaan erityisesti suurissa hankinnoissa kattavat ja huolellisesti toteutetut markkinakartoitukset on ilman velvoittavaa sääntelyäkin koettu toimivaksi ja usein välttämättömäksi keinoksi parempien ja kustannustehokkaampien hankintojen tekemiseen, minkä vuoksi hankintayksiköt joka tapauksessa panostavat huolellisiin markkinakartoituksiin. Lisäksi säännöksen laiminlyömisestä ei todennäköisesti aiheutuisi hankintayksikölle seuraamuksia. Joidenkin asiantuntijalausuntojen mukaan velvoite tehdä markkinakartoitus ja erityisesti siihen liittyvät hankinnan valmisteluvaiheessa käytävät keskustelut eri toimijoiden välillä voivat lisätä riskiä lain 3 §:n nojalla kielletystä elinkeinonharjoittajien lainvastaisesta tai syrjivästä yhteistyöstä.
Talousvaliokunta pitää hallituksen esityksen mukaisia markkinakartoitusten velvoittavuutta sekä markkinakartoitusten ja markkinavuoropuhelun lisäämistä ja laadun parantamista koskevia ehdotuksia kannatettavina. Valiokunta katsoo, että markkinakartoitusten ja markkinavuoropuhelun kautta voidaan tehokkaasti edistää onnistuneita kilpailutuksia, lisätä kilpailua ja saavuttaa näin merkittäviä kustannussäästöjä keskipitkällä aikavälillä.
Valiokunta toteaa, että hankintalaissa markkinakartoituksella tarkoitetaan hyvin laajaa joukkoa toimia, jotka kattavat myös erilaiset markkinavuoropuhelun muodot. Hankintayksiköt voivat myös hyvin itsenäisesti päättää, miten ne toteuttavat markkinakartoituksia onnistuneiden ja kustannustehokkaiden hankintojen toteuttamiseksi. Tämä laaja joukko erilaisia toimia on muotoutunut ja muotoutuu jatkuvasti sääntelyn soveltamiskäytännön kautta. Valiokunta yhtyy työ- ja elinkeinoministeriön 27.4.2026 päivättyyn vastineeseen, jonka mukaan markkinakartoitusta ja markkinavuoropuhelua koskevia termejä ei ole tarkoituksenmukaista eriyttää ja määritellä erikseen säädöstasolla.
Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että ehdotetun sääntelyn toimivuutta sekä sääntelyn vaikutuksia kilpailun lisääntymiseen, yritysten markkinoille pääsyyn sekä kustannussäästöihin seurataan, ja tarvittaessa tiukennetaan markkinakartoitusten laatuun ja kattavuuteen liittyviä vaatimuksia sekä laajennetaan niiden velvoittavuutta koskemaan ehdotettua suurempaa joukkoa julkisia hankintoja (Valiokunnan lausumaehdotus 3).
Velvollisuus jakaa hankinnat osiin ja muutoksenhaku tämän velvollisuuden laiminlyönnistä
Hallitusohjelman mukaan hankintalakia muutetaan niin, että EU-kynnysarvon ylittävä hankinta voidaan olla jakamatta osiin vain erityisistä syistä ja lisäksi mahdollistetaan ratkaisusta valittaminen.
Hallituksen esityksen 75 §:n 1 momentin mukaan EU:n kynnysarvon ylittävä hankintasopimus tulee lähtökohtaisesti jakaa osiin. EU:n kynnysarvon alle jäävissä hankinnoissa hankintojen jakaminen olisi edelleen vapaaehtoista.
Ehdotuksen tavoitteena on lisätä kilpailua ja antaa pienille ja keskisuurille yrityksille paremmat mahdollisuudet osallistua julkisten hankintojen tarjouskilpailuihin. Toisaalta hankintoja jakamalla hankintayksiköt voisivat hyödyntää nykyistä tehokkaammin eri palveluntuottajien tarjoamia ratkaisuja. Hankinta voitaisiin jakaa osiin myös valitsemalla vähintään kaksi toimittajaa puitejärjestelyyn tai perustamalla dynaaminen hankintajärjestelmä.
Hankinnan jakamista koskevasta velvoitteesta voisi kuitenkin poiketa säännöksessä mainituista perustelluista syistä. Hankinta voitaisiin jättää jakamatta osiin myös tilanteessa, jossa hankintaa on edeltänyt hankintalain 65 §:ssä tarkoitettu markkinakartoitus. Päätös olla jakamatta hankinta osiin tulee perustella yksityiskohtaisesti. Lisäksi ehdotetaan, että hankintayksikön päätöksestä olla jakamatta hankinta osiin tulisi jatkossa voida valittaa markkinaoikeuteen.
Useimmissa asiantuntijalausunnoissa hankintojen jakamista koskevaa ehdotusta pidetään yleisesti kannatettavana, koska se parantaa pk- ja mikroyritysten mahdollisuuksia osallistua ja menestyä julkisissa tarjouskilpailuissa. Hankintojen osiin jakamisen katsotaan myös edistävän innovatiivisten ratkaisujen käyttöönottoa, lisäävän alueiden elinvoimaa sekä estävän yksityisten monopolien syntymistä.
Muutamassa asiantuntijalausunnoissa on kiinnitetty huomiota siihen, että hankintojen jakamista koskevasta velvoitteesta poikkeamisen perusteet ovat varsin yleisiä ja harkinnanvaraisia. Asiantuntijalausunnoissa tuodaan myös esiin, että ehdotuksesta ei käy selkeästi ilmi, millä muutoksenhakuperusteella hankinnan jakamatta jättämisestä voidaan valittaa, ja mistä ajankohdasta muutoksenhakuaika lasketaan.
Talousvaliokunta pitää kannatettavana hankintojen osiin jakamista koskevaa ehdotusta sekä ehdotuksen tavoitetta ratkaisevana parantaa pk- ja mikroyritysten mahdollisuuksia osallistua julkisiin tarjouskilpailuihin. Valiokunta katsoo hallitusohjelman mukaisesti, että säännöksen tehokkaan toimivuuden varmistamiseksi hankintojen jakamatta jättämisestä tulee voida valittaa markkinaoikeuteen.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan hankinnan jakamatta jättämisestä voidaan valittaa hankintalain 146 §:n 1 momentin nojalla, jonka perusteella markkinaoikeuden käsiteltäväksi voidaan hankintapäätöksen lisäksi saattaa muukin hankintayksikön tekemä ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan. Tällaisia ratkaisuja voivat vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan olla esimerkiksi tarjouspyynnön tekniset eritelmät ja muut ehdot (Unionin tuomioistuimen asia C-230/02 Grossmann Air Service v. Itävallan tasavalta sekä markkinaoikeuden vakiintunut oikeuskäytäntö).
Työ- ja elinkeinoministeriön 27.4.2026 päivätyssä vastineessa todetaan, että hankinnan jakamatta jättämistä koskevassa valituksessa muutoksenhaun kohteena on tarjouspyynnön sisältö, jolloin valitus on tehtävä ennen tarjousajan päättymistä. Valittajana voisi olla esimerkiksi potentiaalinen tarjoaja, joka katsoo, että se olisi voinut osallistua hankintaan, jos hankinta olisi jaettu osiin.
Hankinnan keskeyttäminen ja velvollisuus uusia kilpailutus yhden tarjouksen tilanteessa
Hallituksen esityksen hankintalakia koskevan ehdotuksen 125 §:n mukaan hankintamenettely on keskeytettävä ja tarjouskilpailu on lähtökohtaisesti uusittava, jos EU:n kynnysarvot ylittävässä lain 32 §:ssä tarkoitetulla avoimella menettelyllä toteutetussa tarjouskilpailussa on saatu vain yksi tarjous. Tarjouskilpailu on kuitenkin uusittava vain kerran. Ehdotus perustuu hallitusohjelman kirjaukseen.
Ehdotuksen mukaan velvollisuutta keskeyttää hankintamenettely ja uusia tarjouskilpailu ei kuitenkaan ole, jos hankintayksikkö on toteuttanut lain 65 §:ssä tarkoitetun markkinakartoituksen tai jakanut hankinnan osiin lain 75 §:ssä säädetyllä tavalla. Lisäksi hankintamenettelyn uusimisesta yhden tarjouksen tilanteessa saadaan poiketa erityisen painavasta syystä. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan erityisen painavana syynä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että hankinnan kohde on niin vaativa tai luonteeltaan taikka kooltaan muutoin sellainen, että tarjontaa on vain hyvin rajoitetusti. Tällainen tilanne voisi syntyä esimerkiksi hankittaessa innovatiivisia ratkaisuja. Työ- ja elinkeinoministeriön 27.4.2026 päivätyssä vastineessa todetaan, että erityisen painava syy voisi perustua myös jonkin tietyn sektorisääntelyn asettamiin tiukkoihin vaatimuksiin, joiden vuoksi kilpailua on rajoitetusti.
Talousvaliokunta pitää useiden asiantuntijalausuntojen tavoin ehdotusta ja sen tavoitetta lisätä kilpailua markkinoilla kannatettavana. Erilaisten tutkimusten mukaan tarjousten suurempi määrä alentaa hintoja ja tuo säästöjä. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä seurata, etteivät ehdotuksen mukaiset poikkeusperusteet muodostu oikeuskäytännössä liian laajoiksi niin, että ne estävät säännöksen tavoitteiden toteutumista. Toisaalta on tarpeen varmistua siitä, ettei sääntely johda tarpeettomiin viivästyksiin tai kustannusten kasvuun tilanteissa, joissa markkinoilla on vain rajallinen määrä tarjoajia esimerkiksi alueellisesti rajatuilla palvelumarkkinoilla.
Talousvaliokunta toteaa vielä, että tietyissä hankintalain 40 §:ssä erittäin tarkasti rajatuissa tilanteissa hankinta on mahdollista tehdä suorahankintana, jos tarjouspyyntöön on tullut vain yksi tarjous. Suorahankinnassa hankintayksikkö neuvottelee valitsemiensa toimittajien kanssa hankintasopimuksen ehdoista julkaisematta etukäteen hankintailmoitusta. Samalla tavoin ja edellytyksin voidaan toimia markkinapuutetilanteessa, jossa tarjouspyyntöön ei ole tullut yhtään tarjousta. Hankintalain 40 §:ssä tarkoitettuja tiukkoja suorahankintaedellytyksiä tulkitaan suppeasti ja hankintayksikkö vastaa siitä, että laissa säädetyt edellytykset täyttyvät.
Muita huomioita
Sosiaali- ja terveyspalveluja sekä muita erityisiä palveluhankintoja koskevan hankintalain 12 luvun kumoaminen
Hallituksen esityksessä sosiaali- ja terveyspalveluja sekä muita erityisiä palveluhankintoja koskeva hankintalain 12 luvun sääntely ehdotetaan kumottavaksi. Asiakkaan hoitosuhteen jatkuvuuden turvaava suorahankintamahdollisuus säilyy kuitenkin ennallaan ja se sisällytetään hankintalain kansallisia hankintamenettelyjä koskevan 11 luvun 100 §:ään. Ehdotuksen mukaan hankintalain soveltamisalaan kuuluvien sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamiseen sovelletaan jatkossa muutoinkin hankintalain 11 luvun säännöksiä.
Muutamassa asiantuntijalausunnossa sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossa pyydetään talousvaliokuntaa arvioimaan mahdollisuutta säilyttää hankintalainsäädännössä myös voimassa olevan hankintalain 12 luvun 108 §, joka koskee palvelujen käyttäjien tarpeiden huomioimista hankinnoissa ja jonka tarkoituksena on ollut varmistaa, että hankintayksiköt ottavat pykälässä tarkoitetut laatu- ja saavutettavuustekijät huomioon sosiaali- ja terveyspalveluja kilpailuttaessaan.
Hallituksen esityksen sekä työ- ja elinkeinoministeriön 27.4.2026 päivätyssä vastineessa todetaan, että voimassa olevan hankintalain 12 luku ja sen 108 § on säädetty ennen nykyistä hyvinvointialueita koskevaa lainsäädäntöä. Nykyään sekä hyvinvointialueiden että palveluntuottajien velvollisuuksista säädetään kattavasti ja huomattavasti hankintalakia yksityiskohtaisemmin sektorikohtaisessa lainsäädännössä, kuten esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) 3 luvussa, vanhuspalvelulaissa (980/2012), vammaispalvelulaissa (675/2023), terveydenhuoltolaissa (1326/2010) sekä laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992). Sektorilainsäädännössä on myös sellaisia velvoitteita, joita hankintalakiin ei sisälly. Lisäksi hankintalain nojalla markkinaoikeuden käsiteltäväksi ei voida saattaa hankinnan laatuun kohdistuvaa valitusta, vaan tältä osin noudatetaan sektorikohtaista lainsäädäntöä.
Talousvaliokunta pitää välttämättömänä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnoissa otetaan huomioon palvelun käyttäjien yksilölliset ja pitkäaikaiset tarpeet siten kuin sektorikohtaisessa lainsäädännössä edellytetään. Myös pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista koskevassa jaksossa 2.4. todetaan, että vammaisten erityistarpeista ja palvelun jatkuvuudesta huolehditaan hankintalain säädösten puitteissa ja huomioidaan hankinnoissa mahdollisuudet räätälöityihin suorahankintoihin. Valiokunta katsoo, että palvelun käyttäjien yksilölliset ja pitkäaikaiset tarpeet sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnoissa voidaan parhaiten ja ajantasaisimmin määritellä ja ottaa huomioon sektorikohtaisessa lainsäädännössä.
Rakennusurakoita koskevien hankintojen valvonta
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hankintalain 141 §:ää ja 154 §:ää siltä osin, kun ne koskevat lain 25 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuja rakennusurakoita koskevia seuraamuksia sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston mahdollisuutta saattaa laittomana suorahankintana toteutettu rakennusurakka markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ehdotuksen mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi tehdä esityksen markkinaoikeudelle ja markkinaoikeus voisi määrätä seuraamuksen myös kansallisen kynnysarvon (150 000 euroa) ylittävästä suorahankintana toteutetusta rakennusurakasta.
Ehdotuksen tavoitteena on tehostaa rakennusurakoita koskevaa valvontaa. Voimassa olevan hankintalain 154 §:n mukaan laittomina suorahankintoina toteutettavista rakennusurakoista voidaan määrätä seuraamusmaksu vain, jos hankinnan arvo ylittää rakennusurakoita koskevan EU-kynnysarvon. Koska rakennusurakoita koskeva EU-kynnysarvo on huomattavan korkea (5 404 000 euroa) ja merkittävästi korkeampi kuin tavara- ja palveluhankintojen EU-kynnysarvot, Kilpailu- ja kuluttajavirastolla ja markkinaoikeudella on nykyisen lain perusteella vain hyvin rajalliset mahdollisuudet puuttua laittomasti suorahankintoina toteutettuihin rakennusurakoihin. Talousvaliokunta viittaa työ- ja elinkeinoministeriön vastineeseen ja pitää ehdotusta perusteltuna.
Julkisia hankintoja koskevat kielelliset vaatimukset
Voimassa olevan hankintalain 101 §:n mukaan hankintayksikön on vähintään kansallisen kynnysarvon suuruisissa hankinnoista toimitettava julkaistavaksi ilmoitus sähköisesti suomen- tai ruotsinkielisenä erityisellä hankintailmoituksille tarkoitetulla verkkosivustolla. Hallituksen esityksessä säännöstä ehdotetaan muutettavaksi niin, että hankintailmoitus on toimitettava julkaistavaksi suomen- tai ruotsinkielisenä tai kummallakin kielellä. Tämän lisäksi säännöksessä viitataan kielilain (423/2003) mukaisiin viranomaisten velvoitteisiin huolehtia väestön tiedonsaantitarpeista. Talousvaliokunta toteaa, että ehdotus on oikeansuuntainen ja pitää erittäin tärkeänä, että valtion viranomaisten, tutkimuslaitosten ja kaksikielisillä alueilla toimivien hankintayksikköjen hankintailmoitukset ja tarjouspyynnöt julkaistaan molemmilla kansalliskielillä, ja että kilpailutetut palvelut toimivat näillä alueilla sekä suomeksi että ruotsiksi. Valiokunta viittaa vielä Suomen Kuntaliitto ry:n julkisten hankintojen neuvontayksikön työ- ja elinkeinoministeriölle laatimaan hankintojen kaksikielisyyttä koskevaan selvitykseen, jonka mukaan julkisten hankintojen Hilma-ilmoituskanavaa tulisi kehittää niin, että se mahdollistaa nykyistä paremmin hankintailmoitusten julkaisemisen usealla kielellä.
Lopuksi
Talousvaliokunta pitää hankintalakiin ehdotettuja muutoksia kannatettavina talouden kasvun vauhdittamisen, julkisten palvelujen markkinoiden kilpailullisuuden ja kilpailuneutraliteetin toteutumisen näkökulmasta. Ehdotus helpottaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia osallistua julkisiin tarjouskilpailuihin. Kilpailun lisääntymien puolestaan mahdollistaa kustannustehokkaammat julkiset hankinnat. Samalla valiokunta toteaa, että ehdotus voi vaikuttaa eri tavalla erikokoisiin ja maantieteelliseltä sijainniltaan erilaisiin kuntiin ja hyvinvointialueisiin, ja pitää tärkeänä, että sääntelyn vaikutuksia palvelujen saatavuuteen seurataan erityisesti pienten ja kauempana kasvukeskuksista sijaitsevien kuntien osalta.