Ehdotuksen tausta ja tavoitteet
Ehdotuksen tarkoituksena on vihreän siirtymän kuluttajadirektiivin (EU) 2024/825 sekä tavaroiden korjaamisdirektiivin (EU) 2024/1799 täytäntöönpano. Direktiivit ovat osa komission vihreän siirtymän ohjelmaa, jonka tarkoituksena on kestävän kulutuksen edistäminen. Molemmat direktiivit edellyttävät muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön ja ovat luonteeltaan lähtökohtaisesti täysharmonisoivia. Ne sisältävät erittäin vähän kansallista liikkumavaraa.
Nyt tarkasteltavassa hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kuluttajansuojalakia, jätelakia ja kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annettua lakia. Talousvaliokunta pitää esitykseen sisältyviä lakiehdotuksia perusteltuina ja tarkoituksenmukaisina ja puoltaa niiden hyväksymistä seuraavassa esitetyin perusteluin ja vähäisin teknisluonteisin muutoksin.
Vihreän siirtymän kuluttajadirektiivi
Sääntelyn tavoitteet ja lähtökohdat.
Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin tavoitteena on edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa sekä vihreän siirtymän toteuttamista edistämällä erityisesti kiertotaloutta sekä puhdasta ja vihreää taloutta. Tavoitteena on, että elinkeinonharjoittajilla on tasapuoliset toimintaedellytykset sisämarkkinoilla ja että kuluttajat voivat valita tietoon perustuen tuotteita, jotka ovat ympäristön kannalta parempia kuin kilpailevat tuotteet. Talousvaliokunta pitää sekä direktiivin että nyt tarkasteltavan, direktiivin täytäntöönpanoa koskevan lainsäädännön tavoitteita yleisesti kannatettavina.
Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin täytäntöön panemiseksi ehdotetaan kuluttajansuojalakiin erinäisiä muutoksia ja täydennyksiä, jotka koskevat markkinoinnissa annettavia tietoja sekä elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuutta ennen sopimuksen tekemistä. Muutoksilla pyritään yhtäältä lisäämään kuluttajien tietämystä hyödykkeiden ympäristövaikutuksista ja toisaalta puuttumaan totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien ympäristöväittämien esittämiseen. Sääntelyn noudattamisen varmistamiseksi muutoksia ehdotetaan myös kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetun lain seuraamusmaksuja koskeviin säännöksiin.
Jo nykyisin totuudenvastaisiin ja harhaanjohtaviin ympäristöä koskeviin väittämiin markkinoinnissa on voitu puuttua kuluttajansuojalain yleislausekkeilla. Nyt kuluttajansuojalakiin ehdotetaan lisättäväksi aiempaa seikkaperäisempiä säännöksiä kielletyistä väittämistä, jotka liittyvät nimenomaan ympäristöön, yhteiskuntaan tai kiertotalouteen. Uutta olisi muun muassa, että tulevaa ympäristönsuojelullista tasoa koskevien väittämien esittäminen olisi sallittua vain silloin, kun väittämät perustuvat uskottaviin ja seikkaperäisiin suunnitelmiin, joiden edistymistä myös valvotaan.
Ympäristövaliokunta on arvioinut ehdotetun sääntelyn vaikutuksia talousvaliokunnalle antamassaan lausunnossa (YmVL 17/2026 vp — HE 47/2026 vp). Ympäristövaliokunta on katsonut, että ympäristöjärjestelmien tunnustaminen tukee lain tavoitetta vähentää harhaanjohtavaa ympäristöviestintää ja samalla vahvistaa luotettavien ympäristömerkkien käyttöä. Tavoitteena on myös, että ympäristömerkkien rooli kuluttajille keskeisinä ja luotettavina välineinä ympäristölle parempien vaihtoehtojen tunnistamisessa vahvistuu. Myös talousvaliokunta pitää tärkeänä parantaa luottamusta ympäristömerkintöihin: valiokunnan saaman selvityksen perusteella kuluttajien luottamus erityisesti yritysten itse kehittämiin ympäristömerkkeihin on alhainen, ja nyt ehdotetulla sääntelyllä voidaan edistää kuluttajien mahdollisuuksia tehdä tietoon perustuvia ostopäätöksiä.
Ehdotetut kestävyysmerkintää koskevat vaatimukset muuttaisivat merkittävästi ympäristö- ja kestävyysmerkkien nykyistä käyttöä (ks. myös YmvVL 17/2026 vp). Myös talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa ovat korostuneet sääntelyn vaikutukset käytössä oleviin ympäristö- ja kestävyysmerkintöihin. Erilaisia ympäristö- ja kestävyysmerkkejä on Suomessa käytössä runsaasti eri toimialoilla, minkä lisäksi joillain aloilla on esimerkiksi omia kestävyyssitoumuksia. Käytössä on paljon sellaisiakin kestävyysmerkintöjä, jotka eivät ole ulkopuolisen tahon sertifioimia. Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin täytäntöönpanon myötä kielletyksi tulee sellaisen kestävyysmerkinnän esittäminen, joka ei perustu sertifiointijärjestelmään tai jota viranomaiset eivät ole vahvistaneet. Esimerkkejä viranomaisten vahvistamista kestävyysmerkinnöistä ovat niin sanotun EMAS-järjestelmän ja EU-ympäristömerkin vaatimusten noudattamisen johdosta myönnettävät logot.
Sääntelyn vaikutukset pk-yrityksiin.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on noussut esille huolenaihe ehdotetun sääntelyn vaikutuksista pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Talousvaliokunnan saaman selvityksen perusteella Suomessa on noin 1200 pk-yritystä, jotka käyttävät vakiintuneita ympäristöjärjestelmiä (esimerkiksi Ekokompassi, Green Key, RALA, Green Office). Pk-yrityksille suunnatut ympäristöjärjestelmät mahdollistavat pienempien yritysten ympäristövastuun kehittämisen ja samalla niiden kilpailukyvyn turvaamisen.
Hallituksen esitys edellyttää, että ympäristöjärjestelmän vaatimusten noudattamista valvoo riippumaton kolmas osapuoli. Valvonnan on oltava objektiivista, ja valvojan pätevyyden on perustuttava virallisiin standardeihin tai kansallisesti hyväksyttyihin menettelyihin. Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että vaihtoehdot — raskas akkreditointi, muu valvontamenettely tai sertifioinnista luopuminen eivät ole pk-yritysten kannalta toimivia. Vaihtoisten järjestelmien (esimerkiksi EMAS ja ISO 14001) on arvioitu sopivan suuryrityksille, mutta ne voivat olla pk-yrityksille liian raskaita, kalliita ja hallinnollisesti vaativia. Sääntelyn on arvioitu voivan johtaa pk-yritysten ympäristötyön heikkenemiseen ja jo vuosia tehdyn työn valumiseen hukkaan. Sääntely voi johtaa myös eri kokoisten yritysten tasavertaisten kilpailuedellytysten heikkenemiseen sekä yritysten kasvun ja vientimahdollisuuksien vaarantumiseen. Sääntelyn on arvioitu myös voivan vaarantaa pk-yritysten pääsyä julkisiin hankintoihin, koska ympäristösertifikaattia edellytetään lukuisissa kilpailutuksissa.
Talousvaliokunta korostaa, että kansallinen sääntelyliikkumavara direktiivin täytäntöönpanossa on direktiivin täysharmonisoivan luonteen vuoksi varsin kapea. Lisäksi talousvaliokunnan saamassa selvityksessä on toisaalta arvioitu, etteivät direktiivin asettamat vaatimukset sertifiointijärjestelmälle ole kohtuuttomia. Hallituksen esityksen lähtökohtana on se, ettei myöskään esimerkiksi asetustasolla ole mahdollista suoraan säätää satoja eri merkkejä hyväksytyiksi. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä varmistaa, että sääntelyn noudattamista koskeva valvonta, ohjeistus ja asiaa koskeva valtioneuvoston asetus tukevat pk-yritysten mahdollisuuksia soveltaa edelleen vakiintuneita ympäristöjärjestelmiä ja noudattaa sääntelyä mahdollisimman vähän hallinnollista taakkaa aiheuttavalla tavalla. Talousvaliokunta kiinnittää toisaalta huomiota siihen, että julkisten hankintojen osalta edellä kuvattua ongelmaa pienentää osaltaan se, että direktiivin perusteella ehdotettuja säännöksiä sovelletaan ainoastaan elinkeinonharjoittajien harjoittamaan markkinointiin ja asiakassuhteisiin, silloin kun toiminta on suunnattu kuluttajille. Sääntely ei koske tilanteita, joissa elinkeinonharjoittaja toimii muilla kuin kuluttajamarkkinoilla.
Myös ympäristövaliokunta on kiinnittänyt lausunnossaan (YmVL 17/2026 vp) talousvaliokunnan huomiota tarpeeseen seurata lainsäädännön vaikutuksia erityisesti pieniin yrityksiin sekä esimerkiksi niiden mahdollisuuteen osallistua julkisiin hankintoihin, mikäli uudella sääntelyllä on tällaisia vaikutuksia, ja ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin vakiintuneiden ympäristöjärjestelmien hyväksymiseksi kansallisesti. Talousvaliokunta yhtyy ympäristövaliokunnan huolenaiheeseen ja pitää tärkeänä seurata ja arvioida sääntelyn vaikutuksia ja muutostarpeita jatkossa. Talousvaliokunta katsoo myös, että Suomen tulee EU:ssa edistää sääntelyä, joka paremmin tunnistaa pk-yritysten erityistarpeet.
Sääntelyn tulkinnasta.
Talousvaliokunta yhtyy valiokunnan asiantuntijakuulemisessa esitettyyn huolenaiheeseen direktiivin soveltamisalan tulkinnanvaraisuudesta. Tämä on tunnistettu myös hallituksen esityksessä, jossa on todettu joidenkin nykyisin käytössä olevien merkkien osalta olevan epävarmuutta siitä, tulevatko ne kestävyysmerkinnän piiriin vai eivät. Tilanne aiheuttaa epävarmuutta yrityksissä ja hankaloittaa sääntelyn käytännön soveltamista. Sääntelyn epäselvyyden sekä direktiivin tiukan täytäntöönpanoaikataulun on arvioitu voivan johtaa jopa siihen, että yritykset eivät uskalla viestiä vastuullisuustyöstään, mikä ei palvelisi kuluttajiakaan.
Talousvaliokunnan saaman selvityksen perusteella tulkinnanvaraisuutta liittyy esimerkiksi erilaisiin kotimaisuudesta tai ruokavalioista kertoviin merkintöihin. Talousvaliokunta katsoo, että tällaista, esimerkiksi yksinomaan tuotteen kotimaisuutta ilmaisevaa merkintää ei tule sellaisenaan pitää direktiivin määritelmän mukaisena kestävyysmerkintänä, vaikka tällaisilla merkeillä voidaan pyrkiä viestimään myös hyödykkeen ympäristö- ja yhteiskunnallisia ominaisuuksia. Tällaisten merkkien tulkitseminen direktiivin piirin kuuluviksi aiheuttaisi sertifiointijärjestelmän noudattamisvelvoitteen, mikä voisi aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ja heikentää mahdollisuuksia käyttää esimerkiksi suomalaista tuotantoa, suunnittelua ja ylipäänsä suomalaisia yrityksiä esille nostavia ja niiden toimintaa tukevia merkkejä.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille myös tarve täsmentää, ettei kestävyysmerkintänä pidettäisi esimerkiksi logoa, jolla tiedotusväline osoittaa sitoutumisensa eurooppalaisen medianvapaussäädöksen (EU) 2024/1083 18 artiklan 1 kohdan d-luetelmakohdan mukaiseen media-alalla laajalti tunnustettuun ja hyväksyttyyn itsesääntelymekanismiin, kuten Julkisen sanan neuvoston itsesääntelyjärjestelmään. On arvioitu, että tällaista riippumatonta itsesääntelyelintä ei myöskään voida kytkeä ulkopuoliseen ohjaukseen tai arviointiin validointia tai sertifiointia edellyttävän menettelyn kautta menettämättä järjestelmän keskeisiä perusperiaatteita. Talousvaliokunnan näkemyksen mukaan tällaista logoa ei tule pitää direktiivin tarkoittamana kestävyysmerkintänä.
Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että nyt ehdotetun sääntelyn liitteenä olevaan valtioneuvoston asetukseen ja sitä koskevaan perustelumuistioon sisällytetään edellä todettuja täsmennyksiä siitä, millaisia merkintöjä ei tule pitää asetuksen määritelmän mukaisina kestävyysmerkintöinä.
Siirtymäaika.
Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin nojalla annettuja säännöksiä on alettava soveltaa 27.9.2026. Hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä keskeiseksi kysymykseksi on muodostunut tarve ennen sääntelyn voimaantuloa saatettuihin hyödykkeisiin tai niiden pakkauksiin liittyviä kestävyysmerkintöä ja ympäristöväittämiä koskevaan kansalliseen siirtymäaikaan. Direktiivissä ei ole huomioitu sitä, että elinkeinonharjoittajien varastoissa voi tuotteiden erilaisista ja tiettyjen tuoteryhmien osalta huomattavan pitkäkestoisista varastokierroista johtuen olla soveltamisajankohdan lähestyessä edelleen tuotteita, joiden pakkaukset ja merkinnät eivät kaikilta osin vastaa uusia ympäristöväittämiä ja kestävyysmerkintöjä koskevia vaatimuksia.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että pahimmassa tapauksessa vanhojen käytäntöjen mukaisesti pakatut tai merkityt tuotteet jouduttaisiin hävittämään, mikä olisi täysin vastoin vihreän siirtymän tavoitteita. Vähintäänkin tuotteiden muokkaaminen aiheuttaisi toiminnanharjoittajille kohtuuttomia kustannuksia, kun tuotepakkauksiin olisi sisällytettävä tarvittavat uudet tiedot ja poistettava tai korvattava kielletyt väittämät, symbolit ja logot. Sääntelyn vaikutuksia on tältä osin tarkasteltu varsin laajasti myös hallituksen esityksessä. Talousvaliokunta pitää siirtymäaikaa tarpeellisena, ja korostaa, että sääntelyn hyväksyminen ilman siirtymäaikaa voisi johtaa paitsi kohtuuttomiin kustannuksiin toiminnanharjoittajille, myös sääntelyn varsinaisen tavoitteen vastaisiin lopputuloksiin.
Hallituksen esityksen liitteenä olevan kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa annettavan valtioneuvoston asetusluonnoksen voimaantulosäännöksen mukaan asetuksen kestävyysmerkintää ja ympäristöväittämiä koskevia 2 §:n 4 ja 29—30 kohtaa sovellettaisiin vasta puolen vuoden siirtymäajan jälkeen, eli 27.3.2027 lukien markkinointiin, joka sisältyy ennen asetuksen voimaantuloa markkinoille saatettuun hyödykkeeseen tai sen pakkaukseen. Hallituksen esityksessä ja talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että siirtymäaika ei perustuisi direktiiviin, ja hallituksen esityksessä on tarkasteltu myös mahdollisen asiaa koskevan komission rikkomusmenettelyn vaikutuksia. Talousvaliokunta korostaa toisaalta, että direktiivin täytäntöönpano on kesken useissa jäsenvaltioissa.
Tavaroiden korjaamisdirektiivi
Hallituksen esityksessä ehdotetaan tavaroiden korjaamisdirektiivistä johtuvia muutoksia kuluttajansuojalakiin, jätelakiin sekä kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annettuun lakiin. Tiettyjen tavaroiden valmistajille asetettaisiin velvollisuus tarjota kuluttajille korjauspalveluita tietyssä laajuudessa silloinkin, kun kyse ei ole myyjän tai valmistajan vastuulla olevasta tavaran vikaantumisesta. Jos valmistaja on sijoittautunut unionin ulkopuolelle, vastuu korjauspalvelun järjestämisestä kuuluisi unionissa sijaitsevalle valtuutetulle edustajalle, tämän puuttuessa maahantuojalle, tai näiden puuttuessa tavaran jakelijalle. Mainittu korjaamisvelvollisuus koskisi ainoastaan määrättyjä, direktiivin liitteessä II lueteltuja kestokulutushyödykkeitä, kuten useita kodinkoneita sekä matkapuhelimia. Myös korjausvelvollisuuden laajuus määräytyisi näitä tavaroita koskevien EU-asetusten mukaisesti, eikä se siten olisi rajoittamaton. Korjaus olisi tehtävä maksutta tai kohtuulliseen hintaan.
Lisäksi ehdotetaan täsmennyksiä virheen oikaisua tavarankaupassa koskeviin kuluttajansuojalain säännöksiin. Uutta olisi myös sääntely eurooppalaisesta korjaustietolomakkeesta, jota tavaroiden korjaajat voisivat halutessaan käyttää. Jätelakiin lisättäisiin varaosien ja työkalujen tarjoamiseen liittyviä säännöksiä sekä säännöksiä tavaroiden korjaamisen estävistä kielletyistä sopimusehdoista ja käytännöistä. Näitä säännöksiä sovellettaisiin myös elinkeinonharjoittajien välisessä suhteessa. Tavaroiden korjaamisdirektiivin täytäntöön panemiseksi ehdotetaan annettavaksi myös oikeusministeriön asetus eurooppalaisesta korjaustietolomakkeesta.
Tavaroiden korjaamisdirektiivissä säädetään myös korjaamista koskevan eurooppalaisen verkkoalustan perustamisesta. Verkkoalustan tarkoituksena on saattaa tavaroiden korjaajat ja kuluttajat yhteen. Vastuu verkkoalustan perustamisesta on Euroopan komissiolla, mutta direktiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot nimeävät kansalliset yhteyspisteet, jotka vastaavat kansallisen osion hallinnointiin liittyvistä tehtävistä ja tarvittaessa kansalliseen osioon sisältyvien tietojen valvonnasta. Esityksen mukaan korjaamista koskevan eurooppalaisen verkkoalustan kansallisena yhteyspisteenä toimisi Lupa- ja valvontavirasto.
Ympäristövaliokunta on suhtautunut talousvaliokunnalle antamassaan lausunnossa (YmVL 17/2026 vp) tavaroiden korjaamista koskevan sääntelyn tavoitteisiin myönteisesti. Valiokunta on korostanut, että merkittävä osa monien tuotteiden ympäristövaikutuksista syntyy jo valmistusvaiheessa, jolloin käyttöiän pidentäminen korjaamalla vähentää tuotantovaiheen suhteellisia ympäristövaikutuksia. Korjaaminen voi pienentää tuotteen hiilijalanjälkeä ja muita ympäristövaikutuksia verrattuna uuden tuotteen valmistamiseen, vähentää jätteen määrää sekä neitseellisten luonnonvarojen käyttöä, ja lisäksi parantaa huoltovarmuutta ja luoda paikallisia työmahdollisuuksia. Varaosien, työkalujen ja korjaustekniikoiden saatavuusvaatimukset sekä vaatimus kohtuullisesta hinnasta voivat myös hillitä varaosien ”strategista” ylihinnoittelua, jonka vuoksi nykytilanteessa on usein kannattavampaa ostaa uusi kuin korjata vanhaa.
Talousvaliokunta yhtyy ympäristövaliokunnan arvioon, ja pitää tavaroiden korjaamisdirektiivin tavoitteita kannatettavina ja ehdotettuja täytäntöönpanoratkaisuja tarkoituksenmukaisina. Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa arvioinnin kohteeksi ovat nousseet erityisesti myyjän virhevastuuaikaan ja virheen oikaisemiseen tavaran virhetilanteessa liittyvät kysymykset. Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että myyjän vastuulle kuuluvassa tavaran virhetilanteessa virheen oikaisussa korjauksen tulisi olla ensisijainen ratkaisu silloin, kun se on teknisesti ja taloudellisesti perusteltu. Samoin on esitetty virhevastuuajan rajaamista kahteen vuoteen.
Talousvaliokunta korostaa kuitenkin, että tavarankauppadirektiivin (EU 2019/771) 13 artikla sisältää säännökset oikeussuojakeinoista tavarassa olevan virheen korjaamiseksi. Artiklaan on lisätty uusi kohta, jonka mukaan ennen kuin myyjä toteuttaa oikeussuojakeinon tavaran saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi, myyjän on ilmoitettava kuluttajalle kuluttajan oikeudesta valita korjaamisen ja vaihtamisen välillä. Direktiivistä ei voida kansallisesti poiketa siten, että korjaaminen asetettaisiin kaikissa tapauksissa ensisijaiseksi oikaisukeinoksi. Hallituksen esityksen mukaisesti myyjälle asetettaisiin siten nimenomainen velvollisuus ilmoittaa ostajalle tämän oikeudesta valita virhetilanteessa virheen korjaamisen tai virheettömän tavaran toimittamisen välillä. Talousvaliokunta toteaa lisäksi, että kysymystä virhevastuuta on pohdittu perusteellisesti viimeksi tavarankauppadirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä vuonna 2021 (ks. myös TaVM 34/2021 vp — HE 180/2026 vp), jolloin päädyttiin säilyttämään Suomessa jo voimassa ollut oikeustila sen suhteen, että virhevastuu määräytyy tavaran oletetun käyttöiän perusteella, eikä se ole sidottu absoluuttiseen vuosimäärään.
Ympäristövaliokunta on kiinnittänyt lausunnossaan huomiota myös siihen, että tavaroiden korjaamisdirektiivin 13 artiklassa edellytetään, että jäsenvaltiot toteuttavat vähintään yhden toimenpiteen, jolla edistetään korjaamista. Jäsenvaltion on ilmoitettava siitä Euroopan komissiolle viimeistään 31.7.2029. Mahdollisina edistämiskeinoina on esitetty ainakin alennettua arvonlisäverokantaa korjaustoiminnalle, ns. korjaussetelin käyttöönottoa ja tuottajavastuun alaisten tuotteiden tuottajien rahoittamaa korjausrahastoa, josta korjaajat voivat saada tukea. Näistä kaksi ensimmäistä edellyttää julkista rahoitusta, kun taas tuottajien rahoittamaan korjausrahastoon olisi mahdollista Ranskassa jo käytössä olevan mallin mukaisesti kohdentaa jokin osuus tuottajayhteisön liikevaihdosta. Talousvaliokunta yhtyy ympäristövaliokunnan arvioon siitä, että vaihtoehtoisia edistämistoimenpiteitä on tärkeää selvittää ja arvioida hyvissä ajoin ennen määräaikaa. Korjausrahasto voisi olla yksi mahdollinen toimenpide, jolla direktiivin vaatimus täytetään.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisen yhteydessä on ilmennyt tarve täsmentää kuluttajansuojalain 8 luvun 23 §:n 2 momentin tulkintaa. Kyseisellä säännöksellä on ehdotettu pantavaksi täytäntöön direktiivin 4 artiklan 3 kohta, joka koskee korjaajan oikeutta pyytää kuluttajaa maksamaan vianmäärityspalvelusta aiheutuvat välttämättömät kustannukset. Valiokunnan saaman selvityksen perusteella säännöstä on kuluttajariitalautakunnan ratkaisukäytännössä tulkittu siten, että se koskee myös tilanteita, joissa aloite alustavaan vian määrittämiseen on tullut elinkeinonharjoittajalta. Valiokunta katsoo saamansa selvityksen perusteella, että kuluttajansuojalain 8 luvun 23 §:n 2 momentti soveltuu myös tilanteisiin, joissa elinkeinonharjoittaja ehdottaa esimerkiksi virheen luonteen ja korjaustyypin tunnistamiseksi sekä korjauksen hinnan arvioimiseksi tarpeellisen vianmäärityspalvelun suorittamista ja kuluttaja tällaisen palvelun suorittamisen nimenomaisesti suostuu.