7
Säännöskohtaiset perustelut
1 luku. Yleiset säännökset
1 §. Soveltamisala ja tarkoitus. Ehdotettavassa laissa säädettäisiin uudesta perustettavasta valtion talousarvion ulkopuolisesta rahastosta.
Salmonellaan liittyvän riskinhallinnan edistämiseksi maatalouden alkutuotannossa sikayrittäjiltä kerättäisiin salmonellarahastoon maksuja ja sikayrittäjille korvattaisiin rahastosta taudista aiheutuvia kustannuksia ja menetyksiä.
Ehdotettavassa laissa säädettäisiin lisäksi rahaston toiminnasta ja varoista.
2 §. Määritelmät. Pykälässä säädettäisiin laissa käytettävistä määritelmistä, jotka olisivat olennaisia rahaston maksuvelvollisuuden ja riskiturvan piiriin kuuluvien toimijoiden tarkemman määrittelyn kannalta. Lisäksi niitä tarvittaisiin maksun suuruuden laskennassa.
Pykälän 1 kohdan mukaan sialla tarkoitettaisiin kaikkia Sus scrofa -lajiin kuuluvia eläimiä. Tämä määritelmä kattaisi kesysikojen (Sus scrofa domestica) lisäksi myös villisiat. Vaikka rahastoa ei ole tarkoitus käyttää villisikojen tarhaamiseen liittyvien salmonellariskien hallitsemiseen, villisikoja ei ehdoteta rajattavaksi määritelmän ulkopuolelle tietojärjestelmien toiminnallisuuksiin liittyvistä syistä. Eläinrekisterissä, jota käytettäisiin maksujen ja korvausten määrittämisessä, kesysikoja ja villisikoja ei nimittäin ole erotettu toisistaan. Jäljempänä ehdotettu pitopaikan määritelmä ja eräät muut ehdotetun lain säännökset kuitenkin vaikuttaisivat siihen, että villisikatarhat tosiasiallisesti rajautuisivat ehdotetun riskinhallintajärjestelyn ulkopuolelle. Sama koskisi pitopaikkoja, joissa pidetään mini- ja mikrosikoja.
Pykälän 2 kohdan mukaan sikayrittäjällä tarkoitettaisiin maatalouden alkutuotannossa sikojen pitoa harjoittavaa toimijaa. Toimijalla tarkoitettaisiin eläinterveyssäännöstön 4 artiklan 24 kohdan määritelmän mukaista toimijaa. Tämä tarkoittaa mitä tahansa oikeushenkilöä tai luonnollista henkilöä, jolla on vastuullaan eläimiä tai eläimistä saatuja tuotteita, myös rajoitetun ajan. Määritelmä olisi sama kuin eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä annetussa laissa, mikä on tarkoituksenmukaista, sillä salmonellavahinkomaksujen kerääminen ja osin myös korvausten maksaminen perustuisi mainitussa laissa tarkoitettujen rekisterien tietoihin.
Toimija-käsitettä ei siten käytettäisi laissa sellaisenaan, vaan rajatumman käsitteen sisällä. Määritelmät merkitsisivät, että sikayrittäjiä olisivat sikojen pitäjät niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta. Vaikka yrittäjän käsite viittaa taloudellisesti kannattavaan tulokseen tähtäävään yritystoimintaan, määritelmä kattaa myös toimijat, joiden toiminta katsotaan harrastusluonteiseksi. Jäljempänä ehdotettu pitopaikan määritelmä ja eräät muut ehdotetun lain säännökset kuitenkin vaikuttaisivat siihen, että harrastusluonteinen toiminta lähtökohtaisesti rajautuisi ehdotetun riskinhallintajärjestelyn ulkopuolelle. Riskinhallintajärjestely on tarkoitettu turvaamaan nimenomaan alkutuottajien asemaa, ja rajaamalla sikayrittäjän käsite alkutuotantoon varmistettaisiin, ettei ehdotettuja korvauksia makseta elintarvikkeiden jalostusportaan toimintaan.
Pykälän 3 kohdan mukaan salmonellalla tarkoitettaisiin eläintautilain 4 §:n nojalla valvottaviksi eläintaudeiksi luokiteltuja sioissa esiintyviä salmonellatartuntoja. Luokituksesta säädetään muista torjuttavista, valvottavista ja muista ilmoitettavista eläintaudeista, eläintautien ilmoittamisesta sekä mikrobikantojen toimittamisesta annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (325/2021). Asetuksen 4 §:n mukaan kaikki sioissa esiintyvät salmonellatartunnat ovat valvottavia eläintauteja.
Pykälän 4 kohdan mukaan eläinrekisterillä tarkoitettaisiin eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä annetun lain 30 §:ssä tarkoitettua eläimistä pidettävää rekisteriä.
Pykälän 5 kohdan mukaan eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterillä tarkoitettaisiin mainitun lain 30 §:ssä tarkoitettua eläintenpitäjistä ja pitopaikoista pidettävää rekisteriä.
Pykälän 6 kohdan mukaan pitopaikalla tarkoitettaisiin eläinterveyssäännöstön 4 artiklan 27 kohdassa tarkoitettua pitopaikkaa. Pitopaikan määritelmä olisi laissa keskeinen, sillä se määrittelisi sen, missä eläintenpitoyksiköissä pidettävistä sioista salmonellavahinkomaksua kerättäisiin. Lisäksi määritelmä vaikuttaisi siihen, missä eläintenpitoyksiköissä sattuneista vahingoista sikayrittäjä saisi rahastosta korvauksen.
Viitatun eläinterveyssäännöstön säännöksen mukaan pitopaikalla tarkoitetaan mitä tahansa tilaa, rakennetta, tai ulkotiloissa tapahtuvan tuotannon ollessa kyseessä ympäristöä tai paikkaa, jossa pidetään eläimiä tai sukusoluja ja alkioita joko tilapäisesti tai vakituisesti, lukuun ottamatta lemmikkieläimiä pitäviä kotitalouksia sekä eläinlääkäreiden vastaanottoja ja klinikoita.
Ehdotetun lain määritelmässä olisi kuitenkin rajaus, joka jättäisi pitopaikan käsitteen ulkopuolelle sellaiset pitopaikat, joissa ei edeltävää kalenterivuotta koskevien eläinrekisterin tietojen mukaan ole ollut vähintään 100 sikaa jonkin kuukauden ensimmäisenä päivänä. Määrässä otettaisiin huomioon kaikki pitopaikan siat, ei pelkästään lihasikoja ja porsaita, joiden perusteella maksun suuruus määräytyy.
Tämän rajauksen ja jäljempänä ehdotettujen maksuja ja korvauksia koskevien säännösten muotoilujen myötä rahaston riskiturvan ja maksuvelvollisuuden ulkopuolelle jäisi harrastusluonteiseksi katsottava pienimuotoinen toiminta. Tällaiseen toimintaan liittyvät taudin leviämisriskit eroavat lähtökohtaisesti muiden pitopaikkojen riskeistä, eikä katsota perustelluksi, että ammattimaiset toimijat kantavat tällaisen toiminnan riskejä. Lisäksi harrastusluonteiseen toimintaan liittyvän yksittäisen salmonellasaneeraukseen aiheuttavat kustannukset ja menetykset eivät useinkaan yllä niin korkealle, että erityinen riskinhallintajärjestely olisi niiden osalta välttämätön. Rajaus jättäisi ehdotetun järjestelyn ulkopuolelle esimerkiksi kotieläinpihoja, joissa pidetään useita eläinlajeja.
Riskinhallintajärjestelyn ulkopuolelle jäisivät ehdotetun pitopaikan määritelmän mukaan myös villisikojen pitopaikat riippumatta pitopaikan eläinmäärästä ja siitä, onko toiminta luonteeltaan kaupallista vai ei. Villisikojen tarhaukseen liittyvät riskit eroavat kaupallisen kesysikojen tuotannon riskeistä, eikä ole tarkoituksenmukaista yhdistää näitä pitopaikkoja samaan riskinhallintajärjestelyyn. Käytännössä villisikatarhat myös alittavat edellä esitetyn 100 sian rajan eli eivät myöskään kokonsa perusteella kuulu ehdotettujen säännösten piiriin.
Ehdotetun määritelmän myötä riskinhallintajärjestelyn ulkopuolelle jäisivät myös mini- ja mikrosikojen pitopaikat. Tällaisia sikoja ei teurasteta elintarvikkeiksi, eikä niiden pitopaikoissa ole tarpeen toteuttaa sellaisia perusteellisia saneerauksia, jotka edellyttäisivät eläinten lopettamista. Tällaisia pitopaikkoja koskevalle erityiselle riskinhallintajärjestelylle ei siten ole sitä tarvetta, joka on tunnistettu elintarvikeketjun osana toimivien pitopaikkojen osalta.
Ehdotettu määritelmä sisältäisi paitsi edellä mainitut sikojen tyyppiin ja lukumäärään liittyvät rajaukset, myös yhdessä korvaussäännöksiin ehdotetun rajauksen kanssa jättäisi rahastojärjestelyn ulkopuolelle kaikki sperman keräysasemat. Tällaisten pitopaikkojen toiminta on hyvin erityislaatuista tavanomaiseen sikojen pitoon verrattuna, ja toimintaan liittyvä riskiturva on myös mahdollista järjestää ilman rahastojärjestelyä muulla tavoin. Sperman keräysasemien rajaaminen pitopaikan määritelmän ulkopuolelle olisi mahdollista ilman maksujen laskutukseen liittyviä ongelmia, sillä eläinrekisterissä karjut rekisteröidään erillään lihasioista ja porsaista, joista ehdotettu salmonellavahinkomaksu kertyisi.
Laissa säädettävä riskinhallintajärjestely ei käytännössä koskisi teurastamoja, vaikka eläinterveyssäännöstön pitopaikkamääritelmä kattaa myös ne. Sikayrittäjän määritelmän kautta rahasto koskee ainoastaan maatalouden alkutuotantoa, eikä teurastamotoimintaa, edes tilateurastamojen toimintaa, pidetä tällaisena. Myöskään EU:n valtiontukisäännöt eivät mahdollista sitä, että valtion rahastosta tai muutoin valtion varoista maksetaan korvauksia elintarvikkeiden jalostusportaan toimintaan.
3 §. Salmonellarahaston hallinto. Talousarvion ulkopuolisen valtion rahaston ei katsota olevan erillinen oikeushenkilö, vaan erilliseksi varallisuudeksi eriytetty osa valtionhallintoa. Omistajavaltaa rahastossa käyttävät eduskunta ja valtioneuvosto. Rahastoihin sovelletaan valtiota koskevaa lainsäädäntöä, ja valtio vastaa viime kädessä rahaston toiminnasta.
Pykälän 1 momentin mukaan salmonellarahasto olisi maa- ja metsätalousministeriön alainen valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto.
Momentissa säädettäisiin myös, että ministeriöllä olisi oikeus saada rahastolta tarvitsemansa tiedot ja selvitykset. Tämä olisi tarpeen, jotta ministeriöllä olisi oikea kuva rahaston tilanteesta ja toiminnasta. Ministeriö voisi yleistoimivaltansa nojalla antaa määräyksiä rahaston hallinnon järjestämisestä ja talouden hoidosta.
Pykälän 2 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriö hyväksyisi salmonellarahaston tulostavoitteet rahaston hallituksen esityksestä.
Talousarvion ulkopuolisia rahastoja koskevan valtiovarainministeriön suosituksen mukaan kaikille rahastoille tai niitä hoitaville organisaatioille on asetettava selkeät, mitattavissa olevat rahaston toimintaa ohjaavat tulostavoitteet ja ohjaavan ministeriön on solmittava tulossopimus rahastojen tai niitä hoitavien organisaatioiden kanssa. (Valtionhallinnon toimintojen uudelleenjärjestämisessä noudatettavat periaatteet – valtion talousarvion ulkopuoliset rahastot, itsenäiset julkisoikeudelliset laitokset ja säätiöt. 15.3.2019. VM/2174/00.00.01/2018, jäljempänä rahastoja koskeva valtiovarainministeriön suositus, Linkki suositukseen).
Pykälän 3 momentin mukaan ylintä päätösvaltaa salmonellarahastossa käyttäisi rahaston hallitus. Hallituksesta ja rahaston hallinnosta säädettäisiin tarkemmin ehdotetun lain 4 luvussa.
4 §. Salmonellarahaston varat ja niiden käyttötarkoitukset. Pykälän 1 momentin mukaan salmonellarahaston varat muodostuisivat salmonellavahinkomaksuista, jotka tuloutetaan salmonellarahastoon. Lisäksi rahaston varoja olisivat edellisiltä tilikausilta kertyneet ylijäämät sekä rahastosta maksettujen korvausten palautukset niihin liittyvine korkoineen ja muine erineen. Salmonellarahaston varoihin voisi lisäksi kuulua valtion talousarviosta siirrettyjä varoja, erityisesti esityksessä käsitelty alkupääoma, sekä mahdollisia lahjoituksina tai vahingonkorvauksina saatuja varoja. Viimeksi mainituilla tarkoitetaan ehdotetun 20 §:n 2 momentin mukaisen rahaston takautumisoikeuden perusteella tuloutuvia varoja.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rahaston varojen käyttötarkoituksista. Niitä olisivat laissa säädettyjen korvausten lisäksi rahaston velanhoitomenot ja rahaston hallituksen ja asiantuntijoiden palkkiot ja välttämättömät kulukorvaukset. Lisäksi rahastosta voitaisiin maksaa rahaston hallituksen päätöksen mukaisia rahaston toiminnan kannalta välttämättömiä kustannuseriä kuten rahoituslaitosten rahaston tileistä perimiä tilinhoitomaksuja ja muita vastaavia eriä. Rahaston varoista ei sen sijaan korvattaisi Ruokavirastolle laissa säädetyistä tehtävistä eli korvaus- ja maksunkantopäätöksistä ja rahaston hallinnoinnista aiheutuvia kustannuksia eikä myöskään ruokahallinnon rekisterisovelluksiin tarvittavista uusista toiminnallisuuksista aiheutuvia pääosin kertaluonteisia tietojärjestelmäkustannuksia.
Pykälän 3 momentin mukaan salmonellarahastolla ei olisi oikeutta sijoittaa rahaston varoja. Koska valtion talousarvion ulkopuoliset rahastot ovat poikkeus talousarvion täydellisyysperiaatteesta ja kaventavat eduskunnan budjettivaltaa, rahaston perustamisesta syntyvää eduskunnan budjettivallan rajoitusta voi olla syytä vähentää erilaisilla järjestelyillä (ks. esim. HE 1/1998 vp, s. 140). Ehdotettu rajoitus olisi perusteltu tässä tarkoituksessa. Lisäksi rahastoja koskevassa valtiovarainministeriön suosituksessa, jossa käsitellään talousarvion ulkopuolisten rahastojen oikeudellista asemaa, todetaan, että rahastolla on mahdollisuus tehdä sitoumuksia pääsääntöisesti vain tehtävien hoitamiseen liittyvien juoksevien menojen osalta eikä osakkeiden hankkiminen yleensä kuulu niiden toimialaan.
5 §. Salmonellarahaston lainanotto. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan salmonellarahasto voisi valtioneuvoston luvalla ja sen hyväksymillä ehdoilla ottaa rahastosta maksettavien korvausten rahoittamista varten lainoja, joiden kokonaismäärä ei saisi samanaikaisesti ylittää 10 miljoonaa euroa.
Kuten edellä on todettu, rahastoja koskevassa valtiovarainministeriön suosituksessa todetaan, että rahastolla on mahdollisuus tehdä sitoumuksia pääsääntöisesti vain tehtävien hoitamiseen liittyvien juoksevien menojen osalta ja että rahastoilla ei ole lainanottomahdollisuutta, ellei sitä ole rahastokohtaisen lainsäädännön ja/tai eduskunnan valtuutuksen puitteissa mahdollistettu.
Rahaston itsenäisen lainanoton estäminen on yksi tapa turvata eduskunnan päätösvaltaa, jolloin eduskunta on se taho, joka päättää talousarviokäsittelyssä tai muussa yhteydessä rahaston lainanottovaltuuksien myöntämisestä. Esityksessä kuitenkin katsotaan, että lainanotto-oikeutta koskeva erityissäännös olisi perusteltu, sillä ehdotetun rahaston korvausvastuut voivat vaihdella vuosittain suurestikin tautitapausten määrän vaihtelusta johtuen eivätkä maksuista kertyneet varat välttämättä riitä kaikissa tilanteissa estämään rahaston ajautumista tilapäisesti maksuvaikeuksiin. Lainanottomahdollisuuden avulla mahdollistettaisiin se, että rahasto pystyy maksamaan sikayrittäjille riittävän nopeasti ne korvaukset, joihin näillä on lain mukaan oikeus. Tämä turvaisi lain tavoitetta luoda toimiva ja tehokas riskinhallintajärjestely, jolla estetään salmonellan esiintymisestä sikayrittäjien liiketoiminnan jatkuvuudelle aiheutuvat merkittävät haitat.
Lainanottoon on mahdollisuus myös esimerkiksi maatalouden interventiorahastolla. Tätä rahastoa koskien valtioneuvosto on myöntänyt lainanottovaltuudet tietyin edellytyksin määräajaksi. Yksittäisen lainan ottamisesta päättää lainanottovaltuuksien puitteissa rahaston johtokunta, ja päätöksen mukaisen lainan nostamisesta huolehtii Valtiokonttori. Tarkoitus on, että tämä sama koskisi myös salmonellarahaston tarvitsemia lainoja.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että valtio vastaisi rahaston ottamista lainoista. Tämä säännös liittyisi siihen, että valtion osana toimivalla rahastolla ei olisi valtiosta erillisen oikeushenkilön asemaa. Rahasto ei esimerkiksi voisi mennä konkurssiin, vaan valtio olisi viime kädessä vastuussa rahaston toiminnasta.
Pykälän 3 momentissa todettaisiin Valtiokonttorin tehtävänä olevan rahaston lainanoton järjestäminen sekä päätöksenteko lainanoton tarkemmista ehdoista. Lisäksi Valtiokonttorin tulisi huolehtia muista rahaston lainanottoon kuuluvista toimenpiteistä.
2 luku. Salmonellavahinkomaksu
6 §. Maksuvelvollisuus ja salmonellavahinkomaksun suuruus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin maksuvelvollisiksi sikayrittäjät, joilla 2 §:n määritelmän mukaan tarkoitettaisiin alkutuotannossa sikojen pitoa harjoittavia toimijoita. Momentin mukaan salmonellavahinkomaksu olisi suoritettava vuosittain. Maksu määriteltäisiin sikayrittäjän vastuulle eläinrekisterissä merkittyjen lihasikojen ja porsaiden määrien perusteella. Maksussa otettaisiin huomioon vain sellaiset lihasiat ja porsaat, joiden pitopaikka täyttää lakiin ehdotetun pitopaikan määritelmän.
Pykälän 2 momentin mukaan lihasioista muodostuva maksu laskettaisiin kertomalla lihasikaa kohden perittävä maksu sillä pitopaikan eläinmäärällä, joka oli eläinrekisterin tietojen mukaan edellisen kalenterivuoden aikana suurin lihasikojen määrä kuukauden ensimmäisenä päivänä. Tätä maksua perittäisiin 2 §:ssä tarkoitetun määritelmän täyttävässä pitopaikassa pidettävistä lihasioista pitopaikan tyypistä (esim. lihasikala, yhdistelmäsikala) riippumatta.
Lihasikakohtainen maksu olisi ehdotuksen mukaan 2,50 euroa.
Pykälän 3 momentin mukaan porsaista muodostuva maksu laskettaisiin kertomalla porsasta kohden perittävä maksu sillä pitopaikan eläinmäärällä, joka oli eläinrekisterin tietojen mukaan edellisen kalenterivuoden aikana suurin porsaiden (0–3 kk) määrä kuukauden ensimmäisenä päivänä.
Tätä maksua perittäisiin 2 §:ssä tarkoitetun määritelmän täyttävässä pitopaikassa pidettävistä porsaista pitopaikan tyypistä (esim. emakkosikala, yhdistelmäsikala, välikasvattamo) riippumatta.
Porsaskohtainen maksu olisi ehdotuksen mukaan 5,00 euroa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että salmonellavahinkomaksuna suoritettaisiin 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen maksujen yhteenlaskettu määrä.
Ehdotetut säännökset merkitsisivät, että salmonellavahinkomaksun keräämisessä käytettäisiin sekä eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterin että eläinrekisterin tietoja. Näiden rekisterien tietoja yhdistämällä selviää, missä pitopaikossa olevista sioista maksua kerätään, sillä mm. alle 100 sian pitopaikat ja pelkästään villisikoja pitävät pitopaikat rajautuisivat maksuvelvollisuuden ulkopuolelle. Eläinrekisterin kirjattujen eläinmääriä koskevien tietojen perusteella laskutusjärjestelmästä lähetettäisiin laskut niille toimijoille, joiden vastuulle mainitut eläimet on merkitty. Nämä toimijat ovat pääsääntöisesti myös eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin merkittyjä kyseisestä pitopaikasta vastuussa olevia toimijoita. On kuitenkin myös tapauksia, joissa pitopaikasta vastuussa olevalla toimijalla on useita tilatunnuksia, ja samaan pitopaikkaan on eläinrekisterissä ilmoitettu eläimiä useammalla tunnuksella.
7 §. Maksuvelvollisuus toiminnan alkaessa ja päättyessä sekä sikayrittäjän vaihtuessa. Pykälän 1 momentin mukaan velvollisuus maksaa vuosittaista salmonellavahinkomaksua alkaisi toiminnan aloittamista seuraavana kalenterivuonna. Tämä johtuu siitä, että ehdotetun 6 §:n mukaan maksut määrätään edellisenä vuonna pidettyjen lihasikojen ja porsaiden määrien perusteella ja pitopaikan sioista peritään maksu aina, kun niitä on ollut edellisen kalenterivuoden aikana vähintään 100. Tämä merkitsisi, että sikayrittäjän toiminnan aloitusvuosi olisi maksusta vapaa.
Pykälän 2 momentin mukaan maksuvelvollisuus päättyisi sen vuoden lopussa, jona pitopaikan toiminta olisi päättynyt ja pitopaikasta vastuussa oleva sikayrittäjä olisi tehnyt tästä eläinterveyssäännöstössä vaaditut ilmoitukset eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin sekä eläinrekisteriin.
Pykälän 3 momentissa olisi säännökset niitä tilanteita varten, joissa pitopaikasta vastuussa oleva sikayrittäjä vaihtuisi tai sen yritysmuoto muuttuisi, mutta pitopaikan toiminta jatkuisi. Näissä tilanteissa toiminnan jatkaja ei välttyisi maksamasta salmonellavahinkomaksua ensimmäiseltä kokonaiselta toimintavuodeltaan, vaan maksu määräytyisi pitopaikassa edellisenä vuonna harjoitetun toiminnan perusteella. Säännöksen tavoitteena on estää maksuvapaista vuosista muille rahastojärjestelyn piiriin kuuluville sikayrittäjille aiheutuva ylimääräinen kustannusrasitus sekä poistaa kannustimet tehdä omistajuuteen ja yritysmuotoon liittyviä järjestelyjä maksun välttämistarkoituksessa.
Ehdotetun momentin mukaan aiemman sikayrittäjän maksuvelvollisuus jatkuisi sen kalenterivuoden loppuun, jona muutos olisi tapahtunut. Yrityskauppaan tai -järjestelyyn osallisten olisi tarkoituksenmukaista kaupasta ja muusta järjestelystä sopiessaan käsitellä salmonellavahinkomaksuun liittyvä asia, ja osalliset voisivat luonnollisesti sopia siitä, että uusi yrittäjä maksaa osan kyseisen vuoden maksusta.
Ehdotetun 3 momentin sääntely soveltuisi myös eläimistä vastuussa olevan sikayrittäjän vaihtumiseen siinä tapauksessa, että pitopaikassa pidetään muun kuin pitopaikasta vastuussa olevan sikayrittäjän sikoja.
8 §. Maksunkantoviranomainen. Pykälässä säädettäisiin vuosittaisen salmonellavahinkomaksun määräävästä viranomaisesta, joka olisi ehdotuksen mukaan Ruokavirasto.
9 §. Salmonellavahinkomaksujen kantaminen ja korko. Pykälässä säädettäisiin salmonellavahinkomaksun kantamisesta kahdessa erässä. Tämä olisi perusteltua, sillä maksu voi merkitä sikayrittäjän toiminnassa huomattavaa menoerää. Ehdotuksen mukaan maksunkantoviranomainen eli Ruokavirasto määräisi erien eräpäivät. Ensimmäisen erän eräpäivän tulisi kuitenkin olla viimeistään kesäkuun viimeisenä päivänä, ja jälkimmäistä erää koskevan eräpäivän viimeistään lokakuun viimeisenä päivänä. Maksupäätös tulisi lähettää maksuvelvolliselle viimeistään kaksi kuukautta ennen eräpäivää.
Pykälän 2 momentin mukaan eräpäivän jälkeen suoritetulle salmonellavahinkomaksulle olisi maksettava viivästyskorkoa. Viivästyskoron laskemisesta säädetään veronlisäyksestä ja viivekorosta annetussa laissa (1556/1995).
Pykälän 3 momentissa olisi salmonellavahinkomaksun perimisen osalta informatiivinen viittaus verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettuun lakiin (706/2007). Sen mukaan verot ja julkiset maksut ovat suoraan ulosottokelpoisia, jolloin ne voidaan periä ulosotossa ilman tuomiota tai muuta ulosottoperustetta.
3 luku. Salmonellasta aiheutuvien kustannusten ja menetysten korvaaminen
10 §. Korvaus lopetetuista sioista. Pykälässä säädettäisiin korvauksesta, joka maksettaisiin salmonellan vuoksi lopetetuista tai teurastetuista sioista. Korvauksen maksaminen edellyttäisi 1 momentin mukaan, että kyseessä on laissa tarkoitettu pitopaikka. Korvauksen ulkopuolelle rajautuisivat siten alle 100 sian pitopaikat, pitopaikat, joissa pidetään ainoastaan villisikoja taikka mini- tai mikrosikoja sekä sperman keräysasemat ja teurastamot. Lisäksi edellytettäisiin, että Ruokavirasto etukäteen antamassaan lausunnossa puoltaisi sikojen lopettamista tai teurastamista eli pitäisi sitä taudintorjunnan kannalta perusteltuna.
Korvaus lopetetuista eläimistä maksettaisiin sille sikayrittäjälle, joka on eläinrekisterin mukaan eläimistä vastuussa oleva toimija.
Pykälän 2 momentin mukaan korvauksena maksettaisiin lopetettujen eläinten keskimääräinen käypä arvo, josta olisi vähennetty 10 prosentin omavastuuosuus. Ehdotettua omavastuuta pidetään kohtuullisena lain tavoitteet huomioon ottaen sekä tarpeellisena, jotta toimijalla olisi edelleen kannustimia saneerata pitopaikka ilman, että eläimiä lopetetaan niissä tapauksissa, joissa se olisi mahdollista (ns. tuotanto päällä -saneeraus).
Keskimääräisen käyvän arvon määrittelystä säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella (luonnos esityksen liitteenä).
Tarkoitus on, että keskimääräinen käypä arvo laskettaisiin eläimen painon sekä eläinten lopetuspäivää edeltävän kuukauden lihasian lihan keskimääräisen tuottajahinnan (€/100 kg) perusteella sellaisena kuin tuottajahinta on Luonnonvarakeskuksen ruoka- ja luonnonvaratilastoista annetun lain (562/2014) nojalla julkaisemassa Maataloustuotteiden tuottajahinnat -tilastossa.
Käyvän arvon laskennassa maksimiarvona käytettäisiin teuraspainoltaan 90 kilogramman lihasian keskimääräistä käypää arvoa, joka perustuisi lihasian lihan tuottajahintaan (€/100 kg). 90 kilogramman teuraspaino vastaa 120 kilogramman elopainoa.
Laskentatapa olisi seuraava:
Syntymähetkellä porsaan keskimääräinen käypä arvo olisi 20 prosenttia teuraspainoltaan 90 kilogramman sian keskimääräisestä käyvästä arvosta eli 18 prosenttia lihasian keskimääräisestä tuottajahinnasta (€/100 kg).
Elopainoltaan korkeintaan 30 kilogrammaa painavan sian arvo lisääntyisi painon kasvun mukaan lineaarisesti 30 kilogramman elopainoon asti. Elopainoltaan 30 kilogrammaa olevan sian keskimääräinen käypä arvo olisi 50 prosenttia teuraspainoltaan 90 kilogramman sian keskimääräisestä käyvästä arvosta eli 45 prosenttia lihasian lihan keskimääräisestä tuottajahinnasta (€/100 kg). Punnittuun sikaerään, jossa eläinten elopainojen keskiarvo olisi korkeintaan 30 kilogrammaa, kuuluvan yksittäisen eläimen arvo voitaisiin laskea seuraavalla kaavalla: eläimen arvo = (0,01 × sikaerän eläinten elopainon keskiarvo kilogrammoina + 0,20) × 0,9 × lihasian lihan keskimääräinen tuottajahinta (€/100 kg).
Yli 30 kilogrammaa elopainoltaan olevan sian arvo lisääntyisi painon kasvun mukaan lineaarisesti, kunnes sian elopaino olisi 120 kilogrammaa, mikä vastaa 90 kilogramman teuraspainoa. 120 kilogrammaa elopainoltaan olevan sian keskimääräinen käypä arvo olisi 90 prosenttia edellä mainitusta lihasian lihan tuottajahinnasta (€/100 kg). Punnittuun sikaerään, jossa eläinten elopainojen keskiarvo olisi yli 30 kilogrammaa, mutta korkeintaan 120 kilogrammaa, kuuluvan yksittäisen eläimen arvo voitaisiin laskea seuraavalla kaavalla: eläimen arvo = (0,00556 × sikaerän eläinten elopainon keskiarvo kilogrammoina + 0,3333) × 0,9 × lihasian lihan keskimääräinen tuottajahinta (€/100 kg)
Sian arvo ei kasvaisi 120 kilogramman elopainon saavuttamisen jälkeen, eli elopainoltaan yli 120 kilogrammaa olevan sian keskimääräinen käypä arvo olisi 90 prosenttia edellä mainitusta lihasian lihan tuottajahinnasta (€/100 kg).
Edellä esitetystä poiketen emakon ja nuoren siitossian keskimääräinen käypä arvo olisi edellä mainittu teuraspainoltaan 90 kilogramman sian keskimääräinen käypä arvo kerrottuna 1,75:llä. Nuorella siitossialla tarkoitetaan vähintään 8 kuukauden ikäistä porsimatonta naaraspuolista sikaa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos korvattavaa eläintä voitaisiin käyttää kokonaan tai osaksi hyödyksi, keskimääräisestä käyvästä arvosta vähennettäisiin ennen omavastuuosuuden laskemista eläimen jäännöskäyttöarvo.
Pykälän 4 momentin mukaan korvausta ei maksettaisi mini- ja mikrosioista, tarhatuista villisioista eikä yli 8 kuukauden ikäisistä karjuista. Näiden eläinten pitäjät eivät lähtökohtaisesti olisi maksuvelvollisia rahastoon eikä heillä 1 momentin mukaan pääsääntöisesti olisi oikeutta korvauksiin sillä perusteella, että eläinten pitopaikka jää eläinmääränsä tai toiminnan luonteen perusteella laissa olevan pitopaikkamääritelmän ulkopuolelle. Ehdotuksen mukaan korvauksia eläinten arvosta ei maksettaisi siinäkään tapauksessa, että tällaisia sikoja pidettäisiin laissa tarkoitetuissa pitopaikoissa. Käytännössä rahaston piiriin kuuluvissa kaupallista kesysikojen pitoa harjoittavissa pitopaikoissa ei pidetä villisikoja tai minisikoja.
Pykälän 5 momentissa olisi keskimääräisen käyvän arvon määrittelyä koskeva asetuksenantovaltuus.
11 §. Korvaus pitopaikan saneerauskustannuksista. Pykälässä säädettäisiin salmonellarahastosta korvattavista salmonellasaneerauksen eli pitopaikassa toteutettavien puhdistusten ja desinfiointien kustannuksista.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan rahastosta korvattaisiin pitopaikassa esiintyvän salmonellan saneerauskustannuksina sellaisista työsuorituksista aiheutuneet kustannukset, jotka ovat liittyneet eläinten lopettamiseen, omaisuuden hävittämiseen sekä eläinsuojien puhdistukseen ja desinfektioon. Kyse voi olla joko varsinaisesta saneeraustyöstä pitopaikassa taikka tällaisen työn suunnittelusta (saneeraussuunnitelman laatiminen). Lisäksi korvattavaa työtä voi aiheutua saneeraukseen liittyvistä näytteenotoista ja tutkimuksista, jotka ovat tärkeitä saneerauksen onnistumisen varmistamiseksi.
Momentin 2 kohdan mukaan korvattaisiin toimenpiteiden täytäntöönpanoon liittyvistä laitteista ja välineistä sekä tarvikkeista ja aineista aiheutuneet kustannukset.
Momentin 3 kohdan mukaan rahastosta korvattaisiin sellaiset tuotteet, aineet, tavarat, esineet ja rakenteet, jotka olisi täytynyt hävittää tehokkaan taudintorjunnan onnistumiseksi. Kaikkea materiaalia ei pysty puhdistamaan siten, että tartunta suurella varmuudella poistuisi. On myös mahdollista, että pitopaikassa suoritettava käsittely aiheuttaa jonkun omaisuuserän vahingoittumisen. Myös tällaiset erät korvattaisiin.
Pykälän 2 momentin mukaan korvaus kattaisi aiheutuneet kustannukset sekä hävitetyn tai vahingoittuneen omaisuuden käyvän arvon vähennettynä 10 prosentin omavastuuosuudella. Jos vahingoittunutta omaisuutta voitaisiin edelleen käyttää hyväksi, sitä koskevasta korvauksesta kuitenkin vähennettäisiin jäännöskäyttöarvo ennen omavastuun vähentämistä.
Pykälän 3 momentissa kuitenkin säädettäisiin, että omavastuu olisi 20 prosenttia siinä tapauksessa, että edellisestä salmonellatartunnasta samassa pitopaikassa olisi kulunut vähemmän kuin kaksi vuotta. Tämä kannustaisi sikayrittäjiä huolehtimaan siitä, että salmonellasaneeraus toteutetaan mahdollisimman huolellisesti. Omavastuu nousisi kuitenkin vain, jos voitaisiin kokogenomisekvensoinnin perusteella todeta, että kyseessä on samanlainen salmonellakanta, sillä jos kyse olisi eri kannasta, uuden tartunnan syy ei voisi olla aiemman saneerauksen epäonnistumisessa. Ehdotettu kahden vuoden määräaika laskettaisiin siitä, kun viranomaisen edellisen salmonellatartunnan vuoksi pitopaikkaan kohdistama taudin leviämisen estämistä koskeva päätös olisi kumottu.
Saneerauskustannuksen korvaus maksettaisiin aina pitopaikasta vastuussa olevalle toimijalle riippumatta siitä, ovatko kaikki pitopaikassa pidettävät siat merkitty eläinrekisterissä saman toimijan vastuulle.
12 §. Saneerauskustannusten korvaamisen edellytykset. Pykälässä olisi eräitä saneerauskustannusten korvaamiseen liittyviä rajoituksia.
Pykälän 1 momentin mukaan vain sellaiset kustannukset korvattaisiin, jotka olisivat aiheutuneet vuoden kuluessa siitä, kun pitopaikan siat olisi lopetettu. Vaatimuksen tavoitteena on estää saneerauksen aiheeton venyminen. Vuoden määräaika koskisi käytännössä lihasikaloita ja välikasvattamoja, sillä sellaisten pitopaikkojen, jossa pidetään porsivia emakoita, eli käytännössä emakko- tai yhdistelmäsikalojen osalta sovellettaisiin pidennettyä kahden vuoden määräaikaa.
Jos pitopaikan sikoja ei lopetettaisi, määräajat laskettaisiin siitä, kun salmonellan hävittämistoimenpiteisiin olisi ryhdytty.
Pykälän 2 momentin mukaa korvauksen maksamisen edellytyksenä olisi, että pitopaikan saneerausta varten olisi tehty saneeraussuunnitelma. Suunnitelmaan on mahdollista ja usein tarpeenkin tehdä myöhemmin muutoksia sen mukaan, mitä lisätietoa tautitilanteesta ja pitopaikan taudintorjuntatoimien tehosta saadaan. On myös tärkeää, että saneeraus voidaan aloittaa, vaikka olisi tiedossa, että suunnitelmaan on tulossa vielä muutoksia ja täydennyksiä. Suunnitelman tekijällä tulisi olla saneerausten suunnitteluun soveltuva koulutus ja muilla keinoin saavutettu riittävä osaaminen. Eläintautilain 34 §:n ja 69 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan pitopaikan vapautuminen salmonellaa koskevista rajoituksista edellyttää, että kunnaneläinlääkäri valvoo saneerauksen suorittamista ja että tässä yhteydessä voidaan varmistua siitä, että toteutettavat toimenpiteet ovat asianmukaisia ja riittäviä. Saneerausta koskeva osaaminen tulee siten varmistetuksi eläintautilain viranomaistoimivaltuuksien kautta. Tähän mennessä osaaminen on tullut pääosin Eläinten terveys ETT ry:n asiantuntijaeläinlääkäreiltä, mutta kyse voi olla myös muusta erityisosaamista omaavasta henkilöstä. ETT ylläpitää tautisaneerausverkostoa, jonka asiantuntijoita on mahdollista hyödyntää salmonellasaneerauksissa.
Pykälän 3 momentin mukaan arvoltaan yli 10 000 euron suuruinen saneeraukseen liittyvä hankinta tulisi kilpailuttaa. Momentissa edellytettäisiin, että tarjouksista tulisi hyväksyä joko hinnaltaan halvin tai kokonaistaloudellisesti edullisin, mikä mahdollistaisi laatuun liittyvien seikkojen huomioon ottamisen hinnan ohella. Momentissa olisi myös säännöksiä, joilla estettäisiin keinotekoinen menettely kilpailutusta koskevan vaatimuksen kiertämiseksi.
Korvaus olisi kuitenkin mahdollista myöntää, vaikka hankintaan liittyviä vaatimuksia ei olisi noudatettu, jos korvauksesta päättävä viranomainen voisi muulla tavoin varmistua kustannusten kohtuullisuudesta. Tämä säännös soveltuisi poikkeuksellisiin tilanteisiin, joissa olisi muulla tavoin osoitettavissa, ettei kilpailutus olisi tuonut kustannussäästöjä.
Pykälän 4 momentin mukaan olisi mahdollista korvata myös sikayrittäjän itsensä tekemää saneeraustyötä. Sama koskisi yrittäjän perheenjäsenten työtä. Säännös eroaisi eläintautilain mukaisista korvausperiaatteista, joiden mukaan valtion varoista korvataan vain ostopalveluina hankittuja työsuorituksia. Taustalla ovat maatalouden ryhmäpoikkeusasetukseen sisältyvät vaatimukset siitä, että valtiontuki eläintaudin hävittämiskustannuksiin annetaan luontoissuorituksen muodossa eikä suorana rahakorvauksena. Valtiontuen suuntaviivat ovat tältä osin väljempiä.
Ehdotettua mahdollisuutta korvata myös sikayrittäjän omaa työtä pidetään tarpeellisena, sillä useassa tapauksessa sikayrittäjällä on käytössään soveltuvaa työvoimaa, kalustoa ja osaamista. Lisäksi hänellä on erittäin suuri intressi varmistua työn huolellisesta suorittamisesta, ja monessa tilanteessa tämä motivaatio voi merkitä jopa laadukkaampaa toteutusta kuin jos saneeraukseen liittyvä työ tilattaisiin ulkopuoliselta palveluntuottajalta. Oman työn korvaaminen edellyttäisi, että sikayrittäjä pystyisi osoittamaan momentissa tarkoitetulla tavalla, että työstä maksettava korvaus ei ylitä mainittujen palveluntuottajien hinnoittelua ja on muutenkin kohtuullinen.
Pykälään sisältyviä edellytyksiä ja rajauksia täydentäisi ehdotettuun 17 §:ään sisältyvä säännös, jonka mukaan korvauksen määrästä vähennetään samoista kustannuksista tai menetyksistä vakuutussopimuksen tai muun lain perusteella maksettavat korvaukset. Tämä merkitsisi esimerkiksi, että silloin kun saneerauksen yhteydessä uusittavia kalusteita rahoitettaisiin investointituella, hävitettyjen kalusteiden jäännösarvoa ei korvattaisi rahastosta.
Pykälän 5 momentissa olisi informatiivinen viittaus julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettuun lakiin (1397/2016), jossa säädetään menettelystä mainitussa laissa säädetyt kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa. Kyseistä lakia sovelletaan muiden kuin viranomaisten suorittamiin hankintoihin silloin, kun hankinnan tekemistä varten on saatu julkisyhteisöltä kuten valtiolta tukea yli puolet hankinnan arvosta. Kansalliset kynnysarvot ilman arvonlisäveroa laskettuna ovat lähtökohtaisesti 60 000 euroa tavara- ja palveluhankinnoissa ja 150 000 euroa rakennusurakoissa.
13 §. Korvaus poistettaessa rakennus käytöstä. Pykälän 1 momentin mukaan 11 §:ssä tarkoitetun saneerauskustannusten korvauksen sijasta voitaisiin maksaa vakiomääräinen korvaus rakennuksen käytöstä poistamisesta silloin, kun pitopaikan tuotantorakennuksen käytöstä poistaminen olisi tarkoituksenmukaista sikayrittäjän tuleva elinkeinotoiminta ja rakennuksen ominaisuudet huomioon ottaen. Kuten jäljempänä perustellaan, kyse ei olisi pelkästään toimijan valinnasta kahden eri korvaustyypin välillä, vaan tarkoituksenmukaisuutta koskeva vaatimus merkitsisi, että toimijalla ei olisi ehdotonta oikeutta saada pykälän mukaista korvausta siinäkään tapauksessa, että hän poistaisi käytöstä pykälän 3 momentissa mainitut edellytykset täyttävän rakennuksen.
Korvaus sisältäisi rakennuksen jäännöskäyttöarvosta maksettavan korvauksen sekä korvauksen rakennuksen puhdistuksesta ja desinfioinnista aiheutuneista kustannuksista. Silloin, kun rakennus poistetaan käytöstä, puhdistus ja desinfiointi voi olla tavanomaista saneerausta kevyempi ja halvempi toimenpide. Sen täytyy kuitenkin olla riittävä estämään se, että tyhjilleen jäävä rakennus aiheuttaisi ympäristöön tartuntavaaraa.
Ehdotusta pidetään tarpeellisena, jotta rahastosta ei tuettaisi perinteisiä saneerauksia sellaisissa vanhoissa rakennuksissa, joissa saneerauksen onnistuminen on epävarmaa. Valtiontuen suuntaviivoissa ei ole mainintaa rakennuksen käytöstä poistamisesta maksettavasta korvauksesta eläintaudeista maksettavien korvausten yhteydessä, mutta asiaan liittyen on mainintoja muissa kohdissa.
Pykälän 2 momentin mukaan korvaus olisi yhteensä 2 000 euroa rakennuksen emakkopaikkaa, 200 euroa rakennuksen lihasikapaikkaa sekä 100 euroa välikasvattamona toimivan rakennuksen eläinpaikkaa kohden. Korvauksen suuruus on määritelty siten, että se olisi noin neljäsosa uuden vastaavankokoisen rakennuksen rakentamisesta. Tarkoitus on, että tämän kriteerin täyttymistä seurattaisiin, ja jos rakentamiskustannuksissa tapahtuisi olennaisia muutoksia, hallitus voisi esittää momentin muuttamista esimerkiksi siinä yhteydessä, kun se esittää päivityksiä eläinkohtaisiin salmonellavahinkomaksuihin.
Pykälän 3 momentin mukaan korvaus voitaisiin maksaa vain, jos rakennuksen jäännöskäyttöarvo olisi enintään kaksi kertaa suurempi kuin kiinteä korvaus. Tällä turvattaisiin, että rahastosta ei tueta uudehkojen nykyaikaisten tuotantorakennusten poistamista. Edellytyksenä olisi lisäksi, että sikayrittäjä suorittaa rakennuksessa edellä mainitun tartuntavaaran poistavan puhdistuksen ja desinfioinnin.
Pykälän 4 momentin mukaan korvauksen maksaminen edellyttäisi, että sikayrittäjä esittäisi riittävän selvityksen korvauksen edellytysten täyttymisestä. Edellytyksenä olisi lisäksi, että salmonellarahaston hallitus olisi antanut selvityksen perusteella lausunnon, jossa se katsoisi edellytysten täyttyvän. Vaikka korvauksista päättäminen olisi Ruokaviraston lakisääteinen tehtävä, pykälässä tarkoitettuun vaihtoehtoiseen korvaukseen sisältyisi sentyyppistä tarkoituksenmukaisuusharkintaa, jota ei katsota perustelluksi osoittaa Ruokavirastolle ilman rahaston hallituksen puoltavaa kantaa.
14 §. Kertakorvaus katetuoton menetyksestä. Pykälä koskisi katemenetyksistä aiheutuvien taloudellisten vahinkojen korvaamista eläimistä vastuussa olevalle sikayrittäjälle.
Pykälän 1 momentin mukaan rahastosta maksettava katemenetyksen korvaus ei riippuisi tuotannon keskeytyksen tai supistumisen todellisesta kestosta tai todellisista vaikutuksista, vaan kyseessä olisi sikayrittäjän aiempaa toimintaa koskevien tietojen ja lakiin ehdotetun laskentakaavan perusteella määräytyvä kertakorvaus. Sen saamisen ainoa edellytys olisi, että sikayrittäjän tuotanto jatkuu kyseisessä pitopaikassa pitopaikan saneerauksen jälkeen. Tämä vaatimus katsotaan perustelluksi, sillä jos tuotanto loppuu, ei voi myöskään syntyä tuotannon keskeytyksestä aiheutuvia vahinkoja.
Pykälän 2 momentin mukaan kertakorvauksen suuruus perustuisi niiden sikojen (porsaat ja lihasiat) määrään, jotka eläimistä vastuussa oleva sikayrittäjä on luovuttanut pitopaikan aiemmassa toiminnassa. Luovutetut siat laskettaisiin laissa tarkoitetulta viiteajanjaksolta, joka kattaisi 12 peräkkäistä täyttä kalenterikuukautta. Ajanjakson viimeinen päivä määrittyisi sen päivän kautta, jona pitopaikkaan olisi kohdistettu taudin leviämisen estämistä koskeva päätös, siten, että näiden kahden päivän väliin jäisi yksi kokonainen kalenterikuukausi. Esimerkkitilanteessa, jossa taudin leviämisen estämistä koskeva päätös tehtäisiin 17.7.2029, ajanjakso olisi siis 1.6.–31.5.2028. Luovutettujen sikojen määrä tulisi osoittaa sikayrittäjällä olevien tositteiden tai muiden asiakirjojen perusteella. Määrän varmistamisessa voitaisiin käyttää eläinrekisterin tietoja.
Pykälän 3 momentin mukaan korvauksen määrä laskettaisiin kertomalla 2 momentissa tarkoitettu eläinten määrä eläinkohtaisella korvauksella, joka olisi 4,5 prosenttia eläinten lopettamista tai, jos eläimiä ei lopeteta, saneeraustoimenpiteiden aloittamista seuraavan kuukauden lihasian lihan keskimääräisestä tuottajahinnasta (euroa/100 kilogrammaa).
Pykälän 4 momentti sisältäisi kuitenkin poikkeuksia tästä pääsäännöstä. Edellä tarkoitettu eläinkohtaisessa korvauksessa käytettävä prosenttiluku olisi yhdistelmäsikaloista luovutettavien lihasikojen osalta yhdeksän. Yhdistelmäsikala tuottaa sekä porsaita että lihasikoja. Sen toiminnassa kuitenkin myydään pääasiassa vain lihasikoja, koska sikayrittäjä kasvattaa porsaat itse lihasioiksi. Koska myytyjen eläinten määriin perustuva laskentamalli ei huomioi porsastuotantoon liittyviä katemenetyksiä, olisi perusteltua käyttää luovutettujen lihasikojen osalta ehdotettua suurempaa kerrointa. Suurempaa korvausta ei voitaisi soveltaa sellaisessa tapauksessa, että sikala paitsi tuottaisi myös ostaisi porsaita.
Välikasvattamoa koskevan korvauksen laskennassa käytettävä prosenttiluku olisi 1,5. Koska välikasvattamo kasvattaa määräajan ja myy sellaisia porsaita, jotka emakkosikala on tuottanut, välikasvattamoa koskeva korvaus muodostuisi kohtuuttoman suureksi, jos sen ja emakkosikalan osalta käytettäisiin samaa kerrointa.
15 §. Lisäkorvaus katetuoton menetyksestä. Pykälän 1 momentin mukaan emakko- tai yhdistelmäsikalan osalta voitaisiin maksaa katetuoton menetyksestä lisäkorvaus siinä tapauksessa, että pitopaikan toiminta olisi salmonellan vuoksi ollut keskeytyneenä tai olennaisesti supistunutta yli vuoden ajan. Tämä aika laskettaisiin pitopaikkaan kohdistetun taudin leviämisen estämistä koskevan päätöksen antamisesta. Emakoita pitävien sikatilojen saneeraus on usein pitkäkestoisempaa kuin lihasikaloiden saneeraus, minkä vuoksi myös tuotannon häiriö on pidempiaikainen ja tuotantotappiot suurempia.
Pykälän 2 momentin mukaan lisäkorvauksen suuruus laskettaisiin kaavamaisin periaattein, jotka vastaisivat 14 §:ssä säädettyjä periaatteita. Eläinkohtaisen korvauksen laskennassa käytettävä prosentti olisi kuitenkin puolet 14 §:n 3 momentissa säädetystä prosenttiluvusta eli 2,25 prosenttia, mikä merkitsisi, että emakkosikalan korvaus toiselta vuodelta olisi puolet ensimmäiseltä vuodelta maksettavasta korvauksesta.
Lisäkorvauksen maksaminen edellyttäisi, että sikayrittäjä esittäisi riittävän selvityksen 1 momentissa säädettyjen edellytysten täyttymisestä eli siitä, että emakkosikalan toiminnan keskeytys tai olennainen supistuminen on jatkunut yli vuoden ja että tuotanto on saneerauksen päättymisen jälkeen käynnistetty. Lisäksi edellytettäisiin, että salmonellarahaston hallitus olisi antanut selvityksen perusteella lausunnon, jossa se katsoo edellytysten täyttyvän. Rahaston hallitukselle ehdotetaan asiassa lausunnon antajan roolia, koska sillä olisi korvauksiin liittyvien tarpeiden arviointiin liittyvää asiantuntemusta. Hallituksen rooliin kuuluisi harkinnanvaraa sisältävien maksulajien osalta sen varmistaminen, että tuottajilta kerättäviä maksuja käytetään tarkoituksenmukaisella tavalla.
16 §. Korvauksen enimmäismäärä. Pykälässä säädettäisiin korvauskatosta, jota 1 momentin mukaan sovellettaisiin kaikkien edellä tarkoitettujen yhdestä vahinkotapahtumasta maksettavien korvausten yhteismäärään sen jälkeen, kun kustakin korvauksesta on vähennetty ehdotetun lain mukainen omavastuuosuus.
Pykälän 2 momentin mukaan korvauskatto olisi 4 000 euroa käytössä ollutta emakkopaikkaa ja 400 euroa käytössä ollutta lihasikapaikkaa kohden. Ehdotettujen korvauskattojen suuruudet on määritelty siten, että ne vastaavat vajaata puolta vastaavien paikkojen kustannuksista silloin, kun rakennetaan uusia tuotantorakennuksia. Korvauskaton laskenta ei kuitenkaan perustuisi rakennuksen todelliseen paikkamäärään eli enimmäiskapasiteettiin, vaan pitopaikassa harjoitetun toiminnan todelliseen mittaluokkaan. Tällä tavoin estettäisiin sikayrittäjän maksamiin vuosittaisiin maksuihin nähden ylimitoitetut korvaukset. Korvauskattoon vaikuttavien käytössä olleiden paikkojen määrittelystä säädettäisiin tarkemmin asetuksella.
Välikasvattamoa koskeva korvauskatto saataisiin laskemalla yhteen porsaspaikkojen mukaisesti määräytyvät korvauskatot, jotka olisivat 200 euroa käytössä ollutta porsaspaikkaa kohden. Kaikkien pitopaikkojen korvauskattoihin laskettaisiin lisäksi 400 euroa käytössä ollutta nuoren siitossian paikkaa kohden.
Korvauskatto olisi pitopaikkakohtainen, mikä merkitsisi, että riippumatta saman toimijan vastuulla olevien pitopaikkojen määrästä korvauskaton laskennassa otettaisiin huomioon vain sen pitopaikan eläinpaikkojen määrät, jossa salmonella olisi todettu ja jonka osalta korvaukset maksettaisiin.
Jos lain mukaan määräytyvät korvaukset ylittäisivät korvauskaton, pykälän 3 momentin mukaan ensisijaisesti maksettaisiin korvaus lopetetuista eläimistä ja vasta sen jälkeen muut korvaukset. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa sujuva korvausmenettely niissä harvinaisissa tilanteissa, joissa samaan pitopaikkaan on eläinrekisterissä merkitty sikoja useamman kuin yhden toimijan vastuulle. Korvaukset lopetetuista sioista maksettaisiin näille toimijoille, kun taas muut laissa tarkoitetut korvaukset maksettaisiin pitopaikasta vastuussa olevalle toimijalle.
Pykälän 4 momentissa olisi asetuksenantovaltuus, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset käytössä olleiden emakko-, lihasika- ja porsaspaikkojen sekä nuoren siitossian paikkojen määrän määrittelystä. Esityksen liitteenä olevan asetusluonnoksen mukaan paikkojen määränä pidettäisiin lukua, joka on keskiarvo edellisen kalenterivuoden kuukausittaisista eläinmääristä. Keskiarvon laskennassa kuukausittaisena eläinmääränä käytettäisiin sitä kyseiseen eläinryhmään kuuluvien sikojen määrää, joka eläinrekisterin tietojen mukaan oli pitopaikassa kuukauden ensimmäisenä päivänä.
17 §. Korvaukseen oikeuttavia kustannuksia ja menetyksiä koskevat rajaukset. Pykälässä säädettäisiin muista kuin edellä kuvatuista kustannusten ja korvausten maksamiseen liittyvistä rajauksista ja täsmennyksistä.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa rajattaisiin EU:n valtiontukisäännöissä tarkoitettujen vaikeuksissa olevien yritysten mahdollisuuksia saada rahastosta korvauksia. Vaikeuksissa olevan yrityksen määritelmän osalta viitattaisiin maatalouden ryhmäpoikkeusasetuksen 2 artiklan 59 kohdan määritelmään. Yritys, joka täyttäisi mainitun määritelmän, ei kuitenkaan menettäisi oikeutta kohdassa mainittuihin korvauksiin siinä tapauksessa, että vaikeuksiin joutuminen olisi johtunut nimenomaan kyseisestä salmonellan taudinpurkauksesta.
Ehdotetun kohdan mukaan vaikeuksissa olevalle yritykselle ei maksettaisi 10 §:ssä tarkoitettua korvausta lopetettujen sikojen arvosta eikä korvauksia katetuoton menetyksestä. Sillä ei myöskään olisi mahdollisuutta saada 13 §:ssä tarkoitettua rakennuksen käytöstä poistamiseen liittyvää korvausta vaihtoehtona tavanomaiselle saneerauskustannusten korvaukselle.
Valtiontuen suuntaviivojen (kohta 23) mukaan periaatetta olla maksamatta valtiontukea vaikeuksissa oleville yrityksille sovelletaan eläintautien aiheuttamien menetysten korvaamiseen, mutta sitä ei sovelleta eläintautien hävittämiskustannusten korvaamiseen. Tämän vuoksi saneerauskustannusten korvaus voitaisiin ehdotetun momentin mukaan maksaa riippumatta sikayrittäjän taloudellisesta tilanteesta.
Momentin 2 kohdan mukaan edellä mainittujen korvausten ulkopuolelle suljettaisiin tuen maksaminen yritykselle, jolle on annettu perintämääräys tuen sääntöjenvastaisuutta ja sisämarkkinoille soveltumattomuutta koskevan aiemman komission päätöksen perusteella. Kyseessä on yleisesti käytössä oleva valtiontuen suuntaviivoihin (kohta 25) perustuva ns. Deggendorf-ehto.
Pykälän 2 momentissa olisi säännös, joka estäisi kaksinkertaisen korvauksen silloin, kun toimija saa samoihin kustannuksiin korvauksen esimerkiksi tilakohtaisesta vakuutuksesta tai mahdollisen muun lain nojalla.
18 §. Korvauksen epääminen sikayrittäjän menettelyn perusteella. Pykälässä säädettäisiin korvauksen epäämisestä tai korvausmäärän alentamisesta toimijan oman menettelyn johdosta.
Pykälä koskisi tilannetta, jossa sikayrittäjä olisi taudin toteamisvuonna ja sitä edeltävien viiden vuoden aikana jättänyt noudattamatta eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä annetun lain tai sen nojalla annettujen säännösten velvoitteita kuten velvollisuutta tehdä ilmoitukset eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin ja eläinrekisteriin oikea-aikaisesti.
Pykälä koskisi myös tilannetta, jossa sikayrittäjä olisi mainittuna aikana rikkonut pykälässä mainittuja eläinterveyttä koskevia säännöksiä tai ei olisi noudattanut niiden nojalla annettuja päätöksiä ilman että on saanut päätöksestä poikkeamiseen viranomaiselta poikkeusluvan.
Lisäksi pykälä soveltuisi tapaukseen, jossa sikayrittäjä olisi hankkiessaan eläimen tai muun omaisuuden tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää sairaudesta tai tartunnasta. Kyse voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa tieto epäillystä tartunnasta on jo tiedossa, mutta viranomainen ei ole vielä ehtinyt antaa päätöstä taudin leviämisen estämiseksi. Sen sijaan pykälä ei koske tilannetta, jossa sikayrittäjä vastaanottaa sikoja, joiden luovuttaja on saanut siirtoon poikkeusluvan. Poikkeuslupamenettelyllä ja siihen liittyvällä näytteenotolla pyritään varmistamaan, ettei siirrettävissä sioissa ole tartuntaa, eikä tartunnan mahdollinen myöhempi ilmeneminen sen vuoksi ole osoitus luovuttajan tai vastaanottajan vilpillisestä menettelystä.
Rikkomuksen laadun ja laajuuden perusteella arvioitaisiin, tulisiko korvaus evätä kokonaisuudessaan vai riittäisikö korvauksen alentaminen. Jos korvausta alennettaisiin, Ruokavirasto päättäisi maksettavasta osuudesta hallintolain mukainen suhteellisuusperiaate huomioon ottaen.
19 §. Korvauksista päättävä viranomainen ja korvausten hakeminen. Pykälän 1 momentin mukaan Ruokavirasto päättäisi korvausten myöntämisestä.
Ruokavirastosta annetun lain (371/2018) 1 ja 2 §:n mukaan viraston tehtäviin kuuluvat eläinten terveyden edistämiseen ja maatalouden kansallisiin tukitoimenpiteisiin liittyvät toimeenpanotehtävät, ja eläintautilain mukaan Ruokavirasto päättää mainitun lain mukaisista toimijoille eläintautien esiintymisen vuoksi maksettavista korvauksista.
Pykälän 2 momentin mukaan hakemus olisi tehtävä sähköisesti asiointipalvelussa. Asioinnissa kertyvät tietoaineistot olisivat osa ruokahallinnon tietovarannosta annetussa laissa (560/2021) tarkoitettua tietovarantoa. Hakijan tunnistautumisen osalta viitattaisiin digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annettuun lakiin (306/2018). Palveluun kirjautuminen edellyttäisi vahvaa sähköistä tunnistautumista. Tarkoitus on, että korvausten hakemisessa käytettäisiin maaseudun kehittämiseen liittyvien tukien hakemista ja käsittelyä varten olevaa Hyrrä-verkkoasiointipalvelua. Hyrrässä syntyvät asiakirjat arkistoituvat automaattisesti Ruokaviraston sähköiseen arkistoon. Hyrrä käyttää suoraan maataloushallinnon yhteistä asiakastietovarantoa.
Vaatimusta sähköisestä asioinnista voidaan pitää kohtuullisena, koska kyse olisi elinkeinonharjoittajille maksettavista korvauksista. Näillä voidaan nykyisessä toimintaympäristössä katsoa olevan riittävät tekniset valmiudet ja kyvykkyys sähköisen asioinnin käyttämiseen. Vastaava vaatimus koskee myös maatalouden rakennetukien hakemista maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007) 29 §:n mukaan.
Pykälän 3 momentin mukaan korvauksia tulisi hakea kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun kyseessä olevat kustannukset tai menetykset aiheuttaneet toimenpiteet olisi suoritettu. Lopetetuista eläimistä maksettavan korvauksen osalta määräaika alkaa siitä, kun eläimet on lopetettu tai teurastettu. Saneerauksen yhteydessä hävitetystä omaisuudesta maksettavan korvauksen osalta määräaika alkaa siitä, kun omaisuus on hävitetty. Saneerauskustannusten osalta määräaika alkaa siitä, kun on suoritettu ne saneeraustoimenpiteet, joista korvauksia haetaan. Käytännössä saneeraustoimenpiteitä koskevan korvaushakemuksen tekeminen edellyttää myös, että toimijalle aiheutuneiden kustannusten määrä on tiedossa eli että toimenpiteet suorittaneelta yritykseltä on saatu lasku. Saneerauksen toteuttamistavasta riippuen kustannuksia voi kertyä useammassa erässä pidemmän aikavälin, esimerkiksi vuoden aikana.
Tuotannon keskeytyksen kestosta riippumatonta kertakorvausta katetuoton menetyksestä voitaisiin hakea jo tuotannon keskeytyksen aikana. Lisäkorvauksen hakeminen sen sijaan olisi ajankohtaista sen jälkeen, kun tuotannon keskeytys olisi jatkunut yli vuoden. Ehdotetun momentin mukaan katetuoton menetyksestä maksettavia korvauksia olisi haettava viimeistään kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun eläintaudin leviämisen estämistä koskevan päätöksen voimassaolo olisi päättynyt.
Ehdotetussa momentissa olisi säännös, jonka mukaan hakemus voitaisiin ottaa erityisestä syystä käsiteltäväksi, vaikka se olisi tehty määräajan jälkeen. Tämä joustovara voisi estää inhimillisen virheen vuoksi aiheutuvat korvausten menetykset, jotka merkittävästi vaarantavat sikayrittäjän taloudellista asemaa. Säännös olisi perusteltu, kun otetaan huomioon, että ehdotetussa järjestelyssä sikayrittäjät lähtökohtaisesti itse rahoittavat oman riskiturvansa.
Pykälän 4 momentin mukaan hakemukseen olisi liitettävä riittävä selvitys kustannuksista ja vahingoista sekä korvausten maksamista koskevien edellytysten täyttymisestä.
Pykälän 5 momentissa olisi selvyyden vuoksi säännös siitä, että sikayrittäjä voisi jakaa korvausta koskevan hakemuksensa useampaan osaan. Eri korvauslajeihin kuuluvia kustannuksia ja menetyksiä koskevien hakemusten tekeminen osissa voi olla jopa välttämätöntä 2 momentissa säädetyt määräajat huomioon ottaen, mutta myös samaan korvauslajiin kuten saneerauskustannuksiin liittyviä hakemuksia voitaisiin tehdä useita. Momentissa kuitenkin säädettäisiin, että korvauksia suoritettaisiin enintään kerran kuukaudessa, ellei olisi perusteltua syytä poiketa tästä periaatteesta. Tämä ehkäisisi hakemusten pirstomista tarpeettoman moneen osaan ja siten vähentäisi korvaushakemusten käsittelystä viranomaiselle aiheutuvaa hallinnollista taakkaa.
Pykälän 6 momenttiin sisältyisi asetuksenantovaltuus, jonka mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä hakemukseen liitettävän selvityksen sisällöstä.
20 §. Korvausten takaisinperintä ja valtion takautumisoikeus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin korvausten takaisinperinnästä. Maksettu korvaus perittäisiin takaisin kokonaan tai osaksi, jos saaja olisi korvausta hakiessaan antanut vääriä tai harhaanjohtavia tietoja taikka salannut tietoja ja siten vaikuttanut korvauksen myöntämiseen.
Pykälän 2 momenttiin sisältyisi takautumisoikeutta koskeva säännös. Sen mukaan valtiolla olisi takautumisoikeus siihen sikayrittäjään nähden, jonka tahallinen tai törkeän tuottamuksellinen toiminta olisi aiheuttanut salmonellan leviämisen toisen sikayrittäjän eläimiin ja siten johtanut rahaston korvausvastuuseen. Ruokaviraston olisi velvoitettava tällainen toimija korvaamaan rahastolle sen maksamia korvauksia. Valtion takautumisoikeus liittyy myös eläintautilain nojalla maksettaviin korvauksiin, mutta kynnys olisi ehdotetussa laissa korkeampi. Tämä katsotaan oikeasuhtaiseksi ja tarkoituksenmukaiseksi, koska kyseessä on riskinhallintaväline, jossa sika-ala itse kantaa päävastuun riskinhallinnan kustannuksista. Esimerkiksi liikennevakuutuksen antajan takautumisoikeus on jokseenkin vastaavalla rajattu tahallisuuteen ja törkeään huolimattomuuteen.
Pykälän 3 momentin mukaan valtiolle palautettavalle tai korvattavalle määrälle tulisi maksaa viivästyskorkoa korkolain mukaan. Lisäksi momentissa olisi säännös valtiolle maksettavien kustannusten ja korvausten suorasta ulosottokelpoisuudesta.
4 luku. Salmonellarahaston hallinto ja talous
21 §. Salmonellarahaston hallitus ja sihteeristö. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin salmonellarahaston hallituksen kokoonpanosta ja jäsenmäärästä. Puheenjohtaja olisi maa- ja metsätalousministeriöstä, ja muut jäsenet edustaisivat sika-alaa ja rahaston toimintaan liittyviä viranomaisia mahdollisimman tasapuolisesti siten, että hallituksessa on sen tehtävien kannalta tarpeellinen asiantuntemus. Jäsenillä olisi varajäsenet.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hallituksen jäsenten nimittämisestä ja tehtävästä vapauttamisesta sekä hallituksen toimikaudesta, joka olisi kolmen vuoden mittainen.
Pykälän 3 momentin mukaan salmonellarahastolla olisi oikeus käyttää Ruokaviraston käytössä olevia valtionhallinnon yhteisiä palveluita. Rahastoja koskevassa valtiovarainministeriön suosituksessa esitetään, että rahastoa koskevilla säännöksillä on tarvittaessa syytä varmistaa, että rahastolla on oikeus käyttää valtioneuvoston tai valtionhallinnon yhteisiä konsernipalveluita.
Pykälän 4 momentin mukaan rahastosta maksettaisiin hallituksen jäsenten palkkiot ja kustannusten korvaukset, joiden perusteet maa- ja metsätalousministeriö vahvistaisi.
Pykälän 5 momentin mukaan hallitus valitsisi yhden tai useamman sihteerin. Näiden tulisi olla maa- ja metsätalousministeriön tai Ruokaviraston virkamiehiä. Myös esimerkiksi maatilatalouden kehittämisrahasto Makeran sihteeripalvelut järjestetään tällä tavalla.
22 §. Pysyvät asiantuntijat. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin salmonellarahaston hallituksen mahdollisuudesta käyttää tehtäviensä hoidon tukena yhtä tai useampaa pysyvää asiantuntijaa, jonka tulisi edustaa rahaston kannalta merkityksellistä asiantuntemusta.
Pykälän 2 momentin mukaan rahastosta maksettaisiin pysyvien asiantuntijoiden palkkiot ja kustannusten korvaukset, joiden perusteet maa- ja metsätalousministeriö vahvistaisi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin virkamiesten rikos- ja vahingonkorvausvastuun soveltamisesta myös pysyvään asiantuntijaan. Koska pysyvät asiantuntijat eivät olisi valtion pysyvän toimielimen jäseniä, virkavastuusäännökset eivät automaattisesti koskisi heitä, minkä vuoksi asiasta tarvittaisiin nimenomainen säännös.
Pykälän 4 momentin mukaan asiantuntijalla on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada rahaston hallitukselta tai sihteeriltä tehtävänsä hoitamista koskevat välttämättömät tiedot käyttöönsä. Kyse olisi käytännössä sikayrittäjän liiketoimintaa koskevista tiedoista, joita tarvitaan asiantuntijan tehtävän hoitamisessa. Momentissa säädettäisiin myös asiantuntijan salassapitovelvollisuudesta.
23 §. Hallituksen tehtävät ja hallinnon järjestäminen. Pykälässä säädettäisiin salmonellarahaston hallituksen tehtävistä. Niihin kuuluisi keskeisesti pykälän 1 momentin 1 kohdassa mainittu vastuu rahaston riittävästä maksuvalmiudesta. Momentin 2 kohdan mukaan hallitus päättäisi 5 §:ssä tarkoitetun valtuuden rajoissa rahaston lainanotosta. Momentin 3 kohdan mukaan hallitus myös päättäisi sellaisista muista rahaston talouden ja toiminnan kannalta merkittävistä asioista, joita ei olisi laissa säädetty Ruokaviraston vastuulle.
Momentin 4 kohdan mukaan hallituksen tehtäviin kuuluisi rahaston johtosäännön vahvistaminen.
Hallituksen tehtävänä olisi 5 kohdan mukaan lausunnonanto laissa erikseen säädettävissä asioissa. Momentin 6 kohdan mukaan hallitus voisi antaa muitakin lausuntoja tarvittaessa sekä tehdä aloitteita rahaston toimintaan liittyvissä asioissa.
Momentin 7–8 kohdan mukaan hallitus päättäisi salmonellarahaston toiminta- ja taloussuunnitelmasta, tekisi maa- ja metsätalousministeriölle esityksen rahaston tulostavoitteiksi sekä vuosittain hyväksyisi rahaston tilinpäätöksen ja siihen kuuluvan toimintakertomuksen ja toimittaisi ne maa- ja metsätalousministeriölle. Lisäksi momentin 9 kohdassa olisi mahdollisten muiden tarpeiden varalta säännös, jonka mukaan rahaston hallitus hoitaisi muut maa- ja metsätalousministeriön määräämät rahaston toimintaan liittyvät tehtävät.
Pykälän 2 momentin mukaan hallituksen tulisi lisäksi tarkastella kerättävien salmonellavahinkomaksujen suuruutta suhteessa toteutuneisiin ja arvioituihin korvaus- ja maksuvastuisiin sekä toimittaa maa- ja metsätalousministeriölle tarkasteluun perustuva arvionsa kustannusvastaavista maksuista vähintään kolmen vuoden välein. Tämä tehtävä olisi tärkeä, jotta salmonellavahinkomaksujen suuruus olisi mahdollista saada keskimäärin vastaamaan rahastosta maksettavien korvausten tasoa. Tarkoituksenmukaisena ei pidetä maksujen muuttamista vuosittain, vaan tätä jonkin verran pidemmällä aikajänteellä.
Samassa yhteydessä kuin rahaston hallitus tekisi maa- ja metsätalousministeriölle lähetettävän arvion maksujen tasosta, se esittäisi näkemyksensä siitä, ovatko pitopaikkakohtaisten korvauskattojen laskennassa käytettävät summat ajantasaisia tapahtunut kustannuskehitys huomioon ottaen. Maa- ja metsätalousministeriö valmistelisi saamiensa arvioiden ja poliittisen harkinnan pohjalta tarvittavat maksuja ja korvauskattoja koskevien säännösten muuttamista koskevat ehdotukset.
Salmonellarahaston hallitukselle ehdotettujen tehtävien hoitaminen edellyttää hallitukselta paitsi taloudellista asiantuntemusta myös sikatalouden tuntemusta. Koska korvausten rahoittamiseksi kerättävät maksut kerätään sika-alalta, on tärkeää, että sika-alan edustajilla on hallituksen jäseninä mahdollisuus vaikuttaa salmonellavahinkomaksujen ja korvausten tasoa koskeviin rahaston hallituksen ehdotuksiin ja aloitteisiin.
Pykälän 3 momentin mukaan siltä osin kuin kyse ei olisi pykälässä rahaston hallituksen vastuulle säädetystä tehtävästä, salmonellarahaston hallintoa, kirjanpitoa ja maksuliikennettä hoitaisi Ruokavirasto. Sääntely vastaisi tältä osin maatilatalouden kehittämisrahasto Makeran hallintojärjestelmää. Salmonellarahaston palveluksessa ei siten olisi virkasuhteista tai työsuhteista henkilöstöä, vaan tarvittavat hallintoasiat hoitaisi Ruokaviraston virkasuhteinen henkilöstö. Rahasto toimisi Ruokaviraston kirjanpitoyksikön yhteydessä.
24 §. Hallituksen päätösvaltaisuus ja asioiden ratkaiseminen. Pykälän 1 momentin mukaan hallitus kokoontuisi puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Momentin mukaan kokous voitaisiin pitää ilman kokouspaikkaa sähköisessä toimintaympäristössä. Käytännössä tällöin käytetään etäviestintävälineitä, joiden avulla läsnä olevat voivat olla keskenään yhdenvertaisessa näkö- ja ääniyhteydessä. Kokous voitaisiin pitää myös hybridikokouksena siten, että osa jäsenistä on läsnä kokouspaikalla ja osa osallistuu etäviestintävälineiden avulla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hallituksen päätösvaltaisuudesta, joka edellyttäisi puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan sekä vähintään puolen muista jäsenistä läsnäoloa kokouksessa. Momentissa olisi lisäksi säännös, jonka mukaan jäsenet voisivat yksimielisinä tehdä päätöksen siitä, että ne päättävät tietystä hallitukselle kuuluvasta asiasta kokousta pitämättä. Säännös mahdollistaisi esimerkiksi sähköpostitse tapahtuvan päätöksenteon tarvittaessa.
Pykälän 3 momentti koskisi ratkaisun syntymistä äänestystilanteissa.
Rahaston hallitus olisi valtion viranomaisiin rinnastuva valtion toimielin. Sen toimintaan sovellettavat hallintolain säännökset voisivat joissakin tapauksissa aiheuttaa sika-alalla päätoimisesti työskentelevän hallituksen jäsenen jääviyden, joka estäisi jäsentä osallistumasta tietyn rahaston hallitukselle kuuluvan asian kuten korvauksiin liittyvän lausuntoasian käsittelyyn. Tästä ei kuitenkaan arvioida aiheutuvan ongelmaa hallituksen päätöksentekokyvylle, kun otetaan huomioon, että jäsenillä olisi varajäsenet ja että ehdotettujen säännösten mukaan päätösvaltaisuus ei edellyttäisi kaikkien jäsenten läsnäoloa.
25 §. Pääomaraja. Pykälän 1 momentin mukaan vuosittaisen salmonellavahinkomaksun kantaminen keskeytettäisiin sen vuoden lopussa, jona salmonellarahaston pääoma olisi marraskuun viimeisenä päivänä ylittänyt 20 miljoonaa euroa. Kantaminen aloitettaisiin uudelleen sen vuoden päätyttyä, jona pääoma olisi marraskuun viimeisenä päivänä alle tämän määrän.
Pääomaraja olisi mitoitettu aiempia salmonellatapausten ja vahinkojen määriä koskevien tietojen perusteella vastaamaan ennakoitua tarvetta. Pääomarajalla turvattaisiin rahaston maksukyky, mutta samalla varmistettaisiin se, ettei rahastoon kerrytettäisi tarpeettomasti varoja, jos korvattavia vahinkoja tai kustannuksia ei ilmenisi tai niitä ilmenisi ennakoitua vähemmän.
Ehdotetulla marraskuun lopun tarkasteluajankohdalla on yhteys 9 §:n säännökseen, jonka mukaan salmonellavahinkomaksut erääntyvät myös vuoden viimeisten erien osalta maksettaviksi lokakuun loppuun mennessä.
Pykälän 2 momentin mukaan vuosittainen salmonellavahinkomaksu kannettaisiin kuitenkin aina siltä kalenterivuodelta, jona sikayrittäjän maksuvelvollisuus 7 §:n 1 momentin mukaan alkaa. Tämä katsotaan oikeudenmukaiseksi, sillä laskun määräytymiseen liittyvistä syistä maksua alettaisiin 8 §:n mukaan periä vasta toiselta toimintavuodelta eli ensimmäinen toimintavuosi oli siihen liittyvistä salmonellariskeistä huolimatta aina maksuton.
26 §. Kirjanpito, maksuliikenne ja tilinpäätös. Ehdotetussa salmonellarahaston taloudenpitoa koskevassa pykälässä viitattaisiin valtion talousarviosta annettuun lakiin (423/1988). Mainitun lain 21 a §:n mukaan lain säännöksiä ja lain nojalla annettuja säännöksiä sovelletaan talousarvion ulkopuolella olevan valtion rahaston maksuliikkeeseen, kirjanpitoon ja sen yhteydessä järjestettävään muuhun seurantaan, tilinpäätökseen, toimintakertomukseen ja laskentatoimeen sekä palkanlaskentaan ja matkakustannusten korvausten tarkastamiseen, jollei muualla laissa toisin säädetä.
27 §. Tilintarkastus. Pykälässä säädettäisiin salmonellarahaston tilintarkastuksesta ja tilintarkastuksen suorittamistavan perusteista. Tilintarkastus liittyy yleisesti ottaen tilivelvollisuuteen ja asianmukaisen taloudenhoidon vaatimukseen.
Pykälän 1 momentin mukaan salmonellarahaston tilintarkastuksen hoitaminen ehdotetaan säädettäväksi Valtiontalouden tarkastusviraston tehtäväksi. Virasto hoitaa myös esimerkiksi ympäristövahinkorahaston tilintarkastuksen.
Pykälän 2 momentissa olisi perussäännökset tilintarkastajan tehtävistä ja velvollisuudesta antaa kultakin tilikaudelta tilintarkastuskertomus. Momentissa säädettäisiin myös, mistä seikoista tilintarkastuskertomuksessa olisi lausuttava. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilinpäätökseen tehtävästä merkinnästä, joka koskisi tehtyä tilinpäätöstä. Merkinnässä olisi viitattava tilintarkastuskertomukseen sekä lausuttava siitä, onko tilinpäätös laadittu hyvän kirjanpitotavan mukaisesti. Pykälän 4 momentti koskisi ongelmatilanteita tilikauden aikana ja 5 momentti rahaston hallituksen ja Ruokaviraston avustamisvelvollisuutta tilintarkastusta suoritettaessa.
5 luku. Erinäiset säännökset
28 §. Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentin mukaan salmonellavahinkomaksua koskevaan päätökseen sekä korvauksia koskevaan päätökseen saisi vaatia oikaisua päätöksen tehneeltä viranomaiselta. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa (434/2003).
Pykälän 2 momentissa olisi informatiivinen viittaussäännös oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin (808/2019). Oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä voitaisiin valittaa mainitun lain mukaisesti hallintotuomioistuimeen.
29 §. Salmonellavahinkomaksua koskevan päätöksen viranomaisaloitteinen oikaisu. Pykälässä säädettäisiin, milloin maksunkantoviranomainen oikaisisi salmonellavahinkomaksua koskevaa päätöstä oma-aloitteisesti joko maksuvelvollisen hyväksi tai vahingoksi.
Pykälän 1 momenttiin sisältyisi normaali verotuksen toimittamisen kannalta välttämätön säännös viranomaisaloitteisesta maksun oikaisusta maksuvelvollisen hyväksi virheen vuoksi. Maksuvelvollisen hyväksi salmonellavahinkomaksua koskeva päätös tulisi oikaista esimerkiksi asia-, kirjoitus- ja laskuvirheen tai muun vastaavan virheen johdosta. Käytännössä oikaisu maksuvelvollisen hyväksi rajoittuisi kuitenkin selvien tai ilmeisten virheiden oikaisuun. Oikaisu maksuvelvollisen hyväksi voitaisiin tehdä kolmen vuoden kuluessa salmonellavahinkomaksun määräämistä seuraavan kalenterivuoden alusta. Määräaika olisi ehdoton, eikä sitä voitaisi katkaista.
Pykälän 2 momenttiin sisältyisi normaali verotuksen toimittamisen kannalta välttämätön säännös viranomaisaloitteisesta maksun oikaisusta maksunsaajan hyväksi virheen vuoksi. Jos maksuvelvolliselle olisi laskuvirheen tai siihen verrattavan erehdyksen vuoksi taikka sen johdosta, ettei asiaa ole joltakin osalta tutkittu, jäänyt määräämättä salmonellavahinkomaksu, maksupäätös olisi oikaistava. Oikaisu voisi koskea päätöksessä olevia asia-, kirjoitus- ja laskuvirheitä sekä muita virheitä. Oikaisu maksunsaajan hyväksi voitaisiin tehdä vuoden kuluessa sitä seuraavan kalenterivuoden alusta, jona maksu tai osa siitä määrättiin tai olisi pitänyt määrätä. Määräaika olisi ehdoton, eikä sitä voitaisi katkaista.
30 §. Tiedonsaanti- ja tarkastusoikeudet. Pykälässä säädettäisiin rahaston toiminnan edellyttämistä viranomaisen ja rahaston hallituksen tiedonsaantioikeuksista.
Pykälän 1 momentti koskisi maksunkantoviranomaisen ja salmonellarahaston hallituksen oikeutta saada sikayrittäjältä sellaiset salmonellavahinkomaksujen kantamista ja seurantaa koskevien tehtävien hoitamiseksi välttämättömät tiedot, joita ei saada eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteristä tai eläinrekisteristä. Pykälän 2 momentti koskisi vastaavaa tiedonsaantioikeutta koskien korvausten maksamista varten tarvittavia tietoja.
Pykälän 3 momentti koskisi laissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavan viranomaisen ja salmonellarahaston hallituksen oikeutta saada salassapitosäännösten estämättä tietoja muulta viranomaiselta tai julkista tehtävää hoitavalta taholta. Kyse voisi olla sikayrittäjää, tämän taloudellista asemaa, liike- tai ammattitoimintaa tai muuta salmonellavahinkomaksujen kantamisen tai korvausten maksamisen kannalta merkityksellistä olosuhdetta koskevia tietoja. Salassa pidettävien tietojen tulisi olla välttämättömiä ehdotetussa laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi.
Pykälän 4 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan Ruokavirastolla olisi vastaava oikeus tehdä korvauksia saaviin sikayrittäjän kohdistuvia tarkastuksia vastaavilla edellytyksillä kuin valtionapuviranomaisilla on oikeus tehdä tarkastuksia niiden korvausten saajiin, jotka on valtionavustuslaissa (688/2001) määritetty valtionavustuksiksi. Viitattujen valtionavustuslain säännösten mukaan tarkastusta ei voi suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. Tällaisina pidetään perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön (esim. PeVL 35/2018 vp s. 32–33) mukaan lähtökohtaisesti kaikenlaisia pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyjä tiloja.
31 §. Voimaantulo. Pykälän 1 momenttiin sisältyisi tavanomainen voimaantulosäännös.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetulla siirtymäsäännöksellä selvennettäisiin sitä, että 6 §:n 1 momentin maksuperusteita sovellettaisiin myös rahaston toiminnan ensimmäisenä vuonna perittäviin maksuihin, mikä merkitsisi, että ensimmäisen vuoden maksut määrättäisiin lain voimaantuloa edeltävänä vuonna olleiden pitopaikoissa pidettyjen lihasikojen ja porsaiden määrien perusteella. Maksuvelvollisia olisivat ne sikayrittäjiin, joiden toiminta on alkanut jo ennen lain voimaantuloa.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetun siirtymäsäännöksen mukaan ennen lain voimaantuloa sattuneista taudinpurkauksista aiheutuneiden kustannusten ja menetysten korvaamiseen sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Rahastosta maksettaisiin korvauksia vain rahaston toiminnan käynnistymisen jälkeen sattuneissa vahinkotapauksissa riippumatta siitä, että aiemmista tapauksista saattaa kertyä kustannuksia vielä lain voimaantulon jälkeen. Viittaus aiempiin säännöksiin tarkoittaisi mahdollisia tilapäisiä valtion suoria korvauksia koskevia säännöksiä.
13
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
Talousarvion ulkopuoliset rahastot
Perustuslain 87 §:n mukaan lailla voidaan säätää valtion rahaston jättämisestä talousarvion ulkopuolelle, jos valtion pysyvän tehtävän hoitaminen sitä välttämättä edellyttää. Talousarvion ulkopuolisen rahaston perustamista taikka tällaisen rahaston tai sen käyttötarkoituksen olennaista laajentamista tarkoittavan lakiehdotuksen hyväksymiseen vaaditaan eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan enemmistö annetuista äänistä.
Suomessa on tällä hetkellä seuraavat 10 valtion talousarvion ulkopuolista rahastoa, joiden perustamisesta ja toiminnasta säädetään seuraavissa laeissa: valtion ydinjätehuoltorahasto (990/1987), huoltovarmuusrahasto (1390/1992), interventiorahasto (1206/1994), maatilatalouden kehittämisrahasto (657/1966), valtiontakuurahasto (444/1998), valtion televisio- ja radiorahasto (745/1998), palosuojelurahasto (306/2003), valtion eläkerahasto (1297/2006), rahoitusvakausrahasto (1195/2014) ja ympäristövahinkorahasto (1262/2022).
Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaan perustuslain edellytyksiä valtion rahaston jättämiselle talousarvion ulkopuolelle tulee tulkita tiukan pidättyvästi (PeVL 35/2014 vp, s. 4/II, PeVL 14/2012 vp, s. 5/I, PeVM 10/1998 vp, s. 24/I). Rahastot ovat poikkeus talousarvion täydellisyysperiaatteesta sekä kaventavat eduskunnan budjettivaltaa.
Tehtävän hoitamisen voidaan katsoa välttämättä edellyttävän rahaston perustamista silloin, kun tehtävä kuuluu pysyvästi valtion hoidettavaksi eivätkä budjettitalouden piirissä olevat keinot, kuten nettobudjetointi, monivuotinen budjetointi taikka arvio- tai siirtomäärärahat sovellu hyvin tehtävän hoitamiseen (HE 1/1998 vp, s. 139/II). Erityisesti toiminnot, jotka edellyttävät varautumista määrältään huomattaviin ja vaikeasti ennakoitaviin, ehkä kokonaan toteutumatta jääviin menoihin, saattavat edellyttää rahaston perustamista. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset vakuutusluontoiset toiminnot ympäristönsuojelun alalla, joihin kuuluu öljysuojarahasto (HE 1/1998 vp, s. 57/II ja 139/I, PeVL 65/2022 vp, s. 2). Samoin huomattavien rahamäärien kerääminen tuleviin, ennakoitavissa oleviin tarpeisiin saattaa edellyttää rahastointia. Perustuslain esitöissä mainitaan esimerkkinä tällaisista säästämisluonteisista toiminnoista valtion eläkerahasto. Lisäksi laajamittainen lainoitus- ja korkotukitoiminta valtion asuntorahaston tapaan voi edellyttää rahastointia (HE 1/1998 vp, s. 139).
Sillä, että valtion talousarvion ulkopuolisen rahaston perustamista taikka tällaisen rahaston tai sen käyttötarkoituksen olennaista laajentamista tarkoittavan lakiehdotuksen hyväksymiseen vaaditaan eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan enemmistö annetuista äänistä, pyritään suojaamaan eduskunnan budjettivaltaa (HE 1/1998 vp, s. 139, ks. esim. PeVL 24/2009 vp). Perustuslain 87 §:n esitöissä painotetaan mahdollisuutta vähentää rahaston perustamisesta tai käyttötarkoituksen laajentamisesta syntyvää eduskunnan budjettivallan rajoittamista erilaisilla eduskunnan päätösvaltaa rahaston toiminnassa turvaavilla järjestelyillä (HE 1/1998 vp, s. 140/I). Näissä järjestelyissä voi olla kysymys esimerkiksi siitä, että rahastoa koskevassa erityislaissa määritellään tyhjentävästi rahastosta maksettavat menot, jotta eduskunta voisi tällä tavoin lainsäädäntövaltaa käyttämällä ohjata rahaston varojen käyttöä.
Eduskunnan päätösvaltaa voidaan myös esitöiden mukaan turvata kieltämällä rahastolta itsenäinen lainanotto, jolloin eduskunta päättää talousarviokäsittelyssä tai muussa yhteydessä rahaston lainanottovaltuuksien myöntämisestä. Eduskunta voi myös ohjata rahastoon muita tuloja valtion talousarvion kautta. Eduskunnalla on päätösvaltaa rahaston tuloihin myös silloin, kun rahastoon ohjataan lakisääteisiä maksuja. Rahaston varojen sijoittamiselle voidaan asettaa rajoituksia. Lisäksi eduskunnalle voidaan antaa mahdollisuus päättää talousarvion käsittelyn yhteydessä rahaston toiminnan päälinjoista. Esityksessä valtion talousarvioksi ja valtion tilinpäätöksessä eduskunnalle annetaan keskeiset tiedot rahastotalouden kehityksestä, minkä lisäksi rahastot ovat valtiontilintarkastajien ja valtiontalouden tarkastusviraston valvonnan alaisia (ks. HE 1/1998 vp, s. 140).
Perustuslakivaliokunta on tarkastellut uuden talousarvion ulkopuolisen rahaston perustamisedellytysten täyttymistä esimerkiksi lausunnossaan 35/2014 vp, jossa oli arvioitavana ehdotus valtion talousarvion ulkopuolisen rahoitusvakausrahaston perustamisesta (HE 175/2014 vp). Valiokunta on luonnehtinut rahaston varautumistehtäviä valtion pysyviksi tehtäviksi, joiden hoitamiseen liittyviä mahdollisesti määrältään huomattavia menoeriä oli vaikea ennakoida ja rahoittaa budjettitalouden piiriin kuuluvin keinoin. Perustuslain esitöiden mukaiseen tulkintaan viitaten valiokunta on katsonut perustuslain 87 §:ssä rahaston perustamiselle säädettyjen edellytysten täyttyvän.
Öljysuojarahasto on mainittu perustuslakia koskevassa hallituksen esityksessä esimerkkinä rahastosta, jota valtion pysyvän tehtävän hoitamisen voitiin katsoa edellyttävän PL 87 §:n tarkoittamalla tavalla. Öljysuojarahaston on katsottu hoitavan sellaista ympäristönsuojelun vakuutusluonteista toimintoa, jossa määrältään huomattavien menoerien toteutuminen oli vaikeasti ennakoitavissa. Perustuslakivaliokunta on perustuslain voimassaoloaikana arvioinut öljysuojarahaston perustuslainmukaisuutta lausunnossaan PeVL 34/2002 vp sekä sen jälkeen öljysuojarahastosta annetun lain uudistamisen yhteydessä vuonna 2004 (ks. PeVL 31/2004 vp) ja rahaston laajentamisen vuoksi (PeVL 24/2009 vp ja PeVL 26/2012 vp). Perustuslakivaliokunta ei ole näissä kannanotoissaan pitänyt rahastoa perustuslain 87 §:n kannalta ongelmallisena.
Perustuslakivaliokunta on arvioinut uuden ympäristövahinkorahaston perustamista ja öljysuojarahaston lakkauttamista koskevaa lainsäädäntöä vuonna 2022. Valiokunta on todennut, että rahasto perustetaan valtion pysyviä tehtäviä varten ja toteuttaa ympäristövahinkojen viimesijaista vastuuta. Lausunnon mukaan rahaston vuosittaiset menot ovat siten vaikeasti ennakoitavissa, että budjettitalouden piirissä käytettävät keinot, kuten nettobudjetointi, monivuotinen budjetointi taikka arvio- tai siirtomäärärahat, soveltuvat huonosti tehtävän hoitamiseen. Lausunnossa ympäristövahinkorahaston on katsottu täyttävän perustuslain 87 §:n mukaiset edellytykset talousarvion ulkopuolisesta rahastosta säätämiselle. (PeVL 65/2022 vp, s. 2–3)
Kuten ympäristövahinkorahasto ja aiempi öljysuojarahasto, ehdotettu salmonellarahasto hoitaisi sellaista vakuutusluonteista toimintoa, jossa määrältään huomattavien menoerien toteutuminen on vaikeasti ennakoitavissa. Valtion tehtäviin kuuluu EU-lainsäädännön sekä mm. eläintautilain, elintarvikelain ja rehulain mukaan toteuttaa toimenpiteitä zoonoosien kuten salmonellan leviämisen estämiseksi. Suomen esittämän eräiden elävien eläinten ja eläintuotteiden salmonellatarkastuksia koskevan toimenpideohjelman hyväksymisestä annetun komission päätöksen (94/968/EY), johon on tehty muutoksia komission täytäntöönpanopäätöksellä (EU) 2021/477, mukaisesti Suomella on velvollisuus pitää voimassa sikojen salmonellavalvontaohjelman edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset. Nämä merkitsevät, että sikaloissa ei saa esiintyä salmonellaa, vaan että salmonellatartunnat on perusteellisesti hävitettävä. Valtiolla on siten pysyvänä tehtävänään varmistaa toimenpiteillään sikaloiden salmonellavapautta.
Tarttuvien eläintautien tehokas torjunta edellyttää, että toimijoilla on mahdollisuus saada korvauksia vahingon sattuessa. Vaikka toimijat voivat omalla toiminnallaan vähentää riskiä tartunnan esiintymiselle, sitä ei voida kokonaan estää. Tartunnan levitessä sikatilalle saneerauskustannukset voivat nousta useaan miljoonaan euroon. Jos korvauksia ei ole saatavilla, sikatila ei todennäköisesti selviä kustannuksista ja tila menee konkurssiin. Ilman korvausjärjestelmää salmonellavalvontaohjelma aiheuttaa systeemisen riskin koko sektorille ja kaikkien sikayritysten luoton saanti vaikeutuu merkittävästi. Vakuutusyhtiöt eivät ole kiinnostuneita tarjoamaan kattavia vakuutuksia salmonellatartuntojen varalta. EU:n hyväksymä yleinen lähtökohta on, että eläintautien torjuntakustannuksiin maksetaan korvauksia. EU-lainsäädännön mukaisesti valtion tehtäviin kuuluu myös huolehtia elintarviketuotannon yleisestä edellytyksistä, mukaan lukien rahoituksen saanti. EU itsekin rahoittaa eläintautien aiheuttamia menetyksiä omasta budjetistaan.
Edellä esitetyillä perusteilla hallitus katsoo, että valtiolla oleva EU-lainsäädännön mukainen velvollisuus toteuttaa sikojen salmonellavalvontaohjelmaa edellyttää toimivaa riskinhallintaratkaisua. Tässä esityksessä katsotaan, että toteuttamiskelpoisin vaihtoehto sen osalta olisi valtion talousarvion ulkopuolisen rahaston perustaminen.
Sikayrittäjille aiheutuvat rahastosta korvattavat kustannukset ja menetykset eivät aiheudu siitä, että itse tauti aiheuttaisi sikaloissa merkittäviä tuotantotappioita. Kustannukset ja menetykset johtuvat siitä, että lainsäädännön vuoksi sikayrittäjä joutuu sikalan toiminnan jatkamiseksi toteuttamaan saneeraustoimenpiteet elintarvikeketjun myöhempien portaiden ja loppukäyttäjien suojelemiseksi, kun näiltä puolestaan poistuu tarve salmonellaa koskeville varotoimenpiteille. Tämäkin huomioon ottaen voitaisiin pitää riskiturvan nykyinen heikko tilanne ja tulevaisuudennäkymät sekä lopetettuja sikoja koskevan valtiontukiratkaisun määräaikaisuus huomioon ottaen kohtuuttomana, jos salmonellatapauksissa kustannukset ja menetykset jäisivät sikayrittäjän kannettaviksi. Perustuslakivaliokunta on omaisuudensuojan (15 §) ja elinkeinovapauden (18 §) rajoituksia koskevassa hyväksyttävyys- ja oikeasuhtaisuusarvioinnissaan antanut yhtenä kokonaisarviointiin liittyvänä osatekijänä painoarvoa sille, kiinnittyykö rajoituksiin tukitoimia, jotka lieventävät rajoitusten vaikutuksia (esim. PeVL 10/2014 vp, PeVL 24/2012 vp, PeVL 20/2010 vp, ja PeVL 6/2010 vp).
Ainoa varteenotettava vaihtoehto rahastolle olisivat suorat korvaukset valtion talousarviosta vastaavalla tavalla kuin Ruotsissa, mutta tämä vaihtoehto ei toteuta sitä ajatusta, että toimiala kantaisi pääasiallisen kustannusvastuun riskinhallinnasta.
Edellä mainituilla perusteilla katsotaan, että ehdotettu rahasto perustetaan valtion pysyviä tehtäviä varten ja toteuttaa valtion vastuuta varmistaa EU-velvoitteidensa täytäntöönpano tavalla, joka ei vaaranna sikayrittäjien perusoikeuksia. Rahasto katsotaan välttämättömäksi sianlihatuotannon turvaamiseksi niin kauan kuin nykyisenkaltainen EU-lainsäädäntöön perustuva salmonellavalvontaohjelma jatkuu. Esityksessä katsotaan näin ollen, että salmonellarahaston perustaminen täyttää perustuslain 87 §:n mukaiset edellytykset, sellaisena kuin niitä on täsmennetty ja tulkittu perustuslain esitöissä ja perustuslakivaliokunnan käytännössä.
Salmonellarahaston tehtävillä on vahvoja kytkentöjä paitsi omaisuudensuojaan ja elinkeinovapauteen myös perustuslain 19 §:ssä säädettyyn julkisen vallan velvollisuuteen edistää väestön terveyttä, sillä toimivan riskinhallintajärjestelyn aikaansaaminen edistäisi sikoja koskevan Suomen kansallisen salmonellavalvontaohjelman jatkuvuutta sekä salmonellan esiintymistä koskevan tiukan kansallisen tavoitteen toteuttamista. Tällä tavoin rahaston perustaminen tukisi mahdollisuutta pitää ihmisissä esiintyvien salmonellatartuntojen määrä huomattavasti alle EU-keskitason alapuolella. Lisäksi rahaston perustaminen edistäisi perustuslain 6 §:n mukaista yhdenvertaisuustavoitetta poistamalla niitä ongelmia, joita aiheutuu puutteellisesta riskiturvasta ja erityisesti siitä, että ryhmävakuutuksen turvaa täydentäviä tilakohtaisia vakuutuksia myönnetään vain valikoiden ja usein myös sellaisilla kriteereillä, joihin toimijat eivät itse voi vaikuttaa.
Rahastoja koskevassa valtiovarainministeriön suosituksessa mainitaan rahastojen etuina niiden toiminnan itsenäisyys, varainkäytön joustavuus ja pitkäjänteisyys sekä siihen liittyvä luottamus, nopea reagointikyky ja mahdollisuus varautua suhdannevaihteluihin sekä mahdollisuus sitoa tietyt tulot ja menot toisiinsa silloin, kun se on välttämätöntä. Lisäksi mainitaan, että rahaston hallintomalleilla on periaatteellinen mahdollisuus osallistaa ja sitouttaa toiminnan kannalta tärkeitä sidosryhmiä. Ehdotetulla rahastolla katsotaan saavutettavan nämä edut.
Ehdotetun uuden talousarvion ulkopuolisen rahaston perustamisesta aiheutuvaa rajoitusta eduskunnan budjettivaltaan vähentää rahastosta suoritettavien menojen määritteleminen tyhjentävästi rahastoa koskevassa laissa (lakiehdotuksen luku 3). Salmonellavahinkomaksu olisi veronluonteinen maksu, joten eduskunnalla olisi päätösvaltaa myös rahaston tuloihin. Rahastolla ei olisi oikeutta sijoittaa rahaston varoja, ja rahasto olisi valtiontilintarkastajien ja valtiontalouden tarkastusviraston valvonnan alainen.
Rahastolle 5 §:ssä ehdotettu oikeus ottaa lainaa valtioneuvoston luvalla merkitsisi rajausta eduskunnan budjettivaltaan. Lainanotto-oikeus kuitenkin turvaisi sen, että rahasto pystyisi vastaamaan maksuvastuistaan myös tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittajilta kerättävien maksujen korotukset eivät ehdi paikata likviditeettiongelmaa riittävän nopeasti. Lainanotto-oikeus olisi siten omiaan poistamaan tarpeen valtion talousarvioista tehtäville rahasiirroille mainituissa tilanteissa.
Ehdotetun 25 §:n mukainen rahaston pääomaraja 20 miljoonaa euroa tarkoittaisi sitä, että rahasto olisi volyymiltaan sekä budjettitalouden että rahastotalouden kokonaisuuteen nähden varsin pieni. Valtiosääntöisessä kokonaisarviossa rahaston perustamisesta ei seuraisi laajaa poikkeamista talousarvion täydellisyysperiaatteesta.
Veroluonteiset maksut
Vakiintuneen määritelmän mukaan vero on rahasuoritus, joka ei ole korvaus tai vastike julkisen vallan maksuvelvolliselle antamista eduista tai palveluista ja jolle on ominaista valtion menojen rahoittaminen. Myös veron käyttötarkoitukseen on kiinnitetty huomiota. (HE 1/1998 vp, s. 134/II)
Valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan verona on pidetty mm. sairausvakuutusmaksua (PeVL 36/2005 vp, s. 2/II), työttömyysvakuutusmaksua (PeVL 31/2010 vp, s. 2/I), tietoturvamaksua (PeVL 9/2004 vp, s. 7/II) ja maksuja, joita mm. luottolaitoksilta ja sijoituspalveluyrityksiltä kerätään Rahoitusvakausviraston ja rahoitusvakausrahaston toiminnasta aiheutuvien hallinnollisten kustannusten kattamiseksi (PeVL 175/2014 vp, s. 5/II)
Perustuslain 81 §:n mukaan valtion verosta säädetään lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Perustuslain esitöiden mukaan lailla on säädettävä verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista. Laista tulee yksiselitteisesti ilmetä verovelvollisuuden piiri. Lain säännösten tulee myös olla sillä tavoin tarkkoja, että lakia soveltavien viranomaisten harkinta veroa määrättäessä on sidottua harkintaa. Lisäksi verolaissa edellytetään säädettäväksi, miten verovelvollinen voi saada oikeusturvaa hakemalla muutosta verotuspäätökseen. (HE 1/1998 vp, s. 134/II). Perustuslakivaliokunta on katsonut poikkeuksellisesti mahdolliseksi säätää veron määrästä asetuksella, kun asetuksenantajan harkintavalta on ollut lain tasolla riittävästi sidottua (sairausvakuutusmaksua koskeva PeVL 20/2008 vp, s. 2/II). Toisaalta valiokunta katsoi työttömyysvakuutusmaksua koskien lausunnossaan, että ehdotukset ns. suhdannepuskurin koon suurentamisesta ja eräät muut ehdotetut muutokset jättivät asetuksenantajalle ja välillisesti myös työttömyysvakuutusrahastolle liikaa harkintavaltaa määrittää vuosittain työttömyysvakuutusmaksun suuruus ja ettei lailla säätämisen vaatimusta voitu tulkita joustavasti säädettäessä kyseessä olleesta yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti merkittävästä veroluonteisesta maksusta. Sääntely ei myöskään vaikuttanut olevan muokattavissa sellaiseksi, että harkintavalta olisi luonteeltaan teknistä ja vähäistä. (PeVL 31/2010 vp, s. 3/II)
Ehdotettujen säännösten katsotaan täyttävän edellä mainitut vaatimukset. Maksuvelvollisista säädettäisiin laissa tarkkarajaisesti. Näitä olisivat lain 6 §:n mukaan lain 2 §:n 3 kohdassa määritellyt sikayrittäjät 2 §:n 7 kohdassa määritellyissä pitopaikoissa pidettävien lihasikojen ja porsaiden osalta. Maksun suuruutta koskevista laskentaperiaatteista säädettäisiin ehdotetussa 6 ja 7 §:ssä niin täsmällisesti, ettei laki jättäisi maksun suuruuden osalta harkintavaltaa.
Valtionhallinnon toimielimiä koskevat yleiset perusteet
Perustuslain 119 §:n mukaan valtion keskushallintoon voi kuulua valtioneuvoston ja ministeriöiden lisäksi virastoja, laitoksia ja muita toimielimiä. Valtionhallinnon toimielinten yleisistä perusteista on säädettävä lailla, jos niiden tehtäviin kuuluu julkisen vallan käyttöä. Perustuslain esitöiden mukaan pykälässä mainituilla toimielinten yleisillä perusteilla tarkoitetaan lähinnä yksikön nimeä, toimialaa sekä pääasiallisia tehtäviä ja toimivaltuuksia. Yleisiin perusteisiin kuuluu perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan myös toimielimen toimikauden mahdollinen määräaikaisuus (PeVL 12/2004 vp). Valtionhallintoon kuuluvista yksiköistä voidaan muutoin säätää asetuksella. Tämä voisi perustuslain esitöiden mukaan koskea esimerkiksi neuvottelukuntia ja muita vastaavia valtionhallinnon sivuelimiksi luonnehdittavia yksiköitä, joiden tehtäviin ei kuulu merkittävää julkisen vallan käyttöä (HE 1/1998 vp, s. 174).
Ehdotettavan lain 3 §:n mukaan salmonellarahasto olisi maa- ja metsätalousministeriön alainen valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto. Lain 4 luvussa säädettäisiin rahaston hallituksesta sekä sen tehtävistä, nimittämisestä, kokoonpanosta ja toimikaudesta. Salmonellarahaston hallituksen puheenjohtajaan, jäseneen ja näiden varajäseneen sovellettaisiin heidän hoitaessaan ehdotettavan lain mukaisia tehtäviä rikos- ja vahingonkorvausoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Tästä ei ehdoteta lakiin nimenomaista säännöstä, sillä kyseisten henkilöiden virkavastuu seuraa yleisistä valtion toimielinten toimintaa koskevista säännöksistä (vrt. PeVL 65/2022 vp, s. 3). Samoin rahaston ja sen hallituksen toimintaan soveltuisivat hallinnon yleislait.
Edellä esitetyn perusteella lakiehdotuksen sääntely täyttäisi perustuslain 119 §:n vaatimukset.
Hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle
Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle.
Ehdotettu salmonellarahasto olisi valtion viranomaisiin rinnastuva valtion toimielin, joten ehdotettu sääntely ei ole pääosin merkityksellistä perustuslain 124 §:n kannalta. Lisäksi rahaston toimintaan liittyvät keskeiset merkittävän julkisen vallan käyttöön liittyvät päätökset kuten päätökset korvausten maksamisesta tekisi Ruokavirasto eikä rahaston hallitus.
Ehdotetussa 22 §:ssä säädettäisiin kuitenkin pysyvistä asiantuntijoista, joita rahaston hallitus voisi ottaa tehtäviensä hoidon tueksi. Laissa asetettaisiin vaatimuksia asiantuntijan pätevyydelle sekä säädettäisiin tähän sovellettavasta rikosoikeudellisesta virkavastuusta ja vahingonkorvausvastuusta. Lisäksi säädettäisiin asiantuntijan oikeudesta saada tietoja sekä tämän salassapitovelvollisuudesta.
Asiantuntijan käyttäminen apuna voi olla tarpeen erityisesti niiden rahaston hallitukselle kuuluvien tehtävien hoidossa, jotka koskevat lausuntojen antamista. Rahaston hallitukselle kuuluisi lausunnonanto muun muassa siitä, täyttyvätkö vanhojen rakennusten käytöstä poistamista koskevan kertakorvauksen edellytykset. Kyse on lähinnä tilanteista, joista vanhaa tuotantorakennusta ei ole enää edellytyksiä saneerata siten, että tartunta suurella varmuudella saataisiin poistumaan. Lisäksi rahaston hallitukselle kuuluisi tulevien maksuvastuiden ennakointi. Edellä mainittuihin tehtäviin saatetaan tarvita ammatillisten tai teknisten erityispiirteiden vuoksi sellaista osaamista, jota hallituksessa ei olisi välttämättä edustettuna. Ulkopuolisen asiantuntijan käyttämisessä hallituksen tukena olisi kyse puolueettomasta asiantuntija-avusta. Asiantuntijalla ei katsota olevan rahastossa itsenäistä asemaa, ja hänen toimintansa yhteys yksityisten oikeuksia ja velvollisuuksia koskevaan päätöksentekoon liittyviin tehtäviin olisi vain epäsuora. Hänen toiminnassaan ei siten katsota olevan kyse julkisen vallan käytöstä.
Henkilötiedot
Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Perustuslakivaliokunnan nykyisen tulkintakäytännön mukaan on kuitenkin lähtökohtaisesti riittävää perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta, että sääntely täyttää yleisessä tietosuoja-asetuksessa asetetut vaatimukset. Valiokunnan mukaan henkilötietojen suoja tulee jatkossa turvata ensisijaisesti mainitun asetuksen ja tietosuojaa koskevan kansallisen yleislainsäädännön nojalla. Kansallisen erityislainsäädännön säätämiseen tulee suhtautua pidättyvästi ja rajata sellainen vain välttämättömään yleisen tietosuoja-asetuksen salliman kansallisen liikkumavaran puitteissa (ks. Pe VL 14/2018 vp, s. 4—5).
Yleisen tietosuoja-asetuksen periaatteiden mukaan henkilötiedot on kerättävä tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten. Henkilötietojen käsittely on asetuksen mukaan lainmukaista muun muassa silloin, kun se liittyy rekisterinpitäjän lakisääteiseen velvoitteeseen (6 artiklan 1 kohta c alakohta) taikka yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseen tai rekisterinpitäjän julkisen vallan käyttöön (6 artikla 1 kohta e alakohta). Asetuksen 6 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään mainittuihin käsittelyperusteisiin liittyvästä kansallisesta liikkumavarasta eli mahdollisuudesta säätää kansallisia säännöksiä tarkemmin henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteesta. Kansallisesti voidaan säätää muun muassa käsiteltävien tietojen tyypistä, tietojen luovuttamisesta ja käyttötarkoitussidonnaisuudesta. Jäsenvaltioiden lainsäädännön on täytettävä yleisen edun mukainen tavoite ja oltava oikeassa suhteessa sillä tavoiteltuun päämäärään nähden.
Ehdotettuun lakiin ei sisälly säännöksiä henkilörekistereiden pitämisestä. Ehdotetun 6 ja 7 §:n mukaan salmonellavahinkomaksujen määräytymisessä ja keräämisessä käytettäisiin eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä annetun lain (1069/2021) 30 §:ssä tarkoitettujen eläimistä sekä eläintenpitäjistä ja pitopaikoista pidettävien rekisterien tietoja. Eläinrekisterin tietoja voitaisiin 14 §:n 2 momentin mukaan käyttää myös katetuoton menetyksestä maksettavan korvauksen määrittämisessä. Nämä rekisterit ovat osa ruokahallinnon tietovarannosta annetun lain 1 §:n mukaista ruokahallinnon tietovarantoa, ja niihin sovelletaan mainitun lain säännöksiä.
Ehdotetun lain 8 §:ssä maksunkantoviranomaiseksi ehdotettu Ruokavirasto on ruokahallinnon tietovarannosta annetun lain 5 §:n mukaan yksi yhteisrekisterinpitäjistä, joten ehdotettujen säännösten mukaisen henkilötietojen käsittelyn perusteena olisi rekisterinpitäjän lakisääteinen velvoite eli yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta.
Ruokahallinnon tietovarannosta annetun lain 3 §:n mukaan ruokahallinnon tietovarannon käyttötarkoitus kattaa eläintautien terveyden edistämiseen tähtäävät viranomaisen toimeenpanotehtävät sekä EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaisia toimenpiteitä täydentävien kansallisten tukien hakemiseen, hallinnointiin ja valvontaan liittyvät tehtävät. Sikayrittäjiä sekä sikojen pitopaikkoja ja niissä pidettävien sikojen määriä koskevien rekisteritietojen käsittely ehdotetun lain mukaisissa hallintotehtävissä on siten yleisen tietosuoja-asetuksen edellyttämän käyttötarkoitussidonnaisuusperiaatteen mukaista.
Ehdotettu sääntely, joka liittyy käsiteltävien henkilötietojen tyyppiin (sikojen määrät) ja käyttötarkoitukseen on yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisen liikkumavaran mahdollistamaa ja oikeasuhtaista rahaston toiminnan päämäärään nähden.
Yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa säädetään erityisiä henkilötietoryhmiä koskevien tietojen kuten ihmisten terveystietojen käsittelystä, joka on kiellettyä ilman sitä koskevia erityisperusteita ja -sääntöjä. Ehdotetun lain mukainen toiminta ei edellytä erityisiä henkilötietoryhmiä koskevien tietojen kuten sikayrittäjien terveystietojen käsittelyä.
Tiedonsaantioikeudet
Perustuslakivaliokunta on arvioinut viranomaiselle säädettävää oikeutta saada tietoja salassapitovelvollisuuden estämättä perustuslain 10 §:n 1 momentissa säädetyn yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta ja katsonut, että jos luovutettavien tietojen tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi, tiedonsaantioikeudet ovat voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta tarpeellisiin tietoihin. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus tietojen välttämättömyydestä jonkin tarkoituksen kannalta (mm. PeVL 17/2016 vp, s. 5–6).
Ehdotetun lain 30 §:n mukaan Ruokavirastolla ja salmonellarahaston hallituksella olisi oikeus saada salassapitosäännösten estämättä sikayrittäjältä tiedot, jotka ovat välttämättömiä salmonellavahinkomaksujen kantamista ja seurantaa koskevien 2 luvussa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi. Tiedonsaantioikeus koskisi tietoja, joita ei saada eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteristä ja eläinrekisteristä, sillä tarkoitus ei ole, että toimija joutuisi ilmoittamaan samoja tietoja moneen kertaan. Ruokavirastolla ja salmonellarahaston hallituksella olisi myös oikeus saada sikayrittäjältä muut kuin rekisteristä ilmenevät tiedot, jotka ovat välttämättömiä korvausten maksamista koskevien 3 luvussa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi. Lisäksi laissa tarkoitetulla toimivaltaisella viranomaisella ja salmonellarahaston hallituksella olisi oikeus salassapitosäännösten estämättä saada muulta viranomaiselta tai julkista tehtävää hoitavalta taholta sellaisia sikayrittäjää, tämän taloudellista asemaa, liike- tai ammattitoimintaa ja muuta salmonellavahinkomaksujen kantamisen tai korvausten maksamisen kannalta merkityksellistä olosuhdetta koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä ehdotetussa laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi.
Esityksessä tietojensaantioikeus on siten sidottu välttämättömyyteen.
Oikeusturva
Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Ehdotetun lain 19 §:n mukaan rahaston toimintaan liittyvät korvauspäätökset tekisi ja 8 §:n mukaan maksunkantoviranomaisena toimisi Ruokavirasto. Ehdotetun lain nojalla annettuun maksua sekä 3 luvussa tarkoitettua korvausta koskevaan Ruokaviraston päätökseen saisi 28 §:n mukaan vaatia oikaisua. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saisi hakea muutosta siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään.
Esitys ei mainituilla perusteilla ole ongelmallinen perustuslain 21 §:n säännösten kannalta.
Asetuksenantovaltuudet
Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lähtökohtana on, että valtioneuvoston yleisistunto antaa asetukset laajakantoisista ja periaatteellisesti tärkeistä asioista sekä niistä muista asioista, joiden merkitys sitä vaatii. Tämä periaate ilmenee valtioneuvoston päätöksentekoa koskevasta perustuslain 67 §:stä. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä on myös tuotu esiin perustuslain 80 §:n 1 momentin eräänä lähtökohtana se, että ministeriölle voidaan osoittaa asetuksenantovaltaa lähinnä teknisluonteisissa sekä yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisehköissä asioissa (PeVL 33/2004 vp).
Ehdotetun lain 10 §:n 5 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset lopetettujen tai teurastettujen eläinten arvon korvaamisessa käytettävän keskimääräisen käyvän arvon määrittelystä. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin ehdotetun 16 §:n 4 momentin mukaan myös tarkemmat säännökset korvauskattoon vaikuttavien emakko- ja lihasikapaikkojen määrän laskentaperiaatteista. Lisäksi 19 §:n 6 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä korvaushakemukseen liitettävän selvityksen sisällöstä.
Ehdotusten katsotaan toimivaltaisen asetuksenantajan osalta vastaavan edellä mainittuja asian merkitykseen liittyviä rajanvetoja. Valtuutusten muotoilujen katsotaan täyttävän perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä esitetyt vaatimukset sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkuudesta (PeVL 19/2002 vp ja PeVL 40/2002 vp).
Edellä esitetyn perusteella arvioidaan, että lakiehdotus ei sisällä perustuslain kannalta ongelmallisia säännöksiä ja että lakiehdotus voidaan hyväksyä perustuslain 87 §:n mukaisessa järjestyksessä vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä annetuista äänistä.
Koska perustuslain 87 §:ää koskevien tulkintojen mukaan suhtautuminen uusiin talousarvion ulkopuolisiin rahastoihin on pidättyväinen, hallitus pitää kuitenkin tärkeänä, että perustuslakivaliokunta antaisi lausunnon sen kysymyksen arvioimiseksi, onko rahaston perustamiseen mainitun pykälän mukainen valtion pysyvän tehtävän hoitamisen edellyttämä välttämätön syy.