9.1
Ulkomaalaislaki
11 §. Maahantulon edellytykset. Pykälän 1 momentin 5 kohtaan lisättäisiin selkeyden ja lain johdonmukaisuuden vuoksi kansallinen turvallisuus. Tämä terminologinen täsmennys olisi linjassa kuluvalla hallituskaudella lakiin jo tehtyjen vastaavien täsmennysten kanssa. Täsmennysten taustalla on se, että ulkomaalaislaissa on vasta viime vuosien muutosten yhteydessä alettu käyttää käsitettä ”kansallinen turvallisuus”. Aiemmin tämä käsite on hallintokäytännössä ymmärretty osaksi käsitettä ”yleinen järjestys ja yleinen turvallisuus”.
Kansallisessa turvallisuudessa on kyse koko suomalaisen yhteiskunnan yhteisestä turvallisuudesta ja Suomen suvereniteetista. Käsitteenä kansallinen turvallisuus on dynaaminen ja määrittyy sekä ajassa että suhteessa Suomen muuttuvaan uhka- ja toimintaympäristöön. Kansallista turvallisuutta kuvataan usein siihen kohdistuvien uhkien kautta. Nämä ovat uhkia, jotka vaikuttavat koko suomalaiseen yhteiskuntaan kuten esimerkiksi terrorismi, vakoilu ja vieraan valtion vahingollinen toiminta. Myös hybridivaikuttaminen, kyberuhat ja kriittisen infrastruktuurin suojaaminen kytkeytyvät kansalliseen turvallisuuteen.
Samalla 1 momentin 5 kohdan ilmaisua ”yleinen järjestys ja turvallisuus” täsmennettäisiin siten, että kyse olisi selkeämmin kahdesta eri käsitteestä, toisaalta yleisestä järjestyksestä ja toisaalta yleisestä turvallisuudesta.
Ulkomaalaislain 148 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan 11 §:ssä säädettyjen maahantulon edellytysten puuttuminen on peruste ulkomaalaisen käännyttämiselle.
12 a §.Pääsyn epääminen. Pykälä olisi uusi ja siihen koottaisiin pääsyn epäämistä koskeva sääntely. Pääsyn epäämistä koskeva 142 §:n 1 momentin säännös siirrettäisiin ehdotettavan pykälän 1 momentiksi. Sen mukaan kolmannen maan kansalaisen pääsyn epäämisestä ulkorajalla säädetään Schengenin rajasäännöstön 14 artiklassa. Schengenin rajasäännöstöä sovelletaan asetuksena Suomessa ja muissa Schengen-valtioissa suoraan ilman erillistä kansallista täytäntöönpanoa. Säännöksen sanamuotoa muutettaisiin hieman, koska kyse ei enää olisi pääsyn epäämisen määritelmästä kuten 142 §:n 1 momentissa, vaan suoremmasta viittauksesta Schengenin rajasäännöstön 14 artiklassa säädetyn pääsyn epäämisen soveltamiseen.
Pääsyn epäämisen voidaan sisältönsä puolesta arvioida kuuluvan pikemminkin maahantuloa koskevaan 2 lukuun kuin maasta poistamista koskevaan 9 lukuun. Maahantulokiellon määräämistä koskevat 9 luvun säännökset koskisivat kuitenkin edelleen myös pääsyn epäämisen yhteydessä määrättäviä maahantulokieltoja. Pykälän 1 momenttiin sisällytettäisiin tätä koskeva informatiivinen säännös. Pääsyn epäämisen yhteydessä maahantulokiellot määrättäisiin 150 §:n 1 momentin nojalla.
Schengenin rajasäännöstön 14 artiklan 1 kohdan mukaan pääsy jäsenvaltioiden alueelle on evättävä kolmannen maan kansalaiselta, joka ei täytä kaikkia 6 artiklan 1 kohdassa säädettyjä maahantuloedellytyksiä ja joka ei kuulu 6 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuihin henkilöryhmiin. Tämä ei kuitenkaan rajoita turvapaikkaoikeutta koskevien erityismääräysten soveltamista eikä kansainvälistä suojelua tai viisumien myöntämistä pitkäaikaista oleskelua varten.
Pääsy voidaan 14 artiklan 2 kohdan mukaan evätä vain perustellulla päätöksellä, jossa ilmoitetaan epäämisen täsmälliset syyt. Perusteltu päätös annetaan liitteessä V olevassa B osassa olevalla vakiomuotoisella lomakkeella, jonka pääsyn epäämisasioissa kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltainen viranomainen täyttää. Täytetty vakiomuotoinen lomake annetaan asianomaiselle kolmannen maan kansalaiselle, jonka on merkittävä lomakkeeseen kuittaus pääsyn epäämispäätöksen vastaanottamisesta. Päätös tulee voimaan välittömästi. Schengenin rajasäännöstön liitteessä V olevassa A osassa on yksityiskohtaiset säännöt pääsyn epäämisessä noudatettavista menettelyistä.
Pääsyn epäämisen soveltamisalaa ehdotetaan laajennettavan Suomea koskeneessa vuoden 2023 Schengen-määräaikaisarvioinnissa annettujen suositusten perusteella. Suositusten mukaan Suomen olisi saatettava pääsyn epäämistä koskeva menettely Schengenin rajasäännöstön 3 ja 14 artiklan mukaiseksi ja varmistettava, että kolmansien maiden kansalaiset, joilta on evätty pääsy, eivät tule Suomen alueelle. Tämä soveltamisalaa koskeva muutos ei suoraan näkyisi käsillä olevasta pykälästä, jossa viitataan Schengenin rajasäännöstön 14 artiklan soveltamiseen. Sen sijaan jatkossa yksinomaan käännyttämistä koskeva 142 § kirjoitettaisiin uudestaan siten, että kyseisen pykälän 2 momentin 2 ja 3 kohdissa tarkoitetut tilanteet poistettaisiin käännyttämisen soveltamisalasta ja ne kuuluisivat näin ollen Schengenin rajasäännöstössä tarkoitetun pääsyn epäämisen soveltamisalaan. Muutos tarkoittaisi sitä, että sellaiseen kolmannen maan kansalaiseen, joka saapuu ensimmäisen kerran Suomen myöntämän oleskeluluvan voimassaoloaikana ulkorajalle tai jolla on toisen jäsenvaltion myöntämä oleskelulupa, eikä hän ole Suomen määräämässä maahantulokiellossa, sovellettaisiin jatkossa ulkomaalaislain käännyttämisen sijasta Schengenin rajasäännöstöä.
Ulkomaalaislain 142 §:n 2 momentin 2 ja 3 kohdissa tarkoitettujen käännyttämistilanteiden tuomisen Schengenin rajasäännöstön soveltamisalaan ei arvioida muuttavan merkittävästi niitä käytännön toimenpiteitä, joita ulkorajalla suoritetaan kolmannen maan kansalaisten kohdalla maahanpääsyä estettäessä. Jossain määrin muutoksella voidaan katsoa olevan sääntelyn tilaa selkeyttävä vaikutus, sillä jatkossa pääsyn epäämisen ja käännyttämisen ero liittyisi entistä vahvemmin ulkomaalaisen statukseen kolmannen maan kansalaisena, eikä pelkästään niihin asiakirjoihin, joihin hänen maassa oleskelunsa perustuu.
Jatkossa on syytä kiinnittää huomiota Schengenin rajasäännöstön 6 artiklan 5 kohdan a alakohdan tilanteeseen, jossa maahanpääsyä ei voitaisi evätä, koska maahan pyrkivä henkilö olisi kauttakulkemassa toiseen jäsenvaltioon, eikä hän olisi Suomen määräämässä maahantulokiellossa. Lentoliikenteessä ongelmaa ei syntyisi, sillä kauttakulun on oltava välitöntä ja sitä voitaisiin tarvittaessa valvoa. Jos kauttakulku edellyttäisi oleskelua Suomessa ja henkilö Suomeen saapuessaan vaarantaisi yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta taikka kansallista turvallisuutta, voitaisiin harkita säilöönottoa taikka lievempien turvaamistoimien kuten ilmoittautumisvelvollisuuden käyttöä tiukoin määräajoin siihen asti, kunnes henkilö jatkaa matkaansa oleskeluluvan myöntäneeseen jäsenvaltioon. Voidaan arvioida, että tällaiset tilanteet olisivat kuitenkin harvinaisia, sillä niitä voidaan estää ennalta kansallisella maahantulokiellolla tai tässä esityksessä ehdotettavalla ennakollisella maahantulokiellolla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin toimivallasta päättää pääsyn epäämisestä ja 3 momentissa toimivallasta pääsyn epäämistä koskevan päätöksen täytäntöönpanossa. Toimivaltasäännöksiin ei ehdoteta sisällöllisiä muutoksia, vaan ne vastaisivat voimassa olevan lain 151 ja 152 §:n säännöksiä. Myös ne on kuitenkin tarkoituksenmukaista siirtää 9 luvusta käsillä olevaan pääsyn epäämistä koskevaan pykälään.
Lain 201 b § koskien pääsyn epäämistä koskevan päätöksen täytäntöönpanokelpoisuutta ehdotetaan kumottavaksi. Säännös perustuu Schengenin rajasäännöstön 14 artiklan 3 kohtaan, jonka mukaan muutoksenhaku ei lykkää pääsyn epäämispäätöksen täytäntöönpanoa. Jatkossa tätä asetuksen säännöstä sovellettaisiin suoraan.
Koska pääsyn epäämistä koskevat jäsenvaltioissa suoraan sovellettavat Schengenin rajasäännöstöön ja sen liitteessä V olevaan A osaan sisältyvät menettelylliset säännökset, karsittaisiin 9 luvusta päällekkäiset menettelylliset säännökset tarpeettomina. Tämä tarkoittaisi muutoksia 145, 146, 146 a, 147 ja 147 a §:iin. Suomen on tarkoitus ilmoittaa komissiolle paluudirektiivin soveltamisalasta poikkeamisesta (nk. derogaatio) pääsyn epäämistä koskevissa tilanteissa paluudirektiivin 2 artiklan 2 kohdan a alakohdan perusteella. Myös komission paluuasetusehdotuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaan sisältyy vastaava poikkeamismahdollisuus.
36 b §. Oleskeluluvan epääminen Suomessa tapahtuneen moitittavan käyttäytymisen vuoksi. Pykälän 1 momentin 1 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin ilman oleskeluoikeutta tapahtuneen oleskelun sijasta siihen, että ulkomaalainen ei oleskellut maassa hakemuksen jättäessään laillisesti ulkomaalaislain 40 §:n 1 tai 4 momentissa säädetyllä tavalla. Lain 40 §:n 4 momentin nojalla kansainvälistä suojelua hakeneella on oikeus oleskella maassa laillisesti hallintomenettelyn ajan. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi paktin täytäntöönpanon yhteydessä.
Kuten voimassa oleva säännös, myös ehdotettava kohta pitäisi sisällään tilanteet, joissa ulkomaalainen on alun perin tullut maahan laittomasti tai hän on ensin oleskellut maassa laillisesti, mutta jäänyt maahan oleskelemaan, vaikka hänen olisi pitänyt poistua maasta oleskeluoikeuden päätyttyä taikka on tehty päätös maasta poistamisesta. Muutosehdotuksen tavoitteena on kuitenkin tiukentaa säännöksen soveltamista siten, että myös valitusprosessin aikana tehty oleskelulupahakemus johtaisi lähtökohtaisesti luvan epäämiseen.
Lain 40 §:ää uudistettiin lakimuutoksella 147/2025. Muutoksen taustalla oli EUT:n paluudirektiivin tulkintaa koskeva ratkaisu C-181/16 Gnandi, jossa EUT totesi, että henkilö on maassa paluudirektiivissä tarkoitetulla tavalla laittomasti siitä lähtien, kun vastuuviranomainen on ensimmäisessä asteessa hylännyt hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa, riippumatta siitä, onko olemassa lupa jäädä maahan odottamaan tästä hylkäämisestä tehtyä muutoksenhakua koskevan menettelyn päättymistä (kohta 59). Tulkinta koskee vastaavasti tilanteita, joissa kolmannen maan kansalaisen oleskelulupahakemus on hylätty, hänet on määrätty käännytettäväksi tai karkotettavaksi maasta taikka hänen oleskelulupansa on peruutettu.
Täytäntöönpanosäännökset antavat etenkin kansainvälistä suojelua hakeneille ja oleskeluluvalla maassa oleskelleille ulkomaalaisille oikeuden jäädä maahan lähtökohtaisesti valitusprosessin ajaksi. Tätä koskeva informatiivinen viittaussäännös sisältyy 40 §:n 5 momenttiin, jonka mukaan ulkomaalaisen oikeudesta oleskella maassa maastapoistamispäätöksen jälkeen säädetään 13 luvussa. Valitusprosessiin liittyvällä oikeudella jäädä maahan ei tulisi kuitenkaan mahdollistaa oikeutta saada oleskelulupaa Suomesta haettuna sen jälkeen, kun toimivaltainen viranomainen on päätöksellään todennut asianomaisen henkilön oleskelun laittomaksi. Ehdotettu muutos koskisi kaikkia oleskeluluvan hakijoita riippumatta esimerkiksi siitä, onko maasta haettu aiemmin kansainvälistä suojelua.
Kun 36 b § säädettiin lakimuutoksella 472/2024, ei 40 §:ssä tehty eroa myönnetyn luvan ja 13 luvun oikeussuojaan perustuvan oleskeluoikeuden välillä oikeusvaikutusten osalta. Tämän takia 36 b §:n soveltamista ei voitu säätää koskemaan 40 §:n 5 momentissa viitattuja tilanteita, joissa oleskelun laittomuus on jo todettu toimivaltaisen viranomaisen päätöksellä, mutta maastapoistamispäätös ei ole vielä täytäntöönpanokelpoinen. Nyt ehdotettava muutos tarkoittaisi sääntelyn tiukentamista siten, että valitusprosessin aikana tehty uusi oleskelulupahakemus johtaisi lähtökohtaisesti hakemuksen hylkäämiseen.
Oleskelulupa voidaan kuitenkin myöntää 36 e §:n perusteella, jos oleskeluluvan epääminen olisi kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta eikä myöntämättä jättäminen ole tarpeen yleisen lainkuuliaisuuden, maahanmuuton hallinnan tai sisäisen turvallisuuden vuoksi. Lisäksi perhesideperusteisten oleskelulupien kohdalla sovellettavaksi tulevat 36 c §:n 2 momentti ja 66 a §. Hallituksen esityksessä HE 26/2024 vp avataan 36 e §:n tarkoitusta varautumisessa tilanteisiin, joissa oleskeluluvan epäämiselle ei olisi olosuhteet huomioon ottaen hakijan, viranomaisten tai yhteiskunnankaan kannalta järkevää syytä tai perustetta, vaikka lain sanamuodon mukaan se tulisi evätä.
36 e §.Oleskeluluvan epäämisen kohtuuttomuus. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin oleskeluluvan epäämiseen liittyvästä harkinnasta tilanteessa, jossa henkilölle on jo aiemmin tehty maastapoistamispäätös. Uuden oleskelulupahakemuksen perusteella ei olisi enää tarvetta arvioida maasta poistamista koskevaa asiaa uudestaan, vaan riittävää olisi tehdä 36 e §:n mukainen harkinta. Tässä harkinnassa otettaisiin huomioon se, että hakija on jo määrätty poistettavaksi maasta, mikä myös lähtökohtaisesti kaventaisi mahdollisuutta myöntää lupa 1 momentin perusteella.
Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan käännyttämistä ja maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa tehdään aina kokonaisharkinta. Jos henkilön oleskelulupahakemus hylätään, päätökseen tulee liittää käännyttämistä tai karkottamista koskeva päätös, jossa myös kokonaisharkinta tehdään. Nyt ehdotettavan muutoksen tarkoituksena on välttää uusien, mahdollisesti moninkertaisten maastapoistamispäätösten tekemistä pelkästään sen vuoksi, että lupaharkinnassa voitaisiin ottaa huomioon 146 §:n mukainen kokonaisharkinta tilanteessa, jossa ulkomaalainen on jo aiemmin päätetty käännyttää tai karkottaa maasta. Maahanmuuttoviraston maastapoistamisohjeessahttps://migri.fi/documents/5202425/150086203/Ohje+ulkomaalaisen+maasta+poistamisesta+-+Maastapoistamisohje.pdf/baadd43b-4acd-af06-1959-6b57cc252d2f/Ohje+ulkomaalaisen+maasta+poistamisesta+-+Maastapoistamisohje.pdf?t=1752213573634 todetaan pääsäännön mukaan karkotetulle tai käännytetylle tehtävän yksi maastapoistamispäätös, jossa ratkaistaan hänen maassa oleskelunsa laillisuus ja päätetään hänen maasta poistamisestaan. Siten yksinomaan maastapoistamispäätöksen tekemisen jälkeen jätetyn oleskelulupahakemuksen perusteella ei ole tarvetta arvioida karkotetun tai käännytetyn ulkomaalaisen maastapoistamisasiaa uudelleen. Samansuuntaisesti säädetään myös EU:n menettelyasetuksen 37 artiklassa, jonka mukaan uutta palauttamista koskevaa päätöstä ei edellytetä, jos palauttamista koskeva päätös on tehty ennen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemistä.
Käsillä olevassa pykälässä tarkoitetussa harkinnassa voitaisiin ottaa huomioon seikat, jotka eivät ole olleet olemassa aiemmin tehtyä maastapoistamispäätöstä harkittaessa ja joiden perusteella lupa tulisi myöntää aiemmin tehdystä maastapoistamispäätöksestä huolimatta. Myös perhe-elämän suoja ja lapsen etu tulevat otetuiksi huomioon jo harkittaessa oleskeluluvan myöntämistä 66 a §:n ja edellytysten täyttyessä 36 c §:n 2 momentin mukaisesti. Uudelle maastapoistamispäätökselle voisi olla tarve esimerkiksi palautuskieltoon liittyvissä tilanteissa, joissa valitus oleskelulupapäätöksestä kävisi hyödyttömäksi aikaisemman maastapoistamispäätöksen välittömän täytäntöönpanokelpoisuuden vuoksi. Jos henkilö vetoaisi kansainvälisen suojelun tarpeeseen, ohjattaisiin hänet hakemaan kansainvälistä suojelua. Oleskeluluvan epäämisen kohtuuttomuutta harkittaessa tulisi toisaalta ottaa huomioon, että hakija on jo määrätty poistumaan maasta. Jos lupaa ei myönnettäisi, maasta poistaminen voitaisiin panna täytäntöön aiemmin tehdyn maastapoistamispäätöksen perusteella, jos sitä ei olisi jo aikaisemmin pantu täytäntöön.
59 §. Oleskeluluvan raukeaminen ja voimassaolon päättyminen. Pykälän 1 momentti ehdotetaan kirjoitettavaksi luettelon muotoon. Pykälän 1 momentin 1 kohtaan ehdotettavaa säännöstä muutettaisiin siten, että siinä tarkennettaisiin ajankohta, jolloin oleskelulupa raukeaa, kun ulkomaalainen karkotetaan maasta. Voimassa oleva säännös on tältä osin tulkinnanvarainen. Ehdotettavan säännöksen mukaan oleskelulupa raukeaisi, kun Maahanmuuttovirasto on päättänyt ulkomaalaisen maasta karkottamisesta. Ehdotettava säännös vastaa EUT:n edellä mainittua tulkintaa (C-181/16 Gnandi) ja paluudirektiivin 3 artiklan 4 kohtaan, jonka mukaan direktiivissä tarkoitetaan palauttamispäätöksellä hallinnollista tai oikeudellista päätöstä tai muuta toimenpidettä, jolla kolmannen maan kansalaisen oleskelu todetaan laittomaksi ja jolla asetetaan tai todetaan velvoite poistua maasta. Pykälän 1 momentin 2 kohdassa olisi voimassa olevan lain säännös siitä, että oleskelulupa raukeaa, kun ulkomaalainen saa Suomen kansalaisuuden.
Pykälän 1 momentin 3 kohdaksi lisättäisiin uutena säännös siitä, että aiemmin myönnetty ja edelleen voimassa oleva oleskelulupa raukeaisi, jos henkilölle myönnettäisiin uusi oleskelulupa tai 10 luvun mukainen oleskeluoikeus. Ajoittain syntyy tilanteita, joissa Maahanmuuttoviraston täytyy peruuttaa oleskelulupa uuden oleskeluluvan tai oleskeluoikeuden tieltä, kun ulkomaalaisen maassa oleskelun tarkoitus on muuttunut. Oleskeluluvan raukeaminen uuden luvan myöntämisen vuoksi tulisi kyseeseen tilanteissa, joissa ulkomaalaisen maassa oleskelun tarkoitus on muuttunut, eikä aiemmalle oleskeluluvalle ole enää perusteita. Säännöksellä ei ole tarkoitus puuttua tilanteisiin, joissa ulkomaalaisella on todellinen tarve kahdelle oleskeluluvalle, kuten esimerkiksi tilanteessa, jossa hän työskentelee kahdella erillistä oleskelulupaa edellyttävällä ammattialalla.
Käytännössä ehdotettu säännös koskisi esimerkiksi sellaista henkilöä, jolla olisi voimassa oleva työntekijän oleskelulupa ja jolle myönnettäisiin uusi oleskelulupa perhesiteen perusteella. Aiempaa lupaa ei olisi tarpeen jättää voimaan, sillä perhesiteen perusteella myönnettävissä luvissa on rajoittamaton työnteko-oikeus. Ehdotetulla muutoksella edistettäisiin hallitun maahanmuuton periaatetta, jonka mukaan ulkomaalaisen maassa oleskelu perustuu sen varsinaiseen tarkoitukseen. Ehdotettu säännös koskisi myös sellaisia tilapäistä suojelua saavia, joille tilapäiseen suojeluun perustuvan luvan lisäksi myönnettäisiin oleskelulupa muulla perusteella. Tätä tukee Euroopan unionin neuvoston syyskuussa 2025 antama suositus koordinoidusta lähestymistavasta Ukrainasta siirtymään joutuneiden henkilöiden siirtämiseen pois tilapäisen suojelun piiristä (2025/0651) (jäljempänä neuvoston exit-suositukset). Suosituksen mukaan tilapäistä suojelua saaneiden henkilöiden tulisi siirtyä hallitusti muiden lupien piiriin, jos tämä on kansallisen tai unionin sääntelyn perusteella mahdollista.
Pykälän 2 momenttiin siirrettäisiin 1 momentin säännös koskien pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskeluluvan raukeamista. Pykälän uudeksi 3 momentiksi lisättäisiin säännös, jossa säädettäisiin oleskeluluvan voimassaolon päättymisestä, kun ulkomaalaisen oleskelulupa peruutetaan. Myös tässä tilanteessa ratkaiseva ajankohta olisi Maahanmuuttoviraston asiassa tekemä päätös.
Pykälään ehdotettavat muutokset liittyvät tässä esityksessä ehdotettaviin 68 ja 68 a §:iin ja niiden tavoitteeseen estää oleskelulupakorttien väärinkäyttöä. Ulkomaalaislain 60 f §:n mukaan oleskelulupakortin voimassaolo päättyy muun muassa silloin, kun oleskelulupa peruutetaan tai oleskelulupa on rauennut 59 §:n perusteella.
Säännöstä sovellettaessa on syytä kiinnittää huomiota ulkomaalaislain 81 c §:n 6 momenttiin, jossa säädetään siitä, että jos työnteko-oikeus perustuu oleskelulupaan ja henkilö karkotetaan, työnteko-oikeus päättyy, kun karkottamista koskeva päätös on täytäntöönpanokelpoinen. Tilanteessa, jossa ulkomaalaisen oleskelulupa raukeaisi tai sen voimassaolo päättyisi ehdotetun 59 §:n perusteella, työnteko-oikeus jatkuisi 81 c §:n 6 momentin nojalla karkottamispäätöksen täytäntöönpanokelpoiseksi tulemiseen asti kaikissa tilanteissa, joissa työnteko-oikeus olisi ollut olemassa vielä päätöksentekohetkellä. Ottaen huomioon tässä esityksessä ehdotettava karkottamispäätösten täytäntöönpanon nopeuttaminen, olisi todennäköistä, että sellaiset tilanteet, joissa työnteko-oikeus jatkuisi pidempään kuin peruutettu tai rauennut oleskelulupa olisi voimassa, olisivat harvinaisia ja joka tapauksessa lyhytkestoisia.
68 §.Esitys oleskeluluvan peruuttamiseksi. Lakiin lisättäisiin uusi pykälä, jossa säädettäisiin poliisin ja rajatarkastusviranomaisen toimivallasta tehdä Maahanmuuttovirastolle esitys ulkomaalaisen oleskeluluvan peruuttamiseksi. Tarve esityksen tekemiseen voi ilmetä sisämaassa taikka ulko- tai sisärajalla.
Kyseessä olisi nykykäytännön nostaminen lain tasolle. Rajatarkastusviranomaisen tai poliisin Maahanmuuttovirastolle tekemä esitys oleskeluluvan peruuttamiseksi, jos se arvioi, että oleskeluluvan edellytykset eivät täyty ja lupa tulisi peruuttaa, perustuu vakiintuneeseen viranomaiskäytäntöön. Koska ehdotettavassa 68 a §:ssä oleskelulupakortin tilapäinen haltuunotto sidottaisiin oleskeluluvan peruuttamista koskevan esityksen tekemiseen, on asiasta säätäminen lain tasolla perusteltua. Maahanmuuttoviraston toimivalta oleskelulupaviranomaisena säilyisi ennallaan.
Esitystoimivalta oleskeluluvan peruuttamiseksi koskisi sekä ulkomaalaislain 58 §:ssä tarkoitettua oleskeluluvan peruuttamista että erillislaeissa säädettyjen oleskelulupien peruuttamista. Ulkomaalaislakiin liittyviä erillislakeja ovat tällä hetkellä tutkija- ja opiskelijalaki, kausityölaki, ICT-laki ja erityisosaajalaki. Oleskeluluvan peruuttamisesta säädetään tutkija- ja opiskelijalain 12 §:ssä, kausityölain 14 §:ssä ja ICT-lain 9 §:ssä. Erityisosaajalain 9 §:ssä säädetään EU:n sinisen kortin peruuttamisesta.
68 a §.Oleskelulupakortin ja oleskelukortin tilapäinen haltuunotto. Lakiin lisättäisiin uusi pykälä koskien poliisin ja rajatarkastusviranomaisen oikeutta ottaa oleskelulupakortti tai unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti tilapäisesti haltuunsa tehdessään esityksen kolmannen maan kansalaisen maasta karkottamiseksi tai hänen oleskelulupansa peruuttamiseksi. Poliisin ja rajatarkastusviranomaisen esitystoimivallasta karkottamisessa säädetään 151 §:n 4 momentissa ja oleskeluluvan peruuttamisessa ehdotettavassa uudessa 68 §:ssä. Säännöksellä mahdollistettaisiin se, että kortti voitaisiin ottaa haltuun samalla kun esitys tehdään.
Uudella pykälällä pyrittäisiin estämään ennalta oleskelulupa- ja oleskelukorttien väärinkäyttöä. Kun voimassa oleva kortti voitaisiin ottaa tilapäisesti viranomaisen haltuun, sellaiset kolmannen maan kansalaiset, joiden maahanpääsy rajalla estetään tai joita ollaan karkottamassa maasta, eivät voisi yrittää niiden avulla saapua Schengen-alueelle ylittämällä jonkin toisen jäsenvaltion ulkorajan tai siirtyä oleskelemaan toiseen jäsenvaltioon Schengen-alueen sisällä. Käytännössä korttien haltuunottoja ennakoidaan tehtävän oleskelulupien peruuttamisen yhteydessä etupäässä ulkorajoilla. Näissä tilanteissa ei oleskeluluvan peruuttamispäätöstä ole aina mahdollista tehdä siinä aikataulussa, jossa rajatarkastusviranomainen poistaa luvan haltijan maasta. Suomessa jo oleskelevien kohdalla tehdään pääsääntöisesti esitys henkilön karkottamiseksi, ja jos henkilö karkotetaan, myös hänen oleskelulupansa raukeaa.
Pykälän 2 momentin mukaan poliisi tai rajatarkastusviranomainen antaisi oleskelulupakortin tai oleskelukortin tilapäisestä haltuunotosta todistuksen. Se myös tekisi välittömästi tilapäisestä haltuunotosta merkinnän UMA-järjestelmään. Kyse ei olisi oleskelulupakortin tai oleskelukortin voimassaolon päättymisestä, mistä säädetään voimassa olevan lain 60 f §:ssä. Haltuunoton tavoitteena on estää kortin käyttäminen matkustusasiakirjana sinä aikana, kun henkilön maasta karkottamista tai oleskeluluvan peruuttamista koskevaa asiaa käsitellään. Todistukseen tulisikin tehdä merkintä siitä, että se ei kelpaa käytettäväksi matkustusasiakirjana.
Oleskelulupakortin tai oleskelukortin haltuunotosta annetulla todistuksella kolmannen maan kansalainen voisi mahdollisessa ulkomaalaisvalvonnassa osoittaa oleskeluoikeutensa maassa. Poliisilla ja Rajavartiolaitoksella on ulkomaalaislain mukaista ulkomaalaisvalvontaa suorittaessaan mahdollisuus tarvittaessa tarkistaa henkilön oleskeluluvan ja oleskelulupakortin voimassaolo myös UMA-järjestelmästä. Jos joissakin arkielämän tilanteissa kuten työteko-oikeuden todistamisessa työnantajalle tai oleskeluoikeuden osoittamisessa esimerkiksi pankissa kortin tilapäisestä haltuunotosta annettua todistusta ei pidettäisi riittävänä, asiasta voitaisiin olla yhteydessä Maahanmuuttovirastoon. Myös muilla viranomaisilla, kuten Kansaneläkelaitoksella ja Verohallinnolla, on laajat tiedonsaantioikeudet UMA-järjestelmään, josta oleskeluluvan voimassaolotiedot pääsääntöisesti suoraan tarkistetaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös siitä, että kolmannen maan kansalaisella olisi oikeus saada oleskelulupakortti tai oleskelukortti tilapäisesti haltuunsa, jos se olisi tarpeen välttämättömien asioiden hoitoa varten. Kortin antaminen tilapäisesti takaisin haltuunoton aikana voisi tulla kyseeseen esimerkiksi asioiden hoidon liittyessä lähiomaisen vakavaan sairauteen tai hautajaisiin taikka muuhun painavaan henkilökohtaiseen syyhyn. Jos kortti annetaan kolmannen maan kansalaiselle tilapäisesti haltuun, hänen tulisi palauttaa se takaisin kortin luovuttaneelle viranomaiselle tämän asettamassa määräajassa. Säännöstä sovellettaessa tulisi ottaa huomioon ulkomaalaislain 5 §, jonka mukaan lakia sovellettaessa ei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että poliisin tai rajatarkastusviranomaisen olisi palautettava oleskelulupakortti tai oleskelukortti viipymättä kolmannen maan kansalaiselle, jos Maahanmuuttovirasto päättäisi, että kolmannen maan kansalaista ei karkoteta maasta tai hänen oleskelulupaansa ei peruuteta. Koska oleskelulupakortin tai oleskelukortin haltuunotto olisi tilapäistä, korttia ei haltuunoton aikana tuhottaisi, vaan sen haltuun ottanut viranomainen säilytettäisi sitä haltuunoton ajan ja kortti olisi siten sellaisenaan palautettavissa. Jos kuitenkin henkilö olisi jo poistettu maasta, mutta oleskelulupaa ei peruutettaisi, oleskelulupakortin haltuun ottaneen viranomaisen tulisi pyrkiä palauttamaan kortti viipymättä sen haltijalle.
Erityisesti rajatarkastusviranomaisen tekemissä kortin tilapäisissä haltuunotoissa kolmannen maan kansalainen olisi mahdollisesti jo käännytetty tai hänen pääsynsä olisi evätty siinä vaiheessa, kun oleskelulupakortti tulisi palauttaa hänelle. Kortti voitaisiin näissä tilanteissa palauttaa Suomen edustuston kautta, jolloin luvan haltijan tulisi noutaa kortti edustustosta. Onkin tärkeää, että luvan haltijalta selvitetään kortin tilapäisen haltuunoton yhteydessä hänen yhteystietonsa ja muistutetaan velvoitteesta ilmoittaa niihin mahdollisesti tulevista muutoksista.
Jos kolmannen maan kansalainen karkotettaisiin maasta tai hänen oleskelulupansa peruutettaisiin, toimittaisiin oleskelulupakortin ja oleskelukortin osalta siten kuin ulkomaalaislain 60 f §:ssä säädetään kortin voimassaolon päättymisestä. Kyseisen pykälän 2 momentin mukaan UMA-järjestelmään tehdään merkintä kortin voimassaolon päättymisestä ja viranomaisen haltuun otettu kortti tuhotaan.
Oleskelulupakortin ja oleskelukortin tilapäisessä haltuunotossa ei olisi kyse valituskelpoisesta hallintopäätöksestä, vaan toimenpiteestä, jolla viranomainen varmistaisi, että korttia ei käytettäisi väärin. Jotta ehdotetun pykälän vaikutukset toteutuisivat mahdollisimman tehokkaasti, olisi ulkomaalaisen oikeusturvan kannalta katsottava riittäväksi, että hän voisi valittaa hallinto-oikeuteen mahdollisesta karkottamispäätöksestä taikka oleskeluluvan tai oleskelukortin peruuttamispäätöksestä.
117 a §.Turvaamistoimien määräämisen yleiset edellytykset. Pykälän 1 momentin 2 kohtaa ja 4 momenttia muutettaisiin siten, että niissä huomioitaisiin säännösten soveltuminen myös hallinta-asetuksen mukaisiin siirtopäätöksiin. Kyseeseen voi tulla hallinta-asetuksen 44 artiklan mukainen säilöönotto tai säilöönottoa lievempi toimenpide. Hallinta-asetuksen 67 artiklan mukaan 44 artiklaa sovelletaan myös sisäisiin siirtoihin eli sekä säilöönottoa että muita turvaamistoimia voidaan soveltaa myös sisäisten siirtojen yhteydessä. Muutoksella ei ole tarkoitus muuttaa toimivia käytäntöjä koskien siirtopäätöksen kohteena oleviin henkilöihin kohdistettavia turvaamistoimia, eikä hallinta-asetus tätä myöskään edellytä.
Tarve muuttaa pykälää edellä kerrotulla tavalla johtuu siitä, että hallinta-asetuksessa tarkoitetut siirtopäätökset ehdotetaan tässä esityksessä erotettavan käännyttämisestä. Tämä tarkoittaisi sitä, että käännyttämisellä tai muillakaan 9 luvun maasta poistamiseen viittaavilla käsitteillä ei enää jatkossa tarkoitettaisi hallinta-asetuksen mukaisia siirtopäätöksiä. Maasta poistamisen käsite, silloin kun sillä tarkoitetaan toimia, joilla henkilö fyysisesti poistetaan maasta, käsittäisi kuitenkin myös jatkossa hallinta-asetuksessa tarkoitettujen siirtopäätösten täytäntöönpanon.
Pykälän 2 momentissa olisi uusi täsmentävä säännös koskien sitä, milloin säilöönotto on tämän pykälän 1 momentin 2 kohdan nojalla mahdollista. Kohdassa on kyse paluudirektiiviin perustuvasta säilöönotosta. Ehdotettava säännös perustuu EUT:n ratkaisuun asiassa C-181/16 Gnandi, jonka 44 kohdassa todetaan paluudirektiivissä tarkoitetusta säilöönotosta seuraavaa: ”Ensinnäkin kun otetaan huomioon mainittuun tuomioon johtaneessa asiassa esitettyjen ennakkoratkaisukysymysten ulottuvuus sekä se asiayhteys, johon se liittyy, on täsmennettävä, että tässä samassa tuomiossa esitetty tulkinta on tehty vain sitä varten, että varmistetaan, ettei palautusmenettelyä tapahdu niin kauan kuin hakijan, jonka hakemus on hylätty, on sallittua jäädä maahan odottaessaan muutoksenhakumenettelyn päättymistä, ja että erityisesti tänä aikana häntä ei voida kyseisen direktiivin 15 artiklan nojalla ottaa säilöön maasta poistamista varten.”
Jos ulkomaalainen on oleskellut maassa laittomasti, hänet voidaan ottaa säilöön 1 momentin 2 kohdan perusteella heti kun maasta poistamista koskevaa päätöstä aletaan valmistella. Jos kuitenkin ulkomaalaisella on ollut oikeus oleskella maassa ennen kuin maastapoistamispäätös on tehty, häntä ei voida ottaa säilöön kyseisellä, paluudirektiiviin pohjautuvalla perusteella, ennen kuin häntä koskeva maastapoistamispäätös on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi. Kyseisenä muutoksenhakuaikana ulkomaalainen voidaan kuitenkin ottaa säilöön 1 momentin 1 kohdan perusteella. Turvapaikanhakijoiden osalta 1 momentin 1 kohdan taustalla on EU:n vastaanottodirektiivi. Tämä säilöönotto on otettava huomioon paluudirektiiviin perustuvan säilöönoton enimmäiskeston laskennassa siten kuin 127 §:n 4 momentissa ehdotetaan.
Edellä mainittu EUT:n ratkaisu koskee nimenomaisesti turvapaikanhakijoita. Heidän kohdallaan turvapaikanhaku antaa oikeuden oleskella maassa hakemuksen käsittelyn ajan sekä tämän jälkeen siihen asti, kun heillä on oikeus jäädä maahan. Tavallisessa menettelyssä tämä oikeus jatkuu automaattisesti niin kauan, kunnes asia ratkaistaan ensimmäisessä valitusasteessa. EUT:n ratkaisulla on kuitenkin merkitystä myös muissa kuin kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa. Jos ulkomaalaisen sallitaan jäävän maahan joko automaattisen lykkäävän vaikutuksen johdosta tai jos tuomioistuin kieltää tai keskeyttää maasta poistamisen täytäntöönpanon, ei säilöönotto ole paluudirektiivin ja siihen perustuvan 1 momentin 2 kohdan perusteella mahdollista ennen kuin maasta poistamista koskeva päätös on pantavissa täytäntöön.
Säilöönoton enimmäiskeston laskentaa ehdotetaan täsmennettävän 127 §:ssä. Enimmäiskeston laskennan vuoksi on olennaista, että säilöönoton yleisen edellytyksen muuttuessa tulisi aina tehdä uusi päätös säilöön ottamisesta. Tämä edesauttaisi säilöönoton enimmäiskeston laskentaa yleisen edellytyksen muuttuessa, kun 127 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetuille enimmäiskestoille olisi selkeä alkamisajankohta.
121 §.Säilöön ottamisen edellytykset. Pykälän 1 momentin 5 kohtaa muutettaisiin siten, että viittaus vastuuvaltion määrittämisestä annetun asetuksen säilöönottoperusteeseen muutettaisiin viittaukseksi vastaavaan hallinta-asetuksen säilöönottoperusteeseen. Hallinta-asetus tulee voimaan 12.6.2026 ja korvaa kohdassa mainitun vastuuvaltion määrittämisestä annetun asetuksen.
Hallinta-asetuksen 44 artiklan 1 kohdan mukaan ketään ei saa ottaa säilöön pelkästään sen vuoksi, että häneen sovelletaan asetuksessa säädettyä menettelyä. Hallinta-asetuksen 44 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jos on olemassa pakenemisen vaara tai jos kansallisen turvallisuuden tai yleisen järjestyksen suojaaminen sitä edellyttää, jäsenvaltiot voivat ottaa asianomaisen henkilön säilöön asetuksen mukaisten siirtomenettelyjen varmistamiseksi, kun säilöönotto tehdään asianomaisen henkilön olosuhteiden yksilöllisen arvioinnin perusteella ja kun se on oikeasuhteinen eikä lievempiä vaihtoehtoisia toimenpiteitä voida soveltaa tehokkaasti.
127 §.Säilöön otetun päästäminen vapaaksi. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin informatiivinen säännös siitä, että hallinta-asetuksen 45 artiklassa säädetään säilöön otettuja hakijoita koskevista määräajoista. Kyseisen artiklan 4 kohdassa säädetään siitä, että jos siirron toteuttava jäsenvaltio ei noudata vastaanottopyynnön tai takaisinottoilmoituksen esittämiselle asetettuja määräaikoja tai ei tee siirtopäätöstä hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdassa säädetyssä määräajassa tai jos siirtoa ei toteuteta kyseisen artiklan 3 kohdassa tarkoitetussa viiden viikon määräajassa, henkilöä ei enää saa pitää säilössä siirron toteutumisen turvaamiseksi. EUT on tulkinnut nykyisen Dublin III-asetuksen 28 artiklan vastaavia aikarajoja asiassa C-60/16 antamassaan ratkaisussa (ECLI:EU:C:2017:675, 13.9.2017). Hallinta-asetuksen 44 artiklan 3 kohdassa säädetään lisäksi, että säilöönoton on oltava mahdollisimman lyhytkestoinen, eikä se saa kestää pidempään kuin on kohtuudella välttämätöntä tarvittavien hallinnollisten menettelyjen toteuttamiseksi asianmukaista huolellisuutta noudattaen, kunnes kyseisen asetuksen mukainen siirto toteutetaan.
Lisäksi pykälän 1 momenttiin lisättäisiin informatiivinen säännös siitä, että rajalla tapahtuvasta palauttamismenettelystä ja asetuksen (EU) 2021/1148 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2024/1349, jäljempänä paluurajamenettelyasetus, nojalla säilöön otettavia koskevasta säilöönoton kestosta säädetään asetuksen 5 artiklan 4 kohdassa. Kyseisen kohdan mukaan säilöönotto on pidettävä mahdollisimman lyhytaikaisena, ja sitä saa jatkaa vain niin kauan kuin on olemassa kohtuullinen mahdollisuus maasta poistamiseen ja maastapoistamisjärjestelyt ovat näin ollen kesken ja ne hoidetaan asianmukaisella ripeydellä. Säilöönoton kesto ei saa ylittää asetuksen 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua ajanjaksoa eli 12 viikkoa.
Pykälää ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että siinä otettaisiin huomioon Euroopan unionin lainsäädännön ja EUT:n oikeuskäytännön vaikutus säilöönoton enimmäiskeston laskentaan. Voimassa olevasta pykälästä ei käy ilmi, millä tavalla 2 momentissa tarkoitettu, erityisesti vastaanottodirektiiviin perustuva säilöönotto vaikuttaa 3 momentissa tarkoitetun, paluudirektiiviin perustuvan säilöönoton enimmäiskeston laskentaan. Lisäksi on tarpeen kiinnittää huomiota hallinta-asetuksen ja paluurajamenettelyasetuksen mukaisen säilöönoton vaikutukseen 3 momentissa tarkoitetun säilöönoton enimmäiskeston laskennassa.
Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jolla pyritään selkeyttämään säilöönoton enimmäiskeston laskentaa. Ehdotetun säännöksen mukaan 3 momentissa tarkoitetun säilöönoton enimmäiskeston laskennassa ei otettaisi huomioon 2 momentissa tarkoitettua tai hallinta-asetukseen perustuvaa säilössäoloaikaa. Ulkomaalaislain 121 §:n 1 momentin näkökulmasta 2 momentin säilöönotossa voi olla kyse kaikista muista paitsi 121 §:n 1 momentin 3 kohdan säilöönottoperusteesta. Ehdotettu säännös perustuu EUT:n ratkaisuun asiassa C-357/09 PPU Kadzoev (45 ja 48 kohdat). Sen mukaan säilöönotto maasta poistamista varten ja turvapaikanhakijoiden säilöönotto kuuluvat erillisiin oikeudellisiin järjestelmiin. Aikaa, jonka turvapaikanhakija on sijoitettuna säilöönottoyksikköön turvapaikanhakijoita koskevien kansallisten ja EU:n säännösten nojalla tehdyn päätöksen perusteella ei ole katsottava olevan paluudirektiivin 15 artiklassa tarkoitettua säilöönottoa maasta poistamista varten. Tämä tarkoittaisi sitä, että säilössäoloaika voisi olla enimmillään, edellytysten täyttyessä 30 kuukautta. Käytännössä tämä olisi poikkeuksellista ja edellyttäisi muun muassa sitä, että henkilö aiheuttaa uhan joko yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle tai kansalliselle turvallisuudelle, kuten säilöönoton jatkaminen tämän pykälän 2 momentissa edellyttää. Esimerkit muualta Euroopasta osoittavat, että myös Suomessa on kuitenkin syytä varautua siihen, että turvallisuutta vaarantava henkilö voidaan pitää tavanomaista pitempään säilöön otettuna, jos häntä koskeva päätöksenteko tai maasta poistamisen täytäntöönpano lykkääntyy.
Uudessa 4 momentissa säädettäisiin myös siitä, että myöskään 2 momentissa tarkoitetun tai hallinta-asetukseen perustuvan säilöönoton keston laskennassa ei otettaisi huomioon 3 momentissa tarkoitetun säilöönoton kestoa. Säännös on tarpeen esimerkiksi sellaisia tilanteita varten, joissa henkilö on säilöön otettuna 117 a §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella maasta poistamista varten, mutta tekee uuden turvapaikkahakemuksen tai hallinto-oikeus palauttaa kansainvälistä suojelua koskevan asian ratkaistavaksi Maahanmuuttovirastolle.
Kadzoev-ratkaisussa todetaan myös (53 ja 54 kohta), että säilöönotto sinä aikana, kun lainkäyttöelin harjoittaa maastapoistamispäätöksen laillisuuteen kohdistuvaa valvontaansa, on otettava huomioon laskettaessa paluudirektiivin 15 artiklan 5 ja 6 kohdassa tarkoitettua säilöönoton enimmäiskestoa. Muussa tapauksessa maasta poistamista varten toteutetun säilöönoton kesto voisi vaihdella huomattavasti tapauksesta toiseen samassa jäsenvaltiossa tai jäsenvaltiosta toiseen kansallisiin lainkäyttömenettelyihin liittyvien erityispiirteiden ja niille ominaisten seikkojen vuoksi, mikä olisi vastoin direktiivin 15 artiklan 5 ja 6 kohdassa tavoiteltua tavoitetta taata jäsenvaltioille yhteinen säilöönoton enimmäiskesto. Tästä syystä 4 momentissa säädettäisiin, että jos ulkomaalainen on otettu säilöön oleskeluoikeutta koskevan päätöksen muutoksenhakumenettelyn aikana 117 a §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella, otetaan tämän 2 momentissa tarkoitetun säilöönoton kesto huomioon myös 3 momentissa tarkoitetun enimmäiskeston laskennassa.
Edellä esitetyn esimerkkitapauksen osalta tämä tarkoittaa sitä, että jos säilöönotto 121 §:n 1 momentin 6 kohdan eli yleisen järjestyksen, yleisen turvallisuuden tai kansallisen turvallisuuden perusteella jatkuu maastapoistamispäätöksen tekemisen jälkeen muutoksenhaun aikana ja muutoksenhaulla on lykkäävä vaikutus maastapoistamispäätöksen täytäntöönpanoon, sovelletaan säilöönoton keston laskentaan 2 momenttia, mutta tämä säilöönottoaika otetaan samalla huomioon myös 3 momentin mukaisen säilöönoton keston laskennassa, jos säilöönotto jatkuu sen jälkeen, kun maastapoistamispäätös tulee täytäntöönpanokelpoiseksi. Jos henkilö esimerkiksi on säilöön otettuna neljä kuukautta muutoksenhaun aikana, säilöönotto voi täytäntöönpanokelpoisuuden alkamisen jälkeen jatkua enintään 14 kuukautta, edellyttäen, että edellytykset säilöönoton jatkamiselle kuuden kuukauden jälkeen ovat olemassa.
Lisäksi on huomattava, että paluurajamenettelyasetuksen 5 artiklassa säädetään, että kun välittömästi kyseisen artiklan mukaisesti säilöönoton jälkeen määrätään uusi säilöönotto, sen kesto on laskettava mukaan paluudirektiivin 15 artiklan 5 ja 6 kohdassa vahvistettuihin säilöönoton enimmäiskestoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että paluurajamenettelyasetukseen perustuvan säilöönoton kesto, joka voi olla enintään 12 viikkoa, otetaan huomioon laskettaessa 3 momentissa tarkoitettuja säilöönottoaikoja. Vaikka asetuksessa viitataan välittömästi määrättävään uuteen säilöönottoon, tulisi paluurajamenettelyasetukseen perustuneen säilöönoton kesto aina ottaa huomioon laskettaessa 3 momentissa tarkoitetun säilöönoton enimmäiskestoa.
131 §. Henkilötuntomerkkien ottaminen. Pykälän 1 momentin luetteloon lisättäisiin kolme uutta tilannetta, joissa poliisi tai rajatarkastusviranomainen saa henkilöllisyyden todentamiseksi, ulkomaalaisten maahantuloa ja maastalähtöä sekä oleskelua ja työntekoa koskevien asioiden käsittelyä, päätöksentekoa ja valvontaa varten ja valtion turvallisuuden suojaamiseksi ottaa ulkomaalaisesta sormenjäljet, valokuvan sekä muut henkilötuntomerkit. Lisäksi 1 momentin 1 kohta päivitettäisiin paktin termistön mukaiseksi ja 1 momentin 5 kohtaan tehtäisiin vähäinen tekninen muutos.
Pykälän 1 momentin 4 kohtaan lisättäisiin käännyttämisen ja maasta karkottamisen rinnalle pääsyn epääminen tilanteeksi, jossa henkilötuntomerkit voitaisiin myös ottaa. Pääsyn epääminen perustuu Schengenin rajasäännöstön 14 artiklaan. Pääsyn epäämistä koskeva ulkomaalaislain sääntely ehdotetaan tässä esityksessä siirrettäväksi 9 luvusta 2 lukuun ja koottavaksi 12 a §:ään. Pääsyn epääminen on käännyttämiseen rinnastettava toimenpide ulkorajalla, minkä vuoksi henkilötuntomerkkien ottaminen yhdenmukaisella tavalla käännyttämisen suhteen on perusteltua. Kuten edellä tämän esityksen nykytilan kuvauksessa on todettu, tarve henkilötuntomerkkien käyttämiselle pääsyn epäämisen yhteydessä tehtävissä SIS-kuulutuksissa liittyy erityisesti tilanteisiin, joissa ulkomaalaisen pääsyn epääminen perustuu esimerkiksi hänen aiheuttamaansa uhkaan jäsenvaltion yleiselle järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle. Henkilötuntomerkkien lisääminen kuulutuksille edistäisi kuulutettujen henkilöiden tunnistamista esimerkiksi tilanteissa, joissa ulkomaalaisen henkilötiedot ovat muuttuneet tai hän matkustaa käyttäen muuta kuin oikeaa henkilöllisyyttään.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 6 kohta, jonka mukaan henkilötuntomerkit voitaisiin ottaa ulkomaalaisesta, joka on määrätty maahantulokieltoon. Maahantulokielto määrätään pääsääntöisesti käännyttämisen, maasta karkottamisen tai pääsyn epäämisen yhteydessä. Ulkomaalaislakiin on kuitenkin jo lisätty lailla 147/2025 ja ehdotetaan lisättäväksi tässä esityksessä mahdollisuuksia määrätä maahantulokielto erillään näistä päätöksistä, minkä vuoksi maahantulokiellon määräämistä koskeva tilanne ehdotetaan lisättäväksi luetteloon. Myös komission paluuasetusehdotus sisältää mahdollisuuden erillisen maahantulokiellon määräämiseen.
Lisäksi pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 7 kohta, jolla mahdollistettaisiin henkilötuntomerkkien ottaminen sellaiselta ulkomaalaiselta, jonka kohdalla 117 a §:n 1 momentissa säädetty yleinen edellytys turvaamistoimen määräämiselle täyttyy. Käytännössä tarve henkilötuntomerkkien ottamiseen maassa oleskelun edellytyksen selvittämistä varten konkretisoituu tilanteissa, joissa selvittäminen vie aikaa ja ulkomaalainen joudutaan päästämään välillä vapaaksi. Ulkomaalainen velvoitetaan näissä tilanteissa saapumaan viranomaisen luokse myöhemmin ja henkilötuntomerkkien ottamisella ja rekisteröimisellä turvataan, että hänet saadaan myöhemmin varmemmin tavoitettua, jos ulkomaalainen ei noudata velvoitettaan saapua asian lisäselvitystä varten.
Käsillä olevan pykälän 2 momentin mukaan kerätyt henkilötuntomerkit tallennetaan poliisin ylläpitämään rekisteriin. Pykälän 5 momentin 2 alakohdan mukaan 1 momentissa tarkoitetut henkilötiedot voidaan lisäksi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa SIS-järjestelmään SIS-rajatarkastusasetuksen 24 artiklassa tarkoitetun maahantulon ja maassa oleskelun epäämistä koskevan kuulutuksen tekemiseksi. Tietojen luovuttamista Schengenin tietojärjestelmään on arvioitu perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta kattavasti hallituksen esityksessä HE 26/2024 (kohta 11.5).
142 §.Käännyttäminen. Pykälä ehdotetaan uudistettavaksi kokonaisuudessaan. Pääsyn epäämistä koskeva 1 momentti siirrettäisiin 12 a §:n 1 momentiksi 2 lukuun ja pykälästä poistettaisiin kaksi käännyttämistilannetta, joita koskisi jatkossa asetuksena suoraan sovellettava Schengenin rajasäännöstö.
Muutosten taustalla on Suomelle vuoden 2023 Schengen-määräaikaisarvioinnissa annettu suositus, jonka mukaan Suomen olisi saatettava pääsyn epäämistä koskeva menettely Schengenin rajasäännöstön 3 ja 14 artiklan mukaiseksi ja varmistettava, että kolmansien maiden kansalaiset, joilta on evätty pääsy, eivät tule Suomen alueelle.
Pykälän 1 kohtaan sisällytettäisiin voimassa olevan pykälän 2 momentin 4 kohta, jonka mukaan käännyttämisellä tarkoitetaan ilman oleskelulupaa maahan saapuneen kolmannen maan kansalaisen maasta poistamista, jos hänelle ei maahan saapumisen jälkeen ole myönnetty oleskelulupaa. Kyseessä on yleisin kolmannen maan kansalaisen käännyttämistilanne. Määritelmä kattaa vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan myös Suomessa syntyneet lapset, joille ei ole syntymänsä jälkeen myönnetty oleskelulupaa. Lisäksi määritelmä kattaa rajamenettelyssä tehtävät käännyttämispäätökset, vaikka hakijaa ei päästetä maahan menettelyn aikana. Toisin kuin voimassa olevassa laissa, kohdassa ei enää viitattaisi unionin kansalaiseen ja häneen rinnastettavaan tai näiden perheenjäseneen, koska heihin sovellettaisiin tässä esityksessä ehdotettavin tavoin pääsääntöisesti yhtä maastapoistamismenettelyä, jota kutsuttaisiin karkottamiseksi. Maasta karkottamista koskevaa 143 §:ää muutettaisiin vastaavasti.
Pykälän 1 kohtaa täsmennettäisiin lisäksi siten, että kyse olisi laittomasti maassa oleskelevasta kolmannen maan kansalaisesta. Säännöksellä katettaisiin esimerkiksi sellaiset tilanteet, joissa käännytetään laittomasti oleskeleva henkilö, jonka viisumiin tai viisumivapauteen perustuva oleskeluoikeus on päättynyt, mutta joka ei ole poistunut maasta tai joka on saapunut maahan jo alun perin ilman oleskeluoikeutta. Laittomasti maassa oleskelevia ulkomaalaisia ovat myös ne, joiden osalta 148 §:n mukaiset käännyttämisen edellytykset ovat olemassa. Käännyttämisperusteiden täyttyessä ulkomaalaisen maassa oleskelun edellytykset eivät enää täyty.
Pykälän 2 kohtaan sisällytettäisiin voimassa olevan pykälän 2 momentin 1 kohta, joka koskee unionin kansalaisen ja häneen rinnastettavan tai näiden perheenjäsenen maahantulon estämistä ulkorajalla, jos perheenjäsen kuuluu unionin vapaata liikkuvuutta koskevan oikeuden piiriin. Kyse on tilanteesta, joka jää Schengenin rajasäännöstön 3 artiklan nojalla kyseisen sääntelyn ulkopuolelle, ja sitä käsiteltäisiin siis poikkeuksellisesti edelleen käännyttämisenä. Voimassa olevaa säännöstä muutettaisiin siten, että siinä viitattaisiin ulkorajan sijasta Suomen rajaan, jotta maahantulon estäminen olisi mahdollista myös sisärajalla, jos sisärajavalvonta on väliaikaisesti palautettu.
Pykälän 3 kohtaan sisällytettäisiin nykykäytännön mukainen tilanne koskien laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen maasta poistamista toiseen EU:n jäsenvaltioon tai Schengen-valtioon. Tämänkaltaiseen maasta poistamiseen viitataan usein kansallisena käännyttämisenä. Käytännössä kyse on tilanteista, joissa 149 b §:n mukainen vaatimus siirtyä toiseen jäsenvaltioon korvataan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta koskevissa tilanteissa kansallisella käännyttämisellä siihen jäsenvaltioon, jossa käännytettävällä on voimassa oleva oleskelulupa, ja joka ottaa käännytettävän vastaan. Tällöin yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta koskeva uhka ei ole niin suuri, että se edellyttäisi välitöntä poistumista kotimaahan ja siten palauttamispäätöstä. Myös yhtäjaksoisen kolmen kuukauden oleskeluoikeutensa Suomessa ylittäneet kolmannen maan kansalaiset voidaan käännyttää sellaiseen jäsenvaltioon, jossa heillä on oleskelulupa, jos he eivät noudata vaatimusta siirtyä kyseisen jäsenvaltion alueelle.
Kansallinen käännyttäminen koskee myös sellaisia kolmannen maan kansalaisia, joilla on toisessa EU:n jäsenvaltiossa myönnetty pitkään oleskelleen asema. Pitkään oleskelleen asema antaa korotetun maastapoistamissuojan tilanteissa, joissa heitä ollaan palauttamassa Euroopan unionin ulkopuolelle kolmanteen maahan, lähtökohtaisesti kansalaisuusvaltioonsa. Jos kyse on kansallisesta käännyttämisestä, jolloin henkilöä ollaan käännyttämässä toiseen jäsenvaltioon, joka on myöntänyt hänelle pitkään oleskelleen aseman, käännyttämisperusteet ovat kyseisillä henkilöillä kuitenkin vastaavat kuin muilla, toiseen jäsenvaltioon Suomesta käännytettävillä kolmannen maan kansalaisilla.
Edellä kuvattu käännyttäminen on paluudirektiivin mukaan mahdollista tietyissä tilanteissa. Paluudirektiivin mukaisesta palauttamisesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä palauttamispäätös tehdään ja pannaan aina täytäntöön kolmanteen maahan eli EU-alueen ulkopuolelle. Paluudirektiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion on tehtävä palauttamispäätös sen alueella laittomasti oleskelevista kolmansien maiden kansalaisista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2–5 kohdassa tarkoitettujen poikkeusten soveltamista. Saman artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltion alueella laittomasti oleskelevia kolmansien maiden kansalaisia, joilla on toisen jäsenvaltion myöntämä voimassa oleva oleskelulupa tai muu oleskeluun oikeuttava lupa, on vaadittava siirtymään välittömästi kyseisen toisen jäsenvaltion alueelle. Jos asianomainen kolmannen maan kansalainen ei noudata tätä vaatimusta tai jos kolmannen maan kansalaisen välitön poistuminen on tarpeen yleisen järjestyksen tai valtion turvallisuuden vuoksi, sovelletaan 1 kohtaa.
Paluudirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltio voi olla tekemättä palauttamispäätöksen alueellaan laittomasti oleskelevasta kolmannen maan kansalaisesta, jos toinen jäsenvaltio ottaa asianomaisen kolmannen maan kansalaisen takaisin direktiivin voimaantulopäivänä voimassa olevien kahdenvälisten sopimusten tai järjestelyjen nojalla. Tässä tapauksessa asianomaisen kolmannen maan kansalaisen takaisin ottaneen jäsenvaltion on sovellettava 1 kohtaa.
Pykälän 4 kohdassa ehdotetaan säädettävän siitä, että käännyttämisellä tarkoitettaisiin myös maahantulon estämistä Suomen rajalla silloin, kun rajavalvonta on väliaikaisesti palautettu sisärajoille Schengenin rajasäännöstön III osaston II luvun ja rajavartiolain 15 §:n mukaisesti.
Lisäksi on tärkeä huomata, että tässä esityksessä ehdotettavien muutosten johdosta hallinta-asetuksessa tarkoitettu siirtäminen ei olisi käännyttämistä. Tarkoituksena on, että jatkossa käännyttämisellä tai muillakaan 9 luvun maasta poistamiseen viittaavilla käsitteillä ei enää tarkoitettaisi hallinta-asetuksen mukaisia siirtopäätöksiä. Silloin kun maasta poistaminen -käsitteellä tarkoitetaan laissa konkreettisia maasta poistamista koskevia käytännön järjestelyjä, sisältäisi se edelleen myös siirtopäätösten täytäntöönpanon.
143 §. Maasta karkottaminen. Pykälän 2 ja 3 kohtiin tehtäisiin tarvittavat muutokset, jotka johtuvat 10 lukuun ehdotettavista muutoksista. Edellä mainituissa kohdissa huomioitaisiin vapaan liikkuvuuden direktiivin lähtökohta siitä, että oikeus oleskella unionin alueella ei ole riippuvainen oleskeluoikeuden rekisteröinnistä. Samalla tavoin kuin vapaan liikkuvuuden direktiivissä, 10 luvussa olisi jatkossa vain yksi maastapoistamismenettely, jota kutsuttaisiin karkottamiseksi. Luku sisältäisi kuitenkin edelleen myös 142 §:n 1 momentin 2 kohtaa vastaavat säännökset maahantulon estämisestä.
145 §.Kuuleminen. Pykälästä poistettaisiin maininta pääsyn epäämisestä. Muutos liittyy pääsyn epäämistä koskevan sääntelyn siirtämiseen ulkomaalaislain 2 lukuun ja asetuksena suoraan sovellettavan Schengenin rajasäännöstön kansallisen täytäntöönpanon uudelleen tarkasteluun.
Pääsy voidaan Schengenin rajasäännöstön 14 artiklan 2 kohdan mukaan evätä vain perustellulla päätöksellä, jossa ilmoitetaan epäämisen täsmälliset syyt. Perusteltu päätös annetaan liitteessä V olevassa B osassa olevalla vakiomuotoisella lomakkeella, jonka pääsyn epäämisasioissa kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltainen viranomainen täyttää. Täytetty vakiomuotoinen lomake annetaan asianomaiselle kolmannen maan kansalaiselle, jonka on merkittävä lomakkeeseen kuittaus pääsyn epäämispäätöksen vastaanottamisesta. Schengenin rajasäännöstön liitteen V osassa A säädetään pääsyn epäämisessä noudatettavista menettelyistä.
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin ulkomaalaisen Suomessa olevan aviopuolison tai tähän rinnastettavan kuulemisvelvoitteesta poikkeamisesta 150 a §:ssä tarkoitetussa tilanteessa, jossa maahantulokiellon määräämistä harkitaan muualla kuin Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle. Lisäys on tarpeen, sillä 150 a §:n 1 ja 3 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa kuuleminen ja päätöksen tiedoksianto tehtäisiin kunkin asiayhteyden perusteella, oleskeluluvan peruuttamisen tai kielteisen oleskelulupapäätöksen yhteydessä. Aviopuolisoa tai tähän rinnastettavaa ei myöskään tarvitsisi kuulla silloin, jos maahantulokiellon määräämistä harkittaisiin 150 a §:n 2 momenttiin ehdotetun uuden tilanteen perusteella. Kyseinen ehdotus koskee tilannetta, jossa ulkomaalainen on poistunut tai täytäntöönpanokelpoisella päätöksellä poistettu maasta, ja peruste maahantulokiellon määräämiseen on tullut esiin vasta maasta poistumisen tai poistamisen jälkeen. Tällöin sääntelyn kohteena oleva ulkomaalainen ei enää oleskelisi Suomessa, eikä häntä oltaisi poistamassa maasta. Maahantulokiellon määrääminen kohdistuisi ulkomaalaiseen, jolla ei olisi oleskelulupaa Suomeen, eikä hänen voitaisi katsoa viettävän Suomessa EIS:n 8 artiklan suojaamaa kiinteää perhe-elämää. Joka tapauksessa maahantulokielto voidaan 150 c §:n mukaisesti peruuttaa muuttuneiden olosuhteiden tai tärkeän henkilökohtaisen syyn vuoksi kokonaan tai osittain.
Edellä todetusta poiketen pykälän 2 momentti velvoittaisi kuitenkin kuulemaan aviopuolisoa tai tähän rinnastettavaa myös 150 a §:ssä tarkoitettujen maahantulokieltojen osalta, jos häntä tulisi kuulla perheenkokoajana 62 §:n perusteella perhesiteen perusteella haettavaa oleskelulupaa koskevassa asiassa. Kyse olisi perhesiteen perusteella haettavien oleskelulupien asianmukaisen selvittämisen varmistamisesta perhesiteen aitouden osalta sekä perheenkokoajan ennakollisen oikeusturvan toteutumisesta. Momentissa tarkoitetusta pääsäännöstä poikkeaminen perheenkokoajan aseman nojalla olisi perusteltua jälkikäteisen oikeusturvan toteutumisen kannalta, sillä korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä (KHO 2014:188) on katsottu, että perheenkokoajalla on valitusoikeus päätöksestä, jolla hänen aviopuolisonsa perhesiteeseen perustuva oleskelulupahakemus on hylätty.
Erityisesti 150 c §:ssä tarkoitettujen olosuhteiden muuttumisen tai tärkeän henkilökohtaisen syyn näkökulmasta perheenkokoajan kuulemisella voi olla erityistä merkitystä, sillä vaikka 36 a §:n 1 momentin 5 kohdan perusteella oleskelulupaa ei myönnetä Suomen määräämän maahantulokiellon perusteella, tulee maahantulokielto peruuttaa viran puolesta, jos 36 e §:ssä tarkoitetun kokonaisharkinnan jälkeen oleskeluluvan epääminen olisi kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta, eikä myöntämättä jättäminen ole tarpeen yleisen lainkuuliaisuuden, maahantulon hallinnan tai sisäisen turvallisuuden vuoksi.
Pykälän uudessa 3 momentissa säädettäisiin siitä, että kuulemisvelvoitetta ei sovellettaisi 150 d §:ssä tarkoitetun ennakollisen maahantulokiellon määräämiseen. Ennakollinen maahantulokielto määrättäisiin ulkomailla oleskelevalle kolmannen maan kansalaiselle viranomaisaloitteisesti. Koska kyse olisi yleisen järjestyksen, yleisen turvallisuuden tai kansallisen turvallisuuden vaarantamisen vuoksi määrättävästä maahantulokiellosta, kyseeseen tulisi lähtökohtaisesti hallintolain 34 §:n 2 momentin 4 kohta, jonka mukaan kuulemista ei tarvitse suorittaa, jos kuuleminen saattaa vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen tai kuulemisesta aiheutuva asian käsittelyn viivästyminen aiheuttaa huomattavaa haittaa ihmisten terveydelle, yleiselle turvallisuudelle taikka ympäristölle. Tätä lähestymistapaa tukee SIS-rajatarkastusasetuksen 52 artikla, jonka 2 kohdassa rajoitetaan kuulutuksen kohteena olevan henkilön tiedonsaantioikeutta, jos kansallisessa lainsäädännössä sallitaan tiedonsaantioikeuden rajoittaminen erityisesti valtion turvallisuuden, puolustuksen ja yleisen turvallisuuden takaamiseksi.
146 §. Kokonaisharkinta. Pykälästä poistettaisiin maininnat pääsyn epäämisestä. Ehdotettavat muutokset liittyvät Schengenin rajasäännöstön kansallisen täytäntöönpanon uudelleen tarkasteluun. Rajasäännöstön 4 artiklan mukaan unionin oikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti asetuksen nojalla tehtävät päätökset on tehtävä tapauskohtaisin perustein.
146 a §. Palauttaminen.Pykälästä poistettaisiin maininta pääsyn epäämisestä. Muutos johtuu siitä, että pääsyn epäämistä koskeva sääntely erotettaisiin maasta poistamisesta ja siirrettäisiin maahantuloa koskevaan 2 lukuun. Muutoksen tarkoituksena on selkeyttää Suomessa käytössä olevaa maasta poistamista koskevaa järjestelmää ja lähentää sitä suhteessa EU-lainsäädäntöön.
Muutosehdotuksen taustalla on myös paluudirektiivin 2 artiklan 2 kohdan a alakohta, joka antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden päättää, että ne eivät sovella paluudirektiiviä sellaisiin kolmansien maiden kansalaisiin, joita koskee pääsyn epääminen Schengenin rajasäännöstön 14 artiklan mukaisesti. Suomen on tarkoitus hyödyntää jatkossa tätä poikkeamismahdollisuutta ja ilmoittaa asiasta komissiolle.
147 §.Palautuskielto. Pykälää muutettaisiin siten, että siitä poistettaisiin maininta pääsyn epäämisestä. Ulkomaalaislaissa ei ole tarve säätää palautuskiellosta pääsyn epäämisen yhteydessä, koska asetuksena suoraan sovellettavassa Schengenin rajasäännöstössä, johon myös pääsyn epäämistä koskeva sääntely sisältyy, säädetään palautuskiellosta.
Rajasäännöstön 4 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on asetusta soveltaessaan toimittava noudattaen täysimääräisesti unionin asiaa koskevaa oikeutta, mukaan lukien Euroopan unionin perusoikeuskirja, asian kannalta merkityksellistä kansainvälistä oikeutta, mukaan lukien Genevessä 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehty pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus, kansainvälisen suojelun saatavuuteen liittyviä velvoitteita, erityisesti palauttamiskiellon periaatetta, ja perusoikeuksia.
147 a §.Vapaaehtoisen paluun aika. Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan paremmin pykälän sisältöä, jossa käsitellään paluudirektiivin 7 artiklassa tarkoitettua vapaaehtoisen paluun aikaa. Paluudirektiivin 3 artiklan 8 kohdan mukaan vapaaehtoisella paluulla tarkoitetaan paluuvelvoitteen noudattamista palauttamispäätöksessä kyseistä tarkoitusta varten asetetussa määräajassa. Kolmannen maan kansalaisella on siis myös vapaaehtoisen paluun aikana palauttamispäätöksessä määrätty velvollisuus palata. Jos hän ei poistu maasta vapaaehtoiselle paluulle asetetun ajan kuluessa, paluuvelvoite pannaan täytäntöön viranomaistoimin.
Pykälän 1 momentissa täsmennettäisiin, että vapaaehtoisen paluun aika määrätään ainoastaan palauttamista koskevassa päätöksessä. Näin vapaaehtoisen paluun aika sidottaisiin nykyistä selkeämmin paluudirektiiviin ja sen nojalla tehtäviin palauttamispäätöksiin kolmansiin maihin. Palauttaminen määritellään lain 146 a §:ssä. Esimerkiksi hallinta-asetuksessa tarkoitettujen siirtopäätösten tekeminen ei ole palauttamista.
Pykälän 2 momenttiin koottaisiin osin 1 momenttiin ja pääosin 2 momenttiin voimassa olevassa pykälässä sisältyvät perusteet vapaaehtoisen paluun ajan antamatta jättämiselle. Perusteet esitettäisiin luettelon muodossa. Tarkoituksena on selkeyttää pykälän rakennetta. Momentin lopusta poistettaisiin viittaus pakenemisen vaaraa koskevaan 121 a §:ään, mutta viittaus kyseiseen pykälään lisättäisiin täsmennyksenä momentin 3 kohtaan.
Pykälän 3 momenttiin tehtäisiin tekninen muutos viittaamalla 10 luvussa tarkoitettuun maahantulon estämiseen.
148 §.Käännyttämisen perusteet. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 12 kohta, jossa säädettäisiin ulkomaalaisen käännyttämisestä 146 a §:n tarkoittamalla tavalla tilanteessa, jossa hänelle on myönnetty toisessa jäsenvaltiossa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa ja hän muodostaa yleiselle järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle välittömän ja riittävän vakavan uhan. Lisäys on tarpeen, koska ulkomaalaislaissa säädetään tällä hetkellä pitkään oleskelleen, EU-oleskeluluvan saaneen kolmannen maan kansalaisen maasta poistamisesta ainoastaan silloin, kun on kyse maasta karkottamisesta. Pykälän 1 momentin 10 ja 11 kohtiin tehtäisiin lisäyksestä johtuvat vähäiset tekniset muutokset.
Pitkään oleskelleita koskevan direktiivin 12 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat tehdä päätöksen pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen karkottamisesta vain, jos hän muodostaa yleiselle järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle välittömän ja riittävän vakavan uhan. Saman artiklan 3 kohta edellyttää, että ennen kuin jäsenvaltiot voivat tehdä päätöksen pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen karkottamisesta, niiden on otettava huomioon seuraavat seikat: oleskelun kesto niiden alueella, asianomaisen ikä, seuraukset asianomaiselle ja hänen perheenjäsenilleen sekä siteet oleskelumaahan tai siteiden puuttuminen kotimaahan. Vaikka direktiivissä käytetään käsitettä karkottaminen, koskee säännös Suomen järjestelmässä paitsi maasta karkottamista myös käännyttämistä. EU-lainsäädännössä ei tehdä eroa näiden kahden maastapoistamismenettelyn välillä.
EUT totesi ratkaisussaan EP vastaan Maahanmuuttovirasto (EU:C:2024:225, 52 ja 53 kohdat), että pitkään oleskelleita koskevan direktiivin 22 artiklan 3 kohdan sanamuodosta ilmenee, että kyseisessä säännöksessä asetetaan toiselle jäsenvaltiolle neljä edellytystä, kun se aikoo tehdä päätöksen sellaisen kolmannen maan kansalaisen poistamisesta unionin alueelta, jolla on pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema muussa jäsenvaltiossa. Ensinnäkin kolmannen maan kansalainen ei saa olla saanut toisessa jäsenvaltiossa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa. Toiseksi kyseisen jäsenvaltion on tehtävä päätöksensä ”[kyseisen direktiivin] 12 artiklan mukaisesti ja siinä säädettyjä takeita noudattaen”. Kolmanneksi tällainen maastapoistamispäätös voidaan tehdä ainoastaan ”yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä vakavista syistä”. Neljänneksi edellytetään, että kun toinen jäsenvaltio tekee tällaisen maastapoistamispäätöksen, sen on neuvoteltava ensimmäisen jäsenvaltion kanssa ja toteutettava kaikki asianmukaiset toimenpiteet päätöksen panemiseksi tehokkaasti täytäntöön sekä toimitettava ensimmäiselle jäsenvaltiolle asiaankuuluvat tiedot tästä täytäntöönpanosta.
EUT:n mukaan edellä mainitut, direktiivin 22 artiklan 3 kohdassa mainitut edellytykset ovat osa pitkään oleskelleita koskevassa direktiivissä annettavaa vahvistettua suojaa karkottamista vastaan. Edellä mainitussa EUT:n ratkaisussa (58–60 kohdat) todetaan, että vahvistettua suojaa koskevaan järjestelmään sisältyy monialaisia säännöksiä, jotka sisältyvät 22 artiklaan kokonaisuudessaan.
On huomattava, että pitkään oleskelleita koskevan direktiivin tarkoittamaa vahvistettua suojaa annetaan ainoastaan silloin, kun kolmannen maan kansalainen palautetaan kolmanteen maahan. Vahvistettua suojaa ei anneta suhteessa toiseen EU:n jäsenvaltioon. On selvä, että Suomessa oleskeleva kolmannen maan kansalainen tulee voida käännyttää siihen jäsenvaltioon, joka on myöntänyt hänelle pitkään oleskelleen aseman, jos hän ei täytä Suomessa oleskelun edellytyksiä. Tämän vuoksi ehdotettavassa säännöksessä viitattaisiin 146 a §:ään, joka sisältää paluudirektiivin 3 artiklan 3 kohtaan perustuvan säännöksen palauttamisesta EU-alueen ulkopuolelle.
149 b §.Vaatimus siirtyä toiseen jäsenvaltioon. Pykälän 1 momentissa täsmennettäisiin paluudirektiivissä säänneltyä poistamista toiseen jäsenvaltioon. Kun kolmannen maan kansalainen poistetaan toiseen jäsenvaltioon, ei kyse ole palauttamisesta. Näin ollen näissä tilanteissa ei kyseeseen myöskään voisi tulla 147 a §:ssä tarkoitetun vapaaehtoisen paluun ajan määrääminen.
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin sellaisen kolmannen maan kansalaisen palauttamisesta, jolle on myönnetty toisessa jäsenvaltiossa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa. Edellytyksenä palauttamiselle olisi, että henkilö muodostaa yleiselle järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle välittömän ja riittävän vakavan uhan. Jos edellytykset palauttamiselle eivät täyttyisi, sovellettaisiin 1 momentin mukaista ensisijaista vaatimusta siirtyä toiseen jäsenvaltioon ennen mahdollista käännyttämistä toiseen jäsenvaltioon. Muita palauttamiselle asetettavia edellytyksiä ja niin kutsuttua vahvistettua suojaa palauttamista vastaan on käsitelty edellä 148 §:ää koskevissa perusteluissa. Laissa ei tällä hetkellä säädetä siitä, millä tavalla käännyttämisen osalta toimitaan tilanteessa, jossa EU-oleskelulupa on myönnetty jossakin toisessa EU:n jäsenvaltiossa.
Ehdotettavan 2 momentin tilanteissa tulisi noudattaa pitkään oleskelleita koskevan direktiivin 22 artiklassa tarkoitettua vahvistettua suojaa, kun on kyse käännyttämisestä EU:n ulkopuolelle siten kuin 146 a §:ssä säädetään. Vahvistettu suoja pitää sisällään muun muassa direktiivin 12 artiklassa säädetty takeet, mukaan lukien kyseisen artiklan 3 kohdassa mainitut seikat, jotka tulee ottaa huomioon harkittaessa 146 §:n mukaisesti asiaan vaikuttavia seikkoja ja oloja kokonaisuudessaan.
150 §.Maahantulokiellon määrääminen Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että siinä mainittaisiin hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdan ja 67 artiklan 10 kohdan mukainen siirtopäätös, jonka yhteydessä maahantulokielto voidaan myös määrätä. Muutos liittyy siihen, että hallinta-asetuksen mukainen siirtopäätös ehdotetaan tässä esityksessä erotettavaksi käännyttämisestä. Maahantulokiellon määräämisen nykyiseen soveltamisalaan tai perusteisiin muutos ei vaikuttaisi. Hallinta-asetuksessa tarkoitetun siirtopäätöksen kohteena olevalle turvapaikanhakijalle, laittomasti oleskelevalle henkilölle tai sisäisesti siirrettävälle henkilölle voitaisiin määrätä kansallinen maahantulokielto. Tarkoituksena on, että kansallisen maahantulokiellon määräämiseen siirtopäätösten yhteydessä jäisi harkinnanvaraa, eikä niihin sovellettaisi tämän pykälän 2 momentissa tarkoitettua velvoitetta maahantulokiellon määräämiseen. Tämä johtuu siitä, että siirtopäätöksiin ei sovelleta paluudirektiiviä, johon 2 momentti perustuu.
Käytännössä maahantulokiellon määrääminen tulee hallinta-asetuksessa tarkoitetun siirtopäätöksen yhteydessä yleisimmin kyseeseen tilanteissa, joissa henkilö on tuomittu, rangaistu tai epäiltynä rikoksesta taikka hän saapuu toistuvasti Suomeen laittomasti. Maahantulokieltojen määräämiseen vaikuttaa se, että vastaanottomenettelyssä ja sisäisten siirtojen menettelyssä ei voida siirtää sisäistä turvallisuutta vaarantavia henkilöitä. Takaisinottomenettelyssä heitä sitä vastoin voidaan siirtää.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että tilanteet, joissa kolmannen maan kansalaisen pääsy evätään, käännytetään toiseen jäsenvaltioon tai hänet käännytetään välittömästi rajanylityksen yhteydessä, rajattaisiin momentissa tarkoitetun maahantulokiellon määräämisen ulkopuolelle. Muutoksella katkaistaisiin kyseisissä tilanteissa yhteys vapaaehtoisen paluun ajan myöntämättä jättämisen ja maahantulokiellon määräämisen välillä. Muutoksen johdosta maahantulokielto määrättäisiin pääsyn epäämistä ja välittömästi rajanylityksen yhteydessä tapahtuvaa tai toiseen jäsenvaltioon käännyttämistä koskevassa päätöksessä tämän pykälän 1 momentin nojalla.
Pykälän 4 momentti ehdotetaan muutettavaksi luettelon muotoon.
Pykälän 5 momentissa täsmennettäisiin, että maahantulokielto määrättäisiin kansallisena myös silloin, kun on kyse hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdassa tai 67 artiklan 10 kohdassa tarkoitetusta siirtopäätöksestä. Ehdotettu muutos vastaa nykyistä soveltamiskäytäntöä.
Pykälän 6 momentissa täsmennettäisiin, että pykälää sovelletaan myös rajatarkastuksessa olevaan henkilöön, vaikka tämän ei katsotakaan oleskelevan Suomessa oleskelun määritelmän tarkoittamalla tavalla. Henkilön pääsy voidaan evätä tai hänet voidaan käännyttää välittömästi rajanylityksen yhteydessä, jolloin hänelle voidaan myös määrätä maahantulokielto. Pykälän otsikossa viitataan Suomessa oleskeluun sen vuoksi, että siinä tehdään ero 150 a §:ssä ja ehdotettavassa 150 d §:ssä tarkoitettuihin maahantulokieltoihin, jotka koskevat maahantulokiellon määräämistä muualla kuin Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle.
150 a §. Maahantulokiellon määrääminen muualla kuin Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle. Pykälän soveltamisalaa ehdotetaan laajennettavan siten, että sen 1 ja 3 momentti koskisivat maahantulokiellon määräämistä paitsi ulkomaalaislain nojalla myönnettävien ja peruutettavien oleskelulupien yhteydessä myös erillislakien (tutkija- ja opiskelijalaki, kausityölaki, ICT-laki ja erityisosaajalaki) nojalla myönnettävien ja peruutettavien oleskelulupien yhteydessä. Tämän vuoksi ehdotetaan, että mainituissa momenteissa ei viitattaisi ulkomaalaislain pykäliin, vaan lupien peruuttamisen tai myöntämättä jättämisen perusteisiin, jotka liittyvät yleiseen järjestykseen, yleiseen turvallisuuteen ja kansalliseen turvallisuuteen sekä vilpilliseen ja rikolliseen toimintaan. Oleskeluluvan peruuttamisesta säädetään tutkija- ja opiskelijalain 12 §:ssä, kausityölain 14 §:ssä ja ICT-lain 9 §:ssä. Erityisosaajalain 9 §:ssä säädetään EU:n sinisen kortin peruuttamisesta.
Ehdotetut sanamuodot pitäisivät 1 momentissa sisällään paitsi voimassa olevassa pykälässä mainitut ulkomaalaislain 58 §:n 4 tai 7 momentissa säädetyt oleskeluluvan peruuttamisperusteet myös erillislaeissa säädetyt perusteet. Kyseeseen voisi tulla myös ulkomaalaislain 58 §:n 6 momentin tilanne, jossa myös sovelletaan 149 §:n karkottamisperusteita. Niin ikään 3 momentissa ehdotetut sanamuodot pitäisivät sisällään voimassa olevan lain 36 §:n ja 36 a §:n 1–4 kohdassa säädetyt oleskeluluvan epäämisperusteet. Lisäksi kyseeseen voisi tulla 36 c §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut lumeavioliittotapaukset, joiden yhteydessä maahantulokiellon määrääminen voi niin ikään tulla kyseeseen. Rikollisella toiminnalla tarkoitettaisiin sitä, että luvan haltijan oleskelulupa olisi peruutettu rikokseen tai rikoksiin syyllistymisen perusteella.
Ehdotettujen käsitteiden, kuten esimerkiksi vilpillinen toiminta, merkityssisällöt ovat erillislaeissa osin erilaisia, minkä vuoksi niiden soveltaminen määräytyisi kunkin lain edellyttämällä tavalla. Erillislakien taustalla vaikuttaa EU-lainsäädäntö, mikä vaikuttaa niissä käytettävien käsitteiden tulkintaan. Esimerkiksi kausityölain 14 §:n 1 momentin mukaan kausityöhön oikeuttava lupa peruutetaan, jos maahantuloon tai kausityöhön oikeuttavan luvan myöntämiseksi esitetyt asiakirjat on hankittu vilpillisin keinoin tai ne ovat väärennettyjä tai niitä on muutettu taikka jos luvan haltija oleskelee maassa muuta tarkoitusta varten kuin sitä, jonka perusteella lupa on myönnetty.
Pykälän 2 momenttia täydennettäisiin siten, että ulkomailla oleskelevalle ulkomaalaiselle voitaisiin määrätä maahantulokielto myös sellaisessa tilanteessa, jossa peruste maahantulokiellon määräämiseen on tullut esiin vasta sen jälkeen, kun henkilö on poistunut esimerkiksi oleskelulupansa päättymisen jälkeen maasta ilman hallintoprosessia tai hänet on poistettu maasta. Kyse voisi olla esimerkiksi epäilyasteella ennen maasta poistumista tai päätöksen täytäntöönpanoa olleesta rikoksesta, josta henkilö tuomitaan myöhemmin tai henkilöstä saadaan tiedustelutietoa. Kyse olisi siis henkilön viimeisimmän maassa oleskelun aikana tapahtuneesta käyttäytymisestä, mikä erottaisi tämän pykälän mukaisen tilanteen ehdotettavasta uudesta 150 d §:stä.
Lisäksi 2 momenttiin lisättäisiin mahdollisuus maahantulokiellon määräämiseen vilpillisen toiminnan johdosta, jotta 2 momentin sääntely olisi linjassa 1 ja 3 momentin sääntelyn kanssa. Myös Suomessa haetun oleskelulupahakemuksen yhteydessä voi tulla esiin tarve määrätä maahantulokielto vilpillisen toiminnan johdosta, jos henkilö on ehtinyt poistua maasta ennen kuin oleskelulupahakemus on ratkaistu.
Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että viittaukset ulkomaalaislain pykäliin poistettaisiin ja oleskeluluvan hylkäämisperusteet, joihin perustuvien kielteisten päätösten yhteydessä voitaisiin määrätä maahantulokielto, kirjattaisiin pykälässä auki. Muutosten tavoitteena on laajentaa momentin soveltamisala koskemaan myös erillislakeja.
150 d §.Ennakollinen maahantulokielto yleisen järjestyksen, yleisen turvallisuuden tai kansallisen turvallisuuden perusteella. Lakiin lisättäisiin uusi pykälä, jossa säädettäisiin mahdollisuudesta määrätä maahantulokielto ennakollisesti sellaiselle kolmannen maan kansalaiselle, jonka läsnäolosta Suomessa tai Schengen-alueella aiheutuisi vakava uhka yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle tai kansalliselle turvallisuudelle. Ehdotetun sääntelyn tavoitteena on varmistaa turvallisuusviranomaisten kyky vastata turvallisuusympäristön nopeaan muutokseen ja heikkenemiseen.
Ehdotettavaan pykälään koottaisiin ennakollista maahantulokieltoa koskeva sääntely ja se olisi erityissääntelyä suhteessa 9 luvun muuhun maahantulokieltoa koskevaan sääntelyyn (150 a, 150 b ja 150 c § sekä toimivaltasäännökset). Pykälän luonne erityissääntelynä näkyisi erityisesti siinä, että poliisi määräisi ennakollisen maahantulokiellon kaikissa tapauksissa, riippumatta esimerkiksi maahantulokiellon pituudesta. Yleinen maahantulokieltoja koskeva sääntely koskien sitä, että ainoastaan Maahanmuuttovirasto määrää yli viittä vuotta pitemmät ja toistaiseksi voimassa olevat maahantulokiellot, ei näin ollen koskisi nyt ehdotettua ennakollista maahantulokieltoa. Sitä ei myöskään koskisi maahantulokiellon kestoa koskeva 150 b §. Ennakollisen maahantulokiellon peruuttamista koskisivat niin ikään omat, 9 luvusta poikkeavat säännökset. On huomattava, että kokonaisharkintaa koskeva 146 § ja kuulemista koskeva 145 § koskisivat ennakollisen maahantulokiellon määräämistä. Ehdotettavan 145 §:n 3 momentin mukaan velvollisuus varata tilaisuus tulla kuulluksi ei koskisi tilannetta, jossa maahantulokiellon määräämistä harkitaan 150 d §:n perusteella.
Pykälän 1 momentin mukaan maahantulokielto voitaisiin määrätä muualla kuin Suomessa oleskelevalle kolmannen maan kansalaiselle, jos on painavia syitä katsoa, että hänen läsnäolostaan Suomessa tai Schengen-alueella aiheutuisi vakava uhka yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle tai kansalliselle turvallisuudelle. Ehdotetun säännöksen taustalla on SIS-rajatarkastusasetuksen 24 artiklan 1 kohdan a alakohta, jonka mukaan maahantulon ja maassa oleskelun epäämistä koskeva kuulutus on tallennettava, jos jäsenvaltio on katsonut yksilöllisen arvioinnin perusteella, johon sisältyy myös asianomaisen kolmannen maan kansalaisen henkilökohtaisten olosuhteiden ja maahantulon ja maassa oleskelun epäämisen seurausten arviointi, että kyseisen kolmannen maan kansalaisen läsnäolosta sen alueella aiheutuu uhka yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle tai kansalliselle turvallisuudelle, ja jäsenvaltio on tämän vuoksi hyväksynyt kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti oikeudellisen tai hallinnollisen päätöksen maahantulon ja maassa oleskelun epäämisestä ja tehnyt maahantulon ja maassa oleskelun epäämistä koskevan kansallisen kuulutuksen. SIS-rajatarkastusasetuksen 24 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan edellä 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu tilanne on kyseessä, jos voidaan vakavin perustein olettaa, että kolmannen maan kansalainen on syyllistynyt vakavaan rikokseen, mukaan lukien terrorismirikos, tai on selviä viitteitä siitä, että hän aikoo tehdä tällaisen rikoksen jonkin jäsenvaltion alueella.
Kyse voisi olla esimerkiksi henkilöistä, jotka turvallisuusviranomaisten tietojen mukaan olisivat saapumassa Suomeen tai Schengen-alueelle suorittamaan tehtävää toisen valtion tai terrorijärjestön puolesta tai jotka olisivat esimerkiksi osallistuneet terroristijärjestön toimintaan. Keskeisiä siviililuontoisia valtioon kohdistuvia vakavia turvallisuusuhkia ovat terrorismi, ulkovaltojen Suomeen ja sen etuihin kohdistama vakoilu tai tiedustelu, joukkotuhoaseiden ja kaksikäyttötuotteiden levittämispyrkimykset sekä sellainen kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus, joka pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon tai soluttautumaan valtiorakenteisiin.
Kyseeseen voisi tulla esimerkiksi kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden toiminta, pakotteiden kierto taikka muutoinkin kansalliset valtiorajat ylittävä vakava rikollisuus. EUT on esimerkiksi 23.11.2010 antamassaan tuomiossa Tsakouridis (C-145/09) todennut, että tuomioistuin on yleisen turvallisuuden osalta katsonut siihen kuuluvan niin jäsenvaltion sisäisen turvallisuuden kuin sen ulkoisen turvallisuuden (em. tuomion kohta 43). EUT:n mukaan valtion elinten tai sen julkisten peruspalvelujen toimintaan tai väestön eloonjäämiseen kohdistuva uhka, ulkosuhteiden tai kansojen rauhanomaisen rinnakkaiselon vakavan häiriintymisen vaara tai sotilaallisiin etuihin kohdistuva uhka voivat vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen (em. tuomion kohta 44). EUT:n mukaan tästä ei kuitenkaan seuraa, että järjestäytyneiden ryhmien harjoittamaan huumausainekauppaan liittyvän rikollisuuden torjunnan kaltaiset tavoitteet jäisivät välttämättä kyseisen käsitteen ulkopuolelle (em. tuomion kohta 45). EUT:n mukaan järjestäytyneen ryhmän harjoittama huumausainekauppa voi olla vaikutuksiltaan niin laajaa, että se voi suoraan uhata koko väestön tai sen suuren osan rauhaa ja fyysistä turvallisuutta (em. tuomion kohta 47).
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös siitä, että maahantulokielto määrätään kansallisena tai koko Schengen-alueen laajuisena. Maahantulokielto määrättäisiin lähtökohtaisesti koko Schengen-aluetta koskevana ja vain poikkeuksellisesti se määrättäisiin tai muutettaisiin kansalliseksi, vain Suomea koskevaksi maahantulokielloksi. Schengen-maahantulokiellon määräämisessä tulisi SIS-rajatarkastusasetuksen 21 artiklan edellyttämällä tavalla arvioida, onko tapaus niin vakava, merkityksellinen ja tärkeä, että siitä tarvitaan kuulutus SIS-järjestelmässä. Kyseisen artiklan 2 kohdassa säädetään siitä, että jos 24 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu päätös maahantulon ja maassa oleskelun epäämisestä liittyy terrorismirikokseen, tapausta on pidettävä niin vakavana, merkityksellisenä ja tärkeänä, että siitä tarvitaan kuulutus SIS-järjestelmässä.
Kuulutusten unionin laajuinen vaikutus ei ole ehdoton, koska tietyissä olosuhteissa kolmannen maan kansalaiselle, josta on tehty maahantulon epäämistä koskeva kuulutus, voidaan edelleen myöntää alueellisesti rajoitettu lyhytaikainen viisumi, tai henkilön maahantulo voidaan sallia humanitaarisista syistä, kansallisen edun tai kansainvälisten velvoitteiden vuoksi. Jos joku toinen jäsenvaltio olisi myöntämässä Suomen Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon määräämälle henkilölle oleskeluluvan, tätä edeltäisivät SIS-rajatarkastusasetuksen mukaiset neuvottelut ja viime kädessä maahantulokielto muutettaisiin kansalliseksi.
Pykälän 2 momentin mukaan ennakollisen maahantulokiellon voisi määrätä poliisi. Poliisissa päätöksen tekisi lähtökohtaisesti Keskusrikospoliisi tai muu Poliisihallituksen erikseen määräämä poliisiyksikkö. Ennakollisella maahantulokiellolla torjutaan vakavaa rikollisuutta, mikä on Keskusrikospoliisille poliisin hallinnosta annetussa laissa (110/1992) säädetty tehtävä. Poliisi määräisi ennakollisen maahantulokiellon suojelupoliisin, Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen esityksestä taikka omasta aloitteestaan. Muodostettavassa uudessa tehtävässä olisi näin ollen kyse muiden viranomaisten tekemien esitysten käsittelystä taikka poliisihallinnon työn kautta tulevista tiedoista, eikä uudesta velvoitteesta paljastaa tällaisia. Ennakollisen maahantulokiellon määrääminen edellyttää erikoistumista ja laajaa pääsyä turvallisuusviranomaisten arkaluonteisiin tietoihin. Päätöksenteon keskittäminen yhteen paikkaan tukisi myös päätösten yhdenmukaisuutta ja laatua.
Suojelupoliisin tehtävänä on poliisin hallinnosta annetun lain 10 §:n mukaan muun muassa hankkia tietoa kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi sekä havaita, estää ja paljastaa sellaisia toimintoja, hankkeita ja rikoksia, jotka voivat uhata valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta. Suojelupoliisilla on voimassa olevan sääntelyn mukaan oikeus käsitellä, luovuttaa ja saada henkilötietoja ja muita tietoja tehtävänsä suorittamista varten eli muun muassa kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi.
Suojelupoliisin esittäessä ennakollisen maahantulokiellon määräämistä, taustalla olisi kohteen poliisilain (872/2011) 5 a luvun 3 §:ssä tarkoitettu toiminta. Kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavalla toiminnalla tarkoitetaan kansanvaltaista valtio- ja yhteiskuntajärjestystä, yhteiskunnan perustoimintoja, suuren ihmismäärän henkeä tai terveyttä tai kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaavaa toimintaa. Kyse voi olla esimerkiksi Suomen kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta terrorismiin liittyvästä toiminnasta, väkivaltaisesta radikalisoitumisesta tai ulkomaisten tiedustelupalvelujen toiminnasta.
Keskusrikospoliisin tehtävänä on poliisin hallinnosta annetun lain 9 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan torjua kansainvälistä, järjestäytynyttä, ammattimaista, taloudellista ja muuta vakavaa rikollisuutta. Puolustusvoimien tehtävänä on Puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 2 §:n 1 momentin 3 kohdan a alakohdan mukaan muiden viranomaisten tukeminen, johon kuuluu virka-apu yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, terrorismirikosten ja muiden ihmisten hengelle tai terveydelle vakavaa vaaraa aiheuttavien rikosten estämiseksi ja keskeyttämiseksi sekä muuksi yhteiskunnan turvaamiseksi. Rajavartiolaitoksen tehtävänä on rajavartiolain (578/2005) 3 §:n 2 momentin mukaan suorittaa erikseen säädettyjä valvontatehtäviä sekä toimenpiteitä rikosten ennalta estämiseksi, paljastamiseksi, selvittämiseksi ja syyteharkintaan saattamiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.
Ehdotetussa säännöksessä käytettyjä käsitteitä tulisi tulkita sen valossa, mitä suojelupoliisin, Keskusrikospoliisin, Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen tehtäviin kuuluu. Mainitut turvallisuusviranomaiset voisivat toimittaa päätöksentekoa varten poliisille tiedustelutietoa, jonka perusteella poliisi pystyisi tekemään kyseisen päätöksen. Poliisi voisi tehdä päätöksen myös omasta aloitteestaan eli sillä itsellään olevan tiedustelutiedon perusteella. Poliisilla voi olla vastaavaa henkilöön liittyvää tietoa esimerkiksi terroristijärjestöön kuulumisesta kuin suojelupoliisilla. Suojelupoliisi olisi kuitenkin todennäköisin taho, jolla tällaista tietoa olisi ja joka esityksen maahantulokiellosta tekisi. Muita turvallisuusviranomaisia ei kuitenkaan ole perusteltua sulkea pois mahdollisina esityksen tekijöinä. Ulkomaalaisella ei pääsääntöisesti olisi oleskelulupahistoriaa Suomessa tai Euroopassa, eikä hänestä siten lähtökohtaisesti olisi viranomaisilla muuta tietoa kuin se, mikä on turvallisuusviranomaisilla. Tästä syystä esityksen voisi tehdä ainoastaan turvallisuusviranomainen, ei esimerkiksi Maahanmuuttovirasto.
Suojelupoliisi tai muu turvallisuusviranomainen voisi tehdä poliisille esityksen ennakollisen maahantulokiellon määräämiseksi sillä edellytyksellä, että sillä olisi riittävän raskauttavaa ja yksilöityä tietoa Schengen-alueen ulkopuolella olevasta kolmannen maan kansalaisesta, jolla on mahdollisesti aikomus matkustaa Schengen-alueelle. Käytännössä ennakollinen maahantulokielto vertautuisi turvallisuusviranomaisen lausuntoon henkilön maahantuloa koskevaan hakemukseen. Schengen-järjestelmään talletettavalla maahantulokieltokuulutuksella turvallisuusviranomaiset voisivat ennakolta lausua siitä, että ulkomaalaisen maahanpääsyyn tulisi turvallisuusviranomaisten tietojen perusteella suhtautua kielteisesti. Ennakollisella maahantulokiellolla ei olisi vaikutusta kolmannen maan kansalaisen oikeuteen hakea kansainvälistä suojelua.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin maahantulokiellon kestosta. Säännös olisi erityissääntelyä suhteessa maahantulokiellon kestoa koskevaan 150 b §:ään. Maahantulokielto määrättäisiin enintään 15 vuoden määräajaksi tai toistaiseksi voimassa olevana. Toistaiseksi voimassa oleva maahantulokielto voitaisiin määrätä esimerkiksi, jos kyseessä olisi tunnettu terroristiryhmän johtaja, joka olisi tehnyt julkisesti uhkauksia Suomea tai suomalaisia vastaan taikka kehottanut tekemään terroritekoja Suomessa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin myös siitä, että maahantulokielto tulisi voimaan välittömästi sitä koskevan päätöksen tekemisen jälkeen. Ennakolliseen maahantulokieltoon määrätystä henkilöstä tehtäisiin kuulutus SIS-järjestelmässä SIS-rajatarkastusasetuksen 24 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla. Tehty kuulutus tulee SIS-järjestelmään osallistuvien maiden tietoon reaaliajassa.
SIS-järjestelmään henkilöistä tehtyihin kuulutuksiin saadaan tallentaa 20 artiklassa tarkoitetut tiedot. SIS-rajatarkastusasetuksen 22 artiklan 1 kohdan mukaan kuulutuksen tallentaminen SIS-järjestelmään edellyttää vähintään 20 artiklan 2 kohdan a, g, k, m, n ja q alakohdassa tarkoitettuja tietoja. Nämä pakolliset tiedot ovat sukunimet (a), syntymäaika (g), kuulutuksen syy (k), viittaus päätökseen, jonka perusteella kuulutus on tehty (m), toteutettava toimenpide, kun saadaan osuma (n) ja tieto siitä, mihin artiklakohtaan maahantulon ja oleskelun epääminen perustuu (q). Muut 20 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tiedot on myös tallennettava SIS-järjestelmään, jos ne ovat saatavilla. Käytännössä kuulutusta varten tarvittavat tiedot vietäisiin UMA-järjestelmään, josta ne syötettäisiin suoraan SIS-järjestelmään tehtävään kuulutukseen. Tätä varten poliisin käyttöoikeudet UMA-järjestelmässä on syytä tarkistaa sekä muutoinkin sopia viranomaisten keskinäisistä menettelytavoista ennakollisen maahantulokiellon määräämisessä.
SIS-rajatarkastusasetuksen 39 artiklassa säädetään SIS-järjestelmään kyseisen asetuksen nojalla tallennettujen kuulutusten tarkistusjaksosta. Kuulutuksia saadaan säilyttää ainoastaan sen ajan, joka on tarpeen niihin tarkoituksiin, joita varten ne on tehty. SIS-järjestelmässä kuulutuksen tehneen jäsenvaltion on kolmen vuoden kuluessa kuulutuksen tekemisestä tarkistettava, onko sitä tarpeen säilyttää. Jos kuulutuksen perustana olevassa kansallisessa päätöksessä kuitenkin määrätään pitempi voimassaoloaika kuin kolme vuotta, kuulutusta on tarkasteltava uudelleen viiden vuoden kuluessa. Kukin jäsenvaltio voi tarvittaessa säätää lyhyemmästä tarkistusjaksosta kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti. SIS-rajatarkastusasetuksen 40 artiklassa säädetään kuulutusten poistamisesta.
SIS-rajatarkastusasetuksen nojalla käsiteltyjen tietojen käsittelyyn sovelletaan pääsääntöisesti EU:n yleistä tietosuoja-asetusta. Ottaen huomioon ennakollisen maahantulokieltokuulutuksen tarkoitus ja käsiteltävät tiedot, tietojen käsittely kuuluu kuitenkin rikosasioiden tietosuojadirektiivin soveltamisalaan. Kyseinen direktiivi on pantu kansallisesti täytäntöön rikosasioiden tietosuojalailla (1054/2018), jonka 28 §:ssä on rajoitettu rekisteröidyn tiedonsaantioikeutta, jos se rekisteröidyn oikeudet huomioon ottaen on oikeasuhtaista ja välttämätöntä: 1) rikosten ennalta estämiselle, paljastamiselle, selvittämiselle tai rikoksiin liittyville syytetoimille taikka rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanolle aiheutuvan haitan välttämiseksi; 2) viranomaisen muun tutkinnan, selvityksen tai vastaavan menettelyn turvaamiseksi; 3) yleisen turvallisuuden suojelemiseksi; 4) kansallisen turvallisuuden suojelemiseksi; tai 5) muiden henkilöiden oikeuksien suojelemiseksi.
Kuulutuksen kohteena olevaa henkilöä on tiedotettava siitä, että hänestä on laadittu maahantulokieltoa koskeva kuulutus ja tehty sitä koskeva päätös, jotta hän voi käyttää SIS-rajatarkastusasetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaista oikeuttaan hakea muutosta maahantulokieltoa koskevaan päätökseen. Maahantulokieltoa koskeva päätös annettaisiin tiedoksi siten kuin ulkomaalaislain 206 §:ssä tiedoksiannosta ulkomaille säädetään. Kyseiseen pykälään lisättäisiin uusi momentti, jolla mahdollistettaisiin ennakollista maahantulokieltoa koskeva tiedoksianto myöhemmin, kun henkilö hakee viisumia tai oleskelulupaa Suomeen taikka toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon tai Schengen-valtioon.
Pykälän 4 momentin mukaan pykälässä tarkoitetun maahantulokiellon voisi peruuttaa kokonaan tai osittain sen määrännyt taho eli poliisi. Säännös olisi näin ollen poikkeus 9 luvussa säädettyyn, jonka mukaan vain Maahanmuuttovirasto voi peruuttaa maahantulokiellon kokonaan tai osittain riippumatta siitä, mikä viranomainen maahantulokiellon on määrännyt. Maahantulokiellon peruuttaminen osittain voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, jos henkilölle on määrätty toistaiseksi voimassa oleva maahantulokielto, joka olosuhteiden muuttumisen vuoksi olisi kohtuullista muuttaa määräaikaiseksi. Ennakollisen maahantulokiellon peruuttamista harkittaessa olisi otettava huomioon se, että henkilöä ei ole sitä määrättäessä kuultu ja mahdollisuudet 146 §:n mukaisen kokonaisharkinnan tekemiseen ovat voineet olla rajalliset. Tarvittaessa koko Schengen-alueeseen kohdistuva maahantulokielto tulisi muuttaa kansalliseksi.
On mahdollista, että ennakolliseen maahantulokieltoon määrätty ulkomaalainen hakee myöhemmin oleskelulupaa Suomesta. Tällöin olisi oleskelulupajärjestelmän toimivuuden kannalta tarkoituksenmukaista, että Maahanmuuttovirasto, joka päättää oleskelulupahakemuksesta, voisi myös peruuttaa maahantulokiellon. Koska kyse on turvallisuusviranomaisten tietoihin perustuvasta maahantulokiellosta, tulisi Maahanmuuttoviraston kuitenkin pyytää lausunto asiassa poliisilta ennen päätöksen tekemistä. Maahanmuuttovirasto saisi tiedon määrätystä ennakollisesta maahantulokiellosta UMA-järjestelmästä tai SIS-järjestelmästä, jolloin se osaisi kohdistaa lausuntopyynnön ennakolliseen maahantulokieltoon määrättyyn henkilöön.
Maahanmuuttoviraston käytännön mukaan virasto arvioi viran puolesta maahantulokiellon peruuttamista oleskelulupahakemuksen käsittelyn yhteydessä. Tässä tapauksessa on kuitenkin syytä ottaa huomioon se, että ulkomaalaislain 36 a §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan oleskelulupaa ei myönnetä, jos ulkomaalainen on määrätty maahantulokieltoon Suomeen. Tällöin viran puolesta suoritettava maahantulokiellon peruuttamisharkinta tulee arvioida ulkomaalaislain 36 e §:ssä tarkoitetun oleskeluluvan epäämisen kohtuuttomuudesta käsin.
Maahantulokiellon peruuttamista koskevassa päätösharkinnassa punnittaisiin perhe-elämän suojaa ja lasten etua suhteessa valtion turvallisuusintressiin. Vankatkin perhesiteet voivat väistyä silloin, kun asiassa on riittävän vahvat syyt maahantulokiellolle yleisen järjestyksen, yleisen turvallisuuden tai kansallisen turvallisuuden turvaamiseksi.
151 §.Poliisi ja rajatarkastusviranomainen. Pykälää muutettaisiin siten, että siitä poistettaisiin pääsyn epäämistä koskevat toimivaltasäännökset. Pääsyn epäämisestä säädettäisiin jatkossa, siltä osin kuin se on suoraan sovellettavan Schengenin rajasäännöstön ohella tarpeen, pääsääntöisesti lain 2 luvussa. Myös toimivaltasäännökset siirrettäisiin ehdotettuun uuteen 12 a §:ään. Viittaus pääsyn epäämiseen poistettaisiin tämän vuoksi pykälän 1, 4 ja 5 momenteista.
Pykälän 1 momenttia täsmennettäisiin siten, että maahantulon tai maassa oleskelun edellytysten täyttämisen sijasta viitattaisiin laittomaan oleskeluun maassa. Säännös vastaisi paremmin paluudirektiivin 6 artiklaa, joka edellyttää jäsenvaltion tekevän palauttamispäätöksen sen alueella laittomasti oleskelevista kolmansien maiden kansalaisista.
Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin poliisille ja rajatarkastusviranomaiselle toimivalta päättää käännyttämisestä tilanteessa, jossa tilapäistä suojelua Suomesta hakenut ulkomaalainen päätetään käännyttää toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon tai Schengen-valtioon. Uusi toimivaltasäännös on tarpeen, sillä ulkomaalaislain 152 §:n 2 momentin mukaan vain Maahanmuuttovirasto voi päättää oleskelulupaa tilapäisen suojelun perusteella hakeneen käännyttämisestä. Pykälässä ei ole eroteltu sitä, onko kyse palauttamisesta kolmanteen maahan vai käännyttämisestä toiseen jäsenvaltioon. Vaikka tarve toimivaltasäännökselle koskisi pääasiassa poliisia, olisi toimivalta perusteltua säätää myös rajatarkastusviranomaiselle. Näin voitaisiin varautua mahdollisiin ennakoimattomiin tilanteisiin ja ulkomaalaislain systematiikan mukaisesti poliisin ja rajatarkastusviranomaisen toimivalta olisi myös tässä tilanteessa yhteneväinen.
Käytännössä kyse olisi useimmiten tilanteesta, jossa oleskelulupaa tilapäisen suojelun perusteella hakevalla henkilöllä on jo tilapäiseen suojeluun perustuva oleskelulupa toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai Schengen-valtiossa. Tällöin hänelle esitetään 149 b §:n nojalla vaatimus siirtyä kyseiseen jäsenvaltioon tai Schengen-valtioon, ja jos hän ei tätä vaatimusta noudata, päätetään hänen käännyttämisestään tähän valtioon. Tässä esityksessä ehdotetaan täsmennettävän, että jos on kyse tilanteesta, jossa henkilön välitön poistuminen on tarpeen yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden vuoksi, päätetään hänen palauttamisestaan kolmanteen maahan. Näissä tilanteissa toimivalta tilapäistä suojelua hakeneiden käännyttämisestä olisi jatkossakin yksinomaan Maahanmuuttovirastolla.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin uutena siitä, että poliisin tai rajatarkastusviranomaisen olisi tehtävä Maahanmuuttovirastolle esitys erillisen maahantulokiellon määräämiseksi, jos se arvioi, että ulkomaalaiselle tulisi määrätä maahantulokielto viittä vuotta pidemmäksi ajaksi tai jos asialla on merkitystä 150 tai 150 a §:n soveltamisen kannalta muissa samankaltaisissa tapauksissa. Kyse olisi itsenäisen maahantulokiellon määräämisestä erillään käännyttämisestä tai maasta karkottamisesta. Lain 150 §:n 4 momenttiin on lisätty ja ehdotetaan lisättäväksi mahdollisuuksia määrätä maahantulokielto erillään maastapoistamispäätöksestä aiempaa useammissa tapauksissa. Tämän vuoksi olisi johdonmukaista, että myös esitystoimivaltaa tältä osin laajennettaisiin. Maahantulokieltojen määräämistä koskevan toimivallan osalta on tärkeä huomata, että ehdotettava 150 d § olisi toimivaltuuksien osalta erityissäännös suhteessa käsillä olevaan pykälään.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että poliisi tai rajatarkastusviranomainen tekisi Maahanmuuttovirastolle esityksen siirtopäätöksen tekemiseksi maassa laittomasti oleskelevasta henkilöstä. Nykyisin näissä tilanteissa tehdään käännyttämisesitys, joka nyt siis korvattaisiin siirtopäätöstä koskevalla esityksellä. Esityksen tekeminen voi tulla kyseeseen yleensä tilanteessa, jossa poliisi tai rajatarkastusviranomainen ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä tapaa laittomasti maassa oleskelevan henkilön ja tekee tätä koskevan Eurodac-asetuksenhttps://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=OJ:L_202401358 23 artiklan 1 kohdan mukaisen biometristen tunnisteiden tallennuksen Eurodac-järjestelmään, jolloin biometristen tunnisteiden vertailun tuloksena saadaan osuma. Näissä tilanteissa Maahanmuuttoviraston on hallinta-asetuksen 41 artiklan 1 kohdan mukaisesti esitettävä takaisinottoilmoitus ja tehtävä sen johdosta myös siirtopäätös. Hallinta-asetuksessa ei säädetä siitä, millä tavalla takaisinottoilmoitusta koskeva asia voi tulla vireille.
Pykälän 5 momenttiin lisättäisiin, että poliisi tai rajatarkastusviranomainen panee täytäntöön käännyttämistä ja maasta karkottamista koskevien päätösten ohella myös hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdan ja 67 artiklan 10 kohdan mukaiset siirtopäätökset. Muutos johtuu siitä, että hallinta-asetuksen mukaisia päätöksiä ei enää jatkossa pidettäisi kansallisesti käännyttämisenä. Hallinta-asetuksen mukaan siirtopäätös tehdään 42 artiklan 1 kohdan nojalla, jos kyse on vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisestä, ja 67 artiklan 10 kohdan nojalla, jos kyse on yhteisvastuutoimina tehtävistä siirroista.
152 §. Maahanmuuttovirasto. Pykälän rakenne muutettaisiin selkeyden vuoksi luettelon muotoon. Sisällöllisesti pykälää muutettaisiin ainoastaan pääsyn epäämistä ja hallinta-asetuksen mukaisen siirtopäätöksen toimivaltaa koskevilta osin. Pykälään tehtäisiin lisäksi joitakin vähäisiä teknisiä muutoksia.
Ehdotettavasta pykälän 2 kohdasta poistettaisiin viittaus pääsyn epäämiseen. Muutos johtuu siitä, että pääsyn epäämisestä ehdotetaan säädettävän 12 a §:ssä, johon koottaisiin mahdollisimman pitkälti Schengenin rajasäännöstöä täydentävä kansallinen sääntely. Maahanmuuttoviraston toimivallasta päättää pääsyn epäämisestä rajatarkastusviranomaisen tai poliisin esityksestä säädettäisiin jatkossa 12 a §:n 2 momentissa.
Pykälään lisättäisiin uusi säännös koskien Maahanmuuttoviraston toimivaltaa hallinta-asetuksessa tarkoitettujen siirtopäätösten tekemisessä. Tämä säännös sisältyisi pykälän 4 kohtaan. Säännöksen mukaan Maahanmuuttovirasto tekisi hallinta-asetuksen 42 artiklan 1 kohdassa ja 67 artiklan 10 kohdassa tarkoitetun siirtopäätöksen. Hallinta-asetuksen mukaan siirtopäätös tehdään 42 artiklan 1 kohdan nojalla, jos kyse on vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisestä, ja 67 artiklan 10 kohdan nojalla, jos kyse on yhteisvastuutoimina tehtävistä siirroista.
Pykälän 6 kohdassa säädettäisiin voimassa olevan lain mukaisesti Maahanmuuttoviraston toimivallasta maahantulokiellon määräämisessä ja peruuttamisessa. Tällä hetkellä Maahanmuuttovirasto peruuttaa kaikki maahantulokiellot riippumatta siitä, mikä viranomainen kiellon on määrännyt. Tässä esityksessä ehdotetaan, että 150 d §:ssä tarkoitetun ennakollisen maahantulokiellon peruuttaisi kuitenkin ensi sijassa sen määrännyt poliisi.
166 §.Oleskeluoikeuden rekisteröinnin ja oleskelukortin raukeaminensekä niiden voimassaolon päättyminen. Pykälää muutettaisiin siten, että oleskeluoikeuden rekisteröinti tai oleskelukortti raukeaisi, kun viranomainen tekee päätöksen ulkomaalaisen maasta karkottamiseksi. Tästä säädettäisiin pykälän 1 momentissa.
Voimassa olevan 166 §:n mukaan oleskeluoikeuden rekisteröinti tai oleskelukortti raukeaa, jos se, jonka oleskeluoikeus on rekisteröity tai jolle on myönnetty oleskelukortti, karkotetaan maasta tai hän saa Suomen kansalaisuuden. Pykälän sanamuodon perusteella on kuitenkin jäänyt tulkinnanvaraiseksi se, raukeaako rekisteröinti tai oleskelukortti siihen, kun viranomaisen karkottamispäätös on tehty vaiko siihen, kun ulkomaalainen poistuu tai hänet poistetaan Suomesta. Maahanmuuttovirasto on linjauspäätöksellään katsonut johdonmukaisesti, että rekisteröinti tai oleskelukortti raukeaa, kun se on päättänyt ulkomaalaisen maasta karkottamisesta. Oleskeluoikeuden rekisteröinnissä ja oleskelukortin myöntämisessä on kyse hallinnollisesta toimenpiteestä, joten pykälän selkeyttämisellä ei olisi merkittäviä vaikutuksia ulkomaalaisen oikeuksiin.
Lisäksi pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin oleskeluoikeuden rekisteröinnin ja oleskelukortin voimassaolon päättymisestä. Voimassaolo päättyisi, kun Maahanmuuttovirasto on päättänyt oleskeluoikeuden rekisteröinnin tai oleskelukortin peruuttamisesta.
167 §.Unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä sekä Pohjoismaan kansalaisen maahantulon estämisen perusteet. Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan 142 §:n 2 kohdassa määriteltyä unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsenensä maahantulon estämistä käännyttämällä Suomen rajalla. Ehdotettavassa pykälässä ei enää viitattaisi oleskeluoikeuden rekisteröintiin tai myönnettyyn oleskelukorttiin, vaan maahantulon estämiseen Suomen rajalla. Säännöstä sovellettaisiin muiden 10 luvun säännösten tapaan myös unionin kansalaiseen rinnastettavaan eli Islannin, Liechtensteinin, Norjan ja Sveitsin kansalaiseen.
Säännöstä sovellettaisiin myös Pohjoismaiden kansalaisiin. Voimassa olevan 169 §:n 1 momentin mukaan Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalainen, jonka oleskelua Suomessa ei ole 157 §:n 3 momentissa säädetyllä tavalla rekisteröity, voidaan käännyttää, jos hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta 156 §:ssä säädetyin edellytyksin taikka kansanterveyttä 156 a §:ssä säädetyin edellytyksin.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin voimassa olevan 167 §:n 1 kohdan tavoin siitä, että unionin kansalainen, hänen perheenjäsenensä tai Pohjoismaan kansalainen voidaan käännyttää Suomen rajalla, jos hän ei täytä 156 tai 156 a §:ssä säädettyjä maahantulon edellytyksiä. Kyse on yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden vaarantamisesta sekä kansanterveyteen liittyvistä syistä. Koska 1 momentin edellytykset koskisivat myös Pohjoismaiden kansalaisia, kohdassa ei mainittaisi 155 tai 155 a §:n edellytystä koskien voimassa olevaa matkustusasiakirjaa, vaan tästä säädettäisiin ehdotettavassa 2 momentissa.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan unionin kansalaisen, hänen perheenjäsenensä tai Pohjoismaan kansalaisen maahantulo voidaan estää Suomen rajalla käännyttämällä hänet, jos hänet on määrätty maahantulokieltoon yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä syistä. Kohta vastaisi voimassa olevan 167 §:n 4 kohdan säännöstä. Tässä esityksessä ehdotetaan, että 170 §:ssä säädettäisiin maahantulokiellon voimassaolon alkamishetkestä. Maahantulokiellon voimassaolo alkaisi siitä ajankohdasta, jolloin unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä tosiasiallisesti poistuu Suomesta. Jos henkilö palaisi Suomeen maahantulokiellon voimassaolon aikana, sitä voitaisiin soveltaa, vaikka päätös, jolla maahantulokielto on aiemmin määrätty, olisi vailla lainvoimaa. Kuten korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2023:48https://kho.fi/fi/index/paatokset/ennakkopaatokset/1684916419956.html katsonut, toisenlainen tulkinta merkitsisi sitä, että maahantulokiellot menettäisivät merkityksensä.
Pykälän 2 momenttiin sisällytettäisiin voimassa olevan pykälän 1 kohdan säännös koskien 155 §:n edellytyksen täyttämistä. Momentissa säädettäisiin unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsenensä osalta käännyttämisen perusteeksi Suomen rajalla se, että hän ei täytä 155 tai 155 a §:ssä säädettyjä maahantulon edellytyksiä. Edellytyksenä unionin kansalaisen osalta on voimassa oleva henkilötodistus tai passi, ja unionin kansalaisen perheenjäsenen osalta passi ja mahdollisesti myös viisumi. Säännöstä sovellettaessa tulisi kiinnittää huomiota 155 §:n 2 momenttiin. Sen mukaan, jos unionin kansalaisella tai hänen perheenjäsenellään, joka ei ole unionin kansalainen, ei ole vaadittavaa matkustusasiakirjaa tai mahdollisesti tarvittavaa viisumia, hänelle on ennen maahanpääsyn epäämistä varattava tilaisuus hankkia tarpeelliset asiakirjat tai saada ne toimitetuiksi, taikka osoittaa muilla keinoin, että hänellä on oikeus liikkua ja oleskella vapaasti. Ulkomaalaislain 155 § perustuu vapaan liikkuvuuden direktiivin 5 artiklan 4 kohtaan. Sen sijaan Pohjoismaiden kansalaisten maahantuloa koskee 157 §:n 1 momentti, jonka mukaan heillä on oikeus saapua maahan ilman passia suoraan näistä valtioista.
Pykälään ei sisällytettäisi enää voimassa olevan pykälän 2 ja 3 kohtia. Nämä kohdat koskevat tilanteita, joissa henkilö jo oleskelee Suomessa, eivätkä ne tule kyseeseen rajalla maahantulon estämisen yhteydessä.
168 §. Unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä maasta karkottamisen perusteet. Pykälää muutettaisiin siten, että siinä säädettäisiin yhdestä unionin kansalaista ja hänen perheenjäsentään koskevasta maastapoistamismenettelystä, jota kutsuttaisiin karkottamiseksi. Nykyisessä 168 §:ssä säädetään sekä käännyttämisestä että karkottamisesta. Kuten nykyisin, 10 luvussa tarkoitettavassa karkottamisessa tulisi ottaa huomioon soveltuvin osin 146 §:n mukainen kokonaisharkinta. Jos unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsenensä maasta karkottaminen perustuu yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyviin syihin, sovelletaan myös 168 b §:ssä säädettyä kokonaisharkintaa.
Pykälän 1 momenttiin sisällytettäisiin luettelon muodossa unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä karkottamisen perusteet. Momentin 1 kohdassa säädettäisiin siitä, että henkilö ei kolmen kuukauden oleskelun jälkeen täytä 158 a, 161 d tai 161 e §:ssä säädettyjä oleskeluoikeuden edellytyksiä. Kohta vastaisi voimassa olevan pykälän 1 momentin edellytystä, mutta sitä täsmennettäisiin suhteessa 158 a §:ään siten, että edellytykset tulisivat sovellettaviksi oleskelun kestäessä yli kolme kuukautta. Sosiaalihuoltojärjestelmän kohtuutonta rasittamista ei mainittaisi erikseen, sillä se tulee huomioiduksi 158 a §:n 1 momentin 2 kohdan edellytyksen kautta.
Momentin 2 kohdassa säädettäisiin edellytykseksi se, että henkilön katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta 156 §:ssä säädetyin edellytyksin ja momentin 3 kohdassa kansanterveyttä 156 a §:ssä säädetyin edellytyksin. Nämä edellytykset vastaavat voimassa olevaa sääntelyä.
Kansallista turvallisuutta ei edelleenkään mainittaisi pykälässä erikseen. Tämä johtuu siitä, että vapaan liikkuvuuden direktiivissä säädetään yleisestä järjestyksestä ja yleisestä turvallisuudesta. Kuten edellä tässä esityksessä on todettu, 156 §:n osalta on arvioitu tarkoituksenmukaisemmaksi pitäytyä EU-lainsäädännössä käytetyssä yleisen turvallisuuden käsitteessä, jonka tulkinnasta on runsaasti EUT:n oikeuskäytäntöä. EUT on esimerkiksi ratkaisussaan Secretary of State for the Home Department vastaan CS (C‑304/14, 39 kohta) todennut, että käsitteeseen ”yleinen turvallisuus” kuuluu jäsenvaltion sisäinen ja ulkoinen turvallisuus.
Momentin 4 kohdan mukaan henkilö voitaisiin karkottaa, jos hän on tullut maahan hänelle määrätyn maahantulokiellon vastaisesti. Maahantulokieltoon määrättynä oleminen on aiemmin ollut ainoastaan käännyttämisen peruste. Koska käännyttäminen on kuitenkin voinut tulla kyseeseen paitsi rajalla myös sisämaassa, on se, että henkilö on määrätty maahantulokieltoon, syytä sisällyttää myös maasta karkottamisen perusteeksi. Lain 170 §:n 1 momentin mukaan unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä voidaan määrätä maahantulokieltoon, jos hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta taikka kansanterveyttä. Samaan momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös maahantulokiellon voimaantulon alkamishetkestä. Samalla tavalla kuin 167 §:n tarkoittamassa tilanteessa, myös karkottamisen perusteena voitaisiin soveltaa sitä, että henkilö on aiemmin määrätty maahantulokieltoon, vaikka päätös, jolla maahantulokielto on määrätty, olisi vielä vailla lainvoimaa.
Momenttiin lisättäisiin uusi 5 kohta, jonka mukaan unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä voitaisiin karkottaa, jos oleskeluoikeus olisi saatu 172 a §:ssä tarkoitetulla oikeuksien väärinkäytöllä. Lain 172 a §:n mukaan 10 luvun mukaiset oikeudet voidaan evätä, lopettaa tai peruuttaa, jos ne on saatu antamalla tietoisesti hakijan henkilöllisyyttä koskevia taikka muita asiaan vaikuttavia vääriä tietoja tai salaamalla tällaisia tietoja taikka muutoin oikeuksien väärinkäytöllä, kuten avioliitolla, joka on solmittu yksinomaan tässä luvussa säädettyjen oikeuksien saamiseksi. Pykälä perustuu vapaan liikkuvuuden direktiivin 35 artiklaan, jossa säädetään myös siitä, että artiklassa tarkoitettujen toimenpiteiden on oltava oikeasuhteisia, ja niissä on sovellettava direktiivissä säädettyjä menettelyä koskevia takeita.
Sisällöllisesti karkottamisen perusteet pysyisivät siis pääosin samoina kuin voimassa olevassa laissa. Pykälään ei kuitenkaan sisällytettäisi enää 167 §:n 3 kohdan edellytystä koskien oleskeluoikeuden rekisteröimistä tai oleskelukortin myöntämistä. Syynä on se, että unionin kansalaisella on perussopimusten perusteella oikeus vapaasti liikkua ja oleskella toisen jäsenvaltion alueella. Oleskeluoikeuden rekisteröintiä voidaan edellyttää, mutta se ei ole oleskeluoikeuden perustava, vaan valvonnallinen toimenpide. Sen yhteydessä voidaan tarkastaa esimerkiksi se, vaarantaako henkilö yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta. Rekisteröinnin laiminlyönti ei kuitenkaan itsenäisenä perusteena saa johtaa maasta poistamiseen. Näitä unionin oikeuden peruslähtökohtia pyritään tuomaan aiempaa vahvemmin lain tasolle.
Karkottamisen perusteeksi ei sisällytettäisi enää 155 §:n mukaista edellytystä koskien voimassa olevaa henkilötodistusta tai passia, vaan tämä vaatimus liittyisi selkeämmin maahantulon estämiseen Suomen rajalla, mistä säädetään 167 §:ssä. Hallintokäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että oleskelu maassa ilman voimassa olevaa henkilöllisyysasiakirjaa ei ole enää myöhemmässä vaiheessa henkilö Suomessa tavattaessa peruste käännyttämiselle ulkomaalaislain 167 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella, jos henkilöllisyysasiakirja on ollut voimassa, kun henkilö saapui Suomeen. Myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on ratkaisussaan asiassa C-215/03 Oulane (16–18, 24 ja 26 kohdat) katsonut, että henkilöiden vapaan liikkuvuuden periaate kuuluu yhteisön perusteisiin, ja niitä määräyksiä ja säännöksiä, joissa tämä periaate vahvistetaan, on tulkittava laajasti. Sen mukaan ”Voimassa olevan henkilökortin tai passin esittäminen yhteisön kansalaisuuden toteennäyttämiseksi on hallinnollinen muodollisuus, jonka ainoa tavoite on, että kansalliset viranomaiset toteavat oikeuden, joka johtuu suoraan kyseessä olevan henkilön asemasta. Näin ollen sen edellytykseksi, että jäsenvaltio tunnustaa palvelujen vastaanottajan, joka on toisen jäsenvaltion kansalainen, oleskeluoikeuden, ei voida asettaa sitä, että tämä kansalainen esittää voimassa olevan henkilökortin tai passin, jos hänen henkilöllisyytensä ja kansalaisuutensa voidaan ilman mitään epäselvyyttä todistaa muilla keinoilla.”
Pykälän 2 momentin sanamuotoa muutettaisiin poistamalla viittaus pysyvään oleskelukorttiin, jottei siitä syntyisi kuvaa, että unionin kansalaisen perheenjäseneltä edellytettäisiin oleskelukorttia.
Pykälän 5 momenttia muutettaisiin siten, että siitä kävisi ilmi, että pakottavaksi syyksi katsottaisiin myös se, että unionin kansalaisen epäillään vakavasti vaarantavan Suomen tai muun valtion turvallisuutta. Näissä tilanteissa pelkkä epäily olisi riittävä, eikä syyllistymistä tekoon edellytettäisi. Tämä on ollut lainsäätäjän tarkoitus säännöskohtaisten perustelujen perusteella jo aiemmin, mutta säännös on kirjoitettu siten, ettei sitä ole voitu soveltaa tarkoitetulla tavalla.
168 a §.Työntekijän ja työnhakijan maasta karkottaminen. Pykälään tehtäisiin muutokset, jotka johtuvat käännyttämisestä luopumisesta maastapoistamismenettelynä 10 luvussa. Jatkossa unionin kansalaista ja hänen perheenjäsentään koskisi yksi maastapoistamismenettely, josta säädettäisiin 168 §:ssä ja jota kutsuttaisiin maasta karkottamiseksi. Tämä pätisi myös pykälässä tarkoitettuun tilanteeseen, jossa unionin kansalainen on työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja taikka hän on tullut maahan työnhakuun ja voi esittää näyttöä todellisista mahdollisuuksistaan löytää työtä. Myös pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaavasti.
169 §.Pohjoismaan kansalaisen maasta karkottamisen perusteet. Pykälän otsikko ehdotetaan muutettavaksi, koska käännyttämisestä maastapoistamismenettelynä ehdotetaan koko luvussa luovuttavan. Jatkossa 10 luvussa olisi vain yksi maastapoistamismenettely, jota kutsuttaisiin maasta karkottamiseksi. Myös pykälän sisältö muutettaisiin vastaamaan tätä tilannetta. Pohjoismaan kansalaisen maahantulon estämisestä Suomen rajalla säädettäisiin 167 §:ssä. Pykälän 1 momentti muutettaisiin luettelon muotoon.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin myös siten, että siihen lisättäisiin uudeksi maasta karkottamisen perusteeksi se, että Pohjoismaan kansalainen on tullut Suomeen hänelle aiemmin määrätyn maahantulokiellon vastaisesti. Sääntely olisi jatkossa yhdenmukaista unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä maasta karkottamiseen nähden, sillä heidän kohdallaan riittää perusteeksi jo nyt yksinomaan se, että henkilö on määrättynä maahantulokieltoon.
Pykälän 2 momentti ehdotetaan kumottavaksi, koska rekisteröinti ei enää jatkossa määrittäisi kahta eri maastapoistamismenettelyä, vaan kyse olisi aina maasta karkottamisesta. Ehdotettavaan pykälän 3 momenttiin tehtäisiin momenttiviittauksia koskeva tekninen muutos.
170 §.Maahantulokiellon määrääminen ja peruuttaminen. Pykälän 1 momentista poistettaisiin viittaus käännyttämiseen. Muutos heijastelee koko 10 luvussa omaksuttua lähestymistapaa, jonka mukaan jatkossa olisi vain yksi maastapoistamismenettely eli maasta karkottaminen.
Lisäksi pykälän soveltamisalaa täsmennettäisiin siten, että siitä kävisi selkeämmin ilmi, että se kattaa kaikki käsillä olevan 10 luvun soveltamisalaan kuuluvat henkilöt. Tämä on ollut jo voimassa olevan säännöksen tarkoitus, eikä kyse ole sisällöllisestä muutoksesta. Lain 10 luvun piiriin kuuluvat paitsi unionin kansalaiset ja heihin rinnastettavat sekä näiden perheenjäsenet, myös Pohjoismaiden kansalaiset.
Pykälän 1 momenttia täsmennettäisiin maahantulokiellon voimassaolon alkamishetken osalta. Jos henkilön maahantulo estettäisiin Suomen rajalla, maahantulokielto tulisi voimaan välittömästi toimivaltaisen viranomaisen tehtyä asiassa päätöksen. Jos taas henkilö karkotettaisiin maasta, maahantulokiellon voimassaolo alkaisi siitä ajankohdasta, jolloin henkilö tosiasiallisesti poistuu Suomesta.
171 §.Toimivaltaiset viranomaiset. Pykälän 4 momentti koskien viranomaisten toimivallan jakaantumista ehdotetaan muutettavaksi täysin. Lain 151 ja 152 § eivät enää jatkossa koskisi toimivallan määräytymistä 10 luvussa. Toimivallan jakautumista poliisin ja rajatarkastusviranomaisen sekä Maahanmuuttoviraston välillä ei enää jatkossa määrittäisi se, onko unionin kansalainen tai Pohjoismaan kansalainen rekisteröinyt oleskelunsa maassa vaiko ei.
Pykälän 3 momenttia täsmennettäisiin nykyistä sääntelyä vastaavalla säännöksellä, jonka mukaan Maahanmuuttovirasto päättää maahantulokiellon peruuttamisesta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, että poliisi tai rajatarkastusviranomainen päättää unionin kansalaisen, hänen perheenjäsenensä tai Pohjoismaan kansalaisen maahantulon estämisestä käännyttämällä hänet Suomen rajalla 167 §:n perusteella. Myös Maahanmuuttovirasto voisi tehdä 167 §:ssä tarkoitetun päätöksen. Maahanmuuttoviraston toimivalta käsittäisi rajalla tapahtuvat käännyttämiset siltä varalta, että poliisi tai rajatarkastusviranomainen arvioisi, että asiassa tulisi määrätä maahantulokielto viittä vuotta pidemmäksi ajaksi tai jos poliisi tai rajatarkastusviranomainen katsoisi, että asialla on merkitystä 167 §:n soveltamisen kannalta muissa samankaltaisissa tapauksissa.
Pykälän 5 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto päättäisi unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsenensä taikka Pohjoismaan kansalaisen karkottamisesta poliisin tai rajatarkastusviranomaisen esityksestä taikka omasta aloitteestaan. Esimerkiksi tilanteet, joissa unionin kansalainen tai Pohjoismaan kansalainen olisi asettunut Suomeen pysyväisluonteisessa tarkoituksessa, kävisi täällä töissä ja viettäisi perhe-elämää, kuuluisivat Maahanmuuttoviraston toimivaltaan. Lähtökohtana olisi myös, että unionin kansalaisten perheenjäsenten karkottamisista päättäisi Maahanmuuttovirasto. Erityisesti sellaisia perhekokonaisuuksia koskeva päätöksenteko, joissa on Suomeen asettautuneita perheenjäseniä, on usein monimutkaista ja se olisi tarkoituksenmukaista säilyttää jatkossakin Maahanmuuttovirastolla. Maahanmuuttovirasto tekisi aina myös karkottamispäätöksen sellaisten henkilöiden kohdalla, joiden Suomessa oleskeleva perheenjäsen on Suomen kansalainen.
Pykälän 6 momentin mukaan poliisi tai rajatarkastusviranomainen voisi päättää unionin kansalaisen tai Pohjoismaan kansalaisen karkottamisesta, jos päätös karkottamisesta tehtäisiin 168 §:n 1 momentin 2–4 kohdan taikka 169 §:n 1 momentin perusteella ja unionin kansalainen tai Pohjoismaan kansalainen olisi oleskellut maassa enintään yhden vuoden ajan, eikä hänellä olisi maahan asettuneita perheenjäseniä Suomessa. Momentin 2 kohdassa tarkoitetun enintään yhden vuoden oleskelun aikana henkilölle ei olisi vielä ehtinyt kehittyä kovin vahvoja siteitä Suomeen. Jos henkilö ei olisi rekisteröinyt oleskeluoikeuttaan, yhden vuoden aika laskettaisiin hänen tosiasiallisesta maahantulostaan. Jos henkilö olisi rekisteröinyt oleskeluoikeutensa, aika laskettaisiin rekisteröinnin ajankohdasta lukien. Lyhytaikaiset poissaolot maasta eivät katkaisisi ajan laskentaa, jos henkilö pääsääntöisesti olisi oleskellut Suomessa ja olisi esimerkiksi täällä töissä. Myöskään tilanne, jossa henkilö esimerkiksi viettäisi viikonloput toisessa unionin jäsenmaassa, ei katkaisisi ajan laskentaa.
Ehdotetussa 3 kohdassa viitatuilla perheenjäsenillä, jotka eivät ole asettuneet Suomeen, tarkoitettaisiin sellaisia perheenjäseniä, joiden oleskelu maassa on lyhytaikaista, mahdollisesti turistina oleskelua. Merkkejä puolestaan siitä, että perheenjäsen on asettautunut Suomeen, voisivat olla esimerkiksi kotikunnan saaminen, rekisteröintimuodollisuuden täyttäminen, asunnon hankkiminen tai lasten ilmoittaminen kouluun.
Pykälän 7 momentin mukaan muussa kuin 6 momentissa tarkoitetussa tilanteessa poliisin tai rajatarkastusviranomaisen olisi esitettävä karkottamista Maahanmuuttovirastolle. Poliisin tai rajatarkastusviranomaisen tulisi myös tehdä Maahanmuuttovirastolle esitys unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsenensä taikka Pohjoismaan kansalaisen karkottamiseksi, jos se arvioi, että asiassa tulisi määrätä maahantulokielto viittä vuotta pidemmäksi ajaksi. Poliisi tai rajatarkastusviranomainen voisi tehdä esityksen Maahanmuuttovirastolle, jos se arvioisi, että asialla on merkitystä käsillä olevan pykälän soveltamisen kannalta muissa samankaltaisissa tapauksissa.
189 a §. Viittaus rikoslakiin.Lakiin lisättäisiin uusi pykälä, jossa viitattaisiin maahantulokiellon rikkomista koskevaan rikoslain 17 luvun 7 b §:ään. Lisäys on tarpeen, sillä ulkomaalaislaki ei tällä hetkellä sisällä viittaussäännöstä rikoslain maahantulokiellon rikkomista koskevan rangaistussäännöksen sisältävään pykälään.
193 §. Toimivaltainen hallinto-oikeus kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa. Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin toimivaltaisen hallinto-oikeuden määräytymisestä, kun on kyse tilapäisen suojelun saamiseksi tehdyn hakemuksen hylkäämiseen liittyvästä käännyttämisestä, josta olisi päättänyt poliisi tai rajatarkastusviranomainen. Ehdotettava muutos liittyy 151 §:n 2 momenttiin ehdotettavaan säännökseen, jonka perusteella myös poliisi ja rajatarkastusviranomainen voisivat tietyissä tilanteissa päättää tilapäistä suojelua saaneen käännyttämisestä. Kyseisissä tapauksissa taustalla olisi Maahanmuuttoviraston päätös oleskeluluvan epäämisestä tilapäisen suojelun perusteella, jonka yhteydessä on esitetty vaatimus siirtyä toiseen EU:n jäsenvaltioon tai Schengen-valtioon. Näissä tilanteissa olisi tarkoituksenmukaista, että käännyttämistä koskevan valituksen käsittelisi sama hallinto-oikeus, joka olisi käsitellyt tilapäisen suojelun epäämistä koskevan valituksen.
198 b §.Täytäntöönpanoa koskeva hakemus. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin vastaamaan 200 §:ään ehdotettavaa muutosta koskien karkottamispäätöksen täytäntöönpanon mahdollistamista 30 päivän kuluttua päätöksen tiedoksiannosta kaikissa tilanteissa, kun kyse ei ole kansainvälistä suojelua koskevasta asiasta tai ehdotettavan 200 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tilanteesta. Tästä syystä myös edellytys tehdä täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä koskeva hakemus 30 päivän kuluessa siitä, kun päätös on annettu tiedoksi hakijalle, tulisi koskea kaikkia karkottamispäätöksiä, pois lukien kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa tehdyt karkottamispäätökset ja 200 §:n 2 momentin tilanteet.
200 §.Karkottamispäätöksen täytäntöönpano muussa kuin kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa. Pykälää muutettaisiin siten, että muussa kuin kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa tehty karkottamispäätös voitaisiin panna täytäntöön aikaisintaan 30 päivän kuluttua päätöksen tiedoksiannosta. Tämä tarkoittaisi sitä, että muutoksenhaku karkottamispäätökseen ei automaattisesti lykkäisi päätöksen täytäntöönpanoa siihen asti, kunnes tuomioistuin ratkaisee valituksen. Ulkomaalainen saisi kuitenkin oleskella maassa 30 päivän muutoksenhaulle annetun määräajan. Jos päätöksestä valitettaisiin 30 päivän valitusajan sisällä, valitus ei estäisi päätöksen täytäntöönpanoa, mutta hallintotuomioistuin voisi hakemuksesta kieltää tai keskeyttää päätöksen täytäntöönpanon.
Muutokset toteutettaisiin poistamalla 1 momentin säännös koskien lainvoimaiseksi tulemisen edellyttämistä ja laajentamalla voimassa olevan pykälän 2 momentin säännös koskemaan kaikkia maasta karkottamista koskevia päätöksiä, pois lukien kuitenkin kansainvälistä suojelua koskeviin päätöksiin liittyvät karkottamispäätökset. Päätöstä maasta poistamisesta ei kuitenkaan saisi panna täytäntöön ennen kuin 198 b §:n 2 momentissa tarkoitettu hakemus koskien täytäntöönpanon keskeyttämistä tai kieltämistä olisi ratkaistu. Kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa tehtävien karkottamispäätösten täytäntöönpanokelpoisuudesta säädetään 200 a §:ssä velvoittavan EU-lainsäädännön mukaisesti, eikä kyseiseen pykälään ehdoteta tässä esityksessä muutoksia.
Ehdotettu muutos tarkoittaisi sitä, että maasta karkotettava henkilö voisi oleskella maassa valitusajan eli 30 päivän ajan. Lain 198 b §:n 2 momentissa tarkoitettu hakemus tulee tehdä pääasiaa koskevan valituksen yhteydessä. Jos henkilö hakee täytäntöönpanon keskeyttämistä tai kieltämistä, päätöstä ei saa panna täytäntöön ennen kuin tätä asiaa koskeva hakemus on ratkaistu. Kyseisen hakemuksen ratkaisemiselle tuomioistuimessa ei ole säädetty määräaikaa.
Muutoksen tarkoituksena on tehostaa palautusten täytäntöönpanoa, kun jatkossa kaikki karkottamispäätökset voitaisiin panna täytäntöön aiempaa nopeammin. Toistaiseksi nopeampi täytäntöönpano on koskenut ainoastaan rikosten perusteella karkotettavia. Kuitenkin esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilö on asunut Suomessa pitkään pysyvällä oleskeluluvalla, ja hänelle on muodostunut siteitä Suomeen, voi harkittavaksi tulla 147 a §:ssä tarkoitetun vapaaehtoisen paluun ajan pidentäminen esimerkiksi lapsen koulukäynnin johdosta.
Ehdotetun pykälän 1 momenttiin sisällytettäisiin voimassa olevan lain säännös siitä, että jos asiassa tarvitaan valituslupa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, valitus ei estä täytäntöönpanoa, ellei korkein hallinto-oikeus toisin määrää. Ehdotettuun 2 momenttiin sisällytettäisiin voimassa olevan pykälän 3 momentti, johon ei ehdoteta sisällöllisiä muutoksia.
200 b §. Unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä sekä Pohjoismaan kansalaisen maahantulon estämistä koskevan käännyttämispäätöksen täytäntöönpano. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä koskien unionin kansalaiselle ja hänen perheenjäsenelleen sekä Pohjoismaan kansalaiselle rajalla maahantulon estämiseksi tehdyn käännyttämispäätöksen täytäntöönpanoa. Ehdotettavan säännöksen mukaan päätös käännyttämisestä voitaisiin panna täytäntöön heti muutoksenhausta huolimatta, jollei hallinto-oikeus toisin määrää.
Voimassa olevan lain 201 a §:ssä säädetään unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä maasta poistamisen täytäntöönpanosta. Pykälä sisältää sekä käännyttämistä että maasta karkottamista koskevat täytäntöönpanosäännökset, jotka nyt ehdotetaan erotettavaksi eri pykäliin siten, että käsillä olevassa pykälässä säädettäisiin maahantulon estämisestä rajalla käännyttämällä ja 201 a §:ssä maasta karkottamisesta.
Ehdotettava säännös vastaisi pitkälti voimassa olevan 201 a §:n 1 momentin säännöstä. Sen mukaan unionin kansalaisen ja häneen rinnastettavan sekä hänen perheenjäsenensä käännyttämistä koskevan päätös voidaan panna heti täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, jollei hallinto-oikeus toisin määrää, jos joku käännytetään 167 §:n 1 kohdan tai 169 §:n 1 momentin perusteella ja asia on perustellusti kiireellinen. Ehdotettava 167 § sisältäisi voimassa olevien perusteiden lisäksi sen, että henkilö pyrkii maahan hänelle aiemmin määrätyn maahantulokiellon vastaisesti. Tämän perusteen täytäntöönpanokelpoisuudesta ei tällä hetkellä säädetä laissa.
201 a §.Unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä sekä Pohjoismaan kansalaisen maasta karkottamisen täytäntöönpano. Pykälä ehdotetaan uudistettavaksi kokonaisuudessaan. Myös pykälän otsikkoa täsmennettäisiin. Muutoksen taustalla on se, että jatkossa unionin kansalaisia koskisi vain yksi maastapoistamismenettely, jota kutsuttaisiin karkottamiseksi. Sisällöllisesti unionin kansalaisen sekä hänen perheenjäsenensä karkottamispäätöksen täytäntöönpanoa muutettaisiin siten, että päätös olisi lähtökohtaisesti täytäntöönpantavissa 30 päivän päästä päätöksen tiedoksisaannista. Voimassa olevan pykälän tavoin uudistettava pykälä koskisi paitsi unionin kansalaisia ja heidän perheenjäseniään myös unionin kansalaisiin rinnastettavia ja näiden perheenjäseniä sekä Pohjoismaan kansalaisia.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että karkottamista koskeva päätös voitaisiin panna täytäntöön aikaisintaan 30 päivän kuluttua siitä, kun se on annettu tiedoksi. Jos asiassa on haettu täytäntöönpanon keskeyttämistä tai kieltämistä, päätöstä ei kuitenkaan saisi panna täytäntöön ennen kuin tätä asiaa koskeva hakemus on ratkaistu. Säännös olisi samankaltainen kuin 200 §:ään ehdotettava kolmannen maan kansalaisen karkottamispäätöksen täytäntöönpanokelpoisuutta koskeva säännös.
Ehdotetun säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa maasta karkottamisen aiempaa tehokkaampi täytäntöönpano. Jos 10 luvun soveltamisalaan kuuluvan henkilön karkottaminen perustuu vakaviin tai pakottaviin syihin, hän on yleensä kiinniotettuna tai vankilassa, eikä tapaukseen liity ehdotettavassa 3 momentissa tarkoitettua kiireellisyyttä. Maahanmuuttoviraston tekemät päätökset pantaisiin lähtökohtaisesti täytäntöön tämän säännöksen tai 2 momentin säännöksen nojalla.
Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin poikkeusmahdollisuudesta 1 momentissa ehdotettavaan täytäntöönpanokelpoisuutta koskevaan pääsääntöön. Pykälän 2 momentin mukaan 168 §:n 1 momentin 4 kohdan tai 169 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella tehty karkottamispäätös voitaisiin panna heti täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Kyse on tilanteesta, jossa karkotettava on tullut maahan hänelle aiemmin määrätyn maahantulokiellon vastaisesti ja hänen maahantulonsa ja oleskelunsa maassa on näin ollen ollut alun perinkin laitonta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta panna poliisin tai rajatarkastusviranomaisen yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden perusteella tekemä karkottamispäätös heti täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Myös Maahanmuuttoviraston yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden perusteella tekemä päätös voitaisiin panna käsillä olevan momentin nojalla täytäntöön, jos päätös olisi tehty poliisin tai rajatarkastusviranomaisen esityksestä. Käytännössä kyse olisi tilanteista, joissa määrättäisiin yli viiden vuoden pituinen maahantulokielto. Näissä tilanteissa Maahanmuuttovirastolle esityksen tekevän poliisin tai rajatarkastusviranomaisen tulisi ottaa karkottamisesityksessään kantaa siihen, tulisiko mahdollinen karkottaminen panna täytäntöön tässä momentissa tarkoitetulla tavalla kiireellisesti.
Säännöksen soveltaminen edellyttäisi sitä, että asian arvioitaisiin olevan perustellusti kiireellinen. Edellytys perustellusta kiireellisyydestä perustuu vapaan liikkuvuuden direktiivin 30 artiklaan, jonka mukaan asianmukaisesti perusteltuja kiireellisiä tapauksia lukuun ottamatta alueelta poistumiseen varatun ajan on oltava vähintään yksi kuukausi päätöksestä ilmoittamispäivästä lukien. Voimassa olevan 201 a §:n 2 momentin jälkimmäisessä virkkeessä säädetään siitä, että jos 167 §:n 3 kohdan perusteella tehty päätös perustuu siihen, että sen, jota päätös koskee, katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta, ja asia on perustellusti kiireellinen, päätös voidaan heti panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Tämä mahdollisuus nopeaan täytäntöönpanoon on tarkoitus säilyttää. Nyt se ehdotetaan nivottavan aiempaan paremmin yhteen direktiivissä edellytettävän asian kiireellisyysvaatimuksen kanssa.
Maasta karkottamisesta päättävän viranomaisen olisi perusteltava asian kiireellisyys päätöksessä selkeästi erikseen. Kiireellinen karkottaminen olisi perusteltava todellisilla syillä ja sen olisi oltava oikeasuhteinen. Kiireellisyyttä arvioitaessa olisi otettava huomioon karkottamisen täytäntöönpanon vaikutus henkilön yksityis- ja perhe-elämään. Maasta karkottamisen täytäntöönpanosta aiheutuvia, yksityis- ja perhe-elämään vaikuttavia asioita ovat muun muassa irtisanoutuminen työstä, vuokrasopimuksen irtisanominen, irtaimiston lähettäminen uuteen asuinpaikkaan ja lasten koulunkäynnin keskeytyminen.
Lain 168 b §:ssä säädetään maasta karkottamista koskevasta kokonaisharkinnasta. Sen mukaan ennen yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyviin syihin perustuvaa maasta karkottamista koskevaa päätöstä on otettava huomioon, kuinka kauan unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä on oleskellut maassa, hänen ikänsä, terveydentilansa sekä perhetilanteensa ja taloudellinen tilanteensa ja kuinka hyvin asianomainen on kotoutunut Suomen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Lisäksi on otettava huomioon, missä määrin unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenellään on yhteyksiä kotimaahansa. Kuten nykyisin, 10 luvussa tarkoitetussa karkottamisessa tulisi ottaa soveltuvin osin huomioon 146 §:n mukainen kokonaisharkinta. Myös tämä kokonaisharkinta, erityisesti se, kuinka hyvin henkilö on kotoutunut suomalaiseen yhteiskuntaan, tukee päätöksentekijää päätöksen täytäntöönpanon kiireellisyyden arvioinnissa. Mitä enemmän siteitä Suomeen ja mitä vahvempia ne olisivat, sitä kohtuuttomampana heti päätöksen tiedoksiannon jälkeen tapahtuvaa täytäntöönpanoa voitaisiin pitää.
Karkottamispäätös voitaisiin panna täytäntöön perustellusti kiireellisenä, jos unionin kansalaisen voitaisiin perustellusti katsoa hyödyntäneen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen pääasiassa rikollisen toimintansa mahdollistamiseksi. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että unionin kansalainen olisi syyllistynyt rikoksiin lyhyen maassa oleskelunsa aikana. Perusteltua kiireellisyyttä puoltaisi se, ettei karkotettavalla ole ollut tarkoitustakaan asettua maahan pidempiaikaisesti. Toisaalta esimerkiksi asiat, joissa on kyse henkeen tai terveyteen kohdistuneista rikoksista, huumerikoksista tai anastusrikoksista, katsottaisiin lähtökohtaisesti perustellusti kiireellisiksi. Perusteltua kiireellisyyttä arvioitaessa myös rikollisuuden ammattimaisuus ja rikosten jatkamisvaara tulisi ottaa huomioon.
Voimassa olevan pykälän 6 momentin säännös ehdotetaan poistettavaksi. Momentin säännös sisällytettiin aikanaan direktiiviä täytäntöönpantaessa lakiin, mutta se ei ole tarpeen. Tämä johtuu siitä, että Suomessa ei ole käytössä direktiivin 33 artiklassa tarkoitettuja tilanteita, joissa karkottamispäätös tehtäisiin rangaistuksena tai vankeusrangaistuksen oikeudellisena seurauksena. Direktiivissä tarkoitettu kahden vuoden sääntö, joka sisältyy 6 momenttiin, koskee yksinomaan edellä mainittuja tilanteita, eikä sen kansallinen täytäntöönpano ole tarpeen.
201 b §. Pääsyn epäämistä koskevan päätöksen täytäntöönpano. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska pääsyn epäämistä koskevan päätöksen täytäntöönpanosta säädetään Schengenin rajasäännöstössä, joka on asetuksena Suomessa ja muissa jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä. Schengenin rajasäännöstön 14 artiklan 3 kohdan mukaan muutoksenhaku ei lykkää pääsyn epäämispäätöksen täytäntöönpanoa. Tarkoituksena ei ole muuttaa nykykäytäntöä. Muutos on osa pääsyn epäämistä koskevan sääntelyn kansallisen täytäntöönpanon uudelleen tarkastelua ja liittyy myös Suomen aikeeseen ilmoittaa komissiolle paluudirektiivin poikkeamismahdollisuuden käyttöönotosta pääsyn epäämisen osalta.
205 §.Tiedoksianto Suomessa. Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä säädettäisiin myös rajatarkastusviranomaiselle toimivalta toimittaa maastapoistamispäätöksen tiedoksianto kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa. Ehdotetun muutoksen tavoitteena on lisätä prosessien sujuvuutta ja tehostaa siten maasta poistamisia.
Rajatarkastusviranomainen voisi antaa tiedoksi kansainvälistä suojelua koskevia kielteisiä päätöksiä. Kyse voisi olla esimerkiksi rajamenettelyssä tehdyistä päätöksistä. Vastaava joustavuus kuin laissa jo on säädetty poliisin ja Maahanmuuttoviraston osalta on tarpeen myös suhteessa rajatarkastusviranomaiseen. Poliisin tavoin myös rajatarkastusviranomainen voisi pyytää Maahanmuuttovirastoa antamaan päätöksen tiedoksi, jos virasto voisi tarkoituksenmukaisesti huolehtia tiedoksiantotehtävästä. Näin pyritään varmistamaan tiedoksi antamisen tehokkuus ja joutuisuus eri tilanteissa.
Pykälän 4 momenttia täsmennettäisiin siten, että se koskisi jatkossakin myös siirtopäätöksen saaneita. Muutos on tarpeen sen vuoksi, että hallinta-asetuksen mukaista siirtopäätöstä ei enää jatkossa pidettäisi kansallisesti käännyttämisenä, eikä siihen voitaisi viitata maastapoistamispäätöksenä.
206 §.Tiedoksianto ulkomailla. Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin mahdollisuudesta antaa tietyin edellytyksin tiedoksi 150 d §:ssä tarkoitettu ennakollista maahantulokieltoa koskeva päätös vasta myöhemmin, kun maahantulokieltoon määrätty kolmannen maan kansalainen hakee viisumia tai oleskelulupaa Suomeen tai toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon tai Schengen-valtioon. Tulevaisuudessa kyseeseen tulisi myös ETIAS-matkustuslupa viisumivapaista maista tulevien osalta. Uusi säännös on tarpeen, koska ennakollisen maahantulokiellon kohteena olevien, vakavan turvallisuusuhkan aiheuttavien henkilöiden kohdalla voi osoittautua, että tiedoksianto vaarantaisi yleisen turvallisuuden, kansallisen turvallisuuden tai maanpuolustuksen takaamisen tai olisi tarve välttää tuottamasta haittaa rikosten ennalta estämiselle, paljastamiselle tai selvittämiselle taikka rikoksiin liittyville syytetoimille.
Ulkomaalaislain 206 §:n 2 momentissa säädetään tiedoksiannosta ulkomaille postitse ja 3 momentissa tiedoksiannosta Suomen tai toisen Schengen-valtion edustuston taikka ulkoisen palveluntarjoajan kautta. Pykälän 4 momentin mukaan, jos ulkomaille tarkoitettua tiedoksiantoa ei saada toimitetuksi, asiakirja annetaan tiedoksi Suomessa yleistiedoksiannolla siten kuin siitä hallintolain 62 §:ssä säädetään.
Lähtökohtaisesti myös ennakollisen maahantulokiellon tiedoksiantoon sovellettaisiin tämän pykälän 1–4 momentin säännöksiä. Käytännössä tiedoksiantoa vaikeuttaa se, että maahantulokieltoon määrätyllä henkilöllä ei todennäköisesti ole itsellään tietoa siitä, että Suomi on määrännyt hänet maahantulokieltoon. Hän ei tästä syystä voi myöskään itse myötävaikuttaa tiedoksiannon toteutumiseen. Huomionarvoista kuitenkin on, että maahantulokielto tulisi ehdotettavan 150 d §:n 3 momentin mukaan voimaan heti kun sitä koskeva päätös on tehty. Myös SIS-kuulutus tehtäisiin heti päätöksenteon jälkeen.
Turvallisuusviranomaisten arvion mukaan kaikissa tapauksissa ei olisi perusteltua, että tieto ennakolliseen maahantulokieltoon määrätystä henkilöstä julkaistaisiin yleistiedoksiantona poliisin verkkosivuilla. Uudella säännöksellä mahdollistettaisiin se, että tiedoksianto voitaisiin toteuttaa vasta kun maahantulokieltoon määrätty kolmannen maan kansalainen on yhteydessä viranomaisiin hakiessaan viisumia tai oleskelulupaa Suomeen tai toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon tai Schengen-valtioon. Edellytyksenä tiedoksiannon lykkäämiselle myöhempään ajankohtaan olisi se, että maahantulokiellon määräävä poliisi arvioisi, että päätöksen antaminen tiedoksi viipymättä sen tekemisen jälkeen vaarantaisi kansallisen turvallisuuden, maanpuolustuksen tai yleisen turvallisuuden takaamisen, rikosten ennalta estämisen, paljastamisen tai selvittämisen taikka niihin liittyvät syytetoimet. Tiedoksiannon lykkääminen edellyttäisi aina tapauskohtaista punnintaa sekä lain 5 §:n mukaisen oikeasuhtaisuusperiaatteen noudattamista.
Ehdotetun säännöksen taustalla on SIS-rajatarkastusasetuksen 52 artikla, jonka 1 kohdassa säädetään velvollisuudesta ilmoittaa kolmansien maiden kansalaisille, joista on tehty kuulutus SIS-järjestelmään, tällaisen kuulutuksen tekemisestä. Saman artiklan 2 kohdan mukaan tietoja ei kuitenkaan anneta, jos kansallisessa lainsäädännössä sallitaan tiedonsaantioikeuden rajoittaminen erityisesti valtion turvallisuuden, puolustuksen ja yleisen turvallisuuden takaamiseksi tai jos on kyse rikosten ehkäisemisestä, paljastamisesta, tutkinnasta ja rikoksiin liittyvistä syytetoimista. Tiedoksiannon lykkäämisen tarkoituksena olisi taata yleinen turvallisuus, maanpuolustus tai kansallinen turvallisuus. Lisäksi tarkoituksena olisi välttää tuottamasta haittaa rikoksen ennalta estämiselle, paljastamiselle, selvittämiselle tai rikoksiin liittyville syytetoimille, jonka tiedoksianto voisi aiheuttaa. Kyse voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa tiedoksianto vaarantaisi rikostutkinnan toteutumisen. Kyse olisi samoista perusteista, joiden perusteella tiedonsaantioikeutta voidaan SIS-rajatarkastusasetuksen 52 artiklan 2 kohdan perusteella kansallisessa lainsäädännössä rajoittaa.
SIS-rajatarkastusasetuksen nojalla käsiteltyjen tietojen käsittelyyn sovelletaan pääsääntöisesti EU:n yleistä tietosuoja-asetusta. Ottaen huomioon ennakollisen maahantulokieltokuulutuksen tarkoitus ja käsiteltävät tiedot, tietojen käsittely kuuluu kuitenkin rikosasioiden tietosuojadirektiivin soveltamisalaan. Kyseinen direktiivi on pantu kansallisesti täytäntöön rikosasioiden tietosuojalailla (1054/2018), jonka 28 §:ssä on rajoitettu rekisteröidyn tiedonsaantioikeutta, jos se rekisteröidyn oikeudet huomioon ottaen on oikeasuhtaista ja välttämätöntä: 1) rikosten ennalta estämiselle, paljastamiselle, selvittämiselle tai rikoksiin liittyville syytetoimille taikka rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanolle aiheutuvan haitan välttämiseksi; 2) viranomaisen muun tutkinnan, selvityksen tai vastaavan menettelyn turvaamiseksi; 3) yleisen turvallisuuden suojelemiseksi; 4) kansallisen turvallisuuden suojelemiseksi; tai 5) muiden henkilöiden oikeuksien suojelemiseksi.
Jos henkilö hakisi viisumia tai oleskelulupaa Suomeen, ennakollista maahantulokieltoa koskeva päätös voitaisiin antaa hänelle tiedoksi Suomen viranomaisten toimesta. Jos henkilö hakisi oleskelulupaa tai pitkäaikaista viisumia johonkin toiseen Schengen-valtioon, saisivat kyseisen valtion viranomaiset tiedon Suomen SIS-järjestelmään tallentamasta maahantulon ja maassa oleskelun epäämistä koskevasta kuulutuksesta. Tällöin henkilölle annettaisiin tieto Suomen määräämästä maahantulokiellosta ja hänet ohjeistettaisiin ottamaan yhteyttä Suomen viranomaisiin. Suomen viranomaiset antaisivat henkilölle tiedoksi maahantulokieltoa koskevan päätöksen ja muutoksenhakuaika alkaisi päätöksen tiedoksiannosta.
Ulkomailla olevalla henkilöllä, joka on määrätty maahantulokieltoon, olisi ulkomaalaislain 190 §:n mukainen oikeus hakea saamaansa päätökseen muutosta valittamalla. Hallintoprosessi toteutettaisiin samalla tavalla kuin tälläkin hetkellä sellaisissa valitusasioissa, joissa suojelupoliisi on antanut lausunnon. Suojelupoliisille järjestetään näissä tapauksissa suljettu suullinen käsittely lausunnon perusteluiden esittämiseksi hallinto-oikeudelle ja tämän jälkeen hallinto-oikeus arvioi, tuleeko valittajalle järjestää suullinen käsittely. Tämä voidaan toteuttaa etäyhteyksin. Hallinto-oikeus arvioi tällöin suojelupoliisin tietojen asianosaisjulkisuuden. Edellä kerrotun perusteella voidaan todeta, että ehdotus turvaisi ennakolliseen maahantulokieltoon määrätyn henkilön oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.
Vaikka tiedoksianto ehdotetun säännöksen nojalla voisi tapahtua pitkänkin ajan kuluttua sen jälkeen kun maahantulokieltopäätös ja sitä koskeva kuulutus on tehty, olisi se kuitenkin näissä tilanteissa tehokas tapa turvata henkilön tosiasiallinen oikeus hakea muutosta maahantulokieltopäätökseen. Niin kauan kun henkilö ei olisi pyrkimässä Suomeen tai Schengen-alueelle, ei hänelle määrätty maahantulokielto vaikuttaisi hänen elämäänsä tai oikeuksiinsa Schengen-alueen ulkopuolella. Hänellä olisi kuitenkin päätöksen tiedoksi saatuaan käytössään tehokkaat oikeussuojakeinot samalla tavalla kuin muissakin ulkomaalaisasioissa riippumatta siitä, missä päin maailmaa hän oleskelee.