1.1  Tausta

Lapseen kohdistuneen seksuaali- tai pahoinpitelyrikoksen selvittämiseen liittyvät terveydenhuollon palvelut ovat osa rikosten esitutkintaa, jonka tavoitteena on selvittää lapsen kuulemisen ja muutoin saatavissa olevan lääketieteellisen ja muun näytön avulla sitä, onko epäilty rikos tapahtunut. Rikosepäilyn selvittämistä tukee mahdollisimman luotettava lapsen kertomus, jonka saaminen edellyttää lapsen iän ja kehitystason, psyykkisen kehityksen ja lapsen edun huomioivaa erityisosaamista. Vaikka poliiseille järjestetään lapsirikostutkinnan erityiskoulutusta, myös lasten- tai nuorisopsykiatrinen ja psykologinen asiantuntemus voi olla lapsen kuulemisessa tarpeen. Erityisosaamisen tarve korostuu muun muassa silloin, kun lapsi on alle kouluikäinen tai hänen kehityksessään on viiveitä. 

Suomen ensimmäinen lasten ja nuorten oikeuspsykologian ja -psykiatrian yksikkö, jäljempänä OiPsy-yksikkö, aloitti toimintansa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuonna 2001. Valtio avusti toiminnan käynnistymistä erillisrahoituksella. Tuohon aikaan lapsiin liittyviä rikosepäilyitä koskevia tutkimuksia tehtiin lisäksi muissa sairaaloissa sekä kasvatus- ja perheneuvoloissa. Tutkimukset käynnistettiin poliisin tekemän pyynnön tai terveydenhuollosta tulleen lähetteen perusteella, minkä lisäksi väkivaltaepäilyihin liittyviä selvittelyitä tehtiin myös sosiaalitoimen pyynnöstä. OiPsy-yksiköiden toiminnan käynnistyttyä nousi esiin tarve yhdenmukaistaa ja selkiyttää valtakunnallisesti terveydenhuollon tehtäviä lapsiin kohdistuvien väkivaltaepäilyiden esitutkinnassa, Stolt, Sini—Laajasalo, Taina ym.: Lasten ja nuorten oikeuspsykologian ja -psykiatrian yksiköiden toiminta ja toiminnan periaatteet Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Ohjaus 8/2023, s. 7—8. Saatavilla: . (jäljempänä Stolt—Laajasalo ym. 2023)https://www.julkari.fi/handle/10024/146793 mikä johti lapseen kohdistuneen seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksen selvittämisen järjestämisestä annetun lain (1009/2008), jäljempänä seri-laki, säätämiseen. 

Seri-lain painopiste on lapsen tutkimisessa ja siinä, miten tutkimuksista aiheutuneet kustannukset korvataan valtion varoista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lapsiin kohdistuvien rikosten selvittämisessä on kuitenkin tapahtunut paljon kansainvälistä kehitystä, minkä lisäksi seri-lain mukaista toimintaa on viime vuosina kehitetty kansallisesti eri hankkeissa. Erityisen keskeiseksi näkökulmaksi on noussut se, että eri viranomaisten välinen moniammatillinen yhteistyö ja siihen liittyvä tiedonvaihto ovat olennaista lapsen edun turvaamiseksi rikosprosessissa. 

Hallituksen esityksellä toteutetaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan lapseen kohdistuvan seksuaaliväkivallan tapauksissa varmistetaan lapsen edun mukainen tutkinta ja monialainen tuki eri viranomaisten yhteistyönä. Vahva ja välittävä Suomi. Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 16.6.2023, s. 194. 

1.2  Valmistelu

Hallituksen esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä. Hallituksen esityksen luonnoksesta järjestettiin lausuntokierros 3.11.—15.12.2025. Lausuntopyyntö julkaistiin lausuntopalvelu.fi-palvelussa, ja lausuntopyyntö lähetettiin muun muassa asian kannalta keskeisille ministeriöille ja muille valtion viranomaisille sekä hyvinvointialueille ja lapsi- ja uhrijärjestöille. Lausuntopalautetta käsitellään jäljempänä jaksossa 6, ja lausuntopalautteesta on laadittu erillinen yhteenveto. Lausuntoyhteenveto ja muut hankkeen asiakirjat löytyvät valtioneuvoston hankesivuilta osoitteesta https://valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella STM163:00/2024. 

Lainvalmistelun kuulemisoppaan mukaan lasten ja nuorten näkemyksiä tulee selvittää aina, kun säädöshankkeella arvioidaan olevan heidän elämäänsä joko suoria tai välillisiä vaikutuksia, ja lapsilla ja nuorilla on oikeus osallistua heitä koskettavien asioiden valmisteluun ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Lainvalmistelun kuulemisopas, Valtioneuvoston julkaisuja 2025:88, s. 109. Esityksen vaikutukset kohdistuisivat suurelta osin lapsiin, mutta esitysluonnoksesta ei silti ole kuultu erikseen lapsia. Näin on siksi, että lasten kuulemiseen esityksen aihepiiristä voisi liittyä eettisiä ongelmia ja yksiköiden asiakkaina on enimmäkseen varsin pieniä lapsia, joiden kuuleminen on ylipäätään haastavaa. Lisäksi suomalaisten lasten näkemyksiä jäljempänä selostettavasta Barnahus-mallista on jo aiemmin kuvattu Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö Suomessa -tutkimusraportissa. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö Suomessa — Barnahus-projekti, Tutkimusraportti kvalitatiivisista ja kvantitatiivisista osatutkimuksista, © Euroopan neuvosto, toukokuu 2023. Kaikki oikeudet pidätetään. Lisensoitu Euroopan unionille tietyin ehdoin. https://rm.coe.int/report-on-child-sexual-abuse-in-finland-fin/1680ad54d7 

Hallituksen esityksen luonnos on käsitelty lasten, nuorten ja perheiden ministerityöryhmässä. 

2.1  Nykytila

2.2  Nykytilan arviointi

Yleistä

Sekä rikoksen uhrien asemaan liittyvä EU-oikeus että kansainväliset lapsiystävällisen oikeudenkäynnin laatustandardit, erityisesti eurooppalaiseksi hyväksi käytännöksi määritellyt Barnahus-laatustandardit, ovat kehittyneet merkittävästi seri-lain säätämisen jälkeen. Hannonen—Lilja 2024, s. 7. Seri-lain mukaista toimintaa on kehitetty Barnahus-hankkeessa, joka on kuitenkin päättymässä. 

Vuosien 2021—2024 aikana Euroopan neuvosto ja EU tukivat hankkeella “Ensuring child-friendly justice through the effective operation of the Barnahus-units in Finland” Suomen viranomaisia vastaamaan kansallisessa Barnahus-hankkeessa tunnistettuihin tarpeisiin ja haasteisiin. Vuonna 2022 valmistui selvitys asiaa koskevasta lainsäädännöstä Lilja, Inka—Hiilloskivi, Miina: Lapsiin kohdistuviin hyväksikäyttöepäilyihin puuttuminen: Selvitys Suomen lainsäädännöstä. Euroopan neuvosto 2022. (jäljempänä Lilja—Hiilloskivi 2022) ja vuonna 2024 yksityiskohtainen perustelumuistio lapseen kohdistuneen seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksen selvittämisen järjestämisestä annetun lain muutostarpeista Hannonen—Lilja 2024.. Lainmuutostarpeita on selvitetty lisäksi valtioneuvoston tilaamassa selvityksessä, joka koski lapsirikosasioiden moniammatillista esikäsittelyä. Fadjukoff, Mari—Ellonen, Noora: Lapsirikosasioiden moniammatillinen esikäsittely huomioitava lainsäädännössä. Policy Brief 2023:39, Valtioneuvoston kanslia. (jäljempänä Fadjukoff—Ellonen 2023) 

Edellä mainituissa selvityksissä havaittuja lainsäädännön muutostarpeita käsitellään jäljempänä. 

Seri-lain soveltamisala

Seri-lakia sovelletaan sen 1 §:n 1 momentin mukaan lapseen kohdistuneisiin seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksiin. Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laiksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisen järjestämisestä (HE 126/2008 vp) ehdotettiin, että seri-laissa olisi säädetty terveydenhuollossa tehtävästä tutkimuksesta lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn selvittämiseksi ja haitan arvioimiseksi. Ilmaisu ”lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö” muutettiin kuitenkin eduskuntakäsittelyn aikana muotoon ”lapseen kohdistunut seksuaalirikos”. Sosiaali- ja terveysvaliokunta viittasi mietinnössään siihen, että lain soveltamisalaa koskeva muotoilu oli saadun selvityksen mukaan laaja, jotta se mahdollistaisi seri-laissa tarkoitettujen asiantuntijapalvelujen tarjoamisen lapseen kohdistuneen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämiseen riippumatta siitä, millä rikosnimikkeellä asiaa tutkitaan tai missä vaiheessa asian selvittäminen on poliisissa. Valiokunta totesi, että hallituksen esityksessä ehdotettu rikosnimikkeen käyttö lain soveltamisalasäännöksessä olisi kuitenkin johtanut lainkohdan liian suppeaan tulkintaan. Siksi valiokunta ehdotti 1 §:n ja lain nimikkeen täsmentämistä lakiehdotuksen tarkoituksen mukaisesti koskemaan lapseen kohdistuneiden seksuaalirikosten selvittämistä. StVM 29/2008 vp, s. 2. 

Pahoinpitelyrikokset lisättiin lain soveltamisalaan lailla 793/2013. Lain esitöissä ei ole otettu tarkemmin kantaa siihen, mitä seri-laissa tarkoitetaan pahoinpitelyrikoksilla. On siis jossain määrin tulkinnanvaraista, onko tarkoituksena ollut laajentaa lain soveltamisala kattamaan myös sellaiset rikokset, joiden tunnusmerkistö voi käytännössä sisältää pahoinpitelyn (esimerkiksi ryöstörikokset). Tulkinnanvaraisena voidaan pitää myös sitä, kuuluuko esimerkiksi tapon yritys rikoksiin, joita OiPsy-yksiköissä voidaan selvittää. 

Käytännössä onkin syntynyt epäselvyyttä siitä, minkä rikosten kohteeksi joutuneita lapsia voidaan kuulla seri-lain mukaisissa tutkimusyksiköissä. Yksiköt ja poliisi ovat tulkinneet lakia niin, että esimerkiksi vapaudenriisto tai ihmiskauppa eivät kuulu lain soveltamisalaan. Hannonen—Lilja 2024, s. 8 ja 12. Kolmannen Barnahus-laatustandardin mukaan Barnahusin kohderyhmään kuuluvat kuitenkin kaikki lapset, jotka ovat mihin tahansa väkivallan muotoon liittyvän rikoksen uhreja, ja väkivalta määritellään standardissa kaikenlaiseksi ruumiilliseksi ja henkiseksi väkivallaksi, vahingoittamiseksi ja pahoinpitelyksi, laiminlyönniksi tai välinpitämättömäksi tai huonoksi kohteluksi tai hyväksikäytöksi, mukaan lukien seksuaalinen hyväksikäyttö. Seri-lain soveltamisalan rajaus pelkkiin seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksiin on siis myös Barnahus-laatustandardien näkökulmasta katsottuna liian suppea. Lisäksi voidaan arvioida, että myös esimerkiksi ihmiskaupan uhreiksi joutuneet lapset voisivat hyötyä OiPsy-yksiköiden asiantuntemuksesta. Lilja—Hiilloskivi 2022, s. 37. 

Seri-lakia sovelletaan sen 1 §:n 2 momentin mukaan lähtökohtaisesti vain alle 16-vuotiaisiin lapsiin, ja 16- ja 17-vuotiaisiin lapsiin lakia sovelletaan vain, jos siihen on erityistä perustetta lapsen terveydentila ja kehitys huomioon ottaen. Seri-laki on koskenut alun perin nimenomaan lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten selvittämistä, ja rikoslaissa (39/1889) säädetty niin sanottu suojaikäraja on pääsääntöisesti 16 vuotta. Kuitenkin lapsenraiskauksesta tuomitaan rikoslain 20 luvun 12 §:n 2 momentin mukaan se, joka on sukupuoliyhteydessä kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden. Lisäksi silloin, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden, seksuaalisesta kajoamisesta lapseen tuomitaan rikoslain 20 luvun 14 §:n 2 momentin mukaan se, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneelle lapselle muun kuin rikoslain 20 luvun 12 §:ssä tarkoitetun seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä, tai saa tämän ryhtymään sellaiseen tekoon. Edellä sanottu koskee myös lapsenraiskauksen ja seksuaalisen kajoamisen lapseen törkeitä tekomuotoja. 

Seri-laissa säädetystä ikärajasta seuraa, että tietyissä tilanteissa rikosepäilyt, joita tutkitaan lapsenraiskauksena tai seksuaalisena kajoamisena lapseen taikka niiden törkeinä tekomuotoina, eivät lähtökohtaisesti kuulu seri-lain soveltamisalaan: näiden rikosepäilyjen kohdalla 16- ja 17-vuotiaat uhrit voidaan tutkia yksikössä vain, jos siihen on erityistä perustetta lapsen terveydentila ja kehitys huomioon ottaen. Siihen nähden, että seri-laki on alkujaan säädetty tukemaan nimenomaan lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten selvittämistä, ei voida pitää johdonmukaisena, että mitään lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia on edes tietyissä tilanteissa suljettu lähtökohtaisesti pois seri-lain soveltamisalasta. Näin on huolimatta siitä, että 16 vuotta täyttäneet seksuaaliväkivallan uhrit tutkitaan yleensä naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen (SopS 53/2015) 25 artiklassa tarkoitetuissa seksuaalisen väkivallan uhreja varten perustetuissa tukikeskuksissa. 

Lapsen oikeuksien sopimuksen 1 artiklan mukaan lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ja kolmannen Barnahus-laatustandardin mukaan Barnahusin kohderyhmään kuuluvat kaikki lapset, jotka ovat mihin tahansa väkivallan muotoon liittyvän rikoksen uhreja. Tästä näkökulmasta voidaan pitää epäjohdonmukaisena, että seri-lain soveltamisala ei lähtökohtaisesti kata kaikkia alle 18-vuotiaita ja että 16- ja 17-vuotiaat kuuluvat lain soveltamisalaan vain erityistilanteissa. 

Lisäksi seri-lain soveltamisala kattaa vain lapset, joiden epäillään joutuneen rikoksen uhriksi. Sen sijaan lapset, joiden epäillään joutuneen todistamaan esimerkiksi perheen sisäistä väkivaltaa, jäävät lain soveltamisalan ulkopuolelle. OiPsy-yksiköiden asiantuntemusta voitaisiin kuitenkin tarvita myös tällaisten lasten kuulemisessa, ja kolmannen Barnahus-laatustandardin mukaan Barnahusin kohderyhmään kuuluvatkin myös kaikki lapset, jotka ovat mihin tahansa väkivallan muotoon liittyvän rikoksen todistajia. Käytännössä ainakin osa yksiköistä on jo nykyisin avustanut poliisia lapsitodistajien kuulemisessa, mutta tästä aiheutuneita kustannuksia ei ole korvattu seri-lain mukaisesti valtion varoista. Lisäksi uudistettavana olevassa uhridirektiivissä saatetaan jatkossa edellyttää, että kohdennettuja ja yhdennettyjä tukipalveluita tarjotaan myös lapsiuhreille, jotka ovat todistaneet rikosta. 

Seri-laki ei kata myöskään rikoksesta epäiltyjä lapsia. Lapsiepäiltyjen kohdalla ei siis ole olemassa keskitettyä tahoa, jonka puoleen poliisi voisi kääntyä esimerkiksi sen arvioimiseksi, miten lapsen kuulustelu tulisi suorittaa. Rikoksesta epäillyt lapset, samoin kuin rikosta todistaneet lapset, voivat kuitenkin olla yhtä lailla traumatisoituneita kuin rikoksen uhriksi joutuneet lapset, ja myös heidän kuulemisensa voi olla haasteellista Lilja—Hiilloskivi 2022, s. 50—51.. Käytännössä OiPsy-yksiköt ovat auttaneet poliisia rikoksesta epäiltyjen lasten haastattelemisessa, mutta tämä on ollut melko harvinaista eikä tästä aiheutuneita kustannuksia ole korvattu valtion varoista. 

Yksiköiden tehtävät ja moniammatillinen yhteistyö

Seri-laissa yksiköiden tehtäväksi säädetään vain tutkimuksen tekeminen ja lausunnon antaminen tutkimuksen perusteella. Seri-laissa ei sen sijaan säädetä muista tehtävistä, joita yksiköt ovat alkaneet hoitaa Barnahus-hankkeen myötä. 

LASTA-seula-mallista ei säädetä seri-laissa, mutta se on otettu käyttöön jokaisessa OiPsy-yksikössä. Toimintatavat kuitenkin eroavat eri yhteistyö- ja hyvinvointialueittain: osa alueista on esimerkiksi kehittänyt oman lomakkeen taustatietojen seulomista varten sen sijaan, että ne käyttäisivät tätä tarkoitusta varten laadittua LASTA-lomaketta. Osalla alueista moniammatillisen asiantuntijaryhmän kokoukset pidetään ilman hyvinvointialueen edustajia, kun taas osa alueista kutsuu kokouksiinsa aina lapsen oman sosiaalityöntekijän ja terveydenhuollon edustajan. Osalla alueista taustatiedot seulotaan sekä sosiaali- että terveydenhuollon tiedoista, toisilla taas seulonta kattaa vain sosiaalihuollon tiedot. Kaikilla alueilla LASTA-seula-palavereissa ei myöskään ole mukana OiPsy-yksikön edustajaa. Toimintamallien välisiä eroja eri alueilla kuvataan lähemmin vuonna 2023 julkaistussa tutkimuksessa Fadjukoff—Hautamäki—Hakala—Ellonen 2023.. 

Toimintamallien erilaisuus selittyy poliisitoiminnan alueellisilla eroilla sekä hyvinvointialueiden erilaisilla laintulkinnoilla sen suhteen, voivatko ne luovuttaa terveydenhuollon tietoja esitutkintaa varten. Lisäksi LASTA-mallin soveltamisen alueelliseen epäyhtenäisyyteen vaikuttaa se, että eri hyvinvointialueilla seulontaa tekevät henkilöt ovat sijoittautuneet eri toimintoihin (terveydenhuoltoon, sosiaalihuoltoon tai OiPsy-yksikköön), joten heidän tiedonsaantioikeutensa vaihtelevat. 

Edellä sanotusta aiheutuu alueellista epäarvoa rikoksen uhriksi joutuneiden lasten välille. Toimiva viranomaisyhteistyö on keskeinen edellytys lapsiin kohdistuvan väkivallan tehokkaalle tutkinnalle ja lapsen edun varmistamiselle rikosprosessissa, ja sitä myös painotetaan myös Barnahus-laatustandardeissa. Hannonen—Lilja 2024, s. 8. Seri-laki ei kuitenkaan sisällä velvoitetta tai rakennetta moniviranomaisyhteistyölle lapseen kohdistuvien hyväksikäyttöepäilyjen selvittämisessä. Tätä voidaan pitää ongelmallisena lapsen edun toteutumisen kannalta. 

Seri-laissa ei myöskään selvästi säädetä yksikön oikeudesta saada salassapitosäännösten estämättä eri viranomaisilta ja muilta toimijoilta lasta koskevia tietoja LASTA-seulan tekemiseksi. Seri-lain 4 §:ää on kuitenkin tulkittu yleensä niin, että siinä säädetyt tiedonsaantioikeudet kattavat myös tiedot, jotka ovat välttämättömiä LASTA-seulan tekemiseksi. 

Uhridirektiivissä saatetaan tulevaisuudessa edellyttää, että lapsiuhrien kohdennetuissa ja yhdennetyissä tukipalveluissa olisi oltava koordinoitu usean viraston yhteinen mekanismi, joka sisältää seuraavat palvelut: tietojen antaminen, lääkärintarkastus, emotionaalinen ja psykologinen tuki, hallinnollinen tuki, mahdollisuus rikosilmoituksen tekemiseen, suojelu- ja tukitarpeiden henkilökohtainen arviointi sekä kuulustelujen tallentaminen videolle. OiPsy-yksiköissä hoidetaan näitä tehtäviä jo nykyisin. Lisäksi OiPsy-yksiköiden palvelut tarjotaan pääosin samoissa tiloissa lukuun ottamatta oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia, joiden osalta käytännöt vaihtelevat. 

Järjestämisvastuu

Rahoitusvastuu seri-lain mukaisesta toiminnasta on valtiolla. Alkuperäistä seri-lakia koskevasta hallintovaliokunnan mietinnöstä ilmenee, että vaikka rahoitusvastuu seri-lain mukaisesta toiminnasta siirrettiin valtiolle, tutkimusten järjestämisvastuun tarkoitettiin säilyvän silloisilla erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 24 §:ssä tarkoitetuilla sairaanhoitopiirien kuntayhtymillä. HaVL 31/2008 vp, s. 2. Sote-uudistuksen myötä järjestämisvastuu säädettiin sote-järjestämislain 34 §:ssä tarkoitetuille hyvinvointialueille ja HUS-yhtymälle. 

Seri-laissa ei säädetä siitä, minkä alueen asukkaista kukin sote-järjestämislain 34 §:ssä tarkoitettu hyvinvointialue tai HUS-yhtymä vastaa, eikä tämä käy ilmi myöskään seri-lakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 126/2008 vp). Seri-lakia koskevassa sosiaali- ja terveysministeriön ohjeessa vuodelta 2009 kuitenkin todetaan, että sairaanhoitopiirit, joiden alueella on yliopistollinen sairaala, vastaavat toiminnan järjestämisestä ja koordinoinnista erityisvastuualueellaan. Sosiaali- ja terveysministeriön ohje 30.1.2009: Ohjeet lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen selvittämisen järjestämisestä, s. 2. Erityisvastuualueet korvattiin sote-uudistuksen yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueilla, ja seri-lakia sovelletaankin nykyään niin, että kukin tutkimusyksikkö järjestää tutkimukset niille lapsille, joilla on kotipaikka sillä sote-järjestämislain 35 §:ssä tarkoitetulla yhteistyöalueella, jolla tutkimusyksikkö sijaitsee. 

Seri-lain mukaiset tutkimukset ovat osa esitutkintaa, ja Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 27 §:n 23 kohdan mukaan valtakunnalla on lainsäädäntövalta muun muassa asioissa, jotka koskevat lainkäyttöä ja esitutkintaa. Lisäksi Ahvenanmaan itsehallintolain 27 §:n 29 kohdan mukaan valtakunnalla on lainsäädäntövalta muun muassa asioissa, jotka koskevat oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia. Seri-lain mukaiset tutkimukset ovat kliinistä oikeuslääketiedettä, jossa tutkimuksia tehdään eläville henkilöille. Kliinisestä oikeuslääketieteestä ks. esim. Papinaho, Sari—Hämäläinen, Sari: Mitä on kliininen oikeuslääketiede käytännön työssä? Lääkärilehti 75(46) 2020, s. 2425. Saatavilla: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/141175/SLL462020-2425.pdf?sequence=1&isAllowed=y Seri-lain mukaisista tutkimuksista säätäminen kuuluu siten valtakunnan lainsäädäntövaltaan. Seri-laissa ei kuitenkaan säädetä siitä, mikä järjestämisvastuussa olevista tahoista järjestää tutkimukset sellaisille lapsille, joiden kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta sijaitsee Ahvenanmaan maakunnassa. Käytännössä Ahvenanmaalla asuvia lapsia on kuitenkin sopimuksen perusteella tutkittu Turun OiPsy-yksikössä ja aiemmin myös Helsingin OiPsy-yksikössä Stolt—Laajasalo ym. 2023, s. 10.. 

Nykytilan vahvuutena voidaan joka tapauksessa pitää sitä, että OiPsy-yksiköillä, jotka käytännössä toimivat seri-lain mukaisina tutkimusyksikköinä, on vahva kytkös yliopistollisiin keskussairaaloihin. Yksiköiden toimimisen yliopistosairaalaorganisaatiossa on nähty parantavan ammatillisen erityisosaamisen kehittämisen ja tieteellisen tutkimustyön mahdollisuuksia. Stolt—Laajasalo ym. 2023, s. 64. Lisäksi seri-lain mukaisessa toiminnassa on kyse lääketieteellisistä tutkimuksista ja arvioista, joihin liittyy pitkälle vietyä oikeuslääketieteellistä erityisosaamista ja jotka ovat tiiviissä yhteydessä muuhun oikeuspsykologian erityisosaamiseen. OiPsy-yksiköstä voidaankin esimerkiksi tehdä suoraan lähete muualle terveydenhuoltoon, jos seri-lain mukaisen tutkimuksen yhteydessä havaitaan jotain sellaista, mikä vaatii lisää tutkimusta tai hoitoa. Kytköstä nimenomaan yliopistollisiin keskussairaaloihin voidaan pitää perusteltuna myös siksi, että seri-lain mukaisia palveluita tarvitaan vain harvoin ja niiden tarjoaminen vaatii erityisosaamista. 

Valtakunnallinen ohjaus

Kukin sote-järjestämislain 34 §:ssä tarkoitettu hyvinvointialue ja HUS-yhtymä vastaa itsenäisesti seri-lain mukaisten palvelujen järjestämisestä, eikä minkään tahon tehtäväksi ole säädetty valtakunnallisesti ohjata OiPsy-yksiköitä seri-lain soveltamisessa. Tämä on johtanut joiltain osin epäyhtenäisiin käytäntöihin esimerkiksi toimintatavoissa, palvelujen laajuudessa ja moniammatillisessa yhteistyössä. Tästä puolestaan seuraa, että rikoksen uhriksi joutuneet lapset ovat keskenään erilaisessa asemassa eri puolilla maata. 

Lupa- ja valvontaviraston, joka vastaa valtion varoista maksettavan korvauksen maksamisesta OiPsy-yksiköille, rooli seri-lain mukaisessa toiminnassa on hyvin tekninen. Se ei sisällä esimerkiksi toiminnan ohjaamiseen tai kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Seri-lain mukaiset tutkimusyksiköt ovatkin toivoneet, että ne saisivat selkeämpää toiminnanohjausta ja että seri-lain mukaiset toimintatavat yhtenäistettäisiin. Hannonen—Lilja 2024, s. 9. 

Myös lapsen oikeuksista tehdyn yleissopimuksen ja Lanzaroten sopimuksen näkökulmasta voidaan pitää ongelmallisena, että Suomessa ei ole tahoa, jonka tehtävänä olisi koordinoida kansallista yhteistyötä seri-lakiin liittyvissä asioissa. Lapsen oikeuksista tehdyn yleissopimuksen toimeenpanoa valvova lapsen oikeuksien komitea on ilmaissut Suomelle huolensa siitä, että Suomelta puuttuu lainsäädäntökehys, jolla varmistetaan monialainen koordinointi ja rikosoikeudellisten haastattelujen laatustandardit lapsiystävällisessä ympäristössä sekä kattavat tukipalvelut väkivallan uhreille (Barnahus) ja siitä, että kaikki lapset eivät saa erityistä tukea. Lapsen oikeuksien komitea: Loppupäätelmät Suomen yhdistetyistä viidennestä ja kuudennesta raportista. CRC/C/FIN/CO/5–6, 2. kesäkuuta 2023, kohta 22. Lisäksi osallistuminen Lanzaroten sopimuksen edellyttämään kansainväliseen koordinaatioon edellyttää käytännössä tahoa, jolla olisi kattava käsitys siitä, miten Barnahus-mallia toteutetaan Suomessa. 

Lisäksi uhridirektiivissä saatetaan tulevaisuudessa edellyttää, että lapsiuhreille tarkoitettujen kohdennettujen ja yhdennettyjen tukipalvelujen laatua seurataan näyttöön perustuvilla menetelmillä rasittamatta kohtuuttomasti tukipalvelujen tarjoajia ja että tarvittaessa tukipalvelujen laatua kehitetään seurannan tulosten pohjalta. Tämä edellyttäisi käytännössä tahoa, jonka tehtävänä olisi seurata ja kehittää OiPsy-yksiköiden toimintaa. 

Vaikka valtakunnallisesta ohjauksesta ei säädetä seri-laissa, käytännössä THL on järjestänyt osana Barnahus-hanketta paljon erilaisia koulutuksia eri alojen ammattilaisille sekä julkaissut aiheesta verkkokoulutuksen. Lisäksi THL on laatinut OiPsy-toiminnan kokonaisuudesta ja sen olennaisista piirteistä julkaisun ”Lasten ja nuorten oikeuspsykologian ja -psykiatrian yksiköiden toiminta ja toiminnan periaatteet Suomessa” Stolt—Laajasalo ym. 2023. , jonka tarkoituksena on tukea valtakunnallisesti riittävän yhdenmukaisia ja laadukkaita palveluja OiPsy-yksiköissä ja niihin kytkeytyvissä toiminnoissa. OiPsy-yksiköt ja muut viranomaiset kääntyvätkin usein THL:n puoleen, kun tarvitaan valtakunnallisen tason ohjausta tai moniammatillisen viranomaisyhteistyön kehittämistä. 

Valtion varoista maksettavan korvauksen määräytyminen

Seri-lain 7 §:n 1 momentin mukaan sote-järjestämislain 34 §:ssä tarkoitetulle hyvinvointialueelle tai HUS-yhtymälle maksettavan laskennallisen korvauksen määrään vaikuttaa edellisen vuoden toiminnasta aiheutuneiden kustannusten lisäksi hyvinvointialueen tai HUS-yhtymän alueella asuvien alle 16-vuotiaiden lasten määrä. Säännöksessä ei siis ole huomioitu sitä, että kussakin OiPsy-yksikössä tutkitaan myös lapsia, jotka asuvat muilla hyvinvointialueilla kuin sillä hyvinvointialueella, jolla OiPsy-yksikkö sijaitsee. Käytännössä korvauksen määrää laskettaessa onkin huomioitu koko sote-järjestämislain 35 §:ssä tarkoitetulla yhteistyöalueella asuvien alle 16-vuotiaiden määrä, koska kunkin OiPsy-yksikön toimialueena on käytännössä koko yhteistyöalue. Vastaavalla tavalla sosiaali- ja terveysministeriön ohjeessa vuodelta 2009 todettiin, että korvaus oli laskettava erityisvastuualueella asuvien alle 16-vuotiaiden lasten määrän ja edellisen vuoden toiminnasta aiheutuneiden kustannusten perusteella. Sosiaali- ja terveysministeriön ohje 30.1.2009: Ohjeet lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen selvittämisen järjestämisestä, s. 5. 

Seri-lain 7 §:n 1 momentissa ei myöskään säädetä tarkemmin siitä, miten siinä tarkoitettu laskennallinen korvaus määräytyy. Säännös ei sisällä esimerkiksi laskukaavaa siitä, millaisilla painotuksilla yhtäältä alueella asuvien alle 16-vuotiaiden lasten määrä ja toisaalta edellisen vuoden toiminnasta aiheutuneet kustannukset vaikuttavat laskennallisen korvauksen määräytymiseen. Kuitenkin sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2009 antaman ohjeen mukaan kummankin tekijän painoarvo on 50 prosenttia. Sosiaali- ja terveysministeriön ohje 30.1.2009: Ohjeet lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen selvittämisen järjestämisestä, s. 5. 

Tiedonsaantioikeudet ja henkilötietojen säilyttäminen

Esitutkintalain (805/2011) 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan ennen esitutkinnan aloittamista esitutkintaviranomaisen on tarvittaessa selvitettävä rikosepäilyyn liittyvät seikat erityisesti siten, että ketään ei aiheettomasti aseteta rikoksesta epäillyn asemaan. Kun poliisille tehdään ilmoitus lapseen kohdistuneesta epäillystä rikoksesta, poliisilla on siis usein tarve saada lapsesta sosiaali- ja terveydenhuollon tietoja sen ratkaisemiseksi, onko asiassa syytä epäillä rikosta, ja jos on, mihin toimiin esitutkinnassa ryhdytään ja missä laajuudessa ja kuinka kiireellisesti niihin ryhdytään. Eri laeissa on poliisin tiedonsaantioikeuden kannalta olennaista sääntelyä. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain (703/2023), jäljempänä asiakastietolaki, 63 §:n 2 momentin mukaan sosiaalihuollon palvelunantajan tulee pyydettäessä antaa asiakkaan tai tämän laillisen edustajan suostumuksesta riippumatta salassa pidettävää asiakastietoa poliisille, syyttäjäviranomaiselle ja tuomioistuimelle, jos se on tarpeen sellaisen rikoksen selvittämiseksi, jonka ilmoittamatta jättäminen on rangaistavaa rikoslain 15 luvun 10 §:n nojalla, taikka jonka enimmäisrangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta. Lisäksi saman pykälän 3 momentin mukaan salassa pidettävää asiakastietoa saa sosiaalihuollon palvelunantaja antaa oma-aloitteisestikin tiedon, jos epäillään 2 momentissa tarkoitettua rikosta taikka silloin, jos epäillään jonkun syyllistyneen siinä mainittua vähäisempään rikokseen, jos sosiaalihuollon palvelunantaja arvioi sen olevan välttämätöntä lapsen edun taikka erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi. 

Lisäksi sosiaalihuollon viranomaisella on asiakastietolain 53 §:n 5 momentin mukaan oikeus saada terveydenhuollon palvelunantajilta sosiaalihuollon asiakassuhteeseen olennaisesti vaikuttavat tiedot ja selvitykset, jotka viranomaiselle laissa säädetyn tehtävän vuoksi ovat välttämättömiä asiakkaan sosiaalihuollon tarpeen selvittämiseksi, sosiaalihuollon järjestämiseksi ja siihen liittyvien toimenpiteiden toteuttamiseksi sekä viranomaiselle annettujen tietojen tarkistamista varten. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi lastensuojelulla on oikeus saada lasta koskevat terveydenhuollon tiedot, jotka ovat välttämättömiä esimerkiksi lastensuojelun palvelujen järjestämiseksi. Lastensuojelulla ei kuitenkaan ole vastaavaa tiedonsaantioikeutta terveydenhuollosta vain sillä perusteella, että poliisi tarvitsisi tiedot esitutkintaa varten. 

Asiakastietolain 4 §:n 1 momentin mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedot ovat pysyvästi salassa pidettäviä, ja asiakastietolain 6 §:n mukaan vaitiolovelvollisuudesta ja salassapidosta saa poiketa asiakkaan suostumuksella tai jos siitä on asiakastietolaissa tai muussa laissa säädetty. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi velvoittaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Esitutkintalain 7 luvun 8 §:n 3 momentissa viitataan tähän pykälään ja säädetään, että jos tutkittavana on rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta, taikka tällaisen rikoksen yritys tai osallisuus siihen, terveydenhuollon ammattihenkilön on todistettava myös esitutkinnassa. Samoin näissä tapauksissa terveydenhuollon ammattihenkilön on luovutettava salassapidettävä asiakirja sillä perusteella, että se voitaisiin pakkokeinolain perusteella takavarikoida. 

Potilastietoja koskeva salassapitovelvollisuus siis väistyy, kun poliisin tutkimasta rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Lievemmin rangaistavissa rikoksissa (esimerkiksi lievä pahoinpitely, pahoinpitely ja seksuaalinen häirintä) terveydenhuollon ammattihenkilöillä ei puolestaan ole velvollisuutta todistaa. Siksi näissä tapauksissa poliisi ei myöskään voi saada henkilön potilastietoja, ellei asiakas anna terveydenhuollon ammattihenkilölle lupaa todistaa tiedoista, jotka ovat tulleet ilmi asiakkaan ja terveydenhuollon ammattihenkilön välisen hoitosuhteen yhteydessä. Lilja—Hiilloskivi 2022, s. 23—24. 

Poliisilla on siis varsin laaja oikeus saada lasta koskevia sosiaalihuollon tietoja salassapitosäännösten estämättä, kun taas terveydenhuoltoa koskeviin tietoihin poliisilla on paljon rajoitetumpi oikeus. Toisin kuin sosiaalihuollon ammattihenkilöllä, terveydenhuollon ammattihenkilöllä ei myöskään ole oikeutta luovuttaa poliisille lasta koskevia salassapidettäviä tietoja pelkästään sillä perusteella, että se olisi välttämätöntä lapsen edun taikka erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi. 

Jotta poliisi saisi lasta koskevat sosiaalihuollon ja myös terveydenhuollon tiedot sen ratkaisemiseksi, onko asiassa syytä epäillä rikosta ja jos on, mihin toimiin esitutkinnassa ryhdytään ja missä laajuudessa ja kuinka kiireellisesti niihin ryhdytään, OiPsy-yksiköissä on koottu lasta koskevia sosiaali- ja terveydenhuollon taustatietoja ja laadittu niistä poliisia varten yhteenvetoja. Käytännössä kyse on ollut niin sanotusta LASTA-seulonnasta, ja OiPsy-yksiköt ovat keränneet tietoja niille seri-lain 4 §:n 1 momentissa säädetyn tiedonsaantioikeuden nojalla, joka on varsin laaja. Seri-lain 4 §:n 1 momentissa säädetään eri viranomaisten ja muiden toimijoiden velvollisuudesta antaa pyynnöstä seri-lain mukaiselle yksikölle maksutta ja salassapitosäännösten estämättä lasta koskevat tiedot ja selvitykset, jotka ovat välttämättömiä seri-laissa tarkoitetun tutkimuksen tekemiseksi. Seri-lakia on käytännössä tulkittu yleensä niin, että sääntely koskee myös sellaisia tietoja, jotka ovat välttämättömiä lasta koskevan yhteenvedon laatimisen eli LASTA-seulonnan tekemiseksi. Henkilötietojen suojan kannalta voidaan silti pitää ongelmallisena, että tiedonsaantioikeudesta lasta koskevan yhteenvedon tekemiseksi ei selvästi säädetä laissa Hannonen—Lilja 2024, s. 8, Lilja—Hiilloskivi 2022, s. 35 ja Fadjukoff—Ellonen 2023, s. 5—6.. Vastaavalla tavalla ongelmallisena voidaan pitää sitä, että sääntelyä ei ole myöskään moniammatillisen asiantuntijaryhmän oikeudesta käsitellä lasta koskevaa yhteenvetoa ja hyödyntää yhteenvedosta ilmeneviä tietoja muiden lakien nojalla tehtävissä päätöksissä. 

Seri-lain 4 §:n 1 momentissa mainitulla ”koulutuksen järjestäjällä” tarkoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla erityisesti toisen asteen ja korkea-asteen koulutuksen järjestäjiä sekä esimerkiksi vapaan sivistystyön järjestäjiä, kun taas puolestaan ”opetuksen järjestäjällä” tarkoitetaan esi- ja perusopetuksen järjestäjiä. Opetuksen järjestäjiä ei kuitenkaan mainita seri-laissa. Lisäksi vuonna 2008, kun seri-laki alun perin säädettiin, seri-lain 4 §:n 1 momentissa mainittu ”sosiaalipalvelun tuottaja” kattoi myös varhaiskasvatuksen tuottajat, sillä varhaiskasvatus oli vielä tuolloin sosiaalipalvelu. Vuonna 2013 varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirrettiin kuitenkin sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön, ja siirron jälkeen päivähoito lakkasi olemasta sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalipalvelu. Tämän jälkeen seri-lain 4 §:n 1 momentin sanamuoto ei ole kattanut yksityisiä varhaiskasvatuksen tuottajia. 

Seri-lakia koskevassa alkuperäisessä hallituksen esityksessä todetaan, että esitutkinnassa käytettävät asiakirjat ovat selvityksen pyytäneiden poliisin, syyttäjän tai tuomioistuimen asiakirjoja ja että kyseiset viranomaiset myös antavat tiedon asiakirjoista ja päättävät asiakirjojen säilyttämisestä. Lisäksi hallituksen esityksessä todetaan, että tutkimusyksikköön jää tietoa lapsista, jotka on tutkittu, ja tieto yksikössä annetuista palveluista. Esityksen mukaan tutkimuksen yhteydessä tutkimusyksikköön kertyneet tiedot eivät ole niiden käyttötarkoitus huomioon ottaen potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 12 §:ssä tarkoitettuja potilasasiakirjoja. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisen järjestämisestä (HE 126/2008 vp), s. 7 ja 12. 

Edellä sanotun perusteella seri-lain 4 §:n 3 momentissa säädetään, että seri-laissa tarkoitetut tiedot on säilytettävä kaksitoista vuotta siitä, kun tutkittava on tullut täysi-ikäiseksi, ellei tietojen säilyttämiselle ole muualla laissa säädetty tätä pitempää aikaa. Seri-lakia koskevassa hallituksen esityksessä säilytysaikaa perustellaan sillä, että se olisi yhdenmukainen lapseen kohdistuvan seksuaalirikoksen vanhentumisajan kanssa Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisen järjestämisestä (HE 126/2008 vp), s. 12.. 

Seri-lain 4 §:n 3 momentissa säädettyä säilytysaikaa on ilmeisesti tarkoitettu sovellettavan esimerkiksi tietoihin, joita yksiköllä on 4 §:n 1 momentin nojalla oikeus saada tutkimuksen tekemiseksi lapselle muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollosta. Käytännössä yksiköissä on kuitenkin 4 §:n 3 momentin nojalla säilytetty tutkimuksen aikana muodostunutta aineistoa, poliisilta saatua, rikosilmoitukseen liittyvää aineistoa, tutkimuksen suunnitteluun kerättyä aineistoa sekä poliisille annettuja lausuntoja ja yhteenvetoja, vaikka tutkimukseen liittyvien videoiden, litterointien ja muiden esitutkintaa varten laadittujen asiakirjojen säilyttäminen kuuluu sitä pyytäneelle viranomaiselle, eli yleensä poliisille. 

Seri-lain 4 §:n 3 momentissa säädetty säilytysaika on lisäksi huomattavan pitkä ottaen huomioon, että sosiaali- ja terveydenhuollon alkuperäiset asiakasasiakirjat säilytetään niitä koskevissa tietojärjestelmissä ja niille asiakastietolaissa säädetyt säilytysajat ovat pitkiä. Henkilötietojen käsittelyn minimointiperiaatteen näkökulmasta voidaan pitää ongelmallisena, että samoja tietoja säilytetään myös OiPsy-yksiköissä. 

Lisäksi toisin kuin seri-lakia koskevassa alkuperäisessä hallituksen esityksessä todetaan, seri-lain 4 §:n 3 momentissa säädetty säilytysaika ei ole yhdenmukainen lapseen kohdistuvan seksuaalirikoksen vanhentumisajan kanssa. Rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla seksuaalinen kajoaminen lapseen ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö vanhentuu 10 vuodessa rikoksen tekopäivästä ja lapsenraiskaus, törkeä seksuaalinen kajoaminen lapseen ja törkeä lapsenraiskaus 20 vuodessa rikoksen tekopäivästä. Rikoslain 8 luvun 1 §:n 5 momentissa kuitenkin säädetään, että lapsenraiskauksen, törkeän lapsenraiskauksen, seksuaalisen kajoamisen lapseen, törkeän seksuaalisen kajoamiseen lapseen ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan, kun asianomistaja täyttää kaksikymmentäkahdeksan vuotta. Sama koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistunutta raiskausta, törkeää raiskausta, seksuaalista kajoamista, törkeää seksuaalista kajoamista, seksuaalista hyväksikäyttöä, paritusta, törkeää paritusta, ihmiskauppaa ja törkeää ihmiskauppaa. Syyteoikeus vanhentuu rikoksen kohteena olleen henkilön täyttäessä kaksikymmentäkolme vuotta, jos kysymyksessä on 20 luvun 18 §:n 2 momentissa tarkoitettu lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin. 

Edellä sanotusta seuraa, että lapsiin kohdistetut seksuaalirikokset vanhentuvat eri ajassa riippuen siitä, minkä ikäinen uhri on tekohetkellä ollut ja mikä rikos on ollut kyseessä. Esimerkiksi 2-vuotiaaseen kohdistettu lapsenraiskaus vanhentuu, kun uhri täyttää 28 vuotta, kun taas esimerkiksi 15-vuotiaaseen lapseen kohdistettuna sama rikos vanhentuu, kun uhri on 35-vuotias. Seri-lain 4 §:n 3 momentin mukaan seri-laissa tarkoitetut tiedot on kuitenkin aina säilytettävä kaksitoista vuotta siitä, kun tutkittava on tullut täysi-ikäiseksi, eli siihen saakka, kun tutkittava täyttää 30 vuotta. Seri-laissa säädetty säilytysaika ei siis johdonmukaisesti seuraa lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten vanhentumisaikaa. 

Toisaalta taas lievästä pahoinpitelystä tuomitaan rikoslain 21 luvun 7 §:n mukaan sakkoon, ja jos ankarin rangaistus on enintään sakkoa, syyteoikeus vanhentuu rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan kahdessa vuodessa. Tämä koskee pieneenkin lapseen kohdistettua lievää pahoinpitelyä. Henkilötietojen suojan näkökulmasta voidaan pitää kyseenalaisena, että ”tutkimusta tehtäessä kertyneitä tietoja” olisi seri-lain 4 §:n 3 momentin nojalla säilytettävä siihen saakka, kun uhri täyttää 30 vuotta, vaikka rikos olisi vanhentunut mahdollisesti jopa lähes 30 vuotta aikaisemmin. Edes poliisissa tietoja ei lähtökohtaisesti säilytetä näin kauan, sillä poliisin arkistonmuodostamissuunnitelman mukaan esitutkinta-aineisto säilytetään 25 vuotta lukuun ottamatta nollaan päättyvien vuosien aineistoa, joka säilytetään pysyvästi. Tämä merkitsee sitä, että tietyissä tapauksissa OiPsy-yksikkö saattaa säilyttää esitutkintaa koskevia tietoja vielä senkin jälkeen, kun poliisin arkistonmuodostussuunnitelman mukaan aineisto on tullut jo hävittää. 

Vaativat huoltoriidat

Vaativia erotilanteita koskevan selvityksen mukaan vaativissa huoltoriidoissa on tyypillistä, että lapsen edun ja tarpeiden tarkastelu jää vanhempien erimielisyyksien varjoon eikä lapsi saa tarpeeksi apua vaikeaan tilanteeseensa. Lapsen oikeus tulla kuulluksi jää monimutkaisissa huoltoriidoissa usein toteutumatta, eivätkä päätökset aina ole lapsen edun mukaisia. Lapsen mielipiteen selvittämiseen ei ole tarpeeksi resursseja eikä kunnollista prosessia, mikä voi johtaa lapsen emotionaaliseen kuormitukseen ja pitkittyneisiin psykososiaalisiin oireisiin. Vaitomaa—Särkelä 2025, s. 80—81. 

Vaativia erotilanteita koskevan selvityksen mukaan keskeinen haaste huoltoriitojen selvittämisessä on se, että kaikilla lasten kanssa työskentelevillä ei ole riittävää erityisosaamista lapsen asianmukaiseen kuulemiseen. Erityisesti taidot kuulla lasta niin, että häntä ei johdatella, ovat puutteellisia. Lasten väkivaltakokemuksia ei myöskään aina osata kysyä ja kirjata oikein. Kuulemisesta voi hankaloittaa esimerkiksi lapsen kokema lojaliteettiristiriita: lapsen voi olla vaikea puhua kokemuksistaan joko vanhempaansa kohtaan luontaisesti kokemansa lojaliteetin vuoksi tai siksi, että vanhempi on suoraan kieltänyt lasta kertomasta kokemuksistaan. Vaitomaa—Särkelä 2025, s. 81—82. 

Vaativissa huoltoriidoissa vaikeaa on myös väkivallan tunnistaminen ja huomioon ottaminen. Tuomioistuimissa koetaan väkivaltaväitteiden todentaminen selvityksen mukaan vaikeaksi, sillä vaativien erojen ja väkivaltailmiöiden ymmärtäminen vaatii erityisosaamista. Vain osa tuomareista katsoo, että heillä on riittävästi asiantuntemusta lastensuojelusta ja huoltoriidoista. Erityisen vaikeana koetaan henkinen väkivalta. Vaitomaa—Särkelä 2025, s. 105. 

Vaativia erotilanteita koskevan selvityksen mukaan OiPsy-yksiköt ovat nostaneet nykytilanteen haasteena esiin huoltoriitoihin liittyvän kohonneen riskin siitä, että lapsen kertomukseen pyritään vaikuttamaan. Tämä voi heikentää lapsen kertomuksen luotettavuutta. Punninta siitä, voidaanko lasta tästä huolimatta kuulla, on OiPsy-yksiköiden arvioiden mukaan erittäin haastavaa. Vetoaminen siihen, että lapsen kertomus on epäluotettava, saattaa perusteettomasti johtaa esimerkiksi siihen, että lapsen oikeus tulla kuulluksi ei toteudu rikosprosessissa lainkaan. Saattaa käydä myös niin, että lapsen kuuleminen voimistaa mahdollisia vääristyneitä käsityksiä ja lisää haittaa, joka lapselle tilanteesta aiheutuu. Lasta saatetaan myös kuulla useita eri kertoja prosessin eri vaiheissa. Selvityksen mukaan OiPsy-yksiköiden asiantuntijoiden vahvuutena on, että he osaavat arvioida haastattelujen vaikutusta lapsen muistiin ja kykyyn kertoa asioista luotettavasti. Vaitomaa—Särkelä 2025. s. 82—83. 

Vaativille erotilanteille on lisäksi tyypillistä, että asiakirjatietoja on kertynyt erittäin paljon ja vanhemmilta saatava tieto, ja joissain tapauksissa myös eri viranomaisten käsitykset, ovat ristiriidassa keskenään. Taustatietoja on myös voinut kertyä vain toisen vanhemman näkökulmasta. Kokonaiskuvan muodostaminen lapsen tilanteesta on tällöin erityisen vaativaa, jolloin erilaisten kuulemisten merkitys korostuu. Selvityksessä myös vieraannuttaminen nousi esille erityiskysymyksenä, ja epäselvänä pidettiin esimerkiksi sitä, miten vieraannuttaminen voidaan luotettavasti tunnistaa. Vaitomaa—Särkelä 2025, s. 83—84. 

Nykyjärjestelmää pidetään vaativia erotilanteita koskevan selvityksen mukaan hitaana ja monimutkaisena. Eri prosessit voivat kasautua ja olla ajallisesti päällekkäisiä. Tuomioistuimissa on koettu, että olosuhdeselvitysten tekeminen kestää liian kauan. Oikeudenkäynti voidaan joutua prosessin hitauden vuoksi käymään läpi sekä väliaikaismääräystä varten sekä olosuhdeselvityksen valmistuttua lopullista ratkaisua varten. Eri prosessien läpikäynti voi johtaa eri ammattilaisten antamiin ristiriitaisiin suosituksiin ja määräyksiin. Vaitomaa—Särkelä 2025, s. 90. 

Vaativia erotilanteita koskevassa selvityksessä katsotaan, että lapsen kuulemista on kehitettävä välittömästi. Tähän liittyen selvityksen laatineet selvityshenkilöt ehdottavat, että vaativimmissa erotilanteissa ammattilaiset saisivat lapsen kuulemiseen ohjausta OiPsy-yksiköistä ja että seri-lain uudistamisen yhteydessä mahdollistettaisiin se, että OiPsy-yksiköiden työ voisi kohdistua myös vaikeimpiin huoltoriitoihin ja että kaikista vaativimmissa erotilanteissa lasten kuuleminen keskitettäisiin OiPsy-yksiköille, vaikka kyse ei olisikaan lapseen kohdistuvan rikoksen selvittelystä. Vaitomaa—Särkelä 2025, s. 138—139. 

Lisäksi Euroopan neuvoston suosituksessa ”Protection of the Rights and Best Interests of the Child in Parental Separation Proceedings” korostetaan lapsen oikeutta tulla kuulluksi hänen huoltoaan koskevissa asioissa. Suosituksen mukaan lapsen mielipide tulisi selvittää lapsiystävällisellä tavalla ja lapsiystävällisissä tiloissa. Huoltajuuskysymyksiä käsittelevien viranomaisten olisi saatava tukea ja koulutusta lapsen oikeuksista ja tarpeista sekä lapsen kuulemisen menetelmistä. CM/Rec(2025)4, s. 11—12 ja 18—19. 

4.1  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan, että seri-laki kumottaisiin ja tilalle säädettäisiin laki lapsiin liittyvien rikosepäilyjen selvittämisessä avustavista terveydenhuollon yksiköistä. Ehdotettu laki rakentuisi seri-lain perusratkaisuille, mutta uudistuksessa otettaisiin huomioon tarpeet ajantasaistaa sääntelyä eri tavoin. Uudistus on lakiteknisesti perustelluinta toteuttaa kokonaisuudistuksena. 

Ehdotetun lain soveltamisala olisi laajempi kuin seri-lain. Kuten ehdotetun lain nimikkeestäkin kävisi ilmi, laki ei ensinnäkään koskisi pelkästään seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksia vaan myös muita rikoksia. Yksiköiden asiantuntemusta voitaisiin siis hyödyntää myös silloin, kun epäillään esimerkiksi vapaudenriistoa tai ihmiskauppaa. Lisäksi ehdotetaan, että laki ei koskisi pelkästään lapsia, joiden epäillään joutuneen rikoksen uhriksi, vaan tietyiltä osin myös lapsia, joita epäillään rikoksesta tai joita on tarpeen kuulla rikoksen todistajana. Ehdotetussa laissa lapsella tarkoitettaisiin alle 18-vuotiasta henkilöä. 

Nykyiseen tapaan yksiköiden tehtävänä olisi esitutkintaviranomaisen, syyttäjän tai tuomioistuimen pyynnöstä tehdä lapselle lääketieteellinen ja oikeuslääketieteellinen tutkimus sekä mainitun viranomaisen pyynnöstä avustaa lapsen kuulustelun suunnittelemisessa tai toteuttamisessa. Esityksessä ehdotetaan, että yksiköiden tehtäviä laajennettaisiin myös tutkimuksen tekemistä edeltävään aikaan: yksiköiden tehtäväksi säädettäisiin laatia yhteenveto lasta koskevista tiedoista, jotka ovat olennaisia arvioitaessa lapsen tilanteeseen liittyviä riskitekijöitä sekä sitä, mihin toimiin esitutkinnassa ryhdytään ja kuinka kiireellisesti toimet toteutetaan. Käytännössä kyse olisi taustatietoyhteenvetolomakkeen avulla tehtävästä tiedonkeruusta eli taustatietokartoituksesta, ja tarvittaessa yksikön laatimaa yhteenvetoa voitaisiin käsitellä myös moniammatillisessa asiantuntijaryhmässä sen arvioimiseksi, millä eri viranomaisten toimenpiteillä voidaan parhaiten edistää lapsen edun toteutumista sekä voidaanko lasta kuulla mahdollisessa esitutkinnassa, ja jos voidaan, mitä kuulemisessa tulisi ottaa huomioon. 

Yksiköiden tehtäväksi säädettäisiin myös antaa lapselle ja tarvittaessa hänen huoltajilleen ensi vaiheen psykososiaalista tukea sekä tarjota muille lasten kanssa työskenteleville tahoille koulutusta ja tukea siitä, miten toimia, jos näillä herää epäily lapseen kohdistuneesta väkivallasta. Yksiköt ovat jo käytännössä hoitaneet edellä mainittuja tehtäviä osana Barnahus-hanketta tai muutoin. 

Lisäksi ehdotetaan, että yksiköiden tehtävänä olisi kouluttaa ja tukea lastenhuoltolaissa tarkoitetun olosuhdeselvityksen tekijöitä lapsen omien toivomusten ja mielipiteen selvittämisessä. Ehdotuksella vastattaisiin vaativia erotilanteita koskevan selvityksen havaintoon siitä, että kaikilla lasten kanssa työskentelevillä ei ole riittävää erityisosaamista lapsen asianmukaiseen kuulemiseen, sekä selvityksen johtopäätökseen siitä, että lapsen kuulemista on kehitettävä välittömästi. Ehdotuksella myös toteutettaisiin edellä mainittua Euroopan neuvoston suositusta, jonka mukaan huoltajuuskysymyksiä käsittelevien viranomaisten olisi saatava tukea ja koulutusta lapsen oikeuksista ja tarpeista sekä lapsen kuulemisen menetelmistä. 

Järjestämisvastuusta säädettäisiin täsmällisemmin kuin seri-laissa. Tähän liittyen säädettäisiin myös, että Varsinais-Suomen hyvinvointialueella sijaitseva yksikkö vastaisi ehdotetun lain mukaisista tehtävistä niiden lasten osalta, joiden kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta sijaitsee Ahvenanmaan maakunnassa. Esitutkintaan ja oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin liittyvät kysymykset, joista ehdotetussa laissa säädettäisiin, kuuluvat Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan valtakunnan lainsäädäntövaltaan. 

Vastaavalla tavalla kuin seri-lain mukaiseen toimintaan, myös ehdotetun lain mukaiseen toimintaan olisi erillisrahoitus, koska sen avulla voidaan varmistaa tehokas ja laadukas toiminta lapsiin liittyvien rikosepäilyjen selvittämisessä. Valtion varoista maksettavan korvauksen maksamiseen liittyvät tehtävät siirrettäisiin kuitenkin THL:lle, minkä lisäksi THL:n tehtäväksi säädettäisiin ohjata, kehittää ja seurata yksiköiden toimintaa, osallistua lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevaan kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön sekä kouluttaa lasten kanssa työskenteleviä lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen tunnistamisesta. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Esityksessä ehdotetaan, että lasta koskevan yhteenvedon tekeminen säädettäisiin yksiköiden tehtäväksi. Seri-lakia koskevissa selvityksissä on tarkasteltu kuitenkin myös sellaista vaihtoehtoa, että yhteenvedon laatiminen säädettäisiin esimerkiksi lastensuojelun tehtäväksi. Tämän vaihtoehdon etuna nähtiin se, että yhdellä ja samalla viranomaisella olisi kokonaiskuva lapsen tilanteesta ja että kyseinen viranomainen seuraisi lapsen tilannetta myös rikosprosessin päättymisen jälkeen. Vaihtoehdon riskeinä pidettiin selvityksessä kuitenkin sitä, että lastensuojelulla ei välttämättä riittäisi resursseja yhteenvetojen tekemiseen ja yhteenvetoja tehtäisiin eri käytännöin ja periaattein eri puolella maata. Lilja—Hiilloskivi 2022, s. 57. Yhteenvedon laatimisen säätämistä hyvinvointialueen tehtäväksi puoltaisi toisaalta myös se, että tällöin yhteenvedon laatija tuntisi juuri kyseisen hyvinvointialueen palvelurakenteet ja voisi kehittää palveluita sisältä päin. Yhteenvedon laatiminen linkittyy kuitenkin vahvasti yksiköiden muihin tehtäviin, ja yhteenvedon laatimiseen kytkeytyvä tiedonsaantioikeus olisi rajatumpi, kun tehtävä kuuluisi yksiköille, joita on vain viisi. Siksi esityksessä on päädytty ehdottamaan, että yhteenvedon laatiminen olisi nimenomaan yksiköiden tehtävä. 

Seri-lakia koskevissa selvityksissä on ehdotettu myös säädettävän henkilötietorekisteristä, johon LASTA-seulonnassa ja moniammatillisen asiantuntijaryhmän toiminnassa syntyneitä tietoja voitaisiin kirjata ja jossa niitä voitaisiin käsitellä. Selvityksen mukaan olisi luontevaa, että LASTA-koordinaattori vastaisi tietojen kirjaamisesta, mutta myös muut moniammatillisen asiantuntijaryhmän jäsenet olisivat oikeutettuja tietojen kirjaamiseen. Hannonen—Lilja 2024, esim. s. 22. Tällaista vaihtoehtoa voitaisiin kuitenkin pitää ongelmallisena henkilötietojen suojan näkökulmasta, sillä kaikilla moniammatillisen asiantuntijaryhmän jäsenillä olisi pääsy erityisen arkaluonteisia henkilötietoja sisältävään rekisteriin. Lisäksi selvityksessä ehdotetaan, että rekisterinpitäjänä olisi yksikkö, yliopistosairaala, yhteistyöalue tai THL. Olisi kuitenkin ongelmallista, jos esimerkiksi THL säilyttäisi omassa rekisterissään poliisin esitutkintamateriaalia, joka ei välttämättä ole edes asianosaisjulkista. 

Esityksen esivalmisteluvaiheessa harkittiin, että ehdotetun lain soveltamisala olisi säädetty kattamaan myös sellaiset rikoksen uhriksi joutuneet aikuiset, joilla on esimerkiksi kehitysvammasta tai muistisairaudesta johtuvia erityistarpeita. Poliisi on kokenut näiden henkilöiden kuulemisen haastavaksi, ja seri-lain muutostarpeita koskevassa selvityksessä onkin ehdotettu, että yksiköiden tehtäväksi säädettäisiin avustaa niiden oman harkinnan mukaan kehitysvammaisen aikuisen tai muun erityisosaamista edellyttävän henkilön kuulemisessa. Hannonen—Lilja 2024, s. 15. 

Esityksessä ei kuitenkaan ole päädytty ehdottamaan, että yksiköiden tehtävät laajenisivat edellä selostetulla tavalla. Esityksessä on pidetty tärkeänä, että yksiköiden erityisasiantuntemus juuri lapsiin kohdistuneiden rikosepäilyjen selvittämisessä säilyy ja vahvistuu entisestään. Yksiköiden asiakkaina olevien lasten kannalta on myös pidetty tärkeänä, että yksiköt ovat leimallisesti nimenomaan lapsille tarkoitettuja paikkoja. Yksiköiden lapsiystävällisyyttä saattaisi käytännössä heikentää se, jos asiakkaiksi otettaisiin myös aikuisia rikosten uhreja. Lisäksi kehitysvammaiset aikuiset ovat hyvin heterogeeninen asiakasryhmä, ja voidaankin arvioida, että vammaispalvelujen ammattilaiset pystyvät ehdotetun lain mukaisia yksiköitä paremmin avustamaan poliisia kehitysvammaisten henkilöiden kohtaamisessa. 

5.2  Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

Yleistä

Vaikka Barnahus-toiminta perustuu kansainvälisiin laatustandardeihin, eri maissa on suuria eroja sen suhteen, miten toiminta on käytännössä järjestetty. Joissain maissa niin sanotut Barnahus-yksiköt ovat osa terveydenhuoltoa, toisissa ne taas toimivat esimerkiksi poliisin yhteydessä. Joissain maissa toiminnasta säädetään laissa, kun taas toisissa toiminta perustuu pelkkiin ohjeisiin. 

Euroopan neuvosto julkaisi vuonna 2023 tutkimuksen Barnahus-mallin käytöstä Euroopan neuvoston jäsenmaissa. Council of Europe: Barnahus: a European journey Mapping study on multidisciplinary and interagency child-friendly justice models responding to violence against children in Council of Europe member states. 2023. Saatavilla: . (Council of Europe 2023)https://rm.coe.int/barnahus-a-european-journey-mapping-study-on-multidisciplinary-and-int/1680acc3c3 Tutkimus perustui jäsenmaille lähetettyyn kyselylomakkeeseen talven 2022—2023 aikana, minkä lisäksi puuttuvia tietoja täydensivät erilliset konsultit. Tutkimustulosten perusteella Barnahus-palveluita tai Barnahus-mallin tyyppisiä palveluita on perustettu 28:ssa Euroopan neuvoston jäsenmaassa. Barnahus on perustettu Pohjoismaiden lisäksi Baltian maissa, Puolassa, Saksassa, Armeniassa, Kyproksella, Georgiassa, Unkarissa, Irlannissa, Maltalla, Moldovassa, Alankomaissa, Romaniassa, Sloveniassa, Espanjassa ja Ukrainassa. Barnahusin tapaisia palveluita on puolestaan saatavilla Andorrassa, Bulgariassa, Tšekissä, Ranskassa, Kreikassa ja Slovakiassa. Unkarissa, Irlannissa, Romaniassa sekä Espanjassa on raportoitu olevan käytössä sekä Barnahus että sen tapaisia palveluita. Muita moniammatillisia ja virastojen välisiä palveluja oli kyselyhetkellä saatavilla Albaniassa, Itävallassa, Belgiassa, Kroatiassa, Liechtensteinissa, Luxemburgissa, Monacossa, Pohjois-Makedoniassa, Espanjassa, Sveitsissä ja Turkissa. Council of Europe 2023, s. 42. 

Albaniassa, Pohjois-Makedoniassa, Portugalissa, San Marinossa ja Isossa-Britanniassa ei vielä kyselyhetkellä ollut käytössä Barnahusia, mutta näissä maissa oli aloitettu Barnahus-palvelujen perustaminen. Lisäksi Belgia, Montenegro ja Turkki olivat ilmoittaneet kiinnostuksestaan Barnahusia tai sen kaltaisia palveluita kohtaan. Azerbaijanissa, Bosnia Herzegovinassa, Italiassa tai Serbiassa ei ollut tutkimuksen mukaan käytössä mitään edellä mainittuja palveluita. Council of Europe 2023, s. 42. 

Suomessa erityistä muihin maihin verrattuna on tiivis, monialainen yhteistyö esitutkinnan alkuvaiheessa, mitä on käytännössä toteutettu LASTA-seula-mallilla ja moniammatillisten asiantuntijaryhmien kokouksilla. Muissa maissa ei tiettävästi ole käytössä LASTA-seula-mallin kaltaista tutkimusperusteista, strukturoitua mallia sen selvittämiseksi, miten esitutkintaa on lapsen edun kannalta tarkoituksenmukaisinta suunnata ja onko lasta perustelluinta kuulla yksikössä vai muualla. Suomen ja muiden maiden ero näkyykin käytännössä esimerkiksi siinä, että Suomessa OiPsy-yksiköihin ohjataan kansainvälisesti verraten vain melko pieni osa lapsista, joiden epäillään joutuneen rikoksen uhriksi. Tähän vaikuttaa lisäksi se, että Suomessa myös poliisissa on osaamista lasten kuulemiseen, sillä meillä poliisien koulutusaste on korkea ja lapsirikostutkintaa tekevillä poliiseilla on tehtävän vaatima erityiskoulutus. 

Edellä sanotun vuoksi tämän hallituksen esityksen valmistelu, etenkin moniammatillisen tiedonvaihdon selkiyttäminen ja siihen liittyvä LASTA-seula-malli sekä kansallisen koordinaation kehittäminen, on herättänyt kiinnostusta myös muissa maissa. Barnahus-hankkeessa toimivat asiantuntijat ovatkin pitäneet aiheista useita puheenvuoroja kansainvälisissä seminaareissa ja eri maiden kansallisissa kehittämistilaisuuksissa, minkä lisäksi monista maista on vierailtu Suomessa tutustumassa OiPsy-yksiköihin ja Barnahus-hankkeen toimintaan. 

Ruotsi

Ruotsissa on yli 30 Barnahus-yksikköä, mikä on eniten kaikista Pohjoismaista. Toiminta ei kuulu suoraan minkään kansallisen viranomaisen alaisuuteen tai valvontaan. Kaldal, Anna: Comparative review of legislation related to Barnahus in Nordic countries. 2020, s. 9. Saatavilla: https://su.diva-portal.org/smash/get/diva2:1498923/FULLTEXT01.pdf. (jäljempänä Kaldal 2020) (Viitattu 2.5.2025) Valtiollisella Allmänna Barnahuset -säätiöllä on kuitenkin kansallisen koordinaattorin rooli sen varmistamisessa, että jokaisella väkivallan uhriksi joutuneella lapsella ja hänen perheellään olisi pääsy tuen ja hoidon piiriin. Lisäksi tarkoitus on kehittää Barnahus-yksiköistä alueidensa lapseen kohdistuvan väkivallan osaamis- ja tietokeskuksia. https://allmannabarnhuset.se/wp-content/uploads/2024/08/Rapport-Importance-of-support-and-treatment-webb.pdf Linköpingin yliopiston yhteydessä toimiva Barnafrid on puolestaan Ruotsin kansallinen osaamiskeskus, joka keskittyy väkivaltaa ja kaltoinkohtelua kokeneiden lasten tukemiseen tutkimuksen, koulutuksen ja käytännön kehittämisen kautta. Barnafrid julkaisi vuonna 2019 arvioinnin Barnahusin toiminnasta Ruotsissa. https://barnafrid.se/kunskapsportal/wp-content/uploads/2022/01/slutrapport-utvardering-av-barnahus-2019-2.pdf (Viitattu 5.5.2025) 

Ruotsissa Barnahus-yksiköiden päätehtävät keskittyvät lasten haastatteluihin sekä tapaamisiin yhteistyöhön osallistuvien tahojen kanssa. Lääketieteellisten tutkimusten ja psykologisen tuen tarjoaminen puolestaan vaihtelee yksiköittäin. Kaldal 2020, s. 13. Toiminta on kytköksissä erityisesti lastensuojelujärjestelmään, ja siinä keskitytään koordinoimaan lastensuojelutoimenpiteitä rikosepäilyn tutkinnan kanssa. Johansson, Susanna—Stefansen, Kari—Bakketeig Elisiv—Kaldal, Anna: Collaborating against child abuse. Exploring the Nordic Barnahus model. Palgrave Macmillan 2017, s. 14. (jäljempänä Johansson ym. 2017) 

Ruotsissa ei ole Barnahusia koskevaa sääntelyä. Vuonna 2009 Ruotsin silloinen poliisiylihallitus (Rikspolisstyrelsen) kuitenkin julkaisi yhteistyössä syyttäjäviraston (Åklagarmyndigheten), oikeuslääketieteen viraston (Rättsmedicinalverket) sekä sosiaalihallituksen (Socialstyrelsen) kanssa yksiköiden toimintaa ohjaavat kansalliset linjaukset (nationella riktlinjer), jotka toimivat kuitenkin vain suosituksina. Rikspolisstyrelsen: Delredovisning av regeringsuppdrag avseende gemensamma nationella riktlinjer kring barn som misstänks vara utsatta för brott och kriterier för landets Barnahus. 2009. Saatavilla: . (Nationella riktlinjer 2009)https://barnahusjamtlandslan.se/wp-content/uploads/2020/09/Nationella_riktlinjer_samt_kriterier.pdf 

Kansallisten linjausten mukaan Barnahus-yksiköissä tulisi käsitellä lapsen henkeen ja terveyteen sekä vapauteen ja rauhaan kohdistuvat rikokset, joissa sekä sosiaaliviranomainen että poliisi ja syyttäjä aloittavat omat rinnakkaiset tutkinta- tai selvitysprosessinsa. Tämän lisäksi myös seksuaalirikokset, naisten sukupuolielinten silpominen, suoran tai epäsuoran perheväkivallan todistaminen, kunniaväkivalta sekä tapaukset, joissa lapsen epäillään syyllistyneen seksuaalirikokseen, tulisi linjausten mukaan käsitellä yksiköissä. Yksiköissä käsitellään alle 18-vuotaiden lasten tapauksia. Nationella riktlinjer 2009, s. 9–10. 

Eri Barnahus-yksiköissä voi olla eroja kohderyhmän laajuuden suhteen, mutta suurimmassa osassa yksiköitä kohderyhmäksi määritellään linjausta vastaavat tapaukset. Käytännössä yksiköissä ei kuitenkaan välttämättä käsitellä kaikkia tapauksia. Esimerkiksi väkivaltaa todistaneita lapsia ohjataan harvoin Barnahus-yksikköön, minkä lisäksi 15—18-vuotiaat lapset saatetaan Barnahus-yksikön sijaan ohjata esimerkiksi vakavaa väkivaltaa tutkivaan poliisin yksikköön. Korhonen, Laura—Jonsson, Linda—Larsson, Anneli—Kinden, Hanna: Slutrapport: Utvärdering av Barnahus. Linköping University Electronic Press 2018. s. 29. Saatavilla: https://liu.diva-portal.org/smash/get/diva2:1457507/FULLTEXT01.pdf. 

Lainsäädännön sekä toiminnasta vastaavan tahon puuttuminen aiheuttavat Ruotsissa haasteita. Epäselvää on esimerkiksi oikeus tiedonvaihtoon eri viranomaisten kesken. Kaldal 2020, s. 11. 

Ruotsin sosiaaliministeriö (Socialdepartementet) antoi heinäkuussa 2025 Ruotsin rikosuhriviranomaiselle (Brottsoffermyndigheten) toimeksiannon laatia kansallinen suunnitelma Barnahus-toiminnan koordinoinnista. Tavoitteena on parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja niiden saatavuutta kaikille lapsille. Keskeistä on muun muassa yhteistyön kehittäminen eri viranomaisten välillä väkivaltaa kokeneiden lasten tukemiseksi rikostutkinnan yhteydessä. Toimeksiannosta on määrä luovuttaa väliraportti huhtikuussa 2026 ja loppuraportti tammikuussa 2028. (viitattu 13.8.2025)https://www.regeringen.se/regeringsuppdrag/2025/07/uppdrag-till-brottsoffermyndigheten-att-ta-fram-en-nationell-plan-for-barnahus-samt-ge-stod-till-och-folja-utvecklingen-av-samverkan-avseende-valdsutsatta-barn/ 

Norja

Norjassa Barnahus-yksiköitä on 12, ja osalla niistä on myös alayksiköitä. https://www.statensbarnehus.no/ (Viitattu 5.5.2025) Yksiköt toimivat oikeusministeriön hallinnonalalla, ja niiden toimintaa koordinoi sikäläinen poliisihallitus (Politidirektoratet), joka valvoo yksiköitä ja julkaisee vuosittaisia raportteja niiden toiminnasta. Lisäksi Norjassa perustettiin vuonna 2014 kansallinen Barnahus-komitea (Barnehusrådet) helpottamaan yksiköiden toiminnan koordinointia. Johansson ym. 2017, s. 360. 

Norjassa yksiköiden toiminta on vahvasti kytköksissä poliisiorganisaatioon ja rikosoikeusjärjestelmään. Yksiköiden vakituinen henkilöstö edustaa eri ammattiryhmiä ja työskentelee poliisin siviilityöntekijöinä. Johansson, Susanna—Stefansen, Kari—Bakketeig, Elisiv—Kaldal, Anna (eds.): Justice and Recovery for Victimised Children: Institutional Tensions in Nordic and European Barnahus Model. Palgrave Macmillan 2024, s. 14. Yksiköissä työskentelevien ammattilaisten lisäksi yhteistyöhön osallistuvat erityisesti poliisi ja syyttäjä sekä lapsen ja epäillyn oikeusavustajat. Lastensuojeluviranomaisella ei ole virallista asemaa Norjan yhteistyömallissa, mutta se voi osallistua prosessiin osana lastensuojelutapauksen käsittelyä. Johansson ym. 2017, s. 359. 

Norjassa ei ole säädetty nimenomaista Barnahus-lakia, mutta lainsäädäntöön sisältyy sen toimintaa koskevia säännöksiä. Norjan rikosprosessilaissa (lov om rettergangsmåten i straffesaker, LOV-1981-05-22-25) sekä sen nojalla annetussa lasten ja muiden erityisen haavoittuvassa asemassa olevien uhrien ja todistajien kuulemista koskevassa asetuksessa (forskrift om avhør av barn og andre særlig sårbare fornærmede og vitner, FOR-2015-09-24-1098) on vuodesta 2015 lähtien säädetty Barnahus-yksikön käytöstä ja toiminnasta niin kutsutuissa helpotetuissa kuulemisissa. Helpotetuilla kuulemisilla tarkoitetaan asetuksen mukaan kuulusteluja, jotka tallennetaan videolle, jotta todistajaa tai uhria ei pääsäännön mukaan tarvitse kuulla henkilökohtaisesti oikeudenkäyntimenettelyssä. Kuuleminen toteutetaan lisäksi tavalla, joka huomioi kuultavan haavoittuvan aseman. 

Norjan rikosprosessilain mukaan lapsen kuuleminen tulee järjestää Barnahus-yksikössä, kun kyseessä on alle 16-vuotias uhri tai todistaja tai erityisen haavoittuvassa asemassa oleva henkilö ja asiassa on kyse seksuaalirikoksesta, väkivallasta (kroppsskade), murhasta, lähisuhdeväkivallasta tai sukupuolielinten silpomisesta. Tästä voidaan poiketa vain, jos sekä kuulustelija että Barnahus-yksikkö ovat yhtä mieltä siitä, että uhrin tai todistajan etu puoltaa kuulustelun suorittamista muualla. Jos poliisi suorittaa muissa kuin edellä mainituissa tapauksissa helpotettuja kuulemisia, myös ne tulisi järjestää Barnahus-yksikössä. Tämä tarkoittaa sitä, että yksiköiden palveluja voidaan lain mukaan käyttää myös muiden rikosten kohdalla, jos alle 16-vuotiaan uhrin tai todistajan etu sitä vaatii, sekä 16—18-vuotiaiden lasten kohdalla, jos heitä kuulustellaan asianomistajana insestirikoksissa. 

Lisäksi Norjassa on annettu myös vuonna 2016 yksiköitä koskevat yleisohjeet (Felles retningslinjer for statens barnehus) https://www.helsedirektoratet.no/faglige-rad/medisinske-undersokelser-i-statens-barnehus/Statens%20barnehus%20-%20felles%20retningslinjer.pdf/_/attachment/inline/ccd68658-83ee-4cb3-9de2-8b176d180276:fd523332b09f0cf76d7b991e57dcf8da6a8c1d24/Statens%20barnehus%20-%20felles%20retningslinjer.pdf (Viitattu 5.5.2025) ja vuonna 2019 ohjeet lääketieteellisille tutkimuksille (Statens barnehus — medisinske undersøkelser) https://www.helsedirektoratet.no/faglige-rad/medisinske-undersokelser-i-statens-barnehus (Viitattu 5.5.2025). 

Rikoksesta epäiltyjen lasten kanssa tehtävä tukityö on vuodesta 2024 alkaen ollut osa Barnahusin virallista tehtäväkenttää, mutta siitä ei säädetä vielä laissa. Eriksen Losnedal, Heidi—Fjell, Kristin K: Systematic work and coordination around children with sexually abusive behavior from Barnahus in Norway. Statens Barnehus Bergen. Saatavilla: https://fmyv.es/wp-content/uploads/2024/11/Systematic-work-and-coordination-around-children-with-sexually-abusive-behavior-from-Barnahus-in-Norway.pdf 

Tanska

Tanskassa on viisi Barnahus-yksikköä, joista neljällä on myös satelliittiyksiköt. Yksiköiden toiminnasta vastaa ja niiden toimintaa valvoo sosiaaliministeriö, ja koordinaatiosta vastaa ministeriön alainen sosiaali- ja asuntovirasto (Social- og Boligstyrelsen). Tanskan Barnahus-yksiköt perustettiin lasten ja nuorten hyväksikäytön ehkäisyä koskevan laajan lainsäädäntöhankkeen myötä vuonna 2013, jolloin annettiin myös Barnahusia koskeva nimenomainen asetus (bekendtgørelse om børnehus BEK nr 1487 af 06/12/2023). Johansson ym. 2024, s. 11, 16. 

Tanskan lapsilaissa (Bekendtgørelse af barnets lov, LBK nr 282 af 17/03/2025) säädetään kunnanvaltuustojen velvollisuudesta perustaa jokaiselle Tanskan alueelle Barnahus-yksikkö. Yksikköä tulee lain mukaan käyttää lastensuojelun selvityksessä, kun epäillään tai tiedetään lapsen joutuneen väkivallan tai seksuaalirikoksen kohteeksi. Lapsilaissa säädetään myös Barnahus-yksikön henkilökunnan ja asiaa käsittelevien viranomaisten oikeudesta keskinäiseen tiedonvaihtoon, kun se on tarpeellista lapsen terveyden ja kehityksen kannalta. Lain soveltamista ohjaa sosiaaliministeriön julkaisema ohje (Vejledning om sagsbehandling og kommunernes opgaver efter barnets lov, TIE nro 9471, 21.6.2024). 

Tarkempia säännöksiä yksiköistä annetaan Barnahus-asetuksessa. Asetuksessa säädetään muun muassa yksiköiden tehtävistä ja henkilöstöstä, yhteistyösopimuksista eri viranomaisten välillä, rahoituksesta ja tietojen raportoinnista. Asetuksen mukaan yksikköön ohjataan alle 18-vuotiaita lapsia. 

Barnahus-yksiköiden yhteyteen on myös vuonna 2022 perustettu Fønix-keskuksia, joissa annetaan sekä ennaltaehkäisevää että lyhyt- ja pitkäaikaista hoitoa alle 18-vuotiaille lapsille, joilla esiintyy haitallista seksuaalista käytöstä, sekä tarjotaan tukea heidän perheilleen. https://xn--fnix-danmark-vjb.dk/ (Viitattu 2.5.2025) 

Islanti

Barnahus-malli sai alkunsa Islannissa vuonna 1998, ja sen mallina olivat Yhdysvaltojen Children’s Advocacy Center -keskukset, joita selostetaan jäljempänä. Islannissa Barnahus on opetus- ja lapsiasiainministeriön alaisuudessa toimivan lasten ja perheiden viraston (Barna- og fjölskyldustofa) vastuulla. Barnahus-yksiköitä on yksi, minkä lisäksi maassa toimii liikkuvia yksiköitä. Johansson ym. 2024, s. 5–6 Islannissa ei ole säädetty Barnahusia koskevaa nimenomaista lakia, mutta lainsäädäntöön sisältyy Barnahusin toimintaa tukevia säännöksiä. 

Islannin lastensuojelulaissa (barnaverndarlög, 2002 nr. 80 10. maí) on vuodesta 2022 lähtien säädetty lastensuojeluviranomaisen velvollisuudesta Barnahus-yksikön palveluiden käyttämiseen, jos lapsen epäillään joutuneen seksuaalisen väkivallan tai vakavan psyykkisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi. Lastensuojelulakiin sekä Islannin rikosprosessilakiin (lög um meðferð sakamála, 2008 nr. 88 12. júní) sisältyi myös jo tätä aikaisemmin yksikön toimintaa tukevia säännöksiä. Johansson ym. 2024, s. 260 

Islannin rikosprosessilaissa säädetään, että alle 15-vuotias uhri tulee kuulla tätä tarkoitusta varten suunnitelluissa tiloissa, ellei lapsen etu muuta edellytä. Käytännössä tämän on tulkittu tarkoittavan Barnahus-yksikköä. Johansson ym. 2024 s. 260–261. Saman lainkohdan mukaan myös alle 15-vuotiaat todistajat sekä aikuiset henkilöt, joilla on kehitysviive, voidaan tuomarin pyynnöstä kuulla yksikössä. Haastattelun toimittaa tähän kouluttautunut ammattilainen tuomarin valvomana ja haastattelut taltioidaan mahdollista oikeudenkäyntiä varten. Kuulemista seuraavat eri huoneesta tuomari, syyttäjän edustaja, syytetyn ja uhrin oikeusavustajat, poliisi sekä lastensuojeluviranomaisen edustaja. https://island.is/en/o/bofs/services-of-the-barnahus-childrens-center (Viitattu 2.5.2025) Rikoksesta epäiltyjä lapsia ei kuulla yksikössä, sillä Islannissa yksikön toiminta on haluttu pitää uhrikeskeisenä ja taata uhreille turvallinen tila. Johansson ym. 2024, s. 175. 

Yksikössä voidaan lisäksi järjestää taustoittavia haastatteluja lastensuojeluviranomaisen pyynnöstä, kun lasta koskevassa asiassa ei ole aloitettu rikostutkintaa. Tällöin paikalla on lastensuojeluviranomaisen edustaja, mutta prosessi mukailee muuten lapsen virallista kuulemista. https://island.is/en/o/bofs/services-of-the-barnahus-childrens-center, (Viitattu 2.5.2025) 

Viro

Tallinnassa alkoi Barnahus-malliin perustuva Lastemaja-toiminta pilottina vuonna 2017, ja nykyisin Virossa on yhteensä neljä Barnahus-yksikköä. Yksikköön voi olla lastensuojeluviranomaisen lisäksi yhteydessä myös esimerkiksi lapsen vanhempi tai lapsi itse. https://sotsiaalkindlustusamet.ee/en/childrens-house (Viitattu 15.5.2025) Yksiköiden toiminnasta vastaa Viron sosiaalivakuutuslautakunta (sotsiaalkindlustusamet). 

Yksiköissä kuullaan lapsia, tehdään lääketieteellisiä tutkimuksia ja arvioidaan tulevan hoidon tarvetta. Yksiköissä hoidetaan alle 18-vuotiaita lapsia. Markina, Anna—Kapardis, Andreas—Heinrich, Svenja: The Barnahus Model Across the Broader European Context: Position Paper. European Union: INTIT 2019, s 13. Saatavilla: https://www.iprs.it/wp-content/uploads/2021/09/The-Barnahus-Model-COMPLETE.pdf (Markina ym. 2019) 

Viron lastensuojelulaissa (lastekaitseseadus, 19.11.2014) on säädetty yksiköiden toiminnasta vuodesta 2022 lähtien. Lastensuojelulain mukaan sosiaalivakuutuslautakunnan tulee tarjota lapsiystävällinen tila lastensuojelullisille ja rikosoikeudellisille toimenpiteille sekä lapsen tukemista varten tapauksissa, joissa lapsi on joutunut tai hänen epäillään joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi tai häntä epäillään seksuaalirikoksesta tai hänen seksuaalinen käyttäytymisensä vaarantaa muiden tai hänen omaa hyvinvointiaan. Lain mukaan lasta tulee tarvittaessa kuulla hyväksikäytön todentamiseksi sekä tallentaa kuuleminen videolle käytettäväksi oikeudenkäynnissä. Lapselle ja hänen vanhemmalleen tulee lain mukaan myös tarjota tukea ja seurata lapsen auttamiseksi toimitettujen toimenpiteiden tehokkuutta. Lapsille järjestettävästä tuesta säädetään lastensuojelulain lisäksi uhrien auttamisesta annetussa laissa (ohvriabi seadus, 14.12.2022). 

Saksa

Saksaan perustettiin ensimmäinen Barnahus-yksikkö vuonna 2018. Yksiköiden toiminnasta vastaavat useat eri tahot, eikä niitä johdeta kansallisesti yhtenäisellä tavalla. Markina ym. 2019, s. 15. Tällä hetkellä Childhood-Haus-nimisen mallin taloja on 11. https://www.childhood-de.org/childhood-haus/haeuser/ (Viitattu 15.5.2025) Muiden tuottajien osalta ei ole saatavissa tarkkaa tietoa yksiköiden lukumäärästä. 

Saksan lainsäädäntö eroaa monista muista Euroopan maista, koska Saksassa toimijoilla ei ole velvollisuutta ilmoittaa epäillystä lapseen kohdistuneesta hyväksikäytöstä. Lapsi- ja nuorisososiaalipalveluiden sekä tuomioistuinten välinen yhteistyö ei siten ole yhtä vakiintunutta kuin eräissä muissa maissa. Markina ym. 2019, s. 15. Tämän on arvioitu johtuvan hajanaisista hallintorakenteista (Barnahus-toimijat ovat eri hallinnollisia organisaatiota, esimerkiksi yhdistyksiä), lainsäädännön eroista, joissa tuomioistuimilla ja sosiaaliviranomaisilla on rajallisempi yhteistyövelvoite sekä kulttuurisista ja institutionaalisista eroista oikeusjärjestelmissä. Markina ym. 2019, s. 17. Lasten asemaa rikosprosessissa on kuitenkin pyritty lainsäädännöllisesti kehittämään säätämällä esimerkiksi Saksan rikosprosessilaissa (Strafprozeßordnung, StPO) vuodesta 2019 lähtien, että alle 18-vuotiaiden lasten kuuleminen tulee tallentaa videolle. 

Saksassa yksiköiden kohderyhmään kuuluvat lapset, joiden epäillään joutuneen fyysisen väkivallan tai seksuaaliväkivallan uhreiksi. https://www.childhood-de.org/childhood-haus/konzept/ (Viitattu 15.5.2025) Keväällä 2025 liittovaltion uuden hallitusohjelman hyväksymisen myötä Childhood-Haus-nimellä toteutettava Barnahus-malli on ensimmäistä kertaa otettu kansallisen tason hallitusohjelmaan. Tämä luo perustan Childhood-Haus-mallin laajemmalle käyttöönotolle koko maassa, mistä mahdollisesti alkaa myös valtakunnallisen koordinaatiotehtävän valmistelu. https://childhood.org/news/key-milestone-in-germany-national-agreement-for-strengthened-child-protection/ (Viitattu 15.5.2025) 

Slovenia

Sloveniassa säädettiin vuonna 2021 ensimmäisenä Euroopan maana Barnahusia koskeva nimenomainen laki, eli laki lasten suojelusta rikosprosessissa ja heidän kokonaisvaltaisesta kohtelustaan lastentalossa (Zakon o zaščiti otrok v kazenskem postopku in njihovi celostni obravnavi v hiši za otroke, Uradni list RS, št. 54/21, 26.3.2021). Laissa säädetään muun muassa Barnahus-yksikön perustamisesta, yksikön tehtävistä ja sille perustettavista elimistä, lapsen kuulemisesta, lapselle tehtävästä lääkärintarkastuksesta, kriisiavun ja psykososiaalisen tuen antamisesta ja henkilöstön koulutuksesta. Lain valmistelu oli osa Euroopan komission silloisen rakenneuudistusten pääosaston (DG Reform) ja Euroopan neuvoston yhteistä projektia, jonka tarkoituksena oli tukea Sloveniaa Barnahus-mallin käynnistämisessä. Maan ensimmäinen Barnahus-yksikkö perustettiin vuonna 2022. https://reform-support.ec.europa.eu/what-we-do/public-administration-and-governance/barnahus-slovenia-supporting-children-victims-violence_en 

Slovenian Barnahus-lakia sovelletaan alle 18-vuotiaisiin uhreihin ja todistajiin, ja sen ensisijaiseen soveltamisalaan kuuluvat esimerkiksi rikokset ihmisyyttä vastaan, rikokset henkeä ja terveyttä vastaan, seksuaalirikokset sekä avioliittoa, perhettä ja lapsia kohtaan kohdistuvat rikokset. Lakia on mahdollista soveltaa myös lapsiepäiltyihin sekä muihinkin kuin laissa tarkoitettuihin rikosnimikkeisiin, jos lapsen etu niin edellyttää ja laissa säädetyt edellytykset täyttyvät.  

Sloveniassa on vuonna 2022 annettu myös asetus Barnahusin ja muiden toimijoiden välisestä yhteistyöstä kokonaisvaltaisen hoidon varmistamiseksi lastentalossa (Uredbo o načinu sodelovanja med Javnim zavodom Hiša za otroke in drugimi udeleženci pri zagotavljanju celostne obravnave v hiši za otroke, Uradni list RS, št. 135/22, 19.10.2022) sekä määräykset Barnahusin asiantuntijoiden ja ohjaajien koulutuksesta ja pätevyydestä (Pravilnik o usposabljanju in preverjanju usposobljenosti strokovnjakov in svetovalcev v hiši za otroke, Uradni list RS, št. 60/22, 29.4.2022). 

Yhdysvallat

Yhdysvalloissa perustettiin ensimmäinen Children’s Advocacy Center -keskus (jäljempänä CAC-keskus) 1980-luvulla. CAC-keskuksia on sittemmin perustettu jokaiseen osavaltioon, ja vuonna 2024 niitä oli yhteensä 961. Keskuksia ohjaa kansallinen lastensuojelukeskusten kattojärjestö National Children’s Alliance (jäljempänä NCA), joka myös akkreditoi uudet keskukset. https://ojjdp.ojp.gov/model-programs-guide/literature-reviews/childrens-advocacy-centers#6-0 (Viitattu 2.5.2025) Yhdysvalloissa alkunsa saanut CAC-keskusten malli on toiminut esimerkkinä sittemmin Islannissa kehitetylle Barnahus-mallille. 

Liittovaltion tasolla säädetään Children’s Advocacy -ohjelman perustamisesta, johon kuuluu muun muassa alueellisten ja paikallisten CAC-keskusten perustaminen. Alueellisia keskuksia on Yhdysvalloissa yhteensä neljä, ja ne tarjoavat koulutusta ja tukea alueensa moniammatillisille tiimeille, paikallisille keskuksille ja valtiollisille osajärjestöille. https://www.regionalcacs.org/ (Viitattu 2.5.2025) Osavaltiotasolla sääntely on vaihtelevaa, mutta yli 30 osavaltiossa on annettu CAC-keskuksia koskevaa lainsäädäntöä edes jollakin tasolla. https://www.nationalchildrensalliance.org/state-laws-defining-cacs/ (Viitattu 2.5.2025) CAC-keskusten toimintaa ohjaavat myös NCA:n laatimat standardit, jotka koskevat seuraavia osa-alueita: monitieteellinen tiimi, palveluihin pääsy, haastattelu, uhrin tukeminen, lääketieteellinen arviointi, mielenterveys, tapauksen arviointi ja koordinointi, tapauksen seuranta, organisaation kapasiteetti ja lapsen turvallisuus ja suojelu. (Viitattu 2.5.2025)https://ojjdp.ojp.gov/model-programs-guide/literature-reviews/childrens-advocacy-centers#5-0 

CAC-keskusten kohderyhmää ovat lapset, jotka ovat joutuneet fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai laiminlyönnin uhreiksi. Myös väkivaltaa todistaneita lapsia voidaan ohjata CAC-keskuksiin. 

12.1  Yhdenvertaisuus

Ehdotetulla ikärajan nostamisella 18 vuoteen sekä sillä, että yksiköissä voitaisiin tutkia muitakin rikoksia kuin seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksia ja myös lapsiepäiltyjä ja -todistajia, toteutettaisiin perustuslain 6 §:ää, jonka 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja jonka 3 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasavertaisesti yksilöinä. Se, että yksiköiden asiakkaiksi voitaisiin tarvittaessa ottaa kaikki alle 18-vuotiaat, toteuttaisi lisäksi lapsen oikeuksien sopimuksen 1 artiklaa, jonka mukaan lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä. 

Ehdotuksella, jonka mukaan yksikön tehtävänä olisi kouluttaa ja tukea lapsenhuoltolain mukaisten olosuhdeselvitysten tekijöitä lapsen omien toivomusten ja mielipiteen selvittämisessä, vahvistettaisiin lapsen oikeutta ilmaista oma näkemyksensä hänen huoltoonsa liittyvistä kysymyksistä ja osallistua siten aktiivisesti häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Tällä tavoin esityksellä toteutettaisiin lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklan määräyksiä lapsen osallistumisoikeudesta ja perustuslain 6 §:n 2 momentissa säädettyä lapsen oikeutta vaikuttaa kehitystään vastaavasti häntä itseään koskeviin asioihin. 

Lisäksi alueellista yhdenvertaisuutta parantaisi THL:lle ehdotettu valtakunnallinen ohjaustehtävä sekä esimerkiksi se, että ehdotetulla lailla yhdenmukaistettaisiin yksiköiden toimintaa lasta koskevien yhteenvetojen laatimisessa. Jatkossa rikoksen uhriksi joutuneilla lapsilla olisi siis asuinpaikastaan riippumatta nykyistä yhdenvertaisemmat mahdollisuudet siihen, että esitutkinnassa arvioidaan, millä viranomaisten toimenpiteillä voitaisiin parhaiten edistää heidän etunsa toteutumista. 

12.2  Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen

Esitys sisältää ehdotuksia, joiden avulla voitaisiin aiempaa paremmin tunnistaa ja ehkäistä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tähän liittyisi myös se, että yksiköt tarjoaisivat koulutusta ja tukea muille lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille, mikä vahvistaisi näiden osaamista lapsiin kohdistuvan väkivallan tunnistamisessa ja kohtaamisessa. Esityksellä toteutettaisiin näin perustuslain 7 §:ää, jonka 1 momentissa säädetään jokaiselle oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Perustuslain 7 §:ään liittyy kiinteästi myös seksuaalinen itsemääräämisoikeus. 

Esityksellä toteutettaisiin samalla lapsen oikeuksien sopimuksen 19 artiklaa, jonka 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä, mukaan lukien seksuaalinen hyväksikäyttö, silloin kun hän on vanhempansa, muun laillisen huoltajansa tai kenen tahansa muun hoidossa. Artiklan 2 kohdan mukaan suojelutoimien tulisi tarvittaessa sisältää tehokkaita menetelmiä sosiaalisten ohjelmien perustamiseksi, joiden avulla lasta ja hänestä huolehtivia henkilöitä tuettaisiin, samoin kuin menetelmiä edellä kuvattujen lasten pahoinpitelytapausten ehkäisemiseksi, tunnistamiseksi, raportoimiseksi, käsiteltäväksi saattamiseksi, tutkimiseksi, hoitamiseksi ja jatkoseurannaksi sekä tarvittaessa oikeuslaitoksen asiaan puuttumiseksi. 

Esityksessä ehdotetaan, että yksikön tehtäviin kuuluisi yhteenvedon laatiminen lapsesta ja että yhteenvetoa voitaisiin käsitellä moniammatillisessa asiantuntijaryhmässä lapsen edun arvioimiseksi. Ehdotuksilla toteutettaisiin lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. 

12.3  Julkisen vallan velvollisuus turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut

Esityksen mukaan yksikön tehtävänä olisi antaa lapselle ja hänen huoltajilleen ensi vaiheen psykososiaalista tukea. Ensi vaiheen psykososiaalisen tuen antamisen voidaan arvioida edistävän lapsen ja hänen vanhempansa hyvinvointia äkillisen kriisin keskellä sekä parantavan vanhemman mahdollisuuksia olla vaikeassa tilanteessa lapsen tukena. Lisäksi kun yksiköllä olisi nykyistä kattavampi oikeus salassapitosäännösten estämättä toimittaa hyvinvointialueelle tutkimuksen aikana kertyneitä, lapsen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevia välttämättömiä tietoja, voitaisiin nykyistä paremmin turvata sitä, että lapsi pääsee tarvitsemiinsa palveluihin. Tällä tavoin ehdotukset toteuttaisivat perustuslain 19 §:n 3 momentissa säädettyä julkisen vallan velvollisuutta turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistää väestön terveyttä sekä tukea perheen mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksiköllinen kasvu. 

12.4  Oikeusturva

Esityksen myötä yhä useamman rikosepäilyn kohdalla voitaisiin hyödyntää yksiköillä olevaa erityisasiantuntemusta. Tämän voidaan arvioida edistävän rikosten selvittämistä, turvaavan lasten asianmukaista kuulemista ja parantavan viranomaisten valmiuksia arvioida epäillyn syyllisyyttä tukevia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja. Tätä kautta esityksellä edistettäisiin perustuslain 21 §:ssä säädetyn oikeusturvan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitetun oikeusturvan ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista, sillä oikeusturvan ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen edellyttää muun ohella asioiden riittävää selvittämistä. 

12.5  Henkilötietojen suoja

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. 

Perustuslakivaliokunta on pitänyt aiemmin henkilötietojen suojan kannalta tärkeinä sääntelykohteina ainakin rekisteröinnin tavoitetta, rekisteröitävien henkilötietojen sisältöä, niiden sallittuja käyttötarkoituksia mukaan luettuna tietojen luovutettavuus sekä tietojen säilytysaikaa henkilörekisterissä ja rekisteröidyn oikeusturvaa (PeVL 25/1998 vp). Näiden seikkojen sääntelyn lain tasolla on tullut lisäksi olla kattavaa ja yksityiskohtaista. 

Perustuslain 10 §:n mukaista suojaa täydentävät ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) 8 artiklan mukainen yksityiselämän suoja sekä EU:n perusoikeuskirjan 7 artiklassa turvattu yksityiselämän suoja ja 8 artiklassa turvattu henkilötietojen suoja. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla sekä kyseisten oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä kunnioittaen. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti rajoituksia voidaan säätää ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaan siltä osin kuin perusoikeuskirjan oikeudet vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia, niiden merkitys ja ulottuvuus ovat samat. EU:n tuomioistuimen antamat tuomiot määrittävät näiltä osin yksityiselämän ja henkilötietojen suojan keskeistä sisältöä. Samoin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä katsottu kattavan myös henkilötietojen suojan. 

Yleinen tietosuoja-asetus on EU:n säädös, joka on kaikilta osiltaan velvoittava ja jota sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. EU:n tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin lainsäädäntö on ensisijaista suhteessa kansallisiin säännöksiin oikeuskäytännössä määriteltyjen edellytysten mukaisesti (ks. esim. PeVL 1/2018 vp). Perustuslakivaliokunta on todennut, että sen valtiosääntöisiin tehtäviin ei kuulu kansallisen täytäntöönpanosääntelyn arviointi EU:n aineellisen lainsäädännön kannalta (ks. esim. PeVL 31/2017 vp, s. 4). Perustuslakivaliokunta on kuitenkin esittänyt huomioita EU:n lainsäädännön ja kansallisen lainsäädännön suhteesta. Valiokunta on tulkintakäytännössään pitänyt tärkeänä, että siltä osin kuin EU:n lainsäädäntö edellyttää kansallista sääntelyä tai mahdollistaa sen, tätä kansallista liikkumavaraa käytettäessä otetaan huomioon perus- ja ihmisoikeuksista seuraavat vaatimukset (ks. PeVL 25/2005 vp). Valiokunta on tämän johdosta painottanut, että hallituksen esityksessä on erityisesti perusoikeuksien kannalta merkityksellisen sääntelyn osalta syytä tehdä selkoa kansallisen liikkumavaran alasta (PeVL 26/2017 vp, s. 42, PeVL 2/2017 vp, s. 2, PeVL 44/2016 vp, s. 4). 

Perustuslakivaliokunta on yleistä tietosuoja-asetusta täydentävää lainsäädäntöä koskevassa lausunnossaan pitänyt perusteltuna tarkistaa aiempaa kantaansa henkilötietojen suojan kannalta tärkeistä sääntelykohteista. Valiokunnan mielestä yleisen tietosuoja-asetuksen yksityiskohtainen sääntely, jota tulkitaan ja sovelletaan EU:n perusoikeuskirjassa turvattujen oikeuksien mukaisesti, muodostaa yleensä riittävän säännöspohjan myös perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Valiokunnan käsityksen mukaan yleisen tietosuoja-asetuksen sääntely vastaa asianmukaisesti tulkittuna ja sovellettuna myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan määräytyvää henkilötietojen suojan tasoa. Näin ollen erityislainsäädäntöön ei ole yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalalla enää valtiosääntöisistä syistä välttämätöntä sisällyttää kattavaa ja yksityiskohtaista sääntelyä henkilötietojen käsittelystä. Perustuslakivaliokunnan mielestä henkilötietojen suoja tulee jatkossa turvata ensisijaisesti yleisen tietosuoja-asetuksen ja säädettävän kansallisen yleislainsäädännön nojalla. (PeVL 14/2018 vp, s. 4) 

Perustuslakivaliokunta katsoo myös, että sääntelyn selkeyden vuoksi kansallisen erityislainsäädännön säätämiseen tulee jatkossa suhtautua pidättyvästi ja rajata sellainen säätäminen vain välttämättömään yleisen tietosuoja-asetuksen antaman kansallisen liikkumavaran puitteissa. Perustuslakivaliokunnan mielestä on kuitenkin selvää, että erityislainsäädännön tarpeellisuutta on arvioitava myös yleisen tietosuoja-asetuksenkin edellyttämän riskiperustaisen lähestymistavan mukaisesti kiinnittämällä huomiota tietojen käsittelyn aiheuttamiin uhkiin ja riskeihin. Mitä korkeampi riski käsittelystä aiheutuu luonnollisen henkilön oikeuksille ja vapauksille, sitä perustellumpaa on yksityiskohtaisempi sääntely. Tällä seikalla on erityistä merkitystä arkaluonteisten tietojen käsittelyn osalta. Perustuslakivaliokunta on lisäksi kiinnittänyt erityistä huomiota sääntelytarpeeseen silloin, kun henkilötietoja käsittelee viranomainen. (PeVL 14/2018 vp, s. 4—5) 

Ehdotetussa laissa henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena olisi yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta, eli rekisterinpitäjän lakisääteinen velvollisuus, joka mahdollistaa sääntelyliikkumavaran käytön 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Kansallinen sääntely voi koskea muun muassa käsittelyn lainmukaisuutta koskevia edellytyksiä, käsiteltävien tietojen tyyppiä, käyttötarkoitussidonnaisuutta ja säilytysaikoja. Tällaisen erityissääntelyn on täytettävä yleisen edun mukainen tavoite ja oltava oikeassa suhteessa sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. 

Ehdotetun lain 3 ja 4 §:ssä käsiteltäviin tietoihin sisältyisi myös tietosuoja-asetuksen 9 artiklan mukaisia erityisiä henkilötietoryhmiä, erityisesti terveystietoja. Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan tällaisten tietojen käsittely on lähtökohtaisesti kiellettyä. Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 2 kohdan g alakohdan mukaan artiklan 1 kohtaa ei kuitenkaan sovelleta, jos käsittely on tarpeen tärkeää yleistä etua koskevasta syystä unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, edellyttäen että se on oikeasuhteinen tavoitteeseen nähden, siinä noudatetaan keskeisiltä osin oikeutta henkilötietojen suojaan ja siinä säädetään asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä rekisteröidyn perusoikeuksien ja etujen suojaamiseksi. Esityksessä ehdotettu yksikön tiedonsaantioikeus ja moniammatillisen työryhmän oikeus käsitellä lapsesta kerättyjä tietoja on tarpeen tärkeän yleisen edun vuoksi, sillä yhteiskunnalla on painava intressi selvittää lapsiin kohdistuneet rikokset mahdollisimman hyvin ja suojella lapsia väkivallalta. Lisäksi tietosuojalain (1050/2018) 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetään, ettei tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohtaa sovelleta tietojen käsittelyyn, josta säädetään laissa tai joka johtuu välittömästi rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tehtävästä. Tietosuojalain 6 §:n 2 momentissa säädetään asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä rekisteröidyn oikeuksien suojaamiseksi, ja yksikön olisi noudatettava niitä henkilötietoja käsitellessään. 

Käsiteltäviin tietoihin voisi lisäksi sisältyä esimerkiksi tietoja henkilön sosiaalihuollon tarpeesta ja tämän saamista sosiaalihuollon palveluista. Sosiaalihuollon asiakkuutta koskevat tiedot eivät sisälly tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuihin erityisiin henkilötietoryhmiin, mutta perustuslakivaliokunta on katsonut niiden olevan valtiosääntöoikeudellisesti arkaluonteisia tietoja, joiden käsittelystä voidaan myös tietosuoja-asetuksen puitteissa säätää yksityiskohtaisesti (PeVL 15/2018 vp, s. 38—39, ks. myös PeVL 4/2021 vp, s. 3). 

Hallituksen esityksessä on pyritty huomioimaan tietosuoja-asetuksen sallima kansallinen liikkumavara ja rajattu sääntely vain välttämättömään. Toisaalta esityksessä on kiinnitetty erityistä huomiota erityisiin henkilötietoryhmiin ja arvioitu sääntelyn riittävyyttä siltä osin. Henkilötietojen käsittelystä säädetään tietosuoja-asetuksen ja sitä täydentävän tietosuojalain lisäksi myös esimerkiksi asiakastietolaissa. Tämän lisäksi yksikössä muodostuvaa esitutkinta-aineistoa koskevat omat säännöksensä. Esityksessä ehdotetaan tämän vuoksi säädettäväksi vain välttämättömistä henkilötietojen käsittelyä koskevista seikoista, jotka on katsottu tarpeellisiksi erityisiin henkilötietoryhmiin ja muuten arkaluonteisiin tietoihin kohdistuvan erityisen suojeluntarpeen vuoksi. 

Lakiehdotukseen sisältyy myös viranomaisten salassa pidettävien tietojen luovuttamista ja tiedonsaantioikeuksia koskevaa sääntelyä. Perustuslakivaliokunta on arvioinut viranomaisten tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevaa sääntelyä perustuslain 10 §:n 1 momentissa säädetyn yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta ja kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, mihin ja ketä koskeviin tietoihin tiedonsaantioikeus ulottuu ja miten tiedonsaantioikeus sidotaan tietojen välttämättömyyteen. Viranomaisen tietojensaantioikeus ja tietojenluovuttamismahdollisuus ovat voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta "tarpeellisiin tietoihin", jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus "tietojen välttämättömyydestä" jonkin tarkoituksen kannalta (ks. esim. PeVL 17/2016 vp, s. 5—6). Valiokunta ei toisaalta ole pitänyt hyvin väljiä ja yksilöimättömiä tietojensaantioikeuksia perustuslain kannalta mahdollisina edes silloin, kun ne on sidottu välttämättömyyskriteeriin (ks. esim. PeVL 19/2012 vp). Jos ehdotetut säännökset tietojen luovutuksesta ovat kohdistuneet myös arkaluonteisiin tietoihin, on tavallisen lain säätämisjärjestyksen käyttämisen edellytyksenä ollut, että sääntelyä täsmennetään vastaamaan perustuslakivaliokunnan edellä selostettua lausuntokäytäntöä (PeVL 38/2016 vp, s. 3). 

Perustuslakivaliokunta on painottanut, että erottelussa tietojen saamisen tai luovuttamisen tarpeellisuuden ja välttämättömyyden välillä on kyse tietosisältöjen laajuuden ohella myös siitä, että salassapitosäännösten edelle menevässä tietojensaantioikeudessa on viime kädessä kysymys siitä, että tietoihin oikeutettu viranomainen omine tarpeineen syrjäyttää ne perusteet ja intressit, joita tiedot omaavaan viranomaiseen kohdistuvan salassapidon avulla suojataan. Mitä yleisluonteisempi tietojensaantiin oikeuttava sääntely on, sitä suurempi on vaara, että tällaiset intressit voivat syrjäytyä hyvin automaattisesti. Mitä täydellisemmin tietojensaantioikeus kytketään säännöksissä asiallisiin edellytyksiin, sitä todennäköisemmin yksittäistä tietojensaantipyyntöä joudutaan käytännössä perustelemaan. Myös tietojen luovuttajan on tällöin mahdollista arvioida pyyntöä luovuttamisen laillisten edellytysten kannalta. Tietojen luovuttaja voi lisäksi kieltäytymällä tosiasiallisesti tietojen antamisesta saada aikaan tilanteen, jossa tietojen luovuttamisvelvollisuus eli säännösten tulkinta saattaa tulla ulkopuolisen viranomaisen tutkittavaksi. Tämä mahdollisuus on tärkeä tiedonsaannin ja salassapitointressin yhteensovittamiseksi (ks. esim. PeVL 7/2019 vp, PeVL 15/2018 vp ja PeVL 17/2016 vp). 

Ehdotetun lain 4 §:ssä yksikölle säädettäisiin oikeus saada salassapitosäännösten estämättä lasta koskevat tiedot siltä osin kuin ne ovat välttämättömiä tiettyjen yksikölle laissa säädettyjen tehtävien kannalta. Lisäksi yksiköllä olisi oikeus saada maksutta ja salassapitosäännösten estämättä laatimansa lausunto sitä pyytäneeltä viranomaiselta, jos lausunto on välttämätön yksikön edustajan toimimiseksi todistajana kyseistä rikosepäilyä koskevassa oikeudenkäynnissä. Pykälässä myös ehdotetaan yksikölle oikeutta salassapitosäännösten estämättä omasta aloitteestaan tai pyynnöstä luovuttaa yhteenvedon laatimista tai tutkimuksen tekemistä pyytäneelle viranomaiselle yhteenvetoa laadittaessa tai tutkimusta tehtäessä kertyneet tiedot lapsesta, jos tiedot ovat välttämättömiä rikosepäilyn selvittämiseksi, samoin kuin oikeutta salassapitosäännösten estämättä omasta aloitteestaan tai pyynnöstä toimittaa yhteenvedon laatimisen ja tutkimuksen tekemisen aikana kertyneet, lapsen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevat tiedot taholle, joka vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä lapselle, jos tiedot ovat välttämättömiä lapsen tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi. Oikeus saada sekä luovuttaa tietoja olisi näin ollen sidottu tietojen välttämättömyyteen laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi, joten ehdotetun sääntelyn voidaan katsoa olevan perustuslakivaliokunnan käytännön mukaista. 

Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.