3.2.1  Direktiivin artiklat, jotka aiheuttavat muutoksia voimassa olevaan lainsäädäntöön

Direktiivin 5 artiklan 4 kohdassa säädetään hakemuksen täydennysmenettelystä ja siinä noudatettavasta määräajasta sekä määräajan kulumisen keskeytymisestä. Siinä säädetään lisäksi, että toimivaltainen viranomainen voi hylätä hakemuksen, jos lisätietoja ei ole toimitettu asetetussa määräajassa. Ulkomaalaislain 7 §:ssä säädetään yleisistä menettelyistä hallintomenettelyssä. Sen 2 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian selvittämisestä ja viranomaisen on osoitettava asianosaiselle, mitä lisäselvitystä asiassa tulee esittää. Selvityspyynnön tulee olla yksilöity sekä oikeassa suhteessa niihin selvityskeinoihin, jotka asianosaisella on hänen olosuhteensa huomioon ottaen käytettävissään. Lisäksi lain 71 a ja 71 b §:ssä säädetään hakemuksen täydennysmenettelystä työntekijän ja työnantajan osalta. Lisäksi lain 4 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaissa tarkoitettujen asioiden käsittelyssä noudatetaan hallintolakia (434/2003), jollei laissa erikseen toisin säädetä. Hallintolain 33 §:n 2 momentissa säädetään, että asianosaiselle on ilmoitettava, ettei määräajan noudattamatta jättäminen estä asian ratkaisemista. Ulkomaalaislain 84 §:n 3 momentin mukaan edellä 1 ja 2 momentissa säädettyä pidempi käsittelyaika on mahdollinen poikkeuksellisissa olosuhteissa, jotka liittyvät hakemuksen tutkinnan monimutkaisuuteen. Jos toimivaltainen viranomainen joutuu pyytämään tai hankkimaan asiassa lisäselvitystä, käsittelyajan kuluminen keskeytyy, kunnes tarvittavat selvitykset on saatu. Koska ulkomaalaislain 84 §:n 3 momenttia muutetaan direktiivin 8 artiklan 3 kohdan johdosta, on muutosten yhteydessä otettava huomioon myös direktiivin 5 artiklan 4 kohta. 

Direktiivin 8 artiklan3 kohdassa säädetään päätöksen tekemiselle asetetun määräajan pidentämisestä 30 päivällä poikkeuksellisissa ja asianmukaisesti perustelluissa olosuhteissa, jotka liittyvät hakemuksen monimutkaisuuteen, antamalla hakijalle ilmoitus tai tiedonanto kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen menettelyjen mukaisesti. Ulkomaalaislain 84 §:n 3 momenttia olisi muutettava, koska direktiivissä säädetään tarkasti määräajan pidentämisestä 30 päivällä, mitä ei nyt kyseessä olevassa voimassa olevassa säännöksessä säädetä.  

Direktiivin 11 artiklan6 kohdan mukaan, jos toimivaltaiset viranomaiset toteavat olevan perusteltua syytä olettaa, että yhdistelmäluvan haltijalla on ollut Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/52/EY 2 artiklan i alakohdassa määritellyt erityistä hyväksikäyttöä osoittavat työolot, jäsenvaltion on pidennettävä tämän artiklan 4 kohdassa tarkoitettua sallittua työttömyysaikaa kolmella kuukaudella. Voimassa olevassa ulkomaalaislain 58 a §:ssä, jossa säädetään 11 artiklan 4 kohdasta, ei säädetä artiklan 6 kohdasta. Näin olleen tästä olisi säädettävä ulkomaalaislain 58 a §:ssä, jota olisi muutettava lisäämällä siihen tätä koskeva sääntely. 

3.2.2  Direktiivin artiklat, jotka eivät aiheuta muutoksia lainsäädäntöön

Direktiivin 1 artiklan1 kohdan mukaan direktiivissä säädetään a) yhden hakemuksen menettelystä yhdistelmäluvan myöntämiseksi kolmansien maiden kansalaisille jäsenvaltion alueella työntekoa varten tapahtuvaa oleskelua varten, jotta voidaan yksinkertaistaa heidän maahanpääsyään koskevia menettelyjä ja helpottaa heidän asemansa valvontaa; b) jäsenvaltion alueella laillisesti oleskelevien kolmansista maista tulleiden työntekijöiden yhtäläisistä oikeuksista riippumatta siitä, mitä tarkoitusta varten heille on alun perin myönnetty pääsy tuon jäsenvaltion alueelle, jolloin perustana on yhdenvertainen kohtelu tämän jäsenvaltion kansalaisten kanssa. Ulkomaalaislain mukaan kolmannen maan kansalaiselle myönnetään yhden hakemuksen perusteella työntekoon oikeuttava oleskelulupa, joka oikeuttaa myös oleskeluun maassa. Yhdistelmälupadirektiivi on alun perin pantu täytäntöön siten, että direktiivin tarkoittamien kolmansien maiden kansalaisia kohdellaan yhdenvertaisesti suomalaisten kanssa direktiivin 12 artiklassa oikeus yhdenvertaiseen kohteluun säädetyissä tilanteissa.  

Direktiivin 1 artiklan2 kohdan mukaan direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen päättää Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 79 artiklan 5 kohdan mukaisesti siitä, kuinka paljon kolmansien maiden kansalaisia päästetään niiden alueelle. Direktiivin tämä kohta ei vaadi kansallista täytäntöönpanoa. 

Direktiivin 2 artiklassa säädetään määritelmät ”kolmannen maan kansalainen”, ”kolmannesta maasta tullut työntekijä”, ”yhdistelmälupa” ja ”yhden hakemuksen menettely”. Ulkomaalaislain 3 §:n 2 a kohdassa määritellään kolmannen maan kansalainen. Muilta osin lainsäädännössä ei ole tarvetta määritelmälle, koska yhdistelmälupa ja yhden hakemuksen menettely ovat lupaa ja menettelyä kuvaavia käsitteitä, eikä niitä käytetä, eikä ole tarpeen käyttää ulkomaalaislaissa. Ulkomaalaislain 3 §:n 5 kohdassa määritellään oleskelulupa ja 6 kohdassa työntekijän oleskelulupa. 

Direktiivin 3 artiklassa säädetään soveltamisalasta. Sen 1 kohdan mukaan direktiiviä sovelletaan kolmannen maan kansalaiseen, a) jotka hakevat lupaa oleskella jonkin jäsenvaltion alueella työntekoa varten, b) joille on unionin oikeuden tai kansallisen lainsäädännön mukaisesti myönnetty pääsy jäsenvaltioon muuta tarkoitusta kuin työntekoa varten, jotka saavat työskennellä ja joille on myönnetty oleskelulupa asetuksen (EY) N:o 1030/2002 mukaisesti; tai c) joille on unionin oikeuden tai kansallisen lainsäädännön mukaisesti myönnetty pääsy jäsenvaltioon työntekoa varten. Ulkomaalaislain 2 §:n mukaan ulkomaalaisen maahantuloon, maastalähtöön sekä oleskeluun ja työntekoon Suomessa sovelletaan tätä lakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä. Lain 33 a §:ssä säädetään oleskelulupakortista.  

Direktiivin 3 artiklan2 kohdassa säädetään niistä, joihin direktiiviä ei sovelleta. Sen mukaan direktiiviä ei sovelleta a) unionin kansalaisten perheenjäseniin, jotka ovat käyttäneet tai käyttävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen unionissa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY mukaisesti, b) niihin, joilla on yhdessä perheenjäsentensä kanssa kansalaisuudestaan riippumatta joko unionin ja sen jäsenvaltioiden tai unionin ja kolmansien maiden kesken tehtyjen sopimusten perusteella unionin kansalaisten oikeutta vastaava oikeus vapaaseen liikkuvuuteen, c) lähetettyihin työntekijöihin, d) yrityksen sisällä siirtyviin työntekijöihin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/66/EU mukaisesti, e) kausityöntekijöihin direktiivin 2014/36/EU mukaisesti ja au pair -hakijoihin, f) tilapäisen suojelua saaviin neuvoston direktiivin 2001/55/EY mukaisesti tai jotka ovat hakeneet lupaa oleskella tällä perusteella ja odottavat asemaansa koskevaa päätöstä, g) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU mukaista kansainvälistä suojelua saaviin tai jotka ovat hakeneet tuon direktiivin mukaista kansainvälistä suojelua ja joiden hakemuksen johdosta ei ole vielä tehty lopullista päätöstä, h) jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön, sen kansainvälisten velvoitteiden tai jäsenvaltion käytännön mukaista kansainvälistä suojelua saaviin tai jotka ovat hakeneet jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön, sen kansainvälisten velvoitteiden tai jäsenvaltion käytännön mukaista kansainvälistä suojelua ja joiden hakemuksen johdosta ei ole vielä tehty lopullista päätöstä (kansallisessa lainsäädännössä ei tästä kohdasta säädetä), i) pitkään oleskelleisiin kolmannen maan kansalaisia direktiivin 2003/109/EY mukaisesti, j) niihin, joiden maasta poistamista on lykätty tosiseikkoihin perustuvista tai oikeudellisista syistä, k) itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja l) merenkulkijoihin, jotka työskentelevät jäsenvaltiossa rekisteröidyllä tai sen lipun alla purjehtivalla aluksella. 

Direktiivin 3 artiklan3 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat päättää, että II lukua ei sovelleta kolmansien maiden kansalaisiin, joille on joko myönnetty lupa työntekoon jonkin jäsenvaltion alueella enintään kuudeksi kuukaudeksi tai joille on myönnetty pääsy jäsenvaltioon opiskelua varten. Ulkomaalaislakia sovelletaan ja siten direktiivin II lukua sovelletaan myös työntekoon, joka kestää enintään kuusi kuukautta. Kun työnteko kestää enintään 90 päivää minkä tahansa 180 päivän jakson aikana, työnteko on tietyissä ulkomaalaislain 81 b §:n mukaisissa tilanteissa mahdollista toisen jäsenvaltion myöntämällä oleskeluluvalla, viisumilla tai viisumivapaasti. Opiskelun perusteella myönnettävistä oleskeluluvista säädetään erikseen kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetussa laissa (719/2018) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2016/801/EU perusteella. Siinä laissa säädetään myös opiskelijan työnteko-oikeudesta, ja mainitun direktiivin 22 artiklan yhdenvertaisesta kohtelusta säädetään muussa kansallisessa lainsäädännössä.  

Direktiivin 3 artiklan4 kohdassa säädetään, että II luvun säännöksiä ei sovelleta kolmansien maiden kansalaisiin, joilla on viisumin perusteella lupa työntekoon. Kohta ei aiheuta muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. 

Direktiivin 3 artiklan5 kohdassa säädetään, että sen estämättä, mitä artiklan 2 kohdan h alakohdassa säädetään, III lukua sovelletaan jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön, sen kansainvälisten velvoitteiden tai jäsenvaltion käytännön mukaista suojelua saaviin henkilöihin, jos heillä on kansallisen lainsäädännön mukainen lupa työskennellä. Artiklan 2 kohdan h alakohdassa tarkoitetusta luvasta ei kansallisesti säädetä. 

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään yhden hakemuksen menettelystä. 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltio voisi edelleen päättää, kumpi, työntekijä vai työnantaja, tekee hakemuksen. Ulkomaalaislain 71 a ja 71 b §:n mukaan työntekijä tekee hakemuksen, jota työnantaja täydentää omalta osaltaan. 

Direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa säädetään oleskelulupahakemuksen tekemisestä ja sen käsittelystä ja tutkimisesta, kun hakemus tehdään ulkomailla ja kun haetaan jatko-oleskelulupaa maassa. Siinä säädetään lisäksi, että jäsenvaltio voi halutessaan sallia muiden laillisesti maassa oleskelevien osalta hakemuksen tekemisen maassa haettuna. Ulkomaalaislain 60 §:ssä säädetään oleskeluluvan hakemisesta.  

Direktiivin 4 artiklan3 kohdassa säädetään hakemuksen tutkimisesta ja päätöksen tekemisestä sekä siitä, että päätös on yksi hallinnollinen asiakirja, joka sisältää sekä oleskelu- että työluvan. Ulkomaalaislain mukaan, kun oleskelulupa myönnetään, hakija saa päätöksen ja sen osoitukseksi oleskelulupakortin. Molemmat sisältävät tiedot sekä oleskelu- että työnteko-oikeudesta.  

Direktiivin 4 artiklan4 kohdassa säädetään viisumin myöntämisestä, jos jäsenvaltio myöntää oleskeluluvan ainoastaan alueellaan. Ulkomaalaislain 81 b §:ssä säädetään tilanteista, joissa on sallittua työnteko, kun ulkomaalaisella on viisumi. Kohta ei vaadi kansallista täytäntöönpanoa. 

Direktiivin 4 artiklan5 kohdassa säädetään yhdistelmäluvan myöntämisestä, kun luvan myöntämisen edellytykset täyttyvät. Ulkomaalaislain sääntely täyttää tämän vaatimuksen. Kun työntekoon oikeuttavan oleskeluluvan laissa säädetyt edellytykset täyttyvät, oleskelulupa myönnetään ja se sisältää tiedon sekä oleskelu- että työnteko-oikeudesta. 

Direktiivin 5 artiklan1 kohdan mukaan jäsenvaltion on nimettävä toimivaltaiset viranomaiset ottaa hakemus vastaan ja myöntää yhdistelmälupa. Ulkomaalaislain 60 §:ssä säädetään oleskeluluvan hakemisesta. Sen 1 momentin mukaan ensimmäistä oleskelulupaa on haettava ennen Suomeen saapumista siinä maassa, jossa hakija laillisesti oleskelee. Ensimmäistä oleskelulupaa voidaan kuitenkin 47 h, 49, 49 a, 50, 50 a, 51, 52, 52 a ja 52 d §:n perusteella hakea Suomessa, ja 2 momentissa säädetään, että jatkolupatilanteissa oleskelulupaa haetaan Suomessa. Pykälän 3 momentissa säädetään, että hakemus jätetään Suomessa Maahanmuuttovirastolle ja että ensimmäistä oleskelulupaa koskeva hakemus jätetään ulkomailla Suomen edustustolle tai toisen Schengen-valtion edustustolle taikka ulkoiselle palveluntarjoajalle. Lain 83 §:ssä säädetään Maahanmuuttoviraston toimivallasta myöntää oleskelulupa. 

Direktiivin 5 artiklan2 kohdassa säädetään, että yhdistelmälupahakemuksen johdosta on tehtävä päätös mahdollisimman pian ja viimeistään 90 päivässä täydellisen hakemuksen jättämisestä. Lisäksi siinä säädetään, että saatavuusharkinnan suorittaminen sisältyy määräaikaan ja että jos määräaikaa ei noudateta, seuraukset siitä määräytyvät kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Ulkomaalaislain 84 §:n 1 momentin mukaan työntekoa koskevaan hakemukseen on tehtävä päätös viimeistään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun viranomainen on vastaanottanut asianmukaisesti täytetyn hakemuksen liitteineen. Sääntelyä ei ole tarvetta muuttaa. Seurauksista säädetään hallintolain 8 a luvussa hallintokantelusta. Hallintolain 53 a §:n 1 momentin mukaan viranomaisen, siihen palvelussuhteessa olevan tai muun julkista hallintotehtävää hoitavan lainvastaisesta menettelystä tai velvollisuuden täyttämättä jättämisestä voi jokainen tehdä hallintokantelun toimintaa valvovalle viranomaiselle. Saman lain 53 b §:n 1 momentin mukaan valvova viranomainen ryhtyy niihin toimenpiteisiin, joihin se hallintokantelun perusteella katsoo olevan aihetta, ja 53 c §:n mukaan valvova viranomainen voi hallintokanteluasiassa antamassaan ratkaisussa kiinnittää valvottavan huomiota hyvän hallinnon vaatimuksiin tai saattaa tämän tietoon käsityksensä lain mukaisesta menettelystä. Jos tätä ei asian kokonaisarvosteluun vaikuttavat seikat huomioon ottaen pidetä riittävänä, valvottavalle voidaan antaa huomautus, jollei kantelun kohteena oleva teko luonteensa tai vakavuutensa perusteella anna aihetta ryhtyä toimenpiteisiin muussa laissa säädetyn menettelyn käynnistämiseksi. 

Direktiivin 5 artiklan3 kohdassa säädetään päätöksen tiedoksiannosta. Ulkomaalaislain 204, 205 ja 206 §:ssä säädetään päätöksen tiedoksi antamisesta, joten lainsäädäntöä ei ole tarvetta muuttaa.  

Direktiivin 6 artiklassa säädetään myönnettävän yhdistelmäluvan kaavasta ja luvassa ilmoitettavista tiedoista sekä ulkomaalaisen oikeudesta tarkistaa tiedot ja pyytää niiden korjaamista tai poistamista. Tältä osin asiasta säädetään voimassa olevassa ulkomaalaislain 33 a §:ssä. Hallintolain 52 §:n mukaan viranomainen käsittelee korjaamisasian omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta, asiavirheen korjaaminen edellyttää, että asia käsitellään uudelleen ja asiassa annetaan uusi päätös, kirjoitusvirhe korjataan korvaamalla virheen sisältävä toimituskirja korjatulla toimituskirjalla ja että asianosaiselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen kirjoitusvirheen korjaamista, jollei se ole tarpeetonta. 

Direktiivin 7 artiklan1 kohdassa säädetään muuta tarkoitusta kuin työntekoa varten myönnetyistä oleskeluluvista, että niissä on ilmoitettava työntekoa koskevat tiedot riippumatta siitä, minkä tyyppisestä luvasta on kyse. Lisäksi siinä säädetään luvan kaavasta ja luvassa ilmoitettavista tiedoista sekä ulkomaalaisen oikeudesta tarkistaa tiedot ja pyytää niiden korjaamista tai poistamista. Ulkomaalaislain 81 a §:n 6 momentin mukaan pykälään perustuvasta työnteko-oikeudesta on 4 momentissa tarkoitettua oleskelulupaa lukuun ottamatta tehtävä merkintä ulkomaalaisen oleskeluluvan yhteyteen. Lisäksi lain 33 a §:ää sovelletaan, kuten edellä on todettu. 

Direktiivin 7 artiklan2 kohdassa säädetään, että ulkomaalaiselle ei saa myöntää muita lupia todisteeksi luvasta työmarkkinoille pääsyyn. Ulkomaalaiselle ei lain mukaan myönnetä muita lupia todisteeksi luvasta työmarkkinoille pääsyyn. 

Direktiivin 8 artiklassa säädetään menettelyä koskevista takeista. Sen 1 kohdassa säädetään päätöksen perustelemisesta ja perustelujen esittämisestä kirjallisesti. Ulkomaalaislain 4 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaissa tarkoitettujen asioiden käsittelyssä noudatetaan hallintolakia (434/2003), jollei laissa erikseen toisin säädetä. Hallintolain 44 §:n 1 momentin mukaan kirjallisesta päätöksestä on käytävä selvästi ilmi 1) päätöksen tehnyt viranomainen ja päätöksen tekemisen ajankohta, 2) asianosaiset, joihin päätös välittömästi kohdistuu, 3) päätöksen perustelut ja yksilöity tieto siitä, mihin asianosainen on oikeutettu tai velvoitettu taikka miten asia on muutoin ratkaistu, sekä 4) sen henkilön nimi ja yhteystiedot, jolta asianosainen voi pyytää tarvittaessa lisätietoja päätöksestä.  

Artiklan 2 kohdassa säädetään kokonaisharkinnasta ja muutoksenhausta. Ulkomaalaislain 36 d §:n 2 momentin mukaan harkittaessa oleskeluluvan myöntämistä 5 luvun mukaisesti työnteon perusteella on otettava huomioon tapaukseen liittyvät olosuhteet kokonaisuudessaan. Ulkomaalaislain 192 §:ssä säädetään muutoksenhaun osalta toimivaltaisesta hallinto-oikeudesta. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 13 §:n 2 momentin mukaan valitus on tehtävä kirjallisesti 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Direktiivin 8 artiklan 4 kohdan mukaan direktiivin 11 artiklan 3 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettua määräaikaa voidaan pidentää 15 päivällä poikkeuksellisissa ja asianmukaisesti perustelluissa olosuhteissa. Mainitun 3 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, että jos jäsenvaltio edellyttää työnantajan vaihtumisesta ilmoittamista, yhdistelmäluvan haltijan oikeus vaihtaa työnantajaa voidaan keskeyttää enintään 45 päiväksi päivästä ilmoittamisesta. Keskeyttämisen aikana viranomaiset voivat tarkistaa, täyttyvätkö ensimmäisen alakohdan b ja c alakohdassa säädetyt edellytykset, ja myös tarkistaa, täyttyvätkö muut unionin oikeudessa tai kansallisessa lainsäädännössä säädetyt vaatimukset edelleen. Jäsenvaltio voi vastustaa työnantajan vaihtamista kyseisen 45 päivän ajanjakson kuluessa. Esityksessä ei ehdoteta 8 artiklan 4 kohdan perusteella säädettävän mitään uutta ilmoittamisvelvollisuutta sen lisäksi, mistä jo voimassa olevassa ulkomaalaislaissa säädetään. Lain 82 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa palkkaamastaan työntekijästä ns. työnantajasanktiodirektiivin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavia seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevista vähimmäisvaatimuksista2009/52/EY perusteella. Myöskään työnantajan vaihtamisen keskeyttämisestä ei ehdoteta säädettävän, vaan sovellettaisiin voimassa olevaa sääntelyä. Voimassa olevan ulkomaalaislain mukaan työperusteisen oleskeluluvan haltija saa vaihtaa työnantajaa, jos luvan peruste ei muutu tai työntekijän oleskeluluvan ammattiala ei muutu, ja ulkomaalainen saa tehdä myös valtioneuvoston asetuksessa valtakunnallisista työvoimapula-aloista (291/2025) säädetyillä ammattialoilla töitä ilman velvollisuutta hakea siihen oleskelulupaa, ja näissä tilanteissa työnantaja tekee 82 § :n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen. Muissa kuin edellä mainituissa tilanteissa ulkomaalaisen tulee hakea uutta oleskelulupaa, jota koskevassa hakemuksessa työnantaja on mukana toimittamassa hakemuksen yhteydessä lain 71 b §:ssä säädetyt tiedot Maahanmuuttovirastolle, jolloin erillinen ilmoittaminen ei ole tarpeen.  

Direktiivin 9 artiklassa säädetään tietojen saatavuudesta. Sen a kohdan mukaan jäsenvaltioiden on asetettava helposti saataville ja pyynnöstä toimitettava kolmannen maan kansalaiselle ja tulevalle työnantajalle, mitä tietoja hakemukseen vaaditaan ja siihen liittyvistä maksuista. Artiklan b kohdan mukaan tiedot maahantulon ja oleskelun edellytyksistä, mukaan lukien tiedot kolmansien maiden kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksista, velvollisuuksista ja menettelyllisistä takeista, myös muutoksenhausta, sekä tiedot työntekijäjärjestöistä kansallisen lainsäädännön mukaisesti on asetettava helposti saataville ja pyynnöstä toimitettava kolmannen maan kansalaiselle ja tulevalle työnantajalle. 

Maahanmuuttoviraston internet-sivuilla (www.migri.fi) kerrotaan tarkasti, mitä tietoja hakemukseen vaaditaan ja mitä oleskeluluvan hakeminen maksaa, ja samoin nämä tiedot kerrotaan sähköisessä asiointipalvelussa Enter Finlandissa (https://enterfinland.fi/eServices), kun ulkomaalainen hakee oleskelulupaa. Tiedot ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kun päätös on tehty, siihen liittyy muutoksenhakuoikeus, joka mainitaan päätöksessä, ja ohje valituksen tekemisestä eli valitusosoitus on päätöksen liitteenä. Maahanmuuttoviraston sivuilla kerrotaan mm. myös, millaisen luvan ulkomaalainen tarvitsee tullessaan töihin Suomeen, työnteko-oikeuden laajuudesta, mitä työsuhteen päättyminen merkitsee oleskeluoikeuden kannalta ja perheenjäsenien oleskeluluvista ja matkustamisesta oleskeluluvalla sekä sisältää linkkejä muille hyödyllisille nettisivuille. Sieltä ohjataan esimerkiksi infoFinlandin sivuille (www.infofinland.fi), joilla kerrotaan eri kielillä mm. muuttamisesta Suomeen, suomalaisesta työelämästä, työsuhteeseen liittyvistä seikoista ja verotuksesta, ja myös www.tyomarkkinatori.fi -sivuilla on tietoa työelämästä.  

Direktiivin 10 artiklassa säädetään maksuista. Sen mukaan jäsenvaltiot voivat periä maksuja hakemusten käsittelystä. Maksut eivät saa olla suhteettomia tai kohtuuttomia. Jos hakemusten käsittelystä perittävistä maksuista huolehtii työnantaja, tämä ei voi periä kyseisiä maksuja kolmannen maan kansalaiselta. Oleskelulupahakemusten maksuista säädetään sisäministeriön asetuksessa Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta, joka on lähtökohtaisesti voimassa vuoden kerrallaan (viimeisimmän säädösnumero on 1336/2025). Työsopimuslaissa on rajoitettu työnantajan kuittausoikeutta. Palkan ulosmittausta koskevan rajoituksen tarkoituksena on turvata työntekijän vähimmäistoimeentulo. Lain mukaan työnantaja ei saa kuitata työntekijän palkkasaamista vastasaamisellaan siltä osin kuin palkka on ulosottokaaren (705/2007) mukaan jätettävä ulosmittaamatta. 

Direktiivin 11 artiklassa säädetään yhdistelmäluvan tarjoamista oikeuksista. Sen 1 kohdan mukaan yhdistelmäluvan haltijalla on luvan voimassaoloaikana saapua jäsenvaltion alueelle ja oleskella siellä, liikkua vapaasti jäsenvaltion alueella, tehdä luvan mukaista työtä kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja saada tiedot luvan haltijan oikeuksista, jotka liittyvät myönnettyyn lupaan. Ulkomaalaislain 11 §:ssä säädetään maahantulon edellytyksistä, 40 §:ssä oleskeluoikeudesta, 41 §:ssä liikkumisoikeudesta, 81 §:ssä työnteko-oikeudesta ja 81 a §:ssä työnteko-oikeudesta oleskeluluvan nojalla. Lupaan liittyvistä oikeuksista, katso edellä 9 artiklan kohdalla todettu. 

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on sallittava yhdistelmäluvan haltijan vaihtaa työnantajaa. Jäsenvaltiot voivat asettaa minkä tahansa artiklan 3 kohdassa säädetyistä edellytyksistä yhdistelmäluvan haltijan oikeudelle vaihtaa työnantajaa.  

Voimassa oleva ulkomaalaislain 5 luvun sääntely merkitsee, että kolmannen maan kansalainen, jolle on myönnetty oleskelulupa työntekoa varten, saa vaihtaa työnantajaa vapaasti ja ilman vaatimusta työskentelyn vähimmäisajasta, kunhan myönnetyn oleskeluluvan peruste ei muutu toiseksi. Työntekijän oleskeluluvan kohdalla tämä tarkoittaa, että lupaan merkitty ammattiala tai merkityt ammattialat eivät muutu. Työntekijän oleskeluluvan haltija on tosin voinut 11.6.2025 alkaen aloittaa työnteon ammatissa, jota ei ole merkitty hänen oleskelulupaansa, mutta josta säädetään valtioneuvoston asetuksella valtakunnallisista työvoimapula-aloista. Tällöin työnteon aloittaminen asetuksessa säädetyssä työssä edellyttää ainoastaan, että työntekijän oleskelulupa on voimassa. Lisäksi työntekijän oleskeluluvan kohdalla ammattialan ja siten myös työnantajan vaihtamiseen ei sovelleta jatko-oleskelulupavaiheessa saatavuusharkintaa, jos luvanhaltija on ehtinyt työskennellä myönnetyn luvan perusteella vähintään yhdeksän kuukautta. 

Artiklan 3 kohdan mukaan yhdistelmäluvan voimassaoloaikana jäsenvaltiot voivat: a) vaatia, että työnantajan vaihtumisesta ilmoitetaan asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen menettelyjen mukaisesti, b) vaatia, että työnantajan vaihtaminen edellyttää työmarkkinatilanteen tarkistamista, jos asianomainen jäsenvaltio tarkastaa työmarkkinatilanteen yhdistelmälupahakemusten yhteydessä ja c) vaatia vähimmäisaikaa, jonka ajan yhdistelmäluvan haltija on velvollinen työskentelemään ensimmäisen työnantajan palveluksessa. 

Esityksessä ei ehdoteta uutta sääntelyä artiklan 3 kohdan perusteella, koska voimassa oleva ulkomaalaislain 82 §:n 2 momentin 1 kohta soveltuu a alakohdan tilanteeseen. Säännöksen mukaan työnantajan on toimitettava tieto palkkaamastaan työntekijästä, työsuhteen kestosta, palkasta, työtunneista ja sovellettavasta työehtosopimuksesta Maahanmuuttovirastolle, kun se ottaa palvelukseensa muun kuin unionin kansalaisen, tähän rinnastettavan tai tämän perheenjäsenen. Tässä esityksessä esitetään, että työnantajan tulisi toimittaa tiedot kolmannen maan kansalaisesta työntekijästä, vaikka tämä olisi unionin kansalaisen tai tähän rinnastettavan perheenjäsen. Kuten edellä on todettu, työntekijällä on oikeus vaihtaa työnantajaa missä vaiheessa tahansa, jos myönnetyn oleskeluluvan peruste ei muutu. Saatavuusharkintaa, josta direktiivissä käytetään termiä työmarkkinatilanteen tarkistaminen, suoritetaan ainoastaan työntekijän oleskelulupaan liittyen, ei muissa työperusteisissa oleskeluluvissa. Saatavuusharkintaa ei sovelleta työntekijän oleskelulupahakemukseen, jos työntekijän oleskeluluvan haltija vaihtaa toiselle ammattialalle kuin mille oleskelulupa oli myönnetty, jos hän on työskennellyt edellisellä luvalla vähintään yhdeksän kuukauden ajan. Näin ollen b ja c alakohta eivät edellytä kansallisen sääntelyn muuttamista.  

Mainitun 3 kohdan toisen alakohdan mukaan ensimmäisen alakohdan c alakohdassa tarkoitettu vähimmäisaika ei saa ylittää työsopimuksen tai luvan voimassaoloaikaa. Se ei saa missään tapauksessa olla kuutta kuukautta pidempi. Ulkomaalaislain mukaan työntekijä saa vaihtaa työnantajaa missä vaiheessa tahansa luvan voimassaoloaikana vapaasti myönnettyyn lupaan liittyvän työnteko-oikeuden rajoissa.  

Direktiivissä tässä alakohdassa säädetään myös, että jäsenvaltioiden on sallittava se, että yhdistelmäluvan haltija vaihtaa työnantajaa ennen kyseisen vähimmäisajan päättymistä asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa, joissa työnantaja rikkoo vakavasti työsuhteen ehtoja tai työoloja. Kuten edellä on todettu, ulkomaalaisella on oikeus vaihtaa työnantajaa missä vaiheessa tahansa, kunhan luvan peruste ei muutu. Lisäksi voimassa olevan ulkomaalaislain 54 b §:n mukaan ulkomaalaiselle myönnetään jatkolupa työnantajan moitittavan menettelyn takia, kun pykälän 1 momentin mukaan työnantaja on merkittävällä tavalla laiminlyönyt velvollisuuksiaan hänen työnantajanaan tai muulla tavalla on hyväksikäyttänyt häntä. Lain 81 a §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan myönnettyyn oleskelulupaan liittyy rajoittamaton työnteko-oikeus. Lisäksi saman pykälän 5 momentin mukaan ulkomaalaiselle, joka työskentelee oleskeluluvan nojalla, myönnetään hakemuksesta oikeus työntekoon ilman ammattialarajoitusta tai muuta rajoitusta, jos on perusteltua aihetta epäillä, että hänen työnantajansa on merkittävällä tavalla laiminlyönyt velvollisuuksiaan työnantajana tai muulla tavalla hyväksikäyttänyt häntä ja jos ulkomaalaisen uusi työnantaja liittää hakemukseen 71 b §:n 1 momentissa ja Maahanmuuttoviraston vaatiessa 2 ja 3 momentissa tarkoitetut tiedot. 

Mainitun 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaan, jos jäsenvaltio edellyttää, että työnantajan vaihtumisesta ilmoitetaan ensimmäisen alakohdan a alakohdan mukaisesti, yhdistelmäluvan haltijan oikeus vaihtaa työnantajaa voidaan keskeyttää enintään 45 päiväksi päivästä, jona ilmoitus kansallisille toimivaltaisille viranomaisille tehtiin. Kyseisen ajanjakson aikana kansalliset toimivaltaiset viranomaiset voivat tarkistaa tapauksen mukaan, täyttyvätkö ensimmäisen alakohdan b ja c alakohdassa säädetyt edellytykset, ja myös tarkistaa, täyttyvätkö muut unionin oikeudessa tai kansallisessa lainsäädännössä säädetyt vaatimukset edelleen. Jäsenvaltio voi vastustaa työnantajan vaihtamista kyseisen 45 päivän ajanjakson kuluessa.  

Koska ensimmäisen alakohdan a alakohdassa säädetystä työnantajan vaihtumisesta ilmoittamisesta ei ehdoteta kansallisesti säädettävän, ei myöskään artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan muusta sisällöstä ehdoteta säädettävän eli ei siten myöskään työnantajan vaihtamisen keskeyttämisestä ja vastustamisesta.  

Direktiivin 11 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että voimassa olevaa oleskelulupaa ei saa peruuttaa kolmen kuukauden tai, jos kolmannen maan kansalaisella on ollut yhdistelmälupa yli kaksi vuotta, kuuden kuukauden aikana siitä, kun oleskeluluvan haltija jää työttömäksi. Lisäksi siinä säädetään, että työttömyyden alkamisesta ja tarpeen mukaan sen päättymisestä ilmoitetaan toimivaltaisille viranomaisille. Kohdan toisessa, kolmannessa ja neljännessä alakohdassa säädetään, että jäsenvaltio voi sallia pidemmän työttömyysjakson, jäsenvaltion on päätettävä, kumman, työnantajan vai työntekijän on ilmoitus tehtävä, ja jos työttömyys kestää yli kolme kuukautta, jäsenvaltio voi vaatia yhdistelmäluvan haltijoita esittämään todisteet siitä, että heillä on riittävät varat itsensä elättämiseen turvautumatta asianomaisen jäsenvaltion sosiaaliavustusjärjestelmään. Direktiivin tämä säännös on pantu täytäntöön lailla 255/2025, joka on tullut voimaan 11.6.2025 (HE 179/2024 vp). 

Mainitun 4 kohdanviidennen alakohdan mukaan, jos jäsenvaltio asettaa uuden työpaikan vastaanottamiselle jonkin 3 kohdassa esitetyn edellytyksen, jäsenvaltion on sallittava yhdistelmäluvan haltijan oleskelu alueellaan, vaikka sallittu työttömyysaika olisi päättynyt, kunnes toimivaltaiset viranomaiset ovat tarkastaneet 3 kohdassa säädettyjen edellytysten täyttymisen. Ulkomaalaislain 40 §:n, jossa säädetään oleskeluoikeudesta, 3 momentin mukaan ulkomaalainen, joka jättäessään oleskelulupahakemuksen oleskelee maassa laillisesti 1 momentissa säädetyn mukaisesti, saa laillisesti oleskella maassa, kunnes kyseiseen hakemukseen on tehty päätös. Pykälän 1 momentin 1 kohta tässä kohtaa merkityksellinen. Siinä säädetään, että ulkomaalaislain mukaan laillista oleskelua on Suomen viranomaisen myöntämällä oleskeluluvalla tai pitkäaikaisella viisumilla tapahtuva oleskelu. Ulkomaalaislain 58 a §:n sääntely merkitsee, että ulkomaalaisen työnteon perusteella myönnettyä oleskelulupaa ei saa peruuttaa tiettynä pykälässä säädettynä aikana, jolloin oleskelulupa on tämän ajan myös voimassa. Tällöin maassa oleskeluun sovelletaan 40 §:n 3 momenttia, jos uutta oleskelulupaa haetaan ennen tuon ajan umpeutumista, kun päätöstä hakemukseen ei ole vielä tehty.  

Artiklan 5 kohdassa säädetään, että jäsenvaltion on sallittava kolmannen maan kansalaisen oleskelu alueellaan, jos yhdistelmäluvan voimassaolo päättyy sen uusimista koskevan menettelyn aikana, kunnes toimivaltaiset viranomaiset ovat tehneet päätöksen sen uusimista koskevasta hakemuksesta. Tähänkin sovelletaan ulkomaalaislain 40 §:n 3 momenttia. 

Direktiivin 12 artiklassa säädetään oikeudesta yhdenvertaiseen kohteluun. Artiklaa ei ole muutettu siten, että se vaikuttaisi Suomessa kansalliseen täytäntöönpanoon. Muutokset ovat enimmäkseen sääntelyn kieliasua tarkentavia, jotka eivät vaikuta lainsäädäntöön, kuten eivät artiklaan tehdyt aineelliset muutoksetkaan. Ne artiklan säännökset, joita on muutettu tai täsmennetty, ovat artiklan 1 kohdan a, b, g ja h alakohta ja 2 kohdan d alakohdan ii alakohta. Mainitun 1 kohdan, jonka mukaan direktiivin 3 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitettuja työntekijöitä on kohdeltava yhdenvertaisesti oleskelujäsenvaltion kansalaisten kanssa ainakin seuraavilta osin: a alakohdassa mainitut työehdot ja -olot, mukaan lukien palkka ja irtisanominen, työaika, vapaat ja lomat ja miesten ja naisten tasa-arvoinen kohtelu sekä työterveys ja -turvallisuus, b alakohdassa mainitut lakko- ja työtaisteluoikeus, yhdistymisvapaus sekä vapaus liittyä työntekijöitä tai työnantajia edustavaan järjestöön tai minkä tahansa ammattialan järjestöön ja olla sellaisen jäsen, mukaan lukien tällaisten järjestöjen suomat oikeudet ja etuudet, kuten oikeus neuvotella ja tehdä työehtosopimuksia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yleisestä järjestyksestä ja yleisestä turvallisuudesta annettujen kansallisten säännösten soveltamista, g alakohdassa mainitut yleisesti tarjolla olevien tavaroiden ja palvelujen saatavuus ja tarjonta, kansallisen lainsäädännön mukaiset julkisen ja yksityisen asunnon saamiseen liittyvät menettelyt mukaan lukien, sanotun kuitenkaan rajoittamatta unionin oikeuden ja kansallisen lainsäädännön mukaista sopimusvapautta ja h alakohdassa mainittujen työvoimatoimistojen tarjoamat neuvontapalvelut ja tiedot. Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi valtiolta kuntien muodostamille työvoimaviranomaisille 1.1.2025 alkaen. 

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan yhdenvertainen kohtelu koskee yleissivistävää ja ammatillista koulutusta. Perusopetuslain 4 §:n mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävän vuonna esiopetusta. Lapsella on oikeus saada maksutonta perusopetuslain mukaisesti järjestettyä esi- ja perusopetusta, vaikka kunta ei ole lapsen kotikunta. Asumisen ei tarvitse olla vakituista tai pysyvää. Riittää, että lapsen oleskelu kunnassa on sen luonteista, että se voidaan katsoa asumiseksi.  

Vapaan sivistystyön koulutuksiin hakeutuminen on avointa kaikille. Yhdistelmäluvan haltijat ja heidän perheenjäsenensä voivat halutessaan hakeutua vapaan sivistystyön koulutukseen samoin kuin muut maassa oleskelevat. Opinnot ovat pääsääntöisesti maksullisia. 

Ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen on vapaa hakeutumisoikeus ja opiskelijaksi ottamisessa on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. Kansalaisuus tai edes asuinmaa ei ole peruste, jota opiskelijavalinnassa voidaan käyttää. Ammatillisen koulutuksen opiskelijaksi voidaan ottaa hakija, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän tai jolla koulutuksen järjestäjä muutoin katsoo olevan riittävät edellytykset tavoitteena olevan osaamisen hankkimiseen tai tutkinnon suorittamiseen. Lukiokoulutukseen voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän taikka sellaisen ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden lukiokoulutusta vastaaviin opintoihin. Asetuksella on säädetty, että lukiokoulutuksen järjestäjän tulee arvioida hakijan opetuskielen hallinta ja muut edellytykset suoriutua lukio-opinnoista. Hakijaa ei voida ottaa opiskelijaksi, jos hänellä ei ole riittävää valmiutta opetuskielen suulliseen ja kirjalliseen käyttämiseen ja ymmärtämiseen. 

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamista voidaan rajoittaa 2 kohdan a alakohdassa säädetyllä tavalla. Sen mukaan yhdenvertaista kohtelua voidaan rajoittaa i) rajoittamalla sen soveltamisen sellaisiin kolmansista maista tulleisiin työntekijöihin, jotka ovat työsuhteessa tai jotka ovat olleet työsuhteessa ja ovat rekisteröityneet työttömiksi työnhakijoiksi; ii) jättämällä sen soveltamisalan ulkopuolelle ne kolmansista maista tulleet työntekijät, jotka ovat päässeet jäsenvaltioiden alueelle direktiivin (EU) 2016/801 mukaisesti; iii) jättämällä sen soveltamisalan ulkopuolelle opintotuet ja -lainat sekä toimeentulotuet ja -lainat tai muut tuet ja lainat; iv) asettamalla kansallisen lainsäädännön mukaisesti erityisiä vaatimuksia korkeakoulutason koulutukseen ja toisen asteen jälkeiseen koulutukseen sekä ammatilliseen koulutukseen, joka ei liity suoraan tiettyyn työllistymiseen tähtäävään toimintaan, pääsyn edellytykseksi; näitä voivat olla kielitaitovaatimukset ja lukukausimaksujen maksaminen. 

Kolmannen maan kansalaisia työntekijöitä kohdellaan kuten muita kolmannen maan kansalaisia. Opintotukilain (65/1994) 1 §:n mukaan oikeutta opintotukeen ei ole, jos ulkomaalainen on tullut Suomeen opiskelutarkoituksessa. Työnteon perusteella oleskeluluvan saaneet tulevat pääsääntöisesti työhön ja voivat työskentelyn perusteella päästä opintotuen piiriin. Työnteko opintojen ohella mahdollistaa lisätulojen saamisen ja kerryttää työkokemusta jo opintojen aikana. Asiaan vaikuttaa opintotukilain 3 luvussa säädettävä taloudellinen tarveharkinta. Työansioilla on suora vaikutus opintotukeen ja asumistukeen. Opintotuessa on vuosittainen tuloraja, jonka ylittäminen voi johtaa tukien takaisinperintään. Vuosituloraja määräytyy sen perusteella, kuinka monelta kuukaudelta opintotukea on saatu kalenterivuoden aikana. 

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan kolmansista maista tulleita työntekijöitä on kohdeltava yhdenvertaisesti jäsenvaltion omien kansalaisten kanssa tutkintojen, todistusten ja muun ammattipätevyyden tunnustamisessa asiaankuuluvien kansallisten menettelyjen mukaisesti. Säänneltyjen ammattien ollessa kyseessä, ammattipätevyys, jonka kolmannen maan kansalainen on hankkinut toisessa jäsenvaltiossa, on tunnustettava samoin edellytyksin kuin unionin kansalaisen ammattipätevyys. Kolmannessa maassa hankittu pätevyys on otettava huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan vaikuta säänneltyjen ammattien harjoittamiselle kansallisessa lainsäädännössä asetettuihin ehtoihin. Se ei estä jäsenvaltiota pitämästä voimassa kansallisia rajoituksia, jotka koskevat pääsyä sellaiseen työhön, johon kuuluu ainakin satunnainen osallistuminen viranomaistoimintaan ja vastuu valtion yleisen edun turvaamisesta, eikä pitämässä voimassa sellaisia toimintoja koskevia kansallisia sääntöjä, jotka on varattu kyseisen jäsenvaltion kansalaisille, unionin kansalaisille tai Euroopan talousalueen toisen jäsenvaltion kansalaisille. 

Ammattipätevyyslain (1384/2015) 1 §:n 2 momentin mukaan lakia sovelletaan Euroopan unionin jäsenvaltion kansalaisen toisessa jäsenvaltiossa hankkiman ammattipätevyyden tunnustamiseen. Lakia sovelletaan myös ammattipätevyyden tunnustamiseen, joka perustuu Euroopan talousalueesta tehtyyn sopimukseen tai muuhun Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden toisen osapuolen kanssa tekemään sopimukseen taikka kolmansien maiden kansalaisten asemaa koskevaan unionin lainsäädäntöön. 

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan kolmansista maista tulleita työntekijöitä on kohdeltava yhdenvertaisesti jäsenvaltion omien kansalaisten kanssa sosiaaliturvan aloilla sellaisina kuin ne on määritelty asetuksessa (EY) N:o 883/2004. Lisäksi saman artiklan 4 kohdassa säädetään, että kolmansista maista tulleet työntekijät, jotka muuttavat kolmanteen maahan, tai näiden työntekijöiden asemasta johtuvia oikeuksia hyödyntävät kolmansissa maissa asuvat heidän jälkeensä jääneet henkilöt saavat työntekijän aiempaan työskentelyyn perustuvat vanhuuteen, työkyvyttömyyteen tai kuolemaan liittyvät lakisääteiset eläkkeet, jotka on ansaittu asetuksen (EY) N:o 883/2004 3 artiklassa tarkoitetun lainsäädännön mukaisesti, samoin ehdoin ja samansuuruisina kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaiset silloin, kun nämä muuttavat kolmanteen maahan. Artiklan 3 kohdan mukaan työntekijät, jotka muuttavat kolmanteen maahan, tai heidän jälkeensä jääneet henkilöt, jotka asuvat kolmannessa maassa ja joilla on työnteon perusteella myönnettyyn oleskelulupaan perustuvia oikeuksia, saavat aiempaan työskentelyyn perustuvat vanhuuteen, työkyvyttömyyteen tai kuolemaan liittyvät lakisääteiset eläkkeet, jotka on ansaittu asetuksen (EY) N:o 883/2004 3 artiklassa tarkoitetun lainsäädännön mukaisesti, samoin ehdoin ja saman suuruisina kuin asianomaisen jäsenvaltion kansalaiset silloin, kun tällaiset kansalaiset muuttavat kolmanteen maahan. Suomessa työskentelyn perusteella kertynyt työeläke maksetaan edellytysten täyttyessä riippumatta siitä, missä maassa eläkkeensaaja tällöin asuu tai minkä maan kansalainen hän on. Kansaneläkkeenä maksettavaa vanhuuseläkettä tai työkyvyttömyyseläkettä ei makseta ulkomaille 1.2.2025 lukien, poikkeuksena eräät maat, joiden kanssa Suomella on kahdenvälinen sosiaaliturvasopimus. Suomen eläkelainsäädäntö täyttää direktiivin 12 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaiset vaatimukset. 

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaan kolmansista maista tulleita työntekijöitä on kohdeltava yhdenvertaisesti jäsenvaltion omien kansalaisten kanssa veroetuuksien osalta, jos työntekijän katsotaan asuvan verotuksellisesti kyseisessä jäsenvaltiossa. Kun henkilö tulee ulkomailta töihin Suomeen, hän lähtökohtaisesti maksaa tästä työstä saamastaan palkasta veroa Suomessa. Suomessa työskentelystä saadun palkan verotukseen vaikuttaa Suomessa oleskelun kesto ja se, onko työnantaja suomalainen vai ulkomainen. Lisäksi kansainväliset sopimukset voivat rajoittaa Suomen verotusoikeutta. Suomeen töihin tuleva henkilö on täällä joko yleisesti tai rajoitetusti verovelvollinen. Tuloverolain (1535/1992, TVL) 9 §:n mukaan yleisesti verovelvollisia ovat Suomessa asuvat henkilöt ja ulkomailla asuvat henkilöt, jotka oleskelevat Suomessa yli kuusi kuukautta. Rajoitetusti verovelvollisia ovat ulkomailla asuvat henkilöt ja henkilöt, jotka oleskelevat Suomessa enintään kuusi kuukautta (TVL 11 §:n 1 momentti). 

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan g alakohdassa säädetään yhdenvertaisesta kohtelusta mahdollisuudesta saada yleisesti tarjolla olevia tavaroita ja palveluja, mukaan lukien julkisen ja yksityisen asunnon saamiseen liittyvät menettelyt mukaan lukien, sanotun kuitenkaan rajoittamatta unionin oikeuden ja kansallisen lainsäädännön mukaista sopimusvapautta. Samanartiklan2 kohdan d alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat tältä osin rajoittaa yhdenvertaista kohtelua i) rajoittamalla sen soveltamisen työsuhteessa oleviin kolmansista maista tulleisiin työntekijöihin ja ii) rajoittamalla asunnon saantia, lukuun ottamatta yksityisen asunnon vuokrausta, kansallisessa lainsäädännössä säädetyissä rajoissa. Ympäristöministeriön mukaan valtion tukemassa asuntokannassa on tällä hetkellä voimassa rajoitus, jonka mukaan asukkaaksi valinta edellyttää vähintään yhden vuoden oleskeluun oikeuttavaa oleskelulupaa. Tällainen säännös sisältyy vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) 11 §:n 3 momenttiin, vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta annetun lain (574/2016) 10 §:n 2 momenttiin, aravarajoituslain (1190/1993) 4 §:n 3 momenttiin ja asumisoikeusasunnoista annetun lain (393/2021) 12 §:n 1 momenttiin. Valtion tukemassa asuntokannassa on myös muita asukasvalintakriteerejä, jotka koskevat kaikkia asunnon hakijoita ja jotka käytännössä tarkoittavat sitä, että EU:n sinisen kortin haltijat eivät ole potentiaalinen ryhmä asukasvalinnassa. Asukkaiden valinta perustuu sosiaaliseen tarkoituksenmukaisuuteen ja taloudelliseen tarpeeseen. Asukasvalinnassa otetaan huomioon hakijaruokakunnan asunnontarve, varallisuus ja tulot. Asukasvalintaperusteista säädetään kussakin mainitussa säädöksestä välittömästi viitattujen säännösten perässä. Asukasvalintaperusteet kuitenkin täyttävät direktiivissä tarkoitetun yhdenvertaisen kohtelun periaatteen, koska niissä ei aseteta mitään väestöryhmää etusijalle.  

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan h alakohdassa säädetään yhdenvertaisesta kohtelusta työvoimatoimistojen tarjoamien neuvontapalvelujen ja tietojen osalta. Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi valtiolta kuntien muodostamille työvoimaviranomaisille 1.1.2025 alkaen. Työvoimaviranomaisten antamat tieto- ja neuvontapalvelut ovat avoimia kaikille, eivätkä niiden saaminen edellytä rekisteröitymistä työttömäksi työnhakijaksi.  

Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan yhdenvertaista kohtelua voidaan rajoittaa rajoittamalla 1 kohdan e alakohdan nojalla myönnettyjä oikeuksia kolmansista maista tulleiden työntekijöiden osalta, mutta ne eivät saa rajoittaa niitä työsuhteessa olevien tai vähintään kuuden kuukauden ajan työsuhteessa olleiden ja työttömiksi työnhakijoiksi rekisteröityjen kolmansista maista tulleiden työntekijöiden osalta. Lisäksi b alakohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat päättää, ettei 1 kohdan e alakohtaa perhe-etuuksien osalta sovelleta kolmannen maan kansalaisiin, joilla on lupa työskennellä jäsenvaltion alueella enintään kuuden kuukauden ajan, kolmannen maan kansalaisiin, joille on myönnetty maahan pääsy opiskelua varten, tai kolmannen maan kansalaisiin, joilla on lupa työskennellä viisumin perusteella. Asiasta säädetään laissa asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa (16/2019). Kansallista sääntelyä ei ole tarve muuttaa. 

Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaan yhdenvertaista kohtelua voidaan rajoittaa siltä osin kuin se perustuu 1 kohdan f alakohtaan, rajoittamalla veroetuuksia koskevan yhdenvertaisen kohtelun soveltamisen tapauksiin, joissa niiden perheenjäsenten rekisteröity tai tavanomainen asuinpaikka, joiden osalta kolmannesta maasta tullut työntekijä vaatii etuuksia, on asianomaisen jäsenvaltion alueella. Verovelvollisuudesta on kirjoitettu edellä tämän artiklan 1 kohdan f alakohdassa. 

Direktiivin 12 artiklan 3 kohdan mukaan oikeus 1 kohdassa säädettyyn yhdenvertaiseen kohteluun ei rajoita jäsenvaltion oikeutta peruuttaa tämän direktiivin nojalla myönnetty oleskelulupa, muuta tarkoitusta kuin työntekoa varten myönnetty oleskelulupa tai jokin muu lupa työskennellä jäsenvaltiossa taikka kieltäytyä uusimasta tällaista lupaa. Ulkomaalaislain 58 §:ssä säädetään oleskeluluvan peruuttamisesta ja 58 a §:ssä oleskeluluvan peruuttamatta jättämisestä. Kansallista sääntelyä ei ole tarve muuttaa. 

Direktiivin uudessa 13 artiklassa säädetään seurannasta, arvioinnista, tarkastuksista ja seuraamuksista. Sen 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä toimenpiteistä, joilla estetään työnantajien mahdollisia väärinkäytöksiä ja määrätään seuraamuksia, jos työnantajat rikkovat 12 artiklan nojalla annettuja yhdenvertaista kohtelua koskevia kansallisia säännöksiä. Toimenpiteisiin on kuuluttava seuranta, arviointi ja tarvittaessa tarkastukset erityisesti aloilla, joilla on suuri työntekijöiden oikeuksien loukkausten riski, kansallisen lainsäädännön tai hallinnollisen käytännön mukaisesti. Direktiivin 12 artiklassa ei kaikilta osin säädetä yhdenvertaisen kohtelun osalta siten, että sääntely olisi työnantajaan kohdistuvaa. 

Työperäisen hyväksikäytön vastainen toimenpideohjelma Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2024:3 https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165393 pohjautuu keväällä 2023 hyväksyttyyn valtioneuvoston periaatepäätökseen työperäisen hyväksikäytön ehkäisemisen ja torjumisen strategiasta. Ohjelma sisältää 33 toimenpidettä, joilla vastataan strategiassa kuvattuihin tavoitteisiin ja samalla varmistetaan hallitusohjelmaan sisällytettyjen työperäisen hyväksikäytön vastaisten kirjausten toimeenpano. 

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä seuraamuksista työnantajille, jotka eivät ole täyttäneet tämän direktiivin mukaisia velvoitteitaan. Näiden seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. 

Työnantajaan kohdistettavista seuraamuksista säädetään direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan velvoitteiden osalta ainakin seuraavasti:  

Työsopimuslain (55/2001) 12 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantajan, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö työsuhteesta tai tästä laista johtuvia velvollisuuksia, on korvattava työntekijälle siten aiheuttamansa vahinko. Pykälän 3 momentin mukaan korvaus irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä määräytyy 6 luvun 4 §:n mukaan. Vähintään 200 päivää lomautettuna olleen työntekijän oikeudesta saada työsopimuksen irtisanoessaan irtisanomisajan palkkaa tai sen osaa vastaava korvaus irtisanomisajalta säädetään 5 luvun 7 §:n 3 momentissa. Työsopimuslain 13 luvun 11 §:n 1 momentin mukaan rangaistus lain 2 luvun 2 §:ssä säädetyn syrjintäkiellon rikkomisesta säädetään rikoslain (39/1889) 47 luvun 3 §:ssä, 13 luvun 1 §:ssä säädetyn yhdistymisvapauden loukkaamisesta rikoslain 47 luvun 5 §:ssä sekä 7 luvun 10 §:ssä tarkoitetun luottamusmiehen ja 13 luvun 3 §:ssä säädetyn luottamusvaltuutetun oikeuksien loukkaamisesta rikoslain 47 luvun 4 §:ssä. Työsopimuslain 13 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo 1) 2 luvun 4 §:n 1 tai 3 momentin säännöksiä velvollisuudesta antaa työntekijälle kirjallinen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista, 2) 2 luvun 17 §:n 1 momentin säännöksiä työnantajan kuittausoikeuden rajoituksesta, 3) 6 luvun 7 §:n säännöksiä velvollisuudesta antaa työntekijälle työtodistus, 4) 13 luvun 2 §:n säännöksiä työntekijöiden kokoontumisoikeudesta työpaikalla taikka 5) 13 luvun 10 §:n säännöksiä tämän lain nähtävänäpidosta, on tuomittava työsopimuslakirikkomuksesta sakkoon. Työsopimuslain 13 luvun 11 §:n 3 momentin mukaan työsopimuslakirikkomuksesta tuomitaan myös se, joka 2 luvun 16 §:n 2 momentin vastaisesti pyynnöstä huolimatta jättää antamatta työntekijälle palkkalaskelman. Lisäksi 11 §:n 4 momentin mukaan vastuu työnantajan ja tämän edustajan kesken määräytyy rikoslain 47 luvun 7 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan. Työsopimuslain 13 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan sopimus, jolla vähennetään työntekijälle tämän lain mukaan tulevia oikeuksia ja etuja, on mitätön, ellei tästä laista muuta johdu. 

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 11 §:n 1 momentin mukaan se, joka on rikkonut 8 tai 8 a–8 e §:ssä tarkoitettua syrjinnän kieltoa, on velvollinen maksamaan loukatulle hyvitystä. Lain 14 §:ssä säädetään rangaistussäännöksistä. 

Työnantajaan kohdistettavista seuraamuksista säädetään direktiivin 12 artiklan 1 kohdan e alakohdan velvoitteiden osalta ainakin seuraavasti:  

Työsopimuslain 2 luvun 11 §:n 1 momentin mukaan työntekijällä, joka on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtään, on oikeus sairausajan palkkaan. Jos työsuhde on jatkunut vähintään kuukauden, työntekijällä on oikeus saada esteen ajalta täysi palkkansa sairastumispäivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän loppuun, enintään kuitenkin siihen saakka, kun hänen oikeutensa sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaiseen päivärahaan alkaa. Alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa työntekijällä on vastaavasti oikeus saada 50 prosenttia palkastaan.  

Työsopimuslain 12 luvun 1 §:ssä säädetään yleisestä vahingonkorvausvelvollisuudesta. Sen 1 momentin mukaan työnantajan, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö työsuhteesta tai tästä laista johtuvia velvollisuuksia, on korvattava työntekijälle siten aiheuttamansa vahinko. Lain 13 luvun 6 §:n 1 momentissa säädetään, että sopimus, jolla vähennetään työntekijälle tämän lain mukaan tulevia oikeuksia ja etuja, on mitätön, ellei tästä laista muuta johdu. Saman luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetään, että työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisilla yhdistyksillä on 6 §:ssä säädetystä poiketen oikeus sopia siitä, mitä säädetään 2 luvun 11 §:ssä sairausajan palkasta. Saman luvun 9 §:ssä säädetään vanhentumisajoista ja kanneajasta ja 11 §:ssä rangaistussäännöksistä.  

Työterveyshuoltolain (1383/2001) 4 §:n mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä ja työolosuhteista johtuvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä työntekijöiden turvallisuuden, työkyvyn ja terveyden suojelemiseksi ja edistämiseksi. Työterveyshuolto tulee järjestää ja toteuttaa siinä laajuudessa kuin työstä, työjärjestelyistä, henkilöstöstä, työpaikan olosuhteista ja niiden muutoksista johtuva tarve edellyttää, siten kuin tässä laissa säädetään.  

Työsuojelutarkastaja valvoo työsuojelutarkastuksella työnantajan lakisääteisen työterveyshuollon järjestämisvelvollisuuden toteutumista. Ensisijaiset valvottavat säännökset ovat työterveyshuoltolain (1383/2001) 4–10 § työnantajan velvollisuuksista ja 11–13 § työterveyshuollon yleisperiaatteista, toteuttamisesta ja sisällöstä. Jos työnantaja ei ole noudattanut tälle lainsäädännössä asetettuja velvollisuuksia, työsuojelutarkastaja antaa työnantajalle tarvittavat toimintaohjeet ja/tai kehotukset. Tarkastaja valvoo työnantajalle annettujen velvoitteiden noudattamista. Lain 23 §:ssä säädetään rangaistuksista.  

Työsopimuslain 4 luvussa säädetään perhevapaista. Luvun 1 §:ssä säädetään raskaus-, erityisraskaus- ja vanhempainvapaasta. Luvun 3 §:ssä säädetään hoitovapaasta ja 4 §:ssä osittaisesta hoitovapaasta sekä 6 §:ssä tilapäisestä hoitovapaasta.  

Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että työsuojelutarkastuksista vastaavilla viranomaisilla tai muilla toimivaltaisilla viranomaisilla ja, jos kansallisessa lainsäädännössä jäsenvaltion kansalaisten osalta niin säädetään, työntekijöiden etua ajavilla järjestöillä on pääsy työpaikalle. Jos työnantaja tarjoaa majoituksen ja jos kansallisessa lainsäädännössä jäsenvaltion kansalaisten osalta niin säädetään, pääsy työpaikalle sisältää pääsyn kyseiseen majoitukseen edellyttäen, että kolmannesta maasta tullut työntekijä suostuu tällaiseen pääsyyn. 

Asuntojen terveydellisiä olosuhteita valvoo kunnan terveydensuojeluviranomainen. Epäily mahdollisesta terveyshaitasta voi olla peräisin asukkaalta itseltään tai ulkopuoliselta taholta, kuten esimerkiksi toiselta viranomaiselta. Tarkastukseen on oltava lupa kaikilta asunnon asukkailta. Vastoin asukkaan tahtoa tarkastus voidaan kuitenkin tehdä, jos viranomaisella on perusteltu syy epäillä välittömiä toimia edellyttävää vakavaa terveyshaittaa. Toimivalta tulee terveydensuojelulaista (763/1994). Lain tarkoituksena on väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen sekä ennalta ehkäistä, vähentää ja poistaa sellaisia elinympäristössä esiintyviä tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittaa (terveydensuojelu).  

Terveyshaittaa asunnossa ja muussa oleskelutilassa voivat aiheuttaa esimerkiksi riittämätön ilmanvaihto (tilassa liian paljon ihmisiä suhteessa ilmanvaihtoon), lämpötila, melu tai korjaa-maton kosteus- ja mikrobivaurio. Asuntojen ja muiden oleskelutilojen olosuhteista säädetään sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 545/2015 eli ns. asumisterveysasetuksessa. Lisäksi terveydensuojelulaissa on vaatimuksia mm. käymälästä. Kaiken ikäisten asuntojen on täytettävä edellä mainitut vaatimukset. 

Pelastusviranomaiset valvovat pelastuslain (379/2011) ja vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005) toteutumista. Pelastuslaitosten valvontatehtävän tavoitteena on parantaa ihmisten turvallisuutta ja vähentää onnettomuuksia. Valvonnan suorittamiseksi pelastusviranomaiset tekevät palotarkastuksia ja muita valvontatehtävän edellyttämiä toimenpiteitä. Valvonnan yhteydessä ohjataan ja neuvotaan velvoitteiden noudattamisessa. 

Pelastusviranomaisen suorittaman valvonnan painopisteenä on pelastuslain mukaisesti tulipalojen ja muiden onnettomuuksien ehkäiseminen sekä rakennusten käytönaikaisesta poistumisturvallisuudesta ja pelastustoiminnan edellytysten turvaamisesta huolehtiminen. Pelastuslain mukaisesti valvonnan tulee kohdistua velvoitteiden noudattamiseen ja toiminnoista aiheutuviin riskeihin. Pelastusviranomaisen valvontaa kohdennetaan riskiperusteisesti. 

Pelastuslain 80 §:n mukaan hyvinvointialueen pelastusviranomaisella on toimivalta suorittaa palotarkastus rakennuksessa ja rakennelmassa, niihin kuuluvissa huoneistoissa ja asunnoissa sekä muissa kohteissa. Palotarkastuksen suorittaja on päästettävä kaikkiin tarkastettaviin tiloihin ja kohteisiin. Tarkastuksia voidaan tehdä myös asuintiloihin, mutta se edellyttää pää-sääntöisesti asukkaan suostumusta. Poikkeuksellisesti tarkastuksia voidaan tehdä poliisin virka-avulla myös vastoin asukkaan tahtoa.  

Rakentamislain (751/2023) 40 § ja sen nojalla annetut asetukset sääntelevät asuin-, majoitus- ja työtiloille asettuja vaatimuksia. Rakentamishankkeeseen ryhtyvän, joko uuden rakennuksen tai muutostöiden osalta, on huolehdittava, että asumiseen, majoitukseen ja työskentelyyn tarkoitetut tilat suunnitellaan ja rakennetaan turvallisiksi, toimiviksi, viihtyisiksi ja käyttötarkoitukseensa soveltuviksi. 

Kunnan rakennusvalvontaviranomainen huolehtii rakentamista ja muita toimenpiteitä koske-vien lupien käsittelemisestä sekä osaltaan valvoo rakennetun ympäristön ja rakennusten kunnossapitoa ja hoitoa siten kuin siitä säädetään.  

Rakennusvalvontaviranomaisella on oikeus rakentamislain mukaisen valvontatehtävän hoitamiseksi päästä rakennuskohteeseen ja suorittaa siinä tarkastuksia ja tutkimuksia. Jos on perusteltu syy epäillä, että rakentamista tai rakennuksen kunnossapitoa koskevia säännöksiä, määräyksiä tai kieltoja on rikottu, rakennusvalvontaviranomaisella on oikeus päästä myös rakennukseen tai huonetiloihin. 

Työsuojeluviranomaisen toimivallasta säädetään ns. työsuojelun valvontalaissa (laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta 44/2006). Lain 2 luvun 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetään, että työsuojeluviranomaisella ja tarkastajalla on valvonnan toteuttamiseksi ja valvonnan edellyttämässä laajuudessa oikeus päästä paikkaan, jossa tehdään työtä tai jossa perustellusti otaksutaan tehtävän työtä ja muihin tiloihin, jotka työnantaja on työsuojeluviranomaisen valvontaan kuuluvan lain mukaan velvollinen luovuttamaan työntekijöiden käyttöön. Lisäksi saman lain 2 luvun 9 §:ssä säädetään, että kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa tarkastus voidaan tehdä, jos on perusteltua syytä epäillä, että tiloissa tehtävästä työstä tai työolosuhteista aiheutuu vaaraa työntekijän hengelle tai olennaista haittaa tai vaaraa hänen terveydelleen eikä valvontaa voida muutoin toteuttaa riittävästi. 

Työsuojeluviranomaisen tehtäviin ei kuulu majoituksen tason valvonta, vaan toimivalta ja oikeus päästä työntekijän majoituspaikkaan rajoittuu sen mukaan, oletetaanko majoitustiloissa tehtävän työtä, josta aiheutuu vaaraa työntekijän hengelle tai olennaista haittaa tai vaaraa hänen terveydelleen eikä valvontaa voida muutoin toteuttaa riittävästi. Näin voisi tapauskohtaisesti olla esimerkiksi ihmiskaupan tai törkeän ihmiskaupan kohdalla. Näissä tapauksissa ei vaadita työntekijän suostumusta tiloihin pääsyyn, vaan sen arviointia, kuinka vakavasta haitasta tai vaarasta on kyse, ja se on välttämätöntä valvonnan suorittamiseksi.  

Jos työsuojeluviranomainen saa asiakasaloitteisessa valvonnassa tiedon heikoista majoitusolosuhteista, jotka vaativat välittömiä toimenpiteitä, pyytää se tarkastukselle mukaan terveydensuojeluviranomaisen, palo- ja pelastusviranomaisen ja rakennusvalvonnan. Mikäli tilanne ei vaadi välitöntä puuttumista, niin asiasta kuitenkin informoidaan ko. viranomaisia. Viranomaisaloitteisessa valvonnassa tehdään tarpeen mukaan yhteisvalvontaa terveydensuojeluviranomaisen, palo- ja pelastusviranomaisen ja rakennusvalvonnan kesken. Jos tarkastuksella, jossa muut viranomaiset eivät ole olleet mukana, ilmenee puutteita majoitusoloissa, ilmoitetaan niistä muille toimivaltaisille viranomaisille.  

Jos asunnon olosuhteiden epäillään olevan puutteellisia, voi asukas tai kuka tahansa muu tehdä valvontapyynnön kunnan terveydensuojeluviranomaiselle. Valvontapyynnön johdosta kunnan terveydensuojeluviranomainen voi tehdä tarkastuksen tiloihin. Asianosaisilla on mahdollisuus olla tarkastuksella läsnä.  

Kunnan terveydensuojeluviranomainen arvioi asumisolosuhteita terveydensuojelulain ja ns. asumisterveysasetuksen vaatimuksiin nähden. Jos olosuhteet eivät täytä näitä vaatimuksia, antaa kunnan terveydensuojeluviranomainen haitasta vastuulliselle taholle velvoitteen olosuhteen parantamiseksi. Tarvittaessa kunnan terveydensuojeluviranomainen voi kieltää tilojen käytön. 

Yhteenvetona voi todeta, että valvontavastuu majoituksen asianmukaisuudesta jakautuu Suomessa usean eri viranomaisen kesken, joista direktiivin tavoitteiden näkökulmasta keskeisimpiä ovat terveydensuojeluviranomaiset. Toimivaltaisilla viranomaisilla on oikeus työntekijän suostumuksella ja tietyissä tapauksissa myös ilman sitä päästä työntekijän majoitukseen suorittamaan valvontatehtävää.  

Direktiivin uudessa 14 artiklassa säädetään kantelujen ja muutoksenhaun helpottamisesta. Artiklan1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltion on varmistettava, että käytössä on tehokkaita mekanismeja, joiden avulla kolmansista maista tulleet työntekijät voivat tehdä kanteluja työnantajastaan a) suoraan; b) sellaisten kolmansien osapuolten välityksellä, joille kansallisessa lainsäädännössä vahvistettujen perusteiden mukaisesti on oikeutettua etua tämän direktiivin ja sen nojalla hyväksyttyjen kansallisten säännösten noudattamisen varmistamisesta; ja c) jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen välityksellä, kun kansallisessa lainsäädännössä näin säädetään. Artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut kolmannet osapuolet voivat aloittaa kolmannesta maasta tulleen työntekijän suostumuksella hänen puolestaan tai kyseistä kolmannesta maasta tullutta työntekijää tukeakseen hallinnollisen tai siviilioikeudellisen menettelyn, jonka tarkoituksena on varmistaa, että tätä direktiiviä ja tämän direktiivin nojalla hyväksyttyjä kansallisia säännöksiä noudatetaan. Artiklan 3 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että kolmansista maista tulleilla työntekijöillä on samat mahdollisuudet kuin oleskelujäsenvaltion kansalaisilla seuraavien osalta: a) toimenpiteet, jotka suojelevat irtisanomiselta tai muulta epäsuotuisalta kohtelulta, joka johtuu työnantajan reagoinnista yrityksessä tehtyyn kanteluun; b) oikeudelliset menettelyt, joiden tarkoituksena on varmistaa tämän direktiivin ja sen nojalla annettujen kansallisten säännösten noudattaminen. 

Hallintolain (434/2003) 3 luvussa säädetään asianosaisasemasta ja puhevallan käyttämisestä. Lain 11 §:n mukaan hallintoasiassa asianosainen on se, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee. Lain 12 §:ssä säädetään asiamiehestä ja avustajasta ja sen 1 momentin mukaan hallintoasiassa saa käyttää asiamiestä ja avustajaa. Päämiehen on kuitenkin tultava henkilökohtaisesti paikalle, jos se on tarpeen asian selvittämiseksi. Asiamiehen on esitettävä valtakirja tai muulla luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan päämiestä. Valtakirja on viranomaisen määräyksestä yksilöitävä, jos toimivallasta tai toimivallan laajuudesta on epäselvyyttä. Asianajajan ja julkisen oikeusavustajan tulee esittää valtakirja ainoastaan, jos viranomainen niin määrää.  

Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 1 §:n mukaan riita-asia pannaan vireille käräjäoikeuden kansliaan toimitettavalla kirjallisella haastehakemuksella. Lain 15 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan asianosainen, jota ei ole määrätty saapumaan henkilökohtaisesti tuomioistuimeen, saa oikeudenkäynnissä käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä. Saman luvun 2 §:ssä säädetään oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan kelpoisuudesta. Pykälän 1 momentin mukana, jollei tässä tai muussa laissa toisin säädetä, oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa (715/2011) tarkoitettu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Pykälän 2 momentin mukaan sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia asianosaiseen työ- tai virkasuhteessa oleva, oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Lisäksi palvelussuhdetta koskevassa tai siihen asiallisesti liittyvässä asiassa sekä työtuomioistuimessa asianosaisen oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia työmarkkinajärjestön palveluksessa oleva oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Pykälän 3 momentin mukaa sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia viranomainen, jonka laissa säädettyihin tehtäviin kuuluu avustaminen oikeudenkäynnissä. Lisäksi oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia mainitun viranomaisen palveluksessa oleva oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut henkilö, joka on tehtävään sopiva ja kykenevä ja joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Saman luvun 4 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamiehen on, jollei päämies ole häntä tuomioistuimessa asiamieheksi suullisesti valtuuttanut, esitettävä päämiehen omakätisesti allekirjoittama valtakirja, jos tuomioistuin niin määrää. 

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain (646/1974) 12 §:n 1 momentin mukaan työehtosopimukseen osallinen yhdistys panee työehtosopimusta koskevissa asioissa kanteen vireille. Näin ollen työntekijöiden yhdistys eli työntekijäliitto voi nostaa kanteen työtuomioistuimessa. Pykälän 2 momentin mukaan sopimukseen osallinen työntekijäin tai toimihenkilöiden yhdistys ajaa kannetta työtuomioistuimessa omissa nimissään niidenkin työntekijäin ja toimihenkilöiden puolesta, jotka eivät ole työehtosopimukseen sidottuja, mutta joiden kanssa tekemässään työsopimuksessa työnantaja on velvollinen noudattamaan työehtosopimuksen määräyksiä. 

Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006) 49 §:ssä säädetään työsuojeluviranomaisen ilmoittamisvelvollisuudesta muille viranomaisille ja 50 §:ssä ilmoittamisvelvollisuudesta rikosasiasta.  

Ulkomaalaislain 85 §:ssä säädetään työsuojeluviranomaisen toimivallasta. Pykälän 1 momentin mukaan työsuojeluviranomaisen vastuulla olevasta palkka- ja muiden työehtojen valvonnasta säädetään erikseen. Pykälän 2 momentin mukaan, jos työsuojeluviranomaisella on todennäköisiä perusteita epäillä rikoslain 47 luvun 6 a §:ssä säädetyn luvattoman ulkomaisen työvoiman käytön, tämän lain 185 §:ssä säädetyn ulkomaalaisrikkomuksen tai 186 §:ssä säädetyn työnantajan ulkomaalaisrikkomuksen tapahtuneen, työsuojeluviranomaisen on ilmoitettava asiasta poliisille. Ilmoitus voidaan kuitenkin jättää tekemättä, jos tekoa on pidettävä olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä eikä yleinen etu vaadi ilmoituksen tekemistä. Pykälän 4 momentin mukaan työsuojeluviranomainen valvoo 82 §:ssä säädettyjen velvollisuuksien noudattamista. Valvonnasta säädetään työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa (44/2006). 

Työsopimuslain 12 luvun 1 §:ssä säädetään yleisestä vahingonkorvausvelvollisuudesta, jonka 1 momentin mukaan työnantajan, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö työsuhteesta tai tästä laista johtuvia velvollisuuksia, on korvattava työntekijälle siten aiheuttamansa vahinko. Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa säädetystä poiketen korvausvelvollisuus 1 luvun 4 §:ssä taikka 7 tai 8 luvussa säädettyjen perusteiden vastaisesta työsopimuksen päättämisestä määräytyy 2 §:n mukaan. Lain 12 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan työnantaja, joka on tässä laissa säädettyjen perusteiden vastaisesti päättänyt työsopimuksen, on määrättävä maksamaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Jos työntekijä on purkanut työsopimuksen 8 luvun 1 §:ssä säädetyllä perusteella, joka on johtunut työnantajan tahallisesta tai huolimattomasta menettelystä, työnantaja on määrättävä maksamaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Yksinomaisena korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka. Työehtosopimuksen perusteella valitulle luottamusmiehelle ja jäljempänä 13 luvun 3 §:ssä tarkoitetulle luottamusvaltuutetulle suoritettavan korvauksen enimmäismäärä on kuitenkin 30 kuukauden palkka. 

Direktiivin 15 artiklassa säädetään suotuisammista säännöksistä. Sen 2 kohdassa mahdollistetaan kansallinen säätäminen siten, että säännökset olisivat suotuisampia direktiivin soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden kannalta. Artikla ei edellytä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. Kuitenkin kansallinen sääntely on paikoin suotuisampaa kuin direktiivin sääntely, erityisesti 5 artiklan 2 kohdan käsittelyajan osalta, jonka osalta asiasta säädetään ulkomaalaislain 84 §:n 1 momentissa, jossa säädetään kahden kuukauden käsittelyaikamaksimista. Lisäksi 11 artiklan 4 kohdan työttömyysajan osalta säädetään kansallisesti suotuisammin tiettyjen oleskelulupien kohdalla ulkomaalaislain 58 a §:ssä. 

Direktiiviin 16 artiklassa säädetään yleisölle suunnatusta tiedotuksesta. Sen mukaan jäsenvaltion on asetettava helposti yleisön saataville, myös käyttämällä lähteitä, jotka ovat saatavilla asiaankuuluvissa kolmansissa maissa, säännöllisesti ajantasaistetut tiedot a) edellytyksistä, joita sovelletaan työntekoa varten tapahtuvaan kolmansien maiden kansalaisten pääsyyn sen alueelle ja siellä oleskeluun; b) kaikista yhdistelmälupahakemusta varten tarvittavista asiakirjatodisteista; c) maahantulon ja oleskelun edellytyksistä, mukaan lukien tiedot kolmansien maiden kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksista, velvollisuuksista ja menettelyllisistä takeista. Artikla ei edellytä muutosta kansalliseen lainsäädäntöön. Artiklan mukaista tiedotusta on muun muassa Maahanmuuttoviraston nettisivuilla www.migri.fi sekä seuraavilla sivuilla: www.infofinland.fi, https://um.fi/oleskelupa-suomeen, Työskentely Suomessa - Työ- ja elinkeinoministeriö, Oikeudet ja velvollisuudet työssä - Tyosuojelu.fi - Työsuojeluhallinto, Työntekijän oikeudet ja velvollisuudet - Ura ja työsuhde - Työmarkkinatori, Henkilöasiakkaat | Kela ja Lapset, nuoret ja perheet - Sosiaali- ja terveysministeriö. 

Direktiivin 17 artiklassa säädetään kertomuksista. Sen 1 kohdan mukaan komissio tekee viimeistään 21.5.2029 Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen direktiivin soveltamisesta ja tekee tarpeelliseksi katsomansa muutosehdotukset. Artiklan 2 kohdassa säädetään jäsenvaltioiden velvollisuudesta toimittaa määräajoin asetuksen (EY) 862/2007 mukaisesti tilastotietoja. Artikla ei edellytä kansallista täytäntöönpanoa. 

Direktiivin 18 artiklan1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin muutetut ja uudet säännökset voimaan viimeistään 21.5.2026 ja toimitettava ne viipymättä kirjallisina komissiolle. Lisäksi kohdassa säädetään kansallisissa säännöksissä tehtävistä viittauksista direktiiviin ja niissä tehtävästä maininnasta siitä, että viittaukset on katsottava viittauksiksi tähän direktiiviin. Kansallisesti on säädettävä, miten viittaukset ja maininta tehdään. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä säännellyistä kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle. Artikla ei edellytä muutosta kansalliseen lainsäädäntöön. 

Direktiivin 19 artiklassa säädetään direktiivin 2011/98/EU kumoamisesta ja 20 artiklassa direktiivin voimaantulosta ja soveltamisesta sekä 21 artiklassa siitä, että direktiivi on osoitettu jäsenvaltioille perussopimusten mukaisesti. Artikla ei edellytä muutosta kansalliseen lainsäädäntöön.