Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta annetun lain (1195/1996) 50 § mukaan kunnan on perittävä elinkeinonharjoittajalta kunnan hyväksymän taksan mukainen maksu kunnan tehtäviin kuuluvasta lihantarkastuksesta ja siihen liittyvästä valvonnasta sekä laitosten ja niiden omavalvontasuunnitelmien hyväksymisestä. Maksut määritellään siten, että ne vastaavat enintään suoritteen tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia, jollei Euroopan yhteisön lainsäädännöstä muuta johdu.

Direktiivi 96/43/EY sisältää määräykset eläinlääkintäsektorin maksuista. Direktiivi koskee lihantarkastusmaksuja, eräiden liha-alan laitosten valvontamaksuja sekä kolmansista maista tuotavan lihan tarkastusmaksuja. Maksudirektiivin tarkoituksena on toisaalta varmistaa riittävä rahoitus siihen, että direktiivin edellyttämät eläinlääkinnälliset tarkastukset todella tehdään. Toisaalta maksudirektiivin tarkoituksena on estää kilpailun vääristyminen tarkastusmaksujen alentamisen tai perimättä jättämisen vuoksi. Maksudirektiivin liitteessä määritellään vähimmäismaksut, jotka tarkastuksista on perittävä. Maksuja saadaan korottaa vastaamaan tosiasiallisia tarkastuskustannuksia, jos nämä ovat korkeammat kuin minimimaksut.

Direktiivi on pantu voimaan Suomessa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella lihantarkastuksesta ja eräiden liha-alan laitosten valvonnasta perittävistä maksuista (830/2001). Lihantarkastusmaksuun sisältyy teurastuspaikassa tapahtuva teuraseläinten tarkastaminen elävänä sekä valvonnasta aiheutuvat kustannukset mukaan lukien säännöllisen valvonnan eli omavalvonnan valvonnan aiheuttamat näytteenotto- ja tutkimuskustannukset.

Pienimuotoisten teurastamoiden eli teurastuspaikkojen lihantarkastuskustannukset tuotettua lihakiloa kohden ovat yleensä suuremmat kuin teurastamoissa. Suuri osa teurastuspaikoista toimii siten, että niissä ei ole teurastusta kaikkina viikonpäivinä. Tästä syystä niihin ei kustannussyistä ole järkevää asettaa vakituisesti palkattua lihantarkastushenkilöstöä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut 8.1.2002 työryhmän pohtimaan ympäristöterveydenhuollon maksullisuuden laajentamista. Kysymys pienimuotoisten laitosten lihantarkastusmaksuista liittyy työryhmän toimeksiantoon.

Kunnallisessa päätöksenteossa liikkumavara taksan määrittämisessä on siten sellainen, että alarajana ovat maksudirektiivin 96/43/EY edellyttämät minimimaksut ja ylärajana ovat suoritteen tuottamisesta aiheutuvat kokonaiskustannukset. Ylärajasta poikkeavat taksat tarkoittavat sitä, että kunta subventoi toimintaa. Toistaiseksi ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi puuttua kunnalliseen itsehallintoon tämän liikkumavaran kaventamiseksi.

Euroopan yhteisön tasolla komission odotetaan antavan syyskuun 2002 loppuun mennessä Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin käsiteltäviksi ehdotuksen asetukseksi virallisesta elintarvike- ja rehuvalvonnasta. Tämä säädös tullee vahvistamaan uudet periaatteet maksujen määräämiselle elintarvike- ja rehuvalvonnassa. Lisäksi yhteisössä on parhaillaan käsittelyssä elintarvikehygieniaa koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus. On tarkoituksenmukaista odottaa yhteisön uuden asetuspohjaisen lainsäädännön valmistumista ennen kuin kansallista lainsäädäntöä muutetaan merkittävästi. Muutokset ovat joka tapauksessa edessä, kun yhteisön säädökset valmistuvat.

Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande:

Enligt 50 § lagen om livsmedelshygien i fråga om animaliska livsmedel (1195/1996) skall kommunen uppbära avgift av näringsidkaren enligt en taxa som kommunen har godkänt för köttbesiktning som ankommer på kommunen och övervakning i anslutning till den samt för godkännande av anläggningar och deras system för egenkontroll. Avgifterna fastställs så att de högst motsvarar kostnaderna för utförandet av prestationen om inte något annat följer av Europeiska gemenskapens lagstiftning.

Direktiv 96/43/EG innehåller bestämmelser om avgifter inom den veterinära sektorn. Direktivet berör avgifter för köttbesiktning, avgifter för tillsynen över vissa anläggningar inom köttbranschen samt avgifter för besiktning av kött från tredje land. Syftet med avgiftsdirektivet är dels att säkra en tillräcklig finansiering så att de veterinära besiktningar direktivet förutsätter verkligen utförs, dels att hindra en snedvridning av konkurrensen p.g.a. att besiktningsavgifterna sänkts eller inte uppburits. I en bilaga till avgiftsdirektivet fastställs de minimiavgifter som skall uppbäras vid besiktning. Avgifterna får höjas så att de motsvarar de verkliga besiktningskostnaderna om dessa är högre än minimiavgifterna.

I Finland har direktivet genomförts genom jord- och skogsbruksministeriets förordning om avgifter som skall uppbäras för köttbesiktning och för tillsynen över vissa anläggningar inom köttbranschen (830/2001). I avgiften för köttbesiktning ingår besiktning av de levande slaktdjuren på slaktplatsen samt de kostnader som tillsynen orsakar, vilket inkluderar de kostnader för provtagning och undersökning som tillsynen över den regelbundna kontrollen, dvs. egenkontrollen, orsakar.

De mindre slakteriernas, dvs. slaktplatsernas, köttbesiktningskostnader per kilo producerat kött är i allmänhet större än i slakterier. En stor del av slaktplatserna utför inte slaktning alla veckodagar. Därför är det av kostnadsskäl inte vettigt att på dessa slaktplatser ha fast anställd personal för köttbesiktning.

Social- och hälsovårdsministeriet tillsatte den 8 januari 2002 en arbetsgrupp för att dryfta frågor kring en utvidgning av antalet avgiftsbelagda tjänster inom miljöhygienen. Frågan om köttbesiktningsavgifterna vid mindre anläggningar hör till arbetsgruppens uppdrag.

I det kommunala beslutsfattandet rör sig marginalen vid fastställandet av taxan mellan den nedre gräns som utgörs av de minimiavgifter avgiftsdirektivet 96/43/EG förutsätter och den övre gräns som utgörs av totalkostnaderna för utförandet av prestationen. Om taxorna avviker från den övre gränsen innebär det att kommunen subventionerar verksamheten. Det har tills vidare inte ansetts vara ändamålsenligt att ingripa i den kommunala självstyrelsen för att begränsa denna marginal.

På Europeiska gemenskapens nivå väntas kommissionen inom loppet av september 2002 lägga fram ett förslag till förordning om officiell livsmedels- och foderkontroll för behandling i Europeiska unionens råd och Europaparlamentet. Denna författning kommer troligen att stadfästa nya principer för fastställande av avgifter för livsmedels- och foderkontroll. En totalrevidering av lagstiftningen om livsmedelshygien är dessutom som bäst under behandling i gemenskapen. Det är ändamålsenligt att vänta på att gemenskapens nya lagstiftning på förordningsnivå färdigställs innan det görs betydande ändringar i den nationella lagstiftningen. Ändringar skall i vilket fall som helst göras då gemenskapens rättsakter står färdiga.