Yleistä

Esityksessä ehdotetaan sakkomenettelyn käytön laajentamista. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi sakon ja rikesakon määräämisestä annettua lakia (754/2010, jäljempänä sakkomenettelylaki) sekä rikoslakia (39/1889), ulosottokaarta (705/2007) ja esitutkintalakia (805/2011). 

Sakkomenettelyssä on kyse rangaistuksen määräämisestä tuomioistuimen ulkopuolella. Sakkomenettelyssä poliisi tai syyttäjä määrää sakkorangaistuksen. Sakkomenettely on nykyisin mahdollinen, jos rikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Lisäksi asian tulee olla selvä ja yksinkertainen. Sakkomenettely edellyttää sekä epäillyn että asianomistajan suostumusta. 

Esityksen mukaan sakkomenettelylain soveltamisalaa laajennetaan siten, että lain mukaisessa menettelyssä voidaan käsitellä rikosasiat, joista voi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Soveltamisalan ulkopuolelle rajataan kuitenkin tietyt rikokset, kuten henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset, seksuaalirikokset sekä terrorismirikokset. Soveltamisalan laajennus ei myöskään koske tilanteita, joissa on kyse alaikäisen tekemäksi epäillystä rikoksesta. 

Viranomaisten toimivallanjakoa muutetaan siten, että poliisi voi ratkaista sellaiset asiat, joista säädetty ankarin rangaistus on enintään sakkoa tai kuusi kuukautta vankeutta. Poliisi voi esityksen mukaan määrätä enintään 60 päiväsakon suuruisen sakkorangaistuksen. Loput asiat ratkaisee syyttäjä. Nykyisin poliisilla on ratkaisuvalta tietyissä laissa nimenomaisesti luetelluissa asioissa ja poliisi voi määrätä seuraamukseksi enintään 20 päiväsakon suuruisen sakkorangaistuksen. 

Sakkomenettelyssä voidaan esityksen mukaan määrätä enintään 5 000 euron suuruinen menettämisseuraamus. Nykyisin sakkomenettelyssä määrättävän menettämisseuraamuksen enimmäismäärä on 1000 euroa. Esityksessä ehdotetaan myös, että sakkomenettelyssä voidaan määrätä päihdetutkimuskustannusten korvausvelvollisuus sekä ratkaista asianomistajan riidaton, enintään 5 000 euron suuruinen rikokseen perustuva yksityisoikeudellinen vaatimus.  

Epäillyn ja asianomistajan suostumus ovat esityksen mukaan edelleen menettelyn käytön edellytyksenä. Suostumuksen peruuttamismahdollisuudesta kuitenkin luovutaan. Edelleen esityksessä ehdotetaan asiaomistajan muutoksenhakuoikeuden laajentamista. 

Esityksen tavoitteena on sujuvoittaa rikosprosessia. Esityksen perusteluista ilmi käyvin tavoin keskimääräinen rikosasioiden kokonaiskäsittelyaika on viimeisen kymmenen vuoden aikana (2014—2024) pidentynyt alle 10 kuukaudesta yli 15 kuukauteen (HE, s. 5). Eräs keskeinen syy rikosprosessien pidentymiseen on ollut rikosoikeudenhoidon viranomaisten ja tuomioistuinten pitkäkestoinen rahoitusvaje, mutta käsittelyaikojen pidentymiseen ovat vaikuttaneet myös rikosprosessin toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset, kuten rikosasioiden kansainvälistyminen ja monimutkaistuminen sekä rikosten siirtyminen toteutettaviksi tietoverkon välityksellä. Huomionarvoista on myös, että valtio on maksanut oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaisille korvausta viime vuosina noin 200 000 euroa vuosittain. Vuonna 2024 korvauksia maksettiin yli 400 000 euroa. Rikosasioiden osuus maksetuista hyvityksistä on hieman alle 60 prosenttia. 

Nyt käsiteltävä esitys on yksi osa rikosprosessin sujuvoittamiseen tähtäävistä kuluvan vaalikauden toimenpiteistä. Lakivaliokunta uudistaa aiemmin käsittelemänsä rikosprosessin sujuvoittamiseen liittyvän esityksen (HE 188/2025 vp) yhteydessä esittämänsä näkemyksen siitä, että oikeudenkäyntien pitkä kesto on yksi keskeisistä oikeusturvan toteutumiseen liittyvistä ongelmista Suomessa (LaVM 3/2026 vp, s. 3). Valiokunta on myös vastikään julkisen talouden suunnitelmasta antamassaan lausunnossa (LaVL 6/2026 vp, s. 3) muistuttanut, että pitkät käsittelyajat ja oikeusprosessien kesto on jo hyvin pitkään ollut yksi Suomen vakavimpia perus- ja ihmisoikeusongelmia. Lakivaliokunta pitääkin nyt käsiteltävän esityksen tavoitetta rikosprosessin sujuvoittamisesta erittäin tärkeänä. Rikosprosessin sujuvoittamiseen ja oikeudenkäyntien lyhentämiseen pyrkimiseksi on menettelyjen kehittämisen lisäksi huolehdittava rikosprosessin toimijoiden riittävästä ja yhteensovitetusta perusrahoituksesta, jotta ketjun eri vaiheisiin ei synny pullonkauloja.  

Hallintovaliokunta on antanut esityksestä lausunnon (HaVL 7/2026 vp). Lausunnossaan hallintovaliokunta muun muassa katsoo, että sakkomenettelyn laajentaminen sujuvoittaa rikosprosessia yksinkertaisissa ja selvissä asioissa. 

Myös perustuslakivaliokunta on antanut esityksestä lausunnon (PeVL 23/2026 vp). Perustuslakivaliokunnan mukaan lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Lausunnossaan perustuslakivaliokunta toteaa, että ehdotetun sääntelyn tavoitteena on ennen muuta sujuvoittaa rikosprosessia ja mahdollistaa, että tuomioistuimissa voitaisiin keskittyä asioihin, joissa oikeusturvanäkökohtien, oikeudenkäytön yhtenäisyyden ja tulkintakäytäntöjen kehittymisen vuoksi on todellinen tarve saada asia käsitellyksi nimenomaan tuomioistuimessa. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan sääntelylle on hyväksyttävät, ennen muuta asioiden viivytyksettömään käsittelyyn liittyvät perusteet (PeVL 23/2026 vp, s. 3). Lausunnossaan perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoo, että esitutkintaviranomaisen ratkaisuvaltaan kuuluvien päiväsakkojen lukumäärän olisi perustellumpaa olla esityksessä ehdotettua pienempi. Lakivaliokunta käsittelee perustuslakivaliokunnan huomiota jäljempänä. 

Hallituksen esityksen ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin ja muutosehdotuksin. 

Sakkomenettelyyn soveltuvat rikostunnusmerkistöt

Edellä todetun mukaisesti sakkomenettelylain soveltamisalaa laajennetaan niin, että sen piiriin tulevat lähtökohtaisesti kaikki sellaiset rikokset, joiden rangaistusmaksimi on sakkoa tai enintään 2 vuotta vankeutta nykyisen sakon tai enintään 6 kuukauden vankeuden sijaan. 

Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa todennut, että kyseessä ei ole merkitykseltään vähäinen muutos (PeVL 23/2026 vp, s. 4). Se tarkoittaa, että tuomioistuinten ulkopuolella käsiteltäväksi siirtyy merkittävä määrä varsin vakaviakin rikoksia. Lakiehdotuksen 1 a §:ään sisältyy 14-kohtainen luettelo, joissa lain soveltamisalan ulkopuolelle rajataan tietyt rikosnimikkeet. Poissuljenta koskisi muun muassa erinäisiä henkeen, terveyteen ja vapauteen liittyviä rikoksia, seksuaalirikoksia, terrorismirikoksia, sotarikoksia, rikoksia ihmisyyttä vastaan, lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan käyttöön kohdistuvia rikoksia sekä järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumista. Poissuljenta rajaa perustuslakivaliokunnan mielestä tuomiovallan käytön siirtämistä tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelle jossakin määrin. Olennainen on myös vaatimus, jonka mukaan lain soveltamisen lisäedellytyksenä olisi, että rikoksesta ei yleisen rangaistuskäytännön mukaisesti ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa (PeVL 23/2026 vp, s. 4). 

Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan, arvioitaessa, onko tuomiovallan käytön siirtämisessä tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelle kyse rajoitetusta ja tuomiovallan käytön kannalta vähämerkityksestä poikkeuksesta, tulee perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan kiinnittää huomiota ennen muuta tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelle siirtyvien asioiden asialliseen merkitykseen. Valiokunnan mielestä tältä kannalta erityisen merkityksellinen on sakkomenettelylain 1 §:n säännös siitä, että lain mukaan voidaan määrätä seuraamus vain yksinkertaisessa ja selvässä asiassa. Esityksen perustelujen (HE, s. 12) mukaan tällä tarkoitetaan, että asian tulee olla oikeudellisesti yksinkertainen eikä sen tulisi sisältää esimerkiksi monimutkaisia laintulkintakysymyksiä. Lisäksi asiaan liittyvien näyttökysymysten tulee olla selviä. Oikeudellisesti epäselvien tai monitulkintaisten asioiden tulisi jäädä sakkomenettelyn ulkopuolelle. Lausunnossaan perustuslakivaliokunta pitää perusteltuna myös, että rikosten toistuvuudelle annetaan merkitystä arvioitaessa, onko asia yksinkertainen ja selvä.  

Lausunnossaan perustuslakivaliokunta toteaa, että kokonaisuutena arvioiden sakkomenettelyn käyttöalan laajentaminen ei edellä esitetyt seikat huomioon ottaen perustuslakivaliokunnan mielestä muodostu ongelmalliseksi perustuslain 3 §:n kannalta (PeVL 23/2026 vp, s. 5). 

Myös lakivaliokunta katsoo, että soveltamisalan muutos ei ole vähäinen. Hallituksen esitystä ja saamaansa selvitystä arvioituaan lakivaliokunta katsoo, että se on kuitenkin hyväksyttävä ja perusteltu. Tämän kannalta oleellisia ovat sakkomenettelylain 1 §:n sisältämät edellytykset siitä, että asian tulee olla yksinkertainen ja selvä sekä se, että rikoksesta ei yleisen rangaistuskäytännön mukaan ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa. Mainitut edellytykset ovat merkityksellisiä asianosaisten oikeusturvan kannalta. Myös epäillyn ja asianomistajan suostumukset ovat olennainen osa menettelyn hyväksyttävyyttä erityisesti, kun menettelyn soveltamisalaa laajennetaan. Myös perustuslakivaliokunta on katsonut epäillyn ja asianomistajan suostumuksen olevan merkityksellisiä nyt ehdotettua sääntelyä arvioitaessa (PeVL 23/2026 vp, s. 4). 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa eräät asiantuntijat ovat esittäneet sakkomenettelyn soveltamisalan laajentamista vielä esityksessä ehdotetusta. Esiin on nostettu muun muassa rikoslain 21 luvun 5 §:n mukaisen pahoinpitelyn sisällyttäminen sakkomenettelyn soveltamisalaan. 

Esityksen perustelujen mukaan valmistelussa on erikseen arvioitu rikoslain 21 luvun 5 §:ssä säädetyn pahoinpitelyn soveltuvuutta sakkomenettelyyn, sillä osa sakkorangaistukseen johtavista pahoinpitelyistä soveltuisi sinällään selvyytensä ja yksinkertaisuutensa puolesta sakkomenettelyyn (HE, s. 46—47). Kuitenkin esityksessä on arvioitu, että pahoinpitelyrikoksista sakkomenettelyyn mahdollisesti siirtyvä asiamäärä ei olisi kuin enintään 200 asiaa.  

Valiokunnan saaman selvityksen ja esityksen perustelujen mukaan pahoinpitelyn ottaminen sakkomenettelyn laajennetun soveltamisalan piiriin olisi poikkeus soveltamisalaan tehtävistä rajauksista. On myös selvää, että sakkomenettelyn soveltamisalan ulkopuolelle olisi joka tapauksessa rajattava tietyntyyppiset pahoinpitelyt, kuten lähisuhteessa tapahtuneet perusmuotoiset pahoinpitelyt, sillä ne eivät luonteensa ja teon vakavuuden vuoksi sovellu lainkaan sakkomenettelyssä käsiteltäviksi. Sääntelyratkaisu, jossa jokin nimike lisättäisiin sakkomenettelyn soveltamisalaan mutta josta samalla rajattaisiin tietynlaatuiset teot pois, heikentäisi sakkomenettelyn selkeyttä. Kun otetaan huomioon edellä mainitut seikat kokonaisuudessaan, ei perusmuotoisen pahoinpitelyn sisällyttämistä sakkomenettelyn laajennettuun soveltamisalaan voida valiokunnan saaman selvityksen mukaan pitää perusteltuna (ks. myös HE, s. 47). 

Edellä selostetun valossa lakivaliokunta pitää hallituksen esityksessä ehdotettua soveltamisalaa asianmukaisena, eikä katso olevan perusteltua laajentaa sitä ehdotetusta. Selvää on, että sakkomenettelylain uudistuksen soveltamista on syytä jäljempänä todetuin tavoin seurata. Sakkomenettelyyn soveltuvia rikoksia on tarvittaessa mahdollista arvioida myöhemmin uudelleen. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on myös nostettu esiin huoli siitä, että ehdotettu soveltamisalan laajentaminen voi johtaa tilanteeseen, jossa tuomioistuimen ulkopuolella tosiasiallisesti arvioidaan lajivalintaa sakon ja vankeuden välillä.  

Edellä todetun osalta lakivaliokunta korostaa sitä, että laissa säädetyt rajaukset asian selvyydestä ja yksinkertaisuudesta sekä siitä, että asiasta määrätään yleisen rangaistuskäytännön perusteella vain sakkorangaistus, turvaavat osaltaan sen, että menettelyyn ohjautuu vain sellaisia rikosasioita, joista voidaan määrätä sakkorangaistus. Kun viranomaiset noudattavat näitä laissa säädettyjä edellytyksiä, kysymys rangaistuslajivalinnasta ei tule arvioitavaksi sakkomenettelyssä.  

Esitutkintaviranomaisen ratkaisuvalta

Esityksessä ehdotetaan, että esitutkintaviranomaisen ratkaisuvaltaan kuuluvaa päiväsakon lukumäärää korotetaan nykyisestä 20 päiväsakosta 60 päiväsakkoon. Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossaan kiinnittänyt asiaan huomiota ja katsonut, että ehdotettu esitutkintaviranomaisten toimivallan lisääminen ei perustuslakivaliokunnan mielestä ole aivan ongelmatonta perustuslain 21 §:ään sisältyvän oikeusturvavaatimuksen näkökulmasta. Perustuslakivaliokunnan mukaan perustellumpaa olisi, että esitutkintaviranomaisen ratkaisuvaltaan kuuluvien päiväsakkojen lukumäärää olisi nyt ehdotettua pienempi (PeVL 23/2026 vp, s. 5). 

Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan esitutkintaviranomaisen toimivallan laskemisella ehdotettua 60 päiväsakkoa alemmaksi ei olisi vaikutusta sakkomenettelyssä kokonaisuudessaan käsiteltävien asioiden määrään. Rajan laskeminen vaikuttaisi ainoastaan siihen, ratkaisisiko asiat esitutkintaviranomainen vai syyttäjä. 

Saadun selvityksen mukaan käytännössä syyttäjä on vahvistanut rangaistusmääräyksen sellaisenaan tai ainoastaan päiväsakon rahamäärään liittyviä seikkoja muuttaen poliisin esittämän sakkovaatimuksen mukaisesti noin 98 prosentissa kaikista poliisin sakkovaatimuksista. Voidaan siten todeta, että poliisin ratkaisutoimivallan laajentaminen hallituksen esityksessä ehdotetulla tavallakaan ei aiheuttaisi käytännössä merkittäviä oikeusturvaongelmia. Toisaalta 60 päiväsakon suuruista sakkorangaistusta on pidettävä verraten ankarana rangaistuksena. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan syyttäjät käsittelivät sakkomenettelyssä vuonna 2024 yhteensä noin 33 500 asiaa. Määrällisesti eniten rangaistusmääräyksiä syyttäjät antoivat liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumusrikoksista, liikennerikkomuksista, huumausaineen käyttörikoksista, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta, ulkomaalaisrikkomuksesta, poissaolosta kutsunnasta ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Syyttäjät vahvistivat edellä mainittuja asioita vuonna 2024 noin 25 000 kappaletta. Kyseisistä nimikkeistä ainoastaan perusmuotoisesta rattijuopumuksesta tuomitaan tavanomaisesti 60 päiväsakkoon ulottuvia tai jopa sitä ankarampia rangaistuksia. Muiden edellä mainittujen nimikkeiden osalta seuraamus jää tavanomaisen rangaistuskäytännön mukaan 40 päiväsakkoon tai sen alle. Tullin kannalta merkityksellisiä nimikkeitä, joista voidaan tuomita yli 40 päiväsakon suuruisia sakkorangaistuksia, ovat myös lievät veropetokset ja salakuljetukset. Kyseisiä nimikkeitä ratkaistaan sakkomenettelyssä vuosittain kuitenkin edellä mainittuja nimikkeitä merkittävästi vähemmän (2024: lievä salakuljetus 395 asiaa; lievä veropetos 117 asiaa). 

Näin ollen, mikäli esitutkintaviranomaisen toimivalta rajattaisiin esimerkiksi 40 päiväsakkoon, esitutkintaviranomaisen toimivallan ulkopuolelle jäisi lukumääräisesti isoista rikosnimikkeistä pääosin isohko määrä rattijuopumusrikoksia. Syyttäjälle tuli vuonna 2024 vahvistettavaksi 1 700 sakkovaatimusta nimikkeellä rattijuopumus ja huumaantuneena ajaminen. Sakkomenettelyssä ratkaistavien rattijuopumusrikosten määrä tullee nousemaan, kun päihdetutkimuskustannusten korvaaaminen voidaan käsitellä myös sakkomenettelyssä. Rattijuopumusrikos on teko, jossa rangaistus määrätään pääsääntöisesti vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella hyödyntäen myös kaavamaisia taulukoita. 

Saadun selvityksen mukaan voidaankin todeta, että esitutkintaviranomaisten ratkaisuvallan laskeminen 40 päiväsakkoon ei olennaisesti muuttaisi juttumäärän jakautumista esitutkintaviranomaisten ja syyttäjän välillä. Asiamäärissä merkittävin muutos koskisi rattijuopumusasioita, joissa rangaistus määrätään varsin kaavamaisesti, mikä sinällään puoltaisi sitä, että poliisi voisi käsitellä tällaiset asiat. Kokonaisuutena muutos ei kuitenkaan olisi suju-voittamishyötyjen kannalta merkittävä. 

Koska perustuslakivaliokunta on lausunnossaan pitänyt perustuslain 21 §:ään liittyvistä oikeusturvasyistä perustellumpana esitutkintaviranomaisten ratkaisuvallan laskemista ehdotetusta 60 päiväsakosta, lakivaliokunta katsoo, että rajaa on perusteltua laskea. Lakivaliokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa todetuin tavoin, että raja lasketaan 40 päiväsakkoon.  

Sakkomenettelyn soveltamisalan laajetessa esityksen mukaan rikoksiin, joista voi seurata enintään kaksi vuotta vankeutta nykyisen kuuden kuukauden sijaan, on edellä todetuin tavoin soveltamisalan ulkopuolelle kuitenkin rajattu tietyt rikokset (1. lakiehdotus, 1 a §). Esityksen mukaan esimerkiksi 21 luvun 5 §:ssä tarkoitettu pahoinpitely on suljettu soveltamisalan ulkopuolelle. Ilman nimenomaista rajausta pahoinpitely kuuluisi sakkomenettelyn soveltamisalaan, sillä sen enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Esityksen mukaisessa lainsäädäntöratkaisussa poliisin ratkaisuvalta määrittyy rikoksesta säädetyn enimmäisrangaistuksen mukaisesti siten, että poliisi voi määrätä sakkorangaistuksen, jos rikoksesta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin kuusi kuukautta vankeutta (1. lakiehdotus, 3 §). Nykyisin poliisin ratkaisuvalta on rajattu vain laissa nimenomaisesti lueteltuihin tilanteisiin. 

Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota lievän pahoinpitelyn kuulumiseen esityksessä ehdotetun myötä poliisin ratkaisuvaltaan. Lakivaliokunta on aiemmin sakkomenettelylakia säädettäessä pitänyt perusteltuna, että poliisin antaman sakkomääräyksen ulkopuolelle ovat jääneet tietyt rikokset, mukaan lukien lievä pahoinpitely (LaVM 9/2010 vp, s. 5). Lakivaliokunta on pitänyt tätä perusteltuna muun muassa sen vuoksi, että näiden rikostyyppien sisällä ilmenee tapauksia, joissa on selvästi tulkinnanvaraisempia elementtejä kuin liikennerikkomuksissa ja näpistyksissä.  

Hallituksen esitystä ja saamaansa selvitystä kokonaisuutena arvioituaan sekä ottaen huomioon esityksessä tarkoitettu uudistus kokonaisuutena, lakivaliokunta kuitenkin katsoo, että lievän pahoinpitelyn sisältyminen poliisin ratkaisuvaltaan on hyväksyttävissä. Lievä pahoinpitely kuuluu jo nykyisin sakkomenettelyn soveltamisalaan, joskaan ei poliisin ratkaistaviin asioihin. Ehdotetussa lainsäädäntöratkaisussa menettelyn selkeyden vuoksi ei olisi perusteltua rajata vain yhtä tunnusmerkistöä, lievää pahoinpitelyä, esitutkintaviranomaisen toimivallan ulkopuolelle, kun muiden rikosten osalta toimivalta määrittyy enimmäisrangaistuksen perusteella. Lievän pahoinpitelyn rajaaminen puolestaan kokonaan sakkomenettelyn soveltamisalan ulkopuolelle sisällyttämällä se 1 a §:ssä tarkoitettuun listaan merkitsisi muutosta nykytilaan siten, että vain sakolla rangaistavaa lievää pahoinpitelyä ei voisi lainkaan käsitellä sakkomenettelyssä. Edelleen lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että sakkomenettelyssä asia voidaan 1 §:n mukaisesti ylipäänsä käsitellä vain, jos asia on yksinkertainen ja selvä. 

Lähisuhteessa tapahtuneen ja sakkomenettelyssä käsiteltävän lievän pahoinpitelyn osalta valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kaikki lähisuhteessa tapahtuneet lievät pahoinpitelyt eivät tule jatkossakaan käsiteltäviksi sakkomenettelyssä, vaan sakkomenettelyssä voidaan ratkaista ainoastaan ne lähisuhteessa tapahtuneet lievät pahoinpitelyt, jotka ovat yksinkertaisia ja selviä. Sakkomenettely edellyttää lisäksi aina sekä epäillyn että asianomistajan suostumusta. 

Alaikäiset rikoksesta epäillyt

Esityksessä tarkoitettua sakkomenettelyn soveltamisalan laajennusta enintään 2 vuoden vankeudella rangaistaviin rikoksiin ei ehdoteta laajennettavaksi alaikäisiin rikoksesta epäiltyihin. Sakkomenettelylain soveltamisalan rajauksia koskevan 1 a §:n 3 momentin mukaan sakkomenettelylaissa säädetyssä menettelyssä ei saa käsitellä sakkorangaistukseen johtavaa rikosta, jos rikoksesta epäilty on tekohetkellä ollut alle 18-vuotias ja rikoksesta on säädetty ankarampi rangaistus kuin sakko tai kuusi kuukautta vankeutta. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty harkittavaksi, että laajennettu soveltamisala koskisi myös alaikäisiä. 

Lakivaliokunta toteaa tältä osin, että esityksessä on seikkaperäisesti arvioitu kysymystä siitä, laajennetaanko sakkomenettelyn soveltamisalaa myös alaikäisten epäiltyjen kohdalta (HE, s. 21—23 ja 56—57). Erityisesti oikeusturvaseikkojen vuoksi tätä ei ole esityksessä ehdotettu. Valiokunta korostaa, että alaikäisten oikeusturvaan on syytä kiinnittää erityistä huomiota rikosprosessissa. Tämä lähtökohta puoltaa sitä, ettei alaikäinen voi suostumuksellaan luopua rikosprosessuaalisista oikeusturvatakeista ehdotetun laajennetun soveltamisalan asioissa. Valiokunta pitää esityksessä omaksuttua ratkaisua tältä osin asianmukaisena. Selvää on, että sakkomenettelylain uudistuksen soveltamista on syytä jäljempänä todetuin tavoin seurata. Jatkossa on mahdollista arvioida, onko ja millä tavoin sakkomenettelyn soveltamista mahdollista laajentaa oikeusturvanäkökohdat huomioiden. 

Esitykseen sisältyy ehdotus siitä, että muutoksena voimassa olevaan sääntelyyn sakkomenettelyn suppeassa esitutkinnassa on jatkossa huolehdittava esitutkintalain 7 luvun 14—15 §:ien vaatimuksista (1. lakiehdotus, 7 §). Sakkomenettelyssä huomioitaisiin näin ollen jatkossa vajaavaltaisen laillisen edustajan läsnäoloa kuulustelussa ja yhteydenottoa vajaavaltaisen lailliseen edustajaan koskevat säännökset. Esityksen perusteluista ilmi käyvin tavoin alaikäisten oikeuksista huolehditaan siten aiempaa paremmin (HE, s. 97). Lakivaliokunta pitää muutosta perusteltuna. Myös hallintovaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa pitänyt ratkaisua perusteltuna alaikäisten oikeusturvan kannalta (HaVL 7/2026 vp, s. 4). 

Lausunnossaan hallintovaliokunta kuitenkin esittää, että lakivaliokunta vielä arvioi, onko ehdotetun sakkomenettelylain 7 §:n sisältö tarkoituksenmukainen, johdonmukainen ja selkeä suhteessa esitutkintalain säännöksiin esimerkiksi siltä osin, tuleeko alaikäiselle epäilylle ilmoittaa hänen huoltajansa läsnäolo-oikeudesta kuulustelussa. Ehdotuksen mukaan, jos sakkomenettelyssä käsiteltävästä rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on enintään kuusi kuukautta vankeutta, esitutkintalain 4 luvun 16 §:ää ei tarvitse noudattaa (esim. ETL 4 luvun 16 §:n 2 momentin 2 kohta). 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esityksessä on täsmennetty, että sakkomenettelyssä ratkaistavan asian esitutkinnassa noudatetaan esitutkintalakia. Muun ohella esitutkintalain 7 luvun 10 §:n säännöksiä ennen kuulustelua tehtävistä ilmoituksista on siten noudatettava myös sakkomenettelyssä. Kun asiaa käsitellään sakkomenettelyssä, esitutkintalain säännösten noudattamisesta on kuitenkin tehty muutamia poikkeuksia menettelyn sujuvoittamiseksi. Nyt ehdotetuilla muutoksilla esitutkintalain 7 luvun 14 ja 15 §:ien noudattamisesta parannetaan vajaavaltaisen asianosaisen asemaa sakkomenettelyssä. Vajaavaltainen asianosainen saa siten tietoonsa käytännössä myös huoltajien roolin prosessissa. 

Saamansa selvityksen valossa lakivaliokunta pitää sakkomenettelylain esitutkintaa koskevan 7 §:n säännöksen sisältöä tältä osin hyväksyttävänä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan sakkomenettelyn uudistaminen jatkuu hankeen toisessa vaiheessa, jossa käydään läpi muun muassa sakkomenettelyn menettelysäännöksiä. Valiokunta katsoo, että mainitussa yhteydessä voidaan vielä tarvittaessa arvioida esimerkiksi esitutkintaan liittyvän sääntelyn täsmentämistarpeita. 

Muita huomioita

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on noussut esiin menettely tilanteessa, jossa henkilölle annetaan samalla kertaa useita sakkomääräyksiä.  

Lakivaliokunta toteaa tältä osin selvyyden vuoksi, että sakkomenettelyssä noudatetaan nykyisinkin rikoslain 6 luvun rangaistuksen määräämistä sekä 7 luvun yhteistä rangaistusta koskevaa sääntelyä. Tätä sääntelyä ei ehdoteta muutettavaksi. Näin ollen myös annettaessa sakkomenettelyssä sakko- tai rangaistusmääräys samanaikaisesti useasta teosta, tulee huomioida edellä mainittu rikoslain sääntely. 

Koulutus ja voimaantulo

Lakivaliokunta korostaa sakkomenettelylakia soveltavien viranomaisten koulutuksen tärkeyttä asianosaisten oikeusturvan kannalta sekä soveltamisalaa yleisesti että myös poliisin toimivaltaa laajennettaessa. Koulutuksesta on syytä huolehtia varsinkin ennen uusien säännösten voimaantuloa sekä niiden soveltamisen alkuvuosina. Koulutus on tarpeen sen varmistamiseksi, ettei sakkomenettelyyn siirry asioita, joissa tulee arvioida sakko- ja vankeusrangaistuksen välistä rajanvetoa. Koulutusta tarvitaan lisäksi yhtenäisen rangaistuskäytännön varmistamiseksi. 

Hallintovaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa pitänyt tärkeänä, että esityksessä ehdotetut lakimuutokset voivat tulla voimaan mahdollisimman pian (HaVL 7/2026 vp, s. 3). Myös lakivaliokunta pitää mahdollisimman nopeaa voimaantuloa tärkeänä rikosprosessien sujuvoittamistavoitteiden saavuttamiseksi. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan pääosin vuonna 2027, kun tarvittavat tietojärjestelmämuutokset on tehty. Päihdetutkimuskustannuksia koskevan sääntelyn muutokset edellyttävät muutoksia myös Oikeusrekisterikeskuksen tietojärjestelmiin, joten tältä osin sääntelyn on tarkoitus tulla voimaan Oikeusrekisterikeskuksen uuden täytäntöönpanotietojärjestelmän valmistumisaikataulun mukaisesti vuonna 2028. Kysymys on massaluonteisesta menettelystä, joten asioiden käsittely ilman toimivaa tietojärjestelmää ei ole käytännössä mahdollista. Näin ollen lainmuutosten voimaantulo voi tapahtua vasta tietojärjestelmämuutosten valmistuttua.  

Seuranta

Lakivaliokunta korostaa esityksessä todettua seikkaa siitä, että lainmuutosten vaikutuksia on seurattava (HE, s. 102). Koska esityksellä pyritään sujuvoittamaan rikosprosessia, lainmuutosten voimaantulon jälkeen on seurattava, ovatko tavoitellut vaikutukset toteutuneet ja miten muutos on vaikuttanut asianosaisten oikeusturvan toteutumiseen. 

Valiokunta katsoo myös, että esimerkiksi sakkomenettelyyn soveltuvia rikoksia on tarvittaessa mahdollista arvioida myöhemmin uudelleen, kun nyt ehdotettujen lainsäädäntömuutosten soveltamisesta on saatu kokemuksia. Koska tällä hallituskaudella on ollut käsittelyssä useita rikosprosessin sujuvoittamistoimia eikä hankkeiden yhteisvaikutuksia ole voitu arvioida, on valiokunnan näkemyksen mukaan tarkoituksenmukaista arvioida myös tehtyjen sujuvoittamistoimien kokonaisvaikutusta rikosprosessin tehokkuuteen ja asianosaisten oikeusturvaan. 

Yhteensovitukset

Eduskunnan käsiteltävänä on ollut hallituksen esitys HE 163/2025 vp terrorismirikoksia koskevan sääntelyn muuttamiseksi. Kyseisen esityksen myötä rikoslain terrorismirikoksia koskeva luku korvataan terroristisia rikoksia koskevalla luvulla. Nyt käsiteltävän esityksen 1. lakiehdotuksen 1 a §:ssä ehdotetaan rajattavaksi soveltamisalan ulkopuolelle tiettyjä terrorismirikoksia. Koska HE 163/2025 vp on jo käsitelty eduskunnassa ja lainmuutokset tulevat voimaan ennen tässä esityksessä tarkoitettuja lakeja, lakivaliokunta ehdottaa yhteensovitussyistä, että 1. lakiehdotuksen 1 a §:n 1 momentin 11 kohta muutetaan vastaamaan esityksen HE 163/2025 vp yhteydessä hyväksyttyjä säännösratkaisuja (LaVM 8/2026 vp, EV 48/2026 vp) jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa todetuin tavoin. 

Eduskunnan käsiteltävänä on myös ollut hallituksen esitys HE 187/2025 vp syyteneuvottelun käyttöalan laajentamista koskevaksi lainsäädännöksi. Kyseisen esityksen myötä muutetaan rikoslain 10 luvun 9 §:n 3 momenttia, jota ehdotetaan muutettavaksi myös nyt käsiteltävässä esityksessä. Koska esitys HE 187/2025 vp on jo käsitelty eduskunnassa ja lainmuutosten on tarkoitus tulla voimaan ennen tätä esitystä, lakivaliokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkoitetuin tavoin, että 2. lakiehdotuksen 10 luvun 9 § muutetaan vastaamaan esityksen HE 187/2025 vp yhteydessä hyväksyttyä lainsäädäntöratkaisua (LaVM 9/2026 vp, EV 50/2025 vp).