Yleistä luonnonsuojelulain muutosesityksestä

Hallituksen esityksessä luonnonsuojelulakiin esitetään useita muutoksia. Merkittävimmän uuden säännöskokonaisuuden muodostavat luonnonarvoja ja niillä käytävää kauppaa koskevat säännökset. Lailla on tarkoitus mahdollistaa myös voimassa olevien säännösten mukaisesti tuotettavien luonnonarvojen eli luonnonarvohehtaareiden käyttäminen muuhun kuin heikennyksen hyvittämiseen eli esimerkiksi yritysten ympäristövastuullisuuteen sekä yhteisöjen ja kansalaisten vapaaehtoisiin luontotekoihin. Lisäksi luonnonsuojelulakiin esitetään lisättäväksi säännökset EU:n ennallistamisasetuksessa säädetyn ennallistamissuunnitelman laatimisesta. Susi ehdotetaan poistettavaksi luonnonsuojelulain lajisuojelua koskevan sääntelyn soveltamisalasta ja sen suojelua koskevat säännökset sisältyvät siten jatkossa ainoastaan metsästyslainsäädäntöön. Valtion muun luonnonsuojelualueen rauhoitussäännöksiä koskevaa sääntelyä ehdotetaan selkiytettäväksi alueilla sallitun metsästyksen osalta. Maa- ja metsätalousvaliokunta tarkastelee jäljempänä lausunnossaan tarkemmin hallituksen esitykseen sisältyviä ehdotuksia, mutta nostaa aluksi esiin eräitä EU:n ennallistamisasetuksen kansalliseen toimeenpanoon liittyviä näkökohtia oman toimialansa kannalta. 

Maa- ja metsätalousvaliokunta käsitteli komission ehdotusta ennallistamisasetukseksi lausunnossaan syksyllä 2022 (MmVL 28/2025 vp — U 76/2022 vp) ja nosti erityisesti esiin Suomen kansalliset erityispiirteet, kuten laajan yksityisen maanomistuksen ja maa- ja metsätalouden merkityksen. Lisäksi valiokunta korosti Suomen pitkäaikaista kokemusta vapaaehtoisista luonnonsuojelua edistävistä toimista ja katsoi, että tutkimustietoon perustuvien vapaaehtoisten suojelukeinojen kehittäminen on jatkossakin ensiarvoisen tärkeää. Suomessa erityisesti Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma (METSO) ja elinympäristöjen tilan parantamiseen keskittyvä Helmi-ohjelma ovat saavuttaneet hyvin hehtaarimääräiset suojelutavoitteensa, minkä lisäksi suojelun vapaaehtoisuus on vahvistanut laajalti toimenpiteiden hyväksyttävyyttä ja suojelun sosiaalista kestävyyttä. Maa- ja metsätalousvaliokunta on myös komission luontohyvityksiä koskevasta etenemissuunnitelmasta annettua tiedonantoa käsitelleessä lausunnossaan (MmVL 31/2025 vp — E 80/2025 vp) korostanut, että luonnonarvomarkkinat eivät korvaa julkisen rahoituksen tarvetta, mutta ne voivat täydentää esimerkiksi edellä mainittuja METSO- ja Helmi-ohjelmia. Julkisen ja yksityisen rahoituksen on toimittava jatkossakin toisiaan täydentäen. 

Maa- ja metsätalousvaliokunta korostaa, että ennallistamissuunnitelmaa valmisteltaessa tulee ottaa laajasti huomioon taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen kestävyys. Tämä tarkoittaa, että biologisen monimuotoisuuden lisääminen on sovitettava yhteen muiden ympäristötavoitteiden ja muiden yhteiskunnallisten tavoitteiden kanssa. Komissio on ennallistamisasetuksen osalta korostanut, että ennallistaminen ei tarkoita kaiken taloudellisen toiminnan lopettamista ennallistamisen kohteena olevalla alueella, vaan luonnon ottamista huomioon aiempaa paremmin. Valiokunta pitää tätä komission ilmoittamaa lähtökohtaa tärkeänä ja katsoo, että maataloutta, metsätaloutta, kalastusta ja metsästystä on mahdollista harjoittaa kestävästi luonnon monimuotoisuutta heikentämättä. Valiokunta korostaa, että ennallistamissuunnitelmaan sisällytettävät toimenpiteet eivät saa heikentää ruokaturvaa, huoltovarmuutta tai maaseudun elinkeinojen toimeentuloa. Nämä reunaehdot ennallistamissuunnitelman valmistelulle ovat erittäin tärkeitä myös perustuslaissa säädetyn oikeusturvan, omaisuuden suojan ja elinkeinovapauden turvaamiseksi. Pääministeri Orpon hallitusohjelmassa on linjattu, että huoltovarmuus ja puhdas kotimainen ruuantuotanto turvataan sekä turvepeltoja käytetään jatkossakin huoltovarmuuden ja ruokaturvan varmistamiseksi. Suomi tarvitsee kansallista joustoa turvemaiden luokittelussa. Boreaalisten metsien ennallistamistavoitteita ei pidä tulkita niin, että johtaisivat suoriin hakkuiden tai muun metsien käytön rajoituksiin ilman kansallista harkintaa. Ennallistamista tulee tehdä ensisijaisesti jo käytössä olevilla vapaaehtoisilla keinoilla, kuten toimeenpanemalla METSO-ohjelmaa. 

Ennallistamissuunnitelman laatiminen

Hallituksen esityksen tarkoituksena on antaa EU:n ennallistamisasetusta täydentävät säännökset kansallisen ennallistamissuunnitelman laatimisesta. Ennallistamisasetuksen tavoitteena on varmistaa vuoteen 2030 ulottuvan EU:n biodiversiteettistrategian mukaisesti, että luonnon monimuotoisuus Euroopassa saadaan elpymään vuoteen 2030 mennessä ihmisten, maapallon, ilmaston ja talouden hyödyksi. Ennallistamisasetuksen 16 artiklan mukaan kunkin jäsenvaltion on toimitettava komissiolle ehdotus vuoteen 2050 asti ulottuvaksi kansalliseksi ennallistamissuunnitelmaksi kahden vuoden kuluessa asetuksen voimaantulosta. Jäsenvaltion on laadittava tarkistettu kansallinen ennallistamissuunnitelma kesäkuussa 2032. Toinen tarkistettu kansallinen ennallistamissuunnitelma on laadittava kesäkuussa 2042. Ennallistamisasetus jättää kansallisesti ratkaistavaksi, miten kansallinen ennallistamissuunnitelma valmistellaan ja hyväksytään. Hallituksen esityksen mukaan valtioneuvosto toimittaa komissiolle ennallistamisasetuksen mukaisesti ensin luonnoksen kansallisesta ennallistamissuunnitelmasta. Toimittamisen määräaika on vuoden 2026 elokuun loppuun mennessä. Valtioneuvosto hyväksyy lopullisen kansallisen ennallistamissuunnitelman, kun Suomi on saanut luonnoksesta komission huomiot ja tehnyt suunnitelmaan tarvittavat täydennykset. Sen määräaika on elokuun lopussa vuonna 2027.  

Hallituksen esityksen mukaan päätös suunnitelmasta on hyväksyttävä valtioneuvoston yleisistunnossa, koska se koskee usean ministeriön toimialaan kuuluvia asioita. Ennallistamisasetuksen velvoitteet ulottuvat useille sektoreille kaupunkiympäristöistä luonnonympäristöihin, metsätalouteen, maatalouteen ja virtaaviin vesiin. Kansallisen ennallistamissuunnitelman taloudellinen merkitys on jo ennallistamisasetuksen valmistelussa arvioitu erittäin merkittäväksi Suomessa. Ennallistamissuunnitelman valmistelun tueksi on pyritty myös jo selvittämään sen vaikutuksia maa- ja metsätalouteen. Luonnonvarakeskus on julkaissut vuonna 2026 muun muassa raportin metsien ennallistamisen vaikutuksista hakkuumahdollisuuksiin, metsien rakenteeseen sekä arvonlisäykseen ja työllisyyteen. Ennallistamisen vaikutukset metsäsektoriin syntyvät ennen kaikkea nykyisessä puuntuotannossa olevien metsien lisäsuojelusta ja talousmetsien käsittelyn muutoksista. Maa- ja metsätalousvaliokunta korostaa, että Luonnonvarakeskuksen raportin mukaan EU:n ennallistamisasetuksen vaikutukset Suomen metsätalouteen riippuvat ratkaisevasti ennallistamistoimien laajuudesta ja toteutustavasta. Ennallistamissuunnitelmassa tullaan ottamaan kantaa ennallistamistoimien laajuuteen ja toteutustapaan, ja suunnitelman yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys on siten huomattava. Näin on siitä riippumatta, että suunnitelmalla ei hallituksen esityksen mukaan ole oikeusvaikutuksia yksittäisiin maanomistajiin, eikä siinä osoiteta yksittäisiä ennallistettavia alueita tai varata alueita luonnonsuojelutarkoituksiin. Jos ennallistamisasetuksen tavoitteiden saavuttamiseksi on tarpeen muuttaa kansallista lainsäädäntöä, eduskunta päättää siitä normaalissa järjestyksessä. Ennallistamissuunnitelma ei itsessään tuo viranomaisille uutta toimivaltaa. Suunnitelma ei saa myöskään johtaa harmaaseen suojeluun. Ennallistamissuunnitelman toimeenpano julkisella rahoituksella sopeutetaan käytännössä eduskunnan vuosittain päättämän valtion budjetin mukaisesti. Maa- ja metsätalousvaliokunta pitää välttämättömänä, että eduskunnalla on myös tosiasialliset mahdollisuudet vaikuttaa suunnitelman toimeenpanoon ja toteutukseen. 

Hallituksen esityksen mukaan ennallistamissuunnitelman laatiminen tapahtuu ympäristöministeriön johdolla yhteistyössä keskeisten ministeriöiden ja muiden toimijoiden kanssa ja päätöksen tekee valtioneuvosto. Kansallisen ennallistamissuunnitelman valmisteluvastuu on ympäristöministeriöllä, mutta kukin ministeriö valmistelee omaa toimialaansa koskevan osuuden yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa. Esimerkiksi turvesoiden ennallistamista, virtavesien esteiden poistamista ja metsäluonnon sekä maatalousympäristöjen luonnontilan parantamista koskevalta osin suunnitelma valmistellaan maa- ja metsätalousministeriön johdolla. Myös mahdolliset lainsäädännön muutokset valmistellaan kulloinkin toimivaltaisessa ministeriössä. Maa- ja metsätalousvaliokunta pitää tärkeänä, että ennallistamissuunnitelman valmistelussa varmistetaan EU:n ennallistamisasetuksen edellyttämällä tavalla eri tahojen laajat mahdollisuudet osallistumiselle ja vuorovaikutukselle. Säädösehdotukseen sisältyy myös valtakunnallisten luonnon- ja maanomistajajärjestöjen muutoksenhakuoikeus ennallistamissuunnitelman hyväksymistä koskevasta valtioneuvoston päätöksestä. 

Luonnonarvokauppa

Luonnonsuojelulakiin hallituksen esityksessä esitetyillä uusilla säännöksillä on tarkoitus vauhdittaa luonnonarvomarkkinoiden kehittymistä Suomessa. Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luonnonsuojelulain 11 lukua siten, että viranomaisvarmennettujen luonnonarvohehtaarien käyttöä laajennetaan vapaaehtoisen ekologisen kompensaation lisäksi myös muihin vapaaehtoisiin luontotekoihin, kuten yritysten ja yhteisöjen luontovastuullisuuden osoittamiseen. Voimassa olevan lain mukaan maanomistaja voi tuottaa luonnonarvohehtaareita vain siihen, että joku toinen voi niillä kompensoida aiheuttamansa luontohaitan. Jatkossa esimerkiksi yritys voi ostaa luonnonarvohehtaareita osoittaakseen vastuullisuuttaan, vaikka sillä ei olisi mitään hyvitettävää haittaa. Maa- ja metsätalousvaliokunta toteaa, että luonnonarvojen tuottaminen perustuu pitkäaikaisiin sitoumuksiin, ja pitää tämän vuoksi tärkeänä, että sääntely-ympäristö on ennakoitavaa. Vapaaehtoiseen ekologiseen kompensaatioon kehitetty luonnonarvohehtaari on ekologiseen tieteelliseen tietoon pohjautuva laskentayksikkö, jonka käyttö myös luontotekojen pohjana on kannatettavaa.  

Luonnonarvomarkkinoiden kehittyminen voi osaltaan tukea EU:n ennallistamisasetuksen toimeenpanoa Suomessa. Julkinen rahoitus ei yksin riitä vastaamaan kasvaviin ennallistamistarpeisiin. Kehittyvä luonnonarvomarkkina voi tarjota toimijoille mahdollisuuden löytää omaan arvoketjuun läheisesti liittyviä toimia ja kohteita, joiden luonnon tilaa voidaan parantaa. Luonnonarvomarkkinat luovat maanomistajille uusia ansaintamahdollisuuksia ja tarjoavat myös valtion maiden osalta keinon täydentää budjettirahoitusta suojelualueilla toimittaessa. Maanomistajan näkökulmasta luonnonarvomarkkinoissa keskeisiä tekijöitä ovat päätäntävalta omasta omaisuudesta, oikeuksien selkeys sekä mahdollisuus kohtuulliseen ja ennakoitavaan tulonmuodostukseen. Maa- ja metsätalousvaliokunta korostaa, että alueidenkäytön monihyötyisyyden turvaaminen on keskeistä sekä toiminnan tehokkuuden että maanomistajien osallistumishalukkuuden näkökulmasta. Sääntelyn on mahdollistettava luonnonarvojen ja muiden luontohyötyjen tuottaminen ja kehittäminen samoilla alueilla myös pitkällä aikavälillä.  

Hallituksen esityksen mukaan maanomistaja voi tuottaa luonnonarvoja lisäävillä toimenpiteillä luonnonarvoja käytettäväksi ekologiseen kompensaatioon ja luontotekona. Jo valmiiksi arvokkaan luonnon suojelu ei välttämättä lisää luonnonarvohehtaareita, mutta on tärkeä toimi tulevien mahdollisten heikennysten tai haittojen ehkäisemiseksi. Myös suojeluun perustuvat ratkaisut tulee tunnistaa nykyistä paremmin osaksi luonnonarvomarkkinoita. Luonnonsuojelulaissa suojeluhyvitys on kuitenkin määritelty siten, että hyvityksessä saa laskea hyötyä vain kohteen luonnontilaistumisesta suojelun jälkeen. Maa- ja metsätalousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan suojeluhyvityssääntelyn korjaaminen voi auttaa ohjaamaan toimenpiteitä kaikkein luonnontilaisimpiin kohteisiin, joissa vältetystä haitasta kertyvä hyöty on laskennallisesti suurin. Maa- ja metsätalousvaliokunta pitää tärkeänä, että ympäristövaliokunta arvioi vielä mahdollisuutta täsmentää luonnonsuojelulain sääntelyä siten, että myös suojeluhyvitystä voidaan käyttää luontotekona.  

Maa- ja metsätalousvaliokunnan saamassa selvityksessä on myös nostettu esiin riski siitä, että luonnonarvojen vaihdannan laajentaminen kansainvälisille markkinoille voisi siirtää alueiden käytön ohjausta ja määräysvaltaa Suomen ulkopuolelle. Valiokunta korostaa, että hallituksen esityksen mukaan luonnonarvohehtaarit ovat immateriaalista oikeutta, eli ne eivät anna määräysvaltaa siihen maa-alueeseen, jolla ne tuotetaan. Luonnonarvohehtaareiden ostaja saa ainoastaan oikeuden esittää viranomaisen todentaman väitteen siitä, että sen aiheuttama heikentyminen luonnonarvoihin on kompensoitu tai että se on tehnyt tietyn suuruisen luontoteon. Tuotettavien luonnonarvojen käyttäminen yrityksen ympäristövastuun osoittamiseen on hallituksen esityksen mukaan mahdollista myös kansainvälisille toimijoille. Luontotekoa ei siis sidota maantieteellisesti eli Suomessa on mahdollista tehdä luontoteko, vaikka yrityksen arvoketjun haitat aiheutuisivat ulkomailla. Hallituksen esityksessä todetaan, että kansainväliset toimijat hyödyntäisivät tuotettavia luonnonarvoja todennäköisesti tilanteessa, jossa ne toimivat Suomessa ja haluavat osoittaa toimintansa vastuullisuutta suomalaiselle yhteisölle, mutta myös rahoittajilleen, tuotantoketjulleen ja osakkeenomistajilleen. Maa- ja metsätalousvaliokunta katsoo, että luonnonarvokaupan kehitystä ja valtionrajat ylittävän luontokaupan osuutta markkinoista on tärkeää seurata lainmuutosten voimaantulon jälkeen, ja mahdollisiin ongelmiin tulee puuttua ripeästi.  

Kuten edellä on kuvattu, esitetään luonnonsuojelulain sääntelyä täydennettäväksi siten, että maanomistajan luonnonarvoja lisäävillä toimenpiteillä tuottamia luonnonarvoja voidaan käyttää myös luontotekona vapaaehtoiseen luontovastuullisuuden osoittamiseen. Luontoteon hyväksyminen edellyttää viranomaispäätöstä. Luonnonsuojelulain 11 lukuun ehdotetun uuden sääntelyn mukaan luonnonarvojen oikeudenhaltijalla on oikeus saada hakemuksesta Lupa- ja valvontavirastolta päätös luontoteon hyväksymisestä. Viherpesuriskien ehkäisemiseksi suurilta, kestävyysraportointivelvollisilta yrityksiltä edellytetään, että ne osoittavat joko, ettei niiden toiminnasta aiheudu merkittäviä haitallisia vaikutuksia biodiversiteetille, tai että ne noudattavat lieventämishierarkiaa. Suomessa kestävyysraportointivaatimuksen piirissä on noin 120 yritystä. Lieventämishierarkian mukaan haittoja luonnolle on ensisijaisesti vältettävä, sen jälkeen minimoitava ja vasta viimesijaisena keinona tulee toteuttaa hyvittäviä toimenpiteitä. Pienemmille yrityksille ei luoda uusia velvoitteita, jotta osallistumisen kynnys säilyy kohtuullisena. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi yksityishenkilö, yhdistys, pieni yritys tai kaupunki voi rahoittaa luontoteon ilman lievennyshierarkian dokumentointivelvollisuutta, mutta suuryritykset ja pörssiyhtiöt joutuvat sen osoittamaan.  

Luonnonarvomarkkinoiden käynnistämiseen liittyvä hallinnollinen kustannus voi maa- ja metsätalousvaliokunnan saaman selvityksen perusteella muodostua esteeksi markkinoiden käynnistymiselle. Hallituksen esityksessä on viitattu vaikutusten arvioinnin osalta luonnonsuojelulain uudistusta koskeneeseen vuoden 2022 hallituksen esitykseen (HE 76/2022 vp). Yhden ekologisen kompensaation kustannuksia arvioitiin yrityksen suunnitteluun käyttämän asiantuntijatyöajan, mahdollisen konsulttityön ja viranomaistyönä tehtävä työajan perusteella. Yksittäisen tapauksen kustannukset ilman toimenpidekustannuksia olivat näin arvioituna 11 650-37 950 euroa. Toimenpidekustannuksiksi arvioitiin 1 000-6 000 euroa hehtaarilta. Edellä kuvatuista asiantuntijatyön vaatimuksista ja kustannuksista seuraa, että järjestelmä on käytännössä useimpien maanomistajien ulottumattomissa ilman ulkopuolista apua. Järjestelmän saamiseksi käytäntöön tarvitaan välittäjäorganisaatioita ja neuvontaa. Maa- ja metsätalousvaliokunta pitää myös tärkeänä, että ympäristövaliokunta arvioi mahdollisuuksia keventää luonnonarvomarkkinoihin liittyvää hallinnollista taakkaa ja kustannuksia. Lainsäädännön toimivuutta ja toimeenpanoa sekä luonnonarvokaupan kustannustehokkuutta on tärkeää seurata myös luonnonarvokauppaa koskevan sääntelyn voimaantulon jälkeen. 

Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos (PTT) on maa- ja metsätalousministeriön tilaamassa selvityksessä arvioinut maanomistajien halukkuutta tuottaa luonnonarvoja sekä luonnonarvokaupan vaikutuksia luonnonvarojen käyttöön ja arvoketjuihin. PTT:n selvityksen mukaan luonnonarvokaupalla ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia nykyiseen maa- ja metsätalouden raaka-aineiden tuotantoon lähitulevaisuudessa, vaan se nähdään näiden sektoreiden ansaintaa täydentävänä mahdollisuutena. Tämä arvio perustuu siihen, että ennallistamiseen soveltuviksi kohteiksi todennäköisesti tarjoutuvat ensisijaisesti talouskäytön ulkopuoliset tai tuotannollisesti heikkotuottoiset alueet. Maa- ja metsätalousvaliokunta pitää tärkeänä, että luonnonarvomarkkinoiden toimenpiteet kohdennetaan ensisijaisesti puuntuotannollisesti vähämerkityksellisille alueille. Näin voidaan vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ilman, että metsätalouden ja puunjalostuksen toimintaedellytykset heikkenevät. Maataloudessa luonnonarvokaupan vaikutukset riippuvat osin myös siitä, miten se otetaan maataloustukijärjestelmässä huomioon. EU:ssa ja Suomessa valmistellaan parhaillaan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) vuosien 2028-2034 tukikautta. Maa- ja metsätalousvaliokunnan saamassa selvityksessä on esitetty huoli siitä, että luonnonarvomarkkinoita käytetään perusteena siirtää perinnebiotoopit ja muu maatalousluonnon hoito pois CAP:n tukijärjestelmästä. Maa- ja metsätalousvaliokunta pitää tärkeänä, että luonnonarvokauppa aidosti vahvistaa maatalousluonnon hoidon edellytyksiä. 

Maa- ja metsätalousvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että luonnonarvojen tuottaminen on hallituksen esityksen mukaan rajattu luonnonsuojelulain 103 §:ssä maanomistajaan. Käytännön luonnonsuojelu, elinympäristöjen hoito ja ennallistaminen edellyttää kuitenkin usein aktiivista toimintaa, kuten esimerkiksi kosteikkojen perustamista, kunnostamista ja hoitoa, perinnebiotooppien hoitoa, riistametsänhoidon käytäntöön vientiä ja vieraspetojen pyyntiä. Maa- ja metsätalousvaliokunta korostaa, että tässä käytännön toiminnassa erilaiset yhdistykset, kuten metsästys- ja kalastusseurat, ovat tärkeitä toimijoita jo nykyisin. Metsästysseurat tekevät monenlaisia luonnonhoitotöitä, kuten elinympäristöparannuksia. Vesialueilla puolestaan kalatalousalueet, osakaskunnat, kalastusseurat, luontojärjestöt sekä muut paikalliset toimijat ovat toteuttaneet laajasti erilaisia kunnostustoimia vesiluonnon hyväksi. Näillä toimilla on parannettu kalojen lisääntymisalueita, lisätty vesistöjen rakenteellista monimuotoisuutta sekä vahvistettu luonnon virkistyskäyttöarvoja. Maa- ja metsätalousvaliokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa on pidetty tärkeänä selvittää, onko ekologista kompensaatiota ja luontotekoja mahdollista tuottaa myös esimerkiksi yhdistyksen kautta laajemmilla alueilla elinympäristöjen hoitoon liittyvinä hankkeina. 

Suden suojeluaseman muutos

Hallituksen esityksessä susi esitetään poistettavaksi lajisuojelua koskevan sääntelyn soveltamisalasta ja sen suojelua koskevat säännökset sisältyvät siten jatkossa ainoastaan metsästyslainsäädäntöön. Maa- ja metsätalousvaliokunta käsitteli suden suojeluaseman muutokseen liittynyttä metsästyslain muutosta mietinnössään (MmVM 7/2025 vp — HE 173/2025 vp). Esityksen taustalla on kesäkuussa 2025 annettu suden suojeluasemaa koskeva luontodirektiivin muutos (EU) 2025/1237. Suden siirtäminen luontodirektiivin liitteestä IV (tiukasti suojellut lajit) liitteeseen V (lajit, joiden ottaminen luonnosta voi vaatia hyödyntämisen säätelyä) mahdollisti myös muutokset kansalliseen lainsäädäntöön. Nyt käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen sisältyvällä luonnonsuojelulain muutoksella susi poistetaan lain 8 luvun soveltamisalasta, eikä siihen voi enää soveltaa lain 78 ja 79 §:n säännöksiä, eikä myöskään lain 83 §:ää, jossa säädetään mainituista säännöksistä myönnettävästä poikkeuksesta. Muutoksista lain 78 §:n muutos on lähinnä selventävä, koska itse säännöksessä viitataan nimenomaisesti luontodirektiivin liitteen IV a eläinlajeihin. Kun susi ei luontodirektiivin liitteen muutoksen jälkeen kyseiseen liitteeseen sisälly, säännös ei siihen enää sovellu. Maa- ja metsätalousvaliokunta pitää perusteltuna, että myös luonnonsuojelulakiin tehdään luontodirektiivin ja suden suojeluaseman muuttamisen edellyttämät muutokset. 

Valtion muun luonnonsuojelualueen rauhoitussäännöksen muutos

Pääministeri Orpon hallitusohjelmassa todetaan, että metsästyksen ja luonnonsuojelun välistä vastakkainasettelua torjutaan, eikä metsästysmahdollisuuksia kavenneta perusteetta esimerkiksi luonnonsuojelualueilla. Luonnonsuojelulakiin esitetään hallituksen esityksessä valtion muita luonnonsuojelualueita kuin kansallis- ja luonnonpuistoja koskevaan sääntelyyn selkiyttäviä muutoksia siltä osin kuin kyse on metsästyksestä kyseisillä alueilla. Luonnonsuojelulain 52 §:n 1 momentin mukaan valtion muuhun luonnonsuojelualueeseen sovelletaan samoja säännöksiä kuin kansallis- ja luonnonpuistoihin, ellei toisin ole säädetty seuraavissa säännöksissä. Valtion muun luonnonsuojelualueen rauhoitussäännöksiä koskevan 52 §:n muutoksella selkeytetään valtion muun luonnonsuojelualueen rauhoitussäännöksiä poistamalla lain sisäisesti ristiriitainen viittaussäännös. Maa- ja metsätalousvaliokunta pitää esitettyjä muutoksia hallitusohjelman kirjausten toteuttamiseksi kannatettavina, mutta korostaa samalla, että työtä vanhojen asetuksella perustettujen suojelualueiden säädösten muuttamiseksi tulee jatkaa hallitusohjelman kirjausten mukaisesti. Suomessa on perustettu niin yksityisiä kuin valtion muita luonnonsuojelualueita vuosikymmenten ajan ja niiden rauhoitussäännökset ovat muotoutuneet kunkin ajankohdan tilanteen mukaisesti.