Arvoisa puhemies! Arkistolain päivittäminen on tarpeellista, mutta tässä esityksessä on olennaisia puutteita, jotka liittyvät suoraan tutkimuksen, opiskelun ja opetuksen edellytyksiin.
Kansallisarkisto on keskeinen osa suomalaisen yhteiskunnan kansallista muistia. Se, miten Kansallisarkiston aineistot ovat saavutettavissa, vaikuttaa suoraan historiantutkimukseen, arkistoalan koulutukseen, viranomaistyöhön ja sukututkimukseen sekä siihen, miten kansalaiset voivat ymmärtää omaa menneisyyttään ja yhteiskunnan kehitystä. Tärkeää arkistoihin pääsy on myös esimerkiksi historiallisia romaaneja kirjoittaville kirjailijoille sekä näytelmien ja elokuvien käsikirjoittajille ja monille muille. Luotettavaan historiatietoon perustuva julkinen keskustelu on tärkeä vastavoima menneisyyttä koskevalle disinformaatiolle.
Kansallisarkiston viimeaikainen kehityssuunta huolestuttaa meitä historia-alan ihmisiä, jollainen itsekin alkuperäiseltä taustaltani olen. Kansallisarkisto on ilmoittanut merkittävistä muutoksista toimipaikkaverkostoonsa, mikä tarkoittaisi useiden toimipisteiden sulkemista eri puolilla Suomea. Muutoksia on perusteltu taloudellisilla syillä ja siirtymisellä digitaalisiin palveluihin. Digitaaliset palvelut ovat varmasti hyvä asia ja palvelevat monia, mutta eivät kaikkia, koska Kansallisarkiston aineistoista on tällä hetkellä digitoitu alle 10 prosenttia. Historiantutkimus perustuu usein fyysisten arkistoaineistojen laajaan käyttöön. Niitä pitää pystyä selailemaan, tekemään löytöjä. Tutkijat joutuvat siis käytännössä vielä pitkään tilaamaan aineistoja, joita ei ole lainkaan vielä digitoitu, ja silloin tulee helposti huti, ei voi tietää, missä se tarvitsemansa aineisto on. Tai vaihtoehtoisesti, mikä olisi todella sääli, tämä digitoinnin saatavuus alkaa rajaamaan sitä tutkimusta, eli tutkija tai opiskelija uskaltaa lähteä valitsemaan tutkimusaineensa ja -aiheensa vain sellaisiksi, mitkä on valmiiksi digitoitu. Tämähän rajaa meidän historianymmärrystä ja -tutkimusta melkoisesti, jos näin käy. Lisäksi tutkija ei voi tosiaan läheskään kaikissa tapauksissa tietää etukäteen, missä nämä kaikki tutkimukselle olennaiset lähteet sijaitsevat, joten ei niitä pysty välttämättä edes tilaamaan, koska pitäisi osata kohdentaa kysymyksensä.
Arkistoverkoston leikkaukset vaikuttavat myös historia- ja arkistoalan opiskelijoihin, jos opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta tutustua alkuperäisaineistoon ja tehdä arkistoharjoittelukursseja siellä lähellä opiskelupaikkakuntaa. Tämä heikentää opiskelijoiden mahdollisuuksia oppia lähdekritiikkiä ja erottaa luotettava tieto epäluotettavasta. Tämä on erittäin huolestuttavaa, sillä lähdekritiikin merkityshän vain korostuu nyt tekoälyn aikakaudella. Kaikkia asioita ei välttämättä voi luotettavasti kysyä netistä. Sieltä saattaa tulla ihan mitä sattuu. Historian opiskelijat etenkin Oulussa, Joensuussa ja Jyväskylässä ovat joutumassa nyt huonompaan asemaan. Kysymys onkin siis laajasti koulutus- ja tiedepolitiikasta sekä myös alueellisesta tasa-arvosta. Tulee kalliiksi tehdä opinnäytetyötä, jos joutuu monet kerrat tilaamaan digiaineistoja. Aikataulut voivat venyä, ei ehkä pysty etenemään aikataulussa. Mitäs jos opintotukiviikot loppuvat kesken, rahat eivät riitä ja ei ole enää opintotukeakaan jäljellä, kun joutuu moneen kertaan tilaamaan?
Laissa olisikin huomioitava tätä nykyistä hallituksen esitystä tarkemmin historiantutkimuksen ja arkistoalan opiskelijoiden tarpeet sekä alueellisen kulttuuriperinnön merkitys. Näistä syistä ehdotan, että nämä lakiesitykset hylätään ja hyväksytään kaksi vastalauseen mukaista lausumaa, ja vastalauseen lausumaehdotuksethan olivat:
”1. Eduskunta edellyttää, että arkistolähteiden alueellisesta saavutettavuudesta tutkimuksen tarpeisiin ja alueellisen kulttuuriperinnön säilyttämiseksi huolehditaan.”
”2. Eduskunta edellyttää, että historian ja arkistoalan opiskelijoilla säilyvät yhdenvertaiset mahdollisuudet opintoihin ja aineistojen käyttöön korkeakouluissa eri puolilla Suomea.” — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Lyly.