Esityksen lähtökohdat ja tavoitteet
Hallituksen esityksessä ehdotetaan annettavaksi uusi arkistointilaki nykyisen arkistolain tilalle. Esityksessä on pyritty saattamaan arkistotoimen sääntely vastaamaan sen tämänhetkistä toimintaympäristöä. Lakiehdotuksen tavoitteena on myös yhdenmukaistaa arkistolainsäädäntö asiakirjojen julkisuutta, tiedonhallintaa ja tietosuojaa koskevan lainsäädännön kanssa.
Valiokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa esitykseen on suhtauduttu myönteisesti. Muutokset tukevat nykylainsäädäntöä paremmin arkistoinnin integroimista osaksi tiedonhallintaa ja digitalisaatiota.
Valiokunnan näkemyksen mukaan arkistointilainsäädännön kokonaisuudistus on välttämätöntä toimivan ja tehokkaan arkistoinnin varmistamiseksi digitaalisessa toimintaympäristössä, jossa arkistoinnista on tullut datan hallintaa. Lakiehdotus mahdollistaa koko julkisen hallinnon yhteisen tietovarannon (kansallinen arkistotietovaranto), jossa tiedot säilyvät varmasti ja kustannustehokkaasti ja josta ne saadaan nopeasti ja kattavasti yhteiskunnan käyttöön.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella sivistysvaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin ja mietinnön yksityiskohtaisista perusteluista ilmenevin muutosesityksin.
Esityksen suhde muuhun lainsäädäntöön
Esitetyllä lainsäädännöllä pyritään selkeyttämään arkistointisäännösten soveltamisalaa ja suhdetta muuhun lainsäädäntöön, erityisesti julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annettuun lakiin (jälj. tiedonhallintalaki), viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin (jälj. julkisuuslaki) ja tietosuojalainsäädäntöön. Arkistointilain tarkoituksena on myös täsmentää julkisen hallinnon toimijoiden arkistointivelvoitteita sekä Kansallisarkiston toimivaltaa antaa tarkempia arkistointia koskevia määräyksiä. Ehdotuksen tavoitteena on kuitenkin säilyttää useat voimassa olevan lain perusratkaisut ennallaan.
Lakiesityksen suhde tiedonhallintalakiin.
Hallituksen esityksessä on ehdotettu tehtäväksi tiedonhallintalakiin vain arkistointilain säätämisen edellyttämät muutokset. Arkistointi on esityksessä pidetty kiinteänä osana tiedonhallintaa, mutta näistä kahdesta asiasta säädetään eri laeissa ja ne ovat siten lakiteknisesti toisistaan erillään. Asiantuntijalausunnoissa on katsottu, että edellä todettu voi aiheuttaa lainsäädännön muutostarpeiden kertautumista arkistointilainsäädäntöön tiedonhallinnan ympäristön muutoksissa ja säännösten tulkintavaikeuksia sekä vaikeuttavan tiedon elinkaaren hallintaa. Yhdeksi ratkaisukeinoksi on ehdotettu, että arkistoinnista ja tiedonhallinnasta säädettäisiin samassa laissa.
Valiokunta toteaa, että viranomaisten tiedonhallinnasta ja arkistoinnista samassa laissa säätämisellä voi olla mahdollista ratkaista joitakin erilliseen sääntelyyn liittyviä ongelmia. Erillisen sääntelyn haaste on tunnistettu hallituksen esityksessä (jakso 5.1) tuoden esille säädösteknisiä haasteita, joita arkistointilakiehdotuksen sisällön liittämisestä nykyiseen tiedonhallintalakiin aiheutuisi. Mahdollisen kokonaisuudistuksen toteuttamisen edellytyksiä arvioitaessa tulee ottaa huomioon muun muassa, että tiedonhallintalakia koskevan hallituksen esityksen taustalla olevat tulkinnat yleisen tietosuojalainsäädännön kansalliselle lainsäädännölle asettamista reunaehdoista poikkeavat käsiteltävänä olevasta hallituksen esityksestä.
Lakiesityksen suhde julkisuuslakiin.
Asiantuntijalausunnossa on todettu, että esityksestä ei ilmene, vastaako siinä omaksuttu arkistoinnin käsite (ehdotetun arkistointilain 2 §) julkisuuslaissa käytettyä vastaavaa käsitettä. Lausunnossa on kiinnitetty huomiota myös tarpeeseen varmistua siitä, ettei ehdotetuilla muutoksilla kavenneta julkisuusperiaatetta.
Valiokunta asiantuntijalausuntoon viitaten toteaa, että ehdotetussa 2 §:ssä arkistoinnin määritelmä rajoittuu arkistoinnin sisältöön käsillä olevan lakiehdotuksen näkökulmasta. Se on luonteeltaan yleinen, eikä sen voida katsoa sellaisenaan kaventavan julkisuusperiaatteen soveltamista. Arkistointilakiin sisällytettävällä arkistoinnin määritelmällä ei voida kaventaa julkisuuslain soveltamisalaa eikä siten myöskään julkisuusperiaatetta suhteessa julkisuuslain sääntelyyn.
Asiantuntijalausunnossa on tuotu esille, että arkistointilakiesityksen 5 §:n 4 momentti, jonka mukaan arkistointilain 2 lukua sovelletaan lainsäädäntö- tai hallitusvaltaa käyttävän elimen asiakirjoihin, on epäselvä julkisuuslain 5 §:n 4 momentin soveltamisen kanssa. Viimeksi mainitussa momentissa säädetään, että julkisuuslakia sovelletaan viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laadittuihin asiakirjoihin vain, jos ne sisältävät sellaisia tietoja, että ne on arkistolainsäädännön mukaan liitettävä arkistoon. Jos asiakirjat kuitenkin liitetään arkistoon, viranomainen voi määrätä, että tietoja niistä saa antaa vain viranomaisen luvalla.
Valiokunta ehdottaa yksityiskohtaisissa perusteluissa ehdotetun arkistolain 5 §:n muuttamista siten, että siinä otetaan huomioon valtioneuvoston kansliasta annettuun lakiin (175/2003) 15.3.2026 voimaan tulleet muutokset. Valtioneuvostosta annetun lain uuden 26 a §:n 1 momentin mukaan hallituksen arkistoon tallennetaan sellaisia ministereiden, ministerin toimikaudeksi nimitettyjen valtiosihteereiden ja ministereiden erityisavustajien tehtävien hoidossa laadittuja tai vastaanotettuja asiakirjoja sekä ministerityöryhmiin ja hallituksen neuvotteluihin liittyviä asiakirjoja, jotka eivät ole viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) tarkoitettuja viranomaisen asiakirjoja tai joihin ei mainitun lain perusteella sovelleta viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia mutta joilla arvioidaan olevan historiallista ja tutkimuksellista arvoa.
Valiokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa on kiinnitetty huomioita ehdotetun arkistointilain 18 §:ään sisältyviin palvelujen maksullisuutta ja tiedon antamista koskeviin säännöksiin. Pykälän 1 momentin mukaan Kansallisarkisto voi periä arkistotietovarantoon sisältyvän sähköisen julkisen asiakirjan sähköisestä antamisesta maksuja julkisuuslain 34 §:n 1 momentista poiketen.
Valiokunta hallituksen esityksessä (s. 73—74) selostettuun yhtyen toteaa, että säätäminen Kansallisarkiston mahdollisuudesta periä maksuja julkisuuslaissa säädetystä poiketen on perusteltua, koska analogisen aineiston ohella myös sähköisesti arkistoitujen asiakirjojen identifiointi, poiminta ja antaminen sähköpostilla vaativat työtä ja aiheuttavat kustannuksia. Tietopyyntöjen kohteena oleviin arkistoituihin sähköisiin asiakirjoihin on harvoin käytössä yhtä hyviä hakumenetelmiä kuin viranomaisissa oleviin sähköisiin asiakirjoihin. Kun asiakirjoja käsitellään muualla kuin alkuperäisessä tietojärjestelmässä, niiden käytettävyys voi heiketä merkittävästikin, jolloin tietopyynnön kohteena olevien arkistoitujen sähköisten asiakirjojen yksilöinti edellyttää useasti sähköisten asiakirjojen selailua ja haarukointia eli rajaamista tiedonhaun kokeiluja varten.
Ehdotetun 18 §:n säännöksen soveltamisessa tulee huomioida julkisuuslain 34 §:n 1 momentin jälkeiset momentit. Pykälän 2 momentissa säädetään maksun perimisestä silloin, kun viranomaiselta on pyydetty asiakirjaa, joka ei julkisuuslain 13 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ole yksilöitävissä ja löydettävissä viranomaisen julkisuuslain mukaisesti pitämästä asiakirjarekisteristä siinä käytettävän asiakirjaluokittelun eikä asiakirjan tunnisteen avulla taikka sähköisesti ylläpidetystä rekisteristä sen hakutoimintojen avulla. Tällainen Kansallisarkiston työpanos ei lähtökohtaisesti koske tapauksia, joissa aineisto halutaan takaisin tutkimuskäyttöön alkuperäisessä tutkimuslaitoksessa.
Valiokunta toteaa, että ehdotetun 18 §:n mukainen maksullisuus koskee vain sähköistä palvelua. Tilatun arkistoyksikön nähtäville saaminen Kansallisarkiston tutkijasaliin on maksutonta. Palvelussa noudatetaan julkisuuslain toimitusaikaa koskevia säännöksiä. Pyydetty aineisto tulee toimittaa yleensä viimeistään seuraavan päivän aikana, jos kyse on julkisesta arkistoyksiköstä.
Asiantuntijalausunnossa on tuotu esille, että suuria datamääriä sisältävän tietoaineiston läpikäyminen manuaalisesti voi aiheuttaa vaikeuksia suoriutua tiedon antamisesta 18 §:n 2 momentissa säädetyssä tavanomaista suurempaa työmäärää koskevassa kahden kuukauden määräajassa. Eräässä toisessa asiantuntijalausunnossa on puolestaan katsottu, että mainitun säännösehdotuksen mukaiset kuukauden ja kahden kuukauden pituiset enimmäismääräajat ovat ongelmallisia säännökseen sisältyvän tietopyyntöä koskevan viivytyksettömän käsittelyn vaatimuksen kanssa.
Valiokunta saamaansa selvitykseen viitaten toteaa, että ehdotetun 18 §:n 2 momentin julkisuuslain sääntelyä pitempi vastausaika voi olla ongelmallista, mutta arkistoitujen tietoaineistojen käyttöä ehdotettua laajemmin rajoittavaa sääntelyä ei ole kuitenkaan perusteltua sisällyttää arkistointilakiin, vaan asiaa on syytä arvioida julkisuuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Valiokunta puoltaa aineiston toimittamisen määräaikoja koskevia säännöksiä ja hallituksen esitykseen (s. 74) viitaten kiinnittää huomiota siihen, että ehdotettu 18 §:n 2 momentti vastaa pääosin voimassa olevan arkistolain 21 b §:n 2 momenttia. Esityksessä siihen ehdotetaan lisättäväksi viivytyksettömyyden vaatimus, joka tarkoittaa, että Kansallisarkiston tulee antaa tieto mahdollisimman pian pyynnön saapumisesta lukien.
Lakiesityksen suhde tietosuojalainsäädäntöön.
Asiantuntijalausunnoissa esitetyn näkemyksen mukaan ehdotetun arkistointilain tietosuojarooleja on tarpeen täsmentää. Huomiot ovat koskeneet esimerkiksi henkilötietojen käsittelyä alkuperäiseen käyttötarkoitukseen asiakirjojen ja tietoaineistojen arkistoimisen jälkeen koskien sekä viranomaisten omaa arkistointitarkoituksessa tapahtuvaa säilytystä että kansalliseen arkistotietovarantoon siirrettäviä aineistoja ehdotetun arkistointilain 15 §:n mukaiset arkistokopiot mukaan lukien.
Valiokunta saamaansa selvitykseen viitaten toteaa, että viranomaisen ja tiedonhallintayksikön tietosuojarooleista arkistointitarkoituksessa tapahtuvassa henkilötietojen käsittelyssä ei ole perusteltua säätää täsmällisemmin arkistointilaissa. On huomattava, että esimerkiksi ehdotetun lain 4 §:n 3 momentin mukaan hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän viranomaisten sekä kunnallisten viranomaisten osalta lain 11, 12 ja 14 §:ssä ja 15 §:n 2 momentissa viranomaiselle säädetyt oikeudet ja tehtävät kuuluvat tiedonhallintayksiköille. Niiden järjestämisestä ja hoitamisesta ei ehdoteta säädettäväksi arkistointilaissa (ks. HE s. 52). Saadussa selvityksessä on tuotu esille, että tietosuojaroolien epäselvyyden taustalla on osin tietosuoja-asetuksen monimutkainen sääntely ja asetusta täydentävä kansallinen lainsäädäntö. Näihin liittyvät ongelmat on perusteltua ratkaista tietosuojalainsäädännön uudistamisen yhteydessä. Valiokunta kuitenkin ehdottaa yksityiskohtaisissa perusteluissa, että ehdotetun arkistointilain 22 §:ää tarkennetaan siten, että se koskee myös tiedonhallintayksiköitä.
Asiantuntijalausunnossa on kiinnitetty huomiota siihen, että hallituksen esityksessä ei ole riittävästi huomioitu tietosuoja-asetuksen 10 artiklan mukaisia henkilötietojen käsittelemisen perusteita. Valiokunta ehdottaa yksityiskohtaisissa perusteluissa arkistointilakiehdotukseen (11 ja 19 §:t) tehtäväksi muutokset, joilla nimenomaisesti mahdollistetaan arkistointitarkoituksessa tapahtuva tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa tarkoitettujen tietojen käsittely sekä selkeytetään sääntelyä eräiltä muilta osin.
Arkistoidun aineiston tutkimuksellinen hyödyntäminen
Asiantuntijalausunnossa on tuotu esille Kansallisarkiston lakisääteinen velvollisuus edistää tutkimusta ja siihen liittyen tutkijoiden huoli siitä, että tällä hetkellä arkistoaineistojen digitoinnin vaatima työmäärä vaikeuttaa ja hidastaa muun muassa useiden historiallisten aineistojen ja vanhempien aikojen tutkimusta.
Valiokunta saamansa selvityksen perusteella katsoo, että arkistointitehtävien vaatiman osaamisen ja resursoinnin tarve ei sinänsä muutu ehdotetun lain myötä, koska ehdotuksen tavoitteena on säilyttää useat voimassa olevan lain perusratkaisut ennallaan.
Ehdotetun arkistointilain 7 § velvoittaa arkistoinnin suunnitteluun. Viranomaisen on muodostettava tietoaineistonsa siten, että niiden sisältämien asiakirjojen ja tietojen säilyvyys ja käytettävyys arkistointitarkoituksessa voidaan varmistaa. Viranomaisen tulee osana arkistoinnin suunnittelua huolehtia myös siitä, että sen asiakirjojen ja tietoaineistojen arkistollinen arvo arvioidaan. Ehdotetun arkistointilain 8 §:n mukaan viranomaisen asiakirjojen ja tietoaineistojen arkistollisen arvon määrittämisen tulee perustua tutkimuksellisiin tarpeisiin. Arvonmääritys on Kansallisarkiston mukaisten arkistointipäätösten (9 ja 10 §:t) perusteena.
Asiantuntijalausunnossa on katsottu tarpeelliseksi selventää, ettei 18 §:n 2 momentti koske asiakirjatilauksia ja että Kansallisarkiston on järjestettävä toimipaikoissaan mahdollisuus arkistotietovarantoon sisältyvien aineistojen tarkasteluun säännöllisesti. Valiokunta saamaansa selvitykseen viitaten toteaa, että sekä asiakirjatilaus tutkijasaliin että tietopyyntö asiakirjasta ovat julkisuuslaissa säänneltyjä tietopyyntöjä, joten niistä ei ole tarkoituksenmukaista säätää arkistointilaissa.
Asiantuntijalausunnossa on tuotu esille huoli Kansallisarkiston toimipaikkojen sulkemisesta ja siirtymisestä digitaaliseen asiakaspalveluun sekä siitä, että arkistointilaissa ei ole huomioitu kulttuuriperinnön turvaamista poikkeusoloissa ja niihin varautumisessa. Valiokunta toteaa, että käsillä olevaan hallituksen esitykseen ei sisälly Kansallisarkiston toimipaikkojen sijaintia ja määrää koskevia säännösesityksiä. Kansallisarkiston muista kuin asetuksella säädetyistä toimipaikoista ja niiden sijoittamisesta päättää Kansallisarkisto sitä koskevan lain (509/2025) 3 §:n nojalla. Varautumista koskevaa erityissääntelyä kulttuuriperinnön turvaamisesta ei ole tarkoituksenmukaista sisällyttää arkistointilakiin, koska siitä säädetään Kansallisarkiston osalta opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan virastoista annetussa laissa (507/2025).
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että digitaalisen arkistoinnin edistäminen on hallituksen esityksen yksi keskeinen tavoite. Kuten esityksessä (s. 3 ja 7) on todettu, julkisen sektorin digitalisaatio, tiedonhallinnan muuttuneet käytännöt ja keskeiset lainsäädäntöuudistukset edellyttävät arkistolainsäädännön uudistamista. Tiedonhallinta sähköistyy ja asiakirjoja digitoidaan, joten myös arkistoinnin tulee digitalisoitua. Hallituksen esityksessä on tuotu esille myös, että arkistoinnin digitalisointi tukee myös tutkimuksen muuttuvia tarpeita, sillä arkistolähteiden tutkimuksessa hyödynnetään nykyisin pääasiassa sähköistä aineistoa (s. 7, 32—33).
Aineiston digitoimisen vaatimuksista ehdotetaan säädettäväksi arkistointilain 12 §:ssä, johon sisältyy muun muassa vaatimus huolehtia asiakirjan sisällön säilymisestä. Hallituksen esityksessä (s. 8) on selostettu myös digitaalisten palvelujen tarjoamiselle muussa lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia sähköisten palvelujen tietoturvallisuuden, yhteensopivuuden ja saavutettavuuden turvaamista varten.
Esityksen (s. 21) mukaan Kansallisarkisto ei jatkossa arvioi asiakirja- tai toimijakohtaisesti asiakirjojen mahdollista kulttuurihistoriallista arvoa, jonka perusteella ne tulisi säilyttää analogisessa muodossa digitoinnin jälkeen. Tämän arvion tekeminen kuuluu asiakirjaa digitoivalle viranomaiselle. Kansallisarkisto voi kuitenkin antaa ohjeistusta asiakirjojen kulttuurihistoriallisen arvon arvioimiseksi.
Valiokunta pitää Kansallisarkiston aineiston digitalisoimista tärkeänä. Digitaalisen toiminnan sekä aineistojen nykyistä nopeampi ja laajempi siirtyminen keskitettyyn Kansalliseen arkistotietovarantoon paitsi säästää viranomaisten säilytys- ja tiedonhallintakustannuksia myös parantaa aineistojen saatavuutta tutkimukseen ja muihin yhteiskunnallisiin käyttötarkoituksiin. Keskeinen osa ehdotusta on tietoturvallista käyttöympäristöä ja katseluyhteyttä koskeva sääntely, jolla pyritään varmistamaan Kansalliseen arkistotietovarantoon kuuluvien tietojen laaja digitaalinen käyttömahdollisuus. Tällä hetkellä Kansallisarkisto voi antaa verkon yli käyttöoikeuden vain julkisiin tietoihin. Lisäksi on huomattava henkilötietojen suojaa koskeva sääntely, joka henkilötiedon laajan määritelmän vuoksi koskee hyvin suurta osaa uudemmasta tietoaineistosta.
Digitalisointia koskeva uudistus on tarpeellinen tutkimuksen ja aineistojen muun käytön ajasta ja paikasta riippumattoman hyödyntämisen mahdollistamiseksi. Valiokunta pitää tärkeänä, että arkistoinnin toteuttamisessa ja Kansallisarkiston palveluissa huolehditaan siitä, että ne ovat muun muassa tutkijoiden tarpeiden kannalta riittävät. Analogista aineistoa tulee olla käytettävissä silloin, kun sitä ei ole vielä saatavilla sähköisessä muodossa.
Tieto- ja kyberturvallisuus arkistoinnissa
Asiantuntijalausunnoissa on kiinnitetty huomiota arkistointijärjestelmien tietoturvaan ja kyberturvallisuuteen sekä siihen, että hallituksen esityksessä ei ole juurikaan arvioitu nykyisten pitkäaikaissäilytystä (PAS) koskevien ratkaisujen luotettavuutta ja pysyvyyttä.
Valiokunta saadun selvityksen perusteella ja hallituksen esitykseen (s. 28) viitaten toteaa, että Kansallisarkistossa hyödynnetään jatkossakin pitkäaikaissäilytysratkaisuna CSC:n tarjoamaa Kulttuuriperintö-PAS-palvelua. Hallituksen esitys laiksi CSC — Tieteen tietotekniikan keskus Oy -nimisen osakeyhtiön sidosyksikköaseman edellytyksistä, sen omistaman tutkimusinfrastruktuurin yhteiskäytöstä sekä varautumisvelvollisuudesta on parhaillaan käsiteltävänä sivistysvaliokunnassa mietinnön antamista varten.
Ehdotettu sääntely Ahvenanmaan näkökulmasta
Ahvenanmaan maakunnan hallituksen asiantuntijalausunnoissa on kiinnitetty huomiota ehdotetun arkistointilain 4 §:n 2 momentin perusteluissa (s. 51) esitettyyn toteamukseen Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 30 §:n 17 kohdan tulkinnanvaraisuudesta. Säännöksen mukaan maakunnassa toimivilta valtion viranomaisilta peräisin oleva arkistoaineisto voidaan siirtää pois maakunnasta vain maakunnan hallituksen kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen. Ahvenanmaan maakunnan hallituksen antaman lausunnon mukaan sillä on oikeus osallistua valtion viranomaisten toimintaa Ahvenanmaalla koskevan asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ohjaukseen.
Saadussa selvityksessä on tuotu esille, että neuvotteluvelvollisuus ei luo perustetta jaetulle ohjaustoimivallalle. Myös valiokunnan saaman asiantuntijalausunnon mukaan ehdotettu arkistointilain 4 §:n 2 momentin sääntely vastaa Ahvenanmaan itsehallintolaissa tehtyä jakoa valtakunnan ja Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövallan välillä. Valiokunta edellyttää, että ehdotetun lainsäädännön soveltamisen toimivuutta Ahvenanmaalla toimiviin viranomaisiin seurataan. (Valiokunnan lausumaehdotus.)
Lopuksi
Valiokunta eräissä asiantuntijalausunnoissa esille tuoduin tavoin pitää tärkeänä huolehtia viranomaisten riittävästä osaamisesta ja arkistoinnin resursoinnista. Vaikka esityksen tavoitteena on säilyttää useat voimassa olevan lain perusratkaisut ennallaan, uutta tiedonhallinnan ja tutkimuksellisten tarpeiden osaamista tarvitaan esimerkiksi arkistoinnin suunnittelua ja arkistoitavaksi tarkoitetun aineiston arvonmääritystä koskevien velvoitteiden täyttämiseksi. Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi ehdotetun arkistointilain yhteensovittaminen muun lainsäädännön kanssa edellyttää myös selkeää, riittävää ja ajantasaista ohjeistusta. Ohjeistusta tulee kohdistaa arkistointilakia soveltavien toimijoiden lisäksi arkistossa olevaa aineistoa tarvitseville ja hyödyntäville tutkijoille ja yleisemminkin kansalaisille.
Valiokunta edellyttää, että ehdotetun lainsäädännön toimivuutta seurataan ja että mahdollisten havaittujen epäkohtien korjaamistoimiin ryhdytään viipymättä. (Valiokunnan lausumaehdotus.)