1.2.1  EU-säädöksen valmistelu

Euroopan unionin direktiiveistä säännöksiä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimistä on aiemmin ollut direktiiveissä 2006/54/EY (miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa annettu direktiivi, jäljempänä työelämän tasa-arvodirektiivi), 2010/41/EU (miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamisesta itsenäisiin ammatinharjoittajiin annettu direktiivi, jäljempänä itsenäisiä ammatinharjoittajia koskeva tasa-arvodirektiivi), 2000/43/EY (rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta annettu direktiivi, jäljempänä syrjintädirektiivi) ja 2004/113/EY (miesten ja naisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta tavaroiden ja palvelujen saatavuuden ja tarjonnan alalla annettu direktiivi, jäljempänä tavaroita ja palveluita koskeva tasa-arvodirektiivi). 

Näissä neljässä direktiivissä edellytettiin jäsenvaltioita nimeämään yksi tai useampi tasa-arvoelin. Tasa-arvoelinten tehtävänä oli direktiivien mukaan kyseisen direktiivin soveltamisalueella edistää, analysoida, valvoa ja tukea syrjinnästä vapaan kohtelun toteuttamista. Elimillä tuli olla toimivalta avustaa itsenäisesti syrjinnän uhriksi joutuneita henkilöitä näiden tekemiä syrjintävalituksia tutkittaessa, teettää tai toteuttaa riippumattomia selvityksiä syrjintään liittyvistä kysymyksistä, julkaista riippumattomia raportteja ja antaa suosituksia syrjintään liittyvistä kysymyksistä. Lisäksi työelämän tasa-arvodirektiivissä ja itsenäisiä ammatinharjoittajia koskevassa tasa-arvodirektiivissä tasa-arvoelinten tehtäväksi annettiin vaihtaa tietoja vastaavien eurooppalaisten elinten kanssa. 

Euroopan unionissa käytetään termiä ”tasa-arvoelimet”, ja termillä tarkoitetaan sekä yhdenvertaisuus- että tasa-arvoelimiä. Tässä hallituksen esityksessä käytetään tasa-arvoelimistä nimitystä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet. 

Aiemmassa EU-sääntelyssä ei ollut säännöksiä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten rakenteesta ja toiminnasta, vaan jäsenvaltioille oli jätetty laaja harkintavalta päättää näistä asioista. Tämän seurauksena eri jäsenvaltioiden yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten toimeksiannot, toimivalta, rakenne, resurssit ja operatiivinen toiminta ovat olleet hyvinkin erilaisia, minkä vuoksi myös syrjinnän vastainen suoja on vaihdellut jäsenvaltiosta toiseen (direktiivin (EU) 2024/1500 johdantokappale 9 ja direktiivin (EU) 2024/1499 johdantokappale 11). 

Myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten valvonnan ala on ollut erilainen siitä riippuen, onko jäsenvaltio nimennyt elimen valvomaan myös miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä annetun direktiivin (79/7/ETY, jäljempänä sosiaaliturvaa koskeva tasa-arvodirektiivi) ja yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista annetun direktiivin (2000/78/EY, jäljempänä työsyrjintädirektiivi) soveltamisalaan kuuluvia asioita. Näissä direktiiveissä ei ole ollut säännöksiä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimistä. 

Euroopan komissio antoi kesällä 2018 suosituksen EU-sääntelyn edellyttämiä tasa-arvoelimiä koskevista normeista (Komission suositus (EU) 2018/951). Vuonna 2021 julkaistun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan SWD (2021) 63 (19.3.2021) mukaan suosituksen vaikutus oli rajallinen. Alle puolet jäsenvaltioista ilmoitti toteuttaneensa toimenpiteitä suosituksen perusteella, ja ainoastaan neljä jäsenvaltiota ilmoitti valmistelevansa lainsäädäntöuudistuksia. 

Euroopan komissio antoi 7.12.2022 ns. tasa-arvopaketin, joka sisälsi ehdotuksen (COM/2022/688 lopullinen) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tasa-arvoelimiä koskevista normeista naisten ja miesten yhdenvertaiseen kohteluun ja yhtäläisiin mahdollisuuksiin työssä ja ammatissa liittyvissä asioissa sekä direktiivin 2006/54/EY 20 artiklan ja direktiivin 2010/41/EU 11 artiklan kumoamisesta (jäljempänä tasa-arvoelimiä koskeva direktiivi) sekä ehdotuksen (COM/2022/689 lopullinen) neuvoston direktiiviksi normeista tasa-arvoelimille, jotka toimivat asioissa, jotka koskevat henkilöiden rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumatonta yhdenvertaista kohtelua, uskonnosta tai vakaumuksesta, vammaisuudesta, iästä tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatonta yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa ja naisten ja miesten yhdenvertaista kohtelua sosiaaliturvaa koskevissa asioissa ja tavaroiden ja palvelujen saatavuuden ja tarjonnan osalta sekä direktiivin 2000/43/EY 13 artiklan ja direktiivin 2004/113/EY 12 artiklan kumoamisesta (jäljempänä tasa-arvoelimiä yhdenvertaisuusasioissa koskeva direktiivi). 

Aiempien EU-tason lainsäädäntötoimenpiteiden ei arvioitu riittävän vastaamaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten kohtaamiin haasteisiin, jotka liittyvät eriarvoisen kohtelun ja syrjinnän torjuntaa ja ennaltaehkäisyn parantamista koskevan unionin oikeuden täytäntöönpanoon ja noudattamisen valvontaan. 

Ehdotusten tavoitteena oli luoda Euroopan unionin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimille aiempaa vahvemmat puitteet yhdenvertaisen kohtelun ja yhtäläisten mahdollisuuksien edistämiseksi ja kaikenlaisen syrjinnän torjumiseksi eri yhdenvertaisuus- ja tasa-arvodirektiiveissä vahvistetuilla aloilla. Tavoitteena oli vahvistaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimiä koskevat normit, joissa käsitellään niiden toimeksiantoa, tehtäviä, riippumattomuutta, rakennetta, toimivaltaa, saavutettavuutta ja resursseja. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimiä koskevissa vähimmäisvaatimuksissa otettiin huomioon komission suositus (EU) 2018/951, ja niissä hyödynnettiin joitakin sen säännöksiä ja siinä suositeltua toimintatapaa. Direktiiviehdotuksissa hyödynnettiin myös Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen komission hyväksymää tasa-arvoelimiä koskevaa tarkistettua yleistä poliittista suositusta nro 2 ja Yhdistyneiden kansakuntien hyväksymiä kansallisiin ihmisoikeusinstituutioihin sovellettavia Pariisin periaatteita. 

Aiemmat direktiiveissä olleet säännökset yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimistä ehdotettiin korvattaviksi vahvistetuilla ja yksityiskohtaisemmilla säännöksillä, jotka annettaisiin käytännössä kahtena uutena direktiivinä. Samalla aiemmat direktiiveihin sisältyneet säännökset kumottaisiin. Uudet säädökset sisältäisivät kaikki aiemmat direktiiveissä säädetyt tasa-arvoelimiä koskeneet vähimmäisvelvollisuudet. Direktiiviehdotuksissa asetettiin vähimmäisvaatimukset muun muassa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten organisaatiosta ja menettelystä. 

Lisäksi tasa-arvoelimiä yhdenvertaisuusasioissa koskevalla direktiiviehdotuksella esitettiin tasa-arvoelinten toimivalta kattamaan myös työsyrjintädirektiivin ja sosiaaliturvaa koskevan tasa-arvodirektiivin soveltamisala. 

Direktiiviehdotuksia oli kaksi, koska niiden taustalla olevat yhdenvertaisen kohtelun edistämiseksi annetut direktiivit on annettu kahta eri oikeusperustaa ja kahta eri hyväksymismenettelyä käyttäen. Direktiiviehdotusten oikeusperusta oli siten eri, mutta niiden sisällöt ja rakenteet olivat keskenään identtiset lukuun ottamatta viittauksia niiden taustalla vaikuttaviin direktiiveihin. 

Ehdotus tasa-arvoelimiä koskevaksi direktiiviksi (COM/2022/688) perustui Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 157 artiklan 3 kohtaan, jossa määrätään, että ”Euroopan parlamentti ja neuvosto toteuttavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen ja talous- ja sosiaalikomiteaa kuultuaan toimenpiteet, joilla varmistetaan miesten ja naisten tasa-arvoisten mahdollisuuksien ja tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltaminen työtä ja ammattia koskevissa kysymyksissä, mukaan lukien samasta tai samanarvoisesta työstä maksettavan saman palkan periaate”. Tämä on myös työelämän tasa-arvodirektiivin ja itsenäisiä ammatinharjoittajia koskevan tasa-arvodirektiivin oikeusperusta. 

Ehdotus tasa-arvoelimiä yhdenvertaisuusasioissa koskevaksi direktiiviksi (COM/2022/689) perustui SEUT-sopimuksen 19 artiklan 1 kohtaan, jossa vahvistetaan oikeusperusta johdetulle oikeudelle, kuten direktiiveille, jotta voidaan toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sukupuoleen, rotuun, etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiseksi. SEUT-sopimuksen 19 artiklan 1 kohdassa määrätään, että ”neuvosto voi perussopimuksissa unionille uskotun toimivallan rajoissa yksimielisesti erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä ja Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sukupuoleen, rotuun, etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiseksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perussopimusten muiden määräysten soveltamista”. 

Syrjintädirektiivi, työsyrjintädirektiivi ja tavaroita ja palveluita koskeva tasa-arvodirektiivi annettiin Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 13 artiklan (nyk. 19 artikla) perusteella. Sosiaaliturvaa koskeva tasa-arvodirektiivi annettiin Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen 235 artiklan nojalla. Kyseistä artiklaa kutsuttiin joustolausekkeeksi, sillä perustamissopimuksessa ei ollut erityistä oikeusperustaa tälle lainsäädäntötoimelle. SEUT-sopimuksen 19 artiklassa määrätään nyt tällaisesta oikeusperustasta. 

Komissio ei tehnyt direktiiviehdotuksista kattavaa arviointia eikä vaikutustenarviointia. 

Suomessa direktiiviehdotuksia käsiteltiin tavanomaisessa järjestyksessä. Oikeusministeriö sai ehdotukseen sosiaali- ja terveysministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, Ahvenanmaan maakunnan, yhdenvertaisuusvaltuutetun, tasa-arvovaltuutetun, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan sekä Vammaisfoorumin kannanottoja joulukuussa 2022. Lisäksi ehdotusta käsiteltiin kirjallisessa menettelyssä oikeudellisten kysymysten jaostossa (EU-35), sosiaaliasioiden jaostossa (EU-25) ja työoikeusjaostossa (EU-28) joulukuussa 2022. 

Valtioneuvosto antoi komission ehdotuksista U-kirjelmän eduskunnalle 19.2.2023 (U 100/2022 vp). Kirjelmä sekä eduskunnassa kuultujen asiantuntijoiden lausunnot ja asianomaisten valiokuntien kannat ovat luettavissa eduskunnan verkkosivuilla osoitteessa https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/U_100+2022.aspx 

Valtioneuvosto kannatti direktiiviehdotusten tavoitteita ja piti niiden sisältöä pääosin hyväksyttävänä. Valtioneuvosto ei kuitenkaan katsonut voivansa hyväksyä ehdotuksiin sisältynyttä yksityiskohtaista prosessioikeudellista sääntelyä kaikilta osin ehdotetussa muodossa. Valtioneuvosto kiinnitti erityistä huomiota ehdotuksissa olleisiin oikeudenkäyntimenettelyn todistelua koskeviin säännöksiin. 

Valtioneuvosto katsoi, että ehdotusten jatkovalmistelussa on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että sääntely on riittävän yleisellä tasolla ja kunnioittaa jäsenvaltioiden erilaisia oikeusperinteitä sekä mahdollistaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten toiminnan jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmään soveltuvilla tavoilla. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten itsenäistä toimintaa ei tule rajoittaa liian yksityiskohtaisilla menettelysäännöksillä. Valtioneuvosto katsoi, että erityisesti menettelyllisiä takeita, yhteistyötä ja oikeudenkäyntiä koskevia säännöksiä tulisi selventää, jotta ne mahdollistaisivat paremmin kansallisiin oikeusjärjestelmiin perustuvat ratkaisut. 

Direktiivien jatkokäsittelyssä todistelua koskevat säännökset poistettiin, samoin osa varsin yksityiskohtaisista yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimiä koskeneista säännösehdotuksista. 

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea antoi ehdotuksista lausuntonsa 22.3.2023 ja Euroopan tietosuojavaltuutettu 2.2.2023. 

Tasa-arvoelimiä yhdenvertaisuusasioissa koskeva direktiivi 2024/1499/EU annettiin 7.5.2024 ja tasa-arvoelimiä koskeva direktiivi 2024/1500/EU 14.5.2024. 

1.2.2  Hallituksen esityksen valmistelu

Oikeusministeriö on valmistellut muutokset yhdenvertaisuusvaltuutetusta annettuun lakiin, tasa-arvovaltuutetusta annettuun lakiin, yhdenvertaisuuslakiin, naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettuun lakiin (jäljempänä tasa-arvolaki, 609/1986) sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnasta annettuun lakiin (1327/2014). 

Valmistelu on tehty virkatyönä yhdenvertaisuusvaltuutettua ja tasa-arvovaltuutettua sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan ja sosiaali- ja terveysministeriön edustajia kuullen. 

Jäsenvaltioiden täytäntöönpanotyön tukemiseksi perustettiin komission asiantuntijaryhmä, joka koostui unionin jäsenvaltioiden täytäntöönpanosta vastaavista viranomaisista sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten edustajista. Asiantuntijaryhmä kokoontui lokakuuhun 2025 mennessä neljä kertaa. 

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella OM014:00/2025. 

2.2.1  Nimeäminen, riippumattomuus ja resurssit

Direktiivien 2 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on nimettävä yksi tai useampi elin käyttämään direktiiveissä säädettyä toimivaltaa. Säännös vastaa aiempaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimiä koskevaa sääntelyä, muutoksena kuitenkin se, että jäsenvaltiot velvoitetaan nimeämään yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet myös työsyrjintädirektiivin ja sosiaaliturvaa koskevan tasa-arvodirektiivin soveltamisalueelle. 

Direktiivien samasanaisissa johdantokappaleissa (16, 17) todetaan, että toimivalta voidaan jakaa useiden yhdenvertaisuus ja tasa-arvoelinten kesken esimerkiksi antamalla yhdelle elimelle tehtäväksi syrjinnän ehkäiseminen, yhdenvertaisen kohtelun edistäminen ja syrjinnän uhrien auttaminen ja toiselle elimelle päätöksentekotehtävät. 

Direktiivien 3 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden tulee toteuttaa toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet ovat riippumattomia ja vapaita ulkoisesta vaikutuksesta, ja että ne pidättyvät pyytämästä tai ottamasta vastaan ohjeita hallitukselta tai muulta julkiselta tai yksityiseltä yhteisöltä hoitaessaan tehtäviään ja käyttäessään toimivaltaansa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten on voitava hallinnoida omia taloudellisia ja muita resurssejaan sekä päättää sisäisestä rakenteestaan, vastuuvelvollisuudestaan, henkilöstöstään ja organisatorisista asioistaan. 

Direktiivien johdantokappaleissa (17, 18) todetaan, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet voivat olla osa ministeriötä tai muuta organisatorista yksikköä, edellyttäen että käytössä on tarvittavat suojatoimet, joilla varmistetaan, että ne suorittavat tehtävänsä riippumattomina poliittisesta, taloudellisesta, uskonnollisesta tai muusta vaikuttamisesta. Ko. johdantokappaleiden mukaan omien resurssien hallinnointiin kuuluu myös oman henkilökunnan valitseminen ja hallinnointi ja omien painopisteiden asettaminen. 

Direktiivien 3 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä läpinäkyvistä menettelyistä, jotka koskevat yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten päätöksenteko- tai johtotehtävissä toimivien henkilöiden valintaa, nimittämistä, tehtävistä erottamista ja mahdollisia eturistiriitoja, jotta voidaan taata heidän pätevyytensä ja riippumattomuutensa. 

Johdantokappaleiden (17, 18) mukaan päätöksenteko- tai johtotehtävissä olevien tulisi olla riippumattomia ja päteviä hoitamaan tehtäväänsä ja heidät tulisi valita avoimella menettelyllä. 

Jäsenvaltioiden on 3 artiklan 3 kohdan mukaan varmistettava, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet kehittävät sellaisen sisäisen rakenteen, joka takaa niiden toimivaltuuksien käytön itsenäisesti ja tapauksen mukaan puolueettomasti. Direktiivien johdantokappaleiden (18, 19) mukaan elinten sisäinen rakenne tarkoittaa esimerkiksi niiden sisäistä organisaatiota ja prosesseja, kun elimellä toistensa kanssa mahdollisesti ristiriidassa olevia tehtäviä ja erityisesti kun osassa kyseisistä tehtävistä keskitytään uhrien tukemiseen. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvoelinten olisi toimittava puolueettomasti erityisesti suorittaessaan tutkintaa tai yksittäistapausta arvioidessaan varsinkin silloin, kun niillä on sitovia päätöksentekovaltuuksia. 

Silloin, kun yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet hoitavat useita eri tehtäviä, niiden sisäisen rakenteen on 3 artiklan 4 kohdan mukaan taattava se, että yhdenvertaisuutta koskeva tehtävä toteutetaan itsenäisesti. 

Direktiivien 4 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on kansallisten talousarviomenettelyjensä mukaisesti varmistettava, että kullakin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimellä on käytettävissään tarvittavat henkilöstö-, tekniset ja taloudelliset resurssit, jotta se voi hoitaa kaikki tehtävänsä ja käyttää kaikkia toimivaltuuksiaan tuloksellisesti niillä aloilla, joita nämä direktiivit koskevat - myös silloin, kun yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet ovat osa elimiä, joilla on useita tehtäviä. Direktiivien johdantokappaleissa (21, 22) todetaan, että on tärkeää, että taloudelliset resurssit pysyvät vakaina, että ne on suunniteltu monivuotisiksi ja että ne kattavat myös ennakoimattomat kustannukset. Resurssien on mahdollistettava myös se, että tasa-arvoelimet sekä käyttävät automatisoituja järjestelmiä työssään ja arvioivat näiden järjestelmien syrjimättömyyttä. 

Johdantokappaleiden (20, 21) mukaan resurssit tulisi varmistaa niin, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet voivat suorittaa kaikki tehtävänsä tehokkaasti, kohtuullisessa ajassa tai kansallisessa lainsäädännössä säädetyissä määräajoissa; näin myös silloin, jos elimille annetaan uusia toimivaltuuksia. Taloudellisten resurssien tulisi pysyä vakaina ja niiden tulisi olla suunniteltu monivuotisiksi. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten tulee voida kattaa myös vaikeasti ennakoitavia kustannuksia. Jos yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelin on osa elintä, jolla on useita tehtäviä, sen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotehtävän hoitamiseen tarvittavat resurssit on direktiivien johdantokappaleiden mukaan varmistettava. 

2.2.2  Tietoisuuden lisääminen

Direktiivien 5 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on hyväksyttävä toimenpiteitä, esimerkiksi strategioita, joilla lisätään yleisön keskuudessa tietoisuutta yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä koskevien direktiivien mukaisista oikeuksista sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimistä. Huomiota tulee erityisesti kiinnittää syrjinnän vaarassa oleviin henkilöihin ja ryhmiin. 

Lisäksi jäsenvaltioiden tulee varmistaa (2 kohta), että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimillä on valtuudet toteuttaa toimia, joilla ehkäistään syrjintää ja edistetään yhdenvertaista kohtelua. Artiklassa on esimerkkiluettelo tällaisista toimista; niitä voivat olla esimerkiksi positiivisten toimien ja sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamisen edistäminen, koulutus, neuvonta, tuen tarjoaminen, julkiseen keskusteluun osallistuminen ja yhteydenpito asiaankuuluvien sidosryhmien kanssa. Näitä toimia toteuttaessaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet voivat ottaa huomioon risteävään syrjintään liittyvät tilanteet. Risteävällä syrjinnällä tarkoitetaan direktiivissä toisaalta sukupuoleen ja toisaalta yhteen tai useampaan muuhun syrjintäperusteeseen yhtä aikaa perustuvaa syrjintää. 

Huomioon on otettava kunkin kohderyhmän kannalta asianmukaiset viestintävälineet ja -muodot. Toimien on keskityttävä erityisesti ryhmiin, joiden tiedonsaantia voivat haitata esimerkiksi epävarma taloudellinen asema, ikä, vammaisuus, puutteellinen luku- ja kirjoitustaito, kansalaisuus, asuinpaikka tai verkkotyökalujen käyttömahdollisuuksien puute. (3 kohta) 

2.2.3  Syrjinnän uhrien auttaminen

Direktiivien 6 artiklan 1 kohdan mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten tulee voida tarjota apua niille, jotka katsovat kokeneensa syrjintää direktiivien tarkoittamalla alalla. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten on voitava vastaanottaa syrjintää koskevia valituksia (2 kohta). Niiden on aluksi tiedotettava syrjinnän uhreille seuraavista asioista (3 kohta): a) oikeudellinen kehys, mukaan lukien heidän erityistilanteeseensa kohdennettu neuvonta; b) yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimen tarjoamat palvelut ja niihin liittyvät menettelylliset näkökohdat; c) käytettävissä olevat oikeussuojakeinot, mukaan lukien mahdollisuus saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi; d) sovellettavat luottamuksellisuutta koskevat säännöt ja henkilötietojen suoja sekä e) mahdollisuus saada psykologista tai muunlaista tukea muilta elimiltä tai organisaatioilta. 

Lisäksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten on ilmoitettava valitusten tekijöille kohtuullisessa ajassa, päätetäänkö valituksen käsittely vai onko sitä syytä jatkaa (4 kohta). 

2.2.4  Vaihtoehtoinen riidanratkaisu

Direktiivien 7 artiklan mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten on voitava tarjota osapuolille mahdollisuus vaihtoehtoiseen riidanratkaisuun. Menettelyä voi johtaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelin itse tai muu toimivaltainen yksikkö kansallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisesti. Vaihtoehtoinen riidanratkaisu voidaan toteuttaa esimerkiksi välitys- tai sovittelumenettelynä. 

Jos riitaa ei ole saatu ratkaistua vaihtoehtoisessa riidanratkaisussa, osapuolet voivat edelleen saattaa sen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sovellettava vanhentumisaika on riittävän pitkä, esimerkiksi keskeyttämällä vanhentumisajan kuluminen osapuolten osallistuessa vaihtoehtoiseen riidanratkaisumenettelyyn, jotta riidan osapuolille voivat saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi myös vaihtoehtoisen riidanratkaisun jälkeen. 

2.2.5  Selvitykset ja tiedonsaanti

Direktiivien 8 artiklan 1 kohdan mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimillä on oltava valtuudet tehdä selvityksiä siitä, onko direktiiveissä säädettyä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta rikottu. Jäsenvaltioiden on tarjottava selvityksen tekoa varten kehys, jonka avulla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet voivat toteuttaa tutkintatoimenpiteitä (2 kohta). Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimille on annettava tehokkaat oikeudet saada pääsy tietoihin ja asiakirjoihin, jotka ovat tarpeen syrjinnän toteamiseksi. Jäsenvaltion tulee myös säätää mekanismeista, joiden avulla tasa-arvoelimet voivat tehdä yhteistyötä asianomaisten julkisten elinten kanssa kyseistä tarkoitusta varten. Direktiivien johdantokappaleissa (27, 28) tällaisina julkisina eliminä mainitaan esimerkkeinä työsuojeluviranomaiset, koulutuksen tarkastusviranomaiset ja työmarkkinaosapuolet. 

Jäsenvaltiot voivat myös antaa edellä mainitut, selvityksen tekoa koskevat valtuudet toiselle toimivaltaiselle elimelle, niin että tämä elin toimittaa tiedot selvityksen tuloksista yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimelle (3 kohta). 

Jäsenvaltiot voivat säätää, että 8 ja 9 artiklassa tarkoitettuja selvityksiä ei aloiteta tai jatketa samaan asiaan liittyvän oikeudenkäyntimenettelyn ollessa vireillä (4 kohta). 

2.2.6  Lausunnot ja päätökset

Direktiivien 9 artiklan 1 kohdan mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimillä tulee olla valtuudet tehdä arvionsa käsillä olevasta tapauksesta; selvittää tosiseikat ja päätyä perusteltuun päätelmään siitä, onko syrjintää tapahtunut. Jäsenvaltion tulee päättää, antaako yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelin ei-sitovan lausunnon vai sitovan päätöksen. 

Artiklan 2 kohdan mukaan sekä ei-sitoviin lausuntoihin että sitoviin päätöksiin on tarvittaessa sisällyttävä toimenpiteitä havaittujen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen rikkomisten korjaamiseksi ja niiden toistumisen estämiseksi. Käyttöön on otettava asianmukaiset mekanismit ei-sitovien lausuntojen jatkotoimia ja sitovien päätösten täytäntöönpanoa varten. 

Artiklan 3 kohdan mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten on julkaistava vähintään tiivistelmä niistä lausunnoista ja päätöksistä, joiden ne katsovat olevan erityisen merkityksellisiä. 

Direktiivien 11 artiklan mukaan sitoviin päätöksiin sovelletaan muutoksenhakua kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Samassa artiklassa todetaan, että 6–10 artikloissa tarkoitetuissa menettelyissä (uhrien auttaminen, vaihtoehtoinen riidanratkaisu, selvitykset, lausunnot, päätökset, oikeudenkäynti) tulee suojella asianomaisten puolustautumisoikeuksia. Direktiivien johdantokappaleiden (35, 36) mukaan yksilöllisten oikeuksien kunnioittamisen varmistamiseksi jäsenvaltioiden olisi määriteltävä tasa-arvoelinten valtuuksille asianmukaiset menettelylliset takeet. 

2.2.7  Oikeudenkäynti

Direktiivien 10 artikla koskee yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten oikeutta toimia oikeudenkäynneissä siviili- ja hallinto-oikeudellisissa asioissa, jotka liittyvät työelämän tasa-arvodirektiivissä, itsenäisiä ammatinharjoittajia koskevassa tasa-arvodirektiivissä, sosiaaliturvaa koskevassa tasa-arvodirektiivissä, syrjintädirektiivissä, työsyrjintädirektiivissä ja tavaroita ja palveluita koskevassa tasa-arvodirektiivissä säädetyn yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanoon. 

Ensinnäkin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimillä tulee olla em. asioissa oikeus esittää huomioita tuomioistuimelle kansallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisesti (2 kohta). Direktiivien johdantokappaleiden mukaan (31, 32) kyse voi olla esimerkiksi asiantuntijalausuntojen antamisesta. 

Toiseksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimillä tulee olla vähintään yksi seuraavista: a) oikeus panna vireille menettely yhden tai useamman uhrin puolesta; b) oikeus osallistua menettelyyn yhden tai useamman uhrin tukena ja/tai c) oikeus käynnistää oikeudenkäyntimenettelyjä omissa nimissään yleisen edun puolustamiseksi (3 kohta). 

Kolmanneksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimillä tulee olla oikeus toimia osapuolena sitovien päätösten täytäntöönpanoa tai muutoksenhakua koskevissa oikeudenkäyntimenettelyissä, jos sillä on valtuudet tehdä tällaisia päätöksiä (4 kohta). 

Direktiivien johdantokappaleiden (30, 31) mukaan oikeudenkäynnit voidaan järjestää tuomioistuimissa tai vastaavissa elimissä, jotka kansallisen lainsäädännön ja käytäntöjen mukaisesti käsittelevät yhdenvertaista kohtelua ja syrjintää koskevia asioita. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten olisi voitava valita tapaukset, jotka ne päättävät saattaa tuomioistuimeen edistääkseen yhdenvertaista kohtelua koskevan lainsäädännön asianmukaista tulkintaa ja soveltamista. 

2.2.8  Yhdenvertainen saatavuus, saavutettavuus ja kohtuulliset mukautukset

Direktiivien 12 artiklassa säädetään yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten yhdenvertaisesta saatavuudesta. Elinten palvelujen ja julkaisujen on oltava yhdenvertaisesti saatavilla kaikille (1 kohta). Valitusten toimittamiselle ei saa olla esteitä, mikä tulee turvata esimerkiksi sillä, että valituksia voi ottaa vastaan sekä suullisesti, kirjallisesti että verkossa (2 kohta). Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten tulee tarjota valitusten tekijöille palvelunsa maksutta koko toiminta-alueellaan (3 kohta). Direktiivien johdantokappaleissa (24, 25) todetaan, että valituksia olisi voitava tehdä valituksen tekijän valinnan mukaan kielellä, joka on jäsenvaltiossa yleinen. 

Direktiivien 13 artiklassa säädetään yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten saavutettavuudesta ja kohtuullisista mukautuksista vammaisille. Jäsenvaltioiden on varmistettava saavutettavuus vammaisille henkilöille ja tarjottava heille kohtuulliset mukautukset, jotta heille voidaan taata yhdenvertainen pääsy kaikkiin tasa-arvoelinten palveluihin ja toimintoihin. Direktiivien johdantokappaleiden (39, 40) mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten olisi varmistettava fyysinen ja digitaalinen saavutettavuus ehkäisemällä ja poistamalla esteitä, joita vammaiset henkilöt voivat kohdata niiden palvelujen ja tietojen saannissa, ja varmistettava kohtuulliset mukautukset. 

2.2.9  Yhteistyö ja kuuleminen

Direktiivien 14 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimillä on käytössään asianmukaiset mekanismit, joiden avulla ne voivat toimivaltansa puitteissa tehdä yhteistyötä toistensa kanssa samoin kuin asiaankuuluvien julkisten ja yksityisten tahojen kanssa niin kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla kuin muiden jäsenvaltioiden kanssa, unionin tasolla ja kansainvälisellä tasollakin. Artiklassa on mainittu esimerkkeinä asiaankuuluvista julkisista ja yksityisistä tahoista työsuojeluviranomaiset, työmarkkinaosapuolet ja kansalaisyhteiskunnan järjestöt, ja direktiivien johdantokappaleissa (40, 41) useita muita. 

Direktiivien 15 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on otettava käyttöön menettelyt sen varmistamiseksi, että hallitus ja asianmukaiset viranomaiset kuulevat tasa-arvoelimiä lainsäädännöstä, politiikasta, menettelyistä ja ohjelmista, jotka liittyvät direktiiveistä 79/7/ETY, 2000/43/EY, 2000/78/EY ja 2004/113/EY sekä direktiiveistä 2006/54/EY ja 2010/41/EU johtuviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Tasa-arvoelimillä tulee olla oikeus antaa suosituksia näistä asioista, julkaista suosituksia ja pyytää suosituksiaan koskevia jatkotoimia. Direktiivien johdantokappaleissa (41, 42) painotetaan kuulemisen oikea-aikaisuutta. 

2.2.10  Suunnittelu, kertomukset ja tiedonkeruu

Direktiivien 17 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet hyväksyvät työohjelman, jossa esitetään niiden painopisteet ja suunnitellut toimet. Elinten tulee laatia ja asettaa yleisön saataville vuotuinen toimintakertomus, johon sisältyy vuotuinen talousarviota, henkilöstöä ja tilinpäätöstä koskeva raportointi. 

Lisäksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten tulee julkaista vähintään joka neljäs vuosi kertomus yhdenvertaisen kohtelun ja syrjinnän tilasta valtiossaan. Kertomuksen tulee sisältää yksi tai useampia suosituksia. 

Direktiivien 16 artiklassa säädetään tiedonkeruusta muun muassa edellä mainittujen kertomusten tarpeisiin. Jäsenvaltioiden on artiklan 1 kohdan mukaan ensinnäkin varmistettava, että tasa-arvoelimet keräävät toimintaansa koskevia tietoja 17 artiklassa tarkoitettujen raporttien laatimiseksi. Tiedot on eriteltävä direktiivien 79/7/ETY, 2000/43/EY, 2000/78/EY ja 2004/113/EY sekä direktiivien 2006/54/EY ja 2010/41/EU soveltamisalaan kuuluvien perusteiden ja alojen mukaan sekä komission laatimien, direktiivin 18 artiklassa tarkoitettujen indikaattorien mukaisesti. Kaikki kerätyt henkilötiedot on anonymisoitava, tai jos tämä ei ole mahdollista, pseudonymisoitava. 

Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet voivat toteuttaa syrjintää koskevia riippumattomia selvityksiä (2 kohta) sekä että niillä on pääsy direktiiveistä 79/7/ETY, 2000/43/EY, 2000/78/EY ja 2004/113/EY sekä direktiiveistä 2006/54/EY ja 2010/41/EU johtuvia oikeuksia ja velvollisuuksia koskeviin tilastoihin kansallisen lainsäädännön mukaisesti, jos tasa-arvoelimet katsovat tällaiset tilastot tarpeellisiksi kertomusvelvoitteensa toteuttamiseksi (3 kohta). 

Jäsenvaltioiden on sallittava yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten antaa julkisille ja yksityisille tahoille suosituksia siitä, mitä tietoja direktiiveistä 79/7/ETY, 2000/43/EY, 2000/78/EY ja 2004/113/EY johtuvista oikeuksista ja velvollisuuksista on kerättävä. Jäsenvaltiot voivat myös antaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimille mahdollisuuden koordinoida yhdenvertaisuustietojen keräämistä. (4 kohta) 

2.2.11  Henkilötietojen käsittely

Direktiivien 21 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet voivat kerätä ja käsitellä henkilötietoja ainoastaan, jos se on tarpeen direktiivien mukaisen tehtävän hoitamiseksi. Kun yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet käsittelevät asetuksen (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja erityisiä henkilötietoryhmiä, niiden on toteutettava asianmukaiset ja erityiset toimenpiteet rekisteröidyn perusoikeuksien ja etujen turvaamiseksi (2 kohta). 

Direktiivien johdantokappaleissa (47, 48) todetaan, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten direktiivien nojalla toteuttamassa henkilötietojen käsittelyssä olisi noudatettava kaikilta yleistä tietosuoja-asetusta. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten tehtävät määritellään selkeästi lainsäädännössä tietosuoja-asetuksen mukaisesti. 

2.2.12  Seuranta ja raportointi

Direktiivien 18 artiklassa säädetään seurannasta ja raportoinnista. Artiklan 1 kohdan mukaan komissio vahvistaa viimeistään 19.6.2026 täytäntöönpanosäädöksellä luettelon yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten toimintaa koskevista yhteisistä indikaattoreista. Indikaattorit kattavat tasa-arvoelinten henkilö- sekä tekniset ja taloudelliset resurssit, toiminnallisen riippumattomuuden, saatavuuden ja tuloksellisuuden sekä niiden tehtävien, valtuuksien tai rakenteen kehityksen. 

Direktiivien johdantokappaleiden (45, 46) mukaan indikaattorien laatimisella varmistetaan jäsenvaltioiden yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten toimintaa koskevan raportointivelvoitteiden yhdenmukainen täytäntöönpano. 

Jäsenvaltioiden on 18 artiklan 2 kohdan mukaan viimeistään 19.6.2031 ja sen jälkeen viiden vuoden välein toimitettava komissiolle kaikki asiaankuuluvat näiden direktiivien soveltamista koskevat tiedot. 

3.1.1  Yhdenvertaisuuslain valvonta

Syrjintädirektiivi (2000/43/EY) ja työsyrjintädirektiivi (2000/78/EY) toimeenpantiin Suomessa vuonna 2004 voimaan tulleella yhdenvertaisuuslailla (21/2004) ja sittemmin sen kumonneella, nyt voimassa olevalla yhdenvertaisuuslailla. Yhdenvertaisuuslakia sovelletaan sen 2 §:n mukaan julkisessa ja yksityisessä toiminnassa; lakia ei kuitenkaan sovelleta yksityis- eikä perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan eikä uskonnonharjoitukseen. 

Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen ja muun henkilöön liittyvän syyn perusteella (8 §). Sukupuoleen perustuvasta syrjinnän kiellosta säädetään tasa-arvolaissa. 

Yhdenvertaisuuslain 18 §:n mukaan lain noudattamista valvovat yhdenvertaisuusvaltuutettu, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta sekä työsuojeluviranomaiset. Yhdenvertaisuusvaltuutettu valvoo lain noudattamista kokonaisuudessaan, kun taas yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta valvoo lain noudattamista muuten paitsi työelämän alueella. Työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuuslain noudattamista työelämässä (22 §). 

Lain valvontasäännöksiä ei sen 18 §:n mukaan sovelleta tasavallan presidentin, valtioneuvoston yleisistunnon, valtioneuvoston oikeuskanslerin eikä eduskunnan oikeusasiamiehen toimintaan. Eduskuntaan ja eduskunnan toimielimiin säännöksiä valvonnasta sovelletaan vain, jos kysymys on niiden toiminnasta viranomaisena tai työnantajana. Valvontasäännöksiä ei myöskään sovelleta lainkäyttöelinten kuten tuomioistuinten lainkäyttötoimintaan. 

Pykälän säännöskohtaisissa perusteluissa (HE 19/2014 vp, s. 84) todetaan, että tasavallan presidentin, valtioneuvoston ja tuomioistuinten virkatointen lainmukaisuutta valvovat perustuslain mukaan eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri. Ylimpien laillisuusvalvojien toiminnan lainmukaisuuden tutkimisesta säädetään niin ikään perustuslaissa. Valtioneuvoston osalta soveltamisalan rajaus koskee valtioneuvoston yleisistuntoa ja ministereiden toimintaa yleisistunnossa. 

3.1.2  Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävät

Yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 3 §:n mukaan yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävänä on valvoa yhdenvertaisuuslain noudattamista sekä yleisesti edistää yhdenvertaisuuden toteutumista ja ehkäistä syrjintää. Näiden tehtäviensä hoitamiseksi valtuutettu laatii ja teettää selvityksiä, julkaisee raportteja sekä tekee aloitteita, antaa neuvoja ja lausuntoja, edistää tiedotusta, kasvatusta ja koulutusta, osallistuu eurooppalaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön sekä seuraa toimialallaan Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamista ja kansallisen lainsäädännön toimivuutta. 

Lain 7 §:ssä säädetään valtuutetun mahdollisuudesta avustaa tai määrätä alaisensa virkamies avustamaan syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutunutta tämän oikeuksien turvaamisessa taikka tarvittaessa hankkia tälle tätä tarkoitusta varten oikeusapua. 

Myös yhdenvertaisuuslaissa säädetään yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävistä. Lain 19 §:n mukaan valtuutettu voi avustaa syrjinnän uhriksi joutuneita henkilöitä näiden tekemiä syrjintävalituksia tutkittaessa, avustaa yhdenvertaisuuslaissa säädettyjen edistämistoimenpiteiden suunnittelussa, antaa yleisiä suosituksia syrjinnän ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi sekä ryhtyä toimenpiteisiin sovinnon aikaansaamiseksi yhdenvertaisuuslain noudattamista koskevassa asiassa. Valtuutettu voi antaa yksittäistapauksessa perustellun kannanoton yhdenvertaisuuslain vastaisen menettelyn ennaltaehkäisemiseksi taikka sellaisen jatkamisen tai uusimisen estämiseksi, jollei kyse ole työ- tai virkaehtosopimuksen tulkinnasta. 

Käytännössä valtuutettu arvioi jokaisen yhteydenoton kohdalla, mihin toimenpiteisiin asiassa on tarkoituksenmukaista ryhtyä. Valtuutettu antaa pääsääntöisesti neuvontaa ja ohjeita, jotta syrjivää tai muuta yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallista toimintaa tai käytäntöä korjattaisiin. Yhteydenottaja ohjataan tarvittaessa toiselle toimivaltaiselle viranomaiselle tai tekemään hakemus yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan. 

Yhdenvertaisuuslain 21 §:ssä säädetään siitä, mitä asioita yhdenvertaisuusvaltuutettu voi viedä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi. Yhdenvertaisuusvaltuutettu voi hakea sovinnon vahvistamista sovinnon osapuolten suostumuksella syrjintää tai vastatoimien kieltoa koskevassa asiassa sekä viedä lautakunnan käsiteltäväksi syrjintää tai vastatoimien kieltoa koskevan tai yhdenvertaisuuden edistämis- tai suunnitteluvelvoitteen laiminlyöntiä koskevan asian. Valtuutettu voi viedä asian lautakuntaan myös ilman nimettyä asianomistajaa. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 8 §:n mukaan yhdenvertaisuusvaltuutettu antaa kertomuksen toiminnastaan valtioneuvostolle kerran vuodessa. Lisäksi yhdenvertaisuusvaltuutettu antaa eduskunnalle kerran neljässä vuodessa kertomuksen yhdenvertaisuuden toteutumisesta. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on myös ulkomaalaislaissa säädettyjä tehtäviä. Ulkomaalaislain 152 b §:n mukaan valtuutetun tehtävänä on valvoa maasta poistamisen täytäntöönpanoa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu myös vastaa osallistumisesta raja- ja merivartiostoasetuksen 51 artiklan mukaiseen pakkotoimin tapahtuvan palauttamisen valvojien reserviin. Lisäksi valtuutettu toimii kansallisena ihmiskaupparaportoijana ja naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana (L Yhdenvertaisuusvaltuutetusta 3 § 1 mom 7–6 k). 

3.1.3  Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivaltuudet

Yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 4 §:ssä säädetään yhdenvertaisuusvaltuutetun tiedonsaantioikeuksista. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on lain 4 §:n 1 momentin mukaan oikeus salassapitosäännösten estämättä saada viranomaiselta ja muulta julkista hallintotehtävää hoitavalta, koulutuksen järjestäjältä ja oppilaitokselta, varhaiskasvatuksen järjestäjältä ja palveluntuottajalta, työnantajalta sekä tavaroiden tai palvelujen tarjoajalta maksutta yhdenvertaisuuslaissa säädettyjen valvontatehtäviensä hoitamiseksi välttämättömät tiedot. 

Lain 5 §:ssä säädetään valtuutetun oikeudesta saada viranomaiselta ja muulta julkista hallintotehtävää hoitavalta, koulutuksen järjestäjältä ja oppilaitokselta, varhaiskasvatuksen järjestäjältä ja palveluntuottajalta, työnantajalta, tavaroiden tai palvelujen tarjoajalta sekä niiden palveluksessa olevilta selvitys seikoista, jotka ovat tarpeen valtuutetun tehtävien hoitamiseksi. Oikeus selvityksen saamiseen ei koske tietoa, josta sillä, jolta selvitystä pyydetään, on oikeus kieltäytyä todistamasta. 

Lainkohdan esitöiden mukaan selvitystä voitaisiin pyytää esimerkiksi sellaisista valtuutetun tehtäviensä hoitamisen kannalta tarpeellisista seikoista, jotka selventävät valtuutetun 4 §:n 1 momentin nojalla saamia tietoja tai joista valtuutetun on muutoin tarpeen saada selvitystä tehtäviensä hoitamiseksi. 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu voi lain 11 §:n mukaan asettaa uhkasakon tietojenanto- ja selvitysvelvollisuuden noudattamisen tehosteeksi. Uhkasakon tuomitsee maksettavaksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta. 

Lain 6 §:n mukaan yhdenvertaisuusvaltuutettu voi tehdä tarkastuksen viranomaisen, koulutuksen järjestäjän ja oppilaitoksen, varhaiskasvatuksen järjestäjän ja palveluntuottajan, työnantajan sekä tavaroiden tai palveluiden tarjoajan toimitiloissa, jos tarkastus on tarpeen yhdenvertaisuuslain noudattamisen valvomiseksi valtuutetun toimivaltaan kuuluvissa asioissa. 

Yhdenvertaisuuslain 27 §:n mukaan tuomioistuimen on sen käsiteltävänä olevassa, yhdenvertaisuuslain soveltamista koskevassa asiassa varattava yhdenvertaisuusvaltuutetulle mahdollisuus tulla kuulluksi siltä osin kuin asia kuuluu valtuutetun toimivaltaan. Syyttäjän on ennen syytteen nostamista rikoslain (39/1889) 11 luvun 11 §:ssä tarkoitetusta rikoksesta varattava valtuutetulle mahdollisuus tulla kuulluksi. 

3.1.4  Tasa-arvolain valvonta

Tasa-arvolain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä. (1 §) 

Tasa-arvolain soveltamisala on yleinen, eli sitä sovelletaan pääsääntöisesti kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa ja kaikilla elämänalueilla (HE 57/1985 vp, yksityiskohtaiset perustelut, s. 12). Tasa-arvolain 2 §:n mukaan lain säännöksiä ei sovelleta evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan, ei myöskään perheenjäsenten välisiin taikka muihin yksityiselämän piiriin kuuluviin suhteisiin. 

Tasa-arvolain 16 §:n mukaan lain noudattamista yksityisessä toiminnassa sekä julkisessa hallinto- ja liiketoiminnassa valvovat tasa-arvovaltuutettu ja yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta. 

Lain 2 §:n 2 momentin mukaan eduskunnan toimintaan, joka liittyy kansanedustajan edustajantoimen hoitamiseen, ei sovelleta esimerkiksi lain 17 ja 19 §:n säännöksiä, jotka koskevat tasa-arvovaltuutetun toimivaltuuksia. 

3.1.5  Tasa-arvovaltuutetun tehtävät

Tasa-arvovaltuutetusta annetun lain 2 §:n mukaan tasa-arvovaltuutetun tehtävänä on valvoa tasa-arvolain sekä ensisijaisesti syrjinnän kiellon ja syrjivän ilmoittelun kiellon noudattamista, aloittein, neuvoin ja ohjein edistää tasa-arvolain tarkoituksen toteuttamista, antaa tietoja tasa-arvolainsäädännöstä ja sen soveltamiskäytännöstä, seurata tasa-arvon toteutumista yhteiskuntaelämän eri aloilla sekä ryhtyä toimenpiteisiin sovinnon aikaansaamiseksi tasa-arvolaissa tarkoitettua syrjintää koskevassa asiassa. 

Lain 3 §:n mukaan tasa-arvovaltuutettu voi avustaa syrjinnän kohteeksi joutunutta tämän oikeuksien turvaamisessa sekä tarvittaessa avustaa tätä oikeudenkäynnissä, joka koskee hyvityksen tai korvauksen suorittamista, jos hän katsoo, että asialla on lain soveltamisen kannalta huomattava merkitys. 

Tasa-arvolain 19 §:n mukaan se, joka epäilee joutuneensa tasa-arvolaissa tarkoitetun syrjinnän kohteeksi, voi pyytää tasa-arvovaltuutetulta ohjeita ja neuvoja asiassa. Havaitessaan, että tasa-arvolaissa säädettyjä velvoitteita ei noudateta tai että lain säännöksiä muutoin rikotaan, tasa-arvovaltuutetun on ohjein ja neuvoin pyrittävä siihen, että lainvastaista menettelyä ei jatketa tai uusita. Tasa-arvovaltuutettu voi myös asettaa kohtuullisen määräajan tasa-arvosuunnitelman laatimiseksi. 

Tasa-arvovaltuutettu voi viedä tasa-arvolaissa kiellettyä syrjintää tai syrjivää ilmoittelua koskevan asian sekä oppilaitoksen, varhaiskasvatuksen järjestäjän tai palveluntuottajan ja työnantajan tasa-arvosuunnitteluvelvoitteen laiminlyöntiä koskevan asian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi. (19 § 1–3 mom.) 

Myös tasa-arvolaissa säädetään tasa-arvovaltuutetun mahdollisuudesta ryhtyä toimenpiteisiin sovinnon aikaansaamiseksi (19 § 4 mom.). Tasa-arvovaltuutettu voi osapuolten suostumuksella hakea sovinnon vahvistamista yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalta syrjintää koskevassa asiassa (20 § 3 mom.). 

Tasa-arvovaltuutetusta annetun lain 5 §:n mukaan valtuutettu antaa valtioneuvostolle kerran vuodessa kertomuksen toiminnastaan sekä eduskunnalle kerran neljässä vuodessa kertomuksen tasa-arvon toteutumisesta. 

3.1.6  Tasa-arvovaltuutetun toimivaltuudet

Tasa-arvolain 17 §:n 1 momentin mukaan tasa-arvovaltuutetulla on oikeus maksutta saada viranomaisilta tasa-arvolain noudattamisen valvontaa varten välttämättömät tiedot sen estämättä, mitä asian tai asiakirjan julkisuudesta säädetään. Oikeus kattaa siten myös lain mukaan salassa pidettävät tiedot. 

Lisäksi tasa-arvovaltuutetulla on pykälän 2 momentin mukaan oikeus asettamassaan kohtuullisessa määräajassa saada jokaiselta tasa-arvolain noudattamisen valvontaa varten välttämättömät tiedot sekä vaatia tämän hallussa oleva asiakirja esitettäväksi, jollei tällä ole lain mukaan oikeutta tai velvollisuutta kieltäytyä todistamasta tai esittämästä asiakirjaa. Tasa-arvovaltuutettu voi asettaa tämän tiedonsaantioikeuden tehosteeksi uhkasakon, jonka tuomitsee maksettavaksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta (21 a §). 

Tasa-arvolain 18 §:n 1 momentin mukaan tasa-arvovaltuutetulla on oikeus suorittaa tarpeellinen tarkastus työpaikalla, oppilaitoksessa, varhaiskasvatuksen toimipaikassa tai etujärjestössä taikka tavaroiden tai palvelujen tarjoajan liiketiloissa, jos on syytä epäillä, että on menetelty tasa-arvolain vastaisesti tai että tasa-arvolaissa säädettyjä tasa-arvovelvoitteita ei muutoin ole noudatettu. Tarkastusta ei saa tehdä pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa. 

3.1.7  Valtuutettujen organisointi

Molemmat valtuutetut ovat lakiensa mukaan itsenäisiä ja riippumattomia (L Tasa-arvovaltuutetusta 1 §, L Yhdenvertaisuusvaltuutetusta 1 §). Valtioneuvosto nimittää valtuutetut enintään viideksi vuodeksi kerrallaan (L Tasa-arvovaltuutetusta 1 §, L yhdenvertaisuusvaltuutetusta 2 §). 

Yhdenvertaisuusvaltuutetun kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, hyvä perehtyneisyys perus- ja ihmisoikeuksiin ja viran tehtäväalaan sekä käytännössä osoitettu johtamistaito (L Yhdenvertaisuusvaltuutetusta 2 §). Tasa-arvovaltuutetun kelpoisuusvaatimuksena on muu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto, perehtyneisyys viran tehtäväalaan ja käytännössä osoitettu johtamistaito (L Tasa-arvovaltuutetusta 1 §). 

Molemmilla valtuutetuilla on oma toimistonsa, jossa on tarpeellinen määrä valtuutetun tehtäväalaan perehtyneitä esittelijöitä ja muuta henkilöstöä. Valtuutettu nimittää henkilöstönsä ja hyväksyy toimistolle työjärjestyksen. (L Tasa-arvovaltuutetusta 4 §, L Yhdenvertaisuusvaltuutetusta 9 §) 

3.1.8  Oikeushallinnon erityisviranomaiset -virasto

Valtuutetut siirrettiin vuoden 2025 alusta oikeusministeriön yhteydestä uuteen Oikeushallinnon erityisviranomaiset -virastoon (L Oikeushallinnon erityisviranomaisista 24/2024, HE 31/2023 vp). Virastossa toimii 11 itsenäistä viranomaista sekä niitä palveleva hallintopalveluyksikkö. Viranomaiset ovat erillisiä toimijoita paitsi suhteessa toisiinsa, myös suhteessa hallintopalveluyksikköön. 

Oikeushallinnon erityisviranomaiset -virastossa ei ole viranomaisia organisaatiossa korkeammalla olevaa virastopäällikköä, joka voisi ottaa viranomaisten asioita ratkaistavakseen, vaan viranomaiset päättävät kukin itsenäisesti henkilöstönsä nimittämisestä, henkilöstörakenteestaan ja -politiikastaan, henkilöstö- ja taloudellisten resurssiensa käytöstä ja kohdentamisesta sekä lakiin perustuvien tehtäviensä hoidosta ja toimivaltuuksiensa käytöstä. 

Useimmilla hallintopalveluyksikön tehtäväalueilla viranomainen päättää itse, kuinka paljon se hallintopalveluyksikön palveluja käyttää. Viranomaisilla itsellään ovat säilyneet sellaiset hallinnolliset tehtävät, jotka liittyvät niiden substanssitehtäviin. Näitä ovat esimerkiksi tiedonhallintaan ja arkistointiin liittyvät asiat sekä viranomaisten omista resursseista päättämiseen ja oman henkilökunnan rekrytoimiseen liittyvät hallinnolliset tehtävät. Viranomaiset huolehtivat itse työnantajatehtävistään. Niiden viestintätehtävät ovat myös erilliset, ja ne profiloituvat kansalaisiin päin omaa lakisääteistä tehtäväänsä hoitavina viranomaisina. 

3.1.9  Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan tehtävistä säädetään yhdenvertaisuuslaissa ja tasa-arvolaissa. 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta voi sekä yhdenvertaisuus- että tasa-arvolain alalla kieltää asianomaista jatkamasta tai uusimasta syrjintää, määrätä tämän ryhtymään toimenpiteisiin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolaeissa säädettyjen suunnitteluvelvollisuuksien täyttämiseksi tai suosittaa hyvityksen maksamista syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutuneelle – pois lukien yhdenvertaisuuslain mukaiset työelämäasiat. Lautakunta voi asettaa antamansa kiellon tai määräyksen tehosteeksi uhkasakon. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta voi vahvistaa osapuolten välisen sovinnon syrjintää koskevassa asiassa. (YhdenvertaisuusL 20 §, Tasa-arvoL 20 §) Yhdenvertaisuuslain 26 §:n 3 momentin mukaan asian vireilletulo lautakunnassa katkaisee hyvitystä sekä syrjivien ehtojen mitättömäksi julkistamista koskevan tuomioistuinkanteen määräajan kulumisen lautakuntamenettelyn ajaksi. 

Yhdenvertaisuuslain mukaisissa syrjintäasioissa asian voi viedä lautakuntaan syrjinnän uhri, yhdenvertaisuusvaltuutettu tai yhdenvertaisuutta edistävä yhteisö (YhdenvertaisuusL 21 §). Tasa-arvolain mukaisissa syrjintäasioissa asian voi viedä lautakuntaan tasa-arvovaltuutettu tai työmarkkinoiden keskusjärjestö (Tasa-arvoL 20 §). 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta voi yhdenvertaisuusvaltuutetun, tuomioistuimen, muun viranomaisen tai yhdenvertaisuutta edistävän yhteisön pyynnöstä antaa lausunnon yhdenvertaisuuslain tulkinnan tai tavoitteiden kannalta merkittävästä asiasta (YhdenvertaisuusL 20 §). 

Lautakunta ei lautakunnasta annetun lain 11 §:n mukaan ota tutkittavakseen tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa vireillä olevaa asiaa. Lain 13 §:n mukaan asian lautakunnassa vireille pannut saa vaatia lautakunnalta oikaisua puheenjohtajan päätökseen asian tutkimatta jättämisestä tai vaatimuksen hylkäämisestä. Lautakunnan ratkaisuista voi valittaa hallintotuomioistuimeen ja viime kädessä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. 

3.1.10  Lautakunnan työn organisointi ja tiedonsaantioikeudet

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnasta annetun lain 1 §:n mukaan lautakunta on itsenäinen ja riippumaton, ja se on oikeusministeriön yhteydessä. Lain 2 §:n mukaan lautakunnassa on puheenjohtaja, joka voi olla päätoiminen, ja vähintään 13 sivutoimista muuta jäsentä varajäsenineen. Puheenjohtajan ja vähintään seitsemän sivutoimisen jäsenen tulee olla lainoppineita. Puheenjohtajan ja jäsenten kelpoisuusvaatimuksista säädetään lain 3 §:ssä. 

Lain 4 §:n mukaan valtioneuvosto nimittää lautakunnan puheenjohtajan ja jäsenet neljäksi vuodeksi kerrallaan. Jos puheenjohtaja, muu jäsen tai varajäsen eroaa tai kuolee kesken lautakunnan toimikauden, oikeusministeriö nimittää tämän tilalle toisen henkilön jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Puheenjohtaja, jäsenet ja varajäsenet antavat lautakunnalle ja oikeusministeriölle selvityksen sidonnaisuuksistaan (4 a §). 

Lautakunnalla on lain 5 §:n mukaan päätoiminen sihteeri. Sillä voi olla myös pää- tai sivutoimisia esittelijöitä sekä muuta henkilöstöä. Oikeusministeriö nimittää lautakunnan henkilöstön. Pykälässä on säädetty pääsihteerin ja esittelijän kelpoisuusvaatimuksista. 

Lain 14 §:n mukaan lautakunnalla on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada viranomaiselta ja muulta julkista hallintotehtävää hoitavalta, työnantajalta, koulutuksen järjestäjältä ja oppilaitokselta, työmarkkinajärjestöltä tai ammatillista edunvalvontaa harjoittavalta muulta järjestöltä sekä tavaroiden tai palvelujen tarjoajalta maksutta tämän hallussa olevat, lautakunnan käsiteltävänä olevan asian ratkaisemiseksi välttämättömät tiedot. 

Lautakunnalla on oikeus saada viranomaiselta ja muulta julkista hallintotehtävää hoitavalta, työnantajalta, koulutuksen järjestäjältä ja oppilaitokselta, työmarkkinajärjestöltä ja ammatillista edunvalvontaa harjoittavalta muulta järjestöltä sekä tavaroiden tai palvelujen tarjoajalta sekä niiden palveluksessa olevalta selvitys seikoista, jotka ovat tarpeen yhdenvertaisuuslain tai tasa-arvolain noudattamisen valvomiseksi. Lautakunta voi asettaa tietojen- ja selvityksenantovelvollisuuden noudattamisen tehosteeksi uhkasakon.  

Työskentelyn järjestämisestä lautakunnassa määrätään lain 16 §:n mukaan tarkemmin lautakunnan vahvistamassa työjärjestyksessä. 

3.2.1  Direktiiveistä johtuvat muutostarpeet

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimiä koskeva Suomen lainsäädäntö täyttää suurelta osin direktiiveissä säädetyt edellytykset. Valtuutettuja koskevassa lainsäädännössä ei kuitenkaan ole eräitä direktiivien edellyttämiä menettelyllisiä säännöksiä. Tasa-arvovaltuutetulta puuttuu oikeus tulla kuulluksi tuomioistuimessa tasa-arvolain soveltamista koskevassa asiassa. Lisäksi valtuutettujen riippumattomuuteen liittyviä menettelyjä ja yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan itsenäisyyttä tulisi vahvistaa sekä varmistaa se, että osapuolet voivat osallistua vaihtoehtoiseen riidanratkaisuun ilman että hyvityskanteen määräaika kuluu umpeen ko. menettelyn aikana. 

Direktiivien 3 artiklan 1 kohdan mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten on voitava muun muassa tehdä päätöksiä sisäisestä rakenteestaan, vastuuvelvollisuudestaan, henkilöstöstään ja organisatorisista asioistaan, mikä johdantokappaleiden mukaan tarkoittaa myös henkilöstön valintaa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan henkilöstöä koskeva nimittämistoimivalta on nyt lautakunnasta annetun lain 5 §:n 3 momentin mukaan oikeusministeriöllä. Se olisi riippumattomuussyistä tarpeen siirtää pois ministeriöltä. 

Direktiivien 3 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden tulee säätää läpinäkyvistä menettelyistä, jotka koskevat muun muassa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten päätöksenteko- tai johtotehtävissä toimivien henkilöiden mahdollisia eturistiriitoja. Valtiolla on säädetty tietyissä johto- ja lainkäyttötehtävissä velvollisuudesta antaa selvitys sidonnaisuuksista. Velvollisuus koskee muun muassa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan puheenjohtajaa ja jäseniä. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla ja tasa-arvovaltuutetulla sen sijaan ei voimassa olevan lain mukaan ole velvollisuutta antaa ilmoitusta sidonnaisuuksistaan. 

Direktiivien 3 artiklan 3 kohdassa säädetään tasa-arvoelinten velvoitteesta kehittää sellainen sisäinen rakenne, joka takaa niiden toimivaltuuksien käytön itsenäisesti ja tapauksen mukaan puolueettomasti. Artiklan 4 kohdassa säädetään siitä, että monialaisen elimen sisäisen rakenteen tulee taata yhdenvertaisuutta koskevan tehtävän itsenäinen toteuttaminen. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla ja tasa-arvovaltuutetulla on useita yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon liittyviä tehtäviä ja yhdenvertaisuusvaltuutetulla myös muita kuin yhdenvertaisuuslain valvontaan liittyviä tehtäviä. Kansallisessa lainsäädännössä ei kuitenkaan ole säädetty valtuutettujen sisäisestä rakenteesta. 

Asiaa arvioitaessa on toisaalta otettava huomioon se, etteivät valtuutetut tee sitovia päätöksiä; niillä ei siis ole samaan aikaan tehtävänä sekä uhrin tukeminen että mahdollisesti samassa asiassa sitovan päätöksen tekeminen, vaan sitovia päätöksiä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasioissa tekee tuomioistuinten lisäksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta, joka on valtuutetuista kokonaan erillinen viranomainen. Tasa-arvolain esitöissä (HE 57/1985 vp, s. 10) kaksiportaista valtuutettu-lautakunta-järjestelmää on perusteltu sillä, ettei olisi asianmukaista, että yhtäältä ohjaus- ja neuvontatoiminta ja toisaalta sitovien päätösten tekeminen yksittäistapauksissa kuuluisivat samalle viranomaiselle. Tämä kaksiportainen rakenne on myös direktiivien 3 artiklan 3 kohdan tavoitteiden mukainen. 

Miesten ja naisten samapalkkaisuuden periaatteen soveltamisen lujittamisesta palkkauksen läpinäkyvyyden ja täytäntöönpanomekanismien avulla annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU/2023/970, jäljempänä palkka-avoimuusdirektiivi) kansallista täytäntöönpanoa koskevan esitysluonnoksen mukaan tosin tasa-arvovaltuutetun toimivaltaan lisättäisiin laiminlyöntimaksusta määrääminen (Hanke STM069:00/2024, VN/7728/2024). Tilanteissa, joita laiminlyöntimaksu koskisi, ei kuitenkaan välttämättä olisi konkreettista syrjinnän uhria, sillä seuraamus liittyisi työnantajan laiminlyöntiin palkka-arvioinnin toimittamisessa tasa-arvovaltuutetulle.  

Kansalliseen lainsäädäntöön ei sisälly direktiivien 6 artiklan 3 kohtaa vastaavia säännöksiä niistä asioista, jotka syrjinnän uhrille tulee kertoa yhteydenoton aluksi, ei myöskään 9 artiklan 3 kohdassa säädettyä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten velvollisuutta julkaista tiivistelmä erityisen merkityksellisistä lausunnoista. 

Direktiivien 7 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kanteiden nostamisen vanhentumisaika on riittävän pitkä niin, että asian pystyy saattamaan tuomioistuimen käsiteltäväksi mahdollisen sovittelumenettelyn jälkeen, jos riitaa ei ole saatu ratkaistua. Tämä tulee varmistaa esimerkiksi keskeyttämällä vanhentumisajan kuluminen osapuolten osallistuessa vaihtoehtoiseen riidanratkaisumenettelyyn. Kansalliseen lainsäädäntöön ei sisälly tällaista säännöstä. 

Direktiivien 10 artiklan 2 kohdan mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimellä tulee olla oikeus esittää huomioita tuomioistuimelle kansallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisesti. Kansallisen lainsäädännön (YhdenvertaisuusL 27 §) mukaan tuomioistuimen tulee yhdenvertaisuuslain soveltamista koskevissa asioissa varata yhdenvertaisuusvaltuutetulle mahdollisuus tulla kuulluksi, mutta tasa-arvovaltuutetulta vastaava direktiivien edellyttämä oikeus puuttuu. Tasa-arvolain 15 §:n mukaan tosin tuomioistuin voi pyytää yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lausunnon tasa-arvolain syrjintää koskevien säännösten soveltamisesta tasa-arvolain tavoitteiden kannalta merkittävässä asiassa, mutta säännös on vähemmän velvoittava kuin direktiivin sanamuoto, eikä se koske tasa-arvovaltuutettua. 

Direktiivien 10 artiklan 3 kohdassa säädetyistä vaihtoehtoisista yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten mahdollisuuksista toimia oikeudessa Suomen lainsäädäntö täyttää vaihtoehdon b – oikeuden osallistua oikeudenkäyntimenettelyyn yhden tai useamman uhrin tukena (L Tasa-arvovaltuutetusta 3 § 1 mom., YhdenvertaisuusL 19 § 1 mom., L Yhdenvertaisuusvaltuutetusta 7 §). 

Yhdenvertaisuusvaltuutetusta ja tasa-arvovaltuutetusta annetuissa laeissa ei ole säännöksiä valtuutettujen määräajoin antamien kertomusten tarkemmasta sisällöstä, ei myöskään velvoitetta hyväksyä työohjelma, toisin kuin direktiivien 17 artikla edellyttää. Kansallisiin lakeihin ei sisälly säännöstä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten kertomuksiaan varten keräämien tietojen erittelystä (16 artikla 1 kohta). 

Direktiivien edellyttämät muutokset tehtäisiin yhdenvertaisuusvaltuutetusta annettuun lakiin, tasa-arvovaltuutetusta annettuun lakiin, yhdenvertaisuuslakiin, tasa-arvolakiin ja yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnasta annettuun lakiin. 

3.2.2  Direktiivien säännökset, jotka eivät edellytä muutoksia lainsäädäntöön

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimistä annettuihin direktiiveihin sisältyy useita sellaisia säännöksiä, joiden osalta kansallisen lainsäädännön arvioidaan jo täyttävän direktiivien vaatimukset. Seuraavassa käydään läpi nämä direktiivien säännökset ja perustellaan arvio siitä, etteivät ne aiheuta lainmuutostarpeita. 

Direktiivien 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimiä ovat Suomessa yhdenvertaisuusvaltuutettu ja tasa-arvovaltuutettu (YhdenvertaisuusL 18 §, Tasa-arvoL 16 §). Niiden toimivalta on jaettu niiden valvomien substanssilakien pohjalta niin, että yhdenvertaisuusvaltuutettu valvoo ja edistää yhdenvertaisuuslain noudattamista ja tasa-arvovaltuutettu naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain noudattamista. Valtuutettujen valvonnan alat kattavat yhdessä direktiiveissä tarkoitettujen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten valvonnan alan, eli nyt täytäntöönpantavien direktiivien kattamien syrjintä- ja yhdenvertaisuusdirektiivien alat – kaikki niissä tarkoitetut syrjintäperusteet ja elämänalueet. 

Direktiivien johdantokappaleiden (15, 16) mukaan on tärkeää, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet kiinnittävät erityistä huomiota risteävään syrjintään, jolla tarkoitetaan sekä sukupuoleen että yhteen tai useampaan muuhun syrjintäperusteeseen perustuvaa syrjintää. 

Suomessa syrjintätilanteisiin, joissa on kyse sekä sukupuoleen perustuvasta että yhdenvertaisuuslaissa kielletystä syrjinnästä, on otettu kantaa yhdenvertaisuuslain esitöissä lain 3 §:n 2 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa (19/2014 vp, s. 57). Hallituksen esityksen mukaan yhdenvertaisuuslakia voidaan ”tasa-arvolain lisäksi soveltaa tilanteisiin, joissa on kysymys paitsi sukupuoleen perustuvasta myös yhdenvertaisuuslaissa kiellettävästä syrjinnästä (moniperusteinen syrjintä). Tällaisesta tilanteesta voi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun henkilöä ilman hyväksyttävää syytä kohdellaan muihin verrattuna eri tavalla sekä hänen sukupuolensa että ikänsä perusteella. Yhdenvertaisuuslain soveltamisalaan kuuluisi myös sellainen moniperusteinen syrjintä, jossa kaksi tai useampi henkilöön liittyvä seikka vain yhdessä johtavat siihen, että henkilön erilainen kohtelu on kiellettyä syrjintää (risteävä syrjintä). Näissä tilanteissa sukupuoli voi olla yksi tällainen seikka.” 

Muissa moniperusteisen syrjinnän tilanteissa kuin risteävän syrjinnän tilanteissa tasa-arvovaltuutetulla on toimivaltaa, jos yksi syrjintäperusteista on sukupuoli. Moniperusteisesta syrjinnästä on kysymys silloin, kun syrjintään liittyy useampi syrjintäperuste, esimerkiksi henkilön sukupuoli ja ikä, uskonto tai alkuperä. Tasa-arvovaltuutettu voi käsitellä moniperusteisen syrjinnän tilanteita tasa-arvolain kieltämän sukupuolisyrjinnän osalta. 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta on ratkaisussaan YVTltk 21.3.2018 katsonut voivansa käsitellä asian, jossa yhtenä syrjintäperusteena on ollut sukupuoli, vaikkei asiaa olekaan saattanut lautakuntaan tasa-arvovaltuutettu tai työmarkkinoiden keskusjärjestö vaan mahdollisen syrjinnän uhri – kun samassa asiassa on ollut väitettynä syrjintäperusteena myös asuinpaikka. Moniperusteisen syrjinnän valvonta kuuluu yhdenvertaisuuslain soveltamisalaan ja siten yksilö on itse voinut saattaa asian yhdenvertaisuuslain 21 §:n mukaisesti lautakunnan käsittelyyn. 

Käytännössä risteävän syrjinnän valvonta on em. hallituksen esitystekstin vuoksi kuulunut valtuutettujen välisessä työnjaossa yhdenvertaisuusvaltuutetulle. Ei ole kuitenkaan lainsäädännöllisiä esteitä sille, etteikö myös tasa-arvovaltuutettu voisi valvoa sellaista moniperusteista syrjintää, jossa kaksi tai useampi henkilöön liittyvä seikka vain yhdessä johtavat siihen, että henkilön erilainen kohtelu on kiellettyä syrjintää (risteävä syrjintä), jos yhtenä syrjintäperusteena on sukupuoli. Näin ollen on katsottava, että myös tasa-arvovaltuutetulla on toimivalta risteävän syrjinnän osalta. 

Tätä edellyttää myös palkka-avoimuusdirektiivi, jonka 29 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion on nimettävä elin seuraamaan ja tukemaan kyseisen mm. miesten ja naisten samapalkkaisuutta koskevan direktiivin täytäntöönpanemiseksi annettujen kansallisten toimenpiteiden täytäntöönpanoa. Tämän valvontaelimen tehtävänä on ko. artiklan mukaan muun muassa puuttua risteävään syrjintään, joka liittyy samasta tai samanarvoisesta työstä maksettavaan palkkaan. Direktiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän esityksen mukaan tasa-arvovaltuutettu olisi direktiivissä tarkoitettu elin, ja risteävä syrjintä määriteltäisiin kansallisessa laissa, niin kuin direktiivi edellyttää. Palkka-avoimuusdirektiivin 3 artiklan 2 kohdan e alakohdan mukaan risteävä syrjintä on sekä sukupuoleen että yhteen tai useampaan muuhun, direktiivillä 2000/43/EY (syrjintädirektiivi) tai direktiivillä 2000/78/EY (työsyrjintädirektiivi) suojattuun syrjintäperusteeseen perustuvaa syrjintää. 

Eduskunta edellytti kirjelmässään tasa-arvovaltuutetun eduskuntakertomuksen 2022 johdosta, että valtioneuvosto selvittää tasa-arvovaltuutetun toimivallan laajentamisen risteävän syrjinnän tilanteisiin (EK 40/2022 vp – K1/2022 vp). 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten kokonaisuuteen kuuluu lisäksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta, joka tekee velvoittavia ratkaisuja yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain mukaisissa asioissa edellä kuvatussa laajuudessa sekä antaa suosituksia hyvityksen maksamisesta syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutuneelle. Myös lautakunnan toimiala kattaa kaikki syrjintäperusteet, mutta ei työelämän asioita yhdenvertaisuuslain soveltamisalalla. 

Direktiivien 3 artiklan 1 kohdassa säädetään yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten riippumattomuudesta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu, tasa-arvovaltuutettu ja yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ovat niistä annettujen lakien mukaan itsenäisiä ja riippumattomia (L Yhdenvertaisuusvaltuutetusta 1 § 2 mom., L Tasa-arvovaltuutetusta 1 § 2 mom., L Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnasta 1 §). Säädösten mukaan ne hyväksyvät oman työjärjestyksensä ja nimittävät oman henkilöstönsä (L Yhdenvertaisuusvaltuutetusta 9 § 2–3 mom., L Tasa-arvovaltuutetusta 4 § 2–3 mom., L Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnasta 16 §), pois lukien yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan henkilöstöä, jota nimitystoimivaltaa koskeva muutosehdotus sisältyy tähän hallituksen esitykseen. 

Tasa-arvovaltuutetusta annetun lain 1 §:n 2 momentin yksityiskohtaisten perustelujen (HE 19/2014 vp, s. 107) mukaan tasa-arvovaltuutetun riippumattomuudella tarkoitetaan erityisesti valtuutetun vapautta tehdä omaan harkintaansa perustuvia päätöksiä ilman ulkopuolisten tahojen asiaan vaikuttamista. Sillä, että tasa-arvovaltuutettu nimittää itse oman henkilöstönsä ja hyväksyy toimistonsa työjärjestyksen, on hallituksen esityksen mukaan ollut tarkoituksena vahvistaa tasa-arvovaltuutetun itsenäistä asemaa. Työjärjestyksessä voidaan määrätä esimerkiksi valtuutetun toimiston työn organisoinnista. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 1 §:n 2 momentin yksityiskohtaisten perustelujen (HE 19/2014 vp, s. 94) mukaan valtuutettu on ratkaisu- ja muussa toiminnassaan riippumaton muiden tahojen kuten viranomaisten tai eri intressiryhmien samoin kuin ratkaistavana olevan asian osapuolten vaikutuksesta. Valtuutettu päättää itsenäisesti valtuutetun toimiston resurssien kohdentamisesta. Itsenäisyyden kannalta merkityksellisiä asioita ovat valtuutetun oikeus nimittää itse toimistonsa henkilöstö ja hyväksyä toimiston työjärjestys. 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnasta annetun lain 1 §:n yksityiskohtaisten perustelujen (HE 19/2014 vp, s. 99) mukaan itsenäisyydellä viitataan siihen, että lautakunta on toiminnassaan itsenäinen, vaikka se toimiikin ministeriön yhteydessä (lain säätämisvaiheessa sisäministeriön, nyt oikeusministeriön). Riippumattomuudella viitataan perustelujen mukaan siihen, että lautakunnan tulee olla tuomioistuimen ja muun lainkäyttöelimen tavoin ratkaisutoiminnassaan riippumaton muiden tahojen, kuten viranomaisten tai eri intressiryhmien samoin kuin ratkaistavana olevan asian osapuolten vaikutuksesta. 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja tasa-arvovaltuutettu toimivat organisatorisesti osana Oikeushallinnon erityisviranomaiset -virastoa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta toimii oikeusministeriön yhteydessä. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten sijaintia osana ministeriötä tai muuta organisatorista yksikköä on direktiivien johdantokappaleissa pidetty mahdollisena. Valtuutetuilla on suhteessa Oikeushallinnon erityisviranomaiset -viraston hallintoon ja muihin virastossa toimiviin viranomaisiin täysi riippumattomuus, joka sisältää valtuutetun oikeuden päättää muun muassa resurssiensa käytöstä, henkilöstöstään, toimintansa painopisteistä ja työnsä järjestämisestä. Lautakunta puolestaan toimii muodollisesti ministeriön yhteydessä, mutta on itsenäinen ja riippumaton ja toimii käytännössä täysin erillään ministeriöstä. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja tasa-arvovaltuutetun määrärahat eritellään viranomaiskohtaisesti valtion talousarvion selvitysosassa, valtuutettujen arvioidun määrärahan käytön mukaisesti. Valtuutetut käyvät omat tuloskeskustelunsa ministeriön kanssa vuosittain. Oikeusministeriö on ottanut valtuutettujen itsenäisyyden huomioon tulosohjauksessa niin, ettei se ole asettanut niiden tavoitteita, vaan tulosohjauksessa on keskitytty oikeasuhtaisten resurssien osoittamiseen valtuutettujen asettamien toimintatavoitteiden saavuttamiseksi. Valtuutetut valmistelevat tulossopimuksensa, eikä oikeusministeriö ohjaa niiden toiminnan tavoitteita eikä painopisteitä. Samoin se ei ohjaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan toiminnan tavoitteita eikä painopisteitä. 

Direktiivien 3 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä läpinäkyvistä menettelyistä, jotka koskevat yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten päätöksenteko- tai johtotehtävissä toimivien henkilöiden valintaa, nimittämistä, tehtävistä erottamista ja mahdollisia eturistiriitoja. 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja tasa-arvovaltuutettu valitaan ja nimitetään virkoihinsa julkisen haun kautta kuten muutkin valtion virkamiehet valtion virkamieslain (750/1994) 6 a §:n mukaan. Valtuutetut nimittää tehtäväänsä valtioneuvosto enintään viideksi vuodeksi kerrallaan (L Yhdenvertaisuusvaltuutetusta 2 §, L Tasa-arvovaltuutetusta 1 §). Valtuutettuja koskevat samat valtion virkamieslain 7 luvussa säädetyt virkasuhteen päättämisperusteet kuin muita valtion virkamiehiä. 

Valtion virkamieslain 15 §:n mukaan virkamies ei saa vaatia, hyväksyä tai ottaa vastaan taloudellista tai muuta etua, jos se voi heikentää luottamusta virkamieheen taikka viranomaiseen. Lain 18 §:n 2 momentin mukaan virkamies ei saa ottaa sivutointa, jonka vuoksi hän tulee esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista taikka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan puheenjohtaja ja jäsenet ovat sivutoimisia, eikä heihin siten sovelleta valtion virkamieslainsäädäntöä. Valtioneuvosto nimittää lautakunnan puheenjohtajan ja jäsenet sekä näiden varajäsenet neljäksi vuodeksi kerrallaan (L Yhdenvertaisuus ja tasa-arvolautakunnasta 4 §). Puheenjohtaja ja jäsenet on käytännössä haettu julkisella haulla. 

Lautakunnan puheenjohtajan, muun jäsenen ja varajäsenen on ennen tehtävään nimittämistä annettava selvitys sidonnaisuuksistaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle ja oikeusministeriölle. Tehtävän aikana tapahtuneista sidonnaisuuksia koskevista muutoksista on viipymättä ilmoitettava lautakunnalle ja oikeusministeriölle. 

Hallintolain (434/2003) 5 luvussa on säädetty virkamiehen esteellisyydestä asian käsittelyssä. 

Direktiivien 4 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on kansallisten talousarviomenettelyidensä mukaisesti varmistettava, että kullakin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimellä on käytettävissään tarvittavat henkilöstö-, tekniset ja taloudelliset resurssit direktiivien kattamilla aloilla. 

Suomessa talousarviolain (423/1988) 12 §:n mukaan ministeriöiden on suunniteltava toimialansa yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä hallinnonalansa taloutta ja toiminnallista tuloksellisuutta usean vuoden aikavälillä, samoin virastojen omaa toimintaansa, talouttaan ja tuloksellisuuttaan. Valtuutetut ja lautakunta itsenäisinä ja riippumattomina viranomaisina määrittelevät toimintansa tavoitteet. Näiden viranomaisten oikeusministeriön kanssa vuosittain käymissä tuloskeskusteluissa pyritään oikeasuhtaisten resurssien osoittamiseen valtuutettujen asettamien toimintatavoitteiden saavuttamiseksi. Valtuutetut ja lautakunta esittävät tavoitteiden saavuttamiseksi arvionsa tarpeellisista resursseista. Oikeusministeriö ottaa huomioon valtuutettujen ja lautakunnan resurssitarpeet valmistellessaan talousarvioehdotusta hallituksen esitystä varten ja päättäessään toimintamenomäärärahansa käytöstä niin että valtuutettujen ja lautakunnan toimintaedellytykset turvataan. 

Direktiivien 5 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on hyväksyttävä toimenpiteitä, joilla lisätään yleisön keskuudessa tietoisuutta direktiivien kattamien yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä koskevien direktiivien mukaisista oikeuksista sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimistä. Suomessa valtioneuvosto jakaa tietoa muun muassa syrjinnän uhrien oikeuksista, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimistä ja eri toimijoiden velvoitteista esimerkiksi koulutuksella, ohjeistuksella ja oppailla. Lisäksi valtioneuvostosta ohjataan syrjintää kokeneita yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten palveluihin. 

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden tulee varmistaa, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimillä on valtuudet toteuttaa toimia, joilla ehkäistään syrjintää ja edistetään yhdenvertaista kohtelua. Toimia toteuttaessaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet voivat ottaa huomioon risteävään syrjintään perustuvat tilanteet. 

Sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun että tasa-arvovaltuutetun tehtäviksi on laissa säädetty artiklassa tarkoitettuja edistämistoimia. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävänä on yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 3 §:n 1 momentin mukaan yleisesti edistää yhdenvertaisuuden toteutumista ja ehkäistä syrjintää; tehtäviensä hoitamiseksi valtuutettu muun muassa edistää tiedotusta, kasvatusta ja koulutusta (1 mom. 3 kohta). Säännöksen esitöiden mukaan valtuutettu voisi esimerkiksi järjestää seminaareja ja toimeenpanna tiedotuskampanjoita yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja syrjinnän ehkäisemiseksi. 

Yhdenvertaisuuslain 19 §:n 1 momentin mukaan yhdenvertaisuusvaltuutettu voi avustaa viranomaista, koulutuksen järjestäjää ja työnantajaa yhdenvertaisuuden edistämistoimenpiteiden suunnittelussa sekä antaa yleisiä suosituksia syrjinnän ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Käytännössä yhdenvertaisuuden edistämistyö kattaa myös risteävän syrjinnän ehkäisyyn tähtäävät toimet. 

Tasa-arvovaltuutetun tehtävänä on tasa-arvovaltuutusta annetun lain 2 §:n mukaan aloittein, neuvoin ja ohjein edistää tasa-arvolain tarkoituksen toteuttamista, antaa tietoja tasa-arvolainsäädännöstä ja sen soveltamiskäytännöstä sekä seurata tasa-arvon toteutumista yhteiskuntaelämän eri aloilla. 

Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden ja tasa-arvoelinten on otettava huomioon kunkin kohderyhmän kannalta asianmukaiset viestintävälineet ja -muodot. 

Säännöksen tarkoitus toteutuu hallintolain, yhdenvertaisuuslain ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, julkisuuslaki) nojalla. Hallintolain 7 §:n 1 momentin mukaan asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan (HE 72/2002 vp, s. 62) kaikille palveluja tarvitseville olisi pyrittävä turvaamaan yhtäläinen mahdollisuus asiansa hoitamiseen palvelun laadusta riippumatta. Asiointimahdollisuuksien olisi myös vastattava mahdollisimman hyvin yhteiskunnallisten erityisryhmien tarpeisiin. Sanotunlaisia erityisryhmiä ovat lain esitöiden mukaan esimerkiksi vanhukset, sairaat ja vammaiset. 

Yhdenvertaisuuslain 5 §:n mukaan viranomaisen on arvioitava, miten sen toiminta vaikuttaa eri väestöryhmiin ja miten yhdenvertaisuus muutoin toteutuu sen toiminnassa, ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Lain 15 §:n mukaan viranomaisen on tehtävä asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa käyttää viranomaisen palveluita. 

Julkisuuslain 20 §:n 3 momentin mukaan viranomaisten on huolehdittava siitä, että yleisön tiedonsaannin kannalta keskeiset asiakirjat ovat tarpeen mukaan saatavissa yleisön helposti käytettävissä olevilla keinoilla. Säännöksen perusteluissa (HE 30/1998 vp, s. 82) todetaan muun muassa, että tarkoituksena on korostaa viranomaisten velvollisuutta ottaa huomioon erilaiset tiedon jakamiseen käytettävissä olevat kanavat sekä mahdollisuudet kohdistaa jakelua asioiden luonteen vaatimalla tavalla. 

Direktiivien 6 artiklassa säädetään uhrien auttamisesta. Sen 2 kohdan mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten on voitava vastaanottaa syrjintää koskevia valituksia. Myöhemmin 9 artiklan 1 kohdassa todetaan, että elimellä tulee olla valtuudet tehdä arvionsa tapauksesta joko ei-sitova lausunto tai sitova päätös. Siten 6 artiklassa ei edellytetä, että valituksen tulisi olla päätökseen johtava yhteydenotto. 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutetut eivät ota vastaan valituksia eivätkä tee sitovia päätöksiä. Niille tulee kuitenkin syrjintäasioissa yhteydenottoja, joita ne selvittävät ja joissa ne voimassa olevan lain mukaan voivat ilmoittaa oikeudellisen arvionsa. Artiklan 2 kohta sisältyy siten jo voimassa olevaan kansalliseen lainsäädäntöön. 

Yhdenvertaisuuslain 19 §:n 2 momentin mukaan yhdenvertaisuusvaltuutettu voi antaa yksittäistapauksessa perustellun kannanoton yhdenvertaisuuslain vastaisen menettelyn ennaltaehkäisemiseksi taikka sellaisen jatkamisen tai uusimisen estämiseksi. 

Tasa-arvolain 19 §:n mukaan se, joka epäilee joutuneensa tasa-arvolaissa tarkoitetun syrjinnän kohteeksi, voi pyytää tasa-arvovaltuutetulta ohjeita ja neuvoja asiassa. Havaitessaan, että tasa-arvolaissa säädettyjä velvoitteita ei noudateta tai että lain säännöksiä muutoin rikotaan, tasa-arvovaltuutetun on ohjein ja neuvoin pyrittävä siihen, että lainvastaista menettelyä ei jatketa tai uusita. 

Käytännössä yhdenvertaisuusvaltuutetun yhdenvertaisuuslain alalla tekemän työn ja tasa-arvovaltuutetun työn sisältö on valtaosin asiakkaiden yhteydenottoihin vastaamista ja heidän neuvomistaan sekä yhteydenottojen pohjalta tehtävää selvitystyötä ja kannanottojen antamista. 

Esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetulle tuli vuonna 2024 runsaat 2 400 yhteydenottoa, joista kolme neljästä koski syrjintäepäilyä. Valtuutettu arvioi jokaisen tapauksen kohdalla, mihin toimenpiteisiin asiassa on tarkoituksenmukaista ryhtyä. Valtuutettu antaa pääsääntöisesti neuvontaa ja ohjeita, jotta syrjivää tai muuta yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallista toimintaa tai käytäntöä korjattaisiin. Yhteydenottaja ohjataan tarvittaessa toiselle toimivaltaiselle viranomaiselle tai tekemään hakemus yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan. 

Tasa-arvovaltuutetulle tuli vuonna 2024 runsaat 1 300 syrjintää koskevaa yhteydenottoa. Valtuutetulla on laaja harkintavalta siinä, millaista apua ja tukea se kussakin tilanteessa tarjoaa. Tasa-arvovaltuutettu vastaa kaikille yhteydenottajille hallintolain mukaisesti ja antaa neuvoja ja ohjeita toimivaltaansa kuuluvissa asioissa sekä selvittää tarvittaessa syrjintäepäilyä kirjallisella menettelyllä. Suurin osa tasa-arvovaltuutetulle tulleista yhteydenotoista ratkeaa valtuutetun antamien ohjeiden ja neuvojen perusteella. Toimivaltaansa kuulumattomat yhteydenotot valtuutettu ohjaa toimivaltaiselle viranomaiselle. 

Artiklan 4 kohdan mukaan yhdenvertaisuus ja tasa-arvoelinten on ilmoitettava valitusten tekijöille kohtuullisessa ajassa, päätetäänkö valituksen käsittely vai onko sitä syytä jatkaa. Tämä toteutuu hallintolain 23 §:ssä säädetyn käsittelyn viivytyksettömyyden kautta. Hallintolain säännöksen mukaan asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä, ja viranomaisen on esitettävä asianosaiselle tämän pyynnöstä arvio päätöksen antamisajankohdasta sekä vastattava käsittelyn etenemistä koskeviin tiedusteluihin. Hallituksen esityksen mukaan säännös ilmentää myös vaatimusta käsittelyvelvollisuudesta: viranomainen tutkii jokaisen sille tehdyn vaatimuksen ja antaa siihen aineellisen ratkaisun. Asiassa annettu ratkaisu voi olla myös päätös asian tutkimatta jättämisestä. Siten viranomaisen hallintolain mukainen velvollisuus antaa ratkaisu ilman aiheetonta viivytystä pitää sisällään myös sen, että syrjintää epäilevä saa tietää kohtuullisessa ajassa, päätetäänkö valituksen käsittely vai jatketaanko sitä. Käytännössä valtuutettujen toimistoista tulee vastata hallintolain nojalla ilman aiheetonta viivytystä jokaiselle syrjintäasiassa yhteyttä ottaneelle. 

Direktiivien 7 artiklan mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten on voitava tarjota osapuolille mahdollisuus vaihtoehtoiseen riidanratkaisuun. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutettujen mahdollisuus sovinnon edistämiseen sisältyy kansalliseen lainsäädäntöön. 

Yhdenvertaisuuslain 19 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan valtuutettu voi ryhtyä toimenpiteisiin sovinnon aikaansaamiseksi yhdenvertaisuuslain noudattamista koskevassa asiassa. Säännöksen perustelujen (HE 19/2014 vp, s. 84) mukaan sovinto voisi kohdistua syrjinnän tai vastatoimien kiellon rikkomista koskevaan riitaan. Sovittelun tarkoituksena on saada osapuolet sopimaan riitansa. Aloitteen sovinnon tekemiseksi voi tehdä kumpi tahansa tai molemmat riidan osapuolista taikka yhdenvertaisuusvaltuutettu. Sovittelua koskevan aloitteen jälkeen valtuutettu pyrkii järjestämään sovintoon tähtääviä tapaamisia osapuolten kanssa. 

Jos neuvotteluja käydään valtuutetun avustuksella, valtuutetun tulisi säännöksen yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan selvittää osapuolille sovintomenettelyn luonne sekä sovinnon merkitys ja sen mahdolliseen vahvistamiseen liittyvä menettely. Valtuutetun tulisi puolueettomasti ja kaikkia osapuolia kunnioittaen auttaa osapuolia löytämään keskenään heitä tyydyttävät ratkaisut myös mahdollisesta rahamääräisestä hyvityksestä. Valtuutettu voisi myös tehdä osapuolille ehdotuksensa asian sovinnolliseksi ratkaisuksi. 

Tasa-arvolain 19 §:n 4 momentin mukaan tasa-arvovaltuutettu voi ryhtyä toimenpiteisiin sovinnon aikaansaamiseksi tasa-arvolaissa tarkoitettua syrjintää koskevassa asiassa. Muutossäädöksen (915/2016) perustelujen (HE 98/2016 vp, s. 9) mukaan sovinto tulee pyrkiä saavuttamaan riittävän aikaisin ennen hyvitystä koskevan kanneajan päättymistä. Sovintoon voitaisiin pyrkiä monin tavoin. Tasa-arvovaltuutettu voisi esimerkiksi järjestää osapuolille sovintoon tähtääviä tapaamisia. Valtuutetun velvollisuutena olisi selvittää osapuolille muun muassa sovintomenettelyn luonne, sovinnon merkitys ja sen vahvistamismenettely sekä kanneajan kuluminen. Valtuutetun tulisi puolueettomasti ja kaikkia osapuolia kunnioittaen auttaa osapuolia löytämään keskenään heitä tyydyttävät ratkaisut myös mahdollisesta rahamääräisestä korvauksesta. Valtuutettu voisi myös, huomioon ottaen osapuolten näkemykset, asian laadun ja muut seikat, tehdä osapuolille ehdotuksensa asian sovinnolliseksi ratkaisuksi. 

Yhdenvertaisuuslain 21 §:n 1 momentin ja tasa-arvolain 20 §:n 3 momentin mukaan sovinnon osapuolet yhdessä tai valtuutettu osapuolten suostumuksella voivat hakea yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalta sovinnon vahvistamista. 

Direktiivien 8 artiklan mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimillä on oltava valtuudet tehdä selvityksiä siitä, onko yhdenvertaisen kohtelun periaatetta rikottu. Jäsenvaltioiden on tarjottava selvityksen tekoa varten kehys, jonka avulla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet voivat toteuttaa tutkintatoimenpiteitä. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimille on annettava tehokkaat oikeudet saada pääsy tietoihin ja asiakirjoihin, jotka ovat tarpeen syrjinnän toteamiseksi. 

Suomen lainsäädäntö yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutettujen tiedonsaantioikeuksista vastaa direktiivien säännöstä, ja valtuutetuista annetuissa laeissa säädetyt tiedon- ja selvityksensaantimahdollisuudet täyttävät direktiivissä mainitun kehyksen edellytykset. Yhdenvertaisuusvaltuutetun oikeudesta saada tarvittavilta tahoilta tietoja ja selvitys valvontatehtäviensä hoitamiseksi säädetään aiemmin tässä esityksessä kuvaillulla tavalla valtuutetusta annetun lain 4 ja 5 §:ssä ja uhkasakon asettamisesta tietojenanto- ja selvitysvelvollisuuden noudattamisen tehostamiseksi lain 11 §:ssä. Lain 6 §:ssä säädetään valtuutetun oikeudesta tehdä tarkastus. 

Tasa-arvovaltuutetun vastaavista oikeuksista on säädetty tasa-arvolain 17, 18 ja 21 a §:ssä. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan oikeudesta saada tietoja on säädetty lautakunnasta annetun lain 14 §:ssä. 

Jäsenvaltion tulee myös säätää mekanismeista, joiden avulla tasa-arvoelimet voivat tehdä yhteistyötä asianomaisten julkisten elinten kanssa kyseistä tarkoitusta (pääsy tietoihin) varten. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimille on kansallisessa lainsäädännössä säädetty laaja tiedonsaantioikeus julkisilta elimiltä. Viranomaisten yhteistyöstä säädetään myös hallintolain 10 §:ssä, jonka mukaan viranomaisen on toimivaltansa rajoissa ja asian vaatimassa laajuudessa avustettava toista viranomaista tämän pyynnöstä hallintotehtävän hoitamisessa sekä muutoinkin pyrittävä edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä. 

Direktiivien 9 artiklan 1 kohdan mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimillä tulee olla valtuudet tehdä arvionsa käsillä olevasta tapauksesta ja antaa siitä joko ei-sitova lausunto tai sitova päätös. Artiklan 2 kohdan mukaan lausuntoon ja päätökseen on tarvittaessa sisällyttävä toimenpiteitä havaittujen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen rikkomisten korjaamiseksi ja niiden toistumisen estämiseksi. Käyttöön on otettava asianmukaiset mekanismit ei-sitovien lausuntojen jatkotoimia ja sitovien päätösten täytäntöönpanoa varten. 

Suomen lainsäädäntö täyttää 9 artiklan 1–2 kohtien vaatimukset. Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja tasa-arvovaltuutetun lakisääteiseen tehtävään yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain noudattamisen valvonnassa kuuluu lausuntojen ja kannanottojen antaminen yksittäisistä asioista. Kannanotot eivät ole sitovia. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 3 §:n mukaan yhdenvertaisuusvaltuutettu muun muassa antaa neuvoja ja lausuntoja. Yhdenvertaisuuslain 19 §:n mukaan valtuutettu antaa yleisiä suosituksia syrjinnän ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja voi antaa yksittäistapauksessa perustellun kannanoton yhdenvertaisuuslain vastaisen menettelyn ennaltaehkäisemiseksi taikka sellaisen jatkamisen tai uusimisen estämiseksi. Säännöksen perustelujen mukaan valtuutetun antamat lausunnot voisivat pitää sisällään valtuutetun kannanottoja siitä, miten yksittäistapauksessa yhdenvertaisuuslakia tulisi tulkita ja soveltaa. Kannanottojen tarkoituksena on, että lainvastaiseen menettelyyn ei ryhdytä taikka että sellaista ei jatketa tai uusita. 

Tasa-arvolain 19 §:n mukaan havaitessaan, että tasa-arvolaissa säädettyjä velvoitteita ei noudateta tai että lain säännöksiä muutoin rikotaan, tasa-arvovaltuutetun on ohjein ja neuvoin pyrittävä siihen, että lainvastaista menettelyä ei jatketa tai uusita. Tasa-arvovaltuutettu on lain nojalla antanut lausuntoja ja kannanottoja. 

Mahdollisuus antaa lausunto tai kannanotto yksittäisestä asiasta sisältää mahdollisuuden antaa ohjeita havaittujen yhdenvertaisen tai tasa-arvoisen kohtelun periaatteen rikkomisten korjaamiseksi ja niiden toistumisen estämiseksi. Valtuutetut saattavat antaa arvioinnin yksittäisessä asiassa yhteydenottajalle myös suullisesti. Kirjallisessa kannanotossa valtuutettu voi pyytää yhdenvertaisen tai tasa-arvoisen kohtelun velvoitetta rikkonutta tahoa kertomaan, mihin toimenpiteisiin vastaavien tilanteiden estämiseksi on ryhdytty. 

Sitovia päätöksiä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakien mukaisista asioista antaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta, jonne yhdenvertaisuuslain mukaisen asian – pois lukien työelämäasiat – voi viedä asianosainen itse, yhdenvertaisuusvaltuutettu tai yhdenvertaisuutta edistävä yhteisö, ja tasa-arvolain mukaisen asian tasa-arvovaltuutettu tai työmarkkinoiden keskusjärjestö. Tasa-arvolain mukaisissa asioissa yksilöllä ei itsellään ole oikeutta viedä asiaa lautakuntaan. 

Direktiivien 10 artiklassa säädetään yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten oikeudesta toimia oikeudenkäynneissä siviili- ja hallinto-oikeudellisissa asioissa syrjintää ja yhdenvertaisuutta koskevien direktiivien alalla. Edellisessä kappaleessa todettua, tasa-arvovaltuutetun oikeudenkäynnissä kuulemista koskevaa säännösmuutostarvetta lukuun ottamatta Suomen kansallinen lainsäädäntö täyttää direktiivien edellytykset. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on edellä kerrotuin tavoin oikeus tulla kuulluksi tuomioistuimessa yhdenvertaisuuslain soveltamista koskevissa asioissa, ja molemmilla valtuutetuilla on toimivalta avustaa syrjinnän uhria oikeudessa. Käytännössä valtuutetut sitoutuvat korvaamaan uhrin mahdolliset oikeudenkäyntikulut, jos tämä valtuutetun avustamassa oikeudenkäynnissä häviää asiansa. Kulut korvataan valtion talousarvion mukaan oikeusministeriön erityismenojen momentilta (25.01.20), ei valtuutettujen toimintamenomäärärahoista. 

Artiklan 4 kohta koskee yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimien oikeutta toimia osapuolena sitovien päätösten täytäntöönpanoa tai muutoksenhakua koskevissa oikeudenkäyntimenettelyissä. Suomessa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutetut eivät tee sitovia päätöksiä. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan velvoittavista päätöksistä on muutoksenhakuoikeus hallintotuomioistuimeen. 

Hallintotuomioistuimen on oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 37 §:n mukaan tarvittaessa osoitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle, mitä lisäselvitystä asiassa tulee esittää. Lain 39 §:n mukaan päätöksen tehneellä viranomaisella on oikeus esittää haluamansa selvitys hallintotuomioistuimelle. Lain 42 §:n mukaan päätöksen tehneen viranomaisen on hallintotuomioistuimen pyynnöstä annettava selostuksensa asiasta, vastattava oikeudenkäynnin osapuolen esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausuttava esitetystä selvityksestä. 

Suomen lainsäädäntö täyttää myös direktiivien 11 artiklan mukaiset asianomaisten luonnollisten henkilöiden puolustautumisoikeuksia ja muutoksenhakuoikeutta koskevat velvoitteet. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutettu ovat viranomaisia, jotka soveltavat hallintolakia. Hallintolain säännösten mukaan hallintoasian käsittelyssä tulee tavoitella oikeaa lopputulosta, joka edellyttää riittävää ja oikeaa asiatietoa. Asian selvittämistä koskeva tasapuolisen kohtelun vaatimus edellyttää, että sellaisten asioiden yhteydessä, jossa on useita asianosaisia, on kaikille varattava yhtäläinen oikeus selvityksen esittämiseen. Lain 34 §:n pääsäännön mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Lain 41 §:n 1 momentin mukaan jos asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, viranomaisen tulee varata näille henkilöille mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta. 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan tekemiä sitovia päätöksiä koskee edellä kerrotuin tavoin muutoksenhakuoikeus. 

Kansallinen lainsäädäntö täyttää direktiivien 12 ja 13 artiklassa säädetyt vaatimukset yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten yhdenvertaisesta saatavuudesta, saavutettavuudesta ja kohtuullisista mukautuksista. 

Hallintolain 7 §:n mukaan asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita. Valtion palveluiden saatavuuden ja toimintojen sijoittamisen perusteista annetun lain (728/2021) 2 §:n 1 momentin mukaan valtion palveluiden saatavuus tulee järjestää siten, että valtion tehtävät hoidetaan koko maan kattavasti tuloksellisesti ja palvelun saatavuus vastaa eri asioinnin keinoja käyttäen eri asiakasryhmien palvelutarpeeseen perusoikeudet turvaavalla tavalla. Lain säännöskohtaisten perusteluiden (HE 62/2021 vp, s. 28) mukaan palveluiden saatavuuden järjestäminen kattaa teknologiariippumattomasti koko monikanavaisen palvelurakenteen, eli fyysisen palveluverkon lisäksi sähköiset palvelut ja esimerkiksi puhelinpalvelut. 

Valtuutetuilla ei ole muita toimipaikkoja kuin niiden toimipiste Helsingissä, eikä sielläkään käytännössä ole käyntiasiointia. Asiakas voi ottaa valtuutettuihin yhteyttä kaikkialta tasavertaisesti puhelimella, verkkolomakkeella, sähköpostilla ja kirjeellä, yhdenvertaisuusvaltuutettuun lisäksi chat-päivystyksessä. 

Perustuslain 17 §:ssä säädetään jokaisen oikeutta käyttää viranomaisessa omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia. Kielellisistä oikeuksista säädetään tarkemmin kielilaissa (423/2003). 

Valtuutettujen palvelut syrjinnän uhreille ja muille asiakkaille ovat maksuttomia koko maassa. Myös valtuutetun antama oikeusapu on asiakkaalle maksutonta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsittelyn maksuttomuudesta säädetään nimenomaisesti lautakunnasta annetun lain 15 §:ssä. 

Yhdenvertaisuuslain 5 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on arvioitava, miten sen toiminta vaikuttaa eri väestöryhmiin ja miten yhdenvertaisuus muutoin toteutuu sen toiminnassa, ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Lain 15 §:n 1 momentissa säädetään muun muassa viranomaisen velvollisuudesta tehdä asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa käyttää viranomaisen palveluita. Säännöksen perustelujen (HE 148/2022 vp, s. 68) mukaan erityisesti viranomaisen palvelun sisällölliset kohtuulliset mukautukset tulisivat kysymykseen palvelun järjestämistavan sopivuutta koskevassa harkinnassa. Säännöksessä on otettu huomioon YK:n vammaisyleissopimuksen ja EU:n työsyrjintädirektiivin sääntely kohtuullisista mukautuksista. 

Yhdenvertaisuusvaltuutettua, tasa-arvovaltuutettua ja yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaa koskee laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta (306/2019), jossa edellytetään, että julkisten verkkopalvelujen on oltava saavutettavia, eli kaikilla tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet käyttää verkkopalveluja. 

Direktiivien 14 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimillä on käytössään asianmukaiset mekanismit, joiden avulla ne voivat toimivaltansa puitteissa tehdä yhteistyötä toistensa sekä muiden julkisten ja yksityisten tahojen kanssa. 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet päättävät itse toiminnastaan ja yhteistyöstään. Niiden on mahdollista esimerkiksi osallistua erilaisiin verkostoihin. Niiden mahdollisuudesta yhteistyöhön ei ole juurikaan varsinaisesti säädetty, mutta yhteistyölle niiden itse päättämässä laajuudessa ei ole esteitä. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 3 §:n 1 momentissa yhdenvertaisuusvaltuutetun yhdeksi tehtäväksi on säädetty osallistuminen eurooppalaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Lainkohdan perustelujen mukaan valtuutettu esimerkiksi seuraisi toimialallaan kansainvälistä kehitystä sekä pitäisi yhteyttä tehtäviensä hoitamisen kannalta tarpeellisessa määrin kansainvälisiin toimijoihin kuten muiden maiden yhdenvertaisuusviranomaisiin. 

Sekä yhdenvertaisuuden että tasa-arvon alalla on säädetty neuvottelukunnasta, jonka yhtenä tehtävä on yhteistyön edistäminen alalla. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 10 §:n mukaan yhdenvertaisuuden yleisen edistämisen ja syrjinnän ehkäisemisen kannalta merkittävien toimijoiden ja viranomaisten tietojenvaihtoa sekä yhdenvertaisuuteen liittyvien kysymysten käsittelyä varten yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston yhteydessä on valtioneuvoston kolmeksi vuodeksi kerrallaan asettama yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunta. 

Yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnasta annetun valtioneuvoston asetuksen (39/2016) 1 §:n 2 momentin mukaan neuvottelukunnassa tulee olla edustettuina yhdenvertaisuusasioihin keskeisesti liittyvät ministeriöt ja muut viranomaiset sekä syrjinnän ehkäisemisen kannalta merkittävät kansalaisjärjestöt ja muut toimijat. 

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnasta annetun asetuksen (638/1986) 2 §:n 3 kohdan mukaan neuvottelukunnan tehtävänä on muun muassa huolehtia yhteistyön edistämisestä viranomaisten, työmarkkinajärjestöjen ja muiden yhteisöjen kesken. Tasa-arvovaltuutettu ei ole neuvottelukunnan jäsen. 

Käytännössä valtuutetut ovat tehneet keskinäistä yhteistyötä esimerkiksi järjestämällä yhteisiä keskustelutilaisuuksia ja vuosittaisia teemaseminaareja. Valtuutetut tekevät runsaasti yhteistyötä myös moniperusteiseen syrjintään liittyvissä asioissa ja viestinnässä. Ne myös konsultoivat toisiaan matalalla kynnyksellä. 

Viranomaisten yhteistyöstä säädetään hallintolain 10 §:ssä, jonka mukaan viranomaisen on toimivaltansa rajoissa ja asian vaatimassa laajuudessa avustettava toista viranomaista tämän pyynnöstä hallintotehtävän hoitamisessa sekä muutoinkin pyrittävä edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä. 

Säännöksen yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan viranomaisten välisen yhteistyön toimivuudella on keskeinen merkitys paitsi hallintoasian selvittämisessä myös yleisemmin hallinnon toiminnan kannalta. Tavoitteena olisi lähinnä asiantuntemuksen välittyminen muille viranomaisille. Perustelujen mukaan säännöksen tavoitteena on asioinnin nopeuttaminen ja yksinkertaistaminen erityisesti hallinnon asiakkaan kannalta. Viranomaisyhteistyön sisältöä olisi tulkittava myös laajemmin siten, että se kattaisi myös muunlaisen yhteydenpidon viranomaisten välillä. Käytännössä kysymys voisi olla esimerkiksi siitä, että samanlaisia asioita käsittelevät viranomaiset pyrkivät seuraamaan riittävässä määrin toistensa käytäntöjä. 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu sai toimivallan valvoa yhdenvertaisuuslain toteutumista myös työelämässä kesällä 2023. Aiemmin toimivalta oli ollut vain työsuojeluviranomaisilla. Lainmuutosta edeltäneessä hallituksen esityksessä (säännöskohtaiset perustelut, 18 §) todettiin, että tehtävien käytännön järjestämisen kannalta on tärkeää, että viranomaiset tekevät yhteistyötä ja vaihtavat tietoja, jotta esimerkiksi samaa asiaa ei tarpeettomasti käsiteltäisi ja ratkaistaisi samanaikaisesti useammassa viranomaisessa. Mikäli yhdenvertaisuusvaltuutetun käsiteltäväksi saatetun syrjintäasian käsittely edellyttäisi työsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvan työoikeudellisen asian ratkaisemista ensin, yhdenvertaisuusvaltuutettu ja työsuojeluviranomainen voisivat sopia asian käsittelystä. 

Samassa yhteydessä muutetun lain 22 §:n 2 momentin mukaan työsuojeluviranomainen tiedottaa syrjintäilmoituksen tehneelle yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävästä edistää sovintoa ja avustaa syrjinnän uhriksi joutuneita. 

Direktiivien 15 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on otettava käyttöön menettelyt sen varmistamiseksi, että hallitus ja asianmukaiset viranomaiset kuulevat yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimiä lainsäädännöstä, politiikasta, menettelyistä ja ohjelmista, jotka liittyvät direktiiveistä 79/7/ETY, 2000/43/EY, 2000/78/EY ja 2004/113/EY sekä direktiiveistä 2006/54/EY ja 2010/41/EU johtuviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. 

Suomessa valtioneuvosto on antanut periaatepäätöksen säädösvalmistelun kuulemisohjeesta. Kuulemisen tavoitteena on, että keskeiset sidosryhmät ja kansalaiset osallistuvat valmisteluun tai että niiden näkemyksiä kuullaan muuten riittävän laajasti ja yhdenvertaisesti valmistelun aikana. Oikeusministeriö ylläpitää virallisen lausuntomenettelyn verkkopalvelua (lausuntopalvelu.fi), jonka avulla viranomaiset voivat pyytää lausuntoja valmistelussa olevista asioista. Lausuntoja voivat antaa esimerkiksi järjestöt, yksittäiset kansalaiset, julkishallinnon organisaatiot tai yritykset. Perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arvioinnista lainvalmistelussa on julkaistu oma ohjeensa (OM Selvityksiä ja ohjeita 2022:15). Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut muun muassa oppaat säädösvaikutusten arvioinnista ihmisiin kohdistuvien vaikutusten näkökulmasta (STM 2016:2) sekä sukupuolivaikutusten arvioimisesta lainsäädäntöhankkeissa (STM 2007:25). 

Esimerkiksi vuonna 2024 yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto antoi noin 70 lausuntoa lainsäädäntöhankkeisiin. Tasa-arvovaltuutettu antoi samana vuonna 55 lausuntoa viranomaisille ja kansainvälisille toimijoille. 

Artiklan 2 kohdan mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimillä tulee olla oikeus antaa suosituksia artiklan 1 kohdassa mainituista asioista, julkaista suosituksia ja pyytää suosituksiaan koskevia jatkotoimia. 

Yhdenvertaisuuslain 19 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan yhdenvertaisuusvaltuutettu voi lain soveltamisalalla muun muassa antaa yleisiä suosituksia syrjinnän ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Säännöksen esitöiden mukaan kohdassa tarkoitetut suositukset olisivat yleisluontoisia, ja niitä antamalla valtuutettu pyrkisi edistämään hyviä käytäntöjä lain soveltamisalalla. Valtuutettu voisi siten kiinnittää esimerkiksi viranomaisten ja työnantajien huomiota ehdotetun lain säännöksiin ja niiden tulkintaan samoin kuin havaitsemiinsa edistämistoimenpiteitä koskeviin hyviin käytäntöihin. Säännöksellä on toimeenpantu syrjintädirektiivin 13 artiklan 2 kohdan suositusten antamista koskeva säännös. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan valtuutettu muun muassa tekee aloitteita. Lainkohdan perusteluiden mukaan valtuutettu voisi esimerkiksi kiinnittää viranomaisten, työnantajien, koulutuksen järjestäjien taikka tavaroiden ja palvelun tarjoajien huomiota yleiseen ongelmaan tai tiettyyn väestöryhmään kohdistuvaan rakenteelliseen syrjintään. 

Tasa-arvovaltuutetusta annetun lain 2 §:n 1 kohdan mukaan tasa-arvovaltuutetun tehtävänä on muun muassa aloittein edistää tasa-arvolain tarkoituksen toteuttamista. Valtuutetuilla on siten direktiivien 15 artiklan 2 kappaleessa edellytetyt oikeudet. 

Direktiivien 16 artiklan 1 kohdasta johtuva tarve kansallisen lainsäädännön muutokseen on todettu aiemmin tässä esityksessä. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet voivat toteuttaa syrjintää koskevia riippumattomia selvityksiä. 

Sekä yhdenvertaisuusvaltuutettu että tasa-arvovaltuutettu voivat tehdä riippumattomia selvityksiä. Yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan valtuutettu muun muassa laatii ja teettää selvityksiä ja julkaisee raportteja. Lainkohdan perustelujen mukaan valtuutettu päättäisi itsenäisesti tarpeellisiksi katsomiensa selvitysten laatimisesta ja teettämisestä sekä raporttien julkaisemisesta. Selvitykset voisivat koskea yleisesti yhdenvertaisuuden toteutumista kuten esimerkiksi ulkomaalaisten, vammaisten ihmisten tai muiden syrjinnän vaarassa olevien ryhmien oloja, asemaa ja oikeuksien toteutumista taikka ihmiskauppaa ja siihen liittyviä ilmiöitä. Säännöksellä on toimeenpantu syrjintädirektiivin 13 artikla. Myös tasa-arvovaltuutettu voi käytännössä tehdä selvityksiä, vaikka tätä ei ole erikseen laissa säädetty sen tehtäväksi. 

Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimillä on pääsy direktiiveistä 79/7/ETY, 2000/43/EY, 2000/78/EY ja 2004/113/EY sekä direktiiveistä 2006/54/EY ja 2010/41/EU johtuvia oikeuksia ja velvollisuuksia koskeviin tilastoihin kansallisen lainsäädännön mukaisesti, jos tasa-arvoelimet katsovat tällaiset tilastot tarpeellisiksi kertomusvelvoitteensa toteuttamiseksi. Julkisuuslain 6 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan viranomaisten tilastot tulevat julkisiksi silloin, kun ne ovat valmiita käyttötarkoitukseensa. Valtuutetuilla on siten pääsy viranomaisten laatimiin tilastoihin. Lisäksi yhdenvertaisuusvaltuutetulla on aiempana mainitut oikeudet saada yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 4 §:n 1 momentissa mainituilta tahoilta valvontatehtäviensä hoitamiseksi välttämättömät tiedot muiltakin tahoilta kuin viranomaisilta, samoin tasa-arvovaltuutetulla tasa-arvolain noudattamisen valvontaa varten välttämättömät tiedot jokaiselta (Tasa-arvoL 17 § 2 mom.). 

Artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on sallittava yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten antaa julkisille ja yksityisille tahoille suosituksia siitä, mitä tietoja direktiiveistä 79/7/ETY, 2000/43/EY, 2000/78/EY ja 2004/113/EY sekä direktiiveistä 2006/54/EY ja 2010/41/EU johtuvista oikeuksista ja velvollisuuksista on kerättävä. Jäsenvaltiot voivat myös antaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimille mahdollisuuden koordinoida yhdenvertaisuustietojen keräämistä. 

Mahdollisuus antaa julkisille ja yksityisille tahoille ko. suosituksia sisältyy kansallisessa laissa säädettyyn valtuutettujen kokonaistehtävänkuvaan ja toimivaltaan. 

Direktiivien 21 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet voivat kerätä ja käsitellä henkilötietoja ainoastaan, jos se on tarpeen direktiivien mukaisen tehtävän hoitamiseksi. Direktiivien johdantokappaleissa (47, 48) todetaan, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten direktiivien nojalla toteuttamassa henkilötietojen käsittelyssä olisi noudatettava kaikilta yleistä tietosuoja-asetusta. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten tehtävät määritellään selkeästi lainsäädännössä tietosuoja-asetuksen mukaisesti. 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan sellaisenaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 (EU:n yleinen tietosuoja-asetus) ja sitä täydentävää tietosuojalakia (1050/2018). EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan henkilötietojen käsittely on lainmukaista esimerkiksi rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi ja rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi. Valtuutetuilla on tarve käsitellä henkilötietoja valvoessaan yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain noudattamista. 

Valtuutetuille ei olla esittämässä direktiivien nojalla uusia sellaisia tehtäviä tai toimivaltuuksia, joihin liittyisi henkilötietojen käyttöä. Arvioitavaksi ei siten tule uusia henkilötietojen käyttötarkoituksia tietosuoja-asetuksen tai kansallisen tietosuojalain (1050/2018) näkökulmasta. 

Artiklan 2 kohdan mukaan kun yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimet käsittelevät EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja erityisiä henkilötietoryhmiä, niiden on toteutettava asianmukaiset ja erityiset toimenpiteet rekisteröidyn perusoikeuksien ja etujen turvaamiseksi. Valtuutetut käsittelevät myös erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia henkilötietoja hoitaessaan laissa säädettyä tehtäväänsä. 

Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 2 kohdan g alakohdan mukaan erityisten henkilötietoryhmien käsittely on sallittua, mikäli se on tarpeen tärkeää yleistä etua koskevasta syystä unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, edellyttäen että se on oikeasuhteinen tavoitteeseen nähden, siinä noudatetaan keskeisiltä osin oikeutta henkilötietojen suojaan ja siinä säädetään asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä rekisteröidyn perusoikeuksien ja etujen suojaamiseksi. Tietosuojalain 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetään, että asetuksen 9 artiklan 1 kohtaa (erityisten henkilötietoryhmien käsittelyn kielto) ei sovelleta tietojen käsittelyyn, josta säädetään laissa tai joka johtuu välittömästi rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tehtävästä. Pykälän 2 momentissa säädetään asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä rekisteröidyn perusoikeuksien ja etujen suojaamiseksi. 

3.2.3  Valtuutettujen toimivallan delegointi

Yhdenvertaisuusvaltuutetulle tuli vuonna 2024 yhteensä 2 400 yhteydenottoa, joista kolme neljästä koski syrjintäepäilyjä. Tasa-arvovaltuutetulle syrjintää koskevia yhteydenottoja tuli runsaat 1 300. Asiat tulee hallintolain 23 §:n mukaan käsitellä ilman aiheetonta viivytystä. 

Etenkin yhdenvertaisuusvaltuutetun käytännön toiminnassa on osoittautunut tarpeelliseksi delegoida mahdollisuus ohjeiden ja kannanottojen antamiseen selvimmissä tapauksissa valtuutetulta toimiston esittelijöille, jotta yhteydenottajille voidaan suurista asiamääristä huolimatta vastata kohtuullisessa ajassa. 

Eduskunnan oikeusasiamies katsoi yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoon 23.5.2024 tekemänsä tarkastuksen yhteydessä, että delegoinnin tulee perustua lakiin (EOAK/1556/2024 31.10.2024). Oikeusasiamies piti ongelmallisena, että joku muu toimiston virkamies kuin yhdenvertaisuusvaltuutettu antaisi ilman lain tukea asiaratkaisun valtuutetun käsiteltäväksi saatetussa asiassa. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetusta annettuun lakiin on siten tarpeen lisätä toimivallan delegoimista koskeva säännös. Vastaavanlainen säännösmuutos on tarpeen tehdä tasa-arvovaltuutetusta annettuun lakiin. 

3.2.4  Hyvityskanteen määräajan kulumisen keskeytyminen

Yhdenvertaisuuslain mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta voi muissa kuin työelämää koskevissa asioissa kieltää asianomaista sakon uhalla jatkamasta tai uusimasta syrjintää tai vastatoimia sekä suosittaa hyvityksen maksamista syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutuneelle. Lautakunnan rooli on tarjota matalan kynnyksen oikeussuojaa syrjinnän uhrille itsenäisenä ja puolueettoman oikeusturvaelimenä. 

Kanne hyvityksen saamiseksi tai syrjivien ehtojen mitättömäksi julistamiseksi tulee nostaa käräjäoikeudessa. Kanteen nostamisen määräaika on kaksi vuotta syrjivästä tai vastatoimien kiellon vastaisesta menettelystä ja työhönottotilanteissa yksi vuosi siitä, kun syrjäytetty työnhakija on saanut tiedon valintapäätöksestä. 

Hyvityksen vaatimisen määräajan kuluminen keskeytyy asian mahdollisen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntakäsittelyn ajaksi. Määräaika alkaa kuitenkin kulua uudelleen lautakunnan annettua ratkaisunsa, vaikka ratkaisusta olisi valitettu hallintotuomioistuimeen. Kanneaika käräjäoikeuteen saattaa siis kulua umpeen ennen kuin lautakuntaan saatettu asia on ratkaistu lainvoimaisesti. Määräajan keskeytymistä olisi perusteltua jatkaa siihen saakka, kunnes lautakunnan ratkaisu on saanut lainvoiman. 

4.1.1  Direktiivien täytäntöönpanosta johtuvat muutokset

Yhdenvertaisuusvaltuutetulle ja tasa-arvovaltuutetulle säädettäisiin velvollisuus antaa valtion virkamieslain 8 a §:ssä tarkoitettu selvitys sidonnaisuuksistaan oikeusministeriölle. Muutos perustuisi direktiivien 3 artiklan 2 kohdassa olevaan velvoitteeseen säätää läpinäkyvistä menettelyistä, jotka koskevat yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten johtotehtävissä toimivien henkilöiden mahdollisia eturistiriitoja. Tasa-arvovaltuutetusta annettuun lakiin lisättäisiin samasta syystä valtuutetuksi nimitettävän oikeus olla muusta virasta virkavapaalla valtuutetun tehtävän ajan. 

Hyvityksen vaatimiselle asetetun määräajan kulumisen ehdotetaan keskeytyvän siksi ajaksi, kun samassa asiassa on meneillään sovintomenettely yhdenvertaisuus- tai tasa-arvovaltuutetun johdolla. Ehdotus perustuu direktiivien 7 artiklaan. 

Tuomioistuimille säädettäisiin direktiivien 10 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanemiseksi velvollisuus varata tasa-arvovaltuutetulle mahdollisuus tulla kuulluksi tasa-arvolain soveltamista koskevissa asioissa. 

Molemmille valtuutetuille säädettäisiin velvollisuus järjestää sisäinen toimintansa niin, että valtuutettu voi käyttää eri toimivaltuuksiaan toisistaan riippumatta. Muutos perustuu direktiivien 3 artiklan 3 ja 4 kohtiin. 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutetuille lisättäisiin velvollisuus hyväksyä työohjelma ja julkaista tiivistelmä merkittävimmistä lausunnoistaan sekä eritellä keräämänsä syrjintää koskevat tiedot syrjintäperusteittain ja elämänaloittain. Niiden antamien kertomusten sisältöä täsmennettäisiin. Muutokset perustuisivat direktiivien 9 artiklan 3 kohtaan, 16 artiklan 1 kohtaan ja 17 artiklaan. 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan pääsihteerin nimittämistoimivalta siirrettäisiin oikeusministeriöltä valtioneuvostolle ja lautakunnan muun henkilöstön nimittämistoimivalta oikeusministeriöltä lautakunnalle itselleen. Lautakunta voisi työjärjestyksellä määrätä nimittämistoimivallasta tarkemmin. Muutos perustuu direktiivien 3 artiklan 1 kohdan vaatimuksiin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautaelinten riippumattomuudesta. 

4.1.2  Muut ehdotukset

Yhdenvertaisuusvaltuutetusta ja tasa-arvovaltuutetusta annettuihin lakeihin ehdotetaan lisättäväksi säännökset valtuutetun mahdollisuudesta delegoida toimivaltaansa esittelijöinä toimiville virkamiehille asioissa, joissa lain soveltamiskäytäntö on vakiintunut. Ehdotettujen säännösten tarkoituksena on parantaa edellytyksiä asioiden viivytyksettömään käsittelyyn. 

Yhdenvertaisuuslain 26 §:n 3 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että hyvityksen vaatimisen määräaika ei alkaisi kulua uudelleen heti mahdollisen lautakuntakäsittelyn jälkeen, vaan vasta kun lautakunnan asiassa antama ratkaisu on lainvoimainen. 

4.2.1  Taloudelliset vaikutukset

Direktiivien täytäntöönpanosta aiheutuisi yhdenvertaisuusvaltuutetulle, tasa-arvovaltuutetulle ja yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle jonkin verran lisää hallinnollisia ja käytännön menettelytapoihin liittyviä tehtäviä. Tämän hetken arvion mukaan direktiivien edellyttämät muutokset eivät lisää viranomaisten resurssitarvetta. 

Sisällöllisesti isoin direktiivitaustainen tehtävämuutos johtuisi tuomioistuimelle ehdotetusta velvollisuudesta varata tasa-arvovaltuutetulle mahdollisuus tulla kuulluksi tasa-arvolain soveltamista koskevissa asioissa. On tärkeää huolehtia siitä, että tasa-arvovaltuutettu pystyy huolehtimaan myös uudesta tehtävästään, ja että sillä on tehtävää varten riittävät resurssit. 

Direktiivien täytäntöönpanoon liittyvällä säännösehdotuksella hyvityskanteen määräajan kulumisen keskeytymisestä sovintomenettelyn ajaksi voi olla sekä yhdenvertaisuuslain että tasa-arvolain mukaisten hyvityskanteiden määrää käräjäoikeuksissa vähentävä vaikutus, jos säännös lisää halukkuutta vaihtoehtoiseen riidanratkaisuun. Käräjäoikeuksiin saapui vuonna 2024 yhteensä 26 yhdenvertaisuuslakia koskevaa riita-asiaa ja 16 tasa-arvolakia koskevaa riita-asiaa, joten juttumäärinä ja kaikkiin käräjäoikeuksiin jakautuneena mahdollinen asiamäärän lasku ei olisi tuomioistuinten näkökulmasta merkittävä. Sovittelu keventää viranomaisten kuormitusta ja säästää yhteiskunnan resursseja verrattuna laajoihin oikeusprosesseihin. 

Sovintohalukkuuden mahdollisella kasvamisella voi olla myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan asioita vähentävä vaikutus. 

Samalla säännöksellä voi olla sovintomenettelyjä valtuutettujen toimistoissa lisäävä vaikutus. Vuonna 2024 yhdenvertaisuusvaltuutettu edisti 15:tä sovintoa ja tasa-arvovaltuutettu yhdeksää. 

Muista kuin direktiiveistä johtuvista muutosehdotuksista hyvityskanteen määräajan kulumisen keskeytyminen lautakunnan päätöksen lainvoimaiseksi tuloon asti saattaa vaikuttaa sekä hyvityskanteiden määrään että lautakunnan käsiteltäväksi tulevien asioiden määrään niitä hieman lisäävästi, jos kanteen määräaikaa koskeva muutos lisää lautakunnan käyttöä matalan kynnyksen oikeussuojakeinona. Asiamäärien muutoksen ei arvioida olevan merkittävä. 

Ehdotettujen säännösmuutosten käytännön vaikutusta viranomaisten toimintaan käsitellään tarkemmin seuraavassa luvussa. 

4.2.2  Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja tasa-arvovaltuutettu

Direktiivien täytäntöönpanosta johtuvilla esityksillä olisi jonkin verran vaikutuksia valtuutettujen käytännön menettelytapoihin. Osa valtuutetuista annettuihin lakeihin ehdotetuista muutoksista toteutuu jo käytännössä: tällaisia ovat ainakin lausunnoista tehtyjen tiivistelmien julkaisu, suositusten antaminen eduskuntakertomuksissa ja työohjelman laatiminen. Esimerkiksi tasa-arvovaltuutettu laatii nykyään toimintasuunnitelman, joka on sen sisäinen asiakirja. 

Valtuutetuille ehdotetulla velvollisuudella järjestää toimintansa niin, että ne voivat käyttää eri toimivaltuuksiaan toisistaan riippumatta sekä velvollisuuksilla raportoida vuosikertomuksessaan taloudestaan ja henkilöstöstään, antaa yhteydenottajille tietty ohjeistus ja eritellä syrjintää koskevat tiedot syrjintäperusteittain ja elämänalueittain voi olla jonkinlainen hallinnollista työtä lisäävä vaikutus. Vaikutus on mahdollisesti heti lain voimaantullessa suurempi kuin myöhemmin, kun uudet käytännöt ovat vakiintuneet. Kyseiset muutokset muun muassa lisäävät valtuutettujen toiminnan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. 

Merkittävin direktiivien täytäntöönpanoon liittyvä työmäärää lisäävä vaikutus on tuomioistuimille esitettävällä velvollisuudella varata tasa-arvovaltuutetulle mahdollisuus tulla kuulluksi tasa-arvolain soveltamista koskevissa asioissa. Vertailukohtana lausuntopyyntöjen määrässä voi käyttää yhdenvertaisuusvaltuutettua, joka saa vuosittain noin 100 lausuntopyyntöä tuomioistuimilta ja syyttäjältä. Esimerkiksi vuonna 2024 se antoi lausunnon noin 30 asiassa. Myös tasa-arvovaltuutettu ratkaisisi itse, mihin tuomioistuinten lausuntopyyntöihin se antaa lausunnon. 

Hyvityskanteen määräajan kulumisen keskeyttäminen siksi ajaksi, kun asiassa yritetään valtuutetun johdolla saavuttaa sovinto, saattaa lisätä syrjinnän uhrien halukkuutta sovintomenettelyyn valtuutetun johdolla, kun pelkona ei enää olisi kanteen määräajan kuluminen loppuun sovintoneuvottelujen aikana. Tämä saattaisi lisätä sovintomenettelyjen määrää valtuutettujen toimistoissa. 

Muista kuin direktiiveistä johtuvista muutosehdotuksista mahdollisuus delegoida valtuutettujen toimivaltaa esittelijöille vapauttaisi valtuutettujen resursseja enemmän oikeudellista harkintaa edellyttävien asioiden käsittelyyn, kun asioissa, joissa lain soveltamiskäytäntö on vakiintunut, ohjeistuksen tai kannanoton voisi antaa toimiston esittelijä. 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan henkilöstön nimittämistoimivallan siirtäminen osittain lautakunnalle itselleen ei käytännössä merkitsisi isoa työmäärän eikä käytäntöjen muutosta lautakunnan kannalta. Myös kun nimittämistoimivalta on ollut oikeusministeriöllä, lautakunnan pääsihteeri on osallistunut aktiivisesti nimittämisen valmisteluun, muun muassa hakuilmoituksen ja nimitysmuistion luonnosteluun sekä hakijoiden haastatteluun. Lautakunnassa työskentelee pääsihteerin lisäksi kolme esittelijää ja hallinnollinen avustaja, joten nimittämisiä ei tule usein. 

Nimittämistoimivallan siirtäminen pois oikeusministeriöltä korostaa lautakunnan itsenäisyyttä ja riippumattomuutta ministeriöstä. 

Jos hyvityskanteen määräajan kuluminen säädetään keskeytyväksi valtuutetun johtaman sovintomenettelyn ajaksi, osapuolten halukkuus sovintomenettelyyn voi lisääntyä. Tällä voi olla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan asioita jonkin verran vähentävä vaikutus. 

Muista kuin direktiivistä johtuvista muutosehdotuksista lautakuntaa koskee hyvitysvaatimuksen esittämiselle säädetyn määräajan kulumisen keskeytyminen, kunnes yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan ratkaisu olisi lainvoimainen. Muutosten voidaan arvioida lisäävän hieman lautakuntaan saapuvien hakemusten määrää. Aiemmassa lainmuutoksessa (1192/2022) määräaika säädettiin katkeavaksi lautakuntamenettelyn ajaksi, mikä lautakunnan arvion mukaan on lisännyt lautakuntaan tulevien asioiden määrää lähes kolmanneksella. Vaikutuksen lautakuntaan saapuvien asioiden määrään arvioidaan nyt olevan pienempi. 

Tuomioistuimet

Tuomioistuimille ehdotetun velvollisuuden varata tasa-arvovaltuutetulle mahdollisuus tulla kuulluksi tasa-arvolain soveltamista koskevassa asiassa ei arvioida aiheuttavan merkittävissä määrin uutta työtä tuomioistuimille. 

Direktiiveihin liittyvistä ehdotuksista hyvityksen vaatimisen määräajan kulumisen keskeytymisellä sovintomenettelyn ajaksi saattaa olla käräjäoikeuksien hyvityskanteiden määrää alentava vaikutus, jos aiempaa useammassa asiassa saavutetaan sovinto asian tuomioistuimeen viennin sijaan. 

Muista kuin direktiivien edellyttämistä esityksistä kanneajan kulumisen keskeyttäminen siihen asti, kunnes yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan ratkaisu asiassa on lainvoimainen, saattaa puolestaan vaikuttaa kanteita lisäävästi tapauksissa, joissa syrjintää epäilevä saa tuekseen hallintotuomioistuimen lainvoimaisen ratkaisun syrjinnästä ennen käräjäoikeuden kanneajan kulumista loppuun. Muutoksen vaikutuksen arvioidaan olevan kuitenkin vähäinen. 

Aiemmassa kappaleessa on arvioitu, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan saapuvien asioiden määrä saattaa jonkin verran kasvaa, jos hyvityskanteen määräajan kuluminen keskeytyy lautakunnan ratkaisun lainvoimaiseksi tuloon asti. Lautakunnan ratkaisujen määrän kasvulla voi olla vaikutusta myös niistä hallintotuomioistuimiin tehtävien muutoshakemusten määrään. Arviolta noin 30 prosenttiin lautakunnan päätöksistä haetaan muutosta hallinto-oikeudelta. Lautakuntaan saapui vuonna 2024 yhteensä 161 hakemusta, sitä edellisenä vuonna 155 hakemusta ja vuonna 2022 kaikkiaan 121 hakemusta. Vuonna 2024 lautakunta ratkaisi 163 hakemusta. 

Oikeusministeriö

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan pääsihteerin nimittämistoimivallan siirtämisellä oikeusministeriöltä valtioneuvostolle ei olisi olennaisia vaikutuksia oikeusministeriön työmäärän kannalta. Nimitysasia valmisteltaisiin ja esiteltäisiin valtioneuvoston yleisistunnolle edelleen oikeusministeriöstä. 

Lautakunnan muun henkilöstön nimittämistoimivallan siirtäminen oikeusministeriöltä lautakunnalle itselleen poistaisi nämä nimitysasiat oikeusministeriöstä kokonaan. Työmäärän väheneminen ei kuitenkaan ole merkittävä, koska lautakunnan nimitysasioita on valmisteltu jo nyt merkittävässä määrin lautakunnassa, vaikka esittely- ja ratkaisuvastuu asiasta on ollut ministeriössä. Nimityksiä ei myöskään ole ollut usein. 

4.2.3  Muut ihmisiin kohdistuvat ja yhteiskunnalliset vaikutukset

Perus- ja ihmisoikeusvaikutukset

Nyt täytäntöönpantavien direktiivien tarkoituksena luoda jäsenvaltioiden yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimille aiempaa vahvemmat puitteet yhdenvertaisen kohtelun ja yhtäläisten mahdollisuuksien edistämiseksi ja syrjinnän torjumiseksi. Ehdotettujen säännösmuutosten vaikutukset voivat koskea kaikkia ihmisryhmiä, koska kuka tahansa voi joutua syrjinnän kohteeksi. Erityisesti ne kohdistuvat haavoittuvassa asemassa oleviin väestöryhmiin. 

Yhdenvertaisuuden edistämisen kannalta on merkitystä sillä, että valtuutetuille säädettäisiin velvollisuus antaa kertomuksissaan suosituksia, ja että niiden tulisi julkaista vähintään tiivistelmä merkittävimmistä lausunnoistaan. Valtuutetut ovat käytännössä menetelleet näin jo nyt, mutta lainmuutosten jälkeen nämä toimet olisivat lakisääteisiä velvollisuuksia. 

Syrjinnän uhrien asemaa ja oikeussuojaa voisi vahvistaa se, että valtuutetuille säädettäisiin velvollisuus kertoa syrjintäasiassa yhteyttä ottaneelle esimerkiksi tämän käytössä olevista oikeussuojakeinoista ja mahdollisuudesta saada asiassa muuta tukea. Esitys parantaisi siten syrjinnän uhrin tietoisuutta oikeusturvakeinoistaan. 

Merkitystä syrjinnän uhrien asemaan olisi myös sillä, että hyvityskanteen määräajan kuluminen keskeytyisi valtuutetun johtaman sovintomenettelyn ajaksi. Tämä voisi kannustaa sovintomenettelyyn syrjintäasiassa, kun ei olisi pelättävissä, että määräaika kanteen nostamiseen kuluisi loppuun sovintoneuvottelujen aikana. Sovinnollisen ratkaisun kautta syrjinnän kohteeksi joutunut voi saada myös hyvitystä, ilman että hän joutuu viemään asiaa usein raskaaksi koettuun tuomioistuinprosessiin. 

Tasa-arvolain mukaisissa syrjintäasioissa syrjinnän uhrin oikeussuojaa parantaisi se, että tuomioistuimen tulisi varata tasa-arvovaltuutetulle mahdollisuus tulla kuulluksi tasa-arvolain soveltamista koskevassa asiassa. 

Muista kuin direktiivien täytäntöönpanoon liittyvistä ehdotuksista valtuutettujen toimivallan delegointimahdollisuus voisi parantaa syrjinnän uhrien asemaa, jos syrjintäasiassa lain soveltamisen kannalta vakiintuneimmissa kysymyksissä kannanoton tai ohjeistuksen voisi antaa myös toimiston esittelijä valtuutetun sijaan. Tämä voisi nopeuttaa asioiden käsittelyä. Muutos tukisi perustuslain 21 §:ssä ja hallintolain 23 §:ssä turvattua oikeutta viivytyksettömään käsittelyyn. 

Ehdotettu hyvityskanteen määräajan kulumisen keskeytymisen ulottaminen lautakuntamenettelyn keston sijasta lautakunnan ratkaisun lainvoimaiseksi tuloon asti voisi edelleen alentaa kynnystä hakea asiaan matalan kynnyksen oikeussuojaa lautakunnasta. Se, että asiasta olisi jo lautakunnan lainvoimainen ratkaisu, voisi tukea syrjintää kokenutta hakemaan oikeussuojaa myös tuomioistuimesta. Lainvoimainen lautakunnan tai hallintotuomioistuimen ratkaisu asiasta voisi toisaalta myös edistää sovinnollisen ratkaisun saavuttamista hyvitysasiassa. 

Vaikutukset syrjintäepäilyjen kohteena oleviin toimijoihin

Syrjintäepäilyjen kohteena olevien toimijoiden kannalta merkitystä olisi sillä, että hyvityskanteen määräajan kuluminen keskeytyisi valtuutetun johtaman sovintomenettelyn ja yhdenvertaisuuslain mukaisissa asioissa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan antamaa ratkaisua koskevan valitusprosessin ajaksi. Näistä ensimmäinen säännösehdotus johtuu direktiivien täytäntöönpanosta. 

Kun osapuolet ovat ilmaisseet valtuutetulle halukkuutensa sovintomenettelyyn, valtuutettu järjestää näiden kanssa tapaamisia. Menettelyssä kestää tyypillisesti joitakin kuukausia. Määräaika kanteen nostamiselle pitenisi käytännössä saman verran. Kanteen vireillepanon takarajan lykkääntymisen ei arvioida lisäävän syrjinnästä epäiltyjen hallinnollista taakkaa, sillä syrjintäepäilyn faktat ja todennäköisesti myös todisteet ovat olleet esillä jo sovintomenettelyssä, eikä toisaalta myöskään asian riitaisuus käy ilmi vasta mahdollisen kanteen nostamisen yhteydessä. 

Hyvityksen kanneajan kulumisen keskeytyminen lautakunnan ratkaisun lainvoimaiseksi tuloon asti voisi pidentää määräaikaa kanteen nostamiselle enimmillään koko hallinto-oikeusprosessin mitan verran. Jos lautakunnan ratkaisusta ei valiteta, se tulee lainvoimaiseksi 30 päivän jälkeen lautakunnan ratkaisun tiedoksisaannista. Tapauksissa, joissa lautakunnan ratkaisusta valitetaan – käytännössä noin 30 prosentissa kaikista tapauksista – hyvityskanteen nostamisen määräaika alkaisi kulua uudelleen vasta, kun hallinto-oikeuden ratkaisu on saanut lainvoiman tai kun korkein hallinto-oikeus on antanut ratkaisunsa asiassa. Hallinto-oikeuden keskimääräinen käsittelyaika vuonna 2024 oli 8,4 kuukautta ja korkeimman hallinto-oikeuden 6 kuukautta. 

Lautakunnan keskimääräinen käsittelyaika on vajaa vuosi. Voimassa olevan lain mukaan hyvityskanteen määräajan kuluminen keskeytyy lautakunnan käsittelyn ajaksi. Käytännössä hyvitystä voi siten hakea vielä noin kolmen vuoden kuluttua syrjivästä menettelystä, jos lautakuntamenettely kestää vuoden. Jos lautakunnan ratkaisusta valitettaisiin ja valituksen käsittely eri oikeusasteissa kestäisi yhteensä esimerkiksi kaksi vuotta, hyvitystä voisi vaatia vielä noin viiden vuoden kuluttua kielletystä menettelystä. 

Kanneajan keskeytymisestä johtuva kanneajan päättymisen lykkääntyminen ja asian mahdollisen käräjäoikeuskäsittelyn siirtyminen ei kuitenkaan olisi ennakoimatonta syrjintäepäilyn kohteena oleville toimijoille, sillä nämä saisivat asianosaisina lähtökohtaisesti tiedon asian käsittelystä lautakunnassa sekä siitä mahdollisesti seuraavasta valitusprosessista. Jos syrjintää epäilevä nostaa mahdollisen hallinto-oikeusprosessin jälkeen hyvityskanteen käräjäoikeudessa, asia ei ole syrjinnästä epäillylle taholle kokonaisuutena uusi eivätkä tarvittavat todisteet tule etsittäviksi ensimmäistä kertaa vasta käräjäoikeudessa vuosien jälkeen. Molemmat osapuolet ovat olleet osallisina jo lautakunta- ja hallinto-oikeusprosessissa.