7.1
Alueidenkäyttölaki
1 luku. Yleiset säännökset
1 §.Lain yleinen tavoite. Pykälässä säädettäisiin lain yleisestä tavoitteesta. Lain tavoitteena olisi järjestää alueidenkäyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Tavoitteena olisi myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 1 §:ää lain yleisestä tavoitteesta.
Kestävän kehityksen periaate oli jo rakennuslaissa lähtökohtana kaikelle kaavoitukselle ja alueidenkäytön suunnittelulle. Kestävän kehityksen käsitettä täsmennettäisiin pykälässä neljällä alueiden käytössä keskeisellä ulottuvuudella eli ekologisella, taloudellisella, sosiaalisella ja kulttuurisella ulottuvuudella. Ekologisesti kestävä kehitys tarkoittaa biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä, kestävää energian ja luonnonvarojen käyttöä ja ympäristökuormituksen sopeuttamista luonnon sietokykyyn. Ekologisen kestävyyden keskeisenä tavoitteena on ilmastomuutoksen hillintä. Alueidenkäyttölailla on hyvin konkreettinen yhteys ekologiseen kestävyyteen, sillä alueidenkäyttöä ja liikennettä koskevilla ratkaisuilla vaikutetaan pitkäkestoisesti edellä mainittuihin tekijöihin. Taloudellisesti kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että yhteiskunnan ratkaisut ovat yhtä aikaa sekä taloudellisesti että ekologisesti järkeviä ja tehokkaita. Tällöin puhutaan talouden ja ekologian kaksoishyödystä. Esimerkiksi yhdyskuntarakenteessa taloudellisesti kestävät ratkaisut ovat yleensä edullisia myös luonnonvarojen kestävän käytön, liikenteen päästöjen minimoinnin ja muiden ympäristönäkökohtien kannalta. Sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kehitys liittyy muun muassa yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisen kehityksen edistämiseen, terveydellisten olojen edistämiseen, hyvän ja eri väestöryhmien tarpeet tyydyttävän elinympäristön toteutumiseen rakentamisessa ja ympäristön hoidossa sekä kulttuuriarvojen vaalimiseen.
Lain yleisenä tavoitteena korostetaan myös jokaisen mahdollisuutta tasa-arvoiseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen elinympäristöään koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Suunnittelun laatu ja asiantuntemuksen monipuolisuus lain yleisinä tavoitteina osaltaan turvaavat lain muiden tavoitteiden toteutumista hyvän ympäristön ja laadukkaan rakentamisen ratkaisuina.
2 §.Lain soveltamisala. Pykälän mukaan laissa säädettäisiin alueiden suunnittelusta sekä alueidenkäytöstä. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 2 §:ää lain soveltamisalasta. Myös useat muut lait saattavat säännellä alueidenkäytön suunnitteluun ja rakentamiseen liittyviä kysymyksiä. Näiden eri lakien välisiä suhteita säänneltäisiin joko tämän lain tai asianomaisten muiden lakien erityissäännöksissä. Lain soveltamisala ulottuu maa-alueiden lisäksi myös vesialueille. Tämän lain mukaisessa suunnittelussa voidaan käsitellä myös vesialueita ainakin siltä osin kuin se on tarpeen lain yleisten tavoitteiden tai jäljempänä säädettävien alueiden käytön suunnittelun tavoitteiden tai eri kaavamuotojen sisältövaatimusten kannalta.
3 §.Vaikutukset muuhun suunnitteluun ja päätöksentekoon. Pykälän mukaan lain mukaiset alueidenkäyttöä koskevat tavoitteet ja suunnitelmat olisi, siten kuin erikseen säädetään, otettava huomioon suunniteltaessa ja päätettäessä muun lainsäädännön nojalla yhdyskuntien kehittämisestä, rakentamisesta ja ympäristön käytön järjestämisestä.
4 §.Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmä. Pykälässä olisivat yleiset säännökset alueidenkäytön suunnittelujärjestelmästä, johon kuuluisivat nykyiseen tapaan valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava, yleiskaava, kuntien yhteinen yleiskaava ja asemakaava. Kunkin kaavamuodon tehtävistä ja tarkoituksesta säädettäisiin yksityiskohtaisemmin asianomaista kaavaa koskevissa säännöksissä. Samoin valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita ja kuntien yhteistä yleiskaavaa kuvataan asianomaisissa luvuissa. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 4 §:ää alueidenkäytön suunnittelujärjestelmästä.
5 §.Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet. Pykälässä säädettäisiin alueidenkäytön suunnittelun tavoitteista. Tavoitteita toteuttavista kaavojen sisältövaatimuksista säädettäisiin kunkin kaavamuodon osalta jäljempänä tässä laissa. Tavoitteet ohjaisivat kaavoitustoimen järjestämistä, mutta ne eivät voisi olla yksittäistä kaavaa koskevan päätöksen muutoksenhaun perusteena. Voimassa olevaan lakiin verrattuna tavoitteisiin lisättäisiin ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista sekä kansallista turvallisuutta koskevat kohdat. Lisäksi muutamien kohtien terminologiaa ajantasaistettaisiin vastaamaan muualla lainsäädännössä käytettyjä termejä. Muutoin pykälä vastaisi voimassa olevan lain 5 §:ää alueidenkäytön suunnittelun tavoitteista.
6 §.Kansallinen turvallisuus alueidenkäytössä. Pykälässä säädettäisiin kansallisesta turvallisuudesta alueidenkäytössä. Pykälän mukaan alueidenkäytön suunnittelussa on turvattava maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden ja rajavalvonnan, väestönsuojelun sekä huoltovarmuuden edellyttämät tarpeet ja varmistettava, ettei niistä vastaavien tahojen toimintamahdollisuuksia heikennetä. Pykälä tulisi ottaa huomioon kaikessa kaavoituksessa. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 4 a §:ää.
Maanpuolustuksen turvattavat tarpeet liittyisivät muun muassa aluevalvonnan, varuskuntien, ampuma- ja harjoitusalueiden, varikoiden, Puolustusvoimien määrittelemien strategisten kumppaneiden ja maanpuolustusta koskevan puolustusteollisuuden kannalta tarpeellisten toimintojen järjestämiseen. Lisäksi maanpuolustuksen turvattavat tarpeet liittyisivät niin kahden- tai monenväliseen puolustusyhteistyöhön eri valtioiden kesken kuin myös Pohjois-Atlantin liiton yhteisen puolustuksen toimeenpanoon ja muihin Suomea sitoviin maanpuolustusta koskeviin kansainvälisiin velvoitteisiin. Ampuma-alueisiin kuuluisivat Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen ampumaratojen ja -alueiden lisäksi myös muut maanpuolustuksen kannalta tärkeät ampumaradat. Rajavalvonnan ja rajaturvallisuuden turvattavat tarpeet liittyisivät rajaturvallisuustehtävien hoitamiseen esimerkiksi alueilla, joilla on rajavalvontatekniikkaa. Väestönsuojelun osalta olisi turvattava esimerkiksi johtokeskusten, väestönsuojien ja muiden väestönsuojelun toimintojen tarpeet. Huoltovarmuuden tarpeet alueidenkäytössä liittyisivät esimerkiksi kriittisen infrastruktuurin, kuten sähkö-, liikenne- ja energiaverkkojen, viestintäverkkojen sekä vesi- ja jätehuollon kehittämiseen ja turvaamiseen, elintarvikehuollon ja -jakelun kannalta merkittäviin toimintoihin sekä terveydenhuollon toimivuuden kannalta merkittäviin toimintoihin kuten sairaaloihin.
Pykälän tarkoituksena olisi korostaa tarvetta ennakollisesti ottaa huomioon kaavoituksessa kansallisen turvallisuuden turvaamiseen tarvittavien alueiden kehittämismahdollisuudet sekä estää se, ettei maanpuolustuksesta, rajaturvallisuudesta ja rajavalvonnasta, väestönsuojelusta sekä huoltovarmuudesta vastaavien tahojen toimintamahdollisuuksia heikennetä muulla alueidenkäytöllä.
Alueidenkäytön suunnittelussa olisi selvitettävä 78 §:n mukaisesti yhteistyössä asianomaisten viranomaisten kanssa laadittavan kaavan merkittävät vaikutukset kansalliseen turvallisuuteen.
7 §.Suuronnettomuusvaaraa aiheuttavat tuotantolaitokset ja toiminnot kaavoituksessa. Pykälän 1 momentin mukaan vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta sekä neuvoston direktiivin 96/82/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/18/EU (Seveso III -direktiivi) 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut suuronnettomuusvaaraa aiheuttavat, vaarallisia aineita käsittelevät ja varastoivat tuotantolaitokset olisi sijoitettava riittävän etäälle asuinalueista, yleisessä käytössä olevista rakennuksista ja alueista, virkistysalueista, luonnon kannalta erityisen herkistä alueista sekä mahdollisuuksien mukaan maanteiden ja rautateiden pääväylistä. Käytännössä riittävä etäisyys määriteltäisiin tapauskohtaisesti ja se riippuisi muun muassa tuotantolaitoksen ja alueen ominaisuuksista. Suuronnettomuuksien vaara olisi lisäksi otettava huomioon kaavoituksessa olemassa olevien suuronnettomuusvaaraa aiheuttavien tuotantolaitosten läheisyydessä. Säännöksen tarkoituksena olisi, että suuronnettomuuksien vaara otetaan huomioon suuronnettomuusvaaraa aiheuttavia tuotantolaitoksia sijoitettaessa ja laajennettaessa sekä kaavoitettaessa olemassa olevien suuronnettomuusvaaraa aiheuttavien tuotantolaitosten läheisyydessä olevia alueita. Kaavoitettaessa tulisi ottaa huomioon myös suuronnettomuusvaaraa aiheuttavien tuotantolaitosten toiminnan mahdollinen laajenemisvara, evakuointitarpeet ja pelastuslaitoksen toimintaedellytykset. Säännöksellä pantaisiin osaltaan täytäntöön Seveso III -direktiivin 13 artiklan maankäytön suunnittelua koskevia säännöksiä ja 15 artiklan yleisön kuulemista ja osallistumista koskevia säännöksiä. Mainitussa 13 artiklassa säädetään muun muassa, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että suuronnettomuuksien ehkäisemisen ja niiden ihmisten terveyteen ja ympäristöön kohdistuvien seurausten rajoittamisen tavoite otetaan huomioon jäsenvaltioiden maankäytön suunnittelussa. Säännös olisi uusi. Nykyisin Seveso III -direktiivin 13 ja 15 artiklan maankäytön suunnittelua koskevat säännökset sekä yleisön kuulemista ja osallistumista koskevat säännökset on toimeenpantu valtakunnallisilla alueidenkäyttötavoitteilla ja ympäristöministeriön ohjekirjeellä (22.6.2015/YM4/501/2015). Säännöksen johdosta ohjekirje olisi jatkossa tarpeeton.
Pykälän 2 momentin mukaan suuronnettomuusvaaraa aiheuttavien tuotantolaitosten sijoittamiseen sopivia alueita tai jo olemassa olevien suuronnettomuusvaaraa aiheuttavien laitosten läheisyyteen kaavoitettaessa olisi pyydettävä lausunto Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (Tukes) ja kyseisen alueen hyvinvointialueen pelastusviranomaiselta. Tukes määrittelee kemikaaliturvallisuuslupakäsittelyn yhteydessä niin sanotut konsultointivyöhykkeet laajamittaista kemikaalien käsittelyä ja varastointia harjoittaville laitoksille. Konsultointivyöhykkeet muodostetaan laitosten riskeistä tiedossa olevien arvioiden perusteella. Konsultointivyöhykkeet ovat apuna arvioitaessa lausuntopyynnön tarvetta.
Pykälän 3 momentin mukaan mitä 1 ja 2 momentissa säädetään suuronnettomuusvaaraa aiheuttavista tuotantolaitoksista, koskisi myös muita vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa (390/2005) tarkoitettuja laajamittaisia tuotantolaitoksia. Mainituilla tuotantolaitoksilla tarkoitettaisiin muita kuin Seveso III -direktiivin mukaisia tuotantolaitoksia, jotka harjoittavat kemikaalien laajamittaista käsittelyä tai varastointia.
Suomessa on kansallisella lainsäädännöllä asetettu kemikaaliturvallisuusvaatimuksia Seveso III -direktiivin mukaisten suuronnettomuusvaarallisten laitosten lisäksi myös edellä mainituille muille tuotantolaitoksille. Direktiivin mukaiset vaatimukset laitosten sijoittamisessa ja lähialueen kaavoituksessa olisi tärkeää huomioida kaikkien laajamittaista kemikaalitoimintaa harjoittavien laitosten kohdalla kokonaisturvallisuuden varmistamiseksi. Näiden tuotantolaitosten mahdollisten onnettomuuksien riskit ja vaikutusalueet voivat olla yhteiskunnan kannalta jopa merkittävämpiä kuin Seveso III -direktiivin mukaisilla laitoksilla.
Pykälän 4 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään suuronnettomuusvaaraa aiheuttavista tuotantolaitoksista, koskisi myös pelastuslain (379/2011) 48 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohdassa tarkoitettuja ratapihoja ja satama-alueita. Tällaisten ratapihojen ja satama-alueiden sijoittamiseen tarkoitettuja alueita tai tällaisten jo olemassa olevien ratapihojen ja satama-alueiden läheisyyteen kaavoitettaessa olisi pyydettävä lausunto Liikenne- ja viestintävirastolta ja hyvinvointialueen pelastusviranomaiselta.
8 §.Yhteistyövelvoite eräillä kaupunkiseuduilla. Pykälässä säädettäisiin kuntien yhteistyövelvoitteesta Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kaupunkiseuduilla. Pykälän mukaan näihin kaupunkiseutuihin kuuluvien kuntien olisi tehtävä yhteistyötä alueidenkäytön, asumisen ja liikennejärjestelmän suunnittelun yhteensovittamista koskevissa asioissa kaupunkiseuduillaan ja valtion viranomaisten, joiden toimialaa koskevia asioita yhteistyössä käsiteltäisiin, olisi osallistuttava yhteistyöhön. Yhteistyötä olisi tehtävä asioissa, joihin liittyy seudullisia suunnittelu- tai yhteensovittamistarpeita. Näitä olisivat esimerkiksi alueidenkäytön, asumisen ja liikennejärjestelmän pidemmän aikavälin kehittämisen periaatteet sekä merkittävät ratkaisut, joiden vaikutukset ovat vähintään seudullisia. Yhteistyö olisi luonteeltaan jatkuvaa.
Vastaavaa yhteistyövelvoitetta ei ole voimassa olevassa laissa. Pykälän tarkoituksena olisi vahvistaa suurimmilla kaupunkiseuduilla kaupunkiseudun kuntien keskinäistä sekä kaupunkiseudun kuntien ja valtion välistä yhteistyötä alueidenkäytön, asumisen ja liikennejärjestelmän suunnittelun yhteensovittamista koskevissa asioissa. Pykälän tarkoituksena olisi myös turvata yhteistyön jatkuvuus ja sitouttaa kaupunkiseutujen kuntia sekä valtiota pitkäjänteiseen kehittämiseen, jolla luotaisiin edellytyksiä esimerkiksi kaupunkiseutujen kestävälle yhdyskuntarakenteelle, tarvetta vastaavalle monipuoliselle asuntotuotannolle sekä toimivalle, turvalliselle ja kestävälle liikennejärjestelmälle.
Yhteistyövelvoite koskisi Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kaupunkiseutuja, jotka ovat väestömäärältään Suomen suurimmat kaupunkiseudut. Näillä seuduilla tehdään nykyään epämuodollista yhteistyötä alueidenkäytön, asumisen ja liikennejärjestelmän suunnittelun sekä yhteensovittamisen osalta ja niillä on voimassa 12-vuotiset maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimukset, jotka on solmittu valtion ja kaupunkiseutuihin kuuluvien kuntien välillä. Kaupunkiseudut ovat myös Euroopan laajuista liikenneverkkoa (Trans-European Transport Network, TEN-T) koskevan asetuksen mukaisia kaupunkisolmukohtia, joissa tulee laatia kestävän kaupunkiliikkumisen seudullinen suunnitelma (sustainable urban mobility plan, SUMP) 31.12.2027 mennessä.
Kaupunkiseutuihin kuuluvat kunnat voisivat sopia yhdessä yhteistyöhön osallistuvista kunnista kaupunkiseuduillaan. Yhteistyöhön osallistuvien kuntien määrittelyssä voitaisiin huomioida työssäkäyntiin, asiointiin ja muuhun päivittäiseen liikkumiseen perustuva toiminnallinen kaupunkiseutu. Kaupunkiseuduilla ei pykälässä viitattaisi seutukuntiin, jotka ovat Euroopan unionin tilastollisen aluejakojärjestelmän taso. Yhteistyöhön osallistuvien kuntien joukko voisi muuttua tarpeen mukaan.Joillain kaupunkiseuduilla yhteistyön osapuolena voisi olla myös maakunnan liitto tai muu kuntayhtymä.
Pykälän mukaan valtion viranomaisten, joiden toimialaa koskevia asioita yhteistyössä käsiteltäisiin, olisi osallistuttava yhteistyöhön. Tällaisia viranomaisia olisivat ainakin Lupa- ja valvontavirasto, elinvoimakeskukset, Väylävirasto sekä Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Esimerkiksi Väylävirasto ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficom osallistuisivat yhteistyöhön toimialaansa liittyvissä kysymyksissä virastolakiensa mukaisesti. Lupa- ja valvontavirasto sekä elinvoimakeskukset osallistuisivat yhteistyöhön 13 ja 14 §:ssä määriteltyjen tehtävien mukaisesti. Yhteistyöhön osallistuisivat myös esimerkiksi ympäristöministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö toimialallaan valtakunnallista koordinaatiota ja yhteensovittamista koskevissa asioissa.
Valtion viranomaisten rooli yhteistyössä olisi edistää laajempien valtakunnallisten näkökulmien ja tavoitteiden huomioimista osana kaupunkiseudulla tehtävää alueidenkäytön, asumisen ja liikennejärjestelmän suunnittelun yhteensovittamisesta. Valtion viranomaisten tehtävänä olisi huolehtia ainakin siitä, että yhteistyö edistäisi valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden (20 §:n mukaisesti) toteutumista ja valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimeenpanoa. Valtion viranomaiset osallistuisivat yhteistyöhön asiantuntijoina toimialaansa liittyvissä kysymyksissä. Käytännössä valtion viranomaiset voisivat osallistua esimerkiksi seudullisten alueidenkäytön, asumisen ja liikennejärjestelmän yhteensovittamista koskevien suunnitelmien laadintaan ja päivittämiseen, suunnittelun tietopohjan kehittämiseen sekä jatkuvaan yhteistyöhön, jota tehdään seutujen erilaisissa yhteistyöryhmissä ja jossa luodaan yhteistä tilannekuvaa ja tahtotilaa kaupunkiseudun alueidenkäytön, asumisen ja liikennejärjestelmän kehittämisestä.
Yhteistyövelvoitetta koskeva säännös ei edellyttäisi kaavan tai muunkaan suunnitelman laatimista kaupunkiseudulle. Käytännössä alueidenkäytön, asumisen ja liikennejärjestelmän suunnittelun yhteensovittamista koskevassa yhteistyössä voitaisiin kuitenkin hyödyntää käytössä olevia kaupunkiseutusuunnittelun muotoja ja välineitä. Näitä ovat esimerkiksi seudulliset kaupunkiseutusuunnitelmat, MAL-suunnitelmat, rakennemallit tai -suunnitelmat, kehityskuvat ja liikennejärjestelmäsuunnitelmat, joissa on huomioitu alueidenkäytön ja liikennejärjestelmän yhteensovittaminen. Yhteistyöllä luotaisiin edellytyksiä MAL-sopimuksille, joissa osapuolet sitoutuisivat yhteisesti sovittaviin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin kaupunkiseudun kehittämiseksi. Yhteistyö ei kuitenkaan johtaisi välttämättä MAL-sopimuksiin, jotka kuuluvat sopimusvapauden piiriin.
Pykälän velvoittama yhteistyö voitaisiin järjestää kaupunkiseuduilla eri tavoin. Yhteistyön järjestämisessä voitaisiin hyödyntää kuntalain 49 §:n mukaisia yhteistyömahdollisuuksia. Käytännössä yhteistyön järjestämisessä voitaisiin tukeutua nykyisiin yhteistyön rakenteisiin ja käytäntöihin. Niitä olisi tärkeä myös kehittää alueidenkäytön, asumisen ja liikennejärjestelmän suunnittelun yhteensovittamisen mahdollistamiseksi.
9 §.Suunnittelutarvealue. Suunnittelutarvealueita olisivat pykälän 1 momentin mukaan suoraan lain nojalla alueet, joilla rakentamisen tiivistymisen tai yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien rakentamisen tai niiden toteuttamisedellytysten tai vapaa-alueiden järjestämisen tai niiden toteuttamisedellytysten turvaamisen takia on syytä erityisesti harkita uuden rakentamisen määrää ja sijoittumista. Säännös vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 16 §:n 1 momenttia. Tiivistymisen seurauksiin liittyisi myös tarve asutusta palvelevien vapaa-alueiden järjestämiseen. Osalle tällaisista alueista olisi tarkoituksenmukaista laatia asemakaava ja tavanomaista lupamenettelyä laajempaa harkintaa tarvittaisiin suunnittelun edellytysten turvaamiseksi. Tällaisia alueita olisivat esimerkiksi nykyisten asemakaavojen välittömät lievealueet. Suoraan lain nojalla suunnittelutarvealueita voisivat olla myös sellaiset alueet, joille asemakaavan laatiminen ei olisi tarkoituksenmukaista esimerkiksi vähäisen rakentamispaineen tai alueelle tavoiteltavan rakentamisen määrän vähäisyyden takia, mutta joilla kuitenkin yhdyskuntateknisen verkostojen ja liikenneväylien rakentamisen tai niiden toteuttamisedellytysten turvaamisen takia olisi tarvetta tavanomaista lupamenettelyä laajemmalle harkinnalle.
Suunnittelutarvealuetta koskevia säännöksiä sovellettaisiin ehdotetun 2 momentin mukaan myös sellaiseen rakentamiseen, joka ympäristövaikutustensa merkittävyyden vuoksi edellyttää tavanomaista laajempaa harkintaa. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 16 §:n 2 momenttia. Säännös koskisi esimerkiksi vähittäiskaupan suuryksiköitä, teollisuuslaitoksia, tuulivoimaloita sekä suurinta osaa maa-asenteisista aurinkovoimaloista. Säännöksessä tarkoitettuna rakentamisena pidettäisiin myös esimerkiksi tehokkaampaa asuinrakentamista kuten kerrostaloja sekä laajempia ja vaikutuksiltaan merkittävämpiä työpaikka- ja palvelurakennuksia.
Pykälän 3 momentin mukaan yleiskaavassa tai rakennusjärjestyksessä voitaisiin myös osoittaa alueita, joilla suunnittelutarveharkinta on tarpeen. Säännös vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 16 §:n 3 momenttia. Yleiskaavassa tai rakennusjärjestyksessä voitaisiin osoittaa suunnittelutarvealueeksi alue, jolle sen sijainnin vuoksi olisi odotettavissa suunnittelua edellyttävää yhdyskuntakehitystä tai jolla erityisten ympäristöarvojen tai ympäristöhaittojen vuoksi olisi tarpeen suunnitella alueidenkäyttöä. Tällainen alue voisi olla esimerkiksi rakentamisen painealue tai alue, jolla on erityisiä maisemallisia tai rakennettuun ympäristöön liittyviä arvoja. Suunnittelua edellyttäviä ympäristöhaittoja saattaa esiintyä esimerkiksi vilkkaasti liikennöidyn liikenneväylän tai teollisuusalueen lähistöllä. Näillä alueilla suunnittelutarveharkintaa tarvitaan tulevan yksityiskohtaisemman suunnittelun edellytysten turvaamiseksi.
Yleiskaavassa tai rakennusjärjestyksessä määritelty suunnittelutarvealue olisi voimassa enintään 10 vuotta kerrallaan. Säännös vastaisi voimassa olevan lain säännöstä.
Pykälän 4 momentin mukaan rakentamisen sijoittamisen edellytyksistä suunnittelutarvealueella säädettäisiin rakentamislain 46 §:ssä.
Pykälän 5 momentin mukaan suunnittelutarvealuetta koskeva säännös ei koskisi 73 §:ssä tarkoitettua ranta-aluetta. Säännös vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa säännöstä.
10 §.Yhteistyökeskustelu. Pykälän mukaan kunnan ja Lupa- ja valvontaviraston kesken olisi käytävä vähintään kerran kahdessa vuodessa yhteistyökeskustelu, jossa käsitellään kunnan alueidenkäytön suunnitteluun ja sen kehittämiseen, vireillä oleviin ja lähiaikoina vireille tuleviin merkittäviin kaava-asioihin sekä kunnan ja Lupa- ja valvontaviraston yhteistyöhön liittyviä kysymyksiä. Pykälä vastaisi muutoin voimassa olevan lain 8 §:ää, mutta velvoitetta vuosittaisista yhteistyökeskusteluista harvennettaisiin. Jatkossa riittäisi, että yhteistyökeskustelu käytäisiin kerran kahdessa vuodessa, mutta tarpeen mukaan yhteistyökeskusteluja olisi kunnan ja Lupa- ja valvontaviraston niin sopiessa mahdollista käydä useamminkin. Yhteistyökeskustelu voitaisiin tarvittaessa käydä myös samanaikaisesti usean kunnan kanssa tai laajemmin kuntaryhmittäin, kuten aiemmin on joidenkin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten alueella toimittu.
11 §.Kaavan laatijan pätevyys. Pykälän mukaan kaavan laatijalla olisi oltava suunnittelutehtävään soveltuva korkeakoulututkinto ja tehtävän vaativuuden edellyttämä riittävä kokemus. Pykälä vastaisi voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 3 §:ää.
Korkeakoulututkinnon tuoma kelpoisuus koskee korkeakoulututkintojen järjestelmästä annetun asetuksen (464/1998) 10 §:n mukaan henkilöä, joka on suorittanut alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon taikka ammattikorkeakoulututkinnon tai ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tai ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon.
Suoritetun korkeakoulututkinnon soveltuvuutta samoin kuin säännöksen edellyttämää kokemusta arvioitaessa olisi kiinnitettävä huomiota kulloisenkin kaavoitustehtävän vaatimusten mukaisesti muun muassa yhdyskuntakehityksen, rakennuskulttuurin, kaavoitukseen liittyvien ympäristö-, maisema- ja liikennekysymysten sekä taloudellisten ja sosiaalisten kysymysten tuntemukseen. Myös kaavan laadintaan liittyvien selvitys-, vuorovaikutus- ja päätöksentekomenettelyjen hallintaan sekä kaavatasosta riippuen kaavan toteuttamiseen kuuluvien rakennussuunnittelun ja kiinteistöteknisten kysymysten tuntemukseen olisi kiinnitettävä huomiota. Varsinkin laaja-alaiset tai muutoin merkittävät kaavoitustehtävät edellyttävät yleensä useiden henkilöiden kokemuksen ja koulutuksen tuoman ammattitaidon yhdistämistä. Tällöin kaavan laadinnassa vastuullisena olevan henkilön pätevyyden arvioinnissa korostuisi erityisesti kyky hallita ja johtaa kaavoitustyön kokonaisuutta.
2 luku. Viranomaisen tehtävät
12 §.Ympäristöministeriön tehtävät. Pykälässä säädettäisiin ympäristöministeriön tehtävistä. Tehtävät säilyisivät voimassa olevan lain mukaisina. Pykälän 1 momentin mukaan ympäristöministeriölle kuuluisi alueidenkäytön suunnittelun yleinen kehittäminen ja ohjaus voimassa olevan lain tapaan.
Pykälän 2 momentin mukaan ympäristöministeriö vastaisi 3 luvussa tarkoitettujen valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden valmistelusta. Tehtävä vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa valmistelutehtävää. Nykyisin valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden valmistelusta säädetään voimassa olevan lain 23 §:ssä, jonka mukaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden valmistelusta huolehtii ympäristöministeriö. Voimassa olevassa laissa ympäristöministeriön tehtäviä koskevassa pykälässä ei erikseen mainita valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden valmistelua, mutta selvyyden vuoksi tehtävästä säädettäisiin myös tässä pykälässä.
Pykälän 3 momentin mukaan ympäristöministeriö vastaisi 13 luvussa tarkoitetun merialuesuunnittelun yleisestä kehittämisestä ja ohjauksesta sekä yhteistyöstä naapurivaltioiden kanssa. Säännös vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa säännöstä.
13 §.Lupa- ja valvontaviraston tehtävät. Pykälän 1 momentin mukaan Lupa- ja valvontaviraston tehtävänä olisi tukea kunnan alueidenkäytön suunnittelua. Säännös vastaisi pääpiirteissään voimassa olevassa laissa olevaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen edistämistehtävää. Lupa- ja valvontaviraston alueidenkäytön tukemistehtävään kuuluisi muun muassa kuntien neuvominen alueidenkäyttöä koskevissa kysymyksissä. Lupa- ja valvontaviraston olisi tarvittaessa annettava neuvontaa esimerkiksi alueidenkäytön ja muiden ympäristöllisten menettelyjen yhteensovittamista koskevissa asioissa merkityksellisten näkökulmien huomioimiseksi riittävän aikaisessa vaiheessa. Tällaisia yhteensovittamista edellyttäviä asioita olisivat esimerkiksi erilaiset ympäristölliset lupamenettelyt, ympäristövaikutusten arviointimenettelyt sekä vesien- ja merenhoidon suunnitelmat. Lupa- ja valvontavirasto antaisi kunnille neuvontaa erilaisten hankkeiden ja suunnitelmien vaatimien arviointi-, selvitys- ja lupamenettelyjen kokonaisuudesta riittävän tiedonvaihdon varmistamiseksi, menettelyiden sujuvoittamiseksi sekä esimerkiksi erilaisten lupa-asioiden käsittelyyn liittyvien kysymysten tunnistamiseksi. Tukemistehtävään kuuluisi myös osallistuminen kaavoja koskeviin viranomais- ja työneuvotteluihin, lausuntojen antaminen kaavojen laatimisvaiheissa ja alueidenkäyttöä koskevan koulutuksen järjestäminen kunnille. Selvyyden vuoksi todettakoon, että tukemistehtävä ei tarkoittaisi taloudellista tukemista, esimerkiksi valtionavustuksia tai muita taloudellisia tukia.
Pykälän 2 momentin mukaan Lupa- ja valvontaviraston olisi valvottava, että kaavoituksessa ja muussa alueiden käytössä otetaan huomioon vaikutuksiltaan valtakunnalliset ja merkittävät maakunnalliset asiat. Valvontatehtävä koskisi voimassa olevan lain tapaan sekä maakuntien että kuntien kaavoitusta. Säännös vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvontatehtävää.
14 §.Elinvoimakeskuksen tehtävät. Pykälän mukaan elinvoimakeskus edistäisi alueellaan alueidenkäytön toimivuutta ja kestävyyttä. Elinvoimakeskuksen alueidenkäytön edistämistehtävään kuuluisi kestävän yhdyskuntarakenteen, kiertotalouden ja luonnon monimuotoisuuden sekä ilmasto- ja kulttuuriympäristötavoitteiden edistäminen rakennetussa ympäristössä. Edistämisellä tarkoitettaisiin sellaisia tehtäviä, jotka eivät olisi päällekkäisiä Lupa- ja valvontaviraston toimivaltaan kuuluvien ehdotetun 13 §:n mukaisten alueidenkäytön tuki- ja valvontatehtävien kanssa. Edistämistehtävään kuuluisivat muun muassa osallistuminen alueensa sidosryhmien alueidenkäyttöä, kulttuuriympäristöjä ja maisemanhoitoa koskeviin kehittämishankkeisiin, -ohjelmiin ja yhteistyöryhmiin sekä liikenteeseen liittyvien alueidenkäytön tavoitteiden edistämiseen. Edistämistehtävään kuuluisi myös alueidenkäytön ja liikenteen yhteensovittamisen edistäminen muun muassa osallistumalla alueellaan alueidenkäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamiseksi tehtävään yhteistyöhön (ehdotetun 8 §:n mukaisesti), maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusmenettelyihin sekä liikenne- ja liikennejärjestelmäsuunnitteluun. Alueidenkäytön näkökulmana olisi erityisesti kestävä yhdyskuntarakenne ja saavutettavuus eri kulkutavoilla. Edistämistehtävään kuuluisi myös toimiminen alueidenkäytön asiantuntijana elinvoimakeskuksen omissa ohjelmissa ja tehtävissä, joissa käsitellään rakentamista, alueidenkäyttöä tai kulttuuriympäristöjä. Tehtävä sisältäisi esimerkiksi osallistumisen alueidenkäytön ja kulttuuriympäristön asiantuntijana elinvoimakeskuksen sidosryhmäyhteistyöhön ja viraston muiden tehtävien perusteella annettaviin lausuntoihin ja päätöksiin.
15 §.Maakunnan liiton tehtävät. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevia säännöksiä vastaavasti maakunnan liiton tehtävistä. Pykälän 1 momentin mukaan maakunnan liiton tehtävänä olisi nykyiseen tapaan maakunnan suunnittelu sekä merialuesuunnittelu.
Pykälän 2 momentin mukaan maakunnan liiton olisi huolehdittava maakunnan suunnittelun edellyttämästä alueidenkäytön, aluerakenteen, rakennetun ympäristön sekä kulttuuri- ja luon-nonympäristön tilan ja kehityksen seurannasta alueellaan. Seurantatehtävästä säädetään nykyään maankäyttö- ja rakennusasetuksessa.
16 §.Kunnan tehtävät. Pykälässä säädettäisiin kunnan tehtävistä. Pykälän 1 momentin mukaan kunnan olisi voimassa olevaa lakia vastaavasti huolehdittava alueidenkäytön suunnittelusta alueellaan ja kunnalla olisi oltava käytettävissään tehtäviin riittävät voimavarat ja asiantuntemus.
Pykälän 2 momentin mukaan kunnan olisi huolehdittava kaavoitustehtäviensä hoidon edellyttämästä alueidenkäytön, rakentamisen ja rakennetun ympäristön sekä kulttuuri- ja luonnonympäristön tilan ja kehityksen seurannasta alueellaan. Seurantatehtävästä säädetään nykyään maankäyttö- ja rakennusasetuksessa.
Pykälän 3 momentin mukaan kunnassa, jonka asukasluku on yli 6 000, olisi oltava kaavoittaja, jolla on kunnan kaavoitustehtävien hoidon edellyttämä pätevyys. Kaavoittaja voisi myös olla kuntien yhteinen tai kunta voi antaa tehtävän sopimuksen nojalla toisen kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevan kaavoittajan hoidettavaksi. Momentti vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa säännöstä.
Pykälän 4 momentin mukaan ympäristöministeriö voisi erityisestä syystä myöntää määräajaksi kunnalle poikkeuksen 3 momentissa säädetyn velvoitteen täyttämisestä. Momentti vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa säännöstä. Poikkeuksia on myönnetty muutamia maankäyttö- ja rakennuslain voimassaolon aikana.
17 §.Suomen ympäristökeskuksen tehtävät. Pykälässä säädettäisiin Suomen ympäristökeskuksen tehtävistä. Voimassa olevassa laissa ei ole erillistä Suomen ympäristökeskuksen tehtäviä koskevaa pykälää, mutta säännös lisättäisiin selvyyden vuoksi, koska Suomen ympäristökeskus hoitaa alueidenkäyttölain mukaisia viranomaistehtäviä.
Pykälän 1 momentin mukaan Suomen ympäristökeskus vastaisi 15 luvussa tarkoitetusta valtioiden rajat ylittäviin ympäristövaikutuksiin liittyvästä ilmoitusmenettelystä ja neuvottelujen käymisestä. Suomen ympäristökeskus hoitaa nykyäänkin kyseistä tehtävää voimassa olevan lain mukaisesti.
Pykälän 2 momentin mukaan Suomen ympäristökeskuksen olisi tuotettava alueidenkäyttöä ja alue- ja yhdyskuntarakennetta koskevaa tietoa sekä toteutettava alueidenkäytön seurantaan liittyviä tehtäviä. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 2 §:n mukaan ympäristöministeriön on järjestettävä alueidenkäytön ja rakennetun ympäristön tilan ja kehityksen seuranta ja sen kannalta tarpeellisten tietojärjestelmien ylläpito. Käytännössä Suomen ympäristökeskus hoitaa tätä tehtävää ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen välisen sopimuksen perusteella. Tehtävä ehdotetaan säädettäväksi tällä perusteella suoraan Suomen ympäristökeskukselle.
Pykälän 3 momentissa olisi informatiivinen viittaus Suomen ympäristökeskuksesta annetun lain (1069/2009) 1 §:ssä säädettyihin Suomen ympäristökeskuksen tehtäviin.
3 luku. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
18 §.Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoitus ja sisältö. Pykälässä säädettäisiin valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoituksesta ja sisällöstä. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoitus ja tehtävät säilyisivät pääosin nykyisen lain kaltaisena.
Pykälän 1 momentin mukaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoituksena olisi alueidenkäyttöä ja aluerakennetta koskevien valtakunnallisten ja kansainvälisten tarpeiden toteutumisen edistäminen. Valtakunnallisilla alueidenkäyttötavoitteilla linjattaisiin alueidenkäyttöä valtakunnallisesti merkittävissä asioissa, jotka ovat tarpeen ottaa huomioon valtion viranomaisten toiminnassa ja alueidenkäytön suunnittelussa. Tavoitteiden avulla sovitettaisiin yhteen alueidenkäyttöä ja aluerakennetta koskevia valtion eri sektoreiden valtakunnallisia tarpeita yhdeksi valtakunnalliseksi näkemykseksi sekä edistettäisiin niiden toteutumista alueidenkäytön ja sen suunnittelun keinoin. Näin tavoitteissa huomioon otettavina ja yhteen sovitettavana ovat mm. alueidenkäyttöön liittyvät liikenne- tai ilmastopoliittiset tarpeet, joita ilmentävät niitä koskevat valtakunnalliset suunnitelmat ja päätökset, kuten valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma tai ilmastopolitiikan suunnitelmat. Tavoitteilla olisi myös mahdollista luoda edellytykset valtakunnallisten hankkeiden ja alueidenkäyttöratkaisujen tarkoituksenmukaiselle toteuttamiselle. Lisäksi tavoitteilla voitaisiin edistää kansainvälisten sopimusten täytäntöönpanoa. Tavoitteet edistävät alueidenkäytön suunnittelun ennakoitavuutta valtakunnallisesti merkittävissä asioissa, mikä edesauttaa kestävien maankäyttöratkaisujen tekemistä ja sujuvoittaa alueidenkäytön suunnittelua ja siihen liittyvää viranomaisyhteistyötä.
Pykälän 2 momentissa määriteltäisiin ne asiat, joita valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet voisivat koskea. Tavoitteet kohdentuisivat asioihin, joilla on aluerakenteen, alueidenkäytön, kansallisen turvallisuuden, huoltovarmuuden, liikennejärjestelmän, viestintäverkkojen tai energiahuollon kannalta kansainvälinen tai valtakunnallinen merkitys, merkittävä vaikutus kansainväliseesti tai valtakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuri- tai luonnonperintöön; taikka valtakunnallisesti merkittävä vaikutus ilmastonmuutoksen hillintään tai ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, luonnon monimuotoisuuteen, luonnonvarojen kestävään käyttöön tai ympäristöhaittojen välttämiseen. Momentti vastaisi pääosin nykyisen lain 22 §:n 2 momenttia, mutta siihen olisi lisätty maininta kansallisesta turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta. Lisäksi nykyisessä laissa mainittu ekologinen kestävyys korvattaisiin ilmastonmuutoksen hillinnällä ja siihen sopeutumisella, luonnon monimuotoisuudella ja luonnonvarojen kestävällä käytöllä. Momentissa ei nykyisestä laista poiketen mainittaisi enää erikseen aluerakenteen taloudellisuutta, koska taloudellisuusnäkökohdat ovat joka tapauksessa kiinteä osa aluerakennetta.
Pykälän 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu kansainvälinen merkitys liittyisi valtioiden rajat ylittäviin alueidenkäytön tai aluerakenteen kehittämiskysymyksiin tai Euroopan unionin säädösten tai kansainvälisten sopimusten täytäntöönpanoon alueidenkäytön osalta. Keskeisimmät valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin liittyvät kansainväliset sopimukset ovat: YK Kestävän kehityksen tavoitteet - Agenda 2030, Pariisin ilmastosopimus (SopS 75/2016), YK Habitat III – Uusi kaupunkikehitysohjelma, Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus (SopS 78/1994), Maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemista koskeva yleissopimus (SopS 19/1987), Euroopan rakennustaiteellisen perinnön suojelua koskeva yleissopimus (SopS 10/1992), Eurooppalainen yleissopimus arkeologisen perinnön suojelusta (SopS 26/1995) sekä Eurooppalainen maisemayleissopimus (SopS 14/2006). Vastaavasti valtakunnallisuutta määrittelevänä ominaisuutena olisi asian merkityksen tai vaikutusten ulottuminen koko maan tai laajemmalle kuin yhden maakunnan alueelle. Tällaisia ovat monet aluerakenteen, liikennejärjestelmän, energiahuollon ja muun yhteiskunnan toimivuuden kannalta keskeisten toimintojen ja infrastruktuurin kehittämiseen liittyvät tarpeet. Tavoitteet voivat koskea aluerakenteen kannalta valtakunnallisesti merkittäviä aluekokonaisuuksia, kuten saariston kehittämiseen liittyviä alueidenkäytön kysymyksiä, joilla voidaan turvata mahdollisuuksia väestölle riittävään toimeentuloon, liikkumiseen ja peruspalvelujen saantiin sekä suojaamaan saariston maisemakuvaa ja luontoa ympäristöhaitoilta. Tavoitteet voivat koskea myös huoltovarmuuden ja maanpuolustukseen turvaamiseen liittyviä tarpeita, kuten esimerkiksi valtakunnallisesti kattavaa ampumarataverkostoa. Rakennettuun ympäristöön on sitoutunut valtaosa Suomen kansallisvarallisuudesta, joten rakennettua ympäristöä koskevat ratkaisut vaikuttavat merkittävästi kansantalouteen pitkälle tulevaisuuteen. Tämän vuoksi valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa voidaan käsitellä asioita, jotka ovat alueidenkäytön tai aluerakenteen taloudellisuuden kannalta merkittäviä.
Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukainen merkittävä vaikutus kansainvälisesti tai valtakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuri- tai luonnonperintöön kohdistuisi maailmanperintökohteisiin, valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin, valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin ja valtakunnallisesti merkittäviin arkeologisiin kohteisiin sekä näitä koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin. Myös alueeltaan suppeissa kohteissa muun muassa rakennushistorialliset tai rakennustaiteelliset arvot taikka historialliseen tapahtumaan, perinteeseen tai kehityskulkuun liittyvät näkökohdat saattavat korostaa valtakunnallista merkittävyyttä.
Alueidenkäytön ja alue- ja yhdyskuntarakenteen kehittämisratkaisuilla on usein huomattavan suuria vaikutuksia pykälän 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuun ilmastonmuutoksen hillintään muun muassa liikkumistarpeen, liikenteen määrän ja kulkumuotojakauman taikka ympäristövaikutusten kannalta keskeisten toimintojen, kuten teollisuuden ja energiatuotannon sijoittumisen kautta. Alue- ja yhdyskuntarakenteen kehittämisratkaisuilla voidaan vähentää metsäkatoa ja siten hillitä ilmastonmuutosta. Ilmastovaikutusten valtakunnallista merkittävyyttä arvioitaessa on otettava huomioon, että vaikutus voi muodostua myös useiden paikallisten ratkaisujen yhteisvaikutuksesta. Tämän vuoksi merkittävyyttä ei tule rajata vain yksittäisten ratkaisujen laajuuden tai suoran vaikutusalueen perusteella, vaan arvioinnissa on huomioitava vaikutusten kytkeytyminen valtakunnallisiin ilmastotavoitteisiin ja niiden edistämiseen.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisen osalta merkittävimmät ilmastoriskit rakennetussa ympäristössä liittyvät lämpötilan vaihteluihin, lisääntyviin rankkasateisiin, tulviin, merenpinnan nousuun ja kuivuuteen. Luonnon monimuotoisuuden edistämisen ja sitä koskevien kansainvälisten velvoitteiden edistämiseksi on tarpeen, että luonnonsuojelualueiden ohella myös muut luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaat alueet ja ekologiset yhteydet otetaan huomioon alueidenkäytössä ja sen suunnittelussa, ja että valtakunnallisilla alueidenkäyttötavoitteilla voitaisiin antaa näitä edistäviä tavoitteita. Luonnonvarojen kestävän käytön osalta valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa korostuisi luonnonvarojen käytön yhteen sovittaminen muiden alueidenkäyttötarpeiden kanssa, joista erityisesti energiatuotanto tulee painottumaan. Merkittävien ympäristöhaittojen välttämiseen liittyvät tavoitteet voisivat koskea alueidenkäytön ratkaisuja, joilla on huomattavaa vaikutusta esimerkiksi liikenteen ja tuotantotoiminnan päästöihin, meluun ja muihin terveyshaittoihin tai ympäristöön vaikuttaviin onnettomuusriskeihin. Suomen oloissa varsinkin vesistöjen ja rantojen alueidenkäytöllä ja rantaluonnon säilymisellä on keskeinen merkitys paitsi ympäristöhaittojen välttämisen myös luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta.
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet annettaisiin lähinnä sanallisina. Tarvittaessa voidaan käyttää kartallisia tai muita esitystapoja.
19 §.Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden valmistelu ja niistä päättäminen. Pykälässä säädettäisiin valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden valmistelusta ja niistä päättämisestä. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden valmistelu ja niistä päättäminen säilyisivät pääpiirteissään nykyisen lain kaltaisena.
Pykälän 1 momentin mukaan valtioneuvosto päättäisi tavoitteista yleisistunnossaan. Säännös vastaisi voimassa olevan lain säännöstä.
Pykälän 2 momentin mukaan tavoitteiden valmistelusta ja niiden ajantasaisuuden arvioinnista vastaisi ympäristöministeriö ja tavoitteet olisi valmisteltava niiden muiden ministeriöiden ja viranomaisten kanssa, joita asia koskee. Lisäksi momentissa säädettäisiin, että valmistelun on perustuttava eri tahojen vuorovaikutukseen ja ajantasaiseen tietopohjaan, joka mahdollistaa alueidenkäytön ja aluerakenteen valtakunnallisten tarpeiden seurannan ja ennakoinnin. Vuorovaikutus käsittäisi paitsi asian kannalta keskeisten viranomaisten, järjestöjen ja muiden vastaavien tahojen kuulemisen, myös edellytysten luomisen julkiselle keskustelulle. Julkisen keskustelun kannalta keskeistä on myös alueidenkäytön valtakunnallisten tarpeiden ennakointi yhteistyössä ministeriöiden ja viranomaisten kesken, koska tällä tavoin voidaan tuoda esiin alueidenkäytön ja alue- ja yhdyskuntarakenteen merkitystä ja kehittämisen tarpeita osana muuta yhteiskuntakehitystä. Alueidenkäytön valtakunnallisten tarpeiden seurantaa ei mainita nykyisessä laissa, mutta käytännössä tavoitteiden valmistelu perustuu nykyisinkin alueidenkäytön valtakunnallisten tarpeiden seurantaan.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskevasta lausuntomenettelystä. Nykyisin lausuntomenettelystä säädetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 7 §:ssä. Lausuntomenettelyn osalta ehdotetaan, että nykyisestä poiketen maakuntien liittojen ohella myös kunnilta olisi pyydettävä lausunto, jos asia koskee niitä. Tämä on perusteltua sen vuoksi, että myös kuntien kaavoituksella on keskeinen rooli tavoitteiden toteuttamisessa maakuntakaavoituksen keskittyessä maakunnallisiin kysymyksiin. Nykyisen maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaan lausunto on pyydettävä niiltä kunnilta, joita asia erityisesti koskee. Lausunnonpyyntövelvoite ei kuitenkaan tarkoittaisi, että lausunto olisi pyydettävä kaikilta kunnilta kaikissa tilanteissa. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet koskevat lähtökohtaisesti koko maata tai laajoja aluekokonaisuuksia, mutta erityisesti tavoitteita vain osittain tarkistettaessa voi esiintyä tilanteita, joissa muutos kohdistuisi vain rajattuun alueeseen tai aluetyyppiin, kuten kaupunkiseutuihin tai rannikkoalueisiin.
Momentissa säädettäisiin myös velvoitteesta pyytää saamelaiskäräjien lausunto, jos valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet koskevat saamelaisten kotiseutualuetta tai voivat vaikuttaa saamelaisille alkuperäiskansana kuuluviin oikeuksiin. Lausuntopyyntövelvoitteen tarkoituksena ei olisi tehdä poikkeusta saamelaiskäräjälain mukaiseen yhteistoiminta- ja neuvottelumenettelyyn, vaan lausuntopyyntövelvoite täydentäisi yhteistoiminta- ja neuvotteluvelvoitetta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin eduskunnalle varattavasta mahdollisuudesta ottaa kantaa ehdotettuihin tavoitteisiin ennen kuin valtioneuvosto päättää niistä. Tämä olisi perusteltua valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tärkeän yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi ja myös siksi, että alueidenkäyttöä koskevat ratkaisut vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Eduskunnan kuulemisesta ei säädetä nykyisessä laissa, mutta käytännössä eduskunnan käsittely on edeltänyt valtioneuvoston päätöstä. Valtioneuvoston ensimmäistä tavoitepäätöstä vuodelta 2000 valmisteltaessa eduskunnalle annettiin PL 44 §:n mukainen valtioneuvoston selonteko. Vuoden 2008 ja 2017 tarkistusten yhteydessä eduskunnan ympäristövaliokunta pyysi ympäristöministeriöltä PL 47 §:n mukaista selvitystä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskevasta ehdotuksesta ja antoi sen perusteella asiasta lausuntonsa. Valtioneuvoston ja eduskunnan viralliseen vuorovaikutukseen on siis käytettävissä ja käytetty useampia instrumentteja. Edellä mainittujen ohella myös PL 45 §:n mukainen pääministerin tai hänen määräämänsä ministerin ilmoitus voi tulla kyseeseen. Tätä vuorovaikutusta koskevissa valinnoissa on syytä huomioida kulloisenkin valmisteltavana olevan valtioneuvoston päätöksen aiottu sisältö.
Pykälän 5 momentin mukaan valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita annettaessa olisi otettava huomioon lain 1 §:n tavoite ja 5 §:ssä säädetyt alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet. Tällä korostetaan sitä, että tavoitteet edistävät lain yleisen tavoitteen mukaisesti ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä sekä lain alueidenkäytön suunnittelun tavoitteita ja niitä toteuttavia kaavojen sisältövaatimuksia valtakunnallisesta näkökulmasta.
Pykälän 6 momentin mukaan valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita valmisteltaessa olisi niiden vaikutukset selvitettävä ja arvioitava. Ympäristövaikutukset olisi arvioitava siten kuin viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetussa laissa (200/2005, sova-laki) säädetään. Vaikutusten arviointia koskeva säännös on nykyisin maankäyttö- ja rakennusasetuksen 7 §:ssä, jonka mukaan valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita valmisteltaessa on niiden ympäristö- ja muut vaikutukset selvitettävä ja arvioitava siten kuin sova-laissa säädetään. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen sanamuoto on siltä osin epäselvä, kun säännöksessä viitataan ympäristövaikutusten lisäksi muihin vaikutuksiin, koska sova-laissa säädetään ympäristövaikutuksista, vaikka sova-lain mukainen ympäristövaikutusten käsite onkin laaja. Sova-laissa tarkoitettuja ympäristövaikutuksia ovat vaikutukset ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen, maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen, yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön sekä luonnonvarojen hyödyntämiseen. Valtakunnallisilla alueidenkäyttötavoitteilla voi kuitenkin olla myös muita vaikutuksia, jotka olisi arvioitava, esimerkiksi taloudelliset vaikutukset ja vaikutukset kansalliseen turvallisuuteen.
Pykälän 7 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden valmistelussa noudatettavasta menettelystä.
20 §.Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden oikeusvaikutukset. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden oikeusvaikutukset vastaisivat voimassa olevan lain 24 §:ssä säädettyjä oikeusvaikutuksia. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottaminen ja tavoitteiden toteuttamisen edistäminen säilyisivät ennallaan.
Pykälän 1 momentin mukaan valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet tulisi ottaa huomioon ja niiden toteutumista edistää alueidenkäytön suunnittelussa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Tavoitteet tulisi ottaa huomioon maakunta-, yleis- ja asemakaavoituksessa siltä osin ja sillä tavoin kuin kunkin kaavamuodon tehtävä ja tarkoitus edellyttävät ja mahdollistavat. Aluerakenteen ja alueidenkäytön kannalta keskeisiä suunnitelmia valmistellaan ja päätöksiä tehdään eri tahoilla valtionhallinnossa. Siksi on tärkeää, että valtion viranomaisten toiminta tukee ja edistää tavoitteiden toteutumista. Ehdotettu sanamuoto mahdollistaa valtakunnallisten ja muiden tavoitteiden yhteen sovittamisen kannalta tarvittavan joustavuuden, mutta edellyttää huolehdittavan siitä, että valtakunnallisten tavoitteiden toteuttamista edistetään. Huomioon ottaminen tarkoittaa toimimista tavalla, joka on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden kanssa samansuuntaista, eikä vähennä mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen. Edistäminen tarkoittaa aktiivisempaa, tavoitteiden toteuttamista edistävää toimintatapaa ja ratkaisuja.
Pykälän 2 momentin mukaan valtion viranomaisten tulisi myös tunnistaa ja arvioida toimen-piteidensä vaikutuksia aluerakenteeseen ja alueidenkäyttöön. Säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. Alueidenkäyttöön kohdistuvien vaikutusten tunnistaminen on keskeinen edellytys valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamiselle. Vaikutusten tunnistaminen ja arviointi on tärkeää sen vuoksi, että valtion viranomaisten toiminnalla on merkittäviä, mutta usein luonteeltaan välillisiä vaikutuksia alueidenkäyttöön. Siihen vaikuttavat olennaisesti esimerkiksi ilmastopolitiikan, energiaratkaisujen tai liikennepolitiikan ohella aluepoliittiset ja muut yhteiskunnan tukitoimet, rahoitus, ja verolainsäädäntö.
4 Luku. Maakuntakaava
21 §.Maakuntakaavan tarkoitus. Pykälässä säädettäisiin maakuntakaavan tarkoituksesta. Pykälän 1 momentin mukaan maakuntakaavassa esitetään maakunnan alueidenkäytön periaatteet ja osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Valtakunnallisten ja maakunnallisten alueidenkäyttöä koskevien tavoitteiden yhteensovittaminen keskenään ja tarpeen mukaan seudullisiin ja paikallisiin tavoitteisiin katsottaisiin sisältyväksi tähän maakuntakaavan tehtävään, koska kaavoitus on luonteeltaan yhteensovittavaa suunnittelua. Voimassa olevaan lakiin verrattuna maakuntakaavan tehtäviin ei enää kuuluisi yhdyskuntarakenteen periaatteiden esittäminen. Tämä johtuu maakuntakaavan tehtävän rajaamisesta maakunnallisesti tai valtakunnallisesti merkittäviin alueidenkäytön kysymyksiin. Yhdyskuntarakenteen tarkastelu kuuluu kaavatasojen työnjaossa pääasiassa kuntakaavoituksen tehtäviin. Muutos ei kuitenkaan estäisi esimerkiksi maakunnan kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteeseen ja liikennejärjestelmään tai niiden yhteensovittamiseen liittyvien alueidenkäytön periaatteiden käsittelyä maakuntakaavassa, jos näillä kysymyksillä on vähintään maakunnallista merkitystä. Tällaisissakin tilanteissa asioiden käsittely tulisi kuitenkin tehdä maakuntakaavan tehtävän mukaisella yleispiirteisellä tarkkuudella.
Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa mainittuja asioita käsitellään maakuntakaavassa vain siltä osin ja sillä tarkkuudella kuin alueidenkäyttöä koskevien valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden kannalta on tarpeen. Käsittelemisellä tarkoitettaisiin alueidenkäytön periaatteiden esittämistä ja maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisten alueiden osoittamista. Voimassa olevaan lakiin verrattuna useamman kuin yhden kunnan alueidenkäytön yhteensovittaminen ei enää kuuluisi maakuntakaavassa tehtäväksi, ellei kyse ole vähintään maakunnallisesti merkittävästä asiasta. Sen määrittely, mikä on vähintään maakunnallisesti merkittävää, olisi osa maakuntakaavan laadintaprosessia. Alueidenkäytön kysymysten merkityksen laajuus riippuu mm. niiden arvioitujen vaikutusten laajuudesta. Maakunnan liitto olisi kaavaa laativana viranomaisena keskeisessä roolissa maakunnallisuuden kynnyksen arvioimisessa. Muutosten tarkoitus on korostaa maakuntakaavan yleispiirteisyyttä ja tarkentaa kaavatasojen työnjakoa kohdentamalla maakuntakaavan tehtävää merkitykseltään valtakunnallisten ja maakunnallisten asioiden käsittelyyn.
22 §.Maakuntakaavan laatiminen ja hyväksyminen. Pykälässä säädettäisiin maakuntakaavan laatimisesta ja hyväksymisestä. Pykälän säännökset vastaisivat voimassa olevan lain säännöksiä maakuntakaavan laatimisesta ja hyväksymisestä.
Pykälän 1 momentin mukaan maakunnan liiton olisi huolehdittava tarpeellisesta maakuntakaavan laatimisesta, ajan tasalla pitämisestä ja kehittämisestä. Säännös vastaisi sisällöllisesti voimassa olevan lain vastaavaa säännöstä.
Pykälän 2 momentin mukaan maakuntakaava voitaisiin nykyiseen tapaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain, eli jotakin tiettyä teemaa koskien tai rajatulle, maakuntaa pienemmällä alueelle. Laadittaessa maakuntakaava osa-alueittain tulisi nykyistä säännöstä vastaavasti asettaa kaavan valmistelua ohjaamaan maakunnan liiton toimielin, jossa on asianomaisten kuntien ehdottamia jäseniä.
Pykälän 3 momentin mukaan maakuntakaavan hyväksyisi maakunnan liiton ylin päättävä toimielin kuten nykyäänkin.
23 §.Maakuntakaavan sisältövaatimukset. Pykälässä säädettäisiin maakuntakaavan sisältövaatimuksista, joihin olisi kiinnitettävä erityistä huomiota maakuntakaavaa laadittaessa. Sisältövaatimukset olisivat nykyisten maakuntakaavan sisältövaatimusten kaltaisia ja perusteena maakuntakaavan sisällön lainmukaisuuden arvioinnille.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin alueidenkäytön taloudellisuutta ja ekologista kestävyyttä sekä aluerakenteen toimivuutta koskevasta sisältövaatimuksesta.
Alueidenkäytön taloudellisuutta koskeva sisältövaatimus vastaisi voimassa olevan lain vastaavaa sisältövaatimusta. Alueidenkäytön taloudellisuus käsittäisi tässä kokonaistalouden, kaavan toteuttajan ja maanomistajan näkökulman. Kokonaistaloudellisuudella tarkoitettaisiin sitä, että maakuntakaavan ratkaisut olisivat taloudellisesti kestäviä ja perustuisivat muun muassa olemassa olevan infrastruktuurin ja rakenteiden tehokkaaseen hyödyntämiseen ja luon-nonvarojen kestävään käyttöön. Maakuntakaavan lyhyen ja pitkän aikavälin ratkaisujen tulisi olla niin kokonaistalouden kuin kaavaratkaisun toteuttajan kannalta taloudellisesti perusteltavissa. Samalla olisi huolehdittava siitä, että kyseisiä alueita voidaan myös ennen aluevarauksen toteuttamista hyödyntää tarkoituksenmukaisella tavalla. Maanomistajan näkökulmasta alueidenkäytön taloudellisuus liittyy etenkin kaavan kohtuullisuuteen.
Alueidenkäytön ekologista kestävyyttä koskeva sisältövaatimus vastaisi voimassa olevan lain vastaavaa sisältövaatimusta. Alueidenkäytön ekologisella kestävyydellä tarkoitettaisiin muun muassa sitä, että maakuntakaavassa tarkasteltavien toimintojen sijoittamisessa otettaisiin huomioon alueidenkäytöstä johtuvien ympäristöhaittojen ja luontoon kohdistuvan kuormituksen vähentäminen sekä elinympäristöjen terveellisyys ja turvallisuus. Alueidenkäytön ekologiseen kestävyyteen sisältyisi myös edellytysten luominen kestävälle liikennejärjestelmälle ja liikkumiselle sekä energian ja uusiutumattomien luonnonvarojen kulutuksen vähentämiselle.
Aluerakenteen toimivuutta koskevassa sisältövaatimuksessa oleellinen muutos nykyiseen verrattuna olisi se, että yhdyskuntarakenne jäisi pois niiden asioiden joukosta, johon tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Tämä johtuisi maakuntakaavan tehtävän rajaamisesta valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittäviin asioihin. Muutos ei estäisi vähintään maakunnallisesti merkittävien yhdyskuntarakenteeseen liittyvien asioiden, esimerkiksi kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän yhteensovittamiseen liittyvien alueidenkäytön periaatteiden käsittelyä maakuntakaavassa, mutta käsittelytapa ja -tarkkuus olisi valittava siten, että se olisi maakuntakaavan 21 §:ssä määritellyn tehtävän ja yleispiirteisen luonteen mukainen. Aluerakenteen toimivuuden huomioon ottaminen tarkoittaisi maakuntakaavoituksessa sellaisen aluerakenteen kehittämistä, joka edistäisi eri toimintojen kuten palveluiden, työpaikkojen ja virkistysalueiden saatavuutta ja saavutettavuutta, kaupunki- ja maaseutualueiden tasapainoista kehittämistä ja niiden vuorovaikutusta sekä eri toimintojen välisten yhteystarpeiden tyydyttämistä ja loisi edellytyksiä liikenteen sekä energian tuotannon ja siirron kannalta tarpeellisille ratkaisuille. Aluerakenteen toimivuuden kannalta olisi keskeistä myös se, että maakuntakaavan aluerakenne perustuisi realistisiin arvioihin maakunnan väestön, työpaikkojen ja elinkeinojen tulevasta kehityksestä. Sisältövaatimusta selkeytettäisiin käyttämällä tarkoituksenmukaisen sijaan käsitettä toimiva aluerakenne, mutta tämä ei tarkoita etteikö ratkaisujen tarkoituksenmukaisuus esimerkiksi suhteessa maakunnan alueidenkäytön tavoitteisin ja tarpeisiin olisi edelleen huomioon otettava näkökulma sisältövaatimuksen toteutumista arvioitaessa. Aluerakenteen toimivuutta koskeva vaatimus olisi uusi, mutta se sisältäisi pääosin samoja asioita kuin voimassa olevan lain tarkoituksenmukaista aluerakennetta koskeva sisältövaatimus.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin ilmastonmuutoksen hillintää ja ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevasta sisältövaatimuksesta. Vaatimus olisi uusi, mutta se sisältäisi osin samoja asioita kuin voimassa olevan lain alueidenkäytön ekologista kestävyyttä koskeva sisältövaatimus. Ilmastonmuutoksen hillinnän huomioon ottaminen maakuntakaavassa tarkoittaisi mm. vähäpäästöisen energian tuotannon ja siirron alueidenkäytöllisten tarpeiden huomioon ottamista, toimintojen sijoittelua mahdollisuuksien mukaan siten että sillä vähennetään liikennetarvetta ja päästöjä, olemassa olevan infrastruktuurin tehokasta hyödyntämistä sekä edellytysten luomista energiatehokkaalle liikennejärjestelmälle ja kestäville liikenne- ja kuljetusmuodoille. Ilmastonmuutoksen hillintä tarkoittaisi maakuntakaavassa myös, että hiilinieluina ja -varastoina toimivien alueiden osoittamista rakentamiseen vältettäisiin, jos se ilmastonmuutoksen hillinnän kokonaisuuden ja muiden kaavan tavoitteiden kannalta on perusteltua. Hiilinielun säilyttäminen ei siis olisi yksittäisenä tekijänä esteenä osoittaa alueelle rakentamista vaan yhtenä huomioon otettavana asiana maakuntakaavaa laadittaessa. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen huomioon ottaminen tarkoittaisi sitä, että maakuntakaavan ratkaisuissa on otettu huomioon kaavaa laadittaessa käytettävissä oleva tieto ilmastonmuutoksen odotettavissa olevista vaikutuksista suunnittelualueella. Tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, ettei maakuntakaavassa osoitettaisi ilmastonmuutoksen vaikutuksille herkkää alueidenkäyttöä esimerkiksi tulvavaara-alueille tai muille alueille, joille ilmastonmuutoksen arvioidaan aiheuttavan vastaavanlaisia vaikutuksia.
Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin liikennejärjestelmän toimivuutta sekä ympäristön ja talouden kannalta kestäviä liikenteen ja teknisen huollon järjestelyjä koskevasta sisältövaatimuksesta.
Liikennejärjestelmän toimivuutta koskeva sisältövaatimus edellyttäisi, että maakuntakaavassa huomioitaisiin eri henkilö- ja tavaraliikennemuotojen ja niiden edellyttämän infrastruktuurin (esimerkiksi väylät, liikenteen solmupisteet ja muut liikennejärjestelmän toimivuuden kannalta tarpeelliset alueet, kuten joukkoliikenteen varikot ja raskaan liikenteen tarvitsemat alueet) alueidenkäytölliset tarpeet maakuntakaavan tehtävän mukaisella tarkkuudella. Näitä ovat esimerkiksi liikenteen ja liikkumisen sujuvuuteen, liikenneväylien ja -terminaalien toiminnan ja riittävien kehittämismahdollisuuksien turvaamiseen, matka- ja kuljetusketjujen toimivuuden parantamiseen, kasvihuonekaasupäästöjen ja muiden liikenteen haitallisten ympäristö- ja terveysvaikutusten vähentämiseen tai liikenteen turvallisuuden parantamiseen liittyvät alueidenkäytön toimenpiteitä edellyttävät vähintään maakunnallisesti merkittävät kehittämistarpeet. Vaatimus olisi uusi.
Ympäristön kannalta kestävillä liikenteen ja teknisen huollon järjestelyillä tarkoitettaisiin sitä, että maakuntakaavan liikennejärjestelmää ja teknistä huoltoa (esimerkiksi vesi-, jäte- ja energiahuolto sekä viestintäverkot) koskevilla ratkaisuilla ehkäistäisiin ja vähennettäisiin liikenteestä, liikennejärjestelmästä sekä teknisen huollon järjestelmistä aiheutuvia haitallisia ympäristö-, terveys- ja turvallisuusvaikutuksia. Lisäksi ratkaisuilla luotaisiin edellytyksiä kestäville liikenteen ja energian tuotannon muodoille, hyödynnettäisiin säästeliäästi uusiutumattomia luonnonvaroja ja vesivaroja sekä hyödynnettäisiin mahdollisimman tehokkaasti olemassa olevaa infrastruktuuria. Talouden kannalta kestävät liikenteen ja teknisen huollon järjestelyt tarkoittaisivat sitä, että liikennejärjestelmää ja teknisen huollon järjestelmiä kehitettäisiin kustannustehokkaasti ja ennakoituja tarpeita vastaavasti perustuen ensisijaisesti olemassa olevan infrastruktuurin ja järjestelmien sekä jo tehtyjen isojen investointien tehokkaaseen hyödyntämiseen. Vaatimus vastaisi voimassa olevan lain 28 §:n 3 momentin 3 kohtaa.
Pykälän 1 momentin 4 kohdassa säädettäisiin luonnonvarojen kestävän käytön edellytyksiä koskevasta sisältövaatimuksesta. Luonnonvaroilla tarkoitettaisiin maa-aineksia, kaivoskivennäisiä, turvetta, vesivaroja sekä metsiä ja peltoja. Maakuntakaavassa olisi kiinnitettävä huomiota siihen, että kaavaratkaisut mahdollistavat luonnonvarojen hyödyntämisen kestävällä tavalla silloin kun niiden hyödyntäminen on tarpeen sekä tukevat kiertotalouden edellytyksiä. Maakuntakaavassa olisi myös tarpeen ottaa huomioon luonnonvarojen kestävän käytön sekä kiertotalouden maakunnalliset kehittämistarpeet sekä alueen olosuhteet ja ympäristön erityispiirteet. Osana luonnonvarojen kestävää käyttöä maakuntakaavoissa olisi tarpeen ottaa huomioon maa- ja metsätalouden kannalta riittävän yhtenäiset alueet. Vaatimus vastaisi voimassa olevan lain 28 §:n 3 momentin 4 kohtaa luonnonvarojen osalta.
Pykälän 1 momentin 5 kohdassa säädettäisiin elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä koskevasta sisältövaatimuksesta. Elinkeinoelämän toimintaedellytyksillä tarkoitettaisiin maakunnan elinkeinojen ja elinkeinorakenteen kehittämisen ja uusiutumisen kannalta suotuisia alueidenkäytöllisiä edellytyksiä. Toimintaedellytyksiin vaikuttaisi etenkin sellainen aluerakenne, energia- ja teknisen huollon verkostot sekä liikennejärjestelmä, jotka tukevat maakunnan ja sen eri osien vahvuuksien, voimavarojen ja sijaintitekijöiden hyödyntämistä. Erityistä huomiota olisi tarpeen kiinnittää maakunnan keskusten ja keskusverkon sekä maaseudun toimintakykyyn ja vuorovaikutukseen esimerkiksi elinkeinojen synergiaetujen edistämiseksi. Vaatimus vastaisi voimassa olevan lain 28 §:n 3 momentin 5 kohtaa.
Pykälän 1 momentin 6 kohdassa säädettäisiin maiseman, kulttuuriympäristön sekä luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen vaalimista koskevasta sisältövaatimuksesta. Maiseman ja kulttuuriympäristön vaaliminen edellyttäisi, että maakuntakaavassa tunnistetaan maiseman, kulttuuriympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön valtakunnalliset ja maakunnalliset arvot ja varmistetaan edellytykset niiden säilymiselle. Lisäksi tulisi vastaavasti ottaa huomioon maiseman ja kulttuuriympäristön kansainväliset arvot, joihin kuuluvat muun muassa kulttuuriperintöä edustavat maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta tehdyssä yleissopimuksessa (SopS 19/1987) tarkoitetuttujen maailmanperintöluetteloon hyväksyttyjen kohteiden kriteerien mukaiset erityiset yleismaailmalliset arvot. Kulttuuriympäristöön sisältyy myös aineettomia ulottuvuuksia. Valtakunnallisesti arvokkaan kulttuuriympäristön kokonaisuus perustuu viranomaisten laatimiin valtakunnallisiin inventointeihin, jotka koskevat valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita, valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä ja valtakunnallisesti merkittäviä arkeologisia kohteita.
Luonnonarvoihin sisältyvät sekä elollisen että elottoman luonnon arvot. Valtakunnallisella tasolla luonnonarvojen ja luonnon monimuotoisuuden suojelun keskeiset tavoitteet on määritelty luonnonsuojelulaissa. Merkittävä osa luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeistä luonnonarvoista samoin kuin arvokkaista yhtenäisistä luonnonalueista sijaitsee kuitenkin luonnonsuojelulaissa tarkoitettujen suojelualueiden ja -kohteiden ulkopuolella. Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen maakuntakaavassa tarkoittaisi, että maakuntakaavassa luodaan edellytykset valtakunnallisten ja maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden ja herkkien alueiden arvojen säilymiselle sekä luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden ekologisten yhteyksien olemassaololle. Muiden luonnonarvojen vaaliminen tarkoittaisi, että maakuntakaavaa laadittaessa tunnistetaan valtakunnalliset ja maakunnalliset luonnonarvot (yksittäiset arvokkaat luontokohteet ja -alueet ja niistä muodostuvat kokonaisuudet) ja luodaan edellytykset niiden säilymiselle. Vastaavasti tulisi ottaa huomioon kansainväliset luonnonarvot, joilla tarkoitetaan muun muassa luonnonperintöä edustavia maailmanperintökohteita. Edellä mainittu edellytysten luominen luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilymiselle tarkoittaisi maakuntakaavoituksessa mm. sitä, että siinä mahdollisuuksien mukaan vältettäisiin edellä mainittujen alueiden, yhteyksien tai kohteiden osoittamista niiden säilymistä vaarantavaan rakentamiseen ja tarvittaessa annettaisiin kyseisten arvojen suojelua koskevia maakuntakaavamääräyksiä. Maakuntakaavamääräyksistä säädettäisiin jäljempänä 26 §:ssä.
Sisältövaatimusten kohta 6 vastaisi sisällöltään muutoin voimassa olevan lain 28 §:n 3 momentin kohtaa 6, mutta siihen lisättäisiin vaatimus luonnon monimuotoisuuden vaalimisesta. Luonnon monimuotoisuuden nimenomaisella mainitsemisella korostettaisiin luonnon monimuotoisuuden vaalimisen painoarvoa. Luonnon monimuotoisuuden vaalimisen voidaan katsoa osin sisältyneen jo voimassa olevan lain luonnonarvojen vaalimista koskevaan sisältövaatimukseen, ja sitä on siten otettu huomioon maakuntakaavoituksessa. Esitetty sisältövaatimus korostaisi luonnon monimuotoisuuden vaalimisen painoarvoa ja tarkentaisi vaatimuksen sisältöä tältä osin.
Pykälän 1 momentin 7 kohdassa säädettäisiin virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyyttä koskevasta sisältövaatimuksesta. Maakuntakaavassa tulisi huolehtia merkitykseltään vähintään maakunnallisten virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyydestä, ottaen huomioon maakunnan väestöpohja ja muut virkistyskäyttötarpeisiin vaikuttavat tekijät. Virkistykseen soveltuvia alueita voisivat olla erityisesti virkistyskäyttöön varattujen alueiden lisäksi sellaiset muuhun pääkäyttötarkoitukseen osoitetut alueet, esimerkiksi maa- ja metsätalousalueet ja suojelualueet, joilla on vähintään maakunnallista merkitystä virkistyskäytön kannalta, eikä virkistyskäyttö ole ristiriidassa alueen pääkäyttötarkoituksen kanssa. Virkistykseen soveltuvilla alueilla tarkoitettaisiin myös virkistyskäyttöön liittyviä ulkoilu- ja muita reitistöjä. Virkistysalueiden riittävyyttä koskeva vaatimus käsittäisi myös näiden reitistöjen jatkuvuudesta ja virkistysalueiden kytkeytyneisyydestä huolehtimisen. Vaatimus vastaisi voimassa olevan lain 28 §:n 3 momentin 7 kohtaa.
Pykälän 2 momentin mukaan maakuntakaava olisi sovitettava mahdollisuuksien mukaan yhteen kaava-alueeseen rajoittuvien maakuntien maakuntakaavojen kanssa. Yhteensovittamisen vaatimus koskisi erityisesti niitä maakuntakaavan osia, joilla on merkitystä ja vaikutusta kaava-alueeseen rajoittuvien maakuntien maakuntakaavoihin. Tällaisia olisivat erityisesti valtakunnalliset ja ylimaakunnalliset liikenneyhteydet, teknisen huollon verkostot ja viheryhteydet sekä sellaiset varaukset, jotka olisi sijaintinsa ja vaikutustensa perusteella tarpeen ottaa erityisesti huomioon kaava-alueeseen rajoittuvien maakuntien maakuntakaavoituksessa. Momentissa säädettäisiin myös huomion kiinnittämisestä maakunnan oloista johtuviin erityisiin tarpeisiin. Tällä huomioitaisiin maan eri osissa sijaitsevien maakuntien erilaiset olosuhteet ja tarpeet, minkä vuoksi sisältövaatimusten toteuttamiseksi on mahdollista eri osissa maata löytää erilaisia alueidenkäytön ratkaisuja. Maakunnan olojen huomioon ottaminen ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että joitakin sisältövaatimuksia voisi niihin vedoten jättää huomioimatta. Vaatimus vastaisi maakuntakaavan sisältövaatimuksia koskevan voimassa olevan lain 28 §:n 1 momentin sisältöä.
Pykälän 3 momentin mukaan luonnonsuojelulain (9/2023) 15 §:ssä ja 144 §:ssä tarkoitettujen luonnonsuojeluohjelmien ja -päätösten sekä 91 §:ssä tarkoitettua maisemanhoitoaluetta koskevien perustamispäätösten tulee olla ohjeena kaavaa laadittaessa. Momentti vastaisi voimassa olevaa lakia.
Pykälän 4 momentin mukaan kaavaa laadittaessa olisi myös otettava huomioon se, ettei maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle aiheudu kohtuutonta haittaa.
Maakuntakaavan yleispiirteisyyden takia maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle aiheutuvan haitan tarkempi arviointi on usein mahdollista vasta kuntakaavoituksen tai muun yksityiskohtaisemman suunnittelun yhteydessä. Maakuntakaavasta saattaa aiheutua kohtuutonta haittaa esimerkiksi silloin, jos maanomistajan maista suuri osa joutuisi maakuntakaavasta johtuen tosiasialliseen toimenpidekieltoon. Säännöksen merkitys korostuisi etenkin silloin, kun maakuntakaavassa annetaan suojelumääräyksiä. Vaatimus vastaisi maakuntakaavan sisältövaatimuksia koskevan voimassa olevan lain 28 §:n 4 momentin ensimmäisen virkkeen sisältöä.
Pykälän 4 momentin mukaan kaavaa laadittaessa olisi lisäksi selvitettävä, kenen toteutettavaksi kaava ja sen edellyttämät toimenpiteet kuuluvat. Kaavan toteuttamisen selvittämistä koskevan vaatimuksen mukaisesti maakuntakaavan toteuttaja olisi selvitettävä kaavoituksen yhteydessä ja myös ilmaistava maakuntakaavan asiakirjoissa. Niiltä osin kuin toteuttajatahoja ei esimerkiksi maakuntakaavan yleispiirteisyydestä johtuen voida yksilöidä, olisi maakuntakaavan asiakirjoissa kuvattava kaavan toteuttamisen yleiset menettelytavat. Kaavan toteuttaminen tulisi selvittää ja ilmaista niin, että eri osapuolet voivat saada riittävän selkeän käsityksen omasta asemastaan kaavaa toteutettaessa. Valtakunnallisiksi katsottavat alueidenkäytön toimenpiteet toteutetaan yleensä valtion viranomaisen toimesta. Näitä ovat esimerkiksi maantiet ja radat ja niiden toteutus perustuu erityislainsäädäntöön. Maakuntakaavan toteuttajatahona ovat myös kunnat. Niiden toteutusvastuu konkretisoituu suurimmalta osaltaan vasta kuntakaavoituksen yhteydessä. Vaatimus vastaisi voimassa olevan lain 28 §:n 4 momentin toisen virkkeen sisältöä.
Pykälän 5 momentin mukaan pykälässä mainitut seikat olisi selvitettävä ja otettava huomioon siinä määrin kuin maakuntakaavan 21 § mukainen tarkoitus yleispiirteisenä kaavana edellyttää. Säännös vastaisi voimassa olevan lain vastaavaa säännöstä.
24 §.Maakuntakaavan esitystapa. Pykälässä säädettäisiin maakuntakaavan sisällön tietomallimuotoisuudesta ja esitystavasta. Pykälä vastaisi pääosin 1.1.2024 voimaan tullutta alueidenkäyttölain maakuntakaavan esitystapaa koskevaa 29 §:ää.
Pykälän 1 momentin mukaan maakuntakaava laadittaisiin valtakunnallisesti yhteentoimivassa tietomallimuodossa. Maakuntakaava koostuisi kaavakohteista ja kaavamääräyksistä. Kaavakohteella tarkoitetaan kaavaan sisältyvää pistemäistä, viivamaista, aluemaista tai kolmiulotteista kohdetta, jolla alueidenkäyttöä tai rakentamista ohjataan. Kaavakohteella on maantieteellinen sijainti ja geometria. Kaavan ohjausvaikutus muodostuu kaavakohteeseen tai kaavan suunnittelualueeseen liittyvien kaavamääräysten avulla.
Pykälän 2 momentin mukaan maakuntakaava esitettäisiin kartalla tai kartoilla sellaisessa mittakaavassa, että niistä alueiden käytön ohjaustarve huomioon ottaen ilmenisivät tarkoituksenmukaisella tavalla alueidenkäytön periaatteet, tarpeelliset alueet ja kaavan muu sisältö. Kaavan laadinnassa käytetty mittakaava olisi ilmoitettava kaava-asiakirjoissa. Maakuntakaavan mittakaavasta säädetään nykyään maankäyttö- ja rakennusasetuksessa.
Pykälän 3 momentin mukaan maakuntakaavan kaavakohteet ja -määräykset esitettäisiin valtakunnallisesti vakiomuotoisena kartalla ja tarvittaessa erillisenä asiakirjana. Kaavan esittäminen valtakunnallisesti vakiomuotoisena tarkoittaisi sitä, että samankaltaisten kaavamääräysten esitystapa olisi valtakunnallisesti yhtenäinen. Osa kaavamääräyksistä voitaisiin tarvittaessa tulostaa ja esittää erillisenä asiakirjana. Maakuntakaavat sisältävät usein sanallisia suunnittelu-, rakentamis- ja suojelumääräyksiä, joiden esittäminen kartan sisältävässä tulosteessa ei ole tarkoituksenmukaista. Kaavamääräyksiä on tietomallipohjaisessa suunnittelussa mahdollista luokitella suojelu-, rakentamis- ja suunnittelumääräyksiksi.
Pykälän 4 momentin mukaan ympäristöministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä maakuntakaavan yhteentoimivasta tietomallimuodosta sekä kaavakohteiden ja -määräysten vakiomuotoisesta esitystavasta. Tietomallimuodon osalta ratkaistavat asiat ovat luonteeltaan teknisiä, mikä mahdollistaa niistä säätämisen ympäristöministeriön asetuksella. Asetuksenantovaltuus vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa asetuksenantovaltuutta.
25 §.Maakuntakaavan selostus. Pykälä vastaisi 1.1.2024 voimaan tullutta alueidenkäyttölain 29 a §:ää.
Pykälän 1 momentin mukaan maakuntakaavaan olisi liitettävä selostus, jossa esitetään kaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot.
Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä maakuntakaavan selostuksesta. Säännös vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa asetuksenantovaltuutta.
26 §.Maakuntakaavamääräykset. Pykälän 1 momentin mukaan maakuntakaavassa annettaisiin suunnittelumääräyksiä, joita tarvitaan kaava-aluetta suunniteltaessa. Suunnittelumääräyksillä ohjattaisiin ensisijaisesti kuntien kaavoitusta ja muuta eri viranomaisten alueidenkäyttöä koskevaa suunnittelua. Laadittaessa maakuntakaavaa 1.1.2024 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen 423/2023 mukaisessa valtakunnallisesti yhtenäisessä tietomallimuodossa on jokaiseen kaavakohteeseen liitettävä vähintään yksi määräys, joka vastaa sisällöltään aiemmin voimassa olleen kaavamerkinnöistä annetun asetuksen mukaista kaavamerkinnän selitystä.
Pykälän 2 momentin mukaan maakuntakaavassa voitaisiin antaa rakentamismääräyksiä eli määräyksiä, joita tarvitaan kaava-aluetta rakennettaessa. Rakentamismääräyksiä voitaisiin antaa vain alueella, jolla on voimassa 28 §:ssä tarkoitettu maakuntakaavan rakentamisrajoitus. Rakentamismääräykset voisivat antaa muita maakuntakaavamääräyksiä täydentäviä perusteita arvioitaessa sitä, vaikeuttaako rakentaminen maakuntakaavan toteuttamista. Rakentamismääräysten tulisi sisällöltään liittyä kiinteästi maakuntakaavan muuhun sisältöön ja niiden olisi palveltava maakuntakaavan tarkoitusta yleispiirteisenä alueidenkäytön suunnitelmana. Rakentamismääräysten avulla voitaisiin määritellä maakuntakaavan yleispiirteisen luonteen mukaisia, rakentamisen sallittavuutta koskevia rajoituksia ja reunaehtoja.
Pykälän 3 momentin mukaan, jos jotakin aluetta on maiseman, luonnonarvojen, rakennetun ympäristön, kulttuurihistoriallisten arvojen tai muiden erityisten ympäristöarvojen vuoksi suojeltava, maakuntakaavassa voidaan antaa sitä koskevia tarpeellisia suojelumääräyksiä. Suojelumääräykset voisivat myös esimerkiksi maakuntakaavan kohtuullisuuden vaatimuksen niin edellyttäessä olla määräaikaisia kuten muutkin kaavamääräykset. Määräaikainen suojelumääräys voisi tulla kysymykseen esimerkiksi silloin, jos suojelu on tarkoitus myöhemmin toteuttaa erityislainsäädännön, esimerkiksi luonnonsuojelulain, nojalla. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 30 §:n 2 momenttia.
Pykälän 4 momentin mukaan metsänkäsittelyä koskevia maakuntakaavamääräyksiä, jotka rajoittavat metsätalouden harjoittamista, voitaisiin antaa vain silloin, jos suojelumääräyksen alaisesta alueesta on muodostettu tai on tarkoitus muodostaa luonnonsuojelulain mukainen suojelualue tai jos alueella sovelletaan metsälakia ja suojelumääräys koskee metsälain 10 §:ssä tarkoitettuja erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Jos suojelumääräykset koskevat aluetta, josta on tarkoitus muodostaa luonnonsuojelulain mukainen luonnonsuojelualue, maakunnan liiton on tärkeää riittävän aikaisessa vaiheessa selvittää Lupa- ja valvontaviraston kanta asiaan.
Pykälän 5 momentin mukaan maakuntakaavassa ei saisi osoittaa luonnonsuojelulain nojalla toteutettavaksi tarkoitettuja luonnonsuojelualueita ilman Lupa- ja valvontaviraston kirjallista suostumusta. Suostumuksella varmistettaisiin se, että valtio olisi aina erikseen tietoinen sen korvattavaksi tulevista alueista. Lupa- ja valvontavirasto voisi antaa suostumuksensa esimerkiksi osana kaavalausuntoaan. Tällaisia luonnonsuojelualueita koskevat kaavamääräykset voisivat olla voimassa enintään neljä vuotta.
Pykälän 6 momentin mukaan edellä tarkoitettuja maakuntakaavamääräyksiä annettaessa olisi otettava huomioon maakuntakaavan tarkoitus ja 23 §:n mukaiset maakuntakaavan sisältövaatimukset. Maakuntakaavan tarkoituksen huomioon ottaminen tarkoittaisi sitä, että maakuntakaavamääräyksiä annettaessa tulisi ottaa huomioon maakuntakaavan tehtävä yleispiirteisenä suunnitelmana, jonka ratkaisut on pääasiassa tarkoitettu tarkentumaan yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ja maakuntakaavan kohdistuminen merkitykseltään valtakunnallisiin ja maakunnallisiin asioihin. Sisältövaatimusten huomioon ottaminen tarkoittaisi muun muassa sitä, että maakuntakaava ei saisi aiheuttaa maanomistajalle tai muulle oikeudenhaltijalle kohtuutonta haittaa. Maakuntakaavan rakentamis- tai suojelumääräyksetkään eivät siten voisi velvoittaa maanomistajaa aktiivisiin toimenpiteisiin. Sisältövaatimukset olisi otettava huomioon myös esimerkiksi annettaessa määräaikaisia suojelumääräyksiä. Tällöin olisi arvioitava mm. sitä, onko suojelumääräyksen rajoitettu voimassa olo oikeassa suhteessa suojelun tarpeen kestoon.
27 §.Maakuntakaavan oikeusvaikutukset muuhun suunnitteluun ja viranomaistoimintaan. Pykälässä säädettäisiin maakuntakaavan oikeusvaikutuksista muuhun suunnitteluun ja viran-omaistoimintaan.
Maakuntakaavan oikeusvaikutuksia koskeva pykälä muuttuisi sanamuodoiltaan olennaisesti voimassa olevaan lakiin verrattuna. Muutosten tarkoitus on selkeyttää maakuntakaavan kuntakaavoitukseen kohdistuvaa ohjausvaikutusta ja toteuttaa jo voimassa olevan lain esitöissä tavoitteeksi asetettua kaavajärjestelmän toimivuuden kannalta tarpeellista maakuntakaavan joustavuutta ja sen yleispiirteisen luonteen mukaista tulkintaa. Käytännössä voimassa olevan lain sanamuoto ”maakuntakaava on ohjeena” on osoittautunut jossain määrin epäselväksi, ja ”ohjeena olemista” on erityisesti viranomaisten toimesta ajoittain tulkittu tiukasti. Esitetty uusi sanamuoto ”maakuntakaava on otettava huomioon yleiskaavaa laadittaessa” korostaisi maakuntakaavan yleispiirteistä tulkintaa ja joustavaa ohjausvaikutusta. Lisäksi muutoksilla mahdollistettaisiin poikkeaminen maakuntakaavasta, jos poikkeamiselle on perusteltu syy.
Pykälän 1 momentin mukaan maakuntakaava olisi otettava huomioon yleiskaavaa laadittaessa. Huomioon ottamisella tarkoitettaisiin, että maakuntakaavassa osoitetut valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät alueidenkäytön kehittämisperiaatteet tulisi yleiskaavaa laadittaessa huomioida siten, että yleiskaavan sisältö on samansuuntainen maakuntakaavassa esitettyjen kehittämisperiaatteiden kanssa ja mahdollistaa niiden toteutumisen maakuntakaavan yleispiirteisyys huomioiden. Maakuntakaavassa osoitetaan myös vähintään maakunnallisesti merkittäviä alueiden erityisominaisuuksia, jotka voivat koskea alueiden erityisiä arvoja (esimerkiksi kulttuuriympäristöön, maisemaan, pohjavesiin ja luontoon liittyvät arvot), tai alueiden potentiaaleja (esimerkiksi alueen soveltuvuus tuulivoiman tai muun uusiutuvan energian tuotantoon). Maakuntakaavan huomioon ottaminen tarkoittaisi näiden osalta, että maakuntakaavassa tunnistetuista erityisistä arvoista johtuvat reunaehdot alueidenkäytön yksityiskohtaisempaan suunnitteluun on yleiskaavassa huomioitu ja että yleiskaava mahdollistaa maakuntakaavassa tunnistettujen alueiden potentiaalien hyödyntämisen maakuntakaavan yleispiirteisyys huomioiden. Maakuntakaavassa voidaan myös osoittaa vähintään maakunnallisesti merkittäviä alueita eri käyttötarkoituksiin, esimerkiksi taajamatoimintojen, maa- ja metsätalouden, teollisuuden, työpaikkojen, liikenteen tai energiahuollon käyttöön, suojelualueeksi, liikenneväyläksi tai energiansiirtolinjaksi. Maakuntakaavan aluevaraus kertoo alueen pääasiallisen käyttötarkoituksen. Aluevarausten osalta maakuntakaavan huomioon ottaminen tarkoittaisi, että yleiskaavan ratkaisut mahdollistavat maakuntakaavassa esitetyn käyttötarkoituksen toteutumisen maakuntakaavan yleispiirteisyys huomioiden.
Maakuntakaavan yleispiirteisyydestä johtuen maakuntakaavan tulkintaan yleiskaavaa laadittaessa sisältyisi liikkumavaraa. Maakuntakaavaratkaisun täsmentyminen yleiskaavoituksessa kuuluu suunnittelujärjestelmän perusperiaatteisiin. Esimerkiksi maakuntakaavan taajamatoimintojen alue täsmentyy yleiskaavassa siten, että siihen voi sisältyä muun muassa asumisen, palveluiden, virkistyksen tai liikenteen alueita. Maakuntakaavaratkaisun täsmentyminen voi tarkoittaa myös maakuntakaavassa esitetyn aluevarauksen tai eritysominaisuutta koskevan kaavakohteen koon ja rajauksen muuttumista suunnittelun ja vaikutusten arvioinnin tarkentuessa. Yleiskaavan ratkaisu voisi myös suunnittelun ja vaikutusten arvioinnin tarkentumisen johdosta jossain määrin erota maakuntakaavasta ilman että kyse olisi varsinaisesta poikkeamisesta. Tällaisessa tilanteessa voisi olla kyse esimerkiksi aluevarauksen tai erityisominaisuutta kuvaavan kaavakohteen laajuuden tai sijainnin muuttamisesta, siitä luopumisesta tai alueen käyttötarkoituksen muuttamisesta. Edellytyksenä olisi, että yleiskaavassa tehtävän maakuntakaavasta eroavan ratkaisun merkitys jäisi lähinnä paikalliseksi eikä se tarkoittaisi poikkeamista maakuntakaavan keskeisistä tavoitteista tai periaatteista tai maakuntakaavassa jollekin toiminnolle erityisesti tutkitun ja osoitetun sijainnin muuttamista. Koska maakuntakaavassa käsiteltäisiin 21 § mukaisesti vain vähintään maakunnallisesti merkittäviä alueidenkäytön kysymyksiä, siihen saattaisi kuulua myös alueita, joille ei kohdistu maakuntakaavassa tutkittuja valtakunnallisia tai maakunnallisia intressejä. Maakuntakaavan ohjausvaikutus yksityiskohtaisempaan suunnitteluun tarkoittaisi näiden niin sanottujen valkoisten alueiden osalta sitä, että osoitettaessa yleiskaavassa näille alueille alueidenkäyttöä, tulisi maakuntakaavan muu sisältö ottaa huomioon edellä kuvatulla tavalla ja mahdollistaa maakuntakaavan toteutuminen sen yleispiirteisyyden puitteissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maakuntakaavan ohjausvaikutuksesta muuhun viranomaistoimintaan kuin kaavoitukseen. Viranomaisilla tarkoitettaisiin alueidenkäyttöön liittyviä asioita käsitteleviä niin valtion kuin kuntienkin viranomaisia sekä hyvinvointialueita. Viranomaisiin rinnastettaisiin myös muut tahot niiden hoitaessa laissa säädettyjä viranomaistehtäviä. Säännöksen mukaan viranomaisten olisi otettava maakuntakaava huomioon suunnitellessaan muita alueidenkäyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta. Tämä tarkoittaisi, että viranomaisten toiminnan tulisi olla samansuuntaista maakuntakaavan kanssa, ja niiden alueidenkäyttöä koskevien suunnitelmien ja niiden toteuttamista koskevien päätösten olisi oltava sellaisia, että maakuntakaavassa esitettyjen periaatteiden ja suunnitteluratkaisujen toteutuminen on mahdollista maakuntakaavan yleispiirteisyyden puitteissa. Säännöksestä olisi voimassa olevaan lakiin verrattuna poistettu viranomaisten maakuntakaavaa koskeva edistämisvelvoite. Edistämisvelvoitteen sisältö on ollut voimassa olevan lain mukaisena epäselvä, minkä lisäksi viranomaisten velvoitetta aktiivisesti edistää maakuntakaavan toteuttamista ei katsota enää aiheelliseksi sisällyttää lakiin valtion viranomaisten mahdollisuuksien vaikuttaa maakuntakaavojen sisältöön vähennyttyä vahvistamismenettelyn loputtua.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta laatia yleiskaava perustellusta syystä maakuntakaavan 1 momentissa säädetystä ohjausvaikutuksesta poiketen. Tällöin kyseessä ei olisi edellä kuvattuun maakuntakaavan yleispiirteisyydestä johtuvaan liikkumavaraan kuuluva kaavaratkaisun täsmentyminen tai hyväksyttävä eroavuus. Poikkeamisen tarve tulisi perustella esimerkiksi maakuntakaavaratkaisun vanhentuneisuudella tai muulla vastaavalla kunnan alueidenkäytön kehittämisen tarpeeseen liittyvällä syyllä. Yleiskaavaa laadittaessa tulisi tällöinkin ottaa huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja yleiskaavan sisältövaatimukset. Niiden lisäksi yleiskaavaa laadittaessa tulisi huolehtia siitä, että yleiskaava sopeutuisi maakuntakaavan kokonaisuuteen ja ottaa maakuntakaavan sisältövaatimukset soveltuvin osin huomioon. Maakuntakaavan kokonaisuuteen sopeutumisen vaatimuksen tarkoitus on turvata maakuntakaavassa esitettyjen valtakunnallisten ja maakunnallisten tavoitteiden ja alueidenkäytön periaatteiden toteutuminen myös siitä poikettaessa. Tällaisia ovat esimerkiksi maakunnalliset tai valtakunnalliset liikenteen ja teknisen huollon verkostot, aluerakenteeseen merkittävästi vaikuttavat alueidenkäytön ratkaisut tai muut vastaavat kokonaisuudet, joiden osalta poikettaessa olisi varmistuttava siitä, että maakuntakaavassa esitetyn kokonaisratkaisun toteutuminen ei vaarannu eivätkä maakuntakaavassa tutkitun alueidenkäytön vaikutukset olennaisesti muutu. Maakuntakaavan sisältövaatimusten huomioon ottamista koskeva vaatimus tarkoittaisi, että esimerkiksi osoitettaessa maakuntakaavan virkistysaluetta muuhun käyttöön on huolehdittava, että maakuntakaavan virkistysalueiden riittävyyttä koskeva sisältövaatimus edelleen täyttyy esimerkiksi osoittamalla yleiskaavassa korvaavia alueita tai muutoin osoittamalla sisältövaatimuksen täyttyminen. Tai muutettaessa yleiskaavassa maakuntakaavan teollisuusalue palvelujen tai taajamatoimintojen alueeksi on asiaa tarkasteltava ainakin aluerakenteen toimivuutta ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä koskevien sisältövaatimusten näkökulmasta. Maakuntakaavan sisältövaatimusten huomioon ottamisen vaatimus tarkoittaisi myös mm. sitä, että muutettaessa yleiskaavalla maakuntakaavassa esitettyä alueidenkäyttöratkaisua, joka koskee esimerkiksi maakunnallisesti merkittävää teknisen huollon infrastruktuuria kuten jätteenkäsittelykeskusta tai vedenpuhdistamoa tai muuta vastaavaa maakuntakaavassa erityisesti jollekin toiminnolle tutkittua ja osoitettua sijaintia, olisi yleiskaavassa huolehdittava siitä että tällaiselle toiminnolle osoitetaan vastaava maakuntakaavan sisältövaatimukset täyttävä alue, minkä lisäksi olisi otettava huomioon mitä edellä on kuvattu maakuntakaavan kokonaisuuteen sopeutumisen osalta. Laadittaessa yleiskaavaa, jossa maakuntakaavasta poikettaisiin, olisi maakunnan liitolla, muilla viranomaisilla ja osallisilla mahdollisuus kaavoitusmenettelyyn kuuluvien kuulemisten ja viranomaisneuvottelujen yhteydessä ottaa kantaa siihen, onko poikkeamiselle olemassa riittävät perusteet. Olisi edelleen mahdollista, että maakuntakaavasta poikkeavaa ratkaisua ei voida yleiskaavaan sisällyttää ilman maakuntakaavan muuttamista, jos edellä kuvatut perusteet ja reunaehdot poikkeamiselle eivät täyty.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että maakuntakaava ei olisi voimassa yleiskaavan alueella voimassa muutoin kuin yleiskaavaa muutettaessa. Säännös olisi voimassa olevan lain mukainen ja noudattaisi kaavajärjestelmän keskeistä periaatetta yksityiskohtaisemman kaavan tulemisesta yleispiirteisemmän kaavan tilalle.
Pykälän 5 momentin mukaan 1, 3 ja 4 momentin säännökset koskisivat myös asemakaavan laatimista alueella, jolla ei ole voimassa yleiskaavaa.
28 §.Maakuntakaavan rakentamisrajoitus. Pykälän 1 momentin mukaan maakuntakaavassa virkistys- tai suojelualueeksi osoitetulla alueella, maanpuolustuksen tai rajavalvonnan tarkoituksiin osoitetulla alueella ja liikenteen tai teknisen huollon verkostoja tai alueita varten osoitetulla alueella on voimassa rakentamislain 49 §:ssä tarkoitettu rakentamista koskeva rajoitus. Rakentamisrajoituksen aluetta voidaan kaavassa erityisellä määräyksellä laajentaa tai supistaa. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 33 §:n 1 momenttia. Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen sijaan pykälässä kuitenkin käytettäisiin termejä maanpuolustus ja rajavalvonta. Näiden määritelmä vastaisi kansallista turvallisuutta alueidenkäytössä koskevan 6 §:n perusteluissa esitettyä.
Pykälän 2 momentin mukaan maakunnan liitto voi, jos se alueidenkäytön järjestämisen turvaamiseksi on tarpeen, kieltää käyttämästä aluetta, jolla maakuntakaavaehdotuksen tai hyväksytyn maakuntakaavan mukaan on rakentamisrajoitus, kaavaehdotuksen tai kaavan vastaiseen rakentamiseen. Kielto olisi tehtävä erillisellä päätöksellä. Kielto ei koskisi jo olevaan asuntoon kuuluvan talousrakennuksen rakentamista eikä maa- ja metsätalouden tai sen liitännäiselinkeinon harjoittamista varten tarpeellista rakentamista. Koska kiellon tarkoituksena olisi estää alueen käyttö maakuntakaavan vastaisesti ennen maakuntakaavan voimaantuloa, olisi kielto voimassa vain maakuntakaavan voimaantuloon asti, mutta kuitenkin enintään kaksi vuotta. Momentti vastaisi pääosin voimassa olevan lain 33 §:n 3 momenttia, mutta siihen lisättäisiin maininta liitännäiselinkeinoista sekä säännös, jonka mukaan kielto olisi voimassa vain maakuntakaavan voimaantuloon asti.
29 §.Yhteistyö maakuntakaavaa laadittaessa. Pykälän 1 momentin mukaan maakunnan liiton olisi maakuntakaavaa laatiessaan oltava tarpeellisessa määrin yhteydessä asianomaisten kuntien, valtion viranomaisten ja muiden maakuntakaavoituksen kannalta keskeisten tahojen kanssa. Valtakunnallisesti merkittävissä asioissa olisi oltava yhteydessä niihin ministeriöihin, joita asia koskee sekä Lupa- ja valvontavirastoon. Lupa- ja valvontavirasto mainittaisiin pykälässä erikseen sen 13 § mukaisen tuki- ja valvontatehtävän vuoksi. Ympäristöministeriötä ei mainittaisi pykälässä enää erikseen, koska sille laissa esitettävä tehtävä painottuu yksittäisiin kaavaprosesseihin osallistumisen sijaan maakuntakaavoituksen yleiseen ohjaukseen ja kehittämiseen. Ympäristöministeriö osallistuisi kuitenkin edelleen maakuntakaavoitukseen lausunnonantajana.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos maakuntakaava laaditaan 22 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla osa-alueittain, maakunnan liiton olisi kuultava asianomaisia kuntia ennen kaavan vireilletuloa.
Pykälä vastaisi sisällöltään voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 8 §:ää.
30 §.Maan lunastaminen. Pykälässä säädettäisiin viittauksesta, jonka mukaan lunastamisesta maakuntakaavan toteuttamiseksi säädettäisiin kaavojen toteuttamisesta annetun lain 99 §:ssä. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 34 §:ää, jossa on viittaus samaan 99 §:ään.
5 Luku. Yleiskaava
31 §.Yleiskaavan tarkoitus. Pykälässä säädettäisiin yleiskaavan tarkoituksesta.
Pykälän 1 momentin mukaan yleiskaavan tarkoituksena olisi kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja alueidenkäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaava voitaisiin laatia myös alueidenkäytön ja rakentamisen ohjaamiseksi määrätyllä alueella. Pykälän 1 momentti vastaisi sisällöllisesti voimassa olevan lain 35 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentin mukaan yleiskaavassa esitettäisiin alueen tavoitellun kehittämisen periaatteet ja osoitettaisiin tarpeelliset alueet asemakaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun alueidenkäytön perustaksi. Pykälän 2 momentti vastaisi sisällöllisesti voimassa olevan lain 35 §:n 2 momenttia.
Yleiskaava säilyisi joustavana suunnitteluvälineenä. Yleiskaavalla voitaisiin jatkossakin vastata kuntien erilaisiin suunnittelu- ja ohjaustarpeisiin, jotka voivat vaihdella huomattavasti suunnittelualueen sijainnista ja sen ennakoidusta kehityksestä riippuen. Yleiskaava voisi jatkossakin olla luonteeltaan hyvinkin yleispiirteinen ja luonteeltaan strateginen, keskittyen keskeisimpien alueidenkäytön ratkaisujen tekemiseen koko kunnan tai sen osan alueella. Toisaalta yleiskaava voitaisiin tarvittaessa laatia yksityiskohtaisena, suppea-alaisena ja suoraan rakentamista ohjaavana eli sitä voitaisiin käyttää tietyissä tilanteissa suoraan rakentamisluvan perusteena.
32 §.Yleiskaavan laatiminen ja hyväksyminen. Pykälässä säädettäisiin yleiskaavan laatimisesta ja hyväksymisestä.
Pykälän 1 momentin mukaan kunta vastaisi yleiskaavan laatimisesta ja pitämisestä ajan tasalla siten kuin kunnan kehitys tai alueidenkäytön ohjaustarve sitä edellyttää. Voimassa olevaan lakiin verrattuna yleiskaavan laatimista ja ajan tasalla pitämistä täsmennettäisiin viittaamalla kunnan kehitykseen ja alueidenkäytön ohjaustarpeeseen. Yleiskaavan laatimistarve vaihtelee kunnittain suuresti suunnittelualueen sijainnin, ennakoidun kehityksen ja muiden tekijöiden suhteen. Tämän vuoksi laatimistarve ilmaistaisiin säännöksessä edelleen joustavasti, mutta kuitenkin nykyistä täsmällisemmin. Yleiskaavan laatimistarvekynnyksen voitaisiin katsoa ylittyvän esimerkiksi silloin, kun kunnan alueella on odotettavissa yleispiirteistä suunnittelua edellyttävää yhdyskuntakehitystä tai alueella on erityisiä ympäristöarvoja, joiden säilyttäminen tai yhteensovittaminen rakentamisen kanssa edellyttää kunnallista yleispiirteistä suunnittelua. Myös valtakunnalliset alueidenkäyttöä koskevat intressit voivat johtaa yleiskaavan laatimiskynnyksen ylittymiseen.
Pykälän 2 momentin mukaan yleiskaava voitaisiin laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain. Tämä tarkoittaa, että yleiskaava voitaisiin laatia ohjaamaan vain tietyntyyppistä alueidenkäyttöä tai vain osalle kunnan aluetta. Momentti vastaisi nykyisen lain 35 §:n 3 momenttia.
Pykälän 3 momentin mukaan yleiskaavan hyväksyisi kunnanvaltuusto. Momentti vastaisi nykyisen lain 37 §:ää.
33 §.Kiellot yleiskaavaa laadittaessa. Pykälän 1 momentin mukaan kunta voisi määrätä alueelle rakennuskiellon ja rakentamislain 53 §:ssä tarkoitetun toimenpiderajoituksen, kun yleiskaavan laatiminen tai muuttaminen on pantu vireille. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 38 §:n 1 momenttia. Kunta voisi siis yleiskaavan laatimisajaksi tai muuttamisajaksi määrätä alueelle rakennuskiellon ja maisematyön luvanvaraisuutta koskevan toimenpiderajoituksen. Kaavan vireilletulo ei automaattisesti saisi aikaan näitä kieltoja ja rajoituksia, vaan ne vaatisivat aina erillisen päätöksen. Tavallisimmin tällainen päätös luonnollisestikin tehtäisiin samassa yhteydessä, kun kaava tulee vireille. Päätös voitaisiin kuitenkin tarvittaessa tehdä myöhemminkin. Päätös voisi koskea myös pelkästään rakennuskieltoa tai toimenpiderajoitusta.
Pykälän 2 momentin mukaan rakennuskielto ja toimenpiderajoitus olisivat voimassa enintään viisi vuotta. Lisäksi kunta voisi kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi pidentää aikaa enintään kolmella vuodella. Voimassa olevassa laissa oleva mahdollisuus jatkaa erityisestä syystä aikaa vielä enintään viidellä vuodella poistettaisiin ja voimassa olevassa laissa olevaa mahdollisuutta pidentää aikaa viidellä vuodella lyhennettäisiin kolmeen vuoteen. Muutoin momentti vastaisi voimassa olevan lain 38 §:n 2 momenttia, mutta rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen enimmäiskesto lyhenisivät huomattavasti. Kaavoituksen keskeneräisyys edellyttäisi, että toimenpiteisiin kaavan laatimiseksi on ryhdytty. Jos siis kunta ei ole lainkaan ryhtynyt toimenpiteisiin kaavan laatimiseksi, ei edellytyksiä kiellon jatkamisellekaan olisi olemassa. Kieltojen ja rajoitusten enimmäiskesto olisi siis 8 vuotta.
Pykälän 3 momentin mukaan kunnan määräämä 1 momentissa tarkoitettu rakennuskielto tai toimenpiderajoitus olisivat voimassa myös alueella, jolle on hyväksytty yleiskaava tai yleiskaavan muutos, kunnes hyväksymispäätös on saanut lainvoiman. Näin olisi huolimatta siitä, että pykälässä säädetty kieltojen enimmäiskesto 8 vuotta ylittyisi. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 38 §:n 3 momenttia. Tarkoituksena on turvata kaavan hyväksymisen ja hyväksymispäätöksen lainvoimaiseksi tulemisen välinen aika.
34 §.Yleiskaavan sisältövaatimukset. Pykälässä säädettäisiin yleiskaavan sisältövaatimuksista, joihin olisi kiinnitettävä erityisesti huomiota yleiskaavaa laadittaessa. Voimassa olevassa laissa maakuntakaavan ja yleiskuvan sisältövaatimuksia koskevissa pykälissä on käytetty eri termejä: maakuntakaavan sisältövaatimusten mukaan on kiinnitettävä erityisesti huomiota ja yleiskaavan sisältövaatimusten mukaan on otettava huomioon, ilman että eri sanamuodoilla olisi tarkoituksellista eroa. Yleiskaavan sisältövaatimuksiin ehdotetaan yhtenäisyyden takia tältä osin samaa muotoilua kuin maakuntakaavan sisältövaatimuksia koskevassa pykälässä, mutta sisällöltään säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. Sisältövaatimukset olisivat nykyisten yleiskaavan sisältövaatimusten kaltaisia ja olisivat perusteena yleiskaavan lainmukaisuuden arvioinnille.
Pykälän 1 momentin mukaan yleiskaavaa laadittaessa olisi maakuntakaava otettava huomioon siten kuin siitä edellä säädetään. Momentti vastaisi nykyisen lain 39 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentin 1 kohdassa säädettäisiin yhdyskuntarakenteen toimivuutta, taloudellisuutta ja ekologista kestävyyttä koskevasta sisältövaatimuksesta. Vaatimus vastaisi voimassa olevan lain 39 §:n 2 momentin 1 kohtaa.
Vaatimus edellyttäisi eri toimintojen kuten asumisen, työpaikkojen, palvelujen sekä vapaa-ajan ja virkistyksen toimintojen sijoittamista siten, että arkiliikkuminen on sujuvaa ja vähäpäästöistä. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että eri toimintojen sijoittelulla pyrittäisiin vähentämään liikkumistarvetta ja tukemaan niiden keskinäistä saavutettavuutta kestäviä ja vähäpäästöisiä liikkumis- ja kulkutapavalintoja kuten jalankulkua, pyöräliikennettä ja joukkoliikennettä edistämällä. Etenkin kaupunkiseuduilla olisi syytä kiinnittää huomiota myös seudullisen yhdyskuntarakenteen toimivuuteen, taloudellisuuteen ja ekologiseen kestävyyteen. Ekologisesti kestävä yhdyskuntarakenne pitää sisällään myös viherrakenteen, joka esimerkiksi lieventää tulvia ja helleaaltoja sekä tarjoaa ekologisia yhteyksiä ja ihmisille mahdollisuuksia virkistäytymiseen. Yhdyskuntarakenteen ekologisen kestävyyden huomioiminen yleiskaavassa tarkoittaisi muun muassa viherrakenteen kytkeytyneisyyden huomioimista myös osana rakennettua ympäristöä. Taloudellisesti kestävän yhdyskuntarakenteen kehittämisen olisi perustuttava realistisiin arvioihin suunnittelualueen väestön, työpaikkojen ja elinkeinojen kehityksestä. Yhdyskuntarakenteen kehittämiseen liittyvien kaavaratkaisujen ja niihin liittyvien investointien olisi oltava taloudellisia ja oikea-aikaisia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Olemassa olevasta yhdyskuntarakenteesta irrallaan olevien alueiden syntymistä olisi vältettävä. Yhdyskuntarakenteen kehittämisessä olisi vähennettävä ympäristöhaittoja sekä edistettävä luonnonvarojen kestävää käyttöä ja vähennettävä energiankulutusta. Yhdyskuntarakenteen toimivuutta, taloudellisuutta ja ekologista kestävyyttä koskeva vaatimus loisi myös edellytyksiä ilmastonmuutoksen hillinnälle.
Pykälän 2 momentin 2 kohdassa säädettäisiin olemassa olevan yhdyskuntarakenteen ja infra-struktuurin hyödyntämistä koskevasta sisältövaatimuksesta. Vaatimus vastaisi muuten voimassa olevan lain 39 §:n 2 momentin 2 kohtaa, mutta siihen olisi sisällytetty uusi infrastruktuurin hyödyntämistä koskeva vaatimus. Vaatimus edellyttäisi, että eri toimintojen sekä liikenneväylien ja teknisen huollon verkostojen sijoittamisessa tukeuduttaisiin ensisijaisesti olemassa olevaan rakennuskantaan, liikenneväyliin ja teknisen huollon verkostoihin.
Ehdotetun olemassa olevan infrastruktuurin hyödyntämistä koskevan vaatimuksen myötä myös yhdyskuntarakenteeseen ulkopuolisen infrastruktuurin kuten voimajohtoverkon hyödyntämiseen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota yleiskaavaa laadittaessa. Vaatimus olisi keskeinen myös ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta. Olemassa olevan yhdyskuntarakenteen ja infrastruktuurin hyödyntäminen pienentäisi rakentamisesta syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä ja säästäisi hiilinieluja, kun infrastruktuurin rakentamiseen käytettävä materiaali ja metsäkato pienenevät.
Pykälän 2 momentin 3 kohdassa säädettäisiin asumisen tarpeita ja palveluiden saavutettavuutta koskevasta sisältövaatimuksesta. Vaatimus vastaisi pääosin voimassa olevan lain 39 §:n 2 momentin 3 kohtaa. Vaatimus edellyttäisi, että yleiskaavassa osoitettaisiin suunnittelualueen ennakoidun väestökehityksen kannalta riittävä määrä sellaisia alueita asumiseen, jotka vastaisivat alueen asukkaiden tarpeisiin. Voimassa olevan lain palveluiden saatavuutta koskeva sisältövaatimus ehdotetaan muutettavaksi koskemaan palveluiden saavutettavuutta. Muutos korostaa palveluiden alueellisen saatavuuden lisäksi niiden saavutettavuutta eri kulkumuodoin, joka voi pitää sisällään myös eri kulkumuotojen yhdistämisen eli toimivien matkaketjujen edistämisen. Tällä on merkitystä erityisesti kaupunkien ja maaseudun vuorovaikutuksen kannalta. Samalla olisi huolehdittava väestön kannalta riittävän ja eri kulkumuodoin saavutettavan palvelutarjonnan mahdollistamisesta kaavoituksen keinoin. Yleiskaavan tasolla eri kulkumuodoin saavutettavan palvelutarjonnan huomioimisella luodaan myös edellytyksiä yksityiskohtaisempaan suunnitteluun pohjautuvalle liikkumisympäristön esteettömyydelle. Vaatimuksen huomioon ottamiseen vaikuttaisivat alueen ominaispiirteet. Esimerkiksi saaristoalueilla asumisen tarpeita ja palveluiden saavutettavuutta tarkasteltaessa korostuisivat pysyvän asutuksen edellytykset toimeentulon, liikkumisen ja palvelujen saavutettavuuden kannalta.
Pykälän 2 momentin 4 kohdassa säädettäisiin liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen, jalankulun ja pyöräliikenteen, sekä energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaista järjestämistä ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla koskevasta sisältövaatimuksesta. Vaatimus vastaisi pääosin voimassa olevan lain 39 §:n 2 momentin 4 kohtaa. Liikenteen tarkoituksenmukainen järjestäminen tarkoittaisi, että yleiskaavan ratkaisuissa on otettu huomioon eri liikennemuotojen esimerkiksi liikenteen toimivuudesta, sujuvuudesta tai turvallisuudesta johtuvat alueidenkäytölliset tarpeet taloudelliset resurssit huomioon ottaen sekä siten, että minimoidaan ympäristöhaittoja ja luonnonvarojen käyttöä. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota kestävien liikkumismuotojen eli joukkoliikenteen, jalankulun ja pyöräliikenteen tarpeisiin, mutta vaatimus liikenteen tarkoituksenmukaisesta järjestämisestä ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla voi kaavoitettavasta alueesta riippuen tarkoittaa myös esimerkiksi fossiilisille polttoaineille vaihtoehtoisten käyttövoimien jakelun edellyttämiä alueidenkäytöllisiä tarpeita tai raskaan liikenteen tarvitsemia aluevarauksia. Voimassa olevan lain kevyt liikenne -käsitteen sijaan momentissa käytettäisiin jalankulun ja pyöräliikenteen käsitteitä. Pyöräliikenteen käsite korostaisi sen merkitystä osana muuta ajoneuvoliikennettä. Yleiskaavaa laadittaessa olisi tarpeen kiinnittää huomiota ympäristön, luonnonvarojen käytön ja talouden kestävyyteen liikenteen ja yhdyskuntateknisen huollon verkostoja suunniteltaessa. Vaatimus liittyy yhdyskuntarakenteen ja infrastruktuurin hyödyntämistä koskevaan sisältövaatimukseen. Yleiskaavaa laadittaessa olisi tarpeen tunnistaa ja ottaa huomioon luonnonvarojen kestävän käytön sekä kiertotalouden tarpeet. Vaatimus edellyttäisi, että yleiskaavan liikennettä sekä energia-, vesi- ja jätehuoltoa koskevilla ratkaisuilla ehkäistäisiin ja vähennettäisiin liikenteestä ja yhdyskuntateknisen huollon järjestelmistä aiheutuvia päästöjä sekä haitallisia ympäristö- ja terveysvaikutuksia. Vaatimuksella olisi päästöjen vähentämisen kautta merkitystä myös ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta.
Vaatimus edellyttäisi suunnittelualueen sisäisten ja ulkoisten yhteyksien sekä teknisen huollon verkostojen järjestämistä siten, että tuetaan kestäviä ja vähäpäästöisiä liikkumis- ja kulku-tapavalintoja, hyödynnetään olemassa olevaa liikenteen infrastruktuuria sekä vähennetään liikenteestä ja teknisen huollon rakentamisesta aiheutuvia ympäristö- ja terveyshaittoja. Joukkoliikenteen, jalankulun ja pyöräliikenteen edellytyksistä huolehtiminen tarkoittaisi riittävien alueiden osoittamista näille liikennemuodoille sekä eri toimintojen sijoittamista siten, että luodaan edellytyksiä kestävälle liikkumiselle ja kestävien kulkumuotojen kilpailukyvylle.
Pykälän 2 momentin 5 kohdassa säädettäisiin turvallista, terveellistä ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoista elinympäristöä koskevasta sisältövaatimuksesta. Vaatimus vastaisi voimassa olevan lain 39 §:n 2 momentin 5 kohtaa. Yleiskaavaa laadittaessa olisi pyrittävä turvaamaan edellytykset turvalliselle asumiselle, työnteolle ja oleskelulle sekä elinympäristön häiriöttömyydelle. Suunniteltavan alueen terveellisyyttä tarkasteltaessa pyrittäisiin siihen, ettei alueen käyttäjiin kohdistuisi terveydelle haitallisia ympäristövaikutuksia kuten esimerkiksi melualtistusta tai tärinää. Eri väestöryhmien kannalta tasapainoista elinympäristöä koskeva vaatimus edellyttäisi erilaisten väestöryhmien ja asukasrakenteen monipuolisuuden huomioimista suunnittelussa. Terveelliseen ja turvalliseen elinympäristöön vaikuttaa myös ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sään ääri-ilmiöt, esimerkiksi lisääntyvät sademäärät ja hellejaksot, jotka olisi huomioitava suunnittelussa.
Pykälän 2 momentin 6 kohdassa säädettäisiin elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä koskevasta sisältövaatimuksesta. Vaatimus vastaisi voimassa olevan lain 39 §:n 2 momentin 6 kohtaa. Yleiskaavaa laadittaessa tulisi kiinnittää huomiota esimerkiksi yritysten sijoittumis- ja laajentumisedellytyksiin, työvoiman ja palveluiden saatavuuteen sekä elinkeinoelämän kilpailun edellytyksiin. Elinkeinoelämän kilpailun edellytykset kattavat myös vähittäiskaupan kilpailun edellytykset. Kunnan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä voitaisiin tukea esimerkiksi osoittamalla riittävät alueet elinkeinoelämän toimintaa ja sen kehittymistä varten. Elinkeinoelämän toimintaedellytykset liittyvät myös ympäröivään alueidenkäyttöön sekä liikenteen ja teknisen huollon ratkaisujen toimivuuteen.
Pykälän 2 momentin 7 kohdassa säädettäisiin ympäristöhaittojen vähentämistä koskevasta sisältövaatimuksesta. Vaatimus vastaisi voimassa olevan lain 39 §:n 2 momentin 7 kohtaa. Vaatimus tarkoittaisi, että yleiskaavassa tulisi ohjata toimintoja siten, että ehkäistään mahdollisuuksien mukaan vesiin, ilmaan ja maaperään kohdistuvia ympäristöhaittoja sekä esimerkiksi melu- ja tärinähaittaa. Vaatimuksella olisi merkitystä etenkin aluevarausten suunnittelussa, muun muassa teollisuuslaitosten sijoittamisessa. Yleiskaavassa on huomioitava esimerkiksi kaavoituksella esitetyn toiminnan vaikutusalueen herkkyys ympäristöhaitoille. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 11 §:n mukaan sijoituspaikan valinnassa on muun muassa huomioitava toimintojen sijoittaminen mahdollisuuksien mukaan siten, että toiminnasta ei aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja pilaantuminen voidaan ehkäistä.
Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) perusteella valtion ja kuntien viranomaisten sekä viranomaistehtäviä hoitavien muiden elinten on otettava soveltuvin osin toiminnassaan huomioon valtioneuvoston hyväksymät vesienhoitosuunnitelmat sekä merenhoitosuunnitelma ja toimenpideohjelmat. Yleiskaavaa laadittaessa tulisi ottaa huomioon vesienhoitosuunnitelma ja merenhoitosuunnitelma.
Pykälän 2 momentin 8 kohdassa säädettäisiin kulttuuriympäristön, maiseman sekä luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen vaalimista koskevasta sisältövaatimuksesta. Vaatimus vastaisi pääosin voimassa olevan lain 39 §:n 2 momentin 8 kohtaa. Säännökseen ehdotetaan kuitenkin lisättäväksi kulttuuriympäristön ja luonnon monimuotoisuuden vaalimista koskeva vaatimus. Käytännössä kulttuuriympäristön ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen otetaan jo nykyisin huomioon yleiskaavaa laadittaessa osana rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaalimista. Luonnon monimuotoisuuden nimenomaisella mainitsemisella korostettaisiin luonnon monimuotoisuuden vaalimisen painoarvoa. Kulttuuriympäristön nimenomaisella mainitsemisella korostettaisiin rakennetun kulttuuriympäristön, arkeologisen kulttuuriperinnön ja maiseman vaalimisen painoarvoa sekä kulttuuriympäristön kokonaisuutta. Kulttuuriympäristöön sisältyy myös aineettomia ulottuvuuksia.
Kulttuuriympäristön ja maiseman vaaliminen edellyttäisi, että yleiskaavassa tunnistettaisiin rakennetun kulttuuriympäristön, arkeologisen kulttuuriperinnön ja maiseman arvot sekä edistettäisiin niiden säilymistä. Lisäksi tulisi vastaavasti ottaa huomioon maiseman ja kulttuuriympäristön kansainväliset arvot, joihin kuuluvat muun muassa kulttuuriperintöä edustavat maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta tehdyssä yleissopimuksessa (SopS 19/1987) tarkoitetuttujen maailmanperintöluetteloon hyväksyttyjen kohteiden kriteerien mukaiset erityiset yleismaailmalliset arvot. Kulttuuriympäristöön, arkeologiseen kulttuuriperintöön ja maisemaan sisältyvien erityisten arvojen vaaliminen edellyttäisi riittävien suunnittelu- ja suojelumääräysten antamista 38 §:n mukaisesti silloin, kun yleiskaavaa varten laaditut tai muut asiaa koskevat selvitykset osoittavat, että kaava koskee kohdetta, jolla on erityisiä yleismaailmallisia, kulttuurihistoriallisia, arkeologisia, maisemallisia tai muita ympäristöarvoja. Yleiskaavan määräykset voisivat olla myös esimerkiksi arkeologista kulttuuriperintöä, rakennusperintöä tai kirkollisia rakennuksia koskevan lainsäädännön nojalla toteutettavaa suojelua tukevia suunnittelumääräyksiä tai kohteen ympäristöä koskevia suojelumääräyksiä. Valtaosa arkeologisesta kulttuuriperinnöstä on rauhoitettu muinaismuistolailla kiinteinä muinaismuistoina. Tulevaisuudessa tarkasteltavaksi ja arvioitavaksi saattaa tulla yhä enemmän arkeologisia kohteita, jotka eivät ominaisuuksiensa perusteella kuulu muinaismuistolain rauhoituksen piiriin. Tällöin niitä voidaan esittää suojeltavaksi kaavoituksen keinoin. Muinaismuistolain soveltamisalan ulkopuolelle voivat jäädä esimerkiksi toisen maailmansodan aikaiset linnoitteet ja historialliset kylänpaikat sekä hylyt ja hylyn osat, joiden uppoamisesta on alle sata vuotta.
Luonnonarvoihin sisältyvät sekä elollisen että elottoman luonnon arvot. Valtakunnallisella tasolla luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen suojelun keskeiset tavoitteet on määritelty luonnonsuojelulaissa. Merkittävä osa luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeistä luonnonarvoista samoin kuin arvokkaista yhtenäisistä luonnonalueista sijaitsee kuitenkin luonnonsuojelulaissa tarkoitettujen suojelualueiden ja suojelukohteiden ulkopuolella ja laadittaessa yleiskaavaa nämä arvot tulisi tunnistaa. Luonnon monimuotoisuuden ja muiden luontoarvojen vaalimisen kannalta erityistä merkitystä on eliölajien lisääntymiselle ja liikkumiselle sopivien elinympäristöjen määrällä ja laadulla sekä niiden sijoittumisella osana elinympäristöjen kokonaisuutta. Luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen vaaliminen yleiskaavassa tarkoittaisi ensi sijassa sitä, että rakentaminen tulisi mahdollisuuksien mukaan ohjata näiden alueiden ulkopuolelle. Lisäksi yleiskaavassa annettaisiin tarvittaessa luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnon arvojen vaalimisen kannalta tärkeiksi tunnistettuja alueita ja arvoja koskevia suunnittelu- ja suojelumääräyksiä 37 §:n mukaisesti.
Pykälän 2 momentin 9 kohdassa säädettäisiin virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyyttä ja saavutettavuutta koskevasta vaatimuksesta. Momentti vastaisi pääosin nykyisen lain 39 §:n 2 momentin 9 kohtaa. Virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyyttä koskeva vaatimus edellyttäisi alueen asukkaiden tarpeiden edellyttämien riittävien puistojen ja muiden virkistys- ja ulkoilukäyttöön soveltuvien alueiden ja reitistöjen osoittamista yleiskaavassa. Vaatimukseen ehdotetaan lisättäväksi virkistykseen soveltuvien alueiden saavutettavuutta koskeva vaatimus. Vaatimus edellyttäisi virkistysalueiden saavutettavuuden tarkastelemista eri kulkumuodoin. Muutos korostaisi virkistysalueiden saavutettavuutta etenkin kestävin kulkumuodoin kuten kävellen, pyöräliikenteellä ja joukkoliikenteellä. Virkistysalueiden hyvä saavutettavuus arkiympäristössä eri kulkumuodoin lisää ulkoilun ja lähiliikunnan mahdollisuuksia, mikä voi osaltaan ohjata liikkumistottumuksia ja edistää väestön terveyttä. Yleiskaavan tasolla eri kulkumuodoin saavutettavien virkistysalueiden huomioimisella luodaan myös edellytyksiä yksityiskohtaisempaan suunnitteluun pohjautuvalle liikkumisympäristön esteettömyydelle.
Virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyyttä ja saavutettavuutta koskevalla vaatimuksella on merkitystä myös ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Virkistysalueet lieventävät sään ääriilmiöiden vaikutuksia elinympäristöön esimerkiksi vähentämällä lämpösaarekeilmiötä.
Pykälän 2 momentin 10 kohdassa säädettäisiin ilmastonmuutoksen myötä lisääntyviin sään ääri-ilmiöihin ja tulvariskeihin varautumista sekä kunnan hulevesien hallinnan toteuttamisen edellytyksiä koskevasta sisältövaatimuksesta.
Ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävän sään ääri-ilmiöitä, kuten rankkasateita ja runsaasti hetkellisesti kertyvien hulevesien määrää. Lämpösaarekeilmiön ja tulvariskien arvioidaan jatkavan kasvuaan erityisesti kaupunkimaisilla alueilla, mikäli rakennetun ympäristön tiivistyessä vettä läpäisemättömien pintojen määrä edelleen kasvaa. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen edellyttää myös yhdyskuntien toimivuuden kannalta välttämättömän infrastruktuurin toimintakyvyn turvaamista häiriötilanteissa. Ilmastonmuutokseen aiheuttamien sään ääri-ilmiöiden ja tulvien huomioon ottaminen tarkoittaisi sitä, että yleiskaavan ratkaisuissa on otettu huomioon käytettävissä oleva näitä koskeva tieto ilmastonmuutoksen odotettavissa olevista vaikutuksista suunnittelualueella. Rankkasateisiin ja taajamatulviin tulisi varautua yleiskaavoituksessa ottamalla huomioon lisääntyvät sademäärät. Muita yleiskaavoituksessa huomioitavia sään ääri-ilmiöitä olisivat esimerkiksi lisääntyvät hellejaksot, joihin tulisi varautua kaupunkialueilla esimerkiksi viherrakennetta hyödyntämällä.
Lisääntyviin sään ääri-ilmiöihin ja tulvariskeihin varautumisen sekä kunnan hulevesien hallinnan toteuttamisen edellytysten huomioiminen yleiskaavoituksessa tarkoittaisi esimerkiksi rakentamisen ohjaamista tulvariskien kannalta edullisille alueille, valuma-alueiden tasolla tehtävien tulvareittien suunnittelun huomioimista sekä yksityiskohtaisemman suunnittelun ohjaamista paikallisiin olosuhteisiin perustuvien hulevesien hallinnan ja tulvariskien torjunnan periaatteiden mukaisesti. Lisäksi yleiskaavassa voitaisiin yleispiirteisellä tasolla tarkastella suunnittelualueen jakautumista vettä läpäiseviin ja läpäisemättömiin pintoihin sekä edistää ilmastonmuutokseen sopeutumiseen soveltuvien luontopohjaisten ratkaisujen hyödyntämistä osana alueidenkäytön kokonaisuutta.
Pykälän 3 momentin mukaan edellä 2 momentissa tarkoitetut seikat olisi selvitettävä ja otettava huomioon siinä määrin kuin laadittavan yleiskaavan ohjaustavoite ja tarkkuus sitä edellyttävät. Momentti vastaisi nykyisen lain 39 §:n 3 momenttia.
Pykälän 4 momentin mukaan yleiskaava ei saa aiheuttaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa. Momentti vastaisi nykyisen lain 39 §:n 4 momenttia. Kohtuullisuusharkinnassa tulisi ottaa huomioon yleiskaavan aluevarausten ja kaavamääräysten muodostama kokonaisuus maanomistajan tai muun oikeudenhaltijan kannalta. Lisäksi harkinnassa tulisi ottaa huomioon maanomistajan tai muun oikeudenhaltijan yleiskaavasta saama hyöty ja toisaalta näiden asemaan heikentävästi vaikuttavat kaavan vaikutukset. Kohtuullisuusharkintaan vaikuttavat luonnollisesti yleiskaavan rakentamisrajoitussäännökset. Rakentamiseen kohdistuvat oikeusvaikutukset ovat ehdollisia rakentamislain 50 §:n tarkoittamalla tavalla, ellei kaavassa nimenomaisesti ole 39 §:n 2 momentin nojalla toisin määrätty. Rajoitukset voivat laissa säädetyillä edellytyksillä johtaa lunastukseen tai korvaukseen.
35 §.Yleiskaavan esitystapa. Pykälässä säädettäisiin yleiskaavan sisällön tietomallimuotoisuudesta ja esitystavasta. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan lain yleiskaavan esitystapaa koskevaa 40 §:ää.
Pykälän 1 momentin mukaan yleiskaava laadittaisiin valtakunnallisesti yhteentoimivassa tietomallimuodossa. Yleiskaava koostuisi kaavakohteista ja kaavamääräyksistä. Kaavakohteella tarkoitetaan kaavaan sisältyvää pistemäistä, viivamaista, aluemaista tai kolmiulotteista kohdetta, jolla alueidenkäyttöä tai rakentamista ohjataan. Kaavakohteella on maantieteellinen sijainti ja geometria. Kaavan ohjausvaikutus muodostuu kaavakohteeseen tai kaavan suunnittelualueeseen liittyvien kaavamääräysten avulla.
Pykälän 2 momentin mukaan yleiskaava esitettäisiin kartalla tai kartoilla sellaisessa mittakaavassa, että niistä alueiden käytön ja rakentamisen ohjaustarve ja yleiskaavan tarkoitus huomioon ottaen ilmenevät tarkoituksenmukaisella tavalla alueiden käytön periaatteet, tarpeelliset alueet ja kaavan muu sisältö. Kaavan laadinnassa käytetty mittakaava olisi ilmoitettava kaava-asiakirjoissa. Yleiskaavan mittakaavasta säädetään nykyään maankäyttö- ja rakennusasetuksessa.
Pykälän 3 momentin mukaan yleiskaavan kaavakohteet ja -määräykset esitettäisiin valtakunnallisesti vakiomuotoisena kartalla ja tarvittaessa erillisenä asiakirjana. Kaavan esittäminen valtakunnallisesti vakiomuotoisena tarkoittaisi sitä, että samankaltaisten kaavamääräysten esitystapa olisi valtakunnallisesti yhtenäinen. Osa kaavamääräyksistä voitaisiin tarvittaessa tulostaa ja esittää erillisenä asiakirjana. Yleiskaavat sisältävät usein sanallisia suunnittelu-, rakentamis- ja suojelumääräyksiä, joiden esittäminen kartan sisältävässä tulosteessa ei ole tarkoituksenmukaista. Kaavamääräyksiä on tietomallipohjaisessa suunnittelussa mahdollista luokitella suojelu-, rakentamis- ja suunnittelumääräyksiksi.
Pykälän 4 momentin mukaan ympäristöministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä yleiskaavan yhteentoimivasta tietomallimuodosta sekä kaavakohteiden ja -määräysten vakiomuotoisesta esitystavasta. Tietomallimuodon osalta ratkaistavat asiat ovat luonteeltaan teknisiä, mikä mahdollistaa niistä säätämisen ympäristöministeriön asetuksella. Asetuksenantovaltuus vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa asetuksenantovaltuutta.
36 §.Yleiskaavan selostus. Pykälässä säädettäisiin yleiskaavan selostuksesta. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 40 §:ssä olevaa säännöstä yleiskaavan selostuksesta.
Pykälän 1 momentin mukaan yleiskaavaan olisi liitettävä selostus, jossa esitetään kaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot.
Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä yleiskaavan selostuksesta. Säännös vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa asetuksenantovaltuutta.
37 §.Yleiskaavamääräykset. Pykälän 1 momentin mukaan yleiskaavassa annetaan määräyksiä, joita kaavan tarkoitus ja sen sisällölle asetettavat vaatimukset huomioon ottaen tarvitaan yleiskaava-aluetta suunniteltaessa tai rakennettaessa taikka muutoin käytettäessä. Yleiskaavamääräykset voivat muun ohessa koskea alueidenkäytön ja rakentamisen erityistä ohjausta tietyllä alueella sekä haitallisten ympäristövaikutusten estämistä tai rajoittamista. Momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 41 §:n 1 momenttia.
Yleiskaavamääräykset voisivat siis nykyiseen tapaan koskea yleiskaava-alueen yksityiskohtaisempaa suunnittelua, rakentamista ja muuta alueidenkäyttöä ja niiden antamisen edellytyksenä olisi, että ne ovat tarpeellisia kaavan tarkoitus ja sen sisällölle asetettavat vaatimukset huomioon ottaen.
Yleiskaavamääräys ei saisi olla ristiriidassa lain tai asetuksen kanssa. Yleiskaavalle säädetyt sisältövaatimukset ja muut vaatimukset koskisivat luonnollisesti myös yleiskaavamääräyksiä. Suunnittelua koskevat yleiskaavamääräykset kohdistuisivat ensisijaisesti viranomaisiin ja niillä ohjattaisiin pääosin asemakaavoitusta, mutta myös muuta suunnittelua. Rakentamista koskevilla yleiskaavamääräyksillä ohjattaisiin suoraan rakentamista ja ne liittyisivät ehdotetussa 39 §:ssä ja rakentamislain 50 §:ssä tarkoitettuihin rakentamisrajoituksiin.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos jotakin aluetta tai rakennusta on maiseman, luonnonarvojen, rakennetun ympäristön, kulttuurihistoriallisten arvojen tai muiden erityisten ympäristöarvojen vuoksi suojeltava, yleiskaavassa voitaisiin antaa sitä koskevia tarpeellisia määräyksiä. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 41 §:n 2 momenttia. Myöskään suojelumääräykset eivät saisi olla ristiriidassa lain tai asetuksen kanssa eikä laissa säädettyjen yleiskaavaa koskevien sisältövaatimusten tai muiden vaatimusten kanssa.
Yleiskaavan suojelumääräysten tulisi olla maanomistajalle kohtuullisia ehdotetun 34 §:n 4 momentin mukaisesti. Suojelumääräykset voisivat myös olla määräaikaisia kuten muutkin kaavamääräykset. Määräaikainen suojelumääräys voisi tulla kysymykseen esimerkiksi silloin, jos suojelu on tarkoitus myöhemmin toteuttaa erityislainsäädännön, esimerkiksi luonnonsuojelulain, nojalla. Tällöin määräys raukeaa ilman erillistä päätöstä tai kaavan muuttamista määräajan jälkeen. Lisäksi oleellista on, että määräykset vastaavat tarkoitusta ja perustuvat riittäviin selvityksiin.
Pykälän 3 momentin mukaan yleiskaavassa ei saisi osoittaa luonnonsuojelulain nojalla toteutettavaksi tarkoitettuja luonnonsuojelualueita ilman Lupa- ja valvontaviraston kirjallista suostumusta. Suostumuksella varmistettaisiin se, että valtio olisi aina erikseen tietoinen sen korvattavaksi tulevista alueista. Lupa- ja valvontavirasto voisi antaa suostumuksensa esimerkiksi osana kaavalausuntoaan. Tällaisia luonnonsuojelualueita koskevat kaavamääräykset voisivat olla voimassa enintään neljä vuotta.
38 §.Yleiskaavan oikeusvaikutukset muuhun suunnitteluun ja viranomaistoimintaan. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevan lain 42 §:n 1 momenttia vastaavasti, että yleiskaava on ohjeena laadittaessa asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueidenkäytön järjestämiseksi.
Pykälän 2momentin mukaan viranomaisten olisi suunnitellessaan alueidenkäyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta yleiskaavan toteutumista. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 42 §:n 2 momenttia. Momentissa tarkoitettuja toimenpiteitä voisivat olla esimerkiksi vesilain, maa-aineslain, metsälain ja liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain mukaiset toimenpiteet.
Pykälän 3momentin mukaan yleiskaava korvaisi samaa aluetta koskevan aikaisemmin hyväksytyn yleiskaavan, jollei kaavassa toisin määrätä. Lisäksi momentin mukaan yleiskaava ei olisi asemakaava-alueella voimassa muutoin kuin 1 momentissa tarkoitetun asemakaavan muuttamista koskevan vaikutuksen osalta. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 42 §:n 3 momenttia.
Pykälän 4 momentin mukaan asemakaava voitaisiin perustellusta syystä laatia tai muuttaa sisällöltään 1 momentissa säädetystä poiketen, jos yleiskaava on vanhentunut. Tällöin olisi otettava huomioon, mitä 34 §:ssä säädetään yleiskaavan sisältövaatimuksista. Voimassa olevan lain 42 §:n 3 momentissa edellytetään, että asemakaava sopeutuu yleiskaavan kokonaisuuteen. Ehdotetussa 4 momentissa vastaavaa edellytystä ei olisi. Vaatimus asemakaavan sopeutumisesta vanhentuneen yleiskaavan kokonaisuuteen saattaa jossakin tilanteissa johtaa epätoivottuihin tilanteisiin, jos yleiskaava on niin vanhentunut, ettei asemakaavan sopeutumista sen kokonaisuuteen voida pitää tarkoituksenmukaisena. Momentissa ei myöskään enää voimassa olevan lain tapaan edellytettäisi, että yleiskaavan tulisi olla ilmeisen vanhentunut. Jos yleiskaava katsottaisiin vanhentuneeksi, asemakaavan ratkaisuja arvioitaisiin edelleen yleiskaavan sisältövaatimusten kautta. Tällä muutoksella lisättäisiin yleiskaavan ohjausvaikutuksen joustavuutta tilanteissa, joissa asemakaava voidaan perustellusti laatia yleiskaavasta poiketen.
Yleiskaavan vanhentuneisuutta arvioitaessa olisi mietittävä, ohjaako yleiskaava enää tarkoituksenmukaisella tavalla yhdyskuntien ja alueidenkäytön kehittämistä ja asemakaavoitusta. Olisi myös selvitettävä, ovatko olosuhteet esimerkiksi väestö- tai työpaikkakehityksen muuttuneet niin merkittävästi, että yleiskaavan mukaiset ratkaisut eivät enää ole perusteluja. Vanhentuneisuuden yhtenä kriteerinä voitaisiin pitää yleiskaavan ikää ja myös sitä, jos se on ristiriidassa alueelle myöhemmin laaditun maakuntakaavan kanssa. Yleiskaavaa voitaisiin pitää vanhentuneena myös siinä tilanteessa, että alueelle ollaan laatimassa uutta yleiskaavaa. Myös eri viranomaisten kannanotoilla olisi merkitystä asian arvioimisessa.
39 §.Yleiskaavan rakentamis- ja toimenpiderajoitukset. Pykälässä säädettäisiin rakentamisrajoituksista ja toimenpiderajoituksista. Sääntely vastaisi voimassa olevan lain 43 §:n säännöksiä.
Pykälän 1 momentissa viitattaisiin rakentamislain 50 §:ään, jossa säädetään ehdollisesta rakentamisrajoituksesta. Rakentamislain 50 §:n mukaan rakentamislupaa rakennuskohteen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan toteutumista. Lupa on kuitenkin myönnettävä, jos yleiskaavasta johtuvasta luvan epäämisestä aiheutuisi hakijalle huomattavaa haittaa eikä kunta tai, jos alue on katsottava varatuksi muun julkisyhteisön tarkoituksiin, tämä lunasta aluetta tai suorita haitasta kohtuullista korvausta (ehdollinen rakentamisrajoitus). Haittaa arvosteltaessa ei oteta huomioon omistussuhteissa yleiskaavan hyväksymisen jälkeen tapahtuneita muutoksia, ellei niitä ole tehty yleiskaavan toteuttamista varten.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ehdottomasta rakentamisrajoituksesta. Yleiskaavassa voitaisiin määrätä, ettei yleiskaava-alueella tai sen osalla saa rakentaa niin, että vaikeutetaan yleiskaavan toteutumista. Tällöin ei sovellettaisi, mitä rakentamislain 50 §:ssä säädetään eli lupaa ei tarvitsisi myöntää, vaikka luvan epäämisestä aiheutuisi hakijalle huomattavaa haittaa. Momentissa säädettäisiin myös toimenpiderajoituksesta. Yleiskaavassa voitaisiin määrätä, ettei maisemaa muuttavaa toimenpidettä saa suorittaa ilman rakentamislain 53 §:ssä tarkoitettua lupaa. Alueella, jota määräys koskee, maisemaa muuttaville toimenpiteille tulisi siis hakea lupa rakentamislain 53 §:n mukaisesti.
Pykälän 3 momentin mukaan yleiskaavassa voitaisiin erityisellä määräyksellä kieltää käyttämästä rakennustoimintaan tarkoitettua aluetta enintään viiden vuoden aikana muuhun rakentamiseen kuin maatalouden ja muiden siihen verrattavien elinkeinojen tarpeita varten (määräaikainen rakentamisrajoitus). Momentti vastaisi voimassa olevaa lain 43 §:n 3 momenttia.
Pykälän 4 momentin mukaan pykälässä säädetyistä rajoituksista johtuvasta lunastus- ja korvausvelvollisuudesta säädettäisiin kaavojen toteuttamisesta annetun lain 101 §:ssä ja rakentamislain 54 §:ssä.
40 §.Yleiskaavan käyttö rakentamisluvan perusteena. Pykälän 1 momentin mukaan yleiskaavaa voitaisiin käyttää suoraan rakentamisluvan perusteena rakentamislain 46 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdassa säädetyn estämättä niillä alueilla, joilla yleiskaavassa on siitä erikseen määrätty. Määräys ei voisi koskea aluetta, jolla alueidenkäytön ohjaustarve edellyttää asemakaavan laatimista. Edellytyksenä olisi lisäksi, että yleiskaava ohjaa riittävästi rakentamista ja muuta alueidenkäyttöä. Säännöksessä ei olisi nimenomaista mainintaa yleiskaavan oikeusvaikutteisuudesta, koska oikeusvaikutuksetonta yleiskaavaan koskevaa säännöstä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että yleiskaava olisi aina oikeusvaikutteinen, ellei yleiskaavan oikeusvaikutuksettomuutta mainittaisi erikseen.
Rakentamislain 46 §:n 1 momentin mukaan ”Sijoittamisen edellytyksenä alueidenkäyttölain 16 §:ssä tarkoitetulla suunnittelutarvealueella on 45 §:ssä säädetyn lisäksi, että rakentaminen: 1) ei olennaisesti vaikeuta kunnan kaavoituskatsauksen mukaista yleis- tai asemakaavan laatimista; 2) ei johda vaikutuksiltaan sellaiseen merkittävään rakentamiseen tai aiheuta sellaisia merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia, jotka edellyttävät asemakaavan laatimista; 3) on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palveluiden saavutettavuuden kannalta.” Yleiskaavaa ei siis voisi käyttää rakentamisluvan perusteena silloin, kun rakentaminen johtaa vaikutuksiltaan sellaiseen merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa sellaisia merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia, jotka edellyttävät asemakaavan laatimista.
Määräys kaavan käyttämisestä rakentamisluvan myöntämisen perusteena ei voisi koskea aluetta, jolla alueidenkäytön ohjaustarve edellyttää asemakaavan laatimista. Asemakaavan laatimistarvetta arvioitaessa huomioitaisiin suunnittelualueen kehitys, alueidenkäytön ohjaustarve, rakentamisen vaikutusten merkittävyys sekä mahdolliset haitalliset ympäristö- tai muut vaikutukset. Tämä rajaisi esimerkiksi kerrostaloalueet ja tiiviit pientaloalueet sekä teknisen huollon ja liikenteen järjestelyjen toteuttamisen kannalta mittakaavaltaan ja ympäristövaikutuksiltaan merkittävän työpaikka- ja palvelurakentamisen tämän säännöksen soveltamisen ulkopuolelle. Myös olemassa olevien asemakaava-alueiden laajentaminen edellyttäisi pääsääntöisesti asemakaavan laatimista. Yleiskaavan käyttö rakentamisluvan myöntämisen perusteena ei soveltuisi siis mittakaavaltaan ja vaikutuksiltaan kaupunkimaiseen rakentamiseen. Määräyksen käyttämisen edellytyksenä olisi lisäksi, että yleiskaava ohjaa riittävästi rakentamista ja muuta alueidenkäyttöä. Ohjauksen riittävyyttä arvioitaessa otettaisiin huomioon suunnittelualueen olosuhteet sekä suunnitellun rakentamisen määrä ja tehokkuus.
Yleiskaavaa olisi mahdollista käyttää myös muiden kuin asuinrakennusten rakentamisluvan perusteena. Muuhun kuin asuinrakentamiseen yleiskaava olisi mahdollista käyttää tilanteissa, joissa hankkeella ei ole sellaista merkittävää yhteensovittamisen tarvetta muuhun alueidenkäyttöön, joka edellyttäisi yleiskaavaa yksityiskohtaisempaa suunnittelua. Asemakaavaa edellytettäisiin esimerkiksi tilanteissa, joissa rakentaminen edellyttäisi katujen tai yhdyskuntateknisen huollon verkostojen rakentamista alueelle. Mikäli alueidenkäytön ohjaustarve ei edellyttäisi asemakaavan laatimista ja yleiskaava ohjaisi riittävästi rakentamista ja muuta alueidenkäyttöä, voitaisiin hanke toteuttaa yleiskaavoituksella asemakaavan sijaan. Tällöinkään rakentaminen ei saisi johtaa vaikutuksiltaan sellaiseen merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa sellaisia merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia, jotka edellyttävät asemakaavan laatimista.
Pykälän 2 momentin mukaan jos 1 momentissa tarkoitettu yleiskaava laaditaan pääasiallisesti yksityisen edun vaatimana ja maanomistajan tai -haltijan aloitteesta, kunta voisi periä tältä yleiskaavan laatimisesta aiheutuneet kustannukset kokonaan tai osaksi. Kunta hyväksyisi kaava-aluekohtaisesti perittävän maksun periaatteet ja maksun perimistavan sekä ‑ajan.
Pykälän 3 momentin mukaan yleiskaavan käytöstä rakentamisluvan perusteena ranta-alueella säädettäisiin 73 §:ssä. Lisäksi pykälän 2 momentin mukaan yleiskaavan käytöstä aurinkovoimaloiden ja tuulivoimaloiden rakentamisluvan perusteena säädettäisiin 67 ja 70 §:ssä.
41 §.Yleiskaavan ja asemakaavan yhteiskäsittely. Pykälässä säädettäisiin yleiskaavan ja asemakaavan yhteiskäsittelystä. Pykälän 1 momentin mukaan yleiskaava ja asemakaava voitaisiin laatia yhtä aikaa ja hyväksyä samalla päätöksellä. Vastaavaa menettelyä ei ole voimassa olevassa laissa. Säännöksen tarkoituksena olisi keventää kaavojen laatimiseen ja hyväksymiseen liittyvää menettelyä ja hallinnollisia prosesseja tilanteessa, jossa samalla alueelle on tarpeen laatia samaan aikaan sekä yleiskaava että asemakaava. Yhteiskäsittely olisi mahdollista sekä uusilla kaava-alueilla että olemassa olevien kaavojen muutosalueilla. Säännös mahdollistaisi esimerkiksi yleiskaavassa ratkaistun tietyn teeman päivittämisen asemakaavoihin tai vanhentuneen yleiskaavan päivittämisen asemakaavan laadinnan yhteydessä. Säännös täydentäisi ehdotetun 38 §:n 4 momentissa säädettyä mahdollisuutta laatia asemakaava yleiskaavasta poiketen ja edistäisi kunnan yleis- ja asemakaavojen pitämistä ajan tasalla. Pykälässä säädettäisiin myös, että laadittavana oleva yleiskaava ohjaisi asemakaavan laatimista voimassa olevan yleiskaavan sijasta. Tämä yleisestä kaavojen ohjausvaikutuksesta poikkeava säännös olisi edellytys aidolle yleis- ja asemakaavan yhteiskäsittelylle ja menettelyn sujuvoittamiselle tilanteissa, joissa laadittavat uusi yleis- ja asemakaava poikkeavat alueella voimassa olevasta yleiskaavasta. Pykälässä tarkoitettu vireillä olevan yleiskaavan ohjausvaikutus asemakaavaan koskisi kuitenkin ainoastaan yhteiskäsittelyssä olevaa asemakaavaa.
Yhteiskäsittely mahdollistaisi yleis- ja asemakaavan menettelyllisen yhdistämisen, esimerkiksi yhteisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä yhteiset vuorovaikutukseen liittyvät menettelyt ja kuulutukset. Kyse olisi kuitenkin juridisesti kahden eri kaavan laatimisesta, vaikka kaavojen hyväksymispäätös olisi yhteinen. Tämä tarkoittaisi sitä, että molempien kaavojen kaava-asiakirjat tulisivat olla erilliset. Muutoinkin kaavojen valmistelussa noudatettaisiin kyseisestä kaavatasosta säädettyä ja kaavojen tulisi täyttää normaaliin tapaan myös kaavojen sisältövaatimukset.
Pykälän 2 momentin mukaan yleiskaavan hyväksyminen ja alueella voimassa olevan asemakaavan kumoaminen voitaisiin tehdä samalla päätöksellä. Vastaavaa säännöstä ei ole voimassa olevassa laissa. Asemakaavaa kumottaessa olisi otettava huomioon, mitä ehdotetussa 120 §:ssä todetaan kaavan kumoamisesta eli asemakaavan kumoamismenettelyyn tulisi soveltaa samoja menettelysäännöksiä kuin mitä asemakaavan laadintaan tai muuttamiseen sovelletaan. Näin ollen myös asemakaavan kumoaminen yleiskaavan hyväksymisen yhteydessä vaatisi asemakaavan laatimiselta edellytettyjä osallistumis- ja vaikutusten arviointimenettelyä ennen päätöksentekoa. Mitä edellä 1 momentin osalta on todettu, soveltuisi myös 2 momentissa säädettyyn yhteismenettelyyn. Säännös toisi vastaavaa joustoa menettelyjen yhdistämiseen kuin mitä edellä 1 momentissa olisi kaavojen yhteiskäsittelyn osalta mahdollista. Säännöksen tarkoituksena olisi helpottaa menettelyjä tilanteissa, joissa alueidenkäytön ohjaustarpeeseen ja kaavojen toteuttamiseen liittyviin velvoitteisiin nähden asemakaavatasoista suunnittelua voidaan pitää tarpeettomana ja korvata yleiskaavatasoisella suunnittelulla. Tällainen tarve liittyisi lähinnä väestöään menettäviin alueisiin, joilla ei ole erityisiä rakentamispaineita.
42 §.Oikeusvaikutukseton yleiskaava. Pykälässä säädettäisiin oikeusvaikutuksettomasta yleiskaavasta. Pykälän mukaan yleiskaava voitaisiin laatia ja hyväksyä myös siten, ettei sillä koko yleiskaavan tai sen osan alueella ole tässä laissa tarkoitettuja oikeusvaikutuksia. Tällaista yleiskaavaa koskisi kuitenkin, mitä kaavojen toteuttamisesta annetun lain 99 §:n 3 momentissa säädetään lunastamisesta. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan lain 45 §:ää.
Pykälän 2 momentin mukaan oikeusvaikutuksettomassa yleiskaavassa olisi nimenomaisesti todettava, että kyseessä olisi oikeusvaikutukseton yleiskaava. Voimassa olevassa laissa mainitaan selvyyden vuoksi erikseen useissa pykälissä sana ’oikeusvaikutteinen’ silloin, kun viitataan yleiskaavaan. Säännöksiä muutettaisiin siten, että yleiskaavaan viitattaessa tarkoitettaisiin aina oikeusvaikutteista yleiskaavaa, ja yleiskaava olisi oikeusvaikutteinen, ellei erikseen todettaisi sen olevan oikeusvaikutukseton.
43 §.Kuntien yhteinen yleiskaava. Pykälässä säädettäisiin kuntien yhteisestä yleiskaavasta. Pykälän mukaan alueidenkäytön yleispiirteiseksi ohjaamiseksi ja toimintojen yhteen sovittamiseksi kunnat voisivat laatia yhteistyönä yleiskaavan (yhteinen yleiskaava). Pykälä vastaisi voimassa olevan lain kuntien yhteistä yleiskaavaa koskevaa 46 §:ää.
Voimassa olevan lain 46 a §:ssä säädetään pääkaupunkiseudun yleiskaavasta. Säännös pakollisen pääkaupunkiseudun yleiskaavan laatimisesta lisättiin lakiin vuonna 2016, mutta kaavaa ei ole laadittu. Vastaavasta nimenomaisesta pääkaupunkiseudun kuntia koskevasta yleiskaavasta ei ole tarkoituksenmukaista säätää erikseen, mutta pääkaupunkiseudun kunnat voivat halutessaan laatia kuntien yhteisen yleiskaavan.
44 §.Kuntien yhteisen yleiskaavan laatiminen ja hyväksyminen. Pykälässä säädettäisiin yhteisen yleiskaavan laatimisesta ja hyväksymisestä.
Pykälän 1 momentin mukaan yhteisen yleiskaavan hyväksyisivät kaava-alueen kuntien valtuustot. Yhteinen yleiskaava katsottaisiin hyväksytyksi, kun viimeinen kaavaa koskeva hyväksymispäätös olisi tehty. Valtuustojen hyväksymispäätökset olisivat siten ehdollisia niin kauan, kunnes kaikki kaava-alueen kunnanvaltuustot olisivat hyväksyneet päätöksen. Kaikkien kaava-alueen kuntien hyväksymispäätökset raukeaisivat, jos joku kaava-alueen kunnanvaltuusto ei hyväksyisi kaavaa määräaikaan mennessä. Valtuustojen olisi hyväksyttävä kaava kolmen kuukauden kuluessa ensimmäisestä hyväksymispäätöksestä lukien. Muussa tapauksessa hyväksymispäätökset raukeaisivat. Määräajasta olisi tarpeen säätää, jotta ei syntyisi oikeustilaltaan epäselviä ajanjaksoja valtuustokäsittelyjen epätahtisuudesta johtuen. Tarkoitus olisi, että valmistelun aikana huolehdittaisiin siitä, että käsittelyn ajankohta suunnittelualueen kuntien valtuustoissa olisi mahdollisimman yhtenäinen. Koska kyseessä olisi samaa kaavaa koskeva hyväksymispäätös, myös kaavapäätöksen saattaminen yleisesti tiedoksi ja muutoksenhakuaika olisi samanaikainen kaikissa suunnittelualueen kunnissa. Kaavapäätöksestä tiedottamisesta ja muutoksenhausta säädettäisiin 107 ja 113 §:ssä.
Pykälän 1 momentin säännös olisi uusi. Voimassa olevan lain mukaan yhteinen yleiskaava voidaan hyväksyä ainoastaan yhteisessä toimielimessä. Käsittely yhteisessä toimielimessä on koettu paikoin hankalaksi ja yhteisiä yleiskaavoja onkin laadittu ja hyväksytty yhteensä alle kymmenen.
Pykälän 2 momentin mukaan kunnat voisivat antaa yhteisen yleiskaavan laatimisen ja hyväksymisen voimassa olevan lain tapaan myös maakunnan liiton, tehtävään soveltuvan muun kuntayhtymän tai kuntien muun yhteisen toimielimen tehtäväksi sen estämättä, mitä kuntalain (410/2015) 49 §:ssä säädetään kuntien yhteistoiminnan muodoista. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 47 §:n 1 momenttia. Riippuen siitä hyväksytäänkö kuntien yhteinen yleiskaava suunnittelualueen kuntien valtuustoissa vai onko sen laatiminen ja hyväksymien annettu maakunnan liiton, tehtävään soveltuvan muun kuntayhtymän tai kuntien muun yhteisen toimielimen tehtäväksi, suunnittelualueen kuntien olisi sovittava yhteisen yleiskaavan tietojen toimittamisesta viivytyksettä rakennetun ympäristön tietojärjestelmään rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä annetun lain (431/2023) 5 §:n mukaisesti.
Pykälän 3 momentin mukaan 2 momentissa tarkoitettuun toimielimeen sovellettaisiin, mitä tässä laissa säädetään kunnasta. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 47 §:n 2 momenttia.
45 §.Yleiskaavaa koskevien säännösten soveltaminen kuntien yhteiseen yleiskaavaan. Pykälässä säädettäisiin yleiskaavaa koskevien säännösten soveltamisesta kuntien yhteisen yleiskaavan laatimiseen.
Pykälän mukaan yhteiseen yleiskaavaan sovellettaisiin, mitä yleiskaavasta säädetään. Säännös vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 49 §:ää, jossa säädetään yleiskaavaa koskevien säännösten soveltamisesta.
6 Luku. Asemakaava
46 §.Asemakaavan tarkoitus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin asemakaavan tarkoituksesta. Alueidenkäytön yksityiskohtaista järjestämistä ja rakentamista varten laaditaan asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta alueidenkäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla. Momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 50 §:n 1 momentin säännöksiä asemakaavan tarkoituksesta.
Pykälän 2 momentin mukaan asemakaavan muutos voitaisiin laatia myös vaiheittain. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 50 §:n 2 momenttia. Asemakaavamuutos voitaisiin laatia myös vaiheittain, siis vain tiettyä osakokonaisuutta tai osakokonaisuuksia koskien. Tällaisia osakokonaisuuksia voisivat olla esimerkiksi käyttötarkoitusten muutokset, rakennusoikeuden korottaminen tai useiden pienialaisten asemakaavojen suunnitteluperiaatteiden yhtenäistäminen tietyn teeman osalta. Käyttötarkoituksen muutokset voisivat esimerkiksi koskea tilanteita, joissa liike- tai toimistorakennuksia muutetaan asuinkäyttöön. Useiden pienialaisten asemakaavojen suunnitteluperiaatteiden yhtenäistäminen voisi koskea esimerkiksi näiden kaavojen rakennussuojelua koskevien periaatteiden yhtenäistämistä tai uuden asiakokonaisuuden lisäämistä voimassa oleviin asemakaavoihin, esimerkiksi kansallisen kaupunkipuiston aluerajauksen osoittaminen asemakaavoissa. Vaiheittain laadittavissa asemakaavamuutoksissa tulisi kiinnittää huomiota kaavamuutoksessa käsiteltävien asioiden kokonaisuuteen siten, että esimerkiksi rakennusoikeuden korottamisessa käsitellään tarpeellisessa määriin myös esimerkiksi liikenteeseen liittyviä kysymyksiä. Asemakaavamuutoksen laatiminen vaiheittain ei sovellu tilanteeseen, jossa muutoksen vaikutukset ulottuvat laajalti muihin kaavassa käsiteltyihin asioihin. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi vaiheittaisen asemakaavamuutoksen laatiminen siten, että kaavalla olisi keskeisiä vaikutuksia alueen liikenneratkaisuihin tai palveluihin ilman, että näitä kysymyksiä käsiteltäisiin kaavassa tai kokonaan uuden rakentamisen osoittaminen asemakaavassa.
47 §.Asemakaavan laatimistarve. Pykälän 1 momentin mukaan asemakaava olisi laadittava ja pidettävä ajan tasalla sitä mukaa kuin kunnan kehitys ja alueidenkäytön ohjaustarve sitä edellyttää. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 51 §:n 1 momenttia. Laatimistarvetta koskeva säännös ei loisi yksittäiselle maanomistajalle oikeutta asemakaavaan, vaan kaavamonopoliin liittyvä kunnallinen päätösvalta säilyisi. Yleisen edun näkökulmasta säännös kuitenkin velvoittaisi kunnan laatimaan asemakaavan, kun kunnan kehitys tai alueidenkäytön ohjaustarve sitä edellyttää.
Pykälän 2 momentin mukaan alueidenkäytön ohjaustarvetta arvioitaessa olisi otettava huomioon erityisesti asuntotuotannon tarve ja elinkeinoelämän toimivan kilpailun edistäminen. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 51 §:n 2 momenttia. Yksittäisellä maanomistajalla tai toiminnanharjoittajalla ei olisi oikeutta asemakaavaan toimivan kilpailun edistämiseen liittyvillä perusteilla, vaan päätäntävalta asemakaavoitukseen ryhtymisestä säilyisi kunnalla tältäkin osin. Alueidenkäytön ohjaustarpeen arvioiminen myös kilpailunäkökohdat huomioon ottaen velvoittaisi kunnan laatimaan asemakaavan, kun elinkeinoelämän terveen kilpailun edistäminen sitä edellyttää. Kilpailunäkökulman korostamisen tavoitteena on edistää riittävää ja monipuolista tonttitarjontaa kunnassa sekä tulevan tonttitarpeen ennakointia ja suunnittelua. Tavoitteen toteuttamisen kannalta on tärkeää, että asemakaavoitukseen ryhtymistä ei ymmärretä vain uuden alueen kaavoittamisena, vaan myös olemassa olevan asemakaavoitetun alueen kehittämisenä. Tällöin arvioitavaksi tulisi myös olemassa olevan rakennuskannan hyödyntämismahdollisuus.
48 §.Asemakaavan hyväksyminen. Pykälässä säädettäisiin asemakaavan hyväksymisestä. Asemakaavan hyväksyisi kunnanvaltuusto. Valtuuston päätösvaltaa voitaisiin hallintosäännössä siirtää kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 52 §:ää.
49 §.Kiellot asemakaavaa laadittaessa. Pykälän 1 momentin mukaan kunta voisi määrätä rakennuskiellon alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Momentin mukaan maisemaa muuttavien toimenpiteiden luvanvaraisuudesta rakennuskieltoalueella säädetään rakentamislain 53 §:ssä. Momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 53 §:n 1 momenttia. Rakennuskiellon tarkoituksena on turvata, ettei kaavoituksen aikana ryhdytä toimenpiteisiin, jotka estäisivät tai vaikeuttaisivat tulevan kaavan laatimista ja toteuttamista.
Pykälän 2 momentin mukaan rakennuskielto olisi voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voisi kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan. Rakennuskielto voisi kuitenkin kestää enintään kuusi vuotta. Rakennuskiellon enimmäiskesto olisi siis kaikissa tilanteissa kuusi vuotta. Voimassa olevan lain mukaan rakennuskiellon enimmäiskesto kaava-alueen laajentamiseksi on kahdeksan vuotta, mutta muuten rakennuskiellolle ei ole voimassa olevassa laissa säädetty enimmäiskestoa.
Pykälän 3 momentin mukaan rakennuskielto olisi voimassa myös alueella, jolle on hyväksytty asemakaava tai asemakaavan muutos, kunnes hyväksymispäätös on saanut lainvoiman. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 53 §:n 3 momenttia.
50 §.Asemakaavan sisältövaatimukset. Pykälässä säädettäisiin asemakaavan sisältövaatimuksista eli oikeudellisista vaatimuksista. Sisältövaatimukset olisivat voimassa olevassa laissa säädettyjen asemakaavan sisältövaatimusten kaltaisia ja perusteena asemakaavan laillisuuden arvioinnille. Sisältövaatimukset eivät siis olisi luettelo kaavassa esitettävistä asioista, vaan vaatimusten kautta arvioitaisiin kaavassa esitettävien asioiden eli kaavan sisällön laillisuutta.
Pykälän 1 momentin mukaan asemakaavaa laadittaessa on maakuntakaava ja yleiskaava otettava huomioon siten kuin siitä edellä säädetään. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 54 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentin ensimmäisen säännöksen mukaan asemakaava olisi laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saavutettavuudelle ja liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen, jalankulun ja pyöräliikenteen, järjestämiselle. Vaatimus vastaisi voimassa olevan lain säännöstä elinympäristön terveellisyyttä, turvallisuutta ja viihtyisyyttä koskevan vaatimuksen osalta. Voimassa olevassa laissa oleva vaatimus palvelujen alueellisesta saatavuudesta muutettaisiin vaatimukseksi palvelujen saavutettavuudesta. Lisäksi liikennettä koskevaa vaatimus kohdennettaisiin voimassa olevasta laista poiketen erityisesti joukkoliikenteen, jalankulun ja pyöräliikenteen edellytysten järjestämiseen. Kuten muuallakin tässä laissa, sisältyisi jalankulun käsitteeseen myös liikkumista tukevien apuvälineiden kuten pyörätuolin käyttäminen. Joukkoliikenteen järjestämistä koskeva vaatimus tarkoittaisi, että asemakaavassa otettaisiin huomioon joukkoliikenteen alueidenkäytölliset tarpeet, esimerkiksi pysäkkien tilavaraukset ja kulkuyhteydet näille.
Terveellistä elinympäristöä koskeva vaatimus tarkoittaisi, että asemakaavassa olisi pyrittävä ehkäisemään haitallisten ympäristövaikutusten kohdistumista elinympäristöön ja tätä kautta alueen asukkaisiin ja muihin käyttäjiin. Haitallisia ympäristövaikutuksia voidaan asemakaavassa ehkäistä ensinnäkin toimintojen sijoittelulla eli esimerkiksi sijoittamalla asuinrakennukset riittävän etäälle ympäristöhaittoja aiheuttavista toiminnoista kuten liikenneväylistä ja teollisuuslaitoksista. Lisäksi haitallisia ympäristövaikutuksia voidaan ehkäistä antamalla asemakaavassa määräyksiä haitallisten ympäristövaikutusten estämisestä tai rajoittamisesta. Tällaisia määräyksiä ovat esimerkiksi määräykset meluaitojen rakentamisesta, pilaantuneen maaperän puhdistamisesta tai pohjavesien suojaamisesta.
Turvallista elinympäristöä koskeva vaatimus tarkoittaisi, että asemakaavassa olisi pyrittävä varmistamaan edellytykset turvalliselle asumiselle, liikkumiselle, työnteolle ja oleskelulle sekä elinympäristön häiriöttömyydelle ja esteettömyydelle. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että asemakaavaa laadittaessa paloturvallisuuteen, onnettomuusriskeihin ja onnettomuuksien ehkäisyyn sekä pelastustoimen toimintaedellytyksiin liittyvät seikat huomioidaan asianmukaisesti. Lisäksi rakennetun ympäristön esteettömyydellä ennalta ehkäistään tapaturmia ja edistetään itsenäistä liikkumista ja toimimista. Turvallisen elinympäristön vaatimukseen liittyy myös ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten, esimerkiksi sään ääri-ilmiöt huomioiminen kaavaratkaisuissa.
Viihtyisää elinympäristöä koskeva vaatimus tarkoittaa elinympäristön laatua ja liittyy myös läheisesti elinympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden vaatimukseen. Viihtyisän elinympäristön vaatimus tarkoittaa muun muassa sitä, että asemakaavaa laadittaessa harkitaan hyvin, miten asuminen, palvelut, työpaikat ja virkistysalueet toisiinsa nähden sijoitetaan ja minkälainen kaupunki- ja maisemakuva asemakaavassa luodaan. Viihtyisä elinympäristö tarkoittaa esimerkiksi toimivaa ja laadukasta kaupunkitilaa, jossa hyödynnetään viherympäristöä, monipuolista kaupunkirakennetta ja huomioidaan eri käyttäjien ja väestöryhmien tarpeet ja luodaan edellytykset esteettömälle ympäristölle. Viihtyisä elinympäristö ehkäisee myös osaltaan alueiden välistä haitallista eriytymiskehitystä.
Palveluiden saavutettavuutta koskevan vaatimuksen kannalta keskeistä olisi, että palvelut ovat hyvin saatavilla ja eri väestöryhmien saavutettavissa eri kulkumuodoilla esteettömästi. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota palveluiden saavuttamiseen kävellen, pyöräillen ja joukkoliikenteellä. Palvelujen saavutettavuuden toteutuminen eri väestöryhmien kannalta tarkoittaisi riittävän tilan varaamista siten, että kulkuväylät ja palvelujen ympäristö ovat toteutettavissa esteettömästi.
Liikenteen järjestämistä koskevalla vaatimuksella tarkoitettaisiin, että asemakaavoituksessa huolehdittaisiin kussakin tapauksessa tarpeellisten alueiden, kuten esimerkiksi katujen, jalankulun ja pyöräliikenteen väylien, pysäköintialueiden ja varikoiden varaamisesta eri liikkumis- ja kuljetusmuodoille, sekä riittävään liikennesuunnitteluun perustuen sovitettaisiin kunkin asemakaava-alueen liikennejärjestelyt yhteen ympäröivien alueiden kanssa. Liikenteen järjestäminen edellyttää myös fossiilisille polttoaineille vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfran tarpeiden huomioimista mahdollisuuksien mukaan.
Pykälän 2 momentin ensimmäisen säännös tarkoittaisi myös sitä, että asemakaavaa laadittaessa huomioitaisiin riittävät tilavaraukset kuntien yleisiä alueita ja yhdyskunnan yhteisiä tarpeita, kuten teknisiä verkkoja ja kunnossapitoa varten.
Pykälän 2 momentin toisen säännöksen mukaan kulttuuriympäristöä ja luonnonympäristöä tulisi vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saisi hävittää. Rakennettua ympäristöä koskeva vaatimus ehdotetaan muutettavaksi kulttuuriympäristöä koskevaksi vaatimukseksi. Vaatimus vastaisi pääosin sisällöltään voimassa olevan lain 54 §:n vaatimusta rakennetun ympäristön ja luonnonympäristön vaalimisesta ja erityisten arvojen säilyttämisestä.
Luonnonympäristöön sisältyvät elolliset ja elottomat luonnonarvot. Valtakunnallisella tasolla luonnonarvojen vaalimisen ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen keskeiset tavoitteet on määritelty luonnonsuojelulaissa. Luonnonympäristön monimuotoisuuden kannalta tärkeitä luonnonarvoja samoin kuin arvokkaita yhtenäisiä luonnonalueita sijaitsee kuitenkin myös luonnonsuojelulaissa tarkoitettujen suojelualueiden ja suojelukohteiden ulkopuolella. Asema-kaavassa olisi varmistettava, että alueen luonnonympäristöön liittyviä erityisiä arvoja ei hävitetä. Tämä edellyttää sitä, että asemakaavassa annetaan tarvittaessa arvojen säilyttämiseksi suojelumääräyksiä.
Kulttuuriympäristön vaaliminen edellyttäisi, että asemakaavassa tunnistettaisiin rakennetun kulttuuriympäristön, arkeologisen kulttuuriperinnön ja maiseman arvot, ominais- ja erityispiirteet sekä edistettäisiin niiden säilymistä. Lisäksi tulisi vastaavasti ottaa huomioon kulttuuriympäristön kansainväliset arvot, joihin kuuluvat muun muassa kulttuuriperintöä edustavat maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta tehdyssä yleissopimuksessa (SopS 19/1987) tarkoitetuttujen maailmanperintöluetteloon hyväksyttyjen kohteiden kriteerien mukaiset erityiset yleismaailmalliset arvot. Ominais- ja erityispiirteisiin kuuluvat esimerkiksi kulttuurihistoriallinen merkittävyys, harvinaisuus, kaupunkikuvalliset ja -maisemalliset ominaisuudet ja historiallinen kerroksellisuus. Kulttuuriympäristöön sisältyy myös aineettomia ulottuvuuksia. Rakennettuun kulttuuriympäristöön, arkeologiseen kulttuuriperintöön ja maisemaan sisältyvien erityisten arvojen vaaliminen edellyttäisi riittävien suojelumääräysten antamista silloin, kun asemakaavaa varten laaditut tai muut asiaa koskevat selvitykset osoittavat, että kaava koskee kohdetta, jolla on erityisiä kulttuurihistoriallisia, arkeologisia, maisemallisia tai muita ympäristöarvoja. Asemakaavan määräykset voisivat olla myös esimerkiksi arkeologista kulttuuriperintöä, rakennusperintöä tai kirkollisia rakennuksia koskevan lainsäädännön nojalla toteutettua suojelua tukevia määräyksiä tai kohteen ympäristöä turvaavia määräyksiä. Valtaosa arkeologisesta kulttuuriperinnöstä on rauhoitettu muinaismuistolailla kiinteinä muinaismuistoina. Tulevaisuudessa tarkasteltavaksi ja arvioitavaksi saattaa tulla yhä enemmän arkeologisia kohteita, jotka eivät ominaisuuksiensa perusteella kuulu muinaismuistolain rauhoituksen piiriin. Tällöin niitä voidaan esittää suojeltavaksi kaavoituksen keinoin. Muinaismuistolain soveltamisalan ulkopuolelle voivat jäädä esimerkiksi toisen maailmansodan aikaiset linnoitteet ja historialliset kylänpaikat sekä hylyt ja hylyn osat, joiden uppoamisesta on alle sata vuotta.
Pykälän 2 momentin kolmannen säännöksen mukaan kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä olisi oltava riittävästi puistoja, viheralueita tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita. Vaatimus vastaisi muutoin voimassa olevan lain 54 §:n vaatimusta puistoista tai muista lähivirkistykseen soveltuvista alueista, mutta siihen lisättäisiin viheralueet turvaamaan myös muiden kuin rakennettujen puistoalueiden huomioiminen asemakaavoituksessa. Asemakaavoituksella tulisi huolehtia puistojen, viheralueiden tai muiden lähivirkistykseen soveltuvien alueiden riittävyydestä ottaen huomioon puistojen, viheralueiden ja lähivirkistykseen soveltuvien alueiden saavutettavuus ja laatu. Riittävyyden lisäksi asemakaavoituksessa olisi huolehdittava mahdollisuuksien mukaan näiden alueiden tarjoamista toiminnallisista mahdollisuuksista, ekologisesta monimuotoisuudesta, saavutettavuudesta, esteettömyydestä ja turvallisuudesta. Puistot, viheralueet ja lähivirkistykseen soveltuvat alueet koetaan tärkeiksi elinympäristön laatutekijöiksi ja nämä alueet tulisi kytkeä kiinteäksi osaksi asumista, palveluja ja jalankulun ja pyöräliikenteen reittejä.
Pykälän 2 momentin neljännen säännöksen mukaan asemakaavassa olisi varauduttava lisään-tyviin sään ääri-ilmiöihin, tulviin ja hulevesiin. Ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävän sään ääri-ilmiöitä, kuten rankkasateita, helleaaltoja ja tulvariskejä. Ilmaston lämmetessä sademäärien arvioidaan Suomessa kasvavan merkittävästi ja rankkasateiden voimistuvan. Ilmaston lämmetessä lumipeite jää ohuemmaksi ja luminen vuodenaika lyhenee. Vaikka lumipeite keskimäärin vähenee, esiintyy runsaslumisia talvia myös jatkossa. Asemakaavassa tulisi ottaa huomioon ja varautua ilmastonmuutoksen myötä lisääntyviin muutoksiin. Tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että asemakaavassa ei osoitettaisi rakentamista tulvariskialueelle, jos kaavaratkaisulla ei muuten voitaisi välttää tulvariskiä. Arvioissa tulee rakentamisen osoittamisen lisäksi ottaa huomioon myös kulkuyhteyksien järjestäminen. Sään ääri-ilmiöihin varautumisessa tulisi ottaa huomioon helleaallot, kasvavat sademäärät ja vaihtelevat pienilmaston olosuhteet. Asemakaavassa tulisi monipuolisesti hyödyntää luontopohjaisia ratkaisuja ja viherympäristöä, jotka sitovat kosteutta, tasaavat lämpötiloja ja vaimentavat tuulta. Monipuolinen rakennettu ympäristö kestää ilmastonmuutoksen aiheuttamia, ennakoimattomiakin häiriöitä paremmin.
Pykälän 3 momentin mukaan asemakaava ei saisi aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 54 §:n 3 momentin ensimmäistä säännöstä. Säännös kuitenkin mahdollistaisi sellaisen asemakaavan laatimisen, joka heikentää joidenkin henkilöiden elinympäristöä merkityksellisestikin, jos se on perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Tällaisesta tilanteesta voisi olla kysymys esimerkiksi täydennysrakentamisessa tai silloin, kun jokin yleisesti elinympäristön laatua heikentävä toiminto, esimerkiksi liikenneväylä, on välttämättä sijoitettava jonnekin. Tällöin ratkaisun tulisi olla sellainen, että toiminto sijoitetaan vähiten elinympäristöä heikentävällä tavalla.
Pykälän 3 momentin mukaan asemakaavalla ei myöskään saisi asettaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 54 §:n 3 momentin toista säännöstä. Pääsääntönä olisi siis kohtuuttoman rajoituksen tai haitan kielto, joka kuitenkin voisi väistyä, jos kohtuutonta rajoitusta tai haittaa ei voisi välttää syrjäyttämättä kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia. Arviointi olisi siis tehtävä siitä näkökulmasta, olisiko tavoite tai vaatimus saavutettavissa jollain muulla, maanomistajalle tai muulle oikeudenhaltijalle kohtuutonta rajoitusta tai haittaa aiheuttamattomalla tavalla. Säännöksessä mainitut tavoitteet ja vaatimukset voisivat olla tiettyä kaavaa koskevia tavoitteita tai tässä laissa säädettyjä asemakaavaa koskevia vaatimuksia kuten tässä pykälässä tarkoitettuja sisältövaatimuksia.
Pykälän 4 momentin mukaan, jos asemakaava laadittaisiin alueelle, jolla ei ole yleiskaavaa tai asemakaava laadittaisiin yleiskaavasta poiketen, olisi asemakaavaa laadittaessa soveltuvin osin otettava huomioon myös mitä yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään. Momentti vastaisi muuten voimassa olevan lain 54 §:n 4 momenttia, mutta siihen olisi lisätty myös tilanteet, joissa asemakaava laadittaisiin yleiskaavasta poiketen. Asemakaavan sisältövaatimusten määrittelyssä on otettu huomioon pyrkimys siihen, että asemakaavoitettavan alueen käytön pääpiirteet olisi jo ennen asemakaavan laatimista osoitettu yleiskaavassa, joka ohjaa asemakaavoitusta. Jos asemakaava kuitenkin laaditaan alueelle, jolla yleiskaavaa ei ole voimassa taikka yleiskaavasta poiketen, olisi myös yleiskaavan sisältövaatimukset otettava huomioon asemakaavaa laadittaessa. Tämä on tarpeen, jotta tällaisessa tapauksessa asemakaavoituksessa voidaan turvata laaja-alaisempien yleensä yleiskaavassa ratkaistavien kysymysten asianmukainen käsittely.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että jos asemakaavassa osoitetaan tuulivoimarakentamista, olisi noudatettava, mitä 68 §:ssä säädetään. Lisäksi jos asemakaavassa osoitetaan aurinkovoimarakentamista, olisi noudatettava, mitä 71 §:ssä säädetään.
51 §.Asemakaavan pohjakartta. Pykälän 1 momentin mukaan asemakaavan tulisi perustua maastoa kuvaavaan pohjakarttaan. Pohjakartan tulisi olla yksityiskohtaisuudeltaan ja tarkkuudeltaan riittävä. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 54 a §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentin mukaan asemakaavaa tai sen muutosta ei saisi hyväksyä, jos pohjakartta ei ole yksityiskohtaisuudeltaan tai tarkkuudeltaan riittävä tai se on siinä määrin vanhentunut, ettei sitä enää voida käyttää kaavoituksen perustana. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 54 a §:n 2 momenttia.
Pykälän 3 momentin mukaan vaikutuksiltaan vähäinen asemakaavan muutos voitaisiin kuitenkin hyväksyä pohjakartan vanhentuneisuudesta huolimatta, jollei muutos olennaisesti vaikuta alueen tai sen lähiympäristön kaavoitukseen. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 54 a §:n 3 momenttia.
52 §.Kaavoitusmittauksen valvoja. Pykälän 1 momentin mukaan kaavoitusmittausta valvoisi kunnan viranhaltija. Kaavoitusmittauksen valvojan olisi oltava tehtävään soveltuvan maanmittauksen tutkinnon suorittanut diplomi-insinööri, insinööri tai teknikko. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 54 b §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentin mukaan kunta voisi vastata valvonnasta yhteistoiminnassa toisen kunnan kanssa kuntalain 49 §:n mukaisesti. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 54 b §:n 2 momenttia. Nykyinen kuntalaki on tullut voimaan vuonna 2015 ja voimassa olevassa laissa oleva viittaus vanhaan kuntalakiin korjattaisiin vastaamaan voimassa olevan kuntalain pykälää.
53 §.Asemakaavan pohjakartan hyväksyminen. Pykälän mukaan, jos asemakaavan pohjakartta täyttää sille asetetut vaatimukset, kaavoitusmittauksen valvojan on hyväksyttävä kartta.
Pohjakartan hyväksyminen ei siten edellyttäisi jatkossa kaavoitusmittauksen valvojan merkintää pohjakarttaan. Nykyisin vaatimus pohjakarttaan tehtävästä merkinnästä on käytännössä tarkoittanut kaavoitusmittauksen valvojan käsin kirjoitettua allekirjoitusta pohjakarttaan. Edelleen kaavoitusmittauksen valvoja hyväksyisi pohjakartan, mutta kunta voisi itse määritellä miten se tallentaa ja todentaa tiedon pohjakartan hyväksymisestä. Merkintää ei tarvitsisi tehdä pohjakarttaan, mutta kunnan tulisi tarpeen mukaan osoittaa, että pohjakartta on hyväksytty asiallisin menettelyin. Kaavoitusmittauksen valvojan hyväksyntä voitaisiin tehdä esimerkiksi erillisellä päätösdokumentilla, pysyvällä kirjauksella kunnan sähköiseen asianhallinta järjestelmään, sähköisellä allekirjoituksella tai digitaalisella leimalla. Oleellista on se, että tarpeen mukaan voidaan kiistattomasti osoittaa, että kenen toimesta ja milloin kaavoitukseen käytetty pohjakartta on hyväksytty. Muutoksen tarkoituksena on antaa kunnalle mahdollisuus järjestää pohjakartan hyväksymismerkintä sopivimmalla tavalla teknologioiden ja tietojärjestelmien kehittyessä ja kannustaa digitaalisiin menettelyihin. Muutoksen tavoitteena on muuttaa käsitys, että pohjakartta ja kaava tulisi hyväksyä nimenomaisesti käsin kirjoitetulla allekirjoituksella.
54 §.Yleinen alue, katualue ja liikennealue. Pykälässä säädettäisiin yleisestä alueesta, katualueesta ja liikennealueesta. Pykälä vastaisi sisällöllisesti voimassa olevan lain 83 §:ää.
Pykälän 1 momentin mukaan yleisellä alueella tarkoitettaisiin tässä laissa asemakaavassa katualueeksi, toriksi, liikennealueeksi, virkistysalueeksi tai näihin verrattavaksi alueeksi osoitettua kunnan, valtion tai muun julkisyhteisön toteutettavaksi tarkoitettua aluetta.
Pykälän 2 momentin mukaan katualue käsittäisi asemakaavassa osoitetun katualueen maanalaisine ja maanpäällisine sekä yläpuolisine johtoineen, laitteineen ja rakenteineen, jollei asemakaavassa ole toisin osoitettu.
Pykälän 3 momentin mukaan liikennealueita olisivat asemakaavassa maanteitä, rautateitä, vesiväyliä, satamia ja lentokenttiä varten osoitetut alueet.
Pykälän 4 momentin mukaan maanteiden liikennealueita voidaan osoittaa valta-, kanta- ja seututeitä varten sekä niitä yhdistäviä ja niiden jatkeena olevia teitä varten, jotka palvelevat pääasiallisesti muuta kuin paikallista liikennettä. Maantiehen kuuluvalle jalankulun ja pyöräliikenteenväylälle voitaisiin osoittaa muusta liikennealueesta erillinen liikennealue, jos se on paikallisista olosuhteista johtuen perusteltua.
55 §.Asemakaavan esitystapa. Pykälässä säädettäisiin asemakaavan sisällön tietomallimuotoisuudesta ja esitystavasta. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan lain asemakaavan esitystapaa koskevaa 55 §:ää.
Pykälän 1 momentin mukaan asemakaava laadittaisiin valtakunnallisesti yhteentoimivassa tietomallimuodossa ja se koostuisi kaavakohteista ja kaavamääräyksistä. Kaavakohteella tarkoitetaan kaavaan sisältyvää pistemäistä, viivamaista, aluemaista tai kolmiulotteista kohdetta, jolla alueidenkäyttöä tai rakentamista ohjataan. Kaavakohteella on maantieteellinen sijainti ja geometria. Kaavan ohjausvaikutus muodostuu kaavakohteeseen tai kaavan suunnittelualueeseen liittyvien kaavamääräysten avulla.
Edelleen pykälän 1 momentin mukaan asemakaavan kaavakohteet ja -määräykset esitettäisiin valtakunnallisesti vakiomuotoisena kartalla ja tarvittaessa erillisenä asiakirjana. Kaavan esittäminen valtakunnallisesti vakiomuotoisena tarkoittaisi sitä, että samankaltaisten kaavamääräysten esitystapa olisi valtakunnallisesti yhtenäinen. Osa kaavamääräyksistä voitaisiin tarvittaessa esittää erillisenä asiakirjana. Asemakaavat sisältävät usein sanallisia rakentamis- ja suojelumääräyksiä, joiden esittäminen kartalla ei ole tarkoituksenmukaista. Kaavamääräyksiä on tietomallipohjaisessa suunnittelussa mahdollista luokitella rakentamis- ja suojelumääräyksiksi.
Pykälän 2 momentin mukaan asemakaavassa osoitettaisiin ohjaustarpeen edellyttämällä tavalla asemakaavan ja sen eri alueiden rajat, alueiden yleiset tai yksityiset käyttötarkoitukset, rakentamisen määrä, rakennusten sijoitusta ja tarvittaessa rakentamistapaa koskevat periaatteet.
Pykälän 3 momentin mukaan asemakaava esitettäisiin pohjakartalla mittakaavassa 1:2 000. Asemakaava voitaisiin esittää myös suuremmassa tai pienemmässä mittakaavassa, jos kaavan tarkoitus ja sisältö sitä edellyttävät. Kaavan laadinnassa käytetty mittakaava olisi ilmoitettava kaava-asiakirjoissa. Asemakaavan mittakaavasta säädetään nykyisin maankäyttö- ja rakennusasetuksessa. Pääsääntö nykyisinkin on mittakaava 1:2 000.
Pykälän 4 momentin mukaan asemakaavassa määrättäisiin kadun ja muun yleisen alueen nimi samoin kuin kunnanosan ja korttelien numerot. Kadun ja muun yleisen alueen nimi ja edellä mainitut numerotiedot voitaisiin muuttaa myös kunnan erillisellä päätöksellä siten kuin kuntalaissa säädetään kunnan päätöksenteosta.
Pykälän 5 momentin mukaan ympäristöministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä asemakaavan yhteentoimivasta tietomallimuodosta sekä kaavakohteiden ja -määräysten vakiomuotoisesta esitystavasta. Tietomallimuodon osalta ratkaistavat asiat ovat luonteeltaan teknisiä, mikä mahdollistaa niistä säätämisen ympäristöministeriön asetuksella. Asetuksenantovaltuus vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa asetuksenantovaltuutta.
56 §.Asemakaavan selostus. Pykälässä säädettäisiin asemakaavan selostuksesta. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 55 a §:ssä olevaa säännöstä asemakaavan selostuksesta.
Pykälän 1 momentin mukaan asemakaavaan olisi liitettävä selostus, jossa esitetään kaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot.
Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä asemakaavan selostuksesta. Säännös vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa asetuksen-antovaltuutta.
57 §.Asemakaava maanalaisia tiloja varten. Pykälässä säädettäisiin asemakaavasta maanalaisia tiloja varten. Jos alueidenkäytön yksityiskohtainen suunnittelu on tarpeellista vain maanalaisten tilojen rakentamista tai muuta käyttöä varten, asemakaava voitaisiin laatia myös vaiheittain niin, että se käsittää vain maanalaisia alueita. Alueella, jolla asemakaava käsittää vain maanalaisia tiloja, sovellettaisiin asemakaavoittamatonta aluetta koskevia maanpäällistä alueidenkäyttöä ohjaavia tämän lain tai muiden lakien säännöksiä. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 56 §:ää.
58 §.Asemakaavamääräykset. Pykälän 1 momentin mukaan asemakaavassa annetaan määräyksiä, joita kaavan tarkoitus ja sen sisällölle asetettavat vaatimukset huomioon ottaen tarvitaan asemakaava-aluetta rakennettaessa tai muutoin käytettäessä. Asemakaavamääräykset voisivat koskea myös haitallisten ympäristövaikutusten estämistä tai rajoittamista. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 57 §:n 1 momenttia.
Asemakaavamääräykset olisivat osa asemakaavaa ja niillä täsmennettäisiin alueidenkäytölle kaavassa asetettuja tavoitteita ja vaatimuksia. Niiden olisi palveltava asemakaavallisia tarkoituksia eli liityttävä rakentamiseen taikka rakennusten ja tai alueen käyttämiseen. Asemakaavamääräykset voisivat koskea esimerkiksi rakennuskorttelin käyttöä asumista, teollisuutta tai muuta tarkoitusta varten, tontin tai rakennuspaikan rakennusoikeutta, rakennusten korkeutta, rakennusten julkisivua ja kattoa, pihamaata ja istutuksia, johtojen vetämistä tontin kautta taikka alueen varaamista liikennettä varten toiselle tontille tai yleistä liikennettä varten. Rakentamisen vähähiilisyydestä säädetään rakentamislaissa ja sen nojalla annettavilla asetuksilla, joiden pohjalta huomioidaan rakennuksen koko elinkaaren aikana syntyvät ilmastohaitat ja -hyödyt.
Asemakaavamääräys ei saisi olla ristiriidassa lain tai asetuksen kanssa. Myöskään esimerkiksi uusia lupajärjestelmiä ei voisi luoda asemakaavamääräyksellä. Asemakaavalle säädetyt sisältövaatimukset ja muut vaatimukset koskisivat luonnollisesti myös asemakaavamääräyksiä. Asemakaavamääräyksellä ei siten saisi esimerkiksi asettaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos jotakin aluetta tai rakennuskohdetta on maiseman, luonnonarvojen, rakennetun ympäristön, kulttuurihistoriallisten arvojen tai muiden erityisten ympäristöarvojen vuoksi suojeltava, asemakaavassa voitaisiin antaa sitä koskevia tarpeellisia määräyksiä (asemakaavan suojelumääräykset). Suojelumääräysten tulisi olla maanomistajalle kohtuullisia. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 57 §:n 2 momenttia. Jos suojelumääräykset koskevat aluetta, josta on tarkoitus muodostaa luonnonsuojelulain mukainen luonnonsuojelualue, kunnan on tärkeää riittävän aikaisessa vaiheessa selvittää Lupa- ja valvontaviraston kanta asiaan.
Pykälän 3 momentin mukaan asemakaavassa ei saisi osoittaa luonnonsuojelulain nojalla toteutettavaksi tarkoitettuja luonnonsuojelualueita ilman Lupa- ja valvontaviraston kirjallista suostumusta. Suostumuksella varmistettaisiin se, että valtio olisi aina erikseen tietoinen sen korvattavaksi tulevista alueista. Lupa- ja valvontavirasto voisi antaa suostumuksensa esimerkiksi osana kaavalausuntoaan. Tällaisia luonnonsuojelualueita koskevat kaavamääräykset voisivat olla voimassa enintään neljä vuotta.
Pykälän 4 momentin mukaan asemakaavaan voitaisiin ottaa 2 momentin säännöksen estämättä rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) 3 §:ssä tarkoitetun kohteen suojelemiseksi tarpeelliset määräykset. Oikeudesta korvaukseen olisi voimassa, mitä edellä mainitun lain 13–15 §:ssä säädetään. Korvausvelvollinen muun kuin valtakunnallisesti merkittävän kohteen suojelun osalta olisi kuitenkin kunta. Kunnalle voitaisiin myöntää maksamiinsa korvauksiin avustusta valtion varoista talousarvion rajoissa. Mitä edellä säädetään kunnan korvausvelvollisuudesta, ei seurakuntia lukuun ottamatta koskisi julkisyhteisöjen ja niiden liikelaitosten omistamia rakennuskohteita. Momenttiin lisättäisiin voimassa olevaan lakiin verrattuna julkisyhteisöjen liikelaitokset, jotta sääntely yhdenmukaistettaisiin rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain 13 §:n 4 momentin kanssa. Jotta muutos ei aiheuttaisi niiden seurakuntien omistamien rakennusten, joiden suojeluun ei sovelleta kirkollista lainsäädäntöä, joutumista pois korvausvelvollisuuden piiristä, säännös koskisi muita julkisyhteisöjä ja niiden liikelaitoksia kuin seurakuntia.
59 §.Asemakaavan oikeusvaikutukset. Pykälän 1 momentin mukaan rakennuskohdetta ei saisi rakentaa vastoin asemakaavaa. Säännös koskisi siten sekä luvanvaraisia rakennuskohteita että lupakynnyksen alle jääviä ja rakennusjärjestyksessä luvasta vapautettuja rakennuskohteita. Muiden ympäristön muutostoimenpiteiden kohdalla asemakaava olisi otettava huomioon siten kuin jäljempänä säädetään. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 58 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentin mukaan asemakaava-alueelle ei saisi sijoittaa toimintoja, jotka aiheuttavat haittaa kaavassa osoitetulle muiden alueiden käytölle. Asemakaava-alueelle ei saisi myöskään sijoittaa toimintoja, jotka ovat haitallisten tai häiriöitä aiheuttavien ympäristövaikutusten estämistä tai rajoittamista koskevien asemakaavamääräysten vastaisia. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 58 §:n 2 momenttia.
Pykälän 3 momentin mukaan asemakaavassa voitaisiin enintään kolmen vuoden ajaksi kieltää uuden rakennuksen rakentaminen, jos se kaavan toteuttamisen ajoittamiseksi on tarpeen. Kunta saisi erityisestä syystä pidentää kieltoaikaa kolme vuotta kerrallaan. Rakennuskielto voi kuitenkin kestää enintään yhdeksän vuotta. Voimassa olevan lain mukaan asemakaavassa voidaan enintään kolmen vuoden ajaksi kieltää uuden rakennuksen rakentaminen, jos se kaavan toteuttamisen ajoittamiseksi on tarpeen ja lisäksi kunta saa erityisestä syystä pidentää kieltoaikaa enintään kolme vuotta kerrallaan. Voimassa olevassa ei ole rajattu rakennuskiellon enimmäiskestoa. Pykälässä ehdotetaan rakennuskiellon enimmäiskeston rajaamista yhdeksään vuoteen.
60 §.Asemakaavan laatimisesta perittävä korvaus. Pykälässä säädettäisiin asemakaavan laatimisesta perittävästä korvauksesta. Kunnalla olisi oikeus periä maanomistajalta tai -haltijalta asemakaavan laatimisesta aiheutuneet kustannukset, jos asemakaava tai asemakaavan muutos on pääasiassa yksityisen edun vaatima ja laadittu maanomistajan tai -haltijan aloitteesta. Pykälä vastaisi sisällöllisesti voimassa olevan lain 59 §:ää.
Asemakaavan laatimisesta perittävää korvausta koskeva säännös olisi tarpeen erityisesti ranta-alueelle loma-asutusta vasten laadittavien kaavojen osalta, mutta sen käyttöala ulottuisi myös muihin kaavoihin. Säännöksen soveltamisen edellytyksenä olisi, että kaava on sekä yksityisen edun vaatima ja laadittu maanomistajan tai -haltijan aloitteesta. Molempien edellytysten olisi siis täytyttävä, jotta kunta voisi periä kustannukset. Säännös antaisi kunnalle edellytysten täyttyessä mahdollisuuden periä laatimis- ja käsittelykustannukset täysimääräisenä. Kunnan ei kuitenkaan olisi pakko periä kustannuksia tai se voisi periä kustannukset vain osittain.
61 §.Asemakaavan ajanmukaisuuden arviointi. Pykälässä säädettäisiin asemakaavan ajanmukaisuuden arvioinnista. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 60 §:ää. Pykälä täydentäisi ehdotettua 47 §:ää, joka jo edellyttää, että kunta pitää asemakaavaa ajan tasalla. Tarkoituksena olisi nykyiseen tapaan edistää asemakaavojen toteuttamista ja välttää jo pitkään voimassa olleiden kaavojen toteuttamiseen usein liittyvä epäselvyys. Asemakaavan ajanmukaisuutta olisi tarkasteltava ottaen huomioon asemakaavalle säädetyt sisältövaatimukset.
Pykälän 1 momentin mukaan kunnan olisi seurattava asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin menettelystä sellaisen asemakaavan alueella, joka on ollut voimassa yli 13 vuotta ja joka on edelleen merkittävältä osalta toteuttamatta. Tällaisen asemakaavan alueella rakennuslupaa ei saisi myöntää sellaisen uuden rakennuksen rakentamiseen, jolla on alueidenkäytön tai ympäristökuvan kannalta olennaista merkitystä, ennen kuin kunta on arvioinut asemakaavan ajanmukaisuuden. Toteutumatta olevan osan merkittävyyttä samoin kuin lupahakemuksessa tarkoitetun rakennuksen merkittävyyttä olisi arvioitava alueidenkäyttöön ja ympäristökuvaan liittyvien näkökohtien ja vaikutusten kannalta. Arvioinnin kohteeksi tulisi vain sellainen määräajan voimassa ollut kaava, jonka toteuttamatta oleva osa olisi määrällisesti merkittävä, kuten esimerkiksi yli puolet rakennusoikeudesta, tai muutoin vaikutuksiltaan tai alueidenkäytön tai ympäristökuvan kannalta merkittävä.
Arviointi ei kuitenkaan olisi tarpeen, jos kaavan ajanmukaisuus on arvioitu viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. Arviointi on usein tarkoituksenmukaista suorittaa laajemmalla alueella kuin mitä rakennuslupahakemus koskee. Tämän vuoksi säädettäisiin myös, että arviointi voidaan samalla kertaa suorittaa tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden muodostuvalla alueella. Myös kysymys siitä, milloin asemakaava on merkittävältä osalta toteutumatta, olisi arvioitava tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden muodostavan alueen puitteissa. Tällainen alue voi olla esimerkiksi kortteli tai laajempikin kokonaisuus, esimerkiksi tietty asuin- ja teollisuusalue.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti, että päätökseen, jolla kunta on todennut asemakaavan olevan ajanmukainen, ei saisi valittamalla hakea muutosta.
Koska tarpeet asemakaavan ajanmukaisuuden arvioimiseksi vaihtelevat eri tilanteissa, pykälän 4 momentissa säädettäisiin tarpeellisen joustavuuden saavuttamiseksi, että ehdotettua 13 vuoden määräaikaa voitaisiin asemakaavassa lyhentää tai pidentää. Määräaika ei kuitenkaan saisi olla lyhyempi kuin viisi vuotta tai pidempi kuin 20 vuotta.
Pykälän 5 momentin mukaan 13 vuoden määräaikaa laskettaessa ei otettaisi huomioon sitä aikaa, jolloin alueella on voimassa ehdotetun 49 §:n 1 momentin mukainen rakennuskielto asemakaavan muuttamiseksi tai 59 §:n 3 momentin mukainen kielto.
Pykälän 6 momentin mukaan tarkempia säännöksiä asemakaavan ajanmukaisuuden arvioinnista voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella.
62 §.Asemakaavan ajanmukaisuuden arvioinnin vaikutukset. Pykälässä säädettäisiin asemakaavan ajanmukaisuuden arvioinnin vaikutuksista. Jos asemakaava arvioinnissa todetaan vanhentuneeksi, rakennuslupaa ei voitaisi myöntää ennen asemakaavan muuttamista. Kunnan päätöksestä, jolla asemakaava todetaan vanhentuneeksi, tulisi myös voimaan ehdotetun 49 §:n 1 momentissa tarkoitettu rakennuskielto asemakaavan muuttamista varten. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 60 §:ää.
63 §.Ajantasa-asemakaava. Nykyään ajantasa-asemakaavasta säädetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 29 §:ssä. Ehdotettu uusi säännös ajantasa-asemakaavasta vastaisi pääpiirteissään asetuksen sääntelyä, mutta sanamuotoihin ehdotetaan tehtäväksi digitalisaatiosta johtuvat muutokset.
Pykälän 1 momentin mukaan kunnan olisi pidettävä yhdistelmää kunnan kaikista voimassa olevista asemakaavoista. Tätä ajantasaista koontia asemakaavoista kutsuttaisiin ajantasa-asemakaavaksi kuten nykyäänkin. Ajantasa-asemakaavaan olisi sisällytettävä kadun ja muiden yleisten alueiden nimet sekä kunnanosan tai kortteleiden numerot sellaisina kuin ne ovat kunnan ehdotetun 55 §:n 4 momentin nojalla tekemällä erillisellä päätöksellä. Erillistä päätöstä koskeva vastaava säännös on nykyään asetuksen 29 §:ssä.
Pykälässä ei säädettäisi tietojen pitämisestä saatavilla yleisessä tietoverkossa tai niiden luovuttamisesta. Voimassa olevassa asetuksen 29 §:ssä käytetty tietopalvelutermi poistettaisiin. Tietopalvelulla on tarkoitettu aikaisemmin tietojärjestelmää, mutta nykyisin tietopalvelu mielletään palveluksi, jolla tietoja luovutetaan ulospäin tai jolla tarjotaan tietoon liittyviä palveluita joko organisaation sisällä tai ulkopuolelle. Tietojen luovuttamiseen sovellettaisiin sitä, mitä laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki), tiedonhallintalaissa, sekä muussa sääntelyssä, kuten komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2023/138) arvokkaiden tietoaineistojen luettelosta ja niiden julkaisemista ja uudelleenkäyttöä koskevista järjestelyistä (HVD-asetus) säädetään. Asemakaavoissa saattaa olla myös henkilötiedoksi luokiteltua tietoa, mikä edellyttää luovuttavan viranomaisen huomioivan julkisuuslain 13 §:n 2 momentin ja 16 §:n 3 momentin rajoitteet.
Pykälän 1 momentissa ei erikseen säädettäisi kartoista tai karttayhdistelmistä voimassa olevan asetuksen 29 §:n tapaan. Kartalla tarkoitetaan paikkatiedon visuaalista esitystä, yleisesti se on mittakaavan mukainen, pelkistetty ja selitetty piirroskuva tietystä alueesta. Vaikka kaavamääräykset ja usein myös kaavat esitetään kartalla, ei tiedon käsittelymuotoa ole tarpeen erikseen rajata. Tällöin kaavat voisivat ajantasa-asemakaavassa myös olla tämän lain 55 §:n tarkoittamassa tietomallimuodossa tai muussa halutussa muodossa.
Pykälän 2 momentin mukaan kunta voisi vaihtoehtoisesti ja niin halutessaan pitää yllä ajantasa-asemakaavaa rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä annetussa laissa (431/2023) tarkoitetussa rakennetun ympäristön tietojärjestelmässä. Tällöin tietojen käsittelyyn ja toimittamiseen sovellettaisiin rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä annetussa lain säännöksiä. Kunta voisi toimittaa tiedot vain rakennetun ympäristön tietojärjestelmän kanssa yhteensopivassa muodossa.
7 Luku. Vähittäiskaupan suuryksiköitä koskevat erityiset säännökset
64 §.Vähittäiskaupan suuryksikkö. Vähittäiskaupan suuryksiköitä koskeva erityinen sijainnin ohjaus koskisi edelleen yli 4 000 kerrosneliömetrin suuruisia myymälöitä. Vähittäiskaupan suuryksiköitä koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös sellaiseen myymäläkeskittymään, joka vaikutuksiltaan on verrattavissa vähittäiskaupan suuryksikköön. Vähittäiskaupan myymäläkeskittymä on useasta erillisestä ja toisistaan lähietäisyydellä olevasta myymälästä muodostuva toiminnallisesti yhtenäinen kaupan aluekokonaisuus, jossa yksittäisten myymälöiden koko ei ylitä 4000 kerrosneliömetriä. Vähittäiskaupan suuryksikön määrittelytavan vuoksi sijainnin ohjauksen ulkopuolelle jäisivät muutoin kaupalliset keskukset, joissa mikään yksittäinen myymälä ei ylitä 4 000 kerrosneliömetrin rajaa. Tällaisella myymäläkeskittymällä saattaa kuitenkin olla myymälöiden suuren määrän vuoksi vähittäiskaupan suuryksikköön rinnastettavia vaikutuksia. Selvää pinta-alarajaa, jonka ylittäviin myymäläkeskittymiin säännös on tarkoitettu soveltuvaksi, ei voida esittää. Myymäläkeskittymien vaikutukset riippuvat muun ohella ympäröivien yhdyskuntien koosta ja myymäläkeskittymän sijainnista yhdyskuntarakenteessa samoin kuin myymälöiden laadusta. Säännökset vastaisivat voimassa olevia säännöksiä. Voimassa olevassa laissa myymäläkeskittymää koskeva säännös sisältyy 71 d §:ään, jossa säädetään asemakaavan oikeusvaikutuksista vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittumiseen.
Vähittäiskaupan suuryksiköiden erityinen ohjaustarve perustuu niiden usein aikaansaamiin merkittäviin yhdyskuntarakenteeseen, liikenteeseen ja kaupan palvelujen saavutettavuuteen kohdistuviin vaikutuksiin.
65 §.Vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittuminen ja niitä koskevat erityiset sisältövaatimukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti, että vähittäiskaupan suuryksikkö on osoitettava ensisijaisesti maakuntakaavan, yleiskaavan tai asemakaavan keskusta-alueelle. Säännöksen keskeisenä tavoitteena olisi nykyiseen tapaan keskusta-alueiden aseman tukeminen kaupan ja palvelujen sijaintipaikkana. Keskusta-alueella tarkoitettaisiin maakunnan, kaupunkiseudun, kunnan tai sen osan toiminnallisesti keskeistä aluetta, jossa sijaitsee tiiviisti ja monipuolisesti keskustahakuisia palvelutoimintoja, kuten erikoiskauppaa, päivittäistavarakauppaa, vapaa-ajan palveluja ja julkisia palveluja sekä merkittävässä määrin eri toimialojen työpaikkoja ja asutusta. Keskusta-alue on yleensä ympäröivää yhdyskuntarakennetta tiiviimmin rakennettu, se on hyvin saavutettavissa ja sinne on hyvät liikenneyhteydet ympäröiviltä asuinalueilta myös joukkoliikenteellä niillä alueilla, joissa toimiva joukkoliikenne on mahdollista järjestää.
Pykälän 1 momentin mukaan vähittäiskaupan suuryksikkö voitaisiin kuitenkin osoittaa keskusta-alueen ulkopuolelle, jos sen lisäksi mitä kaavojen sisältövaatimuksissa muutoin säädetään, huolehdittaisiin, että suunnitellulla alueidenkäytöllä ei ole merkittäviä haitallisia vaikutuksia keskusta-alueiden kaupallisiin palveluihin ja niiden kehittämiseen. Jos kaavan laatimisen yhteydessä tehdyt selvitykset osoittaisivat, ettei kaavaratkaisulla olisi merkittäviä haitallisia vaikutuksia keskusta-alueen asemaan kauppapaikkana, kaava täyttäisi tämän kohdan asettamat vaatimukset lainmukaiselle kaavalle. Arvioitaessa suunnitteluratkaisun vaikutuksia keskusta-alueen kaupallisiin palveluihin otettaisiin huomioon muun muassa kaupan laatu ja määrä. Keskusta-alueille sijoittuu tyypillisesti päivittäistavarakauppaa ja tiettyjä erikoistavarakaupan toimialoja, kuten muotikauppaa, kun taas toiset erikoistavarakaupan toimialat hakeutuvat pääsääntöisesti niiden reunoille ja ulkopuolelle, eivätkä kilpaile keskustakaupan kanssa (esimerkiksi huonekalukauppa ja rautakauppa). Säännös olisi joustava ja sitä sovellettaessa tulisi ottaa huomioon, että on olemassa kaupan toimialoja, kuten autokauppaa, jotka ovat laadultaan sellaisia, että ne voivat perustellusta syystä sijoittua myös keskusta-alueiden ulkopuolelle. Nämä toimialat eivät tyypillisesti kilpaile keskusta-alueelle sijoittuvan kaupan kanssa ja niiden sijoittaminen keskusta-alueelle voi toiminnan luonteen ja ison tonttitilan tarpeen vuoksi olla vaikeaa. Vähittäiskaupan suuryksiköitä koskevien erityisten sisältövaatimusten täyttymiseksi saattaisi olla tarpeen käyttää kaavassa kaupan laatua ja määrää koskevia määräyksiä. Määräysten osoittaminen mahdollistaa sen, että alueelle sijoittuvien kaupallisten palveluiden vaikutukset voidaan arvioida riittävällä tavalla.
Voimassa olevasta laista poiketen laissa ei enää säädettäisi, että osoitettaessa maakunta- tai yleiskaavassa vähittäiskaupan suuryksiköitä on katsottava, että alueelle sijoittuvat palvelut ovat mahdollisuuksien mukaan saavutettavissa joukkoliikenteellä ja kevyellä liikenteellä sekä että suunniteltu maankäyttö edistää sellaisen palveluverkon kehitystä, jossa asiointimatkojen pituudet ovat kohtuulliset ja liikenteestä aiheutuvat haitalliset vaikutukset mahdollisimman vähäiset. Tilanteessa, jossa vähittäiskaupan suuryksikkö osoitettaisiin keskusta-alueen ulkopuolelle, on edelleen kuitenkin huomioitava mitä kaavojen sisältövaatimuksissa muutoin säädetään. Maakuntakaavaa laadittaessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota muun muassa alueidenkäytön taloudellisuuteen ja ekologiseen kestävyyteen sekä aluerakenteen toimivuuteen. Yleiskaavaa laadittaessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota muun muassa yhdyskuntarakenteen toimivuuteen, taloudellisuuteen ja ekologiseen kestävyyteen sekä asumisen tarpeisiin ja palveluiden saavutettavuuteen. Asemakaavaa on laadittava muun muassa siten, että luodaan edellytykset palvelujen saavutettavuudelle.
Voimassa olevasta laista poiketen laissa ei enää säädettäisi, että merkitykseltään seudullisen vähittäiskaupan suuryksikön sijoittaminen maakuntakaavan keskustatoiminnoille tarkoitetun alueen ulkopuolelle edellyttää, että vähittäiskaupan suuryksikön sijoituspaikaksi tarkoitettu alue on maakuntakaavassa erityisesti osoitettu tähän tarkoitukseen. Voimassa olevaan lakiin verrattuna laista poistuisi myös velvoite esittää merkitykseltään seudullisen vähittäiskaupan suuryksikön koon alaraja maakuntakaavassa. Maakuntakaavassa ei olisi myöskään enää esitettävä vähittäiskaupan suuryksiköiden enimmäismitoitusta keskustatoimintojen alueiden ulkopuolella. Muutokset liittyvät maakuntakaavan tehtävään ehdotettuihin muutoksiin. Koska maakuntakaavassa käsiteltäisiin ehdotetun 21 §:n mukaisesti vain vähintään maakunnallisesti merkittäviä alueidenkäytön kysymyksiä, ei vain seudullisesti merkittäviä vähittäiskaupan suuryksiköitä enää osoitettaisi maakuntakaavassa eikä siten myöskään seudullisesti merkittävien vähittäiskaupan suuryksiköiden kokorajan määrittely enää kuuluisi maakuntakaavassa ratkaistavaksi. Maakuntakaavoissa käsiteltäisiin jatkossakin keskustatoimintojen alueiden lisäksi sellaisia niiden ulkopuolelle sijoittuvia vähittäiskaupan suuryksiköitä, jotka voidaan katsoa vähintään maakunnallisesti merkittäviksi. Tällaisten toimintojen arvioidaan olevan huomattavasti seudullisesti merkittäviä kaupan yksiköitä harvalukuisempia. Niiden suunnitteluun ja sijoittamiseen arvioidaan myös liittyvän siinä määrin tapauskohtaista harkintaa vaativia kysymyksiä, ettei ole perusteltua asettaa maakuntakaavoitukselle velvoitetta määritellä tällaisten yksiköiden kokorajaa tai mitoitusta. Erityisten sisältövaatimusten täyttymiseksi voi olla kuitenkin tarpeen ohjata maakuntakaavalla yksityiskohtaisempaa suunnittelua tällaisten suurien, merkitykseltään vähintään maakunnallisten vähittäiskaupan suuryksiköiden osalta. Maakunnallisen merkittävyys voi olla erilainen riippuen kyseessä olevasta alueesta ja olosuhteista sekä kaupan laadusta. Maakunnallisesti merkittävällä suuryksiköllä tarkoitetaan myös sellaista kaupan yksikköä, jolla voidaan arvioida olevan vaikutuksia maakunnalliseen keskus- tai palveluverkkoon.
66 §.Asemakaavan oikeusvaikutukset vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittumiseen. Pykälän 1 momentin mukaan vähittäiskaupan suuryksikköä ei saisi sijoittaa maakuntakaavan eikä yleiskaavan keskustatoiminnoille tarkoitetun alueen ulkopuolelle, ellei aluetta ole asemakaavassa osoitettu nimenomaan tätä tarkoitusta varten. Säännös merkitsee sitä, että tällaisen toiminnan sijoittaminen keskusta-alueiden ulkopuolelle perustuisi aina sellaiseen asemakaavaan, jossa alue on nimenomaisesti osoitettu tähän tarkoitukseen. Tällöin myös sijoittumisen vaikutukset voidaan asianmukaisesti arvioida kaavaa laadittaessa. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 71 d §:ää. Olemassa olevat keskusta-alueet, niiden mahdolliset laajennusalueet sekä uudet keskusta-alueet voidaan osoittaa maakunta- ja yleiskaavoissa keskustatoiminnoille tarkoitetuiksi alueiksi, jos ne täyttävät tai niiden on suunniteltu täyttävän riittävässä määrin edellä kuvatut keskustamaisen alueen tunnusmerkit. Vähittäiskaupan suuryksikön sijoittumisen mahdollistaminen ei näin ollen ole yksinään riittävä peruste yleispiirteisen kaavan keskustatoimintojen alueen merkitsemiselle.
Pykälän 2 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään, koskisi aina olemassa olevan vähittäiskaupan myymälän laajentamista vähittäiskaupan suuryksiköksi. Lisäksi 1 momentin säännökset koskisivat vähittäiskaupan suuryksikön laajentamista lukuun ottamatta niitä tilanteita, joissa laajennus ei ole merkittävä.
Luku 8. Tuulivoimarakentamista koskevat erityiset säännökset
67 §.Yleiskaavan käyttö tuulivoimalan rakentamisluvan perusteena. Yleiskaavaa voitaisiin voimassa olevan lain tapaan käyttää suoraan tuulivoimalan rakentamisluvan perusteena rakentamislain 46 §:n 1 momentissa säädetyn estämättä niillä alueilla, joilla yleiskaavassa on siitä erikseen määrätty. Säännöksen mukaan rakentamisluvan erityisten edellytysten täyttyminen tuulivoimarakentamista koskien voitaisiin ehdotetun sääntelyn tarkoittamissa tilanteissa selvittää yleiskaavassa. Tällöin rakentamisluvan myöntäminen ei edellyttäisi asemakaavaa tai sitä, että rakentamislain 46 §:n 1 momentin mukaiset sijoittamisen edellytykset suunnittelutarvealueella täyttyvät. Yleiskaavaan otettaisiin tätä koskeva määräys, jolla osoitettaisiin, millä alueella rakentamisluvat kaavassa osoitetuille tuulivoimaloille voidaan myöntää suoraan yleiskaavan perusteella. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 77 a §:ää.
68 §.Tuulivoimarakentamista koskevan yleiskaavan erityiset sisältövaatimukset. Nykyisen lain tuulivoimarakentamista koskevat yleiskaavan erityiset sisältövaatimukset ehdotetaan pidettäväksi muutoin ennallaan, mutta pykälään lisättäisiin säännökset vähimmäisetäisyydestä asutukseen niiden tuulivoimayleiskaavojen osalta, jotka eivät sijoitu maakuntakaavassa osoitetulle tuulivoimaloiden alueelle. Lisäksi maisemavaikutusten huomioimista vahvistettaisiin. Tuulivoimaloiden rakentamista suoraan ohjaava yleiskaava poikkeaa laajoine aluetarpeineen ja ympäristövaikutuksineen siinä määrin muista suoraan rakentamista ohjaavista yleiskaavoista, että tuulivoimarakentamista ohjaavan yleiskaavan osalta olisi edelleen tarpeen säätää erityisistä sisältövaatimuksista, jotka ottavat huomioon tuulivoimaloiden rakentamiseen liittyviä erityispiirteitä.
Tuulivoimayleiskaavaa koskevien erityisten sisältövaatimusten lisäksi olisi otettava huomioon 34 §:ssä säädetyt yleiskaavan sisältövaatimukset voimassa olevan lain tapaan. Tällöin on otettava esimerkiksi huomioon, että yleiskaava ei saa aiheuttaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa. Kohtuuttomuuden arviointi on kokonaisharkintaa, jossa arvioinnin lähtökohtana on yleiskaavan ja kaavamääräysten kokonaisvaikutukset maanomistajan asemaan. Tällöin huomiota voidaan kiinnittää esimerkiksi muiden maanomistajien kohteluun kaavoituksessa, muiden kilpailevien maankäyttötarpeiden painavuuteen, alueen sijaintiin ja maanomistajan kaavasta mahdollisesti saamaan hyötyyn.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin yleiskaavan riittävästä ohjaavuudesta rakentamiselle ja muulle alueidenkäytölle. Edellytyksenä yleiskaavan käyttämiselle rakentamisluvan perusteena olisi, että yleiskaavan voidaan arvioida olevan riittävä suunnitteluväline ohjaamaan rakentamista alueella. Riittävyyttä arvioitaessa otettaisiin huomioon kohteena olevan alueen olosuhteet sekä suunnitellun rakentamisen määrä ja tehokkuus. Tästä seuraa, että yleiskaava tulisi ehdotetulla tavoin kyseeseen tilanteissa, joissa yleiskaava on mittakaavaltaan ja esitystavaltaan soveltuva kaavamuoto tuulivoimarakentamisen ohjaamiseen. Keskeistä on myös, että tuulivoimarakentamisen vaikutukset on ylipäänsä mahdollista arvioida yleiskaavoituksen yhteydessä lain 78 §:n edellyttämällä tavalla. Yleiskaavan tulisi yksilöidä riittävällä tarkkuudella voimaloiden sijainti ja korkeus, jotta määräys voitaisiin ottaa kaavaan ja se voisi ohjata suoraan rakentamislupamenettelyä.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin tuulivoimarakentamisen ja muun alueidenkäytön sopeutumisesta ympäristöön. Tuulivoimarakentamisella on useissa tilanteissa merkittävä vaikutus ympäristöön, minkä vuoksi tuulivoimarakentamisen sijoittumista ohjaavaa yleiskaavaa laadittaessa tulisi ottaa erityisesti huomioon tuulivoimaloiden rakentamisen sopeutuminen ympäristöön sekä sen mahdolliset erityispiirteet. Lainkohdassa tarkoitettua mainintaa tuulivoimarakentamisen sopeutumisesta ympäristöönsä tulisi tulkita kunkin hankkeen tapauskohtaisista olosuhteista lähtien. Tuulivoimaloista aiheutuu etenkin melu- ja välkevaikutuksia ympäristöön. Tuulivoimaloiden ympäristöön sopeutumisen arvioinnissa ja selvityksissä kiinnitetään huomiota muun muassa luonnonarvoihin ja luonnonsuojeluun, virkistystarpeisiin, rakennetun kulttuuriympäristön arvojen säilyttämiseen sekä asuin- ja elinympäristöjen laatunäkökohtiin. Vesialueilla tuulivoimaloiden ympäristöön sopeutumisessa on edellä mainittujen seikkojen lisäksi syytä kiinnittää huomiota muun muassa vedenalaista luontoa ja ympäristöä sekä kalastusta koskeviin näkökohtiin. Myös maanpuolustuksen toimintaedellytysten turvaamiseen sekä liikenteen, mukaan lukien merenkulun ja ilmailun toimintaedellytyksiä ja turvallisuutta koskeviin seikkoihin on kiinnitettävä huomiota arvioitaessa tuulivoimaloiden ympäristöön sopeutumista.
Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin tuulivoimarakentamisen maisemavaikutuksista. Tuulivoimarakentamisen merkittävät vaikutukset kohdistuvat usein maisemaan, minkä vuoksi tuulivoimarakentamisen sijoittumista ohjaavaa yleiskaavaa laadittaessa tulisi ottaa erityisesti huomioon se, että suunniteltu tuulivoimarakentaminen ei aiheuta merkittäviä haitallisia maisemavaikutuksia. Tuulivoimarakentamisen merkittäviä vaikutuksia arvioidaan osana kaavan vaikutusten arviointia. Jos kaavan laatimisen yhteydessä tehdyt selvitykset osoittaisivat, ettei kaavaratkaisulla olisi merkittäviä haitallisia maisemavaikutuksia, kaava täyttäisi tämän kohdan asettamat vaatimukset lainmukaiselle kaavalle.
Lainkohdassa tarkoitettua mainintaa merkittävistä haitallisista vaikutuksista maisemaan tulisi tulkita ottaen huomioon kunkin hankkeen tapauskohtaiset olosuhteet. Yksiselitteisiä ja kaikkiin tilanteisiin soveltuvia mittareita vaikutusten merkittävyyden arviointiin ei ole. Tuulivoimaloiden suuren koon vuoksi ne näkyvät maisemassa ja niiden visuaaliset vaikutukset ovat usein merkittäviä. Merkittävä muutos maisemassa ei automaattisesti tarkoita merkittävästi haitallista maisemavaikutusta. Merkittäviä haitallisia vaikutuksia voi kohdentua myös osaan maisemaa, mutta jos maiseman rakenne, luonne ja arvot pääosin säilyisivät, ei vaikutus olisi merkittävästi haitallinen. Merkittävien haitallisten vaikutusten tunnistaminen vaatii maisemakokonaisuuden herkkyyden ja sen erityisten arvojen huomioon ottamista tapauskohtaisesti. Arvioitaessa kaavaratkaisun vaikutuksia tulisi ottaa huomioon maisema-alueen mahdolliset erityispiirteet ja sen sietokyky muutoksille. Maiseman sietokyvyllä tarkoitetaan maiseman visuaalista herkkyyttä eli sen kykyä vastaanottaa uusia elementtejä ilman, että maiseman luonne merkittävästi muuttuu. Tuulivoimaloiden aiheuttamaa visuaalista maiseman muutosta ja vaikutuksen merkittävyyttä arvioidessa tulisi tunnistaa kuinka hallitsevia tuulivoimalat maisemassa ovat. Tilanteissa, joissa tuulivoimalat alkavat hallita maisemaa tai sen merkittäviä yksittäisiä elementtejä, maisemavaikutukset voivat olla merkittävästi haitallisia. Tuulivoimalat voivat jäädä maisemassa taustalle tai ikään kuin sulautua maisemaan. Tilanteissa, joissa voimalat ovat osa laajempaa maisemakokonaisuutta visuaaliset vaikutukset eivät ole niin merkittäviä. Mittakaavaltaan laajat maisemakokonaisuudet tai alueet, joilla jo ennestään on runsaasti ihmisen tekemiä rakennelmia, sietävät usein parhaiten tuulivoimaloiden sijoittamisen. Tällaisia alueita ovat muun muassa teollisuuslaitosten ja -alueiden ympäristöt, mastojen ja voimajohtojen ympäristöt sekä satama- ja varastoalueet. Toisaalta tietyntyyppisessä ympäristössä pienikin muutos voi maiseman luonteen tai laadun kannalta olla merkittävästi haitallinen. Vaikutuskohteen herkkyyden arvioinnissa kriteerinä voidaan ottaa huomioon muun muassa erillisinventointeihin sisältyvät kohteet. Esimerkiksi valtakunnallisesti arvokkailla maisema-alueilla on todennäköisesti sellaisia erityisiä arvoja ja piirteitä, joihin alueelle sijoittuvalla tuulivoimarakentamisella olisi merkittäviä haitallisia vaikutuksia. Myös arvokkaan maisema-alueen lähiympäristöön sijoittuvalla tuulivoimarakentamisella saattaa olla maisema-alueeseen kohdistuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia.
Pykälän 1 momentin 4 kohdassa säädettäisiin tuulivoimalan teknisen huollon ja sähkönsiirron järjestelyistä. Erityisenä sisältövaatimuksena tuulivoimarakentamista ohjaavan kaavan kohdalla olisi otettava huomioon myös teknisen huollon ja sähkönsiirron järjestämismahdollisuudet. Yleiskaavassa tulisi siten kiinnittää huomiota järjestelyihin, joita tuulivoimatoiminta alueella edellyttää. Mainittuja järjestelyjä voivat olla esimerkiksi huoltoteiden, kaapelointien ja sähköverkkoon liittymisen järjestämismahdollisuuksien huomioon ottaminen. Lainkohta vastaisi voimassa olevan lain 77 b §:n 3 kohtaa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vähimmäisetäisyydestä asutukseen niiden tuulivoimayleiskaavojen osalta, jotka eivät sijoittuisi maakuntakaavassa osoitetuille tuulivoimaloiden alueille. Jos tuulivoimarakentamista ohjaava yleiskaava ei sijoitu maakuntakaavassa osoitetulle tuulivoimaloiden alueelle, tuulivoimala olisi sijoitettava vähintään 1 250 metrin etäisyydelle olemassa olevista asuinrakennuksista ja rakentamisluvan saaneista asuinrakennuspaikoista sekä asemakaavassa tai 41 tai 74 §:ssä tarkoitetussa yleiskaavassa osoitetuista asuinrakennuspaikoista. Asuinrakennuksilla tarkoitettaisiin sekä pysyvään asumiseen että loma-asumiseen tarkoitettuja rakennuksia. Säännöksessä tarkoitettuja kaavoja olisivat ne kaavat, joita voidaan käyttää suoraan asuinrakennuksen rakentamisluvan perusteena. Näitä olisivat asemakaavojen lisäksi 40 §:ssä tarkoitettu suoraan rakentamista ohjaava yleiskaava ja rantayleiskaava, josta säädettäisiin 73 §:ssä. Säännös ei koskisi esimerkiksi niitä tilanteita, joissa yleiskaavassa on osoitettu asemakaavoitettavaksi tarkoitettu asuinalue, mutta asemakaavaa ei ole vielä laadittu tai se ei ole vielä voimassa. Säännös koskisi tuulivoimayleiskaavan laadintaa sekä 50 §:n mukaisesti asemakaavan laadintaa silloin, kun asemakaava ohjaisi tuulivoimarakentamista. Kunta voisi kaavoittaa asumista myös lähemmäksi tuulivoimaloita, kunhan laadittavan kaavan sisältövaatimukset täyttyvät. Etäisyyssääntelyä ei sovellettaisi rakentamislupamenettelyssä. Vastaavaa vähimmäisetäisyyttä koskevaa säännöstä ei ole voimassa olevassa laissa. Yleiskaavan yleisten sisältövaatimusten ja tuulivoimayleiskaavaa koskevien erityisten sisältövaatimusten perusteella on huomioitava riittävä etäisyys tuulivoimaloiden ja asutuksen välillä, joten etäisyys asutuksesta voi joissakin tapauksissa määräytyä ehdotettavaa vähimmäisetäisyyttä pidemmäksi. Vähimmäisetäisyyden määrittelyssä tulee muun muassa myös aina noudattaa tuulivoimaloiden ulkomelutason ohjearvoista annettua valtioneuvoston asetusta.
Jos tuulivoimarakentamista ohjaava yleiskaava sijoittuisi maakuntakaavassa osoitetulle tuulivoimaloiden alueelle, ei pykälän 2 momentissa ehdotettua vähimmäisetäisyysvaatimusta sovellettaisi tuulivoimayleiskaavoituksessa. Maakuntakaavoituksessa arvioidaan kokonaisuutena laajemman alueen osalta eri tuulivoimaloiden alueiden ja niihin liittyvien voimajohtojen yhteisvaikutuksia sekä pyritään suunnittelun kautta löytämään ympäristövaikutuksiltaan paras mahdollinen lopputulos tuulivoimaloiden alueiden sijoittumisessa. Maakuntakaavoituksessa tärkeimpiä huomioitavia asioita ovat asutukseen kohdistuvat vaikutukset, luonto- ja maisemavaikutukset sekä linnustoon kohdistuvat vaikutukset sekä yhteisvaikutukset. Maakuntakaavassa osoitettavien tuulivoimaloiden alueiden valinnassa otetaan huomioon alueen erityispiirteet ja tarve ohjata alueidenkäyttöä yleiskaavaa laajemmalle alueelle sovittaen yhteen myös muut maankäyttömuodot. Tuulivoimarakentamisen keskittäminen maakuntakaavassa osoitetuille tuulivoimaloiden alueille edistää valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamista, vähentää tuulivoimarakentamisen haitallisia ympäristövaikutuksia ja helpottaa tuulivoimarakentamisen ja muun alueiden käytön yhteensovittamista. Maakuntakaavassa voidaan myös antaa suunnittelumääräyksiä, joilla annetaan esimerkiksi luontoarvoihin, maisemaan tai kulttuuriympäristöön liittyviä rajoituksia ja reunaehtoja tuulivoimarakentamisen yksityiskohtaisemmalle suunnittelulle. Maakuntakaavoissa osoitetut tuulivoimaloiden alueet on hyväksytty kuntarajat ylittävän osallistumisen ja päätöksenteon kautta.
Vaikka ehdotetun säännöksen myötä maakuntakaavan rooli tuulivoimakaavoituksen osalta vahvistuisi, ehdotettu säännös ei kuitenkaan muuttaisi ehdotetussa 21 §:ssä säädettyä maakuntakaavan tehtävää eikä maakuntakaavan ohjausvaikutusta yksityiskohtaisempaan suunnitteluun, mistä säädettäisiin 27 §:ssä. Tuulivoimaloiden sijoittumisen tulkinnassa suhteessa maakuntakaavaan olisi aina huomioitava maakuntakaavan yleispiirteisyys.
Pykälän 3 momentin mukaan pykälän 2 momentissa säädettyä vähimmäisetäisyyttä ei sovellettaisi, jos tuulivoimarakentamista ohjaava yleiskaava sijoittuu alueelle, jossa on voimassa tuulivoimarakentamista ohjaava yleiskaava tai asemakaava.
Pykälän 4 ja 5 momenteissa säädettäisiin suostumusmenettelystä. Sen mukaan pykälän 2 momentissa säädettyä vähimmäisetäisyyttä ei sovellettaisi, jos vähintään neljältä viidesosalta sellaisista asuinrakennuksista, rakentamisluvan saaneista asuinrakennuspaikoista ja kaavassa osoitetuista asuinrakennuspaikoista, jotka sijaitsevat lähempänä kuin 1 250 metrin etäisyydellä suunnittelusta tuulivoimalasta, saadaan maanomistajan ja mahdollisen maanvuokraoikeuden haltijan suostumus. Kutakin asuinrakennusta tai asuinrakennuspaikkaa kohden annettaisiin vain yksi kaikkien maanomistajien ja maanvuokraoikeuden haltijoiden yhteinen suostumus. Eli jos esimerkiksi lomarakennus sijaitsee vuokramaalla, niin sekä maanomistaja että vuokraoikeuden haltija antavat yhteisen suostumuksen. Kummankin suostumus siis tarvitaan yhteiseen suostumukseen, vain toisen suostumus ei riitä. Laissa ehdotetaan säädettäväksi kirjallisesta suostumuksesta, joka annettaisiin kunnalle, mutta suostumukselle ei muutoin säädettäisi määrämuotoa. Kunta vastaisi siitä, että kaikki nämä maanomistajat ja maanvuokraoikeuden haltijat ovat antaneet suostumuksensa sekä säilyttäisi suostumuksia osana kaava-asiakirjoja ja antaisi niistä tarvittaessa tietoa. Suostumus voitaisiin antaa vasta kaavan tultua vireille. Suostumus raukeaisi, jos kaavaratkaisu, johon suostumus on annettu, muuttuisi kaavan valmistelun edetessä. Annettu suostumus sitoisi omistajanvaihdostilanteissa myös kiinteistön ja maanvuokraoikeuden myöhempiä omistajia. Kerran annettua suostumusta ei myöskään olisi mahdollista jälkikäteen perua, eikä annettuun suostumukseen voisi vedota muutoksenhaun perusteena. Suostumus olisi kertaluonteinen, eli suostumus koskisi vain kulloinkin laadittavaa kaavaa. Jos tuulivoimakaava ei tulisi voimaan, myös suostumus raukeaisi. Annetulla suostumuksella ei olisi vaikutusta osallistumisoikeuksiin tai valitusoikeuteen, maaomistajalla olisi oikeus osallistua kaavaprosessiin ja valittaa tuulivoimakaavasta muutoksenhausta säädetyn mukaisesti.
Suostumusmenettely lisäisi joustoa vähimmäisetäisyyssääntelyyn niissä tilanteissa, joissa suunniteltu tuulivoimayleiskaavan alue ei sijoittuisi maakuntakaavassa osoitetulle tuulivoimaloiden alueelle. Suostumusmenettelyä olisi mahdollista käyttää esimerkiksi tilanteissa, joissa yksi tai muutama asuinrakennuspaikka estäisi muutoin tuulivoimatuotantoon hyvin soveltuvan alueen kaavoittamisen tähän tarkoitukseen. Suostumusmenettely koskisi ainoastaan vähimmäisetäisyyttä asutuksesta, eikä muista tuulivoimakaavaa koskevista vaatimuksista tai menettelyistä voisi suostumuksella poiketa. Kaavan tulisi näin ollen täyttää laissa säädetyt sisältövaatimukset normaalisti esimerkiksi maiseman, melun ja välkkeen osalta. Lakiin ehdotettava vähimmäisetäisyyssääntely koskisi tuulivoimayleiskaavan laatimista, joten suostumusmenettelyä ei sovellettaisi suoraan rakentamisluvalla rakennettaviin tuulivoimaloihin.
69 §.Tuulivoimarakentamista ohjaavan yleiskaavan laatimisesta perittävä korvaus. Jos kunta laatii ehdotetun 67 §:ssä tarkoitetun tuulivoimarakentamista ohjaavan yleiskaavan pääasiallisesti yksityisen edun vaatimana ja tällaista etua edustavan tahon aloitteesta, olisi edelleen perusteltua, että kunnalla on mahdollisuus periä tältä kaavan laatimiskustannukset kokonaan tai osaksi. Taho voi olla tilanteesta riippuen suunnitteilla olevasta tuulivoimahankkeesta vastaava yhteisö, maanomistaja tai -haltija tai jokin muu toimija. Kunnalla ei olisi velvollisuutta kustannusten perimiseen, vaan asia olisi kunnan harkittavissa. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 77 c §:ää.
9 Luku. Aurinkovoimarakentamista koskevat erityiset säännökset
70 §.Yleiskaavan käyttö aurinkovoimalan rakentamisluvan perusteena. Pykälän mukaan yleiskaavaa voitaisiin käyttää suoraan aurinkovoimalan rakentamisluvan perusteena rakentamislain 46 §:n 1 momentissa säädetyn estämättä niillä alueilla, joilla yleiskaavassa on siitä erikseen määrätty. Säännöksen mukaan rakentamisluvan erityisten edellytysten täyttyminen aurinkovoimarakentamista koskien voitaisiin ehdotetun sääntelyn tarkoittamissa tilanteissa selvittää yleiskaavassa. Tällöin rakentamisluvan myöntäminen ei edellyttäisi asemakaavaa tai sitä, että rakentamislain 46 §:n 1 momentin mukaiset sijoittamisen edellytykset suunnittelutarvealueella täyttyvät. Yleiskaavaan otettaisiin tätä koskeva määräys, jolla osoitettaisiin, millä alueella rakentamisluvat kaavassa osoitetuille aurinkovoimaloille, mukaan lukien voimalaa palvelevat rakennukset ja rakennelmat, voidaan myöntää suoraan yleiskaavan perusteella.
71 §.Aurinkovoimarakentamista koskevan yleiskaavan erityiset sisältövaatimukset. Pykälässä säädettäisiin aurinkovoimarakentamista koskevan yleiskaavan erityisistä sisältövaatimuksista. Aurinkovoimaloiden rakentamista suoraan ohjaava yleiskaava poikkeaa laajoine aluetarpeineen ja ympäristövaikutuksineen siinä määrin muista suoraan rakentamista ohjaavista yleiskaavoista, että aurinkovoimarakentamista ohjaavan yleiskaavan osalta olisi tarpeen säätää erityisistä sisältövaatimuksista, jotka ottavat huomioon aurinkovoimaloiden rakentamiseen liittyviä erityispiirteitä. Pykälän mukaan erityisten sisältövaatimusten lisäksi olisi noudatettava myös, mitä laissa muutoin yleiskaavasta säädetään. Tällä tarkoitetaan erityisesti 34 §:ssä säädettyjä yleiskaavan sisältövaatimuksia.
Pykälän 1 kohdan mukaan laadittaessa aurinkovoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa olisi huolehdittava siitä, että yleiskaava ohjaa riittävästi rakentamista ja muuta alueidenkäyttöä kyseisellä alueella. Edellytyksenä yleiskaavan käyttämiselle rakentamisluvan perusteena olisi siten, että yleiskaavan voidaan arvioida olevan riittävä suunnitteluväline ohjaamaan rakentamista alueella. Riittävyyttä arvioitaessa otettaisiin huomioon kohteena olevan alueen olosuhteet sekä suunnitellun rakentamisen määrä ja tehokkuus. Yleiskaava tulisi siten kyseeseen tilanteissa, joissa yleiskaava on mittakaavaltaan ja esitystavaltaan soveltuva kaavamuoto aurinkovoimarakentamisen ohjaamiseen. Keskeistä olisi myös, että aurinkovoimarakentamisen vaikutukset on ylipäänsä mahdollista arvioida yleiskaavoituksen yhteydessä lain 78 §:n edellyttämällä tavalla.
Pykälän 2 kohdan mukaan laadittaessa aurinkovoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa olisi huolehdittava siitä, että aurinkovoimalan pinta-alasta ei osoiteta merkittävää määrää metsämaalle. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että vain pieni osa aurinkovoimalan pinta-alasta voitaisiin osoittaa metsämaalle.
Metsät toimivat hiilen varastoina, eli varastoivat ilmakehästä aiemmin sitomaansa hiilidioksidia. Jos metsän kasvu on suurempi kuin puunkorjuusta ja puiden kuolleisuudesta johtuvat poistumat metsä on myös hiilinielu. Metsän raivaaminen muuhun käyttöön johtaa hiilivaraston purkautumiseen ja tulevan hiilinielun menettämiseen. Maaperätyypistä ja uudesta maankäyttömuodosta riippuen maaperä saattaa muuttua hiilinielusta päästölähteeksi, tai maaperäpäästöt voivat kasvaa merkittävästi. Metsämaan muutokset rakennetuksi maaksi ovat viime vuosina olleet noin 6 000 ha/vuosi. Rakennetun ympäristön osalta metsänraivaus liittyy enenevissä määrin energiantuotannon tarpeisiin. Tämän johdosta aurinkovoimahankkeita on niiden tarvitseman suuren pinta-alan vuoksi tarkoituksenmukaista pyrkiä ohjaamaan pois metsämaalta metsäkadon vähentämiseksi. Vaihtoehtoja metsään rakentamiselle on Suomen kaltaisessa metsäisessä maassa rajallisesti, joten säännös kuitenkin mahdollistaisi sen, että aurinkovoimarakentamiseen osoitetusta alueesta pieni osa osuisi tällaisille alueille. Metsämaalla tarkoitettaisiin säännöksessä puun tuottamiseen käytettävää tai käytettävissä olevaa metsäistä aluetta, jolla puusto kasvaa suotuisimpien kasvuolojen vallitessa keskimäärin vähintään 1 m3/ha vuodessa. Metsämaalla ei tarkoitettaisi kitumaata, jolla puuston keskikasvu on alle 1 m3/ha, mutta vähintään 0,1 m3/ha vuodessa. Näitä alueita voivat olla esimerkiksi kallioalueet, kiviset tai suoperäiset alueet. Metsämaata ei myöskään olisi joutomaa eli luontaisesti lähes tai täysin puuton alue, jonka puuntuotoskyky on alle 0,1 m3/ha vuodessa.
Pykälän 3 kohdan mukaan laadittaessa aurinkovoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa olisi huolehdittava, että aurinkovoimarakentamista ei osoiteta ojittamattomille luonnontilaisille suoalueille. Ojittamatonta suota on jäljellä noin neljä miljoonaa hehtaaria, josta valtaosa Pohjois-Suomessa. Kaikkiaan yli puolet Suomen suoalasta on ojitettu ja Etelä-Suomessa ojitusosuus ylittää monin paikoin 75 prosenttia. Aurinkovoimalan rakentamisesta aiheutuvat maaperäpäästöt voivat olla erittäin merkittäviä. Tällaisia merkittäviä maaperäpäästöjä saattaa aiheutua nimenomaan soille rakentamisesta. Nämä päästöt riippuvat muun muassa soiden maaperästä, kasvittumisesta ja vesiolosuhteista.
Pykälän 3 kohdan mukaan laadittaessa aurinkovoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa olisi lisäksi huolehdittava siitä, että sähkönsiirto on mahdollista järjestää.
72 §.Aurinkovoimarakentamista ohjaavan yleiskaavan laatimisesta perittävä korvaus. Pykälän mukaan jos 70 §:n mukainen aurinkovoimarakentamista ohjaava yleiskaava laaditaan pääasiallisesti yksityisen edun vaatimana ja aurinkovoimahankkeeseen ryhtyvän taikka maanomistajan tai -haltijan aloitteesta, kunta voi periä tältä yleiskaavan laatimisesta aiheutuneet kustannukset kokonaan tai osaksi. Edelleen pykälän mukaan kunta hyväksyisi kaava-aluekohtaisesti perittävän maksun periaatteet ja maksun perimistavan sekä -ajan. Kunnalla ei olisi velvollisuutta kustannusten perimiseen, vaan asia olisi kunnan harkittavissa.
10 Luku. Ranta-alueita koskevat erityiset säännökset
73 §.Suunnittelutarve ranta-alueella. Pykälässä säädettäisiin suunnittelutarpeesta ranta-alueella. Pykälän 1 momentin mukaan meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saisi rakentaa rakennuskohdetta ilman asemakaavaa tai sellaista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakentamisluvan myöntämisen perusteena. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 72 §:n 1 momenttia. Rantavyöhykkeellä tarkoitettaisiin rannan osaa, jonka luonnonolosuhteisiin meren tai vesistön vaikutus ulottuu, joka maisemallisesti mielletään rantaan kuuluvaksi tai jolle kohdistuu erilaisia rantaa hyödyntäviä maankäyttötarpeita. Rantavyöhykkeen leveyteen vaikuttaisivat alueen kasvillisuus, maisema, maaston muodot ja muut luonnonolosuhteet. Rantavyöhyke ulottuisi noin 100 metrin etäisyydelle, mutta ei kuitenkaan missään pidemmälle kuin 200 metrin päähän keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta. Rantavyöhykkeen vähimmäisleveys olisi noin 50 metriä.
Pykälän 2 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään, koskisi myös ranta-aluetta, jolla rakentamisen ja muun käytön suunnitteleminen pääasiassa rantaan tukeutuvan loma-asutuksen järjestämiseksi on tarpeen alueella odotettavissa olevan rakentamisen vuoksi. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 72 §:n 2 momenttia. Ranta-alueella tarkoitettaisiin rantavyöhykettä leveämpää rannan osaa, jolla rannassa oleva tai rantaan tukeutuva loma-asutus vaatii järjestämistä. Ranta-alue ulottuisi rantaviivasta sisämaahan päin niin pitkälle kuin rakentaminen tukeutuu vesistön käyttöön tai vetovoimaan. Tukeutuminen vesistöön voisi tarkoittaa esimerkiksi tieyhteyttä, venevalkamaa tai uimarantaa. Ranta-alueen leveys olisi keskimäärin noin 200 metriä, mutta maisemasta ja muista olosuhteista riippuen se voi olla leveämpikin. Laajoilla Lapin tunturialueilla joen ranta-alueen on oikeuskäytännössä katsottu yksittäistapauksissa ulottuvan jopa puolen kilometrin päähän. Suunnittelutarve voisi syntyä olemassa olevan asutuksen tai odotettavissa olevan rakentamisen vuoksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin 1 ja 2 momentissa tarkoitettua suunnittelutarvetta koskevista poikkeuksista. Ranta-alueisiin liittyy joillakin alueilla maanpuolustuksen, rajavalvonnan tai merenkulun tarpeisiin tapahtuvaa rakentamista ja ne tulisi jatkossakin säilyttää rannan suunnittelutarpeen ulkopuolella. Suunnittelutarve ei kosisi myöskään maa- ja metsätalouden tai kalatalouden harjoittamista varten tarpeellista rakentamista, olemassa olevan asuinrakennuksen kanssa samaan pihapiiriin kuuluvan talousrakennuksen rakentamista eikä olemassa olevan asuinrakennuksen korjaamista tai vähäistä laajentamista. Asuinrakennuksen vähäisellä laajentamisella tarkoitettaisiin nykyisen käytännön tapaan sellaista rakennuksen laajentamista, joka ei olennaisesti muuta rakennuksen tai sen käytön vaikutusta. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 72 §:n 3 momenttia.
Pykälän 4 momentin mukaan poikkeuksen myöntämisestä 1 ja 2 momentissa säädetyistä rajoituksista säädettäisiin rakentamislain 57 §:ssä. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 72 §:n 5 momenttia.
74 §.Ranta-alueiden loma-asutusta koskevan yleiskaavan ja ranta-asemakaavan erityiset sisältövaatimukset. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan ranta-alueiden yleis- ja asemakaavoitukselle kaavatyyppien yleisten sisältövaatimusten lisäksi omia sisältövaatimuksia voimassa olevan lain tapaan. Lisäksi olisi noudatettava yleis- ja asemakaavan yleisiä sisältövaatimuksia. Erityisten sisältövaatimusten tarve johtuu ranta-alueiden erityisistä luonnonarvoista, maisemallisesta herkkyydestä, vesiensuojelun tarpeesta, yleisen virkistystarpeen turvaamisesta sekä muista ranta-alueiden ominaispiirteistä. Ranta-alueiden ominaispiirteillä tarkoitetaan niitä erityisiä luonnonympäristöön, kulttuuriympäristöön, maisemaan ja vesiensuojeluun liittyviä piirteitä, joita alueita koskevissa selvityksissä nousee esille. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 73 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentin mukaan laadittaessa kaavaa alueelle, johon kuuluisi olemassa olevaa kyläaluetta, ei kyläalueella sovellettaisi 1 momentissa säädettyä edellytystä ranta-alueille jäävästä riittävästä yhtenäistä rakentamattomasta alueesta, jos virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys otetaan huomioon. Kyläalueella tarkoitettaisiin tässä useista rakennuksista koostuvaa kylämäistä maaseudun taajamaa. Kylät ovat eri puolilla Suomea erilaisia, minkä vuoksi kyläalueen laajuus ratkaistaisiin kussakin tilanteessa erikseen. Ranta-alueiden suunnittelussa kyläalueiden määrittelyyn olisi kiinnitettävä erityistä huomiota nauhamaisten tie- ja jokivarsiin sijoittuvien kylien kohdalla. Kyläalueilla olisi oleellista turvata tarpeellisten lähivirkistysalueiden säilyminen ja esimerkiksi mahdollisuus uimarantaan. Näissä tilanteissa vaatimus riittävän yhtenäisen rakentamattoman rantaviivan säilyttämisestä ei olisi perusteltu suhteessa esimerkiksi täydennysrakennusmahdollisuuksien turvaamiseen. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 73 §:n 2 momenttia.
Pykälän 3 momentin mukaan ranta-asemakaavasta olisi muutoin voimassa, mitä asemakaavasta säädetään. Ranta-asemakaavaan ei kuitenkaan sovellettaisi 61 §:n säännöksiä asemakaavan ajanmukaisuuden arvioinnista.
75 §.Maanomistajan oikeus loma-asutuksen järjestämistä koskevan ranta-asemakaavaehdotuksen laatimiseen. Pykälän 1 momentin mukaan maanomistaja voisi huolehtia loma-asutuksen järjestämistä koskevan asemakaavaehdotuksen laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle. Maanomistajalla säilyisi näin ollen oikeus ranta-asemakaavan laatimiseen nykyiseen tapaan. Voimassa olevassa laissa ranta-asemakaavassa on osoitettava pääasiassa loma-asutusta, mutta myös esimerkiksi vakituisen asutuksen osoittaminen ranta-asemakaavassa on mahdollista, kunhan edellytys pääasiallisesta loma-asutuksesta täyttyy. Säännöksen sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että maanomistajan oikeus koskisi lähtökohtaisesti loma-asutuksen järjestämistä. Erityisestä syystä voitaisiin tällaisessa kaavassa kuitenkin osoittaa vähäisessä määrin alueita myös vakituista asutusta ja muuta käyttötarkoitusta varten, mutta ranta-asemakaavassa ei voitaisi osoittaa pelkästään vakituista asumista. Erityiset syyt voisivat liittyä alueiden sijaintiin kunnan yhdyskuntarakenteessa ja kunnan tavoitteisiin alueidenkäytön kehittämisessä. Koska tällaiseen rakentamiseen liittyy erityisiä velvoitteita kunnalle, on erityisten syiden olemassaolosta syytä neuvotella kunnan kanssa.
Kaava-alueen tulisi muodostaa tarkoituksenmukainen kokonaisuus. Kaava-alueen tarkoituksenmukaisuudesta ei tehtäisi päätöstä ennakkoon, vaan siitä päätettäisiin lopullisesti kaavan hyväksymisen yhteydessä. Myös kaava-alueen tarkoituksenmukaisuudesta olisi kuitenkin syytä neuvotella kunnan ja maanomistajan kesken jo kaavaprosessin alkuvaiheessa.
Pykälän 2 momentin mukaan kunta ohjaisi kaavaehdotuksen laatimista ja voisi asettaa kaavaehdotusta koskevia tavoitteita ja ehtoja. Kunta vastaisi siitä, että kaavan vaikutukset selvitetään 78 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Kunta vastaisi myös siitä, että kaavaehdotus laaditaan noudattaen, mitä kaavan sisältövaatimuksista, kaavan esitystavasta, kaavan liittyvästä selostuksesta ja asemakaavan pohjakartasta säädetään. Lisäksi kunnan olisi huolehdittava siitä, että kaavan laatija täyttää 11 §:ssä säädetyt kelpoisuusehdot.
Pykälän 3 momentin mukaan kunnan ja maanomistajan olisi neuvoteltava ennen kaavan laatimisen aloittamista ja lisäksi ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville.
Pykälän 4 momentin mukaan kunnan olisi huolehdittava osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestämisestä 11 luvun mukaisesti.
Pykälän 5 momentin mukaan maanomistajan olisi toimitettava asemakaavaehdotuksen laadinnan yhteydessä syntynyt pohjakartta kunnan säilytettäväksi ja käytettäväksi osana kunnan kartta-aineistoa.
Pykälän 6 momentin mukaan kaavaehdotus olisi kunnassa käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä.
76 §.Yhteiskäyttöalueet ja yleiset alueet. Pykälässä säädettäisiin yhteiskäyttöalueista ja yleisistä alueista. Pykälän 1 momentin mukaan ranta-asemakaavassa voitaisiin osoittaa alueita kaava-alueen sisäistä tarvetta varten (yhteiskäyttöalue). Momentin mukaan yhteiskäyttöalueiden toteuttaminen ja ylläpito kuuluisi niille kiinteistöille, joiden käyttöä varten yhteiskäyttöalueet on kaavassa osoitettu. Yhteiskäyttöalueiden toteuttamisesta säädettäisiin tarkemmin kaavojen toteuttamisesta annetun lain 75 §:ssä.
Pykälän 2 momentin mukaan ranta-asemakaavassa voitaisiin kunnan suostumuksella osoittaa alueita myös yleisiin tarpeisiin (yleiset alueet). Momentin mukaan tällaisessa asemakaavassa voitaisiin erityisellä määräyksellä yleisten alueiden toteuttaminen määrätä maanomistajan tehtäväksi, jollei sitä ole pidettävä kohtuuttomana asemakaavasta hänelle johtuvan hyödyn vähäisyys huomioon ottaen.
77 §.Yleiskaavan laatimisesta perittävä korvaus ranta-alueella. Pykälässä säädettäisiin yleiskaavan laatimisesta perittävästä korvauksesta ranta-alueella. Jos rantoja käsittelevä yleiskaava laaditaan pääasiallisesti loma-asutuksen järjestämiseksi, kunta voisi periä yleiskaavan laatimiskustannukset maanomistajilta heidän kaavasta saamansa hyödyn suhteessa. Kunta hyväksyisi kaava-aluekohtaisesti perittävän maksun periaatteet ja maksun perimistavan ja -ajan. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 76 §:ää muutoin, mutta enää ei säädettäisi voimassa olevan lain tapaan siitä, että kunta voisi periä ainoastaan puolet laatimiskustannuksista.
Laatimiskustannusten periminen maanomistajilta on perusteltua, koska tällaisen yleiskaavan alueelle syntyy yksityisille kuuluvia rakentamismahdollisuuksia. Säännös ei kuitenkaan velvoittaisi kuntaa kustannusten perimiseen, vaan asia olisi kunnan harkittavissa.
11 Luku. Kaavoitusmenettely ja vaikutusten arviointi
78 §.Vaikutusten selvittäminen kaavaa laadittaessa. Pykälässä säädettäisiin siitä, miten kaavan vaikutuksia tulisi kaavaa laadittaessa selvittää. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan lain 9 §:ää ja voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 §:ää, mutta siihen tehtäisiin joitain lisäyksiä ja tarkennuksia.
Pykälän 1 momentin ensimmäisen säännöksen mukaan kaavan olisi perustuttava kaavan todennäköisesti merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tarpeelliseen tietoon ja selvityksiin. Säännöksessä käytettäisiin voimassa olevasta laissa käytetystä ilmaisusta ”merkittävät vaikutukset” poiketen ilmaisua ”todennäköisesti merkittävät vaikutukset”, jotta säännös vastaisi paremmin SOVA-direktiivissä (2001/42/EY) käytettyä ilmaisua. Muutoksella ei olisi kuitenkaan tarkoitus muuttaa nykytilaa eikä tiukentaa selvitysvelvollisuutta. Muutoksena voimassa olevaan lakiin säännöksessä mainittaisiin myös edellä mainitun suunnittelun edellyttämä tarpeellinen tieto. Tällä tarkoitettaisiin laajasti suunnittelun aikana ja ennen sitä kertynyttä ja hankittavaa suunnittelua palvelevaa ajantasaista tietoa, joka voisi perustua niin tutkimuksiin, selvityksiin kuin myös osallisilta vuorovaikutusmenettelyn kautta kerättävään tietoon ja aineistoon. Selvityksiä olisi laadittava niissä tilanteissa, joissa ajantasaista tietoa ei olisi jo valmiiksi saatavilla.
Momentin toisessa säännöksessä säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti, että kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että kaavan yleispiirteisyys ja ohjausvaikutus otettaisiin huomioon selvitysten tarkkuutta määriteltäessä. Yleispiirteisiltä kaavoilta, joiden ohjausvaikutus koskee pääasiassa yksityiskohtaisempaa suunnittelua, ei edellytettäisi lähtökohtaisesti samanlaista selvitysten tarkkuustasoa kuin suunnitelmilta, jotka voivat mahdollistaa suoraan hankkeen tai muun alueidenkäytön toteutumisen. Yleispiirteisten kaavojenkin osalta olisi kuitenkin huomioitava, että ne voivat sisältää kaavaratkaisuja, joita on vaikutusten merkittävyyden tai kaavaratkaisun sitovuuden vuoksi mahdollisesti arvioitava tarkemmin. Tällainen tarve voi liittyä esimerkiksi hanketta varten laadittavaan yleispiirteiseen kaavaan, jolla ratkaistaan jonkin merkittäviä ympäristövaikutuksia aiheuttavan toiminnan sijainti.
Lisäksi 1 momentissa säädettäisiin, että vaikutukset on selvitettävä koko siltä alueelta, jolla niitä arvioidaan olevan.
Pykälän 2 momentin mukaan kaavaa laadittaessa olisi selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen todennäköisesti merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen, liikenteeseen, ihmisten elinoloihin, elinympäristöön, terveyteen ja viihtyvyyteen, luonnon monimuotoisuuteen, kasvi- ja eläinlajeihin, maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan, ilmastoon, luonnonvaroihin, maisemaan, rakennettuun ympäristöön, kaupunkikuvaan, kulttuuriperintöön sekä elinkeinoelämän toimintaedellytysten ja toimivan kilpailun kehittymiseen. Momentti vastaisi pääosin sisällöllisesti voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 §:ää. Ihmisten elinoloja ja elinympäristöä koskevaan kohtaan lisättäisiin kuitenkin ihmisten terveys ja viihtyvyys, koska ne mainitaan myös SOVA-direktiivin liitteessä 1. Lisäksi elinkeinoelämään kohdistuvia vaikutuksia koskevaan kohtaan lisättäisiin myös vaikutukset elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittymiseen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että asemakaavaa laadittaessa on arvioitava kaavan todennäköisesti merkittävät vaikutukset rakentamisen kustannuksiin. Säännös olisi uusi. Todennäköisesti merkittäviä vaikutuksia rakentamisen kustannuksiin aiheutuisi esimerkiksi rakennusten sijoittamisesta sekä pysäköintiä, yhteistilojen määrää, kerroslukumääriä, rakennusmateriaaleja ja julkisivuratkaisuja koskevista kaavamääräyksistä. Kustannukset olisi arvioitava yleisellä tasolla eli tarkkoja hinta-arvioita ei tarvitsisi esittää.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että jos yleis- tai asemakaavan 2 momentissa tarkoitetut vaikutukset ulottuvat toisen kunnan alueelle, kaavan vaikutuksia selvitettäessä tulee olla tarpeellisessa määrin yhteydessä tähän kuntaan. Jos kaavan 2 momentissa tarkoitetut vaikutukset ulottuvat toisen maakunnan liiton alueelle, tulee vastaavasti olla yhteydessä tähän liittoon.
Pykälän 5 ja 6 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa hankkeen ympäristövaikutukset voidaan arvioida ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017) 3 luvun mukaisen menettelyn sijaan kaavoituksen yhteydessä. Momentit vastaisivat voimassa olevavan lain 9 §:n 3 ja 4 momenttia.
Pykälän 7 momentin mukaan tarkempia säännöksiä hankkeesta vastaavan velvollisuudesta toimittaa tietoja viranomaisille sekä viranomaisten tehtävistä ja yhteistyöstä annettaisiin valtioneuvoston asetuksella.
79 §.Tieto vireillä olevista kaavoista. Pykälän 1 momentin mukaan kunnan olisi pidettävä yleisessä tietoverkossa tietoa kunnassa vireillä olevista kaavoista. Kunnan olisi pidettävä yleisessä tietoverkossa tietoa myös lähiaikoina vireille tulevista kaavoista, ellei kyse ole vähäisestä asemakaavamuutoksesta. Vaikutukseltaan vähäisenä ei pidettäisi esimerkiksi asemakaavan muutosta, jossa muutetaan rakennuskorttelin tai muun alueen pääasiallista käyttötarkoitusta, supistetaan puistoja tai muita lähivirkistykseen osoitettuja alueita taikka nostetaan rakennusoikeutta tai rakennuksen sallittua korkeutta ympäristöön laajemmin vaikuttavalla tavalla, heikennetään rakennetun ympäristön tai luonnonympäristön arvojen säilymistä taikka muutetaan kaavaa muulla näihin rinnastettavalla tavalla. Pykälän 2 momentin mukaan maakunnan liiton olisi pidettävä yleisessä tietoverkossa tietoa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista maakuntakaavoista.
80 §.Kaavan vireilletulosta ilmoittaminen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Pykälässä säädettäisiin kaavan vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.
Pykälän 1 momentin mukaan kaavaa laativan viranomaisen olisi ilmoitettava kaavan vireilletulosta noudattaen, mitä kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta kunnassa säädetään kuntalain 108 §:ssä. Voimassa olevaan lakiin ja voimassa olevaan maankäyttö- ja rakennusasetukseen verrattuna kaavan vireilletulosta ilmoittamista yksinkertaistettaisiin. Kuntalain 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Edelleen kuntalain 108 §:n mukaan ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu.
Pykälän 1 momentin mukaan kaavoituksen vireilletulosta olisi ilmoitettava lisäksi sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista, suunnitellusta aikataulusta sekä osallistumis- ja arviointimenettelystä. Säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. Momentissa määriteltäisiin myös osallinen. Osallisella tarkoitettaisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti alueen maanomistajaa ja sitä, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava vaikuttaa tai todennäköisesti vaikuttaa, sekä viranomaista ja yhteisöä, jonka toimialaa suunnittelussa käsitellään.
Pykälän 2 momentin ensimmäisen säännöksen mukaan kaavaa laativan viranomaisen olisi riittävän aikaisessa vaiheessa laadittava kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista (osallistumis- ja arviointisuunnitelma). Säännös vastaisi voimassa olevan lain 63 §:n 1 momentin säännöstä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Lisäksi momentissa säädettäisiin, että osallistumis- ja arviointisuunnitelma voidaan liittää vireilletulosta ilmoittamiseen. Voimassa olevassa laissa ei ole vastaavaa säännöstä osallistumis- ja arviointisuunnitelman liittämisesti vireilletulosta ilmoittamiseen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että 2 momentin säännökset eivät koske vaikutukseltaan vähäistä asemakaavan muutosta. Vaikutukseltaan vähäisen asemakaavamuutoksen osalta ei siten tarvitsisi tehdä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 63 §:n 2 momenttia. Vaikutukseltaan vähäisenä ei pidettäisi esimerkiksi asemakaavan muutosta, jossa muutetaan rakennuskorttelin tai muun alueen pääasiallista käyttötarkoitusta, supistetaan puistoja tai muita lähivirkistykseen osoitettuja alueita taikka nostetaan rakennusoikeutta tai rakennuksen sallittua korkeutta ympäristöön laajemmin vaikuttavalla tavalla, heikennetään rakennetun ympäristön tai luonnonympäristön arvojen säilymistä taikka muutetaan kaavaa muulla näihin rinnastettavalla tavalla.
Pykälän 4 momentin mukaan tarkempia säännöksiä kaavan vireilletulosta ilmoittamisesta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella.
81 §.Mielipiteen esittäminen kaavaa valmisteltaessa. Pykälän 1 momentin mukaan kaavaa laativan viranomaisen olisi varattava osallisille ja kunnan jäsenille mahdollisuus mielipiteensä esittämiseen kaavaa valmisteltaessa asettamalla valmisteluaineisto nähtäville tai muulla sopivaksi katsottavalla tavalla. Muu sopivaksi katsottava tapa voisi jossain tilanteissa olla esimerkiksi kaavaa koskeva tilaisuus, jossa osalliset ja kunnan jäsenet voisivat ilmaista mielipiteensä suullisesti.
Pykälän 2 momentin mukaan kaavaa laativan viranomaisen olisi ilmoitettava mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen noudattaen, mitä kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta kunnassa säädetään kuntalain 108 §:ssä. Voimassa olevaan lakiin ja voimassa olevaan maankäyttö- ja rakennusasetukseen verrattuna ilmoittamista yksinkertaistettaisiin.
Pykälän 3 momentin mukaan asemakaavaa ja yleiskaavaa valmisteltaessa osallisille voitaisiin varata tilaisuus mielipiteensä esittämiseen samalla, kun ilmoitetaan vireilletulosta. Säännös laajentaisi mahdollisuutta yhdistää vireilletulo vaihe ja valmisteluvaiheen kuuleminen, koska voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaan vireilletulovaihe ja valmisteluvaiheen kuuleminen voidaan yhdistää vain vaikutuksiltaan vähäisten asemakaavojen ja vaikutuksiltaan vähäisten asemakaavojen muutosten osalta.
Pykälän 4 momentin mukaan tarkempia säännöksiä osallistumisesta ja vuorovaikutuksesta kaavan valmisteluvaiheessa voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella.
82 §.Hanketta koskevan kaavoituksen ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyn kuulemisten yhteensovittaminen. Pykälän mukaan hankkeen toteuttamiseksi laadittavan kaavan ja hanketta koskevan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ollessa samanaikaisesti vireillä kuulemiset voitaisiin sovittaa yhteen siten kuin ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 22 §:ssä säädetään. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 62 a §:ää.
83 §.Kaavaehdotuksen tiedoksianto ja oikeus tehdä kaavaehdotuksesta muistutus. Pykälässä säädettäisiin maakuntakaavaehdotuksen, yleiskaavaehdotuksen ja asemakaavaehdotuksen asettamisesta julkisesti nähtäville.
Pykälän 1 momentin mukaan maakunnan liiton ja kaava-alueen kuntien olisi annettava maakuntakaavaehdotus tiedoksi julkisella kuulutuksella noudattaen, mitä hallintolain 62 a §:ssä säädetään. Maakuntakaavaehdotuksen olisi kuitenkin oltava nähtävillä hallintolaista poiketen vähintään 30 päivän ajan. Asianomaisten kuntien jäsenillä ja osallisilla olisi oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus olisi toimitettava maakunnan liitolle ennen nähtävilläoloajan päättymistä. Momentti vastaisi muuten voimassa olevan lain 65 §:n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 12 §:n säännöksiä, mutta siinä säädettäisiin voimassa olevasta laista ja asetuksesta poiketen, että maakuntakaavaehdotus olisi annettava tiedoksi hallintolain 62 a §:n mukaisesti yleisessä tietoverkossa.
Pykälän 2 momentin mukaan kunnan olisi annettava yleiskaavaehdotus ja asemakaavaehdotus tiedoksi julkisella kuulutuksella noudattaen, mitä hallintolain 62 a §:ssä säädetään. Kaavaehdotus olisi kuitenkin oltava nähtävillä hallintolaista poiketen vähintään 30 päivän ajan. Vaikutukseltaan vähäistä asemakaavan muutosta koskeva ehdotus olisi pidettävä nähtävänä vähintään 14 päivän ajan. Kunnan jäsenillä ja osallisilla olisi oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus olisi toimitettava kunnalle ennen nähtävänäoloajan päättymistä. Momentti vastaisi muuten voimassa olevavan lain 65 §:n ja voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 19 ja 27 §:n säännöksiä, mutta siinä säädettäisiin voimassa olevasta laista ja asetuksesta poiketen, että yleiskaavaehdotus ja asemakaavaehdotusolisi annettava tiedoksi hallintolain 62 a §:n mukaisesti yleisessä tietoverkossa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos nähtävillä ollutta kaavaehdotusta muutetaan olennaisesti, muutettu kaavaehdotus olisi asetettava uudelleen nähtäville. Jos muutokset koskevat vain yksityistä etua ja niitä osallisia, joita muutokset koskevat, kuullaan erikseen, ei uudelleen nähtäville asettaminen olisi tarpeen. Momentti vastaisi voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32 §:ää.
Pykälän 4 momentin mukaan kaavaa laativan viranomaisen olisi ilmoitettava niille muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet yhteystietonsa, perusteltu kannanottonsa esitettyyn mielipiteeseen. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 65 §:n 2 momenttia.
84 §.Kaavaehdotuksesta ilmoittaminen maanomistajille ja -haltijoille. Pykälän mukaan asemakaavaehdotuksen, 40 §:ssä tarkoitetun suoraan rakentamista ohjaavan yleiskaavan, 67 §:ssä tarkoitetun tuulivoimayleiskaavan, 70 §:ssä tarkoitetun aurinkovoimayleiskaavan ja 73 §:ssä tarkoitetun rantayleiskaavan nähtäville asettamisesta olisi lähetettävä kirjallinen ilmoitus kaavoitettavaan alueeseen kuuluvan maan kunnan tiedossa oleville omistajille ja haltijoille, joiden yhteistiedot ovat kunnan saatavilla. Kunnan tiedossa olevilla maanomistajilla ja maanvuokraoikeuden haltijoilla, joiden yhteystiedot ovat kunnan saatavilla, tarkoitettaisiin niitä tahoja, joiden yhteystiedot löytyvät kiinteistötietojärjestelmästä tai mahdollisista muista järjestelmistä, jotka ovat kunnan käytössä, tai jos kaavoitettavaan alueeseen kuuluvan maan omistajat tai haltijat ovat ilmoittaneet yhteystietonsa kunnalle tai ajantasaiset yhteystiedot muutoin olisivat kunnan tiedossa. Esimerkiksi tilanteissa, joissa kiinteistön omistajaa jakamaton kuolinpesä, ei kaikkien omistajien yhteistietoja ole aina mahdollista selvittää. Ilmoitus olisi lähetettävä viimeistään silloin, kun kaavaehdotus annetaan tiedoksi julkisella kuulutuksella. Voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaan ilmoitus on lähetettävä vain niille maanomistajille ja maan haltijoille, joiden kotikunta ei kuulu kaavoitettavaan alueeseen.
85 §.Viranomaisneuvottelu maakuntakaavasta. Pykälän 1 momentin mukaan maakuntakaavaa valmisteltaessa olisi oltava yhteydessä Lupa- ja valvontavirastoon sekä niihin ministeriöihin, joiden toimialaan kuuluvia valtakunnallisesti merkittäviä asioita kaavassa käsitellään. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 66 § 1 momenttiin sisältyvää säännöstä.
Pykälän 2 momentin mukaan maakunnan liiton, Lupa- ja valvontaviraston ja 1 momentissa tarkoitettujen ministeriöiden olisi järjestettävä neuvottelu maakuntakaavan laadintaan liittyvien valtakunnallisten ja muiden keskeisten tavoitteiden toteamiseksi kaavan laadinnan riittävän aikaisessa vaiheessa, kuitenkin viimeistään ennen kuin osallisille varataan 80 §:n mukainen mahdollisuus mielipiteen esittämiseen kaavasta. Vastaava säännös sisältyy voimassa olevaan maankäyttö- ja rakennusasetukseen. Muutoksena voimassa olevaan säännökseen neuvottelun ajankohtaan tulisi joustavuutta. Voimassa olevan asetuksen säännöksen mukaan neuvottelu on järjestettävä kaavoitukseen ryhdyttäessä.
Pykälän 2 momentin mukaan myös maakuntakaavaehdotuksesta olisi edelleen järjestettävä viranomaisneuvottelu. Muutoksena voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen säännökseen neuvottelu järjestettäisiin maakuntakaavaehdotuksen oltua nähtävillä ja sitä koskevien muistutusten ja lausuntojen saavuttua. Muutos tarkoittaisi luopumista voimassa olevan lainsäädännön mukaisesta maakuntakaavaehdotuksen erillisestä viranomaislausuntovaiheesta.
Pykälän 3 momentin mukaan edellä 2 momentissa tarkoitettuihin neuvotteluihin olisi kutsuttava ne viranomaiset, joiden toimialaan liittyviä asioita kaavassa käsitellään. Muutoksena voimassa olevaan lakiin verrattuna neuvotteluun olisi kutsuttava myös Suomen metsäkeskus, jos kaavassa käsitellään sen toimialaan liittyviä valtakunnallisia tai merkittäviä maakunnallisia asioita. Neuvotteluun olisi kutsuttava myös alueellinen vastuumuseo, jos kaavassa käsitellään sen toimialaan liittyviä asioita, kuten kulttuuriympäristöä koskevia asioita.
Pykälän 4 momentin mukaan tarkempia säännöksiä viranomaisneuvottelusta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.
86 §.Viranomaisneuvottelu yleiskaavasta ja asemakaavasta. Pykälän 1 momentin mukaan kunnan olisi oltava yhteydessä Lupa- ja valvontavirastoon valmisteltaessa yleis- tai asemakaavaa, joka koskee vaikutuksiltaan valtakunnallisia tai merkittäviä maakunnallisia kysymyksiä tai joka on valtion viranomaisen toteuttamisvelvollisuuden kannalta tärkeä. Lupa- ja valvontaviraston ja kunnan kesken olisi järjestettävä neuvottelu tällaiseen kaavaan liittyvien valtakunnallisten, maakunnallisten ja muiden keskeisten tavoitteiden toteamiseksi.
Pykälän 2 momentin mukaan neuvotteluun olisi kutsuttava ne viranomaiset, joiden toimialaa edellä mainitut asiat voivat koskea. Lisäksi neuvotteluun olisi kutsuttava Suomen metsäkeskus, jos kaavassa käsitellään sen toimialaan liittyviä valtakunnallisia tai merkittäviä maakunnallisia asioita. Neuvotteluun olisi kutsuttava myös alueellinen vastuumuseo, jos kaavassa käsitellään sen toimialaan liittyviä asioita, kuten kulttuuriympäristöä koskevia asioita. Neuvottelu olisi järjestettävä kaavaa valmisteltaessa, ennen kuin kunta varaa osallisille tilaisuuden mielipiteen esittämiseen, sekä tarvittaessa sen jälkeen, kun kaavaehdotus on ollut nähtävillä ja sitä koskevat muistutukset ja lausunnot on saatu.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valtioneuvoston asetuksenantovaltuudesta.
Pykälä vastaisi muuten voimassa olevan lain 66 §:n 2–4 momenttia, mutta siihen lisättäisiin Suomen metsäkeskusta ja alueellista vastuumuseota koskevat säännökset.
87 §.Lausunnot maakuntakaavaehdotuksesta. Pykälän mukaan maakunnan liiton olisi pyydettävä lausunnot maakuntakaavaehdotuksesta Lupa- ja valvontavirastolta, niiltä kunnilta, joita asia koskee, kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maakuntien liitoilta, muilta maakuntakaavan kannalta keskeisiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä sekä niiltä ministeriöiltä, joita asia koskee. Pykälässä tarkoitettuja muita viranomaisia tai yhteisöjä voisivat olla esimerkiksi eri hallinnonalojen virastot, kuten esimerkiksi elinvoimakeskus, Museovirasto ja alueellinen vastuumuseo, hyvinvointialueet, Puolustusvoimat, Säteilyturvakeskus, liikennehallinnonalan virastot ja rekisteröidyt yhdistykset. Näihin tahoihin kuuluisi myös saamelaiskäräjät silloin, kun kaava sijoittuu saamelaisten kotiseutualueelle tai sillä voi olla vaikutuksia kotiseutualueella.
88 §.Lausunnot yleiskaavaehdotuksesta. Pykälän mukaan kunnan olisi pyydettävä yleiskaavaehdotuksesta lausunto maakunnan liitolta, kunnalta, jonka alueidenkäyttöön kaava vaikuttaa, tarpeen mukaan Lupa- ja valvontavirastolta sekä muilta yleiskaavan kannalta keskeisiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä. Pykälässä tarkoitettuja viranomaisia tai yhteisöjä voisivat olla esimerkiksi eri hallinnonalojen virastot, kuten esimerkiksi elinvoimakeskus, Museovirasto ja alueellinen vastuumuseo, hyvinvointialueet, Puolustusvoimat, Säteilyturvakeskus, liikennehallinnonalan virastot ja rekisteröidyt yhdistykset. Näihin tahoihin kuuluisi myös saamelaiskäräjät silloin, kun kaava sijoittuu saamelaisten kotiseutualueelle tai sillä voi olla vaikutuksia kotiseutualueella. Pykälä vastaisi voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 20 §:ää.
89 §.Lausunnot asemakaavaehdotuksesta. Pykälän mukaan kunnan olisi pyydettävä asemakaavaehdotuksesta lausunto maakunnan liitolta, jos kaava koskee maakuntakaavassa käsiteltyjä tai muutoin maakunnallisesti merkittäviä asioita, kunnalta, jonka alueidenkäyttöön kaava vaikuttaa sekä tarpeen mukaan muilta viranomaisilta, joiden toimialaa asemakaavassa käsitellään, sekä asemakaavan kannalta keskeisiltä yhteisöiltä. Pykälässä tarkoitettuja viranomaisia tai yhteisöjä voisivat olla esimerkiksi eri hallinnonalojen virastot, kuten esimerkiksi elinvoimakeskus, Museovirasto ja alueellinen vastuumuseo, hyvinvointialueet, Puolustusvoimat, Säteilyturvakeskus, liikennehallinnonalan virastot ja rekisteröidyt yhdistykset. Näihin tahoihin kuuluisi myös saamelaiskäräjät silloin, kun kaava sijoittuu saamelaisten kotiseutualueelle tai sillä voi olla vaikutuksia kotiseutualueella. Lisäksi lausunto olisi pykälän mukaan pyydettävä Lupa- ja valvontavirastolta, jos kaava koskee valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, luonnonsuojelun, kulttuuriympäristön suojelun tai rakennussuojelun kannalta merkittävää aluetta tai kohdetta taikka maakuntakaavassa virkistys- tai suojelualueeksi varattua aluetta. Pykälä vastaisi muuten voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 25 §:ää, mutta Lupa- ja valvontaviraston kohdalle lisättäisiin myös kulttuuriympäristön suojelu. Kulttuuriympäristön nimenomaisella mainitsemisella korostettaisiin rakennetun kulttuuriympäristön, arkeologisen kulttuuriperinnön ja maiseman kokonaisuutta.
12 Luku. Asemakaavan ja yleiskaavan laatimista koskeva aloite ja asemakaavan ja yleiskaavan laatiminen yhteistyössä maanomistajan kanssa
90 §.Asemakaavan ja yleiskaavan laatimista koskeva aloite. Pykälässä säädettäisiin asemakaavan ja yleiskaavan laatimisaloitteesta.
Pykälän 1 momentin mukaan maanomistajalla olisi oikeus tehdä kunnalle perusteltu aloite asemakaavan tai yleiskaavan laatimiseksi omistamalleen alueelle. Yleiskaavoja koskeva aloiteoikeus koskisi sellaisia yleiskaavoja, joita voitaisiin käyttää suoraan rakentamisluvan perusteena. Tällaisia kaavoja olisivat 40 §:ssä tarkoitettu suoraan rakentamista ohjaava yleiskaava sekä tuulivoimaa, aurinkovoimaa ja ranta-alueita koskevat yleiskaavat, joista säädettäisiin 67, 70 ja 73 §:ssä.
Aloiteoikeus koskisi maanomistajaa. Maanomistaja voisi luonnollisesti myös valtuuttaa esimerkiksi vuokraoikeudenhaltijan toimimaan puolestaan. Voimassa olevassa laissa ei ole vastaavaa säännöstä, mutta kuntalain 23 §:ssä on yleistä aloiteoikeutta koskeva säännös. Kunta-lain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa, on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Aloitteen tulisi olla perusteltu. Hallintolain 19 §:n mukaan asia pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla vaatimukset perusteineen.
Pykälän 2 momentin mukaan kunnan olisi päätettävä aloitteen hyväksymisestä tai hylkäämisestä monijäsenisessä toimielimessään ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään neljän kuukauden kuluessa aloitteen saapumisesta. Monijäsenisellä toimielimellä tarkoitettaisiin kuntalain 30 §:n mukaisia kunnan toimielimiä. Kunnassa on oltava valtuuston lisäksi kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta. Valtuusto voi lisäksi asettaa muun muassa kunnanhallituksen alaisena toimivia lautakuntia sekä jaostoja kunnanhallitukseen ja lautakuntaan. Kaavoitusasioita käsitellään useimmissa kunnissa lautakunnassa. Vaikka kaava voitaisiinkin laatia maanomistajan aloitteesta, kunta vastaisi kaavan hyväksymisestä ja siitä, että hyväksyttävä kaava täyttää sille laissa säädetyt vaatimukset. Kaavojen hyväksymispäätösten osalta säädetään erikseen kaavojen hyväksymisestä valtuustossa.
Vaatimus käsittelyn viivytyksettömyydestä on hallintolain 23 §:ssä, mutta selvyyden vuoksi sama vaatimus ehdotetaan otettavaksi myös tähän pykälään. Lisäksi säädettäisiin, että aloite olisi käsiteltävä kuitenkin aina neljän kuukauden kuluessa aloitteen saapumisesta.
Pykälän 3 momentin mukaan kunnan päätökseen 2 momentissa tarkoitetussa asiassa ei saisi hakea muutosta valittamalla. Muutoksenhaku ei olisi tarpeen, koska kaavoituksen käynnistäminen on kunnan harkinnasta eikä aloiteoikeutta ole pidettävä sellaisena oikeutena, joka kuuluisi perustuslain oikeusturvaa koskevan 21 §:n 1 momentin alaan.
91 §.Asemakaavan ja yleiskaavan laatiminen yhteistyössä maanomistajan kanssa. Pykälässä säädettäisiin asemakaavaehdotuksen ja yleiskaavaehdotuksen laatimisesta yhteistyössä maanomistajan kanssa. Myös voimassa olevan kaavan muuttaminen on kaavan laatimista, joten säännös koskisi myös kaavamuutoksia.
Pykälän 1 momentin mukaan kunta voisi maanomistajan pyynnöstä päättää antaa asemakaavaehdotuksen tai yleiskaavaa koskevan ehdotuksen maanomistajan laadittavaksi tämän omistamalle alueelle. Yleiskaavojen osalta tämä koskisi sellaisia yleiskaavoja, joita voitaisiin käyttää suoraan rakentamisluvan perusteena. Tällaisia kaavoja olisivat 40 §:ssä tarkoitettu suoraan rakentamista ohjaava yleiskaava sekä tuulivoimaa, aurinkovoimaa ja ranta-alueita koskevat yleiskaavat, joista säädettäisiin 67, 70 ja 73 §:ssä.
Kunnan olisi päätettävä pyynnön hyväksymisestä tai hylkäämisestä monijäsenisessä toimielimessään. Kaavaehdotuksen antaminen maanomistajan laadittavaksi olisi kunnan päätösvallassa eikä pykälässä annettaisi maanomistajalle subjektiivista oikeutta kaavaehdotuksen laatimiseen. Näin ollen kunnan kaavoitusmonopoli säilyisi. Kunta myös vastaisi aina kaavan hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Maanomistaja voisi käytännössä myös valtuuttaa esimerkiksi vuokraoikeudenhaltijan toimimaan puolestaan.
Pykälän 2 momentin mukaan kunta ohjaisi kaavaehdotuksen laatimista ja voisi asettaa kaavaehdotusta koskevia tavoitteita ja ehtoja. Tarkoituksena olisi, että kunta voisi ohjata kaavaehdotuksen laatimista alusta alkaen. Kunta vastaisi siitä, että kaavan vaikutukset selvitetään 78 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Kunta vastaisi myös siitä, että kaavaehdotus laaditaan noudattaen, mitä kaavan sisältövaatimuksista, kaavan esitystavasta, kaavan liittyvästä selostuksesta ja asemakaavan pohjakartasta säädetään. Lisäksi kunnan olisi huolehdittava siitä, että kaavan laatija täyttää 11 §:ssä säädetyt kelpoisuusehdot. Kunta voisi perustellusta syystä palauttaa kaavaehdotuksen valmisteluun. Perusteltu syy voisi olla esimerkiksi se, jos ehdotus ei täyttäisi kunnan sille asettamia tavoitteita ja ehtoja tai laissa säädettyjä vaatimuksia. Perusteltu syy voisi liittyä myös kaavan valmistelun aikana osallisten ja kunnan jäsenten mielipiteissään ja muistutuksissaan esiin nostamiin asioihin. Samoin perustein kunta voisi myös keskeyttää kaavaehdotuksen valmistelun. Kunnan olisi päätettävä kaavaehdotuksen valmistelun keskeyttämisestä monijäsenisessä toimielimessään.
Kunnan olisi perusteltava maanomistajan pyyntöä koskeva päätös sekä päätös, jolla kaavaehdotuksen valmistelu keskeytetään. Hallintolain 45 §:n mukaan päätös on perusteltava ja perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset.
Pykälän 3 momentin mukaan kunnan ja maanomistajan olisi neuvoteltava ennen kaavan laatimisen aloittamista ja lisäksi ennen kaavaehdotuksen asettamista nähtäville. Neuvottelujen tarkoituksena olisi, että kunta ja maanomistaja keskustelevat yhdessä kaavaa koskevista tavoitteista ja ehdoista sekä kaavaa koskevista lain vaatimuksista.
Pykälän 4 momentin mukaan kunnan olisi huolehdittava osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestämisestä 11 luvun mukaisesti. Kunta siis huolehtisi muun muassa osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatimisesta, vuorovaikutuksesta kaavaa valmisteltaessa ja kaavaehdotuksen asettamisesta julkisesti nähtäville.
Pykälän 5 momentin mukaan maanomistajan olisi toimitettava kaavaehdotuksen laadinnan yhteydessä syntynyt pohjakartta kunnan säilytettäväksi ja käytettäväksi osana kunnan kartta-aineistoa. Vastaava pohjakarttaa koskeva säännös on sekä voimassa olevassa laissa että ehdotetussa 75 §:ssä maanomistajan valmistelevaa ranta-asemakaavaa koskien.
Pykälän 6 momentin mukaan kunnan päätökseen 1 ja 2 momentissa tarkoitetussa asiassa ei saisi hakea muutosta valittamalla. Valittaa ei siis voisi päätöksestä, jolla kunta on antanut kaavaehdotuksen maanomistajan laadittavaksi eikä myöskään päätöksestä, jossa kaavaehdotusta ei ole annettu maanomistajan laadittavaksi. Valittaa ei voisi myöskään kaavaehdotuksen valmistelun keskeyttämistä koskevasta päätöksestä. Muutoksenhaku ei olisi tarpeen, koska laatimisoikeuden saaminen riippuu kunnan harkinnasta eikä laatimisoikeutta ole pidettävä sellaisena oikeutena, joka kuuluisi perustuslain oikeusturvaa koskevan 21 §:n 1 momentin alaan.
Pykälässä ei säädettäisi kunnan mahdollisuudesta periä kaavan laatimiskustannuksia maanomistajalta tai -haltijalta, koska kustannusten perimisestä säädetään erikseen kutakin kaavamuotoa koskevassa luvussa.
13 Luku. Merialuesuunnittelu
92 §.Merialuesuunnittelun tarkoitus ja sisältö. Pykälässä säädettäisiin merialuesuunnittelun tarkoituksesta ja sisällöstä. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 67 a §:ää.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että merialuesuunnittelun tarkoituksena olisi edistää merialueen eri käyttömuotojen kestävää kehitystä ja kasvua, merialueen luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä meriympäristön hyvän tilan saavuttamista. Käyttömuodoilla tarkoitetaan eri aloja, kuten kalastusta, virkistystä tai energiantuotantoa. Luonnonvarat voivat olla esimerkiksi kalansaaliita, meren pohjan mineraaleja tai rannikon virkistysympäristöä. Eri käyttömuotojen kestävän kehityksen ja kasvun edistäminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että merialuesuunnittelussa sovelletaan ekosysteemipohjaista lähestymistapaa. Meriympäristön hyvän tilan edistäminen tarkoittaa suunnittelua, joka huomioi merenhoidon tavoitteet.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että merialuesuunnittelussa olisi tarkasteltava eri käyttömuotojen nykyisiä ja tulevia tarpeita ja pyrittävä sovittamaan ne yhteen. Tarkasteltavia ja yhteen sovitettavia käyttömuotoja olisivat erityisesti energia-alat, meriliikenne, kalastus ja vesiviljely, matkailu, virkistyskäyttö sekä ympäristön ja luonnon säilyttäminen, suojelu ja parantaminen. Lisäksi merialuesuunnittelussa voitaisiin tarkastella myös muita käyttömuotoja.
Lisäksi säädettäisiin, että suunnitelmaa laadittaessa olisi kiinnitettävä huomiota merialueen ominaispiirteisiin. Näitä olisivat muun muassa luonnonmaantieteelliset olot, luonnonarvot ja kulttuuriperintö. Suunnittelussa olisi myös kiinnitettävä huomiota maan ja meren välisiin vaikutussuhteisiin. Ne voivat liittyä esimerkiksi olemassa olevaan tai suunniteltuun asutukseen, satamiin, liikenneyhteyksiin, energiaverkkoihin tai muuhun maalle sijoittuvaan toimintaan, jolla on vaikutusta mereen. Lisäksi olisi kiinnitettävä huomiota maanpuolustuksen ja rajavalvonnan tarpeisiin.
Ehdotetulla säännöksellä pantaisiin täytäntöön merialuesuunnitteludirektiivin 1 artiklan, 4 artiklan 2 ja 5 kohtien, 5 artiklan 1 ja 2 kohtien, 6 artiklan 1 ja 2a, 2b ja 2c kohtien, 7 artiklan ja 8 artiklan velvoitteet.
93 §.Merialuesuunnitelman laatiminen ja hyväksyminen. Pykälässä säädettäisiin merialuesuunnitelman laatimisesta ja hyväksymisestä. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 67 b §:ää.
Pykälässä 1 momentissa säädettäisiin, että merialuesuunnitelma laadittaisiin aluevesille ja talousvyöhykkeelle. Aluevedet on määritelty laissa Suomen aluevesien rajoista ja talousvyöhyke laissa Suomen talousvyöhykkeestä.
Merialuesuunnitelman laatimisesta ja hyväksymisestä vastaisivat ne maakuntien liitot, joiden alueeseen kuuluu aluevesiä. Maakuntien liittojen tulisi valmistella merialuesuunnitelma yhteistyössä toistensa kanssa. Maakuntien liitot voisivat sopia keskenään mahdollisesta yhteisestä hyväksymismenettelystä. Yhteistyöllä pyrittäisiin kokonaisvaltaiseen ja laaja-alaiseen suunnitteluun, prosessien ja suunnitelmien yhteensovittamiseen sekä resurssitehokkuuteen.
Maakuntien liittojen tulisi sovittaa merialuesuunnitelmat yhteen keskenään ja mahdollisuuksien mukaan Ahvenanmaan merialuesuunnitelman kanssa. Tarkoituksena olisi vahvistaa suunnitelmissa esitettävien toimintojen jatkuvuutta niiden välillä ja välttää eri suunnitelmien välisiä mahdollisia ristiriitoja.
Ehdotetulla säännöksellä pantaisiin täytäntöön direktiivin 2 artiklan 1 kohdan, 4 artiklan 1 kohdan, 6 artiklan 2c kohdan ja 13 artiklan 1 kohdan velvoitteet.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valtioneuvoston asetuksenantovaltuudesta. Tarkemmat säännökset merialuesuunnitelmien lukumäärästä, suunnittelualueista ja määräajoista annettaisiin valtioneuvoston asetuksella.
Esitykseen ei ehdoteta otettavaksi säännöksiä merialuesuunnitelman esitystavasta, vaan se jäisi maakuntien liittojen itse ratkaistavaksi. Pykälän 2 momenttiin ehdotettuun asetuksenantovaltuuteen ehdotetaan otettavaksi kuitenkin mahdollisuus antaa merialuesuunnitelman esitystapaa koskevia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
94 §.Osallistuminen ja lausunnot. Pykälässä säädettäisiin osallistumisesta ja lausunnoista. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 67 c §:ää.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että maakuntien liittojen on järjestettävä merialuesuunnitelman valmistelu siten, että viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään, on mahdollisuus osallistua suunnitelman valmisteluun. Maakuntien liittojen olisi pyydettävä riittävän varhaisessa suunnittelun vaiheessa lausunnot niiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaan suunnitelma olennaisesti liittyy. Näitä toimialoja olisivat ainakin energia-alat, meriliikenne, kalastus ja vesiviljely, matkailu, virkistyskäyttö sekä ympäristön ja luonnon suojelu. Osallistumismahdollisuuden ja lausuntomenettelyjen tavoitteena on sitouttaa eri tahot laadittavaan suunnitelmaan ja lisätä suunnitelman vaikuttavuutta. Ulkoministeriöltä olisi pyydettävä lausunto talousvyöhykkeen osalta. Ulkoministeriön lausunnon avulla varmistettaisiin, että talousvyöhykettä koskevat kansainvälisen oikeuden velvoitteet otetaan huomioon suunnitelmissa.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan kaikille muille kuin 1 momentissa tarkoitetuille tahoille tulisi varata mahdollisuus tutustua valmisteluaineistoon ja esittää siitä mielipiteensä. Tämä tulisi tehdä ilmoittamalla asiasta yleisessä tietoverkossa. Mahdollisuus mielipiteen esittämiseen varattaisiin pitämällä valmisteluaineisto nähtävillä vähintään 30 päivää.
Ehdotetulla pykälällä pantaisiin täytäntöön direktiivin 6 artiklan 2d kohdan ja 9 artiklan velvoitteet.
95 §.Merialuesuunnitelmasta tiedottaminen. Pykälässä säädettäisiin merialuesuunnitelmasta tiedottamisesta. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 67 d §:ää.
Maakuntien liittojen tulisi tiedottaa hyväksytystä suunnitelmasta ja sen perusteluista yleisessä tietoverkossa. Perusteluissa tulisi esittää muun muassa, miten mielipiteet ja lausunnot on otettu suunnitelmassa huomioon. Tieto hyväksytystä merialuesuunnitelmasta olisi lisäksi lähetettävä valmisteluun osallistuneille viranomaisille ja yhteisöille. Hyväksytyn suunnitelman tulisi olla eri osapuolien saatavilla yleisessä tietoverkossa.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös hyväksyttyjen merialuesuunnitelmien toimittamisesta ympäristöministeriöön. Maakuntien liittojen tulisi toimittaa hyväksytyt merialuesuunnitelmat ja niihin tehdyt muutokset viipymättä tiedoksi ympäristöministeriöön, jotta ministeriö voi raportoida merialuesuunnitelmista Euroopan komissiolle direktiivin mukaisessa kolmen kuukauden määräajassa.
Ehdotetulla pykälällä pantaisiin täytäntöön direktiivin 9 artiklan velvoitteet.
14 Luku. Kansallinen kaupunkipuisto
96 §.Kansallinen kaupunkipuisto. Pykälässä säädettäisiin kansallisesta kaupunkipuistosta. Tavoitteena olisi edelleen kansallisesti merkittävien, kaupunkiseuduilla sijaitsevien laajojen, kulttuuriympäristö-, puisto-, virkistys- ja viheraluekokonaisuuksien säilyttämisen turvaaminen ja hoidon edistäminen. Kaupungistuvassa yhteiskunnassa näillä alueilla on yhä suurempi merkitys hyvän elinympäristön sekä luonnon- ja kulttuuriperinnön näkökulmasta. Suomen ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto perustettiin Hämeenlinnaan vuonna 2001. Nykyisin kansallisia kaupunkipuistoja on 11.
Pykälän 1 momentin mukaan kaupunkimaiseen ympäristöön kuuluvan alueen kulttuuri- tai luonnonmaiseman kauneuden, luonnon monimuotoisuuden, historiallisten ominaispiirteiden tai siihen liittyvien kaupunkikuvallisten, sosiaalisten, virkistyksellisten tai muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi voitaisiin perustaa kansallinen kaupunkipuisto. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 68 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentin mukaan kansalliseen kaupunkipuistoon voitaisiin osoittaa alueita, jotka kaavassa on osoitettu puistoksi, virkistys- tai suojelualueeksi, arvokkaaksi maisema-alueeksi tai muuhun kansallisen kaupunkipuiston tarkoituksen kannalta sopivaan käyttöön.
Pykälän 3 momentin mukaan puistoon osoitettaisiin ensi sijassa kunnan, valtion tai muun julkisyhteisön omistuksessa olevia alueita. Muita alueita puistoon voitaisiin osoittaa omistajan suostumuksella. Voimassa olevasta laista poiketen maanomistajan suostumus tarvittaisiin aina. Alun perin maanomistajan suostumus vaadittiin, mutta vaatimus maanomistajan suostumuksesta poistettiin lakimuutoksella 1129/2008. Omistajan suostumusta koskevaa vaatimusta pidettiin ennen lakimuutosta kunnissa alueellisesti yhtenäisen kaupunkipuiston perustamista tarpeettomasti vaikeuttavana erityisesti niissä tilanteissa, joissa kaupunkipuistoon oli perusteltua sisällyttää sellaisia rakennettuja kulttuuriympäristöjä, jotka on jo kaavalla suojeltu. Kansallisen kaupunkipuiston perustamisella ei tuolloin katsottu olevan näille alueille sellaisia oikeudellisia vaikutuksia, jotka edellyttäisivät suostumusta. Maanomistajan oikeusturvaa ja omaisuudensuojaa koskevat vaatimukset kuitenkin puoltavat maanomistajan suostumuksen palauttamista.
97 §.Kansallisen kaupunkipuiston perustaminen. Pykälässä säädettäisiin kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta. Voimassa olevan lain 69 §:ää vastaavasti kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta päättäisi ympäristöministeriö ja puisto voitaisiin perustaa kunnan hakemuksesta. Pykälään lisättäisiin kuitenkin voimassa olevasta laista poiketen osallistumista ja vuorovaikutusta koskevat säännökset.
Pykälän 2 momentin mukaan kunnan olisi pidettävä hakemusluonnosta ja muita valmisteluasiakirjoja yleisesti nähtävillä 30 päivän ajan ja ilmoitettava nähtävillä olemisesta noudattaen, mitä kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta kunnassa säädetään kuntalain 108 §:ssä.
Pykälän 3 momentin mukaan kunnan olisi myös varattava osallisille ja kunnan jäsenille tilaisuus mielipiteen esittämiseen hakemusluonnoksesta ja toimitettava esitetyt mielipiteet ja niitä koskeva kannanotto hakemuksen liitteenä ympäristöministeriölle.
98 §.Kansallista kaupunkipuistoa koskevat määräykset. Pykälässä säädettäisiin kansallista kaupunkipuistoa koskevista määräyksistä. Pykälä vastaisi muuten pääosin voimassa olevan lain 70 §:ää, mutta hoito- ja käyttösuunnitelman vahvistaisi lupa- ja valvontavirasto ympäristöministeriön sijasta ja pykälään lisättäisiin osallistumista ja vuorovaikutusta koskevat säännökset.
Pykälän 1 momentin mukaan kansallisen kaupunkipuiston perustamispäätökseen voitaisiin ottaa kunnan hakemuksen mukaisia alueen olennaisten arvojen säilyttämiseksi tarpeellisia määräyksiä. Voimassa olevaan lakiin verrattuna säännöksessä mainittaisiin kunnan suostumuksen sijasta kunnan hakemuksen mukaiset määräykset. Jos perustamispäätöksen valmisteluvaiheessa ilmenisi tarvetta ottaa päätökseen myös muita kuin kunnan alkuperäisen hakemuksen mukaisia määräyksiä, kunta voisi täydentää hakemustaan tarvittavin osin. Momentin mukaan muut alueen hoidon ja käytön kannalta tarpeelliset määräykset annettaisiin hoito- ja käyttösuunnitelmassa, jonka kunta laatisi.
Pykälän 2 momentin mukaan hoito- ja käyttösuunnitelman valmistelun olisi tapahduttava vuorovaikutuksessa niiden kanssa, joiden oloihin asia saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi kunnan olisi pidettävä hoito- ja käyttösuunnitelmaluonnosta yleisesti nähtävillä 30 päivän ajan ja ilmoitettava nähtävänä olemisesta noudattaen, mitä kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta kunnassa säädetään kuntalain 108 §:ssä. Osallisille ja kunnan jäsenille olisi varattava tilaisuus mielipiteen esittämiseen luonnoksesta.
Pykälän 3 momentin mukaan hoito- ja käyttösuunnitelman hyväksyisi voimassa olevan lain tapaan ympäristöministeriö.
Pykälän 4 momentin mukaan kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluvan alueen kaavoituksessa ja muussa alueeseen vaikuttavassa suunnittelussa ja päätöksenteossa olisi otettava huomioon puistoa koskevat määräykset.
99 §.Kansallisen kaupunkipuiston lakkauttaminen tai määräysten muuttaminen. Pykälässä säädettäisiin puiston lakkauttamisesta ja määräysten muuttamisesta. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 71 §:ää.
Pykälän 1 momentin mukaan kansallinen kaupunkipuisto voidaan lakkauttaa tai sen rajausta muuttaa, jos alueen arvo on olennaisesti vähentynyt tai jos yleisen edun kannalta erittäin tärkeä hankkeen tai suunnitelman toteuttaminen sitä edellyttää.
Pykälän 2 momentin mukaan mitä 97 §:ssä säädetään puiston perustamisesta ja 98 §:ssä puistoa koskevista määräyksistä, koskee myös puiston lakkauttamista ja määräysten muuttamista.
15 Luku. Valtion rajat ylittävät ympäristövaikutukset
Ehdotetuilla 100–102 §:llä pantaisiin voimassa olevan lain 206 a-c §:ä vastaavasti täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (2001/42/EY, ns. SOVA-direktiivi) ja Suomea velvoittavassa kansainvälisessä sopimuksessa (YK:n Euroopan talouskomission valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointia koskeva yleissopimus ja siihen liitetty strategisesta ympäristöarvioinnista tehty pöytäkirja, jäljempänä SOVA-pöytäkirja) edellytetyt ilmoitus- ja neuvottelumenettelyt.
100 §.Suomen alueelle laadittavaan kaavaan liittyvä ilmoitus- ja neuvotteluvelvollisuus. Suomen ympäristökeskuksen olisi huolehdittava SOVA-direktiivin 7 artiklan edellyttämästä ilmoitusmenettelystä ja neuvottelujen käymisestä toisen Euroopan unionin jäsenvaltion kanssa, jos laadittavasta kaavasta aiheutuu todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia toisen jäsenvaltion alueelle tai jos toinen jäsenvaltio, jolle todennäköisesti aiheutuu merkittäviä ympäristövaikutuksia, sitä pyytää. Vastaavasti kyseisistä menettelyistä olisi huolehdittava, jos valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista tehtyyn yleissopimuksen (SopS 67/1997) liittyvä pöytäkirja (SopS 69/2010) siihen velvoittaa.
101 §.Suomen alueelle laadittavaan kaavaan liittyvä ilmoitus- ja neuvottelumenettely. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ympäristövaikutusten kohteena olevan valtion kanssa käytävästä ilmoitus- ja neuvottelumenettelystä. Jos valmisteltavana olevalla kaavalla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia toisen valtion alueelle, kaavaa laativan viranomaisen olisi viipymättä toimitettava ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta Suomen ympäristökeskukselle. SOVA-direktiivin 7 artiklan mukaan toiselle valtiolle on toimitettava jäljennös suunnitelmaluonnoksesta ja asiaankuuluvasta ympäristöselostuksesta. Tämän vuoksi Suomen ympäristökeskukselle toimitettavaan ilmoitukseen tulisi liittää kaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja käytettävissä oleva kaavan valmisteluaineisto.
Pykälän 2 momentin mukaan jos Suomen ympäristökeskus katsoo, että laadittavalla kaavalla on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia toisen valtion alueelle, tai jos todennäköisesti merkittävien ympäristövaikutusten kohteena oleva valtio sitä pyytää, Suomen ympäristökeskuksen olisi SOVA-direktiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti ilmoitettava vaikutusten arvioinnista ja toimitettava kaavan toteuttamisesta aiheutuvien ympäristövaikutusten arvioimiseksi tarpeellinen 1 momentissa tarkoitettu aineisto toiselle valtiolle. Toiselle valtiolle toimitettavaa aiheistoa olisi kaavan edetessä täydennettävä kaavaselostuksella, joka sisältää SOVA-direktiivin 5 artiklassa tarkoitetun ympäristöselostuksen. Suomen ympäristökeskuksen olisi toimitettava toiselle valtiolle annettava ilmoitus tiedoksi ulkoasiainministeriölle.
Pykälän 3 momentin mukaan kaavan toteuttamisesta toisen valtion alueelle aiheutuvat ympäristövaikutukset kuvaava aineisto olisi tarvittaessa riittäviltä osin käännettävä asianomaisille kielille. Käännösten kustannuksista vastaisi kaavan laatimisesta vastaava viranomainen.
Pykälän 4 momentin mukaan, jos valtio, jolle aineisto on toimitettu, 30 päivän kuluessa aineiston saamisesta ilmoittaa haluavansa neuvotella asiasta, Suomen ympäristökeskuksen olisi SOVA-direktiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti aloitettava neuvottelut laadittavan kaavan toteuttamisen aiheuttamista todennäköisistä rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista ja tällaisten vaikutusten vähentämiseksi tai poistamiseksi suunnitelluista toimenpiteistä. Neuvotteluissa sovittaisiin järjestelyistä, joita noudatetaan annettaessa viranomaisille sekä yleisölle valtiossa, johon kohdistuu todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia, tilaisuus esittää mielipiteensä kohtuullisessa ajassa.
Pykälän 5 momentin mukaan kaavaa laadittaessa olisi SOVA-direktiivin 8 artiklan mukaisesti otettava huomioon valtioiden välisten neuvottelujen tulokset. Neuvottelujen tulokset eivät kuitenkaan rajoittaisi kaavan laativalle viranomaiselle tämän lain mukaan kuuluvaa päätösvaltaa.
Pykälän 6 momentin mukaan tarkempia säännöksiä ilmoitus- ja neuvottelumenettelystä voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella.
102 §.Ilmoittaminen kaavan hyväksymisestä toiselle valtiolle. Pykälän mukaan kaavan laatineen viranomaisen olisi viipymättä ilmoitettava 101 §:ssä tarkoitetun kaavan hyväksymisestä Suomen ympäristökeskukselle sekä toimitettava tälle hyväksytty kaava ja kaavaselostus. Kaavaselostukseen olisi liitettävä myös selvitys siitä, miten toisen valtion kanssa käytyjen neuvottelujen tulokset on otettu kaavassa huomioon. Suomen ympäristökeskuksen olisi ilmoitettava kaavan hyväksymisestä ja toimitettava mainitut asiakirjat valtiolle, jonka kanssa on käyty 101 §:n mukaiset neuvottelut.
16 Luku. Pakkokeinot ja seuraamukset
103 §.Määräys suunnitteluvelvoitteen toteuttamiseksi. Pykälä vastaisi sisällöltään pääosin voimassa olevan lain 177 §:ää.
Muutoksena voimassa olevaan lakiin nähden ympäristöministeriö ei enää tekisi suunnitteluvelvoitetta koskevia päätöksiä, jotka olisivat tulleet vireille hakemuksesta. Ympäristöministeriöön on saapunut vuosien varrella useita yksityisten tahojen tekemiä hakemuksia määräyksen antamisesta. Valtaosa päätöksistä on ollut kielteisiä, eli ympäristöministeriö ei ole nähnyt perustetta suunnitteluvelvoitetta koskevan määräyksen antamiseksi. Ympäristöministeriöön voisi jatkossakin ilmoittaa tilanteista, joissa ilmoittaja katsoisi suunnitteluvelvoitetta koskevan määräyksen olevan tarpeellinen, mutta ympäristöministeriöllä ei olisi velvoitetta antaa kielteistä päätöstä, jos ympäristöministeriön mielestä suunnitteluvelvoitteen määräämiseen edellytykset eivät täyttyisi.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että jos kunta ei huolehdi tässä laissa säädetyn mukaisesti asemakaavan tai yleiskaavan laatimisesta tai pitämisestä ajan tasalla ja on ilmeistä, että se vaikeuttaa laissa alueidenkäytön suunnittelulle asetettujen tavoitteiden toteuttamista, ympäristöministeriö voi asettaa määräajan, jonka kuluessa kunnan on hyväksyttävä asemakaava tai yleiskaava.
Edellytyksenä määräyksen antamiselle olisi ensinnäkin se, että kunta on laiminlyönyt laissa säädetyn velvollisuutensa asemakaavan tai yleiskaavan laatimiseksi tai ajan tasalla pitämiseksi. Kunnan velvollisuudesta yleiskaavan laatimiseen ja pitämiseen ajan tasalla säädetään 32 §:ssä, jonka mukaan kunta vastaa yleiskaavan laatimisesta ja pitämisestä ajan tasalla muuttamalla sitä sen mukaan kuin kunnan kehitys tai alueidenkäytön ohjaustarve sitä edellyttää. Kunnan velvollisuudesta asemakaavan laatimiseen ja pitämiseen ajan tasalla säädetään 47 §:ssä. Pykälän mukaan kunnan on laadittava asemakaava ja pidettävä sitä ajan tasalla sitä mukaa kuin kunnan kehitys ja alueidenkäytön ohjaustarve sitä edellyttää. Lisäksi pykälän mukaan alueidenkäytön ohjaustarvetta arvioitaessa on otettava huomioon erityisesti asuntotuotannon tarve ja elinkeinoelämän toimivan kilpailun edistäminen.
Määräyksen antaminen edellyttäisi myös, että on ilmeistä, että velvollisuuden laiminlyönti vaikeuttaa laissa alueidenkäytön suunnittelulle tai rakentamisen ohjaukselle asetettujen tavoitteiden toteuttamista. Tavoitteilla tarkoitetaan 1 §:ssä säädettyjä lain yleisiä tavoitteita ja 5 §:ssä tarkoitettuja alueidenkäytön suunnittelun tavoitteita.
Määräyksellä ympäristöministeriö voisi asettaa määräajan, jonka kuluessa kunnan on hyväksyttävä kaava tai kaavamuutos. Määräyksellä voitaisiin siis velvoittaa kunta laatimaan tai muuttamaan kaava, mutta määräys ei voisi koskea kaavan sisällöllisiä ratkaisuja, vaan näistä päättäisi normaaliin tapaan kunta.
Pykälän 2 momentin mukaan ympäristöministeriön olisi ennen 1 momentissa tarkoitetun määräyksen antamista neuvoteltava kunnan kanssa ja pyydettävä kunnalta lausunto asiasta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että jos kunta ei noudata 1 momentissa tarkoitettua määräystä, ympäristöministeriö voisi velvoittaa kunnan siihen uhkasakolla. Uhkasakosta säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990). Uhkasakkoa ei liitettäisi annettavaan määräykseen. Jos kunta ei noudattaisi määräystä, voisi ministeriö antaa uuden määräyksen ja määräajan ja tehostaa määräaikaa uhkasakolla.
Pykälän 4 momentin mukaan se, mitä pykälässä säädetään kunnasta, koskisi vastaavasti maakunnan liittoa, jos se ei huolehdi tarpeellisesta maakuntakaavan laatimisesta tai sen pitämisestä ajan tasalla. Maakunnan liiton velvollisuudesta maakuntakaavan laatimiseen säädetään 22 §:ssä, jonka mukaan maakunnan liiton tulee huolehtia tarpeellisesta maakuntakaavan laatimisesta, kaavan pitämisestä ajan tasalla ja sen kehittämisestä.
Pykälän 5 momentin säädettäisiin, että kun ympäristöministeriö on antanut 1 momentissa tarkoitetun määräyksen asema- tai yleiskaavan laatimisesta tai muuttamisesta, määräyksen tarkoittamalla alueella on voimassa rakennuskielto ja rakentamislain 53 §:ssä tarkoitettu toimenpiderajoitus. Rakennuskielto ja toimenpiderajoitus olisivat voimassa suoraan lain nojalla eikä niihin liittyisi harkintavaltaa.
104 §.Määräys valtakunnallisen alueidenkäyttötavoitteen toteuttamiseksi. Pykälässä säädettäisiin määräyksestä valtakunnallisen alueidenkäyttötavoitteen toteuttamiseksi. Voimassa olevan lain 178 §:ään verrattuna pykälään lisättäisiin määräajan asettamista ja uhkasakkoa koskevat säännökset sekä toimivalta siirrettäisiin ympäristöministeriöltä valtioneuvostolle. Valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista päättää valtioneuvosto yleistunnossaan, joten myös valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamista koskevan määräyksen voidaan katsoa olevan merkitykseltään sellainen, että päätöksenteon siirtäminen yleisistunnossa ratkaistavaksi on perusteltua.
Pykälän 1 momentin mukaan, jos edellytysten luominen valtakunnallisen alueidenkäyttötavoitteen toteuttamiseksi on yleisen edun kannalta erittäin tärkeää eikä maakuntakaavassa, yleiskaavassa tai asemakaavassa ole osoitettu tavoitteen toteuttamiseksi tarvittavaa ratkaisua, valtioneuvosto voisi yleisistunnossaan päättää määräajasta, jonka kuluessa maakunnan liiton tai kunnan on hyväksyttävä kaava, jossa on tavoitteen toteuttamiseksi tarvittava ratkaisu. Säännöksen tarkoituksena olisi turvata valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutuminen tilanteissa, joissa kaavoitus ei ole edennyt, vaikka valtakunnallinen intressi on selkeästi osoitettavissa. Määräyksen antamisen edellytyksenä olisi siis ensinnäkin, että edellytysten luominen valtakunnallisen alueidenkäyttötavoitteen toteuttamiseksi on yleisen edun kannalta erittäin tärkeää. Ilmaisu "yleisen edun kannalta erittäin tärkeä" viittaa tilanteisiin, joissa valtakunnallisen tavoitteen toteuttamatta jättäminen voisi vaarantaa esimerkiksi kansallisen turvallisuuden tai huoltovarmuuden; ilmastotavoitteiden tai kansainvälisten sopimusvelvoitteiden täyttämisen; valtakunnallisesti merkittävien liikenne- tai energiaverkkojen toteuttamisen tai merkittävien ympäristöhaittojen ehkäisemisen.
Toiseksi edellytyksenä olisi, ettei maakunta-, yleis- tai asemakaavassa ole osoitettu tavoitteen toteuttamiseksi tarvittavaa ratkaisua. Määräys voisi koskea alueen kaavoitusta, mutta ei sen yksityiskohtaista osoittamista, millä tavalla valtakunnallinen alueidenkäyttötavoite tulee ottaa kaavassa huomioon. Maakunnan liitolla tai kunnalla olisi tässäkin tilanteessa ratkaisuvalta siitä, millä tavalla valtakunnallinen alueidenkäyttötavoite toteutetaan. Määräyksellä voitaisiin siis velvoittaa laatimaan ja hyväksymään kaavaratkaisu, jolla luodaan edellytykset valtakunnallisen tavoitteen toteuttamiselle, mutta kaavan sisällön yksityiskohtiin määräyksellä ei puututtaisi.
Lisäksi 1 momentissa säädettäisiin, että valtio vastaa kunnalle tai maakunnan liitolle päätöksen noudattamisesta aiheutuvista kaavoituskustannuksista.
Pykälän 2 momentin mukaan päätöksen valmistelusta vastaisi ympäristöministeriö. Ympäristöministeriön olisi ennen 1 momentissa tarkoitetun päätöksen antamista neuvoteltava maakunnan liiton, kunnan ja niiden muiden viranomaisten kanssa, joita asia koskee, sekä pyydettävä näiltä lausunto asiasta.
Pykälän 3 momentin mukaan, jos maakunnan liitto tai kunta ei noudata 1 momentissa tarkoitettua päätöstä, valtioneuvosto voisi yleisistunnossaan velvoittaa maakunnan liiton tai kunnan siihen uhkasakolla.
Tässä pykälässä tarkoitettua määräystä koskevaa hakemusta ei voisi laittaa vireille, vaan valtioneuvosto ratkaisisi tarpeen määräyksen antamiseen oma-aloitteisesti vastaavalla tavalla kuten ehdotetussa 103 §:ssä ehdotetaan ympäristöministeriön osalta.
105 §.Uhkasakko ja teettämisuhka. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että jos joku ryhtyy toimiin kaavan, rakennuskiellon tai 73 §:n 1 ja 2 momentissa säädetyn vastaisesti, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi päätöksellään velvoittaa niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty
Pykälän 2 momentin mukaan viranomaisen antamaa määräystä voitaisiin tehostaa uhkasakolla tai uhalla, että määrätty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella.
Pykälän 3 momentissa olisi viittaus uhkasakkolakiin (1113/1990).
17 Luku. Kaavan ja muiden päätösten tiedoksiantoa koskevat säännökset
106 §.Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskevan päätöksen tiedoksianto. Pykälän mukaan valtioneuvoston 19 §:ssä tarkoitettu päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista annettaisiin tiedoksi julkisella kuulutuksella noudattaen, mitä hallintolain 62 a §:ssä säädetään.
107 §.Kaavan hyväksymispäätöksen tiedoksianto. Pykälässä säädettäisiin kaavan hyväksymispäätöksen tiedoksiannosta. Kaavan hyväksymistä koskeva päätös annettaisiin tiedoksi kunnan jäsenille, asianosasille ja muille valitukseen oikeutetuille noudattaen, mitä kuntalain 140 §:ssä säädetään päätöksen tiedoksiannosta kunnan jäsenelle. Hyväksymispäätöksen katsottaisiin siten tulleen kaikkien valitukseen oikeutettujen tietoon samaan aikaan ja myös muutoksenhakuaika alkaisi näin ollen kaikilla valitukseen oikeutetuilla samaan aikaan.
108 §.Ilmoittaminen kaavan hyväksymisestä. Pykälän 1 momentin mukaan kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä olisi viipymättä lähetettävä tieto niille viranomaisille, kunnan jäsenille sekä muistutuksen tekijöille, jotka kaavan nähtävillä ollessa ovat sitä kirjallisesti pyytäneet ja samalla ilmoittaneet osoitteensa. Jos kirjelmässä, jossa pyyntö on esitetty, on useita allekirjoittajia, voitaisiin tieto kaavan hyväksymisestä lähettää vain ensimmäiselle allekirjoittajalle. Ensimmäinen allekirjoittaja vastaisi tiedon toimittamisesta muille allekirjoittaneille. Pykälä vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 67 §:ää ja voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 94 §:n 2 momentin ensimmäistä säännöstä.
Pykälän 2 momentin mukaan kunnan olisi lähetettävä viivytyksettä yleiskaavan ja asemakaavan hyväksymistä koskeva päätös sekä kaavakartta ja -selostus tiedoksi Lupa- ja valvontavirastolle. Lisäksi olisi lähetettävä jäljennös annetuista lausunnoista ja muistutuksista, jollei niitä ole hyväksymistä koskevassa päätöksessä riittävästi selostettu. Momentti vastaisi sisällöltään pääosin voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 94 §:n 1 momenttia.
Pykälän 3 momentin mukaan maakunnan liiton olisi lähetettävä viivytyksettä maakuntakaavan hyväksymistä koskeva päätös sekä kaavakartta ja -selostus niille ministeriöille, joita kaava koskee, sekä Lupa- ja valvontavirastolle, Maanmittauslaitokselle, maakuntakaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maakuntien liitoille, maakuntakaava-alueen kunnille ja rakennusvalvontaviranomaisille sekä tarpeen mukaan muille viranomaisille. Momentti vastaisi sisällöltään pääosin voimassa olevan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 94 §:n 3 momenttia.
Pykälän 4 momentin mukaan, mitä 2 ja 3 momentissa säädetään, ei sovellettaisi, jos asiakirjat ovat mainittujen viranomaisten saatavilla rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä. Tällöinkin kunnan tai maakunnan liiton olisi kuitenkin lähetettävä viipymättä tieto kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä mainituille viranomaisille.
109 §.Rakennuskieltoa, rakentamisrajoitusta ja toimenpiderajoitusta koskevan päätöksen tiedoksianto. Pykälässä säädettäisiin 33 §:n (kiellot yleiskaavaa laadittaessa) 1 momentissa tarkoitettua rakennuskieltoa ja toimenpiderajoitusta, 49 §:n (kiellot asemakaavaa laadittaessa) 1 momentissa tarkoitettua rakennuskieltoa sekä 28 §:n (rakentamisrajoitus, maakuntakaava) 2 momentissa tarkoitettua rakentamisrajoitusta koskevan päätöksen tiedoksiannosta. Päätös annettaisiin tiedoksi kunnan jäsenille sekä asianosaisille ja muille valitukseen oikeutetuille noudattaen, mitä kuntalain 140 §:ssä säädetään päätöksen tiedoksiannosta kunnan jäsenelle. Päätöksen katsottaisiin siten tulleen kaikkien valitukseen oikeutettujen tietoon samaan aikaan ja myös muutoksenhakuaika alkaisi näin ollen kaikilla valitukseen oikeutetuilla samaan aikaan.
18 Luku. Muutoksenhaku
110 §.Muutoksenhaku kaavan hyväksymispäätökseen. Pykälän 1 momentin mukaan kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla hallintotuomioistuimeen kunnallisvalituksin siten kuin kuntalaissa säädetään. Muutoksenhaku kaavan hyväksymispäätökseen säilyisi siis kunnallisvalituksena. Kunnallisvalitus on kaavoituksessa perinteinen ja edelleen toimiva kunnallista itsehallintoa suojaava valituslaji, jossa on otettu huomioon kunnan asukkaan asema ja toisaalta kaavoituksen tehokkuusvaatimukset.
Pykälän 2 momentti vastaisi pääosin nykyisen lain 188 §:n 2 momenttia. Asuntorakentamisen tai muutoin yhteiskunnallisesti merkittäväksi katsottavan asemakaavan valituksen kiireellistä käsittelyä koskevaa säännöstä täsmennettäisiin kuitenkin siten, että myös elinkeinoelämän toimintaedellytysten kannalta tärkeä kaava katsottaisiin yhteiskunnallisesti merkittäväksi. Säännöstä täsmennettäisiin lisäksi siten, että kiireellisyys arvioitaisiin suhteessa muihin alueidenkäyttölain mukaisiin kaavavalituksiin ja rakentamislain mukaisiin lupapäätöksiin. Momentissa ei enää säädettäisi asian käsittelyaikaa koskevan arvion antamisesta, koska asiasta säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 55 §:ssä. Kyseisen säännöksen mukaan arvio asian käsittelyajasta on pyynnöstä annettava myös muille kuin kunnalle.
Pykälän 3 momentin mukaan jos hankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu siten kuin 78 §:n 5 momentissa säädetään, kaavaa koskevassa valituksessa ei saisi vedota siihen, että hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointi on suoritettu puutteellisesti. Valitusoikeudesta arvioinnin puuttumisen tai puutteellisuuden perusteella säädetään ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 34 §:ssä. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 188 §:n 4 momenttia.
111 §.Uusiutuvan energiantuotannon tai ydinvoiman kannalta merkittävää kaavaa koskevan valituksen käsittely kiireellisenä. Pykälän mukaan uusiutuvan energiantuotannon tai ydinvoiman kannalta merkittäväksi katsottavaa asemakaavaa koskeva valitus, 67 §:ssä tarkoitettua tuulivoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa koskeva valitus sekä 70 §:ssä tarkoitettua aurinkovoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa koskeva valitus olisi käsiteltävä hallintotuomioistuimessa kiireellisenä suhteessa muihin tämän lain mukaisia kaava-asioita ja rakentamislain mukaisia lupa-asioita koskeviin valituksiin. Säännöksellä ei olisi vaikutusta esimerkiksi hallintopakon käyttöä koskevien asioiden käsittelyyn hallintotuomioistuimessa.
Uusiutuvalla energiantuotannolla tarkoitettaisiin esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimaloiden energiantuotantoa sekä uusiutuvilla biopolttoaineilla tuotettua energiaa. Uusiutuvan energiantuotannon kannalta merkittävänä asemakaavana pidettäisiin lähtökohtaisesti sellaista asemakaavaa, jossa osoitettujen uusiutuvan energian voimalan tai voimalakokonaisuuksien teho on suurempi kuin kaksi megavolttiampeeria. Uusiutuvan energiantuotannon kannalta merkittävänä asemakaavana pidettäisiin myös sellaista asemakaavaa, jossa käsitellään uusiutuvaa energiantuotantoa palvelevia toimintoja kuten energiavarastoja.
Sähkömarkkinalaissa (588/2013) edellä mainittua tehoa pidetään pienimuotoisen sähköntuotannon rajana. Tätä kokoluokkaa suurempien voimalaitosten tai useamman voimalaitoksen muodostamien kokonaisuuksien sähkömarkkinoille tuloa, sähköverkkoon liittämistä ja sähköverkkojen käsittelyä koskevat samat säännöt kuin teollisen mittakaavan sähköntuotantoa.
Ydinvoiman kannalta merkittävänä asemakaavana pidettäisiin aina sellaista asemakaavaa, jossa käsitellään ydinvoimalaitoksen tai pienydinvoimalan sijoittumista.
Pykälä vastaisi muuten voimassa olevan lain 188 a §:ää, mutta siinä säädettäisiin voimassa olevasta laista poiketen myös ydinvoiman kannalta merkittävää asemakaavaa koskevan valituksen ja aurinkovoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa koskevan valituksen käsittelystä kiireellisenä. Pykälä olisi voimassa olevan lain 188 a §:ää vastaavasti määräaikainen, mutta sen voimassaoloaikaa pidennettäisiin vuoden 2032 loppuun saakka.
112 §.Muutoksenhaku muuhun viranomaisen päätökseen. Pykälän mukaan muutosta muihin kuin kaavan hyväksymistä koskeviin päätöksiin saisi hakea valittamalla hallintotuomioistuimeen noudattaen, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) säädetään. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan lain 190 §:n tapaan muiden kuin kaavan hyväksymispäätösten osalta muutoksenhakutieksi hallintovalitus. Hallintovalituksissa valitusoikeus on asianosaisilla, eli päätökseen saa hakea muutosta valittamalla se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Säännös vastaisi muutoin voimassa olevaa pykälää, mutta maininta valitusluvasta poistettaisiin tarpeettomana, koska vaatimus valitusluvasta sisältyy jo hallintoprosessilain 107 §:ään.
113 §.Valitusoikeus maakuntakaavan ja yleiskaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä. Pykälässä säädettäisiin valitusoikeudesta maakuntakaavan ja yleiskaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen. Valitusoikeutta koskeva perussäännös säilyisi kuntalain 137 §:n mukaisena. Valituksen voisi siis tehdä kuntalain mukaisesti se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Maakuntakaavaa koskevasta päätöksestä valituksen saisi tehdä myös kuntayhtymän jäsenkunta ja sen jäsen sekä kuntien yhteisen toimielimen päätöksestä sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen. Valitusoikeus olisi kuntalain lisäksi myös viranomaisella toimialaansa kuuluvissa asioissa, sekä maakunnan liitolla ja kunnalla, joiden alueella kaavalla on vaikutuksia. Säännös vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa säännöstä muutoin, mutta valitusoikeus olisi lisäksi Suomen metsäkeskukselle toimialaansa koskevissa asioissa silloin, kun kyse on vaikutuksiltaan valtakunnallisesta tai merkittävästä maakunnallisesta asiasta. Suomen metsäkeskus ei ole viranomainen, vaan itsenäinen julkisoikeudellisen laitos, joka hoitaa metsien kestävää hoitoa ja käyttöä sekä niiden monimuotoisuuden säilyttämistä ja metsiin perustuvien elinkeinojen edistämistä koskevia tehtäviä. Valitusoikeus olisi myös alueellisella vastuumuseolla toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan. Alueellinen vastuumuseo ei ole viranomainen vaan toimii kulttuuriympäristön, erityisesti rakennetun ympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön asiantuntijana toimialueellaan.
Kunnan ja kuntayhtymän jäsenen valitusoikeutta kaavoihin voidaan lähtökohtaisesti perustella sillä, että kaavoitus on kaikilla tasoilla merkittävää päätöksentekoa ja se voi koskea laajastikin asukkaita. Kunnallisvalitukseen pohjautuvaa valitusoikeutta voidaan pitää tärkeänä kunnallisen itsehallinnon kannalta. Maakuntakaavoja ja yleiskaavoja koskevaa laajaa valitusoikeutta voidaan pitää perusteltuna niihin liittyvien päätösten laajan vaikuttavuuden takia.
Myös rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä toimialaansa kuuluvissa asioissa olisi toimialueellaan oikeus valittaa kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä. Maakuntakaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä on valitusoikeus myös rekisteröidyllä valtakunnallisella yhteisöllä, jos kyse on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden vastaisuudesta. Säännös vastaisi voimassa olevassa laissa olevaa säännöstä.
Valitusoikeus kaavan hyväksymispäätöksestä säilyisi siis rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan sekä maakuntakaavoja koskien myös rekisteröidyllä valtakunnallisella yhteisöllä, kun kysymys on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden vastaisuudesta. Järjestöjen laajaa valitusoikeutta voidaan pitää edelleen perusteltuna perustuslain ja kansainvälisten sopimusten perusteella.
Pykälän 3 momentin mukaan muilla kuin kunnalla ei ole oikeutta valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on kumonnut yleiskaavan hyväksymistä koskevan päätöksen. Maanomistajalla olisi kuitenkin oikeus valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on kumonnut 40, 67, 70 tai 73 §:ssä tarkoitetun yleiskaavan hyväksymistä koskevan päätöksen. Muilla kuin maakunnan liitolla tai kunnalla ei olisi oikeutta valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on kumonnut maakuntakaavan hyväksymistä koskevan päätöksen.
114 §.Valitusoikeus asemakaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä. Pykälässä säädettäisiin asemakaavojen hyväksymispäätösten valitusoikeudesta. Säännös merkitsisi poikkeusta kuntalain mukaiseen kunnallisvalitusta koskevaan pääsääntöön. Säännöksen mukaan valitusoikeus sellaisesta asemakaavasta, joka laadittaisiin voimassa olevan yleiskaavan alueelle yleiskaavan ohjausvaikutuksesta poikkeamatta, olisi niillä, joiden oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Valitusoikeutta ei siis olisi kunnan jäsenillä, vaan ainoastaan asianosaisilla. Vaikka valitusoikeus rajattaisiin näissä asemakaavan hyväksymispäätöksissä asianosaisiin, olisi kunnan jäsenillä ollut mahdollisuus vaikuttaa myös valitusteitse alueen kaavoitukseen yleiskaavan hyväksymispäätöksen yhteydessä.
Säännös olisi uusi ja tarkoittaisi merkittävää muutosta voimassa olevaan sääntelyyn nähden. Voimassa olevassa laissa on vastaava asiaosaisasemaan kytketty valitusoikeuden rajaus, mutta voimassa olevassa laissa oleva poikkeus koskee ainoastaan vähäisiä asemakaavamuutoksia, eli valitusoikeuden kavennus on nykyisin hyvin rajattu. Säännös ehdotettaisiin laajennettavaksi koskemaan valtaosaa asemakaavoista.
Jos asemakaava laadittaisiin alueelle, jolla ei olisi voimassa yleiskaavaa tai jos asemakaava laadittaisiin yleiskaavan ohjausvaikutuksesta poiketen, valitusoikeuteen sovellettaisiin mitä kuntalain 137 §:ssä säädetään, eli näissä tilanteissa valitusoikeus olisi kaikilla kunnan jäsenillä. Yleiskaavan ohjausvaikutuksesta poikkeaminen tarkoittaisi sekä tilanteita, joissa asemakaava on laadittu 38 §:n 4 momentin mukaisesti yleiskaavan ohjausvaikutuksesta poiketen, että tilanteita, joissa asemakaava on laadittu lainvastaisesti yleiskaavasta poiketen. Laajemman valitusoikeuden säilyttäminen olisi näissä tilanteissa tarpeen, koska tilanteet rinnastuvat tällöin yleiskaavoitukseen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin viranomaisten ja Suomen metsäkeskuksen valitusoikeudesta. Viranomaisten osalta valitusoikeus säilyisi voimassa olevan lain mukaisena. Viranomaisella olisi oikeus valittaa asemakaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä toimialaansa kuuluvissa asioissa. Valitusoikeus olisi myös voimassa olevaa lakia vastaavasti maakunnan liitolla ja kunnalla, joiden alueella kaavassa osoitetulla alueidenkäytöllä on vaikutuksia. Valitusoikeus lisättäisiin Suomen metsäkeskukselle toimialaansa koskevissa asioissa silloin, kun kyse on vaikutuksiltaan valtakunnallisesta tai merkittävästä maakunnallisesta asiasta. Valitusoikeus olisi myös alueellisella vastuumuseolla toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan. Alueellinen vastuumuseo ei ole viranomainen vaan toimii kulttuuriympäristön, erityisesti rakennetun ympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön asiantuntijana toimialueellaan.
Pykälän 3 momentin mukaan valitusoikeus asemakaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä olisi myös rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan, jos yhteisö olisi tehnyt 83 §:n 2 momentissa tarkoitetun muistutuksen kaavaehdotuksesta. Yhteisöllä olisi kuitenkin aina valitusoikeus, jos asemakaavaehdotusta olisi muutettu yhteisölle epäedullisempaan suuntaan nähtävilläoloajan jälkeen, valitus perustuisi siihen, että asemakaavan laatimisessa tai hyväksymisessä olisi tapahtunut menettelyvirhe tai jos kyse olisi sellaisen asemakaavan hyväksymisestä, jonka toteuttamisella on todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia siten, että se edellyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa laissa (252/2017) tarkoitettua arviointimenettelyä.
Säännös olisi uusi. Ympäristö- ja hallinto-oikeudellisen järjestelmän kannalta on huomattava, että vastaavaa valitusoikeuden kytkemistä suunnitelmasta tai jonkin (lupa)päätösehdotuksesta tehtyyn muistutukseen ei ole käytössä Suomen lainsäädännössä. Ehdotettu säännös muodostaisi siten poikkeuksen yleisestä systematiikasta. Säännöksen tarkoituksena ei olisi ehkäistä yhteisöjä tekemästä valitusta, vaan tarkoituksena olisi ohjata yhteisöt esittämään näkemyksensä jo kaavoitusvaiheessa, jolloin kaavaehdotusta voidaan tarvittaessa vielä muuttaa siten, että valittamisen tarve poistuu. Valitusperusteita ei kuitenkaan sidottaisi muistutuksen sisältöön. Momentin 1–3 kohtiin ehdotetuilla säännöksillä turvattaisiin yhdistysten laaja valitusoikeus.
Pykälän 4 momentin mukaan muilla kuin kunnalla ja maanomistajalla ei olisi oikeutta valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on kumonnut kunnan viranomaisen tekemän asemakaavan hyväksymistä koskevan päätöksen.
19 Luku. Kaavan ja muiden päätösten voimaantuloa koskevat säännökset
115 §.Kaavan voimaantulo. Pykälässä säädettäisiin kaavan voimaantulosta. Nykyisestä sääntelystä poiketen voimaantuloa ei enää kytkettäisi kuuluttamiseen.
Pykälän 1 momentin mukaan kaava tulisi voimaan, kun hyväksymispäätös on saanut lainvoiman. Voimaantulosta olisi tiedotettava noudattaen, mitä kuntalain 108 §:ssä säädetään. Kuntalain 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu.
Yleiskaavan ja asemakaavan voimaantulosta tiedottaminen olisi kunnan vastuulla. Maakuntakaavan voimaantulosta tiedottaisi maakunnan liitto. Tiedottaminen olisi tehtävä viivytyksettä, jotta asianosaiset ja kunnan jäsenet saisivat tiedon kaavan voimaantulosta, kun kaavojen voimaantuloa koskevasta kuuluttamisesta luovuttaisiin.
116 §.Rakennuskiellon, rakentamisrajoituksen ja toimenpiderajoituksen voimaantulo. Pykälässä säädettäisiin rakennuskiellon, rakentamisrajoituksen ja toimenpiderajoituksen voimaantulosta. Nykyisestä sääntelystä poiketen voimaantuloa ei enää kytkettäisi kuuluttamiseen.
Pykälän 1 momentin mukaan 33 §:n (kiellot yleiskaavaa laadittaessa) 1 momentissa tarkoitettu rakennuskielto ja toimenpiderajoitus, 49 §:n (kiellot asemakaavaa laadittaessa) 1 momentissa tarkoitettu rakennuskielto sekä 28 §:n (rakentamisrajoitus, maakuntakaava) 2 momentissa tarkoitettu rakentamisrajoitus tulisivat voimaan, kun päätös on saanut lainvoiman. Voimaantulosta olisi momentin mukaan myös tiedotettava noudattaen, mitä kuntalain 108 §:ssä säädetään. Tiedottaminen olisi tehtävä viivytyksettä.
Pykälän 2 momentin mukaan asemakaavan hyväksymisestä johtuva 49 §:n 3 momentissa tarkoitettu rakennuskielto ja siihen liittyvä rakentamislain 53 §:ssä tarkoitettu toimenpiderajoitus tulisivat kuitenkin voimaan kaavan hyväksymistä koskevalla päätöksellä.
117 §.Määräys kaavan täytäntöönpanosta ennen hyväksymispäätöksen lainvoimaisuutta. Pykälässä säädettäisiin kaavan täytäntöönpanosta ennen hyväksymispäätöksen lainvoimaisuutta. Maakuntahallitus voisi 115 §:ssä säädetystä poiketen määrätä muutoksenhakuajan kuluttua maakuntakaavan täytäntöön pantavaksi ennen kuin se on saanut lainvoiman. Kunnanhallitus voisi 115 §:ssä säädetystä poiketen määrätä muutoksenhakuajan kuluttua yleiskaavan ja asemakaavan täytäntöön pantavaksi ennen kuin hyväksymispäätös on saanut lainvoiman kaava-alueen siltä osalta, johon valitusten ei voida katsoa kohdistuvan. Muutoksenhakuviranomainen voisi kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Säännökset vastaisivat sisällöllisesti voimassa olevaa lakia.
Pykälän 2 momentin mukaan täytäntöönpanomääräys olisi annettava viivytyksettä tiedoksi valittajille ja muutoksenhakuviranomaiselle. Määräyksestä olisi myös tiedotettava noudattaen, mitä kuntalain 108 §:ssä säädetään.
118 §.Määräys rakennuskiellon, rakentamisrajoituksen ja toimenpiderajoituksen täytäntöönpanosta ennen päätöksen lainvoimaisuutta. Pykälän 1 momentin mukaan 33 §:n (kiellot yleiskaavaa laadittaessa) 1 momentissa tarkoitettua rakennuskieltoa ja toimenpiderajoitusta, 49 §:n (kiellot asemakaavaa laadittaessa) 1 momentissa tarkoitettua rakennuskieltoa sekä 28 §:n (rakentamisrajoitus, maakuntakaava) 2 momentissa tarkoitettua rakentamisrajoitusta koskevassa päätöksessä voidaan määrätä päätös täytäntöön pantavaksi ennen kuin se on saanut lainvoiman. Edelleen momentin mukaan muutoksenhakuviranomainen voisi kieltää päätöksen täytäntöönpanon.
Pykälän 2 momentin mukaan määräyksestä olisi tiedotettava noudattaen, mitä kuntalain 108 §:ssä säädetään.
20 Luku. Erinäiset säännökset.
119 §.Muutoksenhaun yhteydessä kaavaan tehtävät muutokset. Pykälän 1 momentin mukaan muutoksenhakuviranomainen voisi tehdä kaavaan oikaisunluonteisia korjauksia. Tällaiset korjaukset olisivat hyvin vähäisiä, teknisluonteisia korjauksia. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 203 §:ssä olevaa säännöstä.
Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhakuviranomainen voisi lisäksi kunnan tai maakunnan liiton suostumuksella tehdä kaavaan vähäisiä tarkistuksia, jos tarkistuksilla ei ole vaikutusta muiden kuin tarkistuksiin suostuneiden etuun tai oikeuteen. Kaavassa saattaa olla pieniä asiallisia puutteita ja virheellisyyksiä, joiden johdosta muutoksenhakuviranomainen joutuu palauttamaan kaavan uuteen valtuustokäsittelyyn. Tästä aiheutuu haitallista viivästystä kaavan lainvoimaiseksi tulemiseen. Säännöksen tarkoituksena olisikin nopeuttaa kaavakäsittelyä tällaisissa tilanteissa. Muutoksenhakuviranomainen voisi kuulla niitä, joiden etuun tai oikeuteen vähäinen tarkistus vaikuttaa ja saatuaan heidän sekä kunnan tai maakunnan liiton suostumuksen, ratkaista kaava-asian ja tehdä samalla kaavaan vähäisen tarkistuksen. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 203 §:ssä olevaa säännöstä.
120 §.Hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksianto. Pykälässä säädettäisiin hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksiannosta. Hallinto-oikeuden päätös 110 §:ssä tarkoitetussa asiassa annettaisiin tiedoksi julkisella kuulutuksella noudattaen, mitä hallintolain 62 a §:ssä säädetään.
121 §.Kaavan muuttaminen ja kumoaminen. Pykälän mukaan mitä tässä laissa säädetään kaavan laatimisesta, sovellettaisiin vastaavasti myös niitä muutettaessa ja kumottaessa. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 204 §:ää.
122 §.Viranomaisen tarkastusoikeus ja oikeus töiden suorittamiseen toisen alueella. Pykälän 1 momentin mukaan kaavoituksesta vastaavalla viranomaisella tai tämän määräämällä olisi muualla kuin pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa tämän lain täytäntöönpanoa varten oikeus kulkea toisen alueella, tehdä tarkastuksia ja tutkimuksia, suorittaa mittauksia ja ottaa näytteitä sekä asettaa alueelle tilapäisiä merkkejä 2 ja 3 kohdan mukaisten toimenpiteiden yhteydessä. Kaavoituksesta vastaava viranomainen voisi määrätä kunnan viranhaltijan, kunnan muun työntekijän tai esimerkiksi kaavaa valmistelevan konsultin edustajan tekemään tässä pykälässä tarkoitettuja tehtäviä.
Pykälän 2 momentin mukaan toimenpiteiden yhteydessä asetettua merkkiä ei saisi luvatta poistaa, siirtää tai vahingoittaa. Jollei merkkiä ole tarkoitettu ainoastaan lyhytaikaiseksi, se olisi sijoitettava siten, ettei se haittaa sanottavasti kiinteistön käyttämistä eikä aiheuta vältettävissä olevaa ympäristön rumentumista.
Pykälän 3 momentin mukaan edellä tässä pykälässä tarkoitettuja oikeuksia olisi käytettävä mahdollisimman vähäistä haittaa aiheuttaen ja siten, ettei alueen omistajan tai haltijan kotirauha tai yksityisyyden suoja vaarannu.
Pykälän 4 momentin mukaan edellä 1 momentin mukaista tarkastusta toimitettaessa noudatetaan, mitä tarkastuksesta hallintolain 39 §:ssä säädetään. Liikkumisesta toisen pihapiirissä tai vastaavalla alueella olisi ilmoitettava etukäteen kiinteistön omistajalle tai haltijalle, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta.
123 §.Viranomaisen tiedonsaantioikeus. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan lain 205 §:ää vastaavasti viranomaisten oikeudesta saada tietoja maksutta niiden hoitaessa tässä laissa tarkoitettuja viranomaistehtäviään. Voimassa olevassa laissa tiedonsaantioikeus on ympäristöministeriöllä ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella, jonka alueidenkäytön tehtävät jakautuisivat aluehallinnon uudistamisen myötä Lupa- ja valvontaviraston ja elinvoimakeskusten kesken. Tiedonsaantioikeus laajennettaisiin koskemaan myös Suomen ympäristökeskusta, jolle säädettäisiin tämän lain 17 §:ssä alueidenkäyttöä koskevia viranomaistehtäviä.
124 §.Tietojen saaminen Verohallinnolta. Pykälässä säädettäisiin kunnan ja maakunnan liiton oikeudesta saada Verohallinnolta salassapitosäännösten estämättä Verohallinnolla olevat kuolinpesien ja muiden kiinteistönhaltijoiden ja -omistajien yhteystiedot. Verohallinto luovuttaisi ainoastaan sellaisia tietoja, joita Verohallinnolla ennestään on. Laajempaa ajantasaisten tietojen selvitysvelvollisuutta ei Verohallinnolle tämän pykälän nojalla säädettäisi. Yhteystiedoilla tarkoitettaisiin sekä sähköisiä yhteystietoja että muita viranomaisen hallussa olevia yhteystietoja, kuten osoitetta, puhelinnumeroa, sähköpostiosoitetta tai muuta vastaavaa tietoa. Tiedot olisi annettava kunnalle ja maakunnalle. Kunta tai maakunta huolehtisi, että tiedot ovat niiden henkilöiden käytettävissä, jotka hoitavat pykälässä tarkoitettuja viranomaistehtäviä.
125 §.Suhde muuhun lainsäädäntöön. Pykälässä säädettäisiin alueidenkäyttölain suhteesta muuhun lainsäädäntöön. Pykälä vastaisi muutoin sisällöllisesti voimassa olevan lain vastaavaa pykälää, mutta siihen lisättäisiin säännökset saaristolain huomioon ottamisesta.
Pykälän 1 momentin kaavaa laadittaessa ja hyväksyttäessä olisi tämän lain lisäksi noudatettava luonnonsuojelulain 5 lukua, joka koskee Natura 2000-verkostoa, ja muinaismuistolain (295/1963) 13 §:ää. Muuta viranomaispäätöstä tehtäessä olisi tämän lain lisäksi noudatettava luonnonsuojelulakia ja muinaismuistolakia.
Pykälän 2 momentin mukaan laadittaessa kaavaa saaristoalueelle olisi otettava huomioon myös saariston kehittämisen edistämisestä annetun lain (494/1981) 2 §:ssä säädetyt tavoitteet. Saaristolain uudistamista koskeva valmistelu on käynnissä. Voimassa olevan saaristolain 8 §:n mukaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa kaavoissa sekä muissa vastaavissa suunnitelmissa, jotka koskevat saaristoa ja siihen kuuluvia vesialueita, on erityisesti otettava huomioon 2 §:ssä säädetyt tavoitteet.
126 §.Viittaus rikoslakiin. Pykälässä olisi viittaussäännös, jonka mukaan rangaistus ympäristön turmelemisesta, törkeästä ympäristön turmelemisesta, ympäristörikkomuksesta ja tuottamuksellisesta ympäristön turmelemisesta säädetään rikoslain (39/1889) 48 luvun 1–4 §:ssä ja rakennussuojelurikoksesta 6 §:ssä.
21 Luku. Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset.
127 §.Voimaantulo. Pykälässä säädettäisiin lain voimaantulosta. Laki tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2027. Lain 111 § olisi voimassa 31.12.2032 saakka.
128 §.Vireillä olevat kaavat. Pykälän mukaan kaavaa, joka on asetettu ehdotuksena julkisesti nähtäville ennen tämän lain voimaantuloa, laadittaessa ja hyväksyttäessä sekä tällaisen kaavan hyväksymispäätöstä koskevassa muutoksenhaussa noudatettaisiin tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Ne vireillä olevat kaavat, joita ei ole vielä asetettu ehdotuksena julkisesti nähtäville ennen tämän lain voimaantuloa, laadittaisiin ja hyväksyttäisiin tämän lain säännösten mukaisesti.
129 §.Kaavojen esitystapaa koskeva siirtymäsäännös. Kunta ja maakunnan liitto voisivat yksittäisen kaavan laatimisen ja hyväksymisen osalta soveltaa tämän lain 24, 35 ja 55 §:n sijasta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta annetun lain 432/2023 voimaan tullessa voimassa olleita alueidenkäyttölain 29, 40 ja 55 §:ää vuoden 2028 loppuun. Siirtymäsäännös vastaisi muutoin voimassa olevassa laissa olevaa siirtymäsäännöstä, mutta siirtymäsäännöstä tarkennettaisiin selvyyden vuoksi. Kaavan tulisi olla hyväksytty vuoden 2028 loppuun mennessä.
130 §.Voimassa olevia kaavoja koskeva siirtymäsäännös. Pykälässä säädettäisiin, että alueidenkäyttölain nojalla voimaan tulleet kaavat ovat voimassa tämän lain mukaisina kaavoina. Alueidenkäyttölailla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä vanhaa alueidenkäyttölakia, jonka nimi oli vuoden 2024 loppuun saakka maankäyttö- ja rakennuslaki.
131 §.Rakennuskieltoja koskeva siirtymäsäännös. Asemakaavan laatimiseksi määrättyyn rakennuskieltoon, joka on voimassa tämän lain voimaan tullessa, sovellettaisiin tämän lain voimaan tullessa voimassa olevia säännöksiä. Rakennuskieltoa ei kuitenkaan tällöinkään voitaisi jatkaa kuin korkeintaan kaksi kertaa kaksi vuotta.
Asemakaavassa määrättyyn rakennuskieltoon, joka on voimassa tämän lain voimaan tullessa, sovellettaisiin tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Rakennuskieltoa ei kuitenkaan tällöinkään voida jatkaa kuin korkeintaan kaksi kertaa kolme vuotta.
Yleiskaavan laatimiseksi määrättyyn rakennuskieltoon, joka on voimassa tämän lain voimaan tullessa, sovellettaisiin tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.