7
Säännöskohtaiset perustelut
7.1
Työntekijän eläkelaki
19 §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja kuntoutusrahan määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälässä säädetään osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen saajalle myönnettävän työkyvyttömyyseläkkeen määrästä. Pykälän otsikko muutettaisiin siten, että pykälä jatkossa koskisi myös kuntoutusrahan määrää osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen, ja pykälään ehdotetaan lisättäväksi tätä koskeva uusi 3 momentti. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi myös uusi 2 momentti, ja pykälän voimassa oleva 2 momentti siirrettäisiin 4 momentiksi, josta ehdotetaan poistettavaksi maininta työkyvyttömyyseläkkeen lepäämään jättämisestä työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain (738/2009) mukaan. Tässä esityksessä ehdotetaan uutta mallia työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitukseen, ja uudet säännökset korvaisivat viimeksi mainitun lain, jonka voimassaolo päättyisi.
Pykälään lisättävässä uudessa 2 momentissa säädettäisiin siitä, miten osittainen varhennettu vanhuuseläke vaikuttaisi maksettavan työkyvyttömyyseläkkeen määrään tilanteessa, jossa työkyvyttömyyseläke yhteensovitetaan työansioiden kanssa ehdotetun uuden 47 a §:n mukaisesti. Tällöin työkyvyttömyyseläke maksettaisiin yhteensovituksesta huolimatta vähintään aiemmin myönnetyn osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen suuruisena. Työansiot eivät tällä hetkellä vaikuta osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen määrään eikä niillä myöskään jatkossa tulisi olla vaikutusta tähän.
Pykälään lisättävässä uudessa 3 momentissa säädettäisiin siitä, että kuntoutusraha maksettaisiin aina vähintään aiemmin myönnetyn osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen suuruisena, jos kuntoutusrahan määrä on puolet 28 §:ssä tarkoitetusta kuntoutusrahasta sen vuoksi, että työntekijä ansaitsee ammatillisen kuntoutuksen aikana enemmän kuin puolet vakiintuneesta ansiosta. Näin työansioilla ei olisi vaikutusta aiemmin myönnetyn osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen määrään myöskään tässä tilanteessa.
20 §. Työuraeläkkeen määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälässä säädetään osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen saajalle myönnettävän työuraeläkkeen määrästä. Koska työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain (738/2009) voimassa olo päättyisi tässä esityksessä ehdotettujen muutosten voimaantullessa, pykälän 2 momentti muutettaisiin jatkossa koskemaan työuraeläkkeen lepäämään jättämisen sijasta tilanteita, joissa työuraeläke yhteensovitetaan työansioiden kanssa. Muutetun 2 momentin mukaan, jos työuraeläke yhteensovitetaan työansioiden kanssa 47 a §:n mukaisesti, työuraeläke maksettaisiin yhteensovituksesta huolimatta kuitenkin vähintään aiemmin myönnetyn osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen suuruisena. Työansioilla ei siten olisi vaikutusta osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen määrään, kuten on tälläkin hetkellä.
29 §. Osakuntoutusraha. Pykälän mukaan kuntoutusraha maksetaan osakuntoutusrahana, jos työntekijän työansiot ovat yli puolet vakiintuneesta ansiosta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan työntekijä voisi kuitenkin kuntoutusrahan aikana ansaita työansioita täysimääräisen takuueläkkeen verran kuukaudessa ilman, että työansioilla olisi vaikutusta kuntoutusrahan määrään. Näin kuntoutusrahan saajan työansioihin sovellettaisiin samaa suojaosuutta kuin työkyvyttömyyseläkkeellä työskentelevän työansioihin ehdotuksen mukaan aina vähintään sovellettaisiin.
30 §. Työkyvyttömyyseläkkeensaajan kuntoutuskorotus. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi vastaamaan vakiintunutta soveltamiskäytäntöä. Voimassa olevan säännöksen mukaan osatyökyvyttömyyseläke voidaan maksaa ammatillisen kuntoutuksen ajalta täytenä työkyvyttömyyseläkkeenä kuntoutuskorotuksella korotettuna. Käytännössä eläkelaitokset ovat usein pelkän maksamisen sijasta myöntäneet työntekijälle täyden työkyvyttömyyseläkkeen ammatillisen kuntoutuksen ajalta. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta varten täydestä työkyvyttömyyseläkkeestä tulisi tehdä myöntöpäätös. Näin varmistettaisiin työkyvyttömyyseläkkeen saajien yhdenmukainen kohtelu. Tämän vuoksi momentin sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että osatyökyvyttömyyseläkkeen saajalle myönnetään ammatillisen kuntoutuksen ajalta täysi työkyvyttömyyseläke kuntoutuskorotuksella korotettuna.
34 §. Kuntoutusta koskevat muut säännökset. Pykälän 1 momentista poistettaisiin maininta siitä, että työkyvyttömyyseläkkeen tarkistamista ja määrän muuttamista koskevat säännökset koskevat myös kuntoutusrahaa, kuntoutuskorotusta sekä niiden saajaa, sillä ehdotettavat työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskevat uudet säännökset eivät koskisi kuntoutusrahaa ja kuntoutuskorotusta. Samasta syystä pykälän 1 momentin mainintaa työkyvyttömyyseläkkeen maksamista koskevien säännösten soveltamisesta kuntoutusrahaan, kuntoutuskorotukseen sekä niiden saajaan ehdotetaan täsmennettäväksi viittauksella tämän lain 8 luvun säännöksiin, joissa säädetään muun muassa eläkkeen maksamisesta etuudensaajalle, muulle taholle kuin etuudensaajalle itselleen sekä maksamisjärjestyksestä. Kyseisiä säännöksiä on edelleen tarkoituksenmukaista soveltaa myös kuntoutusrahaan, kuntoutuskorotukseen sekä niiden saajaan, vaikka etuuden maksamiseen liittyviä uusia säännöksiä työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta ei sovellettaisi kuntoutusrahaan ja kuntoutuskorotukseen.
Kuntoutusrahaan ja kuntoutuskorotukseen ei siten sovellettaisi ehdotettavia 47, 47 a, 48 ja 49 §:ää, joissa säädetään työansioiden vaikutuksesta työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään, työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta, työkyvyttömyyseläkeoikeuden muuttamisesta ja työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttamisesta. Nykyistä työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annettua lakia (738/2009) ei sovelleta kuntoutusrahaan ansaintarajan vähimmäismäärää lukuun ottamatta. Kuten nykyisinkin, henkilöllä olisi oikeus täyteen kuntoutusrahaan, jos hänen työansionsa kuntoutuksen aikana olisivat enintään 50 prosenttia vakiintuneesta keskiansiosta. Kuntoutusraha maksettaisiin osakuntoutusrahana, jos työansiot kuntoutuksen aikana olisivat yli 50 prosenttia vakiintuneesta keskiansiosta. Lisäksi tässä esityksessä ehdotetaan, että osakuntoutusrahaa koskevaan 29 §:ään lisättäisiin säännös siitä, että työntekijän työansiot eivät vaikuta kuntoutusrahan määrään, jos ne eivät ylitä takuueläkkeestä annetun lain (703/2010) mukaisen täysimääräisen takuueläkkeen määrää.
Koska pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi yleinen viittaus eläkkeen maksamista koskevien säännösten soveltamisesta kuntoutusrahaan, kuntoutuskorotukseen sekä niiden saajaan, momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininta siitä, että kuntoutusrahaan, kuntoutuskorotukseen sekä niiden saajaan sovellettaisiin 50 §:n säännöstä maksamisen keskeyttämisestä sekä 51 §:n säännöstä työkyvyttömyyseläkkeen takautuvasta tarkistamisesta. Viimeksi mainitun säännöksen mukaan työkyvyttömyyseläke voidaan lakkauttaa tai tarkistaa tai sen maksaminen voidaan keskeyttää pääsääntöisesti enintään kahden vuoden ajalta takautuvasti.
Pykälän 2 momentin sisältö säilyisi entisenä.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin kuntoutusrahan saajan velvollisuudesta ilmoittaa eläkelaitokselle työskentelyn aloittamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan kuntoutusrahan saajaan sovelletaan, mitä tässä laissa säädetään työkyvyttömyyseläkkeen saajan ilmoitusvelvollisuudesta. Työkyvyttömyyseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuutta koskevasta 45 §:stä ehdotetaan poistettavaksi velvollisuus ilmoittaa ryhtymisestä ansiotyöhön, koska eläkelaitos saa tiedot työkyvyttömyyseläkkeen saajan työeläkevakuutetuista työansioista automaattisesti työeläkejärjestelmän rekistereistä. Kuntoutusrahaan ei sovellettaisi säännöksiä työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta. Työansiot kuitenkin vaikuttaisivat kuntoutusrahaan 29 §:ssä säädetyllä tavalla, joten kuntoutusrahan saajan työskentelyn aloittamista koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta olisi edelleen tarpeen säätää. Kun eläkelaitos saisi kuntoutusrahan saajalta tiedon työskentelyn alkamisesta, eläkelaitos voisi tarkistaa tarkemmat tiedot henkilön työansioista työeläkejärjestelmän rekistereiden kautta.
45 §. Työkyvyttömyyseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuus. Pykälästä ehdotetaan poistettavaksi työkyvyttömyyseläkkeen saajan velvollisuus ilmoittaa eläkelaitokselle ryhtymisestään ansiotyöhön. Työkyvyttömyyseläkkeen saajan työn aloittamista koskevalle erilliselle ilmoitukselle ei olisi tarvetta, koska eläkelaitokset saavat tiedot työkyvyttömyyseläkkeen saajien työeläkelakien mukaisista työansioista sekä yrittäjien työtuloista työeläkejärjestelmän rekistereistä. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi säännös työkyvyttömyyseläkkeen saajan velvollisuudesta ilmoittaa eläkelaitokselle ulkomailta saamistaan työansioista kalenterikuukausittain. Ilmoitusvelvollisuus olisi tarpeen, koska tietoja ulkomaisista työansioista ei ole saatavissa tulorekisteristä tai eläkejärjestelmän rekistereistä. Koska työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus tehtäisiin kuukausittain maksettavaan työkyvyttömyyseläkkeeseen, eläkelaitoksen olisi välttämätöntä saada tiedot henkilön ulkomailta saaduista työansioista mahdollisimman reaaliaikaisesti. Säännös koskisi tilanteita, joissa työansioita ei vakuutettaisi Suomessa. Sen sijaan esimerkiksi suomalaisen työnantajan Suomesta ulkomaille lähettämälle työntekijälle karttuu eläkettä Suomen lainsäädännön perusteella ja hänen työansionsa ovat saatavilla työeläkejärjestelmän rekistereistä, joten tällaisessa tilanteessa työkyvyttömyyseläkkeen saajan ei tarvitsisi itse ilmoittaa työansioistaan eläkelaitokselle. Jos ulkomailla työskentelevä työkyvyttömyyseläkkeen saaja ei ilmoittaisi eläkelaitokselle ulkomailta saaduista työansioistaan ja eläkelaitoksella olisi syytä epäillä, että hän kuitenkin työskentelee, työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen voitaisiin keskeyttää 113 §:n 2 momentissa säädetyin edellytyksin.
47 §. Työansioiden vaikutus työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään. Voimassa olevassa pykälässä säädetään työkyvyttömyyseläkeoikeuden tarkistamisesta. Tätä koskevat säännökset ehdotetaan poistettaviksi tarpeettomina, ja pykälässä säädettäisiin jatkossa työansioiden vaikutuksesta työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään. Pykälän otsikoksi muutettaisiin, sen uuden sisällön mukaisesti, “Työansioiden vaikutus työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään”. Muutetussa pykälässä säädettäisiin niistä rajoista, joiden ylittyessä työansioilla olisi vaikutusta maksettavan työkyvyttömyyseläkkeen määrään. Lisäksi pykälässä säädettäisiin 47 a §:n mukaisessa yhteensovituksessa huomioon otettavista työansioista.
Voimassa olevan pykälän mukaan työkyvyn muuttumista tai palautumista arvioitaessa otetaan huomioon työntekijän työansioissa tapahtuneet muutokset. Työntekijällä ei ole oikeutta täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen aikana, jolloin hänen työansionsa ovat enemmän kuin 40 prosenttia työkyvyttömyyden alkamista edeltävästä vakiintuneesta keskiansiosta, eikä osatyökyvyttömyyseläkkeeseen aikana, jolloin hänen työansionsa ovat enemmän kuin 60 prosenttia mainitusta keskiansiosta. Säännökset työkyvyttömyyseläkeoikeuden tarkistamisesta korvattaisiin uusilla säännöksillä työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamisesta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin se pääperiaate, että työkyvyttömyyseläkkeen saajan työansiot vähentäisivät maksettavan työkyvyttömyyseläkkeen määrää, jos työansiot ylittävät sekä kalenterikuukausikohtaisen suojaosan että kalenterivuosikohtaisen jouston määrän. Työntekijä voisi siten ansaita kalenterikuukaudessa aina suojaosan verran työansioita ilman vaikutusta työkyvyttömyyseläkkeen määrään. Lisäksi työntekijä voisi ansaita kalenterivuoden aikana jouston määrän verran työansioita ilman vaikutusta työkyvyttömyyseläkkeen määrään. Kun sekä suojaosa että jouston määrä ylittyisivät, tehtäisiin työkyvyttömyyseläkkeeseen vähennys jäljempänä 47 a §:ssä säädetyllä tavalla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen suojaosasta. Suojaosa olisi täydessä työkyvyttömyyseläkkeessä 40 prosenttia ja osatyökyvyttömyyseläkkeessä 60 prosenttia eläkkeensaajan työkyvyttömyyden alkamista edeltävästä vakiintuneesta keskiansiosta. Lähtökohtaisesti vakiintuneena keskiansiona pidettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen tulevan ajan ansiota. Jos näin laskettu suojaosa jäisi alle takuueläkkeestä annetun lain (703/2010) 8 §:n 1 momentin mukaisen täysimääräisen takuueläkkeen määrän, suojaosa olisi kuitenkin täysimääräisen takuueläkkeen suuruinen. Työkyvyttömyyseläkkeen suojaosa olisi kalenterikuukausikohtainen, ja kunakin kalenterikuukautena maksettuja työansioita verrattaisiin suojaosaan. Jos eläkkeensaajan kalenterikuukauden työansiot olisivat enintään suojaosan suuruiset, ne eivät vaikuttaisi työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettävän myös suojaosan korottamisesta. Henkilön suojaosaan tehtäisiin 81 §:ssä säädettyä vastaava kertakorotus samasta ajankohdasta kuin työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus ja samalla korotusprosentilla, jolla työkyvyttömyyseläkettä korotetaan. Suojaosan korotus tulisi näin ollen, 81 §:ssä säädettyä ajankohtaa noudattaen, tehtäväksi sen kalenterivuoden alusta, johon mennessä työkyvyttömyyseläkkeen alkamisesta on kulunut viisi täyttä kalenterivuotta. Korotusprosentti on 81 §:n mukaan 25, jos henkilö on korotusvuoden alussa enintään 31-vuotias. Tätä vanhemmilla työkyvyttömyyseläkkeen saajilla korotusprosentti pienenee 81 §:n mukaan 1 prosenttiyksiköllä kutakin seuraavaa ikävuotta kohden eikä korotusta tehdä 56 vuotta täyttäneelle. Suojaosan korotuksen tarkoituksena olisi parantaa erityisesti nuorena työkyvyttömäksi tulleiden henkilöiden mahdollisuutta hyötyä palkkakehityksestä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin jouston määrästä. Työkyvyttömyyseläkkeen jouston määrä olisi kalenterivuosikohtainen, ja se olisi yhtä suuri kuin työkyvyttömyyseläkkeen suojaosa kerrottuna kahdella. Työkyvyttömyyseläkkeen saaja voisi ansaita kalenterikuukausikohtaisen suojaosan lisäksi kalenterivuoden aikana jouston määrän verran työansioita ilman että ne vaikuttaisivat työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään.
Lisäksi pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että työkyvyttömyyseläkkeen alkaessa jouston määrä vastaisi pääsääntöisesti kalenterivuosikohtaista jouston määrää. Tämä tarkoittaisi sitä, että riippumatta siitä, missä vaiheessa kalenterivuotta täysi tai osatyökyvyttömyyseläke alkaisi, jouston määrä olisi eläkkeen alkaessa kalenterivuosikohtainen jouston määrä. Myös esimerkiksi silloin, kun osatyökyvyttömyyseläke alkaisi kesken kalenterivuoden täyden työkyvyttömyyseläkkeen muututtua ehdotetun 48 §:n 1 momentin mukaisesti osatyökyvyttömyyseläkkeeksi, jouston määrä vastaisi osatyökyvyttömyyseläkkeen kalenterivuosikohtaista jouston määrää. Samaa periaatetta sovellettaisiin luonnollisesti myös siinä tapauksessa, että osatyökyvyttömyyseläkkeen saajalle kesken kalenterivuoden myönnettäisiin täysi työkyvyttömyyseläke: täyden työkyvyttömyyseläkkeen alkaessa jouston määrä vastaisi täyden työkyvyttömyyseläkkeen kalenterivuosikohtaista jouston määrää. Osatyökyvyttömyyseläkkeen ei kuitenkaan katsottaisi säännöksen tarkoittamalla tavalla alkavan silloin, kun ammatillisen kuntoutuksen ajalta myönnetty täysi työkyvyttömyyseläke päättyisi ja henkilölle heti ammatillisen kuntoutuksen päättymistä seuraavan kuukauden alusta lukien myönnettäisiin jälleen osatyökyvyttömyyseläke, jota hän olisi saanut jo ennen ammatillista kuntoutusta. Tällöin jouston määrässä huomioitaisiin jouston aiempi mahdollinen vähentyminen saman kalenterivuoden aikana. Poikkeuksen momentin mukaiseen pääsääntöön muodostaisivat tilanteet, joissa täysi työkyvyttömyyseläke myönnetään niin, että se jatkuu välittömästi aiemman täyden työkyvyttömyyseläkkeen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta tai osatyökyvyttömyyseläke myönnetään niin, että se jatkuu välittömästi aiemman osatyökyvyttömyyseläkkeen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta. Näissä tilanteissa jousto määräytyisi samoin kuin silloin, jos eläke olisi myönnetty yhtäjaksoisesti. Tämä tarkoittaisi sitä, että jos täysi työkyvyttömyyseläke alkaisi välittömästi edeltävän täyden työkyvyttömyyseläkejakson päättymistä seuraavan kuukauden alusta tai osatyökyvyttömyyseläke alkaisi välittömästi edeltävän osatyökyvyttömyyseläkejakson päättymistä seuraavan kuukauden alusta, joustoa olisi uuden eläkejakson alkaessa jäljellä sama määrä, joka sitä oli jäljellä edeltävän eläkejakson päättyessä. Joustoon aiemmin saman kalenterivuoden aikana kohdistuneiden, mahdollisten vähennysten vaikutus ei siis näissä tilanteissa poistuisi. Ehdotettujen säännösten tarkoituksena on, että jouston soveltaminen olisi yksinkertaista ja ennakoitavaa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen piiriin kuuluvista työansioista. Yhteensovituksessa otettaisiin huomioon työkyvyttömyyseläkkeen saajalle vahvistetut yrittäjän eläkelain (1272/2006) ja maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) mukaiset työtulot sekä muiden työeläkelakien mukaiset työansiot. Muiden työeläkelakien mukaisilla työansioilla tarkoitettaisiin tämän lain, merimieseläkelain (1290/2006) ja julkisten alojen eläkelain (81/2016) mukaisia työansioita. Omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) perusteella maksettavaa hoitopalkkiota ja julkisten alojen eläkelain (81/2016) 85 §:n 1 momentissa mainittuja Kevan jäsenyhteisön luottamushenkilön työansioita ei kuitenkaan otettaisi huomioon työkyvyttömyyseläkkeen saajan työansiona, vaikka niiden perusteella karttuukin eläkettä julkisten alojen eläkelain mukaan.
Vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan omaishoitajien työkyvyttömyyseläkkeen aikana saamien hoitopalkkioiden huomioimisessa on käytetty tapauskohtaista harkintaa, ja hoitopalkkio on voitu jättää huomioimatta arvioitaessa, täyttyvätkö työkyvyttömyyseläkkeen lepäämään jättämisen edellytykset. Omaishoidossa ei ole kyse ansiotarkoituksessa tehtävästä työstä, vaan iäkkään, vammaisen tai sairaan henkilön hoitamisesta omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta. Tästä syystä sekä käytäntöjen yhtenäistämiseksi säädettäisiin jatkossa, että omaishoitajan hoitopalkkio ei vaikuttaisi työkyvyttömyyseläkkeen saajalle maksettavan työkyvyttömyyseläkkeen määrään.
Pykälän 4 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksessa ei otettaisi huomioon myöskään julkisten alojen eläkelain 85 §:n 1 momentissa mainittuja Kevan jäsenyhteisön luottamushenkilön luottamustoimen perusteella saamia työansioita. Julkisten alojen eläkelain 85 §:n 1 momentin mukaan Kevan jäsenyhteisön luottamushenkilön työansiona pidetään ansionmenetyksen korvauksia ja määräajalta maksettuja erillisiä palkkioita. Nämä työansiot ovat työeläkevakuutettavia. Työeläkevakuutettavien työansioiden ohella luottamustoimen perusteella voidaan maksaa myös sellaisia palkkioita, jotka eivät ole työeläkevakuutettavia. Viimeksi mainitut sulkeutuvat tällä perusteella pois työeläkelakien mukaisessa yhteensovituksessa huomioon otettavista työansioista. Määräajalta maksettu palkkio voi olla esimerkiksi kuukausi- tai vuosipalkkio. Kevan jäsenyhteisöjä ovat Kevasta annetun lain (66/2016) 3 §:n 1 momentin mukaan kunnat, kuntayhtymät, hyvinvointialueet, hyvinvointiyhtymät, Keva, Kuntien takauskeskus sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT. Näiden lisäksi Kevan jäsenyhteisöksi voivat Kevasta annetun lain mukaan liittyä lain 3 §:n 2 momentissa määritellyt Kevan jäsenyhteisöistä muodostuvat tai niiden määräysvallassa olevat yhteisöt. Tarkoituksena on, että yhteensovitettavaa eläkettä saava henkilö voi toimia tarkoitetussa luottamustoimessa ilman huolta siitä, että sen perusteella maksetut työansiot vaikuttavat hänen eläkkeensä määrään tai eläkeoikeuteen. Valtaosa tarkoitetuista luottamustoimista olisi sivutoimisia. Tarkoitettuja luottamustoimia olisivat muun muassa kunnanvaltuuston ja hyvinvointialueen valtuuston luottamustoimet, jotka antavat henkilölle mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa alueelliseen demokraattiseen päätöksentekoon. Muiden Kevan jäsenyhteisöjen kuin kuntien, kuntayhtymien, hyvinvointialueiden ja hyvinvointiyhtymien luottamustoimissa toimivien henkilöiden määrä on vähäinen. Myös näillä luottamustoimilla voidaan katsoa olevan yhteiskunnallista merkitystä. Tulorekisterissä on mahdollista tunnistaa Kevan jäsenyhteisöjen luottamustoimista maksamat työansiot, mitä säännöksen soveltamiskelpoisuus osana ehdotettavaa mallia käytännössä edellyttää. Tämän tarkempaa perustaa erottelulle esimerkiksi työansion maksajan mukaan ei ole käytettävissä eikä sitä tässä yhteydessä ole pidettävä myöskään välttämättömänä. Luottamustoimesta maksettavan työansion määrä voi yksittäisissä tapauksissa nousta tavanomaista korkeammaksi, mutta kyseiset tilanteet voidaan arvioida harvinaisiksi. Huomioimatta jätettävän työansion määrää ei säännöksessä rajattaisi, jotta sääntely pysyisi helposti sovellettavana.
Pykälän 4 momentin nojalla työansioiden ja työkyvyttömyyseläkkeen yhteensovitus ulotettaisiin koskemaan myös ulkomailta saatuja työansioita. Oikeusperustana toisissa EU/ETA-maissa ja Sveitsissä työskentelystä saatujen työansioiden huomioimiseksi on sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (jäljempänä EU:n sosiaaliturvan perusasetus) 5 artikla, joka koskee etuuksien, tulojen, tosiseikkojen tai tapahtumien rinnastamista. Jos sosiaaliturvaetuuksilla ja tuloilla on tiettyjä oikeusvaikutuksia yhden EU-maan lainsäädännön mukaan, toisen EU-maan lainsäädännön perusteella saadut vastaavat etuudet tai tulot otetaan säännöksiä sovellettaessa vastaavasti huomioon. Eläkkeiden osalta on EU:n sosiaaliturvan perusasetuksen 53 artiklan 3 kohdan a alakohdassa lisäksi todettu, että ulkomaisten etuuksien ja tulojen huomioon ottaminen edellyttää, että siitä on säädetty kansallisessa lainsäädännössä. Ison-Britannian osalta vastaava säännös tosiseikkojen ja tapahtumien rinnastamisesta kaikkien sosiaaliturvaetuuksien osalta on Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan välisen kauppa- ja yhteistyösopimuksen sosiaaliturvan yhteensovittamista koskevan pöytäkirjan 6 artiklassa. Säännös ulkomailta saatujen työansioiden huomioimisesta koskisi lisäksi työskentelyä maissa, joiden kanssa Suomi on solminut kahdenvälisen sosiaaliturvasopimuksen sekä työskentelyä sopimuksettomissa maissa. Säännöksen tavoitteena on kohdella henkilöitä yhdenvertaisesti riippumatta siitä, missä työtä tehdään ja mistä maasta työansiot tulevat. Tiedon eläkkeensaajan ulkomailta saamista työansioista työeläkelaitos saisi henkilöltä itseltään hänelle säädettävän ilmoitusvelvollisuuden perusteella. Ilmoitusvelvollisuus ulkomailta saaduista työansioista olisi tarpeen, koska näitä tietoja ei sisälly tulorekisteriin tai muihin eläkejärjestelmän rekistereihin.
EU:n sosiaaliturvan perusasetus edellyttää, että yhteensovitettaessa samaa ansiotuloa kahdessa tai useammassa EU-maassa kyseistä tuloa ei tule ottaa huomioon kahteen kertaan eläkettä vähentävänä. Tämä periaate todetaan EU:n sosiaaliturvan perusasetuksen 55 artiklassa, joka rajoittaa sitä, miten EU-maan kansallisessa lainsäädännössä olevia säännöksiä tulojen tai etuuksien yhteensovittamisesta voidaan soveltaa suhteessa eläkkeisiin. Artiklan 55 säännös edellyttää, että jos sama tulo otetaan huomioon kahdessa tai useammassa EU-asetuksen mukaisessa eläkkeessä, tulosta voidaan kussakin ottaa huomioon osuus, joka saadaan jakamalla tulo niiden etuuksien lukumäärällä, joihin tulo vaikuttaa (ns. itsenäinen eläke eli kansallinen eläke) taikka joka vastaa vakuutuskausien suhdetta (pro rata -eläke eli suhteellinen eläke).
Edellä esitetyt EU:n sosiaaliturva-asetusten säännökset rajoittavat näin ollen työeläkelakien mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen saajan ulkomailta saaman työansion kahden- tai useampikertaista huomioon ottamista. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos useampi EU-maa vähentää saman työansion henkilön työkyvyttömyysetuudesta, työansiosta voidaan Suomen työeläkkeessä ottaa huomioon se suhteellinen osuus, joka saadaan jakamalla työansio niiden maiden lukumäärällä, jotka ottavat sen etuudessaan huomioon. Jos esimerkiksi Suomen lisäksi Viro ottaisi saman työansion huomioon oman työkyvyttömyysetuutensa yhteensovittamisessa, työansio tulisi molemmissa maissa jakaa kahdella ennen sen huomioimista yhteensovituksessa, Suomessa tehtävässä työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksessa huomioitaisiin tässä tapauksessa puolet työansiosta.
Pykälän 5 momentissa ehdotetaan säädettävän siitä, että työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksessa ei otettaisi huomioon työntekijälle myönnetyn ensimmäisen työkyvyttömyyseläkkeen alkamiskuukauden ja tätä seuraavan kalenterikuukauden aikana maksettuja työansioita. Saman säännöksen mukaan työkyvyttömyyseläkkeen alkamiskuukauden ja tätä seuraavan kalenterikuukauden aikana maksettuja työansioita ei otettaisi huomioon myöskään silloin, kun työntekijälle myönnetään aiemman työkyvyttömyyseläkkeen päättymisen jälkeen uusi työkyvyttömyyseläke, johon ei sovelleta, mitä 80 §:n 2 momentissa säädetään eläkkeen määräytymisestä entisin perustein. On yleistä, että henkilölle ehdotetun säännöksen tarkoittamina kalenterikuukausina maksetaan työkyvyttömyyden alkamista edeltäneeseen työskentelyyn perustuvia suorituksia, esimerkiksi loppupalkkaa ja lomakorvauksia. Koska kyseiset suoritukset käytännössä perustuvat henkilön työkyvyttömyyden alkamista edeltäneeseen tilanteeseen, joka on työkyvyttömyyden alkamisen myötä muuttunut, katsotaan perustelluksi ja kohtuulliseksi sulkea näinä molempina kalenterikuukausina maksetut työansiot erityissäännöksellä yhteensovituksen ulkopuolelle. Ilman ehdotettua erityissäännöstä saattaisi melko usein esiintyä tilanteita, joissa jousto tulisi kokonaan tai ainakin merkittävältä osin käytetyksi eläkkeen alkamiskuukautena ja tätä seuraavana kalenterikuukautena. Työkyvyttömyyseläkkeen alkamiskuukauden ja tätä seuraavan kalenterikuukauden aikana maksetut työansiot jäisivät säännöksen mukaan yhteensovituksen ulkopuolelle myös silloin, kun työntekijälle myönnetään aiemman työkyvyttömyyseläkkeen päättymisen jälkeen uusi työkyvyttömyyseläke uusin perustein eli työkyvyttömyyseläke, johon ei sovelleta, mitä 80 §:n 2 momentissa säädetään eläkkeen määräytymisestä entisin perustein. Jos taas henkilön myöhempi eläkejakso määräytyisi 80 §:n 2 momentin mukaisesti entisin perustein, säännöksen tarkoittama poikkeus ei soveltuisi, vaan myöhemmän eläkejakson alkamiskuukauden ja tätä seuraavan kuukauden työansiot kuuluisivat tavanomaiseen tapaan yhteensovituksen piiriin.
47 a §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta. Yhteensovituksessa huomioitavista työansioista säädettäisiin ehdotetussa 47 §:ssä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin 47 §:ää tarkentavasti siitä, että suojaosan ylittävät työansiot vähennettäisiin joustosta. Lisäksi säädettäisiin siitä, miten suojaosan ja jouston määrän ylittävät työansiot vähentäisivät maksettavan työkyvyttömyyseläkkeen määrää. Työansiot vähentäisivät maksettavaa työkyvyttömyyseläkettä, jos ne ylittävät kalenterikuukausikohtaisen suojaosan ja kalenterivuoden jousto on jo käytetty. Yhteensovitusta tehtäessä työkyvyttömyyseläkkeen saajan kuukausityöansioita verrattaisiin ensin suojaosaan. Jos työkyvyttömyyseläkkeen saajan kalenterikuukauden työansiot ylittäisivät kalenterikuukausikohtaisen suojaosan määrän, suojaosan ylityksen osuus vähennettäisiin kalenterivuosikohtaisesta jouston määrästä. Kunakin kalenterikuukautena joustoa olisi käytettävissä sen verran kuin sitä olisi jäljellä sen jälkeen, kun jouston kalenterivuosikohtaisesta määrästä olisi tehty saman kalenterivuoden aiempien kalenterikuukausien mahdolliset vähennykset. Niin kauan kuin joustoa olisi kalenterivuoden aikana jäljellä, kuukausittaisen suojaosuuden ylitykset vähentäisivät ainoastaan jäljellä olevan jouston määrää. Jos kuukausityöansiot ylittäisivät sekä kalenterikuukausikohtaisen suojaosan että käytettävissä olevan jouston määrän, jouston ylittävä osuus vähennettäisiin ylitystä seuraavan toisen kalenterikuukauden työkyvyttömyyseläkkeestä. Toisin kuin nykyisin, työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittaminen ei siis tapahtuisi siten, että eläkkeen maksaminen keskeytettäisiin kokonaan, vaan eläkkeestä vähennettäisiin vain se euromääräinen osuus, jolla työansiot ylittäisivät suojaosan ja jouston. Eläkelaitoksella on näitä säännöksiä toimeenpannessaan velvollisuus valvoa työansioita kuukausitasolla.
Sitä kalenterikuukautta, jona huomioon otettavat työansiot ylittävät sekä suojaosan että käytettävissä olevan jouston määrän, nimitettäisiin ylityskuukaudeksi. Ylitystä seuraavaa toista kalenterikuukautta, jona maksettavasta työkyvyttömyyseläkkeestä säädetty vähennys tehtäisiin, nimitettäisiin vähennyskuukaudeksi. Vähentämisen ajankohta määriteltäisiin näin, koska vähentämistä ei käytännössä ole mahdollista tehdä vielä sinä kalenterikuukautena maksettavaan eläkkeeseen, jona suojaosan ja jouston ylitys tapahtuu. Syynä tähän on se, että tiedot työansioista ovat käytettävissä viiveellä. Eläkelaitos saa tiedon palkansaajan työansioista työeläkejärjestelmän rekistereistä, joihin tiedot saadaan tulorekisteristä. Tulotietojärjestelmästä annetun lain (53/2018) 12 §:n mukaan tiedot tulorekisteriin on annettava pääsääntöisesti viimeistään viidentenä kalenteripäivänä maksupäivän jälkeen. Jos esimerkiksi huhtikuussa maksetut työansiot ylittäisivät sekä suojaosan ja käytettävissä olevan jouston määrän, ylityksen osuus vähennettäisiin kesäkuun työkyvyttömyyseläkkeestä. Vaikka jousto olisi kalenterivuosikohtainen, ylityskuukauden ja vähennyskuukauden ei tarvitsisi kuulua samaan kalenterivuoteen. Näin ollen esimerkiksi marraskuussa syntynyt ylityksen osuus vähennettäisiin seuraavan vuoden tammikuun eläkkeestä.
Jouston ylittävänä osuutena vähennettäväksi voisi tulla enintään se määrä, joka ylityskuukaudelle olisi myönnetty tämän lain mukaisena työkyvyttömyyseläkkeenä. Ylityskuukaudelle myönnetyllä eläkkeellä tarkoitettaisiin ylityskuukaudelle myönnetyn eläkkeen bruttomäärää ilman vähennyksiä eli ilman esimerkiksi ehdotetun joustomallin mukaista, aiemmalta kalenterikuukaudelta syntynyttä mahdollista vähennystä, jos sellainen kohdistuisi ylityskuukauden eläkkeeseen taikka ilman mahdollista ulosmittausta tai takaisinperintää, jos sellainen kohdistuisi ylityskuukauden eläkkeeseen. Ylityskuukaudelle myönnetyn eläkkeen määränä pidettäisiin sitä määrää, josta on vähennetty mahdolliset ensisijaiset etuudet.
Esimerkki työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta:
Työkyvyttömyyseläkkeen suojaosa on 1000 euroa kuukaudessa.
Jouston määrä on 2 x 1000 euroa eli 2000 euroa vuodessa.
Tammikuussa työntekijän työansiot ovat 2100 euroa. Suojaosan ylittävä osuus työansioista on 1100 euroa. Tämä määrä vähennetään jouston määrästä (2000-1100=900 euroa), joten helmikuussa joustoa on käytettävissä 900 euroa. Koska jouston määrä ei tammikuussa ylity, maaliskuun työkyvyttömyyseläkkeeseen ei tule vähennettävää.
Helmikuussa työntekijän työansiot ovat 2100 euroa. Suojaosan ylittävä osuus työansioista on 1100 euroa. Tämä määrä vähennetään jouston käytettävissä olevasta määrästä (900-1100=-200) Suojaosan ja jouston ylittävä osuus 200 euroa vähennetään huhtikuun työkyvyttömyyseläkkeestä.
Maaliskuussa joustoa ei ole enää käytettävissä. Maaliskuussa työntekijän työansiot ovat jälleen 2100 euroa. Suojaosan ylittävä osuus työansioista on 1100 euroa. Tämä määrä vähennetään kokonaisuudessaan toukokuun työkyvyttömyyseläkkeestä, koska joustoa ei enää ole käytettävissä. Jos maaliskuun työkyvyttömyyseläkkeen määrä olisi alle 1100 euroa, toukokuun työkyvyttömyyseläkkeestä vähennettäisiin kuitenkin vain maaliskuun työkyvyttömyyseläkkeen suuruinen määrä.
Pykälän 2 momentin mukaan työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta ei pääsääntöisesti tehtäisi ajalta, jolta työkyvyttömyyseläke on myönnetty takautuvasti. Tämä tarkoittaisi sitä, että tällaiselta kalenterikuukaudelta työansioita ei verrattaisi suojaosaan eikä tällaista kuukautta seuraavalle toiselle kalenterikuukaudelle kohdistuvaa vähennystä voisi syntyä. Mikäli ainoastaan osa eläkkeen myöntöjaksosta olisi takautuvaa aikaa, muulta kuin takautuvalta ajalta yhteensovitus tehtäisiin tavanomaiseen tapaan. Säännös olisi tarpeen, koska yhteensovituksen tekemistä takautuvalta ajalta olisi useimmissa tapauksissa pidettävä tarpeettoman monimutkaisena eikä eläkkeensaaja olisi voinut varautua yhteensovitukseen tai siitä syntyviin liikamaksuihin. Lisäksi takautuva työkyvyttömyyseläke voidaan laissa olevien regressisäännösten perusteella maksaa muulle saajataholle kuin eläkkeensaajalle itselleen siltä osin kuin se vastaa kyseisen muun tahon samalta ajalta maksaman etuuden tai palkan määrää. Regressisäännösten perusteella takautuvalta ajalta maksettava työkyvyttömyyseläke voidaan maksaa esimerkiksi työnantajalle sairausajan palkkaa vastaavalta osalta taikka työttömyyskassalle tai Kelalle sen maksamaa etuutta vastaavalta osalta. Voimassa olevan sääntelyn mukaan työeläke voidaan maksaa saman kuukauden muun etuuden korvaamiseksi tai esimerkiksi samalta ajalta maksetun sairausajan palkan korvaamiseksi työnantajalle. Näin voidaan monesti välttää etuudensaajaan kohdistuva erillinen takaisinperintä. Jos työkyvyttömyyseläke yhteensovitettaisiin työansioiden kanssa myös ajalta, jolta eläke on myönnetty takautuvasti, aiempien kalenterikuukausien työansiot vaikuttaisivat muulle taholle regressinä maksettavan työeläkkeen määrään, jolloin eläkkeen regressinä saava taho saisi nykylaissa säädettyä vähemmän korvausta ja regressinä saamatta jäänyt osuus perittäisiin lähtökohtaisesti takaisin etuudensaajalta. Koska regressimenettelyä ei ole tarkoitus muuttaa työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamista koskevien uusien säännösten vuoksi, työkyvyttömyyseläke ehdotetaan jätettäväksi yhteensovituksen ulkopuolelle ajalta, jolta se myönnetään takautuvasti. Lisäksi sääntelyn perusteena olisi se, että eläkkeensaaja ei ole voinut kohtuudella ennakoida työansioidensa vaikutusta eläkkeeseen silloin, kun työkyvyttömyyseläke myönnetään takautuvalle ajalle ilman että kyse on aiemmin myönnetyn eläkejakson välittömästä jatkosta. Takautuvalle ajalle myönnetty työkyvyttömyyseläke jäisi selvyyden vuoksi yhteensovituksen ulkopuolelle myös silloin, kun takautuvaan aikaan ei kohdistuisi regressivaatimuksia.
Pykälän 2 momenttia sovellettaessa takautuvana aikana pidettäisiin päätöksenantokuukautta sekä tätä välittömästi edeltäviä kalenterikuukausia. Jos työkyvyttömyyseläke myönnetään takautuvalle ajalle, työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus alkaisi siten vasta päätöksenantokuukautta seuraavana kalenterikuukautena. Päätöksenantokuukauden ja sitä edeltävien kalenterikuukausien työansioita ei yhteensovitettaisi eläkkeen kanssa, mikä tarkoittaa sitä, että työansioiden tarkastelu suhteessa suojaosaan ja joustoon alkaisi vasta päätöksenantokuukautta seuraavan kuukauden osalta. Regressitilanteissa vielä päätöksenantokuukautta seuraavaan kalenterikuukauteen voi kohdistua regressiä. Kyseisen kuukauden työkyvyttömyyseläkettä ja työansioita koskevalla yhteensovituksella ei kuitenkaan olisi vaikutusta regressiin, koska yhteensovituksesta ei voi aiheutua vähennystä saman kalenterikuukauden eläkkeeseen. Takautuvissa myönnöissä mahdollinen vähennys voisi kohdistua aikaisintaan päätöksenantokuukautta seuraavaa kuukautta seuraavan toisen kuukauden eläkkeeseen.
Pääsäännöstä poiketen yhteensovitus tehtäisiin kuitenkin, jos täysi työkyvyttömyyseläke myönnetään takautuvasti välittömästi aiemman täyden työkyvyttömyyseläkkeen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta tai jos osatyökyvyttömyyseläke myönnetään takautuvasti välittömästi aiemman osatyökyvyttömyyseläkkeen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta. Näissä tilanteissa yhteensovitus siis tehtäisiin samalla tavalla kuin silloin, kun työkyvyttömyyseläke olisi alun perin myönnetty yhtäjaksoisesti. Tarkoitetuissa tilanteissa uuden eläkejakson alkaminen merkitsee aiemman vastaavan eläkejakson välitöntä jatkumista, mikä eläkehakemuksen perusteella on ollut eläkkeensaajan ennakoitavissa. Tämän vuoksi ei ole pidettävä kohtuuttomana, että myöhemmän eläkejakson työansiot huomioidaan yhteensovituksessa alusta alkaen, vaikka päätös annettaisiin osittain takautuvasti. Jos henkilölle olisi tällaisessa tilanteessa samalta ajalta maksettu muuta etuutta (esimerkiksi ansiopäivärahaa), sen maksajalle maksettaisiin regressinä takautuvasta työkyvyttömyyseläkkeestä enintään se määrä, joka siitä jäisi maksettavaksi työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen jälkeen. Näissä tilanteissa regressisaajalle maksettava suoritus voisi poikkeuksellisesti olla määrältään pienempi kuin muissa tilanteissa, joissa työkyvyttömyyseläke olisi myönnetty takautuvalle ajalle eikä työansioita pääsäännön mukaisesti sovitettaisi yhteen työkyvyttömyyseläkkeen kanssa.
Pykälän 2 momentissa tarkoitetusta työkyvyttömyyseläkkeen takautuvasta myöntämisestä ei olisi kysymys silloin, jos työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen keskeytettäisiin ja keskeytetty työkyvyttömyyseläke palautettaisiin myöhemmin takautuvasti maksuun.
Pykälän 3 momentin mukaan työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta ei tehtäisi kalenterikuukaudelta, johon sisältyvälle ajanjaksolle eläkkeensaajalle on myönnetty kuntoutuskorotus taikka Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) mukainen eläkkeensaajan kuntoutusraha ammatillisen kuntoutuksen perusteella. Säännös tarkoittaisi sitä, että tällaiselta kalenterikuukaudelta työansioita ei verrattaisi suojaosaan eikä tällaista kuukautta seuraavalle toiselle kalenterikuukaudelle kohdistuvaa vähennystä voisi syntyä. Sääntelyn tavoitteena on kannustaa työkyvyttömyyseläkkeen saajia ammatilliseen kuntoutukseen sekä mahdollistaa heille työnteon kokeileminen ammatillisen kuntoutuksen aikana kuntoutukseen liittyvien vaatimusten ja tarpeiden sekä omien voimavarojen mukaan ilman työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta johtuvia rajoituksia. Kuntoutuskorotus, samoin kuin Kelan maksama eläkkeensaajan kuntoutusraha, voidaan maksaa ainoastaan kuntoutuksen kestoajalta. Momentissa yhteensovituksen tekemisen osalta säädettävä poikkeus liittyisi siten aina aktiivisen kuntoutuksen jaksoihin. Yhteensovitusta ei tehtäisi, jos kalenterikuukaudelle sijoittuisi ajanjakso, jolta mainittua ammatillisen kuntoutuksen perusteella maksettavaa etuutta olisi myönnetty. Yhteensovituksen tekemisen estäisi näin ollen myös se, että tarkoitettu etuus olisi myönnetty osalta kalenterikuukautta, jopa vain yhdeltä päivältäkin. Kelan maksaman eläkkeensaajan kuntoutusrahan osalta poikkeus rajattaisiin, säännöksen tavoite huomioon ottaen, koskemaan ainoastaan ammatillisen kuntoutuksen perusteella myönnettyä eläkkeensaajan kuntoutusrahaa. Yhteensovitus tehtäisiin siten tavanomaiseen tapaan, jos eläkkeensaajan kuntoutusraha olisi myönnetty muun kuin ammatillisen kuntoutuksen perusteella.
Sekä työeläkelaitoksen että Kelan maksama työkyvyttömyyseläke voi tällä hetkellä jäädä työansioiden perusteella lepäämään ammatillisen kuntoutuksen ajalta. Pykälän 3 momenttiin ehdotettu säännös siitä, että yhteensovitusta ei tehtäisi ajanjaksolta. jolta työeläkelaitos tai Kela on ammatillisen kuntoutuksen perusteella myöntänyt kuntoutusetuuden, merkitsisi näin ollen muutosta työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamiseen ammatillisen kuntoutuksen aikana. Työkyvyttömyyseläkkeen saaja voisi jatkossa kuntoutuskorotusta tai ammatillisen kuntoutuksen perusteella myönnettyä eläkkeensaajan kuntoutusrahaa saadessaan työskennellä ilman työansioiden määrää koskevia rajoituksia. Kun ehdotetun mallin mukaista yhteensovitusta ei tehtäisi, tältä ajalta ei syntyisi myöskään yhteensovitukseen perustuvia vähennyksiä, jotka ehdotetun mallin mukaan muutoin kohdistuisivat tulevilta kalenterikuukausilta maksettavaan eläkkeeseen. Jos eläkkeensaaja saa palkkaa samalta ajalta, jolta hänellä on oikeus kuntoutuskorotukseen, työkyvyttömyyseläke ja siihen liittyvä kuntoutuskorotus maksetaan 117 §:n 4 momentin mukaan hakemuksesta työnantajalle enintään samalta ajalta maksetun palkan määräisenä. Ammatillisen kuntoutuksen aikana kyse voi olla esimerkiksi palkallisesta työkokeilusta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, miten työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta aiheutuva vähennys kohdistettaisiin tämän lain mukaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Vähennys tehtäisiin tämän lain mukaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä siinä suhteessa kuin se on työeläkelakien mukaisesta yhteenlasketusta työkyvyttömyyseläkkeestä. Lisäksi momentissa säädettäisiin, että vähennys tehdään ennen kuin eläke voidaan maksaa 123 §:n 1 momentin 2, 3, 9 ja 11–15 kohdan mukaisesti. Viimeksi mainitun säännöksen tarkoituksena olisi selkeyttää eläkkeen maksamista koskevien eri säännösten suhdetta.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin pykälän 1 momentissa tarkoitetun vähennyksen tekemisestä tilanteissa, joissa työntekijä ei säädettynä vähennyskuukautena saa työkyvyttömyyseläkettä tai sen kyseisenä kuukautena maksettava määrä ei riitä koko vähennyksen tekemiseen. Vähennyksen tekeminen estyisi kokonaan esimerkiksi silloin, kun työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen olisi päättynyt tai keskeytynyt. Jos taas eläkkeen määrä olisi ylityskuukauden ja vähennyskuukauden välissä pienentynyt, olisi mahdollista, että vähennys voitaisiin tehdä vähennyskuukautena maksettavasta eläkkeestä vain osittain. Siltä osin kuin vähennyskuukaudelta maksettavan eläkkeen määrä ei riittäisi vähennyksen tekemiseen, ylityksen osuus perittäisiin takaisin tavallisen takaisinperintämenettelyn mukaisesti. Takaisinperinnässä ei tällöin kuitenkaan sovellettaisi 126 §:n 2 momentissa säädettyä harkintaa. Tämän perusteena olisi muun muassa se, että näissä tilanteissa takaisinperintä korvaisi ehdotettuun yhteensovittamisen malliin kuuluvan vähennyksen, jonka tekemiseen ei liittyisi harkintaa. Momenttiin sisältyisi kuitenkin erityissäännös, jonka mukaan takaisinperinnästä luovuttaisiin, jos takaisinperittävä määrä olisi kokonaisuudessaan alle 150 euroa. Tilanteet, joissa takaisinperinnästä luovuttaisiin, sidottaisiin säännöksessä kiinteään euromääräiseen rajaan eikä niihin liittyisi eläkelaitoksen harkintaa. Säädettyyn rajaan ei sovellettaisi, mitä 96 §:ssä säädetään rahamäärien tarkistamisesta palkkakertoimella. Sääntelyn perusteena olisi se, että perinnästä aiheutuvien arvioitujen kustannusten voidaan kyseisissä tilanteissa olettaa ylittävän perittävän määrän, jolloin perintää ei voida pitää tarkoituksenmukaisena.
48 §. Työkyvyttömyyseläkeoikeuden muuttaminen. Pykälän nykyinen otsikko ”Työkyvyttömyyseläkkeen määrän muuttaminen” ehdotetaan muutettavaksi muotoon ”Työkyvyttömyyseläkeoikeuden muuttaminen”, jotta se vastaisi pykälän täydennettäväksi ehdotettavaa sisältöä. Pykälään lisättäisiin uusi 1–4 momentti, jolloin pykälän nykyinen 1 momentti siirtyisi 5 momentiksi ja nykyinen 2 momentti siirtyisi 6 momentiksi, sekä uusi 7 momentti.
Pykälän uudessa 1 momentissa säädettäisiin täyden työkyvyttömyyseläkkeen muuttamisesta osatyökyvyttömyyseläkkeeksi suojaosan yhtäjaksoisesti toistuvien ylitysten perusteella. Työntekijällä ei katsottaisi enää olevan oikeutta täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen, jos työntekijän työansiot ovat ylittäneet 47 §:n 2 momentin mukaisen täyden työkyvyttömyyseläkkeen suojaosan yhtäjaksoisesti 12 kalenterikuukauden ajalta. Tällöin täysi työkyvyttömyyseläke muutettaisiin suojaosan ylitysten perusteella osatyökyvyttömyyseläkkeeksi yhtäjaksoista 12 kalenterikuukauden ajanjaksoa seuraavan kalenterikuukauden alusta. Yhtäjaksoista 12 kalenterikuukautta kestävää suojaosan ylittämistä pidettäisiin osoituksena työkyvyn paranemisesta, eikä työkyvyttömyyseläkeoikeuden muuttaminen edellyttäisi muuta selvitystä työkyvystä eikä 35 §:n mukaista työkyvyn kokonaisarviointia.
Pykälän uuteen 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan pykälän 1 momentissa tarkoitettua yhtäjaksoista 12 kalenterikuukauden ajanjaksoa laskettaessa huomioon ei otettaisi niitä kalenterikuukausia, joilta yhteensovitusta ei 47 a §:n 2 tai 3 momentin nojalla tehdä. Yhtäjaksoisen 12 kalenterikuukauden ajanjakson laskenta alkaisi ehdotetun säännöksen mukaan uudelleen tällaisen kalenterikuukauden päättymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta. Säännös tarkoittaisi sitä, että kalenterikuukausi, jolta yhteensovitusta ei tehdä siitä syystä, että eläkejakso on myönnetty takautuvalle ajalle taikka siitä syystä, että eläkkeensaajalle on kalenterikuukauteen sisältyvälle ajanjaksolle myönnetty kuntoutuskorotus tai Kelan ammatillisen kuntoutuksen perusteella maksama eläkkeensaajan kuntoutusraha, ei voisi sisältyä pykälän 1 momentissa tarkoitettuun ajanjaksoon, jonka täyttymisen perusteella täysi työkyvyttömyyseläke muutettaisiin osatyökyvyttömyyseläkkeeksi. Tällainen kalenterikuukausi katkaisisi tarkoitetun ajanjakson laskemisen. Yhtäjaksoisen 12 kalenterikuukauden ajanjakson laskenta alkaisi näin ollen alusta sen kalenterikuukauden tai niiden peräkkäisten kalenterikuukausien jakson päätyttyä, jona yhteensovitusta ei ole 47 a §:n 2 tai 3 momentin nojalla tehty (esimerkiksi kuntoutuskorotuksen tai ammatillisen kuntoutuksen perusteella myönnetyn eläkkeensaajan kuntoutusrahan päättymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta). Ensimmäinen kalenterikuukausi, joka tämän jälkeen jälleen olisi yhteensovituksen piirissä ja jona suojaosa ylittyisi, muodostaisi suojaosan ylityksiä laskettaessa uuden laskentajakson ensimmäisen kalenterikuukauden, jolta suojaosa ylittyisi. On johdonmukaista, että sellaista kalenterikuukautta, jonka on säädetty jäävän yhteensovituksen ulkopuolelle, ei oteta huomioon myöskään laskettaessa niitä kalenterikuukausia, joina yhteensovitukseen liittyvä suojaosa ylittyy. Näiden kuukausien jättäminen suojaosan ylittymistä koskevan seurannan ulkopuolelle toteuttaa samoja tavoitteita, joiden vuoksi kyseiset kalenterikuukaudet on jätetty yhteensovituksen ulkopuolelle. Kun työkyvyttömyyseläke myönnetään takautuvalle ajalle eikä kyse ole aiemmin myönnetyn eläkejakson välittömästä jatkosta, eläkkeensaaja ei ole voinut ennakoida työansioidensa vaikutusta eläkkeeseen. Tämän vuoksi on perusteltua ja kohtuullista jättää tällainen kuukausi niin yhteensovituksen kuin suojaosan ylittymistä koskevan seurannan ulkopuolelle. Ammatillisen kuntoutuksen perusteella myönnetyn työeläkelaitoksen tai Kelan etuuden myöntöjaksot taas on suljettu pois yhteensovituksen piiristä työkyvyttömyyseläkkeen saajien ammatilliseen kuntoutukseen kannustamiseksi, jolloin ei ole perusteltua, että suojaosan mahdolliset ylitykset samalta ajalta voisivat vaikuttaa eläkeoikeuteen.
Pykälän uuden 3 momentin mukaan täyden työkyvyttömyyseläkkeen jatkuessa välittömästi aiemman täyden työkyvyttömyyseläkkeen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta, yhtäjaksoinen 12 kalenterikuukauden ajanjakso määräytyisi samoin kuin silloin, jos täysi työkyvyttömyyseläke olisi jatkunut yhtäjaksoisesti. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että 12 kalenterikuukauden yhtäjaksoisen ajanjakson laskentaa ei aloitettaisi alusta, jos työntekijälle myönnettäisiin täysi työkyvyttömyyseläke välittömästi aiemman täyden työkyvyttömyyseläkkeen päättymiskuukautta seuraavan kalenterikuukauden alusta lukien. Tällöin ajanjakson laskeminen jatkuisi katkeamatta.
Pykälän uudessa 4 momentissa säädettäisiin siitä, että jos täysi työkyvyttömyyseläke olisi edellä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla suojaosan toistuneiden ylitysten vuoksi muuttunut osatyökyvyttömyyseläkkeeksi ja työntekijä kuitenkin täyttäisi 35 §:n mukaiset täyden työkyvyttömyyseläkkeen saamisen edellytykset niin, että täysi työkyvyttömyyseläke myönnettäisiin takautuvasti aiemman täyden työkyvyttömyyseläkkeen päättymisestä lukien, yhtäjaksoisen 12 kalenterikuukauden ajanjakson määräytyminen alkaisi uudelleen täyden työkyvyttömyyseläkkeen alkamisesta. Säännös mahdollistaisi sen, että eläkkeen maksamista voitaisiin tällaisessa tilanteessa jatkaa täytenä työkyvyttömyyseläkkeenä.
Lisättävien uusien 1–4 momentin vuoksi pykälän nykyiset 1 ja 2 momentti siirtyisivät 5 ja 6 momentiksi. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti täyden työkyvyttömyyseläkkeen muuttamisesta osatyökyvyttömyyseläkkeeksi työkyvyn osittaisen palautumisen perusteella. Momenttia sovellettaisiin tilanteessa, jossa kokonaisharkinnan perusteella voitaisiin arvioida, että työntekijän työkyky on osittain palautunut eikä hän enää täytä täyden työkyvyttömyyseläkkeen saamisen edellytyksiä. Jotta täysi työkyvyttömyyseläke voitaisiin momentin perusteella muuttaa osatyökyvyttömyyseläkkeeksi, työansioita koskevan selvityksen lisäksi tarvittaisiin myös lääketieteellistä selvitystä työkyvyn muutoksesta. Momentti ei näin ollen voisi tulla sovellettavaksi pelkästään työansioiden muutosten perusteella. Pelkästään työansioiden perusteella täysi työkyvyttömyyseläke voitaisiin muuttaa osatyökyvyttömyyseläkkeeksi vain 1 momentissa säädetyt edellytykset täyttävissä tilanteissa. Pykälän 6 momentiksi siirtyisi nykyisin 2 momentissa oleva säännös osatyökyvyttömyyseläkkeen muuttamisesta täydeksi työkyvyttömyyseläkkeeksi. Myös tällöin edellytettäisiin lääketieteellistä selvitystä työkyvyn muutoksesta ja ratkaisu perustuisi eläkelaitoksen kokonaisharkintaan.
Pykälän uuteen 7 momenttiin siirrettäisiin nykyisen 47 §:n 1 momentin säännös, joka vastaavasti poistuisi 47 §:n 1 momentista. Säännöksen mukaan, jos työkyvyttömyyseläkkeen saajan työkyky muuttuu, oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen tarkistetaan työkyvyttömyyseläkkeen saajan hakemuksesta tai eläkelaitoksen aloitteesta. Säännös olisi edelleen tarpeen, jotta työkyvyttömyyseläkeoikeuden tarkistaminen olisi mahdollista myös silloin, kun henkilön työkyky on muuttunut, mutta työansioissa ei ole tapahtunut muutosta. Säännös koskisi sekä täyden että osatyökyvyttömyyseläkkeen saajaa.
49 §. Työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttaminen. Pykälässä säädetään työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttamisesta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttamisesta sen perusteella, että suojaosan ylitykset toistuvat 24 kalenterikuukauden ajan yhtäjaksoisesti. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi myös uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin ehdotetussa 3 momentissa tarkoitetun yhtäjaksoisen 24 kalenterikuukauden ajanjakson laskemisessa huomioimatta jätettävistä kalenterikuukausista sekä uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin tarkoitetun yhtäjaksoisen 24 kalenterikuukauden ajanjakson laskemisesta tilanteissa, joissa työkyvyttömyyseläke jatkuu välittömästi aiemman työkyvyttömyyseläkkeen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta.
Pykälän 1 momenttiin, jossa säädetään työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttamisesta työntekijän työkyvyn palautumisen perusteella, ei ehdoteta muutoksia. Momenttia sovellettaisiin edelleen tilanteissa, joissa kokonaisharkinnan perusteella voitaisiin arvioida, että työntekijän työkyky on palautunut eikä hän enää täytä työkyvyttömyyseläkkeen saamisen edellytyksiä. Näissä tilanteissa työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttaminen edellyttäisi työansioita koskevan selvityksen lisäksi myös lääketieteellistä selvitystä työkyvyn muuttumisesta. Momentti ei voisi tulla sovellettavaksi pelkästään työansioiden muutosten perusteella, toisin kuin pykälään ehdotettava uusi 3 momentti. Pykälän 2 momenttiin, jonka mukaan eläkettä voidaan työhön paluun tukemiseksi jatkaa osatyökyvyttömyyseläkkeen suuruisena kuntoutustukena vuotta lyhyemmältäkin ajalta, jos työkyvyttömyyseläke lakkautetaan tai kuntoutustuki päättyy, ei myöskään ehdoteta muutoksia. Pykälän 1 ja 2 momentti koskisivat edelleen sekä täyttä että osatyökyvyttömyyseläkettä.
Pykälään lisättävässä uudessa 3 momentissa säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttamisesta 47 §:n 2 momentin mukaisen suojaosan toistuvien ylitysten perusteella. Jos työkyvyttömyyseläkkeen saajan työansiot olisivat ylittäneet 47 §:n 2 momentin mukaan määräytyvän suojaosan yhtäjaksoisesti 24 kalenterikuukauden ajalta, työkyvyttömyyseläke lakkautettaisiin yhtäjaksoista 24 kalenterikuukauden ajanjaksoa seuraavan kalenterikuukauden alusta. Ehdotetun säännöksen nojalla työkyvyttömyyseläke lakkautettaisiin pelkästään suojaosan ylitysten perusteella. Säännös koskisi sekä täyttä että osatyökyvyttömyyseläkettä. Jos yhtäjaksoiset kuukausittaisen suojaosan ylitykset olisivat täyden työkyvyttömyyseläkkeen saajalla jatkuneet 12 kalenterikuukauden ajan, täysi työkyvyttömyyseläke muuttuisi ehdotetun 48 §:n 1 momentin mukaan osatyökyvyttömyyseläkkeeksi. Jos kuukausittaisen suojaosan ylitykset edelleen jatkuisivat yhtäjaksoisina välittömästi täyden työkyvyttömyyseläkkeen muututtua osatyökyvyttömyyseläkkeeksi, osatyökyvyttömyyseläke lakkautettaisiin täyden työkyvyttömyyseläkkeen osatyökyvyttömyyseläkkeeksi muuttamista seuraavien 12 kalenterikuukauden yhtäjaksoisten suojaosan ylitysten jälkeen. Muissa tilanteissa osatyökyvyttömyyseläkkeen saajan eläke lakkautettaisiin, kun suojaosan ylitykset olisivat jatkuneet yhtäjaksoisesti 24 kalenterikuukautta. Työkyvyttömyyseläke lakkautettaisiin mainittujen kalenterikuukausien täyttymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta.
Pykälän uuteen 4 momenttiin ehdotettu säännös vastaisi 48 §:n uuteen 2 momenttiin ehdotettavaa säännöstä, ja pykälän uuteen 5 momenttiin ehdotettu säännös vastaisi 48 §:n uuteen 3 momenttiin ehdotettavaa säännöstä. Mainitut lainkohdat koskisivat 48 §:ssä siinä tarkoitetun 12 kalenterikuukauden yhtäjaksoisen ajanjakson laskentaa, tässä pykälässä taas säädetyn 24 kalenterikuukauden yhtäjaksoisen ajanjakson laskentaa.
50 §. Työkyvyttömyyseläkkeen maksamisen keskeyttäminen. Pykälässä säädetään tilanteista, joissa työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen voidaan keskeyttää. Pykälän nykyisessä 1 kohdassa säädetään ansioiden tilapäisestä ylityksestä johtuvasta maksamisen keskeyttämisestä. Sen mukaan työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen voidaan keskeyttää, jos eläkkeensaaja on ansiotyössä ja tästä työstä saadut ansiot ovat tilapäisesti yli 60 prosenttia työkyvyttömyyden alkamista edeltävästä vakiintuneesta keskiansiosta. Kyseistä kohtaa ei ole sovellettu työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain (738/2009) voimassa ollessa. Kohta kumottaisiin, jolloin pykälän nykyiset 2–4 kohdat siirtyisivät 1–3 kohdiksi. Jatkossa työansiot yhteensovitettaisiin työkyvyttömyyseläkkeen kanssa siten kuin 47 ja 47 a §:ssä ehdotetaan säädettävän, eikä työkyvyttömyyseläkkeen maksamista keskeytettäisi työansioiden vuoksi. Eläkkeen maksaminen voitaisiin kuitenkin edelleen keskeyttää 113 §:n 2 momentissa säädetyin edellytyksin.
53 f §. Työuraeläkkeen ja työansioiden yhteensovitus. Voimassa olevassa pykälässä säädetään työuraeläkkeen lepäämään jättämisestä. Työuraeläkkeen lepäämään jättämistä koskevan säännöksen tilalle pykälään ehdotetaan otettavaksi säännökset työuraeläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta. Pykälän otsikko muutettaisiin vastaavasti. Työuraeläke yhteensovitettaisiin työansioiden kanssa vastaavasti kuin työkyvyttömyyseläke, minkä vuoksi säännöksessä viitattaisiin 47 §:n säännöksiin koskien työansioiden vaikutusta työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään sekä 47 a §:n säännöksiin työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta. Työuraeläkkeen suojaosa olisi kuitenkin aina takuueläkkeestä annetun lain mukaisen täysimääräisen takuueläkkeen suuruinen. Myös tällä hetkellä työuraeläkkeen lepäämään jättämisessä käytetään ansaintarajana täysimääräisen takuueläkkeen määrää. Työuraeläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskevaan päätökseen sekä työuraeläkkeen saajan oikeuteen saada tieto työuraeläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen perusteista sovellettaisiin, mitä 105 b §:ssä säädetään työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskevasta päätöksestä sekä eläkkeensaajan oikeudesta saada tieto kuukausittaisten yhteensovitusten perusteista. Työuraeläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen uudelleen ratkaisemiseen puolestaan sovellettaisiin, mitä 140 b §:ssä säädetään työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisesta. Työuraeläke ei lakkaisi suojaosan ylitysten perusteella, eivätkä pykälän lakiviittaukset tämän vuoksi kohdistuisi lainkohtiin, joissa säädetään työkyvyttömyyseläkkeen lakkaamisesta suojaosan ylitysten perusteella.
53 g §. Työuraeläkkeen takautuva tarkistaminen. Voimassa olevassa pykälässä säädetään, että työuraeläke voidaan jättää lepäämään enintään kahden vuoden ajalta takautuvasti. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska työuraeläkettä ei enää voisi jättää lepäämään.
105 b §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskeva päätös ja tieto yhteensovituksen perusteista. Pykälä olisi uusi. Siinä säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskevien päätösten antamisesta sekä eläkkeensaajan oikeudesta saada tieto yhteensovituksen perusteista kunkin kalenterikuukauden osalta. Pykälä olisi erityissäännös suhteessa 105 §:ään, joka koskee etuutta koskevan päätöksen antamista.
Eläkelaitos antaisi työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta päätöksen pääsääntöisesti kerran vuodessa. Oikeudesta hakea muutosta eläkelaitoksen tämän lain nojalla antamaan päätökseen säädetään 128 §:ssä, jonka mukaan muutosta haetaan työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalta ja edelleen vakuutusoikeudelta.
Ennen pykälässä tarkoitetun päätöksen antamista yhteensovitus tehtäisiin kultakin kalenterikuukaudelta alustavasti, minkä on käytännössä tarkoitus tapahtua automaattisin menettelyin. Kuukausittain tehtävässä alustavassa yhteensovituksessa kyse ei olisi asian käsittelyn päättävän ratkaisun tekemisestä, vaan tämä tapahtuisi vasta pykälässä tarkoitetulla päätöksellä. Kuukausittain tehtävä alustava yhteensovitus jäisi tämän vuoksi hallintolain automaattipäätöksiä koskevan sääntelyn ulkopuolelle eikä siihen samasta syystä sovellettaisi myöskään EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 22 artiklan mukaista automaattisia päätöksiä koskevaa kieltoa. Näin ollen ei olisi estettä tehdä tätä alustavaa yhteensovitusta automaattisesti.
Jos pykälässä tarkoitetut valituskelpoiset päätökset annettaisiin automaattisessa menettelyssä, kuten on käytännössä tarkoitus toimia, niiden antamiseen sovelletaan hallintolain (434/2003) sääntelyä asian automaattisesta ratkaisemisesta. Tällä perusteella on katsottava, että annettavat automaattiset päätökset perustuisivat EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 22 artiklan edellyttämällä tavalla jäsenvaltion lainsäädäntöön, jossa vahvistetaan myös asianmukaiset toimenpiteet rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien sekä oikeutettujen etujen suojaamiseksi. Koska yhteensovitukseen ei sisältyisi seikkoja, jotka edellyttäisivät tapauskohtaista harkintaa, ja yhteensovituksen tekemisestä ja sen lopputuloksesta olisi täsmällisesti säädetty laissa, automaattisen ratkaisemisen edellyttämät käsittelysäännöt olisi mahdollista rakentaa lainsäädännön pohjalta. Yhteensovitusta koskeva päätös olisi kaikilta osin valituskelpoinen ja muutoksenhaun seurauksena eläkelaitos tutkisi ensin, voiko se itse oikaista päätöksensä. Näiden seikkojen perusteella säädetty oikeussuojaedellytys sekä muut hallintolain edellytykset asian automaattiselle ratkaisemiselle täyttyisivät. Eläkelaitos voisi näin ollen antaa yhteensovittamista koskevan päätöksen automaattisesti, kunhan menettelyssä noudatettaisiin myös muita automaattiselle päätöksenteolle asetettuja edellytyksiä kuten esimerkiksi hallintolain vaatimusta siitä, että automaattisesta ratkaisemisesta ilmoitetaan asianosaiselle.
Se, että yhteensovitusta koskevien alustavien ratkaisujen tekemisessä ja valituskelpoisen päätöksen antamisessa voitaisiin hyödyntää automaatiota ja näin käytännössä pääosin toimittaisiin, ei kuitenkaan estä liittämästä käsittelyyn myös manuaalisia työvaiheita, kun tämä on tarpeen.
Ehdotetun päätöksentekomenettelyn perustuslainmukaisuutta arvioidaan esityksen jaksossa ” Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys”.
Pykälän 1 momenttiin sisältyvän pääsäännön mukaan yhteensovitusta koskeva päätös annettaisiin sille 12 kalenterikuukauden ajanjaksolle, jolle kalenterivuoden jouston ylittymisestä johtuvat vähennykset lain mukaan voivat kohdentua. Esimerkiksi vuoden 2028 jouston ylittymisestä johtuvat vähennykset voisivat kohdentua ajalle 1.3.2028 – 28.2.2029, jolle päätös annettaisiin. Tämän säännönmukaisen rytmin mukaisesti annettua päätöstä nimitettäisiin vuosipäätökseksi. Lisäksi pykälässä säädettäisiin poikkeuksista tähän pääsääntöön. Kyseisiin poikkeuksiin palataan alempana perusteluissa.
Vuosipäätös koskisi aina yhden ja saman kalenterivuoden jouston vaikutusta eläkkeeseen. Vuosipäätöksen antaminen edellyttäisi, että yhteensovitus on johtanut eläkkeen vähentämiseen sinä aikana, joka sisältyisi vuosipäätökseen. Tämä edellytys täyttyisi, jos eläkettä olisi tänä aikana vähennetty vähintään yhtenä kalenterikuukautena. Jos eläkettä ei olisi tänä aikana minään kalenterikuukautena vähennetty, eläkkeensaajalla ei olisi tältä ajalta oikeussuojan tarvetta eikä vuosipäätöstä annettaisi. Yhteensovitus jäisi tällöin tehdyn alustavan yhteensovituksen varaan. Se, että esimerkiksi vuoden 2028 jouston ylityksistä johtuvista vähennyksistä annettaisiin päätös ajalle 1.3.2028 – 28.2.2029, tarkoittaisi käytännössä sitä, että vuosipäätös jäsentyisi vähennyskuukausien mukaisesti. Vuosipäätöksen tulisi kuitenkin, ottaen huomioon myös hallintolain päätöksen perustelemiselle asettamat vaatimukset, kattaa myös tehtyjen vähennysten perusteet tänä aikana. Päätökseen tulisi näin ollen sisältyä ratkaisu sekä eläkkeeseen vähennyskuukausina tehdyistä vähennyksistä (ja eläkkeen maksetusta määrästä näinä kuukausina) että vähennysten määräytymisestä ylityskuukausilta.
Päätös yhteensovituksesta annettaisiin vuosipäätöksen mukaisesta ajanjaksosta poiketen ensinnäkin silloin, jos henkilön oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen päättyisi kesken kalenterivuoden. Näin voisi olla esimerkiksi kuntoutustuen päättyessä tai jos eläke lakkautettaisiin. Jos kalenterivuoden jousto olisi tätä ennen ylittynyt, päätös annettaisiin pykälän 1 momentin mukaan eläkeoikeuden päättymiseen saakka. Päätöksen antaminen edellyttäisi näin ollen myös tässä tilanteessa, että yhteensovitus on päätöksen ajalta johtanut eläkkeen vähentämiseen. Tarkoitetussa tilanteessa olisi tarpeetonta jäädä odottamaan vuosipäätöksen antamisajankohtaa yhteensovituksen ratkaisemiseksi.
Pykälän 2 momentin mukaan päätös yhteensovituksesta annettaisiin viivytyksettä myös siltä osin kuin se tarvittaisiin takaisinperinnän perustaksi silloin, kun vähennyskuukaudelta maksettava eläke ei riitä ylityskuukaudelta syntyneen vähennyksen tekemiseen. Tämän lain 126 §:n mukainen takaisinperintä edellyttää eläkkeen liikamaksun toteamista valituskelpoisella perustepäätöksellä, joka näin päästäisiin antamaan ilman viivytystä. Pykälän 2 momentin mukaan päätös yhteensovituksesta annettaisiin viivytyksettä myös siinä tapauksessa, että yhteensovitus ratkaistaisiin sillä uudelleen 140 b §:n mukaisesti eli sen vuoksi, että samalta kalenterikuukaudelta aiemmin tehty yhteensovitus on perustunut virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen tai on ilmeisesti lain vastainen. Myös näissä tilanteissa olisi perusteltua, että yhteensovituksesta voitaisiin antaa uusi päätös heti. Ehdotetun 140 b §:n mukaan yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisesta annettaisiin päätös edellyttäen, että asian uudelleen ratkaiseminen vaikuttaa eläkkeen maksettavaan määrään. Ajalta, jolta yhteensovituksesta annettaisiin pykälän 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa päätös ennen 1 momentissa tarkoitetun päätöksen antamista, yhteensovitusta ei hallintopäätöksiä koskevien yleisten periaatteiden mukaan ratkaistaisi samalta ajalta uudelleen 1 momentin mukaisella vuosipäätöksellä tai eläkeoikeuden päättymiseen saakka annettavalla vastaavalla päätöksellä, ellei asian uudelleen ratkaisemiselle poikkeuksellisesti olisi 140 b §:n mukaisia perusteita. Vuosipäätöksen tai muun tämän pykälän mukaisen päätöksen uudelleen ratkaisemisen edellytyksistä säädettäisiin niin ikään ehdotetussa 140 b §:ssä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin erikseen siitä, että jos täysi työkyvyttömyyseläke muutetaan 48 §:n 1 momentin nojalla osatyökyvyttömyyseläkkeeksi tai jos osatyökyvyttömyyseläke 49 §:n 3 momentin mukaisesti lakkaa, eläkkeen muuttamiseen tai lakkauttamiseen johtavista suojaosan ylityksistä ja niiden perusteista annetaan päätös siltä osin kuin sitä ei ole aiemmin annettu. Tässä tilanteessa päätös suojaosan ylityksistä ja niiden perusteista annettaisiin siitä riippumatta, onko eläkettä kyseisinä kalenterikuukausina vähennetty. Säännös turvaisi henkilölle mahdollisuuden hakea muutosta kyseisten kalenterikuukausien yhteensovitukseen myös siinä tapauksessa, että eläkkeeseen ei olisi samalta ajalta aiheutunut vähennyksiä, millä tässä erityistilanteessa saattaa olla merkitystä hänen oikeusturvansa kannalta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin eläkkeensaajan oikeudesta saada eläkelaitokselta tieto työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen perusteista kunkin kalenterikuukauden osalta. Tämä oikeus olisi tarpeen, jotta eläkkeensaajalla olisi mahdollisuus tarkistaa kuukausittaisen yhteensovituksen perustana olevat tiedot mahdollisimman ajantasaisesti. Yhteensovituksen perusteilla tarkoitettaisiin muun muassa eläkkeen määrää, yhteensovituksessa huomioon otettuja kuukauden työansioita, yhteensovituksen perusteella eläkkeeseen tehtävää vähennystä, eläkkeen maksettavaa määrää sekä suojaosan ja jouston määrää. Tieto kalenterikuukaudelta tehdyn yhteensovituksen perusteista voitaisiin antaa esimerkiksi eläkelaitoksen sähköisten palvelujen kautta. Tiedot annettaisiin riippumatta siitä, onko yhteensovitettavaa eläkettä saavalla henkilöllä ollut kalenterikuukauden aikana työansioita tai mikä yhteensovituksen lopputulos on kalenterikuukaudelta ollut.
133 §. Päätöksen oikaisu muutoksenhaun yhteydessä. Pykälän 2 momentissa säädetään päätösyhdistelmän antaneen eläkelaitoksen velvollisuudesta pyytää lausunto Kevalta ennen itseoikaisun käsittelemistä. Momentin mukaan Kevan lausuntoa ei pyydetä, jos valitus koskee yksinomaan työkyvyn arviointia. Ehdotettavien uusien säännösten vuoksi momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Kevalta ei pyydettäisi lausuntoa, jos valitus ei koske muita kysymyksiä kuin työkyvyn arviointia taikka 47, 47 a, 48, 49 tai 53 f §:n soveltamista. Mainittujen säännösten soveltamiseen ei liittyisi sellaisia julkisten alojen eläkelakiin liittyviä erityispiirteitä, joiden vuoksi olisi tarpeen kuulla Kevaa ennen itseoikaisuasian ratkaisemista.
140 b §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen uudelleen ratkaiseminen. Pykälä olisi uusi. Siinä säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisesta. Pykälän 1 momentin mukaan eläkelaitos voisi ratkaista 47 a §:ssä tarkoitettua yhteensovitusta koskevan asian uudelleen, jos yhteensovitus perustuisi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen tai olisi ilmeisesti lain vastainen. Yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisen edellytykset olisivat siten samat, joita 140 §:n mukaan sovelletaan muutoksenhakuasteissa lainvoimaisen päätöksen poistamiseen. Koska yhteensovitus perustuisi täsmällisiin lain säännöksiin, olisi todennäköisesti erittäin harvinaista, että sitä olisi pidettävä ilmeisesti lain vastaisena. Yhteensovituksen udelleen ratkaisemisen edellytyksistä ehdotetaan kuitenkin säädettävän yhdenmukaisesti päätöksen poistamisen edellytysten kanssa. Yhteensovitus perustuisi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen esimerkiksi silloin, kun siinä käytetyt työansiot olisivat olleet virheelliset tai eläkkeen määrä muuttuisi takautuvasti.
Yhteensovitus voitaisiin ratkaista uudelleen siitä riippumatta, olisiko siitä aiemmin annettu päätös vai ei. Päätöstä ei yleensä olisi annettu esimerkiksi kuluvan kalenterivuoden kuukausilta. Päätöstä ei olisi annettu myöskään päättyneeltä vuosipäätösjaksolta, jos yhteensovitus ei olisi kertaakaan johtanut eläkkeen vähentämiseen tällä ajanjaksolla. Uudelleen ratkaiseminen ei edellyttäisi asianosaisen suostumusta eikä annetun päätöksen poistamista muutoksenhakuasteen toimesta. Menettelyä olisi näin ollen helpotettu vastaavasti kuin asian uudelleen ratkaisemista 140 a §:n mukaisissa tilanteissa, joissa eläkkeensaajalle on päätöksen antamisen jälkeen takautuvasti myönnetty ensisijainen etuus tai eläke. Yhteensovitus voitaisiin ratkaista uudelleen asianosaisen eduksi tai vahingoksi.
Kun työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus ratkaistaisiin uudelleen, maksettavan eläkkeen määrä korjattaisiin sellaiseksi, mikä se olisi ollut, jos yhteensovitus olisi alun perin tehty oikeilla tiedoilla. Yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisen vuoksi voisi syntyä eläkkeen liikamaksua tai tulla maksettavaksi lisää eläkettä. Jos takautuvaan aikaan kohdistuisi muiden etuudenmaksajien regressivaatimuksia, regressitahoille maksettaisiin uudelleen ratkaisemisen jälkeen mahdollinen lisäsuoritus.
Pykälän 2 momentin mukaan yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisesta annettaisiin päätös, jos asian uudelleen ratkaiseminen vaikuttaisi työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään. Jos uudelleen ratkaiseminen ei vaikuttaisi eläkkeen maksettavaan määrään, se tehtäisiin antamatta erillistä päätöstä. Näin päätösten antaminen rajattaisiin tilanteisiin, joissa ratkaisulla olisi merkitystä eläkkeensaajan oikeusaseman ja oikeusturvan kannalta.
Pykälän 3 momentin mukaan yhteensovituksen uudelleen ratkaiseminen asianosaisen vahingoksi sen jälkeen, kun ylityskuukauden päättymisestä olisi kulunut viisi vuotta, edellyttäisi erityisen painavia syitä. Yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisen edellytyksiä arvioitaisiin lähtökohtaisesti kalenterikuukausittain, vaikka muutokset yhteensovittamisen perusteissa saattaisivat käytännössä tarkoittaa, että yhteensovitus on ratkaistava uudelleen pidemmältä ajanjaksolta. Sellaiselta ylityskuukaudelta, jonka päättymisestä olisi kulunut viisi vuotta, yhteensovitus voitaisiin ratkaista uudelleen henkilön vahingoksi vain erityisen painavista syistä. Yhteensovituksen ratkaiseminen uudelleen henkilön vahingoksi tulisi näin ollen näin pitkän ajan kuluttua kyseeseen vain poikkeuksellisesti. Vastaava vaatimus erityisen painavista syistä asetetaan 140 §:n mukaan lainvoimaisen päätöksen poistamiselle tätä koskevan viiden vuoden määräajan jälkeen.
7.2
Yrittäjän eläkelaki
16 §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja kuntoutusrahan määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin työntekijän eläkelain (TyEL) 19 §:ää.
17 §. Työuraeläkkeen määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälän 2 momentti ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 20 §:n 2 momentti.
26 §. Osakuntoutusraha. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 29 §:ää.
27 §. Työkyvyttömyyseläkkeensaajan kuntoutuskorotus. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 30 §:n 2 momenttia.
31 §. Kuntoutusta koskevat muut säännökset. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL34 §:ää.
42 §. Työkyvyttömyyseläkkeen saajan ilmoitusvelvollisuus. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin työkyvyttömyyseläkkeen saajan ilmoitusvelvollisuus muun ansiotyön aloittamisesta tai lisäämisestä. Ilmoitusvelvollisuus yrittäjätoiminnan aloittamisesta tai lisäämisestä säilyisi edelleen. Ehdotettu muutos vastaisi TyEL 45 §:ään ehdotettavaa muutosta. Lisäksi pykälään ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan työkyvyttömyyseläkkeen saaja olisi velvollinen ilmoittamaan eläkelaitokselle ulkomailta saamistaan työansioista kalenterikuukausittain. Viimeksi mainittu muutos vastaisi TyEL 45 §:ään tältä osin ehdotettavaa muutosta.
44 §. Työansioiden vaikutus työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 47 §:ää. Pykälän 2 momentissa tarkoitettu työkyvyttömyyden alkamista edeltävä vakiintunut keskiansio määritellään yrittäjällä yrittäjän eläkelain mukaisen työtulon ja maatalousyrittäjän eläkelain mukaisen työtulon sekä niiden rinnalla olleiden muiden työeläkevakuutettujen ansioiden perusteella.
44 a §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus. Pykälä olisi uusi, ja se vastaisi TyEL:n lisättävää 47 a §:ää.
45 §. Työkyvyttömyyseläkeoikeuden muuttaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 48 §:ää.
46 §. Työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttaminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3–5 momentti vastaavasti kuin TyEL 49 §:ään.
47 §. Työkyvyttömyyseläkkeen maksamisen keskeyttäminen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 50 §:ää.
50 f §. Työuraeläkkeen ja työansioiden yhteensovitus. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 53 f §:ää.
95 b §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskeva päätös ja tieto yhteensovituksen perusteista. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi TyEL 105 b §:ää vastaava uusi pykälä.
129 §. Päätöksen oikaisu muutoksenhaun yhteydessä. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 133 §:n 2 momenttia.
136 b §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen uudelleen ratkaiseminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi TyEL 140 b §:ää vastaava uusi pykälä.
7.3
Maatalousyrittäjän eläkelaki
39 §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja kuntoutusrahan määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin työntekijän eläkelain (TyEL) 19 §:ää. Pykälän 3 momentin viittaus kuntoutusrahan osakuntoutusrahana maksamiseen kohdistuisi 45 §:n 1 momentin 2 kohtaan, jossa on viittaus TyEL 29 §:n soveltamiseen.
40 §. Työuraeläkkeen määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälän 2 momentti ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 20 §:n 2 momentti.
45 §. Kuntoutusta koskevat muut säännökset ja kuntoutuksen ajalta maksettavat etuudet. Pykälän 2 momenttia, joka nykyiseltä sisällöltään vastaa TyEL 34 §:n 1 momenttia, ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 34 §:n 1 momenttia asiallisesti ottaen muutettaisiin osana mainittuun pykälään kohdistuvia muutoksia. Siltä osin kuin säännöksessä jatkossa viitattaisiin työkyvyttömyyseläkkeen maksamisen keskeyttämiseen ja takautuvaan tarkistamiseen soveltuviin säännöksiin, viittausten ehdotetaan kohdistuvan 58 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohtaan. Viimeksi mainituissa lainkohdissa viitataan työkyvyttömyyseläkkeen maksamisen keskeyttämisen osalta TyEL 50 §:n ja työkyvyttömyyseläkkeen takautuvan tarkistamisen osalta TyEL 51 §:n soveltamiseen, joihin myös TyEL 34 §:n 1 momentissa jatkossa viitattaisiin. Lisäksi pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan kuntoutusrahan saaja on velvollinen ilmoittamaan eläkelaitokselle maatalous- tai muun yrittäjätoiminnan tai muun ansiotyön aloittamisesta tai lisäämisestä. Uuden 4 momentin tarkoitus olisi vastaava kuin TyEL 34 §:ään ja yrittäjän eläkelain (YEL) 31 §:ään lisättävän, kuntoutusrahan saajan ilmoitusvelvollisuutta koskevan säännöksen tarkoitus.
55 §. Työkyvyttömyyseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuus. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin työkyvyttömyyseläkkeen saajan ilmoitusvelvollisuus maatalous- tai muun yrittäjätoiminnan tai muun ansiotyön aloittamisesta tai lisäämisestä. Ehdotettu muutos vastaisi perusteiltaan TyEL 45 §:ään tältä osin ehdotettavaa muutosta, joskin TyEL 45 §:n mukaan vastaava ilmoitusvelvollisuus koskee tällä hetkellä ilmoitusvelvollisuutta ryhtymisestä ansiotyöhön. Lisäksi pykälään ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan työkyvyttömyyseläkkeen saaja olisi velvollinen ilmoittamaan eläkelaitokselle ulkomailta saamistaan työansioista kalenterikuukausittain. Viimeksi mainittu muutos vastaisi TyEL 45 §:ään tältä osin ehdotettavaa muutosta.
57 §. Työansioiden vaikutus työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 47 §:ää.
57 a §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus. Pykälä olisi uusi, ja se vastaisi TyEL:n lisättävää 47 a §:ää.
58 §. Työkyvyttömyyseläkeoikeuden muuttaminen, maksamisen keskeyttäminen ja eläkkeen takautuva tarkistaminen. Pykälässä säädetään eräistä tätä lakia toimeenpantaessa sovellettavista TyEL:n säännöksistä. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi sen seurauksena, että TyEL 48 §:ää, johon pykälässä viitataan, ehdotetaan muutettavaksi. Pykälän otsikko olisi jatkossa “Työkyvyttömyyseläkeoikeuden muuttaminen, maksamisen keskeyttäminen ja eläkkeen takautuva tarkistaminen” sen nykyisen otsikon “Työkyvyttömyyseläkkeen määrän muuttuminen, maksamisen keskeyttäminen ja eläkkeen takautuva tarkistaminen” sijasta, missä huomioitaisiin TyEL 48 §:n muuttunut sisältö. Myös pykälän ainoan momentin ensimmäistä kohtaa muutettaisiin samasta syystä. Nykyisin tässä kohdassa säädetään, että työkyvyttömyyseläkkeeseen tätä lakia toimeenpantaessa sovelletaan, mitä TyEL 48 §:ssä säädetään eläkkeen määrän muuttamisesta. Jatkossa samassa kohdassa ehdotetaan viitattavan siihen, mitä TyEL 48 §:ssä säädetään työkyvyttömyyseläkeoikeuden muuttamisesta. Muut pykälään sisältyvät viittaukset TyEL:n eri lainkohtiin säilyisivät entisinä. Ehdotettu muutos tarkoittaisi sitä, että TyEL 48 §:ään ennestään sisältyvien säännösten lisäksi, joiden tässä esityksessä ehdotetaan siirtyvän pykälän 1 ja 2 momentista muutetun pykälän 5 ja 6 momenttiin, tätä lakia sovellettaessa työkyvyttömyyseläkkeeseen sovellettaisiin myös TyEL 48 §:ään otettavia uusia säännöksiä. Nämä koskisivat täyden työkyvyttömyyseläkkeen muuttamista osatyökyvyttömyyseläkkeeksi suojaosan ylitysten toistuessa yhtäjaksoisesti säädetyn 12 kalenterikuukauden ajan sekä tarkoitetun yhtäjaksoisen 12 kalenterikuukauden ajanjakson laskentaan liittyviä sääntöjä, minkä lisäksi pykälän 7 momenttiin otettaisiin säännös, jonka mukaan oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen tarkistetaan työkyvyttömyyseläkkeen saajan hakemuksesta tai eläkelaitoksen aloitteesta, jos työkyvyttömyyseläkkeen saajan työkyky muuttuu. Viimeksi mainittu säännös sisältyy nykyisin 57 §:ään, josta se poistuisi.
59 §. Työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttaminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3–5 momentti vastaavasti kuin TyEL 49 §:ään.
59 f §. Työuraeläkkeen ja työansioiden yhteensovitus. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 53 f §:ää.
90 b §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskeva päätös ja tieto yhteensovituksen perusteista. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi TyEL 105 b §:ää vastaava uusi pykälä.
113 b §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen uudelleen ratkaiseminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi TyEL 140 b §:ää vastaava uusi pykälä.
7.4
Merimieseläkelaki
19 §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja kuntoutusrahan määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin työntekijän eläkelain (TyEL) 19 §:ää.
20 §. Työuraeläkkeen määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälän 2 momentti ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 20 §:n 2 momentti.
29 §. Osakuntoutusraha. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 29 §:ää.
30 §. Työkyvyttömyyseläkkeensaajan kuntoutuskorotus. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 30 §:n 2 momenttia.
34 §. Kuntoutusta koskevat muut säännökset. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL34 §:ää.
45 §. Työkyvyttömyyseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuus. Pykälästä ehdotetaan poistettavaksi työkyvyttömyyseläkkeen saajan velvollisuus ilmoittaa eläkekassalle ansiotyön aloittamisesta tai lisäämisestä. Ehdotettu muutos vastaisi perusteiltaan ja sisällöltään TyEL 45 §:ään tältä osin ehdotettavaa muutosta, joskin TyEL 45 §:ssä vastaavaan ilmoitusvelvollisuuteen viitataan velvollisuutena ilmoittaa “ryhtymisestään ansiotyöhön”. Lisäksi pykälään ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan työkyvyttömyyseläkkeen saaja olisi velvollinen ilmoittamaan eläkelaitokselle ulkomailta saamistaan työansioista kalenterikuukausittain. Viimeksi mainittu muutos vastaisi TyEL 45 §:ään tältä osin ehdotettavaa muutosta.
47 §. Työansioiden vaikutus työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 47 §:ää.
47 a §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus. Pykälä olisi uusi, ja se vastaisi TyEL:n lisättävää 47 a §:ää.
48 §. Työkyvyttömyyseläkeoikeuden muuttaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 48 §:ää.
49 §. Työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttaminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3–5 momentti vastaavasti kuin TyEL 49 §:ään.
50 §. Työkyvyttömyyseläkkeen maksamisen keskeyttäminen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 50 §:ää.
53 f §. Työuraeläkkeen ja työansioiden yhteensovitus. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 53 f §:ää.
107 b §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskeva päätös ja tieto yhteensovituksen perusteista. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi TyEL 105 b §:ää vastaava uusi pykälä.
130 §. Päätöksen oikaisu muutoksenhaun yhteydessä. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi TyEL 133 §:n 2 momentin muutosten mukaisesti.
137 b §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen uudelleen ratkaiseminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi TyEL 140 b §:ää vastaava uusi pykälä.
7.5
Julkisten alojen eläkelaki
19 §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja kuntoutusrahan määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin työntekijän eläkelain (TyEL) 19 §:ää.
20 §. Työuraeläkkeen määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälän 2 momentti ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 20 §:n 2 momentti.
27 §. Osakuntoutusraha. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 29 §:ää.
28 §. Työkyvyttömyyseläkkeen saajan kuntoutuskorotus. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 30 §:n 2 momenttia.
31 §. Kuntoutusta koskevat muut säännökset. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL34 §:ää.
42 §. Työkyvyttömyyseläkkeen saajan ilmoitusvelvollisuus. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 45 §:ää.
44 §. Työansioiden vaikutus työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 47 §:ää.
44 a §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus. Pykälä olisi uusi, ja se vastaisi TyEL:n lisättävää 47 a §:ää.
45 §. Työkyvyttömyyseläkeoikeuden muuttaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 48 §:ää.
46 §. Työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttaminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3–5 momentti vastaavasti kuin TyEL 49 §:ään.
47 §. Työkyvyttömyyseläkkeen maksamisen keskeyttäminen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 50 §:ää.
56 f §. Työuraeläkkeen ja työansioiden yhteensovitus. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin TyEL 53 f §:ää.
113 a §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskeva päätös ja tieto yhteensovituksen perusteista. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi TyEL 105 b §:ää vastaava uusi pykälä.
144 §. Päätösyhdistelmän oikaisu muutoksenhaun yhteydessä. Pykälän 1 momentissa säädetään Kevan velvollisuudesta pyytää, päätösyhdistelmän viimeisenä eläkelaitoksena annettuaan, lausunto valituksesta yksityisten alojen työeläkelaitokselta siltä osin kuin valitus koskee sen hoitamaa eläketurvaa. Jos päätösyhdistelmästä tehty valitus koskee yksinomaan työkyvyn arviointia, lausunto kuitenkin pyydetään lainkohdan mukaan ainoastaan silloin, kun kysymyksessä on 119 §:ssä tarkoitettu tilanne. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden sekä työuraeläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskevien uusien säännösten vuoksi momentin viimeiseksi virkkeeksi ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan lausuntoa ei pyydetä, jos päätösyhdistelmästä tehty valitus koskee 44, 44 a, 45, 46 tai 56 §:n soveltamista eikä kyse samalla ole työkyvyn arvioinnista ja 119 §:ssä tarkoitetusta tilanteesta. Säännös perustuisi siihen, että 44, 44 a, 45, 46 ja 56 §:n soveltamiseen ei pääsääntöisesti liittyisi sellaisia yksityisten alojen työeläkelakien soveltamiseen liittyviä erityispiirteitä, joiden vuoksi Kevan olisi tarpeen kuulla yksityisten alojen työeläkelaitosta ennen itseoikaisuasian ratkaisemista. Kuten nykyisinkin, lausunto kuitenkin pyydettäisiin, vaikka valitus koskisi yksinomaan työkyvyn arviointia, kun kysymyksessä olisi 119 §:ssä tarkoitettu tilanne.
150 a §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen uudelleen ratkaiseminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi TyEL 140 b §:ää vastaava uusi pykälä.
7.6
Kansaneläkelaki
17 §. Työansioiden vaikutus työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään. Pykälässä säädetään tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeen lepäämään jättämisestä tilanteissa, joissa eläkkeensaaja ansaitsee enemmän kuin 588,66 euroa kuukaudessa. Säännöksen mukaan työkyvyttömyyseläke jätetään säädetyn ansaintarajan ylittyessä lepäämään työssäoloajaksi. Säännöstä ei ole kuitenkaan sovellettu 1.1.2010 lukien, josta alkaen työkyvyttömyyseläkkeen lepäämään jättämiseen on sovellettu työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain (738/2009) säännöksiä. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että eläkkeen lepäämään jättämistä koskevat säännökset poistettaisiin tarpeettomina.
Pykälässä säädettäisiin jatkossa työansioiden vaikutuksesta työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään. Muutetussa pykälässä säädettäisiin niistä rajoista, joiden ylittyessä työansiot vaikuttaisivat maksettavan työkyvyttömyyseläkkeen määrään. Työansioilla ei kuitenkaan olisi vaikutusta 12 §:n 4 momentin mukaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Tämä tarkoittaisi samalla sitä, että myöskään ehdotettua 17 a §:ää, jossa säädettäisiin yhteensovituksesta, ja ehdotettua 18 §:n uutta 2 momenttia, jossa säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen lakkaamisesta suojaosan toistuvien ylitysten perusteella, ei sovellettaisi 12 §:n 4 momentin mukaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Lisäksi pykälässä säädettäisiin 17 a §:n mukaisessa yhteensovituksessa huomioon otettavista työansioista.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin se pääperiaate, että työkyvyttömyyseläkkeen saajan työansiot vähentäisivät maksettavan työkyvyttömyyseläkkeen määrää, jos ne ylittävät sekä kalenterikuukausikohtaisen suojaosan että kalenterivuosikohtaisen jouston määrän. Eläkkeensaaja voisi siten ansaita kalenterikuukaudessa aina suojaosan verran työansioita ilman vaikutusta työkyvyttömyyseläkkeen määrään. Lisäksi eläkkeensaaja voisi ansaita kalenterivuoden aikana jouston määrän verran työansioita ilman vaikutusta työkyvyttömyyseläkkeen määrään. Kun sekä suojaosa että jouston määrä ylittyisivät, tehtäisiin työkyvyttömyyseläkkeeseen vähennys jäljempänä 17 a §:ssä säädetyllä tavalla. Yhteensovittaminen koskisi sekä toistaiseksi myönnettyä työkyvyttömyyseläkettä että kuntoutustukea. Koska yhteensovittaminen ei kuitenkaan koskisi kansaneläkelain 12 §:n 4 momentin perusteella myönnettyä eläkettä, ne henkilöt, joille työkyvyttömyyseläke olisi myönnetty tämän erityissäännöksen perusteella, voisivat edelleen saada työansioita ilman, että ansiot vaikuttaisivat työkyvyttömyyseläkkeen määrään tai eläkeoikeuteen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen suojaosasta. Suojaosa vastaisi takuueläkkeestä annetun lain 8 §:n 1 momentin mukaisen täysimääräisen takuueläkkeen määrää (vuoden 2026 tasossa 990,90 euroa). Työkyvyttömyyseläkkeen suojaosa olisi kalenterikuukausikohtainen, ja kunakin kalenterikuukautena maksettuja työansioita verrattaisiin suojaosaan. Jos eläkkeensaajan kuukausityöansiot olisivat enintään työkyvyttömyyseläkkeen suojaosan suuruiset, eivät ne vaikuttaisi työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin jouston määrästä. Työkyvyttömyyseläkkeen kalenterivuosikohtainen jouston määrä vastaisi takuueläkkeestä annetun lain 8 §:n 1 momentin mukaisen täysimääräisen takuueläkkeen määrää kerrottuna kahdella. Vuoden 2026 tasossa laskettuna jousto olisi siten 1981,80 euroa. Eläkkeensaaja voisi ansaita kalenterikuukausikohtaisen suojaosan lisäksi kalenterivuoden aikana jouston määrän verran työansioita ilman että ne vaikuttaisivat työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään. Lisäksi säädettäisiin siitä, että työkyvyttömyyseläkkeen alkaessa jouston määrä vastaisi kalenterivuosikohtaista jouston määrää. Tämä tarkoittaisi sitä, että riippumatta siitä, missä vaiheessa kalenterivuotta työkyvyttömyyseläke alkaisi, jouston määrä olisi eläkkeen alkaessa kalenterivuosikohtainen jouston määrä. Säännöksen mukaan poikkeuksen muodostaisivat kuitenkin tilanteet, joissa työkyvyttömyyseläke myönnetään niin, että se jatkuu välittömästi aiemman työkyvyttömyyseläkkeen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta. Näissä tilanteissa jousto määräytyisi samoin kuin silloin, jos eläke olisi myönnetty yhtäjaksoisesti. Tämä tarkoittaisi sitä, että jos työkyvyttömyyseläke alkaisi välittömästi edeltävän työkyvyttömyyseläkejakson päättymistä seuraavan kuukauden alusta, joustoa olisi uuden eläkejakson alkaessa jäljellä sama määrä, joka sitä oli jäljellä edeltävän eläkejakson päättyessä. Joustoon aiemmin saman kalenterivuoden aikana kohdistuneiden, mahdollisten vähennysten vaikutus ei siis näissä tilanteissa poistuisi. Ehdotettujen säännösten tarkoituksena on, että jouston soveltaminen olisi yksinkertaista ja ennakoitavaa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksessa huomioon otettavista työansioista. Yhteensovituksessa otettaisiin momentin 1 kohdan nojalla huomioon työkyvyttömyyseläkkeen saajalle vahvistetut yrittäjän eläkelain (1272/2006) ja maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) mukaiset työtulot sekä muiden työeläkelakien mukaiset työansiot lukuun ottamatta omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) perusteella maksettavaa hoitopalkkiota ja julkisten alojen eläkelain (81/2016) 85 §:n 1 momentissa mainittuja Kevan jäsenyhteisön luottamushenkilön työansioita. Muiden työeläkelakien mukaisilla työansioilla tarkoitettaisiin työntekijän eläkelain (395/2006), merimieseläkelain (1290/2006) ja julkisten alojen eläkelain (81/2016) mukaisia työansioita. Tältä osin huomioitavat tulot vastaisivat työeläkelakien mukaisessa työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksessa huomioitavia tuloja. Tarkoitetut hoitopalkkiot ja luottamushenkilön työansiot huomioidaan nykyisin kansaneläkkeen lepäämään jättämiseen vaikuttavina tuloina. Ehdotettu sääntely muuttaisi näin ollen niiden asemaa työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksessa.
Omaishoidon tuesta annetun lain perusteella maksettavien hoitopalkkioiden huomioimatta jättämistä on pidettävä perusteltuna, koska omaishoidossa ei ole kyse ansiotarkoituksessa tehtävästä työstä, vaan iäkkään, vammaisen tai sairaan henkilön hoitamisesta omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.
Pykälän 4 momentin 1 kohtaan ehdotetun säännöksen mukaan eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksessa ei otettaisi huomioon myöskään julkisten alojen eläkelain 85 §:n 1 momentissa mainittuja Kevan jäsenyhteisön luottamushenkilön luottamustoimen perusteella saamia työansioita. Ehdotettu säännös vastaisi tässä esityksessä työeläkelakeihin ehdotettua säännöstä. Julkisten alojen eläkelain 85 §:n 1 momentin mukaan Kevan jäsenyhteisön luottamushenkilön työansiona pidetään ansionmenetyksen korvauksia ja määräajalta maksettuja erillisiä palkkioita. Nämä työansiot ovat työeläkevakuutettavia. Määräajalta maksettu palkkio voi olla esimerkiksi kuukausi- tai vuosipalkkio. Kevan jäsenyhteisöjä ovat Kevasta annetun lain (66/2016) 3 §:n 1 momentin mukaan kunnat, kuntayhtymät, hyvinvointialueet, hyvinvointiyhtymät, Keva, Kuntien takauskeskus sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT. Näiden lisäksi Kevan jäsenyhteisöksi voivat Kevasta annetun lain mukaan liittyä lain 3 §:n 2 momentissa määritellyt Kevan jäsenyhteisöistä muodostuvat tai niiden määräysvallassa olevat yhteisöt. Tarkoituksena on, että yhteensovitettavaa eläkettä saava henkilö voi toimia tarkoitetussa luottamustoimessa ilman huolta siitä, että sen perusteella maksetut työansiot vaikuttavat hänen eläkkeensä määrään tai eläkeoikeuteen. Valtaosa tarkoitetuista luottamustoimista olisi sivutoimisia. Tarkoitettuja luottamustoimia olisivat muun muassa kunnanvaltuuston ja hyvinvointialueen valtuuston luottamustoimet, jotka antavat henkilölle mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa alueelliseen demokraattiseen päätöksentekoon. Muiden Kevan jäsenyhteisöjen kuin kuntien, kuntayhtymien, hyvinvointialueiden ja hyvinvointiyhtymien luottamustoimissa toimivien henkilöiden määrä on vähäinen. Myös näillä luottamustoimilla voidaan katsoa olevan yhteiskunnallista merkitystä. Tulorekisterissä on mahdollista tunnistaa Kevan jäsenyhteisöjen luottamustoimista maksamat työansiot, mitä säännöksen soveltamiskelpoisuus osana ehdotettavaa mallia käytännössä edellyttää. Tämän tarkempaa perustaa erottelulle esimerkiksi työansion maksajan mukaan ei ole käytettävissä eikä sitä tässä yhteydessä ole pidettävä myöskään välttämättömänä. Luottamustoimesta maksettavan työansion määrä voi yksittäisissä tapauksissa nousta tavanomaista korkeammaksi, mutta kyseiset tilanteet voidaan arvioida harvinaisiksi. Huomioimatta jätettävän työansion määrää ei säännöksessä rajattaisi, jotta sääntely pysyisi helposti sovellettavana.
Työeläkevakuutettavien työansioiden ohella luottamustoimen perusteella voidaan maksaa myös sellaisia palkkioita, jotka eivät ole työeläkevakuutettavia (esimerkiksi kokouspalkkioita). Viimeksi mainittuihin sovellettaisiin pykälän 4 momentin 3 kohtaa.
Kansaneläkelain mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksessa katsotaan perustelluksi huomioida myös eräitä sellaisia tulolajeja, jotka voivat jäädä työeläkelakien mukaisen vakuuttamisvelvollisuuden ulkopuolelle. Tulojen kattavaa huomioon ottamista pidetään perusteltuna, koska kansaneläke on valtion varoista maksettu vähimmäistoimeentuloa turvaava perusturvaetuus. Pykälän 4 momentin 2 kohdassa säädettäisiin irtisanomisajan palkan ja sitä vastaavan työsuhteen tai virkasuhteen päättämisestä maksettavan korvauksen sekä työsuhteen päättymiseen liittyvän odotusajan palkan huomioimisesta. Momentin 3 kohdassa säädettäisiin erilaisten kokous-, luento-, esitelmä- ja luottamustoimipalkkioiden huomioimisesta. Nämä otettaisiin työansioina huomioon lukuun ottamatta Kevan jäsenyhteisön luottamustoimesta saatua palkkiota. Säännös koskisi Kevan jäsenyhteisön luottamustoimesta maksettua palkkiota silloin, kun kyse ei olisi työeläkevakuutetusta työansiosta. Kevan jäsenyhteisön luottamustoimesta maksettu palkkio jäisi näin ollen yhteensovituksen ulkopuolelle riippumatta siitä, olisiko se työeläkevakuutettu työansio vai ei, mitä on pidettävä johdonmukaisena. Momentin 4 kohdassa säädettäisiin ennakkoperintälain 25 §:n 1 momentissa tarkoitettujen työ- ja käyttökorvausten huomioimisesta. Tarkoitetut työ- ja käyttökorvaukset huomioitaisiin sen määräisinä kuin ne ovat ennen verojen vähentämistä. Momentin 5–9 kohdissa säädettäisiin eräiden työsuhteeseen perustuvien etujen ja suoritusten huomioon ottamisesta. Kohdissa 5–9 tarkoitetut edut ja suoritukset tulisivat huomioon otettavaksi siltä osin, kuin niitä pidetään tuloverolain perusteella verotettavana ansiotulona. Säännöksen mukaisista tulolajeista osa saattaisi käytännössä esiintyä eläkkeensaajilla melko harvoin. Momentin 10 kohdassa säädettäisiin siitä, että myös eläkkeensaajan ulkomailta saamat, kohdissa 1–9 mainittua tuloa vastaavat tulot tulisivat huomioon otettavaksi yhteensovituksessa. Säännöksen tavoitteena on kohdella työkyvyttömyyseläkkeensaajia yhdenvertaisesti riippumatta siitä, missä työtä tehdään ja mistä maasta työansiot tulevat. Tiedon eläkkeensaajan ulkomailta saamista työansioista Kela saisi henkilöltä itseltään hänelle säädettävän ilmoitusvelvollisuuden perusteella. Ilmoitusvelvollisuus ulkomailta saaduista työansioista olisi tarpeen, koska näitä tietoja ei sisälly tulorekisteriin tai eläkerekisteriin.
Jos työkyvyttömyyseläkkeen saaja työskentelee yrittäjänä ilman että hänellä on yrittäjän eläkelain mukainen eläkevakuutus (esimerkiksi vakuuttamisvelvollisuuden alarajan alittuessa), yrittäjänä saatuja vakuuttamattomia työansioita ei otettaisi huomioon yhteensovituksessa. Ehdotettu sääntely muuttaisi näiden tulojen huomioimista työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamisessa, sillä nykyisin vakuuttamattomat yrittäjätulot huomioidaan kansaneläkkeen lepäämään jättämiseen vaikuttavina tuloina. Työskentelyn määrästä, luonteesta ja muista olosuhteista riippuen työskentely voi kuitenkin tapauskohtaisesti antaa aihetta arvioida, onko eläkkeensaaja tullut 18 §:ssä – ehdotetut muutokset huomioiden jatkossa 18 §:n 1 momentissa – tarkoitetulla tavalla työkykyiseksi. Jos eläkkeensaaja on tullut työkykyiseksi, työkyvyttömyyseläke lakkautetaan jo nykyisin voimassa olevan sääntelyn nojalla, joka jatkossa siirtyisi 18 §:n 1 momenttiin.
Ulkomailta saatujen vastaavien tulojen osalta on myös huomioitava EU:n sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskeva sääntely. Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (jäljempänä EU:n sosiaaliturvan perusasetus) 5 artiklan a alakohdassa säädetään, että jos sosiaaliturvaetuuksien ja muiden tulojen saamisella on toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännön perusteella tiettyjä oikeusvaikutuksia, tämän lainsäädännön asiaankuuluvia säännöksiä sovelletaan niin ikään, kun kyse on toisen jäsenvaltion lainsäädännön perusteella saaduista vastaavista etuuksista tai jossakin toisessa jäsenvaltiossa hankituista tuloista. Säännöksellä vahvistetaan EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä muodostunut periaate etuuksien ja tulojen rinnastamisesta. Säännöksen tavoitteena on yhtäältä vahvistaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. Toisaalta tulojen rinnastamista koskeva periaate on merkityksellinen vähimmäisetuuksien ja tarveharkintaisten etuuksien kannalta, sillä sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisen tavoitteena ei ole mahdollistaa vähimmäisetuuksien maksamista, jos henkilön taloudellinen asema on turvattu muista jäsenvaltiosta saatujen tulojen ja etuuksien perusteella. Kansallisen lainsäätäjän tehtävänä on säätää ansiotulojen vaikutuksesta eläkkeen määrään ja toisessa jäsenvaltiossa hankittu tulo voidaan rinnastaa jäsenvaltiossa ansaittuun työtuloon.
Työeläkkeiden osalta EU:n sosiaaliturvan perusasetus rajoittaa kansallisten etuuksien ja muiden tulojen päällekkäisyyttä koskevien säännösten soveltamista. Asetuksen 55 artikla edellyttää, että yhteensovitettaessa samaa ansiotuloa kahdessa tai useammassa EU-maassa kyseistä tuloa ei tule ottaa huomioon kahteen kertaan eläkettä vähentävänä. Tämä periaate todetaan EU:n sosiaaliturvan perusasetuksen 55 artiklassa, joka koskee erilaisten etuuksien ja muun tulon päällekkäisyyttä eläke-etuuden kanssa. Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevissa asetuksissa on muitakin säännöksiä etuuksien päällekkäisyystilanteita koskien, kuten EU:n sosiaaliturvan perusasetuksen 10 artikla ja täytäntöönpanoasetuksen 10 artikla. Näitä säännöksiä ei kuitenkaan sovelleta tilanteisiin, joissa kansallisessa lainsäädännössä säädetään työtulon päällekkäisyydestä EU:n sosiaaliturvan perusasetuksen 58 artiklan mukaisen vähimmäisetuuden kanssa.
Kansaneläke ja takuueläke ovat EU:n sosiaaliturvan perusasetusta sovellettaessa asetuksen 58 artiklan mukaisia vähimmäisetuuksia. Asetuksen 58 artikla sisältää säännökset siitä, miten vähimmäiseläke lasketaan, kun eläkkeensaajaan sovelletaan EU:n sosiaaliturvan perusasetusta (ks. asetuksen mukaisesta vähimmäisetuudesta tarkemmin HE 128/2024 vp., s. 9–11). Perusasetuksen 58 artiklan 2 kohdan mukaan asuinvaltion vähimmäiseläkkeestä voidaan vähentää täysimääräisesti muiden jäsenvaltioiden maksamat eläkkeet. Säännös kattaa eri jäsenvaltioiden eläke-etuuksien päällekkäisyyksiä koskevat tilanteet ja vahvistaa muiden jäsenvaltioiden maksamien eläkkeiden etusijan suhteessa asuinvaltion maksamaan vähimmäisetuuteen. EU-tuomioistuimen vähimmäiseläkettä koskevan ratkaisukäytännön mukaisesti itsenäisen eläkkeen ja pro rata- eläkkeen laskentaa ei sovelleta vähimmäiseläkkeeseen (ks. tarkemmin oikeuskäytännöstä HE 128/2024 vp, s. 9–10). Näin ollen myöskään EU:n sosiaaliturvan perusasetuksen III osaston 5 luvussa olevat päällekkäisyyden estämistä koskevat säännökset (53–55 artiklat) eivät koskisi vähimmäiseläkettä. EU-asetukset ovat suoraan sovellettavaa oikeutta ja niiden tulkinta voi täsmentyä muun muassa EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä.
Edellä kerrotuin perustein EU:n sosiaaliturva-asetusten säännökset eivät rajoita ulkomailta saatujen työansioiden yhteensovittamista vähimmäiseläkkeiden kanssa. Työansioiden ja kansaneläkelain mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen taikka työkyvyttömälle myönnetyn takuueläkkeen yhteensovitus määräytyisi näin ollen puhtaasti kansallisten säännösten perusteella eli sen mukaan kuin tässä esityksessä ehdotetaan.
17 a §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta. Pykälän mukainen työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus ei koskisi 12 §:n 4 momentin erityissäännöksen nojalla myönnettyä työkyvyttömyyseläkettä. Yhteensovituksessa huomioitavista työansioista säädettäisiin ehdotetussa 17 §:ssä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin 17 §:ää tarkentavasti siitä, että suojaosan ylittävät työansiot vähennettäisiin joustosta. Lisäksi säädettäisiin siitä, miten suojaosan ja jouston määrän ylittävät työansiot vähentäisivät maksettavan työkyvyttömyyseläkkeen määrää. Työansiot vähentäisivät maksettavaa työkyvyttömyyseläkettä, jos ne ylittävät kalenterikuukausikohtaisen suojaosan ja kalenterivuoden jousto on jo käytetty. Yhteensovitusta tehtäessä työkyvyttömyyseläkkeen saajan kuukausityöansioita verrattaisiin ensin suojaosaan. Jos työkyvyttömyyseläkkeen saajan kalenterikuukauden työansiot ylittäisivät kalenterikuukausikohtaisen suojaosan määrän, suojaosan ylityksen osuus vähennettäisiin kalenterivuosikohtaisesta jouston määrästä. Kunakin kalenterikuukautena joustoa olisi käytettävissä sen verran kuin sitä olisi jäljellä sen jälkeen, kun jouston kalenterivuosikohtaisesta määrästä olisi tehty saman kalenterivuoden aiempien kuukausien mahdolliset vähennykset. Niin kauan kuin joustoa olisi kalenterivuoden aikana jäljellä, kuukausittaisen suojaosuuden ylitykset vähentäisivät ainoastaan jäljellä olevan jouston määrää. Jos kuukausityöansiot ylittäisivät sekä kalenterikuukausikohtaisen suojaosan että käytettävissä olevan jouston määrän, jouston ylittävä osuus vähennettäisiin ylitystä seuraavan toisen kalenterikuukauden työkyvyttömyyseläkkeestä. Toisin kuin nykyisin, työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittaminen ei siis tapahtuisi siten, että eläkkeen maksaminen keskeytettäisiin kokonaan, vaan eläkkeestä vähennettäisiin vain se euromääräinen osuus, jolla työansiot ylittäisivät suojaosan ja jouston. Kelalla on näitä säännöksiä toimeenpannessaan velvollisuus valvoa työansioita kuukausitasolla.
Sitä kalenterikuukautta, jona huomioon otettavat työansiot ylittävät sekä suojaosan että käytettävissä olevan jouston määrän, nimitettäisiin ylityskuukaudeksi. Ylitystä seuraavaa toista kalenterikuukautta, jona maksettavasta työkyvyttömyyseläkkeestä säädetty vähennys tehtäisiin, nimitettäisiin vähennyskuukaudeksi. Vähentämisen ajankohta määriteltäisiin näin, koska vähentämistä ei käytännössä ole mahdollista tehdä vielä sinä kalenterikuukautena maksettavaan eläkkeeseen, jona suojaosan ja jouston ylitys tapahtuu. Syynä tähän on se, että tiedot työansioista ovat käytettävissä viiveellä. Kela saa tiedon eläkkeensaajan työansioista tulorekisteristä ja tiedon YEL- ja MYEL-työtulon määrästä työeläkejärjestelmän eläkerekisteristä. Tulotietojärjestelmästä annetun lain (53/2018) 12 §:n mukaan tiedot tulorekisteriin on annettava pääsääntöisesti viimeistään viidentenä kalenteripäivänä maksupäivän jälkeen. Jos esimerkiksi huhtikuussa maksetut työansiot ylittäisivät sekä suojaosan ja käytettävissä olevan jouston määrän, ylityksen osuus vähennettäisiin kesäkuun työkyvyttömyyseläkkeestä. Vaikka jousto olisi kalenterivuosikohtainen, ylityskuukauden ja vähennyskuukauden ei tarvitsisi kuulua samaan kalenterivuoteen. Näin ollen esimerkiksi marraskuussa syntynyt ylityksen osuus vähennettäisiin seuraavan vuoden tammikuun eläkkeestä.
Jouston ylittävä osuus vähennettäisiin ensisijaisesti tämän lain mukaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä. Vähennettäväksi voisi pääsääntöisesti tulla enintään se määrä, joka ylityskuukaudelle olisi myönnetty tämän lain mukaisena työkyvyttömyyseläkkeenä. Ylityskuukaudelle myönnetyllä eläkkeellä tarkoitettaisiin ylityskuukaudelle myönnetyn eläkkeen bruttomäärää ilman vähennyksiä eli ilman esimerkiksi ehdotetun joustomallin mukaista, aiemmalta kalenterikuukaudelta syntynyttä mahdollista vähennystä, jos sellainen kohdistuisi ylityskuukauden eläkkeeseen taikka ilman mahdollista ulosmittausta tai takaisinperintää, jos sellainen kohdistuisi ylityskuukauden eläkkeeseen. Ylityskuukaudelle myönnetyn eläkkeen määränä pidettäisiin sitä määrää, josta on kansaneläkettä laskettaessa vähennetty siihen mahdollisesti vaikuttavat muut eläketulot. Jos kuitenkin henkilö saisi ylityskuukaudelta tämän lain mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen lisäksi takuueläkettä, vähennys voitaisiin kohdistaa ylityskuukaudelta maksettuun takuueläkkeeseen toissijaisesti eli siltä osin kuin vähennystä ei olisi mahdollista tehdä työkyvyttömyyseläkkeestä. Siitä, että vähennys voitaisiin toissijaisesti kohdistaa ylityskuukaudelta maksettuun takuueläkkeeseen, säädettäisiin takuueläkkeestä annetun lain 9 a §:ssä, johon pykälän 1 momentissa viitattaisiin. Jos eläkkeensaaja saisi ylityskuukaudelta sekä työkyvyttömyys- että takuueläkettä, ylityskuukaudelta syntyvä vähennys voitaisiin tehdä enintään hänelle ylityskuukaudelle myönnetyn työkyvyttömyys- ja takuueläkkeen yhteismäärän suuruisena. Vähennyksen enimmäismäärää laskettaessa ylityskuukaudelle myönnetyllä takuueläkkeellä tarkoitettaisiin, edellä työkyvyttömyyseläkkeen osalta todetulla tavalla, takuueläkkeen ylityskuukaudelle myönnettyä bruttomäärää mahdollisten ensisijaisten etuuksien vähentämisen jälkeen ilman muita mahdollisia vähennyksiä.
Pykälän 2 momentin mukaan työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta ei pääsääntöisesti tehtäisi ajalta, jolta työkyvyttömyyseläke on myönnetty takautuvasti. Tämä tarkoittaisi sitä, että tällaiselta kalenterikuukaudelta työansioita ei verrattaisi suojaosaan eikä tällaista kuukautta seuraavalle toiselle kalenterikuukaudelle kohdistuvaa vähennystä voisi syntyä. Mikäli ainoastaan osa eläkkeen myöntöjaksosta olisi takautuvaa aikaa, muulta kuin takautuvalta ajalta yhteensovitus tehtäisiin tavanomaiseen tapaan. Säännös olisi tarpeen koska yhteensovituksen tekemistä takautuvalta ajalta olisi useimmissa tapauksissa pidettävä tarpeettoman monimutkaisena eikä eläkkeensaaja olisi voinut varautua yhteensovitukseen tai siitä syntyviin liikamaksuihin. Lisäksi takautuva työkyvyttömyyseläke voidaan laissa olevien regressisäännösten perusteella maksaa muulle saajataholle kuin eläkkeensaajalle itselleen siltä osin kuin se vastaa kyseisen muun tahon samalta ajalta maksaman etuuden määrää. Regressisäännösten perusteella Kansaneläkelaitoksen on pidätettävä takautuvasti maksamansa työkyvyttömyyseläke itselleen tai maksettava se työttömyyskassalle samalta ajalta maksettua etuutta vastaavalta osin. Näin voidaan monesti välttää etuudensaajaan kohdistuva erillinen takaisinperintä. Jos työkyvyttömyyseläke yhteensovitettaisiin työansioiden kanssa myös ajalta, jolta eläke on myönnetty takautuvasti, aiempien kalenterikuukausien työansiot vaikuttaisivat muulle taholle regressinä maksettavan eläkkeen määrään. Toissijaisen etuuden maksaja saisi tällöin nykylaissa säädettyä vähemmän korvausta ja regressinä saamatta jäänyt osuus perittäisiin lähtökohtaisesti takaisin etuudensaajalta. Koska regressimenettelyä ei ole tarkoitus muuttaa työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamista koskevien uusien säännösten vuoksi, työkyvyttömyyseläke ehdotetaan jätettäväksi yhteensovituksen ulkopuolelle ajalta, jolta se myönnetään takautuvasti. Lisäksi sääntelyn perusteena olisi se, että eläkkeensaaja ei ole voinut kohtuudella ennakoida työansioidensa vaikutusta eläkkeeseen silloin, kun työkyvyttömyyseläke myönnetään takautuvalle ajalle ilman että kyse on aiemmin myönnetyn eläkejakson välittömästä jatkosta. Takautuvalle ajalle myönnetty työkyvyttömyyseläke jäisi selvyyden vuoksi yhteensovituksen ulkopuolelle myös silloin, kun takautuvaan aikaan ei kohdistuisi muun etuudenmyöntäjän regressivaatimuksia.
Pykälän 2 momenttia sovellettaessa takautuvana aikana pidettäisiin päätöksenantokuukautta ja tätä välittömästi edeltäviä kalenterikuukausia. Jos työkyvyttömyyseläke myönnetään takautuvalle ajalle, työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus alkaisi siten vasta päätöksenantokuukautta seuraavana kalenterikuukautena. Päätöksenantokuukauden ja sitä edeltävien kalenterikuukausien työansioita ei yhteensovitettaisi eläkkeen kanssa, mikä tarkoittaa sitä, että työansioiden tarkastelu suhteessa suojaosaan ja joustoon alkaisi vasta päätöksenantokuukautta seuraavan kuukauden osalta. Regressitilanteissa vielä päätöksenantokuukautta seuraavaan kalenterikuukauteen voi kohdistua regressiä. Kyseisen kuukauden työkyvyttömyyseläkettä ja työansioita koskevalla yhteensovituksella ei kuitenkaan olisi vaikutusta regressiin, koska yhteensovituksesta ei voi aiheutua vähennystä saman kalenterikuukauden eläkkeeseen. Takautuvissa myönnöissä mahdollinen vähennys voisi kohdistua aikaisintaan päätöksenantokuukautta seuraavaa kuukautta seuraavan toisen kuukauden eläkkeeseen.
Pääsäännöstä poiketen yhteensovitus tehtäisiin kuitenkin, jos työkyvyttömyyseläke myönnetään takautuvasti välittömästi aiemman työkyvyttömyyseläkkeen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta. Näissä tilanteissa yhteensovitus siis tehtäisiin samalla tavalla kuin silloin, kun työkyvyttömyyseläke olisi alun perin myönnetty yhtäjaksoisesti. Tarkoitetussa tilanteessa uuden eläkejakson alkaminen merkitsee aiemman eläkejakson välitöntä jatkumista, mikä eläkehakemuksen perusteella on ollut eläkkeensaajan ennakoitavissa. Tämän vuoksi ei ole pidettävä kohtuuttomana, että myöhemmän eläkejakson työansiot huomioidaan yhteensovituksessa alusta alkaen, vaikka päätös annettaisiin osittain takautuvasti. Jos henkilölle olisi tällaisessa tilanteessa samalta ajalta maksettu muuta etuutta (esimerkiksi ansiopäivärahaa), sen maksajalle maksettaisiin regressinä takautuvasta työkyvyttömyyseläkkeestä enintään se määrä, joka siitä jäisi maksettavaksi yhteensovituksen jälkeen. Näissä tilanteissa regressisaajalle maksettava suoritus voisi poikkeuksellisesti olla määrältään pienempi kuin muissa tilanteissa, joissa työkyvyttömyyseläke olisi myönnetty takautuvalle ajalle eikä työansioita pääsäännön mukaisesti sovitettaisi yhteen työkyvyttömyyseläkkeen kanssa.
Pykälän 2 momentissa tarkoitetusta työkyvyttömyyseläkkeen takautuvasta myöntämisestä ei olisi kysymys silloin, jos työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen keskeytettäisiin ja keskeytetty työkyvyttömyyseläke palautettaisiin myöhemmin takautuvasti maksuun.
Pykälän 3 momentin mukaan työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta ei tehtäisi kalenterikuukaudelta, johon sisältyvälle ajanjaksolle eläkkeensaajalle on myönnetty Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) mukainen eläkkeensaajan kuntoutusraha ammatillisen kuntoutuksen perusteella taikka työeläkelakien mukainen kuntoutuskorotus. Säännös tarkoittaisi sitä, että tällaiselta kalenterikuukaudelta työansioita ei verrattaisi suojaosaan eikä tällaista kuukautta seuraavalle toiselle kalenterikuukaudelle kohdistuvaa vähennystä voisi syntyä. Sääntelyn tavoitteena on kannustaa työkyvyttömyyseläkkeen saajia ammatilliseen kuntoutukseen sekä mahdollistaa heille työnteon kokeileminen ammatillisen kuntoutuksen aikana kuntoutukseen liittyvien vaatimusten ja tarpeiden sekä omien voimavarojen mukaan ilman työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta johtuvia rajoituksia. Sekä työeläkelaitoksen maksama kuntoutuskorotus että Kelan maksama eläkkeensaajan kuntoutusraha voidaan maksaa ainoastaan kuntoutuksen kestoajalta. Momentissa yhteensovituksen tekemisen osalta säädetty poikkeus liittyisi siten aina aktiivisen kuntoutuksen jaksoihin. Yhteensovitusta ei tehtäisi, jos kalenterikuukaudelle sijoittuisi ajanjakso, jolta mainittua ammatillisen kuntoutuksen perusteella maksettavaa etuutta olisi myönnetty. Yhteensovituksen tekemisen estäisi näin ollen myös se, että tarkoitettu etuus olisi myönnetty osalta kalenterikuukautta, jopa vain yhdeltä päivältäkin. Eläkkeensaajan kuntoutusrahan osalta poikkeus rajattaisiin, säännöksen tavoite huomioon ottaen, koskemaan ainoastaan ammatillisen kuntoutuksen perusteella myönnettyä eläkkeensaajan kuntoutusrahaa. Yhteensovitus tehtäisiin siten tavanomaiseen tapaan, jos eläkkeensaajan kuntoutusraha olisi myönnetty muun kuin ammatillisen kuntoutuksen perusteella.
Sekä Kelan että työeläkelaitoksen maksama työkyvyttömyyseläke voi tällä hetkellä jäädä työansioiden perusteella lepäämään myös ammatillisen kuntoutuksen ajalta. Pykälän 3 momenttiin ehdotettu säännös siitä, että yhteensovitusta ei tehtäisi ajalta. jolta Kela tai työeläkelaitos on ammatillisen kuntoutuksen perusteella myöntänyt kuntoutusetuuden, merkitsisi näin ollen muutosta työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamiseen ammatillisen kuntoutuksen aikana. Työkyvyttömyyseläkkeen saaja voisi jatkossa kuntoutuskorotusta tai ammatillisen kuntoutuksen perusteella myönnettyä eläkkeensaajan kuntoutusrahaa saadessaan työskennellä ilman työansioiden määrää koskevia rajoituksia. Kun yhteensovitusta ei tehtäisi, tältä ajalta ei syntyisi myöskään siihen perustuvia vähennyksiä, jotka ehdotetun mallin mukaan muutoin kohdistuisivat tulevilta kuukausilta maksettavaan eläkkeeseen. Jos eläkkeensaaja saa palkkaa samalta ajalta, jolta hänellä on oikeus työeläkelakien mukaiseen kuntoutuskorotukseen, työeläkelakien mukainen työkyvyttömyyseläke ja siihen liittyvä kuntoutuskorotus maksetaan työeläkelakien mukaan hakemuksesta työantajalle enintään samalta ajalta maksetun palkan määräisenä. Kansaneläkettä tai takuueläkettä ei sen sijaan vastaavassa tilanteessa – tai muutoinkaan – makseta eläkkeensaajan työnantajalle. Eläkkeensaajan kuntoutusrahaa ammatillisen kuntoutuksen perusteella saava voisi siten jatkossa saada samanaikaisesti sekä työkyvyttömyyseläkettä että palkkaa, jotka maksettaisiin hänelle itselleen ilman yhteensovitusta. Eläkkeensaajan kuntoutusraha voidaan kuitenkin Kansaneläkelaitoksen kuntoutuslaissa säädetyin edellytyksin maksaa työnantajalle. Eläkkeensaajan kuntoutusrahaa sai ammatillisen kuntoutuksen ajalta vuonna 2025 noin 350 henkilöä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin pykälän 1 momentissa tarkoitetun vähennyksen tekemisestä tilanteissa, joissa henkilö ei säädettynä vähennyskuukautena saa työkyvyttömyyseläkettä tai sen kyseisenä kuukautena maksettava määrä ei riitä koko vähennyksen tekemiseen. Vähennyksen tekeminen estyisi kokonaan esimerkiksi silloin, kun työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen olisi päättynyt tai keskeytynyt. Jos taas eläkkeen määrä olisi ylityskuukauden ja vähennyskuukauden välissä pienentynyt, olisi mahdollista, että vähennys voitaisiin tehdä vähennyskuukauden eläkkeestä vain osittain. Siltä osin kuin vähennyskuukaudelta maksettavan eläkkeen määrä ei riittäisi vähennyksen tekemiseen, ylityksen osuus perittäisiin takaisin tavallisen takaisinperintämenettelyn mukaisesti. Takaisinperinnässä ei tällöin kuitenkaan sovellettaisi 75 §:n 2 momentissa säädettyä harkintaa. Tämän perusteena olisi muun muassa se, että näissä tilanteissa takaisinperintä korvaisi ehdotettuun yhteensovittamisen malliin kuuluvan vähennyksen, jonka tekemiseen ei liittyisi harkintaa. Momenttiin sisältyisi kuitenkin erityissäännös, jonka mukaan takaisinperinnästä luovuttaisiin, jos takaisinperittävä määrä olisi kokonaisuudessaan alle 150 euroa. Tilanteet, joissa takaisinperinnästä luovuttaisiin, sidottaisiin säännöksessä kiinteään euromääräiseen rajaan eikä niihin liittyisi Kelan harkintaa. Säädettyä rajaa ei sidottaisi kansaneläkeindeksiin. Tästä säädettäisiin 109 §:ssä. Sääntelyn perusteena olisi se, että perinnästä aiheutuvien arvioitujen kustannusten voidaan kyseisissä tilanteissa olettaa ylittävän perittävän määrän, jolloin perintää ei voida pitää tarkoituksenmukaisena.
18 §. Työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttaminen. Pykälässä säädetään työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttamisesta. Voimassa olevan pykälän mukaan työkyvyttömyyseläke lakkautetaan, jos eläkkeensaaja tulee työkykyiseksi. Kuntoutustuki voidaan lakkauttaa myös, jos kuntoutustuen saaja on ilman pätevää syytä kieltäytynyt ammatillisesta kuntoutuksesta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, joka koskisi työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttamista ehdotettavaan joustomalliin liittyvissä tilanteissa, joissa henkilön työansiot säädetyn yhtäjaksoisen ajan eli yhtäjaksoisesti 12 kalenterikuukauden ajan ylittävät kalenterikuukausikohtaisen suojaosan. Tämän vuoksi pykälän nykyinen sisältö muodostaisi jatkossa pykälän 1 momentin. Lisäksi pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin ehdotetun 2 momentin mukaista yhtäjaksoista 12 kuukauden ajanjaksoa laskettaessa huomioimatta jätettävistä kalenterikuukausista.
Voimassa olevan, jatkossa pykälän 1 momenttiin sisältyvän säännöksen sisältöä ei ehdoteta muutettavaksi. Näin ollen eläkkeensaajan työkyiseksi tuleminen olisi jatkossakin peruste lakkauttaa työkyvyttömyyseläke. Säännöksen perusteella työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttaminen olisi mahdollista, jos eläkkeensaaja on tullut työkykyiseksi, vaikka henkilön työansioissa ei olisi tapahtunut sellaista muutosta, joka johtaisi lakkauttamiseen ehdotetun 2 momentin perusteella. Pykälän 1 momenttiin jatkossa sisältyvää säännöstä sovellettaisiin nykyisen käytännön mukaisesti tilanteissa, joissa kokonaisharkinnan perusteella voidaan arvioida, että eläkkeensaajan työkyky on palautunut siinä määrin, että hän ei enää täytä työkyvyttömyyseläkkeen saamisen edellytyksiä. Näissä tilanteissa työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttamisen on lähtökohtaisesti katsottu edellyttävän myös lääketieteellistä selvitystä työkyvyn muuttumisesta, vaikka työansioissa tapahtuneet muutokset on lisäksi voitu ottaa huomioon. Pelkästään työansioiden perusteella työkyvyttömyyseläke lakkautettaisiin lähtökohtaisesti vain pykälän 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Työansioiden saaminen voi kuitenkin tosiasiallisesti viitata siihen, että eläkkeensaajan työkyky on parantunut. Näin voi olla käytännössä etenkin silloin, kun työansiot ovat pitkäaikaisia ja ne turvaavat henkilölle vähintään kohtuullisen toimeentulon, jonka mittapuuna on vakiintuneesti pidetty täysimääräisen takuueläkkeen tasoa. Kansaneläkelaitos voi tarvittaessa selvittää, onko eläkkeensaajan työkyky pykälän 1 momentissa tarkoitetulla tavalla palautunut. Se, että pykälän 2 momentissa asetetut erityiset edellytykset työkyvyttömyyseläkkeen lakkauttamiselle suojaosan toistuvien yhtäjaksoisten ylitysten perusteella eivät täyty, ei estä arvioimasta eläkkeensaajan työkyvyn palautumista pykälän 1 momentin mukaisesti.
Pykälään lisättävässä 2 momentissa säädettäisiin yhtäjaksoisesti toistuvien suojaosan ylitysten vaikutuksesta eläkeoikeuteen. Jos eläkkeensaajan työansiot olisivat ylittäneet 17 §:n 2 momentin mukaan määräytyvän suojaosan yhtäjaksoisesti 12 kalenterikuukauden ajalta, työkyvyttömyyseläke lakkautettaisiin yhtäjaksoista 12 kalenterikuukauden ajanjaksoa seuraavan kalenterikuukauden alusta. Säännöksessä tarkoitetun työansioiden pitkäaikaisen muutoksen katsottaisiin siten osoittavan, että työntekijä ei ole enää kansaneläkkeeseen oikeuttavalla tavalla työkyvytön, jolloin työkyvyttömyyseläke lakkautettaisiin säännöksessä tarkoitettujen yhtäjaksoisesti toistuvien suojaosan ylitysten seurauksena. Kansaneläkelain 12 §:n 4 momentin nojalla myönnettyä työkyvyttömyyseläkettä ei kuitenkaan voitaisi lakkauttaa mainitulla perusteella, sillä 17 ja 17 a §:issä säädettyä työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamista ei sovellettaisi kyseisen erityissäännöksen nojalla myönnettyihin työkyvyttömyyseläkkeisiin. Jos suojaosa ei säännöksessä tarkoitetulta ajalta yhtäjaksoisesti ylittyisi, työkyvyttömyyseläkettä ei voitaisi lakkauttaa tämän säännöksen perusteella. Näin saattaisi eläkkeensaajan melko huomattavastakin työskentelystä huolimatta olla esimerkiksi silloin, kun työskentelyssä ajoittain olisi katkoja tai esimerkiksi silloin, kun eläkkeensaaja kokonaan tai osittain saisi työansionsa vakuuttamattomasta yrittäjätoiminnasta, jolloin kyseisiä työansioita ei huomioitaisi työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksessa. Työskentelyn perusteella voisi tästä huolimatta tulla pykälän 1 momentin mukaisesti arvioitavaksi, onko eläkkeensaaja tullut työkykyiseksi.
Pykälän uuteen 3 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan pykälän 2 momentissa tarkoitettua yhtäjaksoista 12 kalenterikuukauden ajanjaksoa laskettaessa huomioon ei otettaisi niitä kalenterikuukausia, joilta yhteensovitusta ei 17 a §:n 2 tai 3 momentin nojalla tehdä. Yhtäjaksoisen 12 kalenterikuukauden ajanjakson laskenta alkaisi ehdotetun säännöksen mukaan uudelleen tällaisen kalenterikuukauden päättymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta. Säännös tarkoittaisi sitä, että kalenterikuukausi, jolta yhteensovitusta ei tehdä siitä syystä, että eläkejakso on myönnetty takautuvalle ajalle taikka siitä syystä, että eläkkeensaajalle on kalenterikuukauteen sisältyvälle ajanjaksolle myönnetty työeläkelakien mukainen kuntoutuskorotus tai Kelan ammatillisen kuntoutuksen perusteella maksama eläkkeensaajan kuntoutusraha, ei voisi sisältyä pykälän 2 momentissa tarkoitettuun ajanjaksoon, jonka täyttymisen perusteella työkyvyttömyyseläke voidaan lakkauttaa. Tällainen kalenterikuukausi katkaisisi tarkoitetun ajanjakson laskemisen. Yhtäjaksoisen 12 kalenterikuukauden ajanjakson laskenta alkaisi näin ollen alusta sen kalenterikuukauden tai niiden peräkkäisten kalenterikuukausien jakson päätyttyä, jona yhteensovitusta ei ole 17 a §:n 2 tai 3 momentin nojalla tehty (esimerkiksi työeläkelakien mukaisen kuntoutuskorotuksen tai ammatillisen kuntoutuksen perusteella myönnetyn eläkkeensaajan kuntoutusrahan päättymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta). Ensimmäinen kalenterikuukausi, joka tämän jälkeen jälleen olisi yhteensovituksen piirissä ja jona suojaosa ylittyisi, muodostaisi suojaosan ylityksiä laskettaessa uuden laskentajakson ensimmäisen kalenterikuukauden, jolta suojaosa ylittyisi. On johdonmukaista, että sellaista kalenterikuukautta, jonka on säädetty jäävän yhteensovituksen ulkopuolelle, ei oteta huomioon myöskään laskettaessa niitä kalenterikuukausia, joina yhteensovitukseen liittyvä suojaosa ylittyy. Näiden kalenterikuukausien jättäminen suojaosan ylittymistä koskevan seurannan ulkopuolelle toteuttaa samoja tavoitteita, joiden vuoksi kyseiset kalenterikuukaudet on jätetty yhteensovituksen ulkopuolelle. Kun työkyvyttömyyseläke myönnetään takautuvalle ajalle eikä kyse ole aiemmin myönnetyn eläkejakson välittömästä jatkosta, eläkkeensaaja ei ole voinut ennakoida työansioidensa vaikutusta eläkkeeseen. Tämän vuoksi on perusteltua ja kohtuullista jättää tällainen kuukausi niin yhteensovituksen kuin suojaosan ylittymistä koskevan seurannan ulkopuolelle. Ammatillisen kuntoutuksen perusteella myönnetyn työeläkelaitoksen tai Kelan etuuden myöntöjaksot taas on suljettu pois yhteensovituksen piiristä työkyvyttömyyseläkkeen saajien ammatilliseen kuntoutukseen kannustamiseksi, jolloin ei ole perusteltua, että suojaosan mahdolliset ylitykset samalta ajalta voisivat vaikuttaa eläkeoikeuteen.
22 §. Kansaneläkkeeseen vaikuttavat eläketulot. Pykälässä säädetään kansaneläkkeeseen vaikuttavista eläketuloista. Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jonka mukaan työeläkelakien mukainen työkyvyttömyyseläke ja työuraeläke otetaan kansaneläkkeen määrää laskettaessa tulona huomioon ilman työeläkelakien mukaista eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta johtuvaa mahdollista vähennystä. Säännös koskisi sekä työeläkelakien mukaisen täyden työkyvyttömyyseläkkeen että osatyökyvyttömyyseläkkeen huomioimista. Kansaneläkkeen määrään vaikuttaisi siten työeläke sen suuruisena kuin se on ennen eläkkeen ja työansioiden mahdollista yhteensovitusta. Samalla tämä tarkoittaisi, ettei kansaneläkettä tarkistettaisi kansaneläkelain 24 §:n mukaisesti, jos työeläkelakien mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen tai työuraeläkkeen määrä vaihtelisi eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi, koska kansaneläkkeeseen vaikuttavaksi eläketuloksi katsottaisiin aina se työeläkelakien mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen tai työuraeläkkeen määrä, joka henkilölle on myönnetty eikä se määrä, joka henkilölle on eläkkeen ja työansioiden mahdollisen yhteensovituksen jälkeen maksettu.
Lisäksi uuteen 5 momenttiin otettaisiin säännös, jonka mukaan kansaneläkkeessä tulona huomioon otettava ulkomailta maksettava työkyvyttömyyseläke otetaan kansaneläkkeen määrää laskettaessa tulona huomioon ilman eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta johtuvaa mahdollista vähennystä. Kansaneläkkeen määrään vaikuttaisi siten ulkomainen eläke sen suuruisena kuin se on ennen eläkkeen ja työansioiden mahdollista yhteensovitusta. Säännös olisi tarpeen, jotta ulkomailta maksettava eläke otettaisiin kansaneläkkeen määrään vaikuttavana tulona huomioon samalla tavalla kuin tämän lain 6 §:n 1 momentissa mainittujen työeläkelakien mukaiset työeläkkeet. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta ehdotetaan säädettävän 17 a §:ssä. Ulkomailta maksettavan työkyvyttömyyseläkkeen osalta eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksella tarkoitettaisiin menettelyä, jonka tarkoitus olisi, vastaavasti kuin 17 a §:n mukaisessa kansallisessa työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksessa, järjestää se, miten työansiot vaikuttavat eläkkeeseen. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta johtuvasta vähennyksestä katsottaisiin olevan kyse, kun eläkkeen vähennys perustuisi tarkoitukseltaan 17 a §:ssä säädettyä olennaisissa suhteissa vastaavaan menettelyyn.
25 §. Kansaneläkkeen vähimmäismäärä. Pykälässä säädetään kansaneläkkeen maksettavasta vähimmäismäärästä. Kansaneläkettä ei makseta, jos sen määrä kuukaudessa jää alle pykälässä säädetyn määrän. Pykälässä raja ilmoitetaan vuoden 2001 kansaneläkeindeksin tasossa (5,38 euroa), mikä vuoden 2026 tasossa vastaa 8,01 euroa. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin, että 1 momentissa säädettyä euromääräistä rajaa ei kuitenkaan sovellettaisi, jos kalenterikuukaudelta maksettavan kansaneläkkeen määrä olisi ehdotettavassa 17 a §:ssä tarkoitetun työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi pienempi kuin 1 momentissa säädetty vähimmäismäärä. Tämä tarkoittaisi sitä, että työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen jälkeen maksettavaksi jäävä kansaneläkkeen määrä maksettaisiin eläkkeensaajalle riippumatta siitä, ylittääkö sen määrä kansaneläkkeen vähimmäismäärää koskevan euromääräisen rajan, josta jatkossa säädettäisiin lainkohdan 1 momentissa.
Kansaneläkkeen maksettavasta vähimmäismäärästä on säädetty hallinnollisen tarkoituksenmukaisuuden vuoksi: määrältään rajan alle jäävän eläkkeen maksamista ei pidetty perusteltuna suhteessa sen maksamisesta aiheutuviin kustannuksiin (HE 227/1992 vp.). Ottaen huomioon, että myönnettävä kansaneläke maksetaan kalenterikuukausittain, voidaan katsoa, että rajan on ollut tarkoitus koskea nimenomaan eläkkeen säännönmukaisesti maksettavaa kuukausimäärää. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus taas liittyisi aina tilanteisiin, joissa eläkkeensaajalle myönnetyn eläkkeen kuukausimäärä ylittää kansaneläkkeen maksamiselle säädetyn vähimmäisrajan. Ehdotetun mallin mukaiseen yhteensovitukseen kuitenkin kuuluisi, että eläkkeen kalenterikuukaudelta maksettava määrä voisi, riippuen eläkkeensaajan työansioista, toistuvastikin vaihdella. Sääntelyn on tarkoitus mahdollistaa automaation hyödyntäminen eläkkeeseen kohdistuvien mahdollisten vähennysten laskemisessa ja tekemisessä, mikä on omiaan osaltaan vähentämään tästä aiheutuvia toimeenpanokustannuksia. Nämä seikat huomioiden on katsottu perustelluksi, että kansaneläkkeen maksettavaa vähimmäismäärää koskevaa säännöstä ei sovellettaisi tilanteissa, joissa kansaneläkkeen kalenterikuukaudelta maksettava määrä yhteensovituksen vuoksi jää alle tarkoitetun rajan. Säädetty raja ei näin ollen yhteensovitustilanteissa muodostaisi ylimääräistä kynnystä mahdollisen vähennyksen jälkeen maksettavaksi jäävän eläkkeen maksamiselle.
51 §. Oikeus lapsikorotukseen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin siitä, että henkilöllä olisi oikeus lapsikorotukseen myös ajalta, jolta työuraeläkettä taikka työeläkelakien tai kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä ei jäisi maksettavaksi eläkkeen ja työansioiden laissa säädetyn yhteensovituksen vuoksi. Eläkkeensaaja ei näin ollen menettäisi lapsikorotusta työansioidensa vuoksi niin kauan kuin hänellä säilyisi oikeus lapsikorotukseen oikeuttavaan eläkkeeseen.
57 §. Työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen ja ilmoitusvelvollisuus. Pykälässä säädetään työkyvyttömyyseläkkeen hakijan ja saajan ilmoitusvelvollisuudesta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen saajan ulkomailta saamia työansioita koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta. Ehdotetun säännöksen mukaan muuta kuin 12 §:n 4 momentin nojalla myönnettyä työkyvyttömyyseläkettä saava olisi velvollinen ilmoittamaan Kelalle ulkomailta saamistaan työansioista kalenterikuukausittain. Ulkomailta saatuja työansioita koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta säädettäisiin, koska Kela ei saa tulorekisteristä tietoja työstä, joka on vakuutettu muualla kuin Suomessa. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus tehtäisiin kalenterikuukausittain, joten Kelan olisi välttämätöntä saada tiedot ulkomailta saaduista työansioista mahdollisimman reaaliaikaisesti. Ilmoitusvelvollisuus rajattaisiin koskemaan muuta kuin 12 §:n 4 momentin nojalla myönnettyä työkyvyttömyyseläkettä saavia eli niitä henkilöitä, joiden työkyvyttömyyseläke ehdotettujen säännösten mukaisesti kuuluisi eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen piiriin. Työkyvyttömyyseläkettä 12 §:n 4 momentin nojalla saavien henkilöiden osalta vastaava ilmoitusvelvollisuus ei olisi tarpeen, koska kyseisen erityissäännöksen nojalla myönnettyä työkyvyttömyyseläkettä ei yhteensovitettaisi työansioiden kanssa. Jos työkyvyttömyyseläkkeen saaja, jota ilmoitusvelvollisuus koskisi, ei ilmoittaisi Kelalle ulkomailta saamistaan työansioista ja Kelalla olisi syytä epäillä, että työkyvyttömyyseläkkeen saaja kuitenkin työskentelee, työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen voitaisiin keskeyttää 73 §:ssä säädetyin edellytyksin. Mainitun pykälän nojalla työkyvyttömyyseläkkeen maksaminen voidaan keskeyttää myös esimerkiksi silloin, kun Kelalla on syytä epäillä etuuden saajan tulleen työkykyiseksi.
63 a §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskeva päätös ja tieto yhteensovituksen perusteista. Pykälä olisi uusi. Siinä säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskevien päätösten antamisesta sekä eläkkeensaajan oikeudesta saada tieto yhteensovituksen perusteista kunkin kalenterikuukauden osalta. Pykälä olisi erityissäännös suhteessa 63 §:ään, joka koskee etuutta koskevan päätöksen antamista.
Kela antaisi työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta päätöksen pääsääntöisesti kerran vuodessa. Oikeudesta hakea muutosta Kelan tämän lain nojalla antamaan päätökseen säädetään 77 §:ssä, jonka mukaan muutosta haetaan sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalta ja edelleen vakuutusoikeudelta.
Ennen pykälässä tarkoitetun päätöksen antamista yhteensovitus tehtäisiin kultakin kalenterikuukaudelta alustavasti, minkä on käytännössä tarkoitus tapahtua automaattisin menettelyin. Kuukausittain tehtävässä alustavassa yhteensovituksessa kyse ei olisi asian käsittelyn päättävän ratkaisun tekemisestä, vaan tämä tapahtuisi vasta pykälässä tarkoitetulla päätöksellä. Kuukausittain tehtävä alustava yhteensovitus jäisi tämän vuoksi hallintolain automaattipäätöksiä koskevan sääntelyn ulkopuolelle eikä siihen samasta syystä sovellettaisi myöskään EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 22 artiklan mukaista automaattisia päätöksiä koskevaa kieltoa. Näin ollen ei olisi estettä tehdä tätä alustavaa yhteensovitusta automaattisesti.
Jos pykälässä tarkoitetut valituskelpoiset päätökset annettaisiin automaattisessa menettelyssä, kuten on käytännössä tarkoitus toimia, niiden antamiseen sovelletaan hallintolain (434/2003) sääntelyä asian automaattisesta ratkaisemisesta. Tällä perusteella on katsottava, että annettavat automaattiset päätökset perustuisivat EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 22 artiklan edellyttämällä tavalla jäsenvaltion lainsäädäntöön, jossa vahvistetaan myös asianmukaiset toimenpiteet rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien sekä oikeutettujen etujen suojaamiseksi. Koska yhteensovitukseen ei sisältyisi seikkoja, jotka edellyttäisivät tapauskohtaista harkintaa, ja yhteensovituksen tekemisestä ja sen lopputuloksesta olisi täsmällisesti säädetty laissa, automaattisen ratkaisemisen edellyttämät käsittelysäännöt olisi mahdollista rakentaa lainsäädännön pohjalta. Yhteensovitusta koskeva päätös olisi kaikilta osin valituskelpoinen ja muutoksenhaun seurauksena Kela tutkisi ensin, voiko se itse oikaista päätöksensä. Näiden seikkojen perusteella säädetty oikeussuojaedellytys sekä muut hallintolain edellytykset asian automaattiselle ratkaisemiselle täyttyisivät. Kela voisi näin ollen antaa yhteensovittamista koskevan päätöksen automaattisesti, kunhan menettelyssä noudatettaisiin myös muita automaattiselle päätöksenteolle asetettuja edellytyksiä kuten esimerkiksi hallintolain vaatimusta siitä, että automaattisesta ratkaisemisesta ilmoitetaan asianosaiselle.
Se, että yhteensovitusta koskevien alustavien ratkaisujen tekemisessä ja valituskelpoisen päätöksen antamisessa voitaisiin hyödyntää automaatiota ja näin käytännössä pääosin toimittaisiin, ei kuitenkaan estä liittämästä käsittelyyn myös manuaalisia työvaiheita, kun tämä on tarpeen.
Ehdotetun päätöksentekomenettelyn perustuslainmukaisuutta arvioidaan esityksen jaksossa ” Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys”.
Pykälän 1 momenttiin sisältyvän pääsäännön mukaan yhteensovitusta koskeva päätös annettaisiin sille 12 kalenterikuukauden ajanjaksolle, jolle kalenterivuoden jouston ylittymisestä johtuvat vähennykset lain mukaan voivat kohdentua. Esimerkiksi vuoden 2028 jouston ylittymisestä johtuvat vähennykset voisivat kohdentua ajalle 1.3.2028 – 28.2.2029, jolle päätös annettaisiin. Tämän säännönmukaisen rytmin mukaisesti annettua päätöstä nimitettäisiin vuosipäätökseksi. Lisäksi pykälässä säädettäisiin poikkeuksista tähän pääsääntöön. Kyseisiin poikkeuksiin palataan alempana perusteluissa.
Vuosipäätös koskisi aina yhden ja saman kalenterivuoden jouston vaikutusta eläkkeeseen. Vuosipäätöksen antaminen edellyttäisi, että yhteensovitus on johtanut eläkkeen vähentämiseen sinä aikana, joka sisältyisi vuosipäätökseen. Tämä edellytys täyttyisi, jos eläkettä olisi tänä aikana vähennetty vähintään yhtenä kalenterikuukautena. Jos eläkettä ei olisi tänä aikana minään kalenterikuukautena vähennetty, eläkkeensaajalla ei olisi tältä ajalta oikeussuojan tarvetta eikä vuosipäätöstä annettaisi. Yhteensovitus jäisi tällöin tehdyn alustavan yhteensovituksen varaan. Se, että esimerkiksi vuoden 2028 jouston ylityksistä johtuvista vähennyksistä annettaisiin päätös ajalle 1.3.2028 – 28.2.2029, tarkoittaisi käytännössä sitä, että vuosipäätös jäsentyisi vähennyskuukausien mukaisesti. Vuosipäätöksen tulisi kuitenkin, ottaen huomioon myös hallintolain päätöksen perustelemiselle asettamat vaatimukset, kattaa myös tehtyjen vähennysten perusteet tänä aikana. Päätökseen tulisi näin ollen sisältyä ratkaisu sekä eläkkeeseen vähennyskuukausina tehdyistä vähennyksistä (ja eläkkeen maksetusta määrästä näinä kuukausina) että vähennysten määräytymisestä ylityskuukausilta.
Päätös yhteensovituksesta annettaisiin vuosipäätöksen mukaisesta ajanjaksosta poiketen ensinnäkin silloin, jos henkilön oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen päättyisi kesken kalenterivuoden. Näin voisi olla esimerkiksi kuntoutustuen päättyessä tai jos eläke lakkautettaisiin. Jos kalenterivuoden jousto olisi tätä ennen ylittynyt, päätös annettaisiin pykälän 1 momentin mukaan eläkeoikeuden päättymiseen saakka. Päätöksen antaminen edellyttäisi näin ollen myös tässä tilanteessa, että yhteensovitus on päätöksen ajalta johtanut eläkkeen vähentämiseen. Tarkoitetussa tilanteessa olisi tarpeetonta jäädä odottamaan vuosipäätöksen antamisajankohtaa yhteensovituksen ratkaisemiseksi.
Pykälän 2 momentin mukaan päätös yhteensovituksesta annettaisiin viivytyksettä myös siltä osin kuin se tarvittaisiin takaisinperinnän perustaksi silloin, kun vähennyskuukaudelta maksettava eläke ei riitä ylityskuukaudelta syntyneen vähennyksen tekemiseen. Tämän lain 75 §:n mukainen takaisinperintä edellyttää eläkkeen liikamaksun toteamista valituskelpoisella perustepäätöksellä, joka näin päästäisiin antamaan ilman viivytystä. Pykälän 2 momentin mukaan päätös yhteensovituksesta annettaisiin viivytyksettä myös siinä tapauksessa, että yhteensovitus ratkaistaisiin sillä uudelleen 83 a §:n mukaisesti eli sen vuoksi, että samalta kalenterikuukaudelta aiemmin tehty yhteensovitus on perustunut virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen tai on ilmeisesti lain vastainen. Myös näissä tilanteissa olisi perusteltua, että yhteensovituksesta voitaisiin antaa uusi päätös heti. Ehdotetun 83 a §:n mukaan yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisesta annettaisiin päätös edellyttäen, että asian uudelleen ratkaiseminen vaikuttaa eläkkeen maksettavaan määrään. Ajalta, jolta yhteensovituksesta annettaisiin pykälän 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa päätös ennen 1 momentissa tarkoitetun päätöksen antamista, yhteensovitusta ei hallintopäätöksiä koskevien yleisten periaatteiden mukaan ratkaistaisi samalta ajalta uudelleen 1 momentin mukaisella vuosipäätöksellä tai eläkeoikeuden päättymiseen saakka annettavalla vastaavalla päätöksellä, ellei asian uudelleen ratkaisemiselle poikkeuksellisesti olisi 83 a §:n mukaisia perusteita. Vuosipäätöksen tai muun tämän pykälän mukaisen päätöksen uudelleen ratkaisemisen edellytyksistä säädettäisiin niin ikään ehdotetussa 83 a §:ssä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin erikseen siitä, että jos työkyvyttömyyseläke lakkaa 18 §:n 2 momentin nojalla eli suojaosan yhtäjaksoisten ylitysten jatkuttua 12 kalenterikuukauden ajan, eläkkeen lakkauttamiseen johtavista suojaosan ylityksistä ja niiden perusteista annetaan päätös siltä osin kuin sitä ei ole aiemmin annettu. Tässä tilanteessa päätös suojaosan ylityksistä ja niiden perusteista annettaisiin siitä riippumatta, onko eläkettä kyseisinä kalenterikuukausina vähennetty. Säännös turvaisi henkilölle mahdollisuuden hakea muutosta kyseisten kalenterikuukausien yhteensovitukseen myös siinä tapauksessa, että eläkkeeseen ei olisi samalta ajalta aiheutunut vähennyksiä, millä tässä erityistilanteessa saattaa olla merkitystä hänen oikeusturvansa kannalta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin eläkkeensaajan oikeudesta saada Kelalta tieto työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen perusteista kunkin kalenterikuukauden osalta. Tämä oikeus olisi tarpeen, jotta eläkkeensaajalla olisi mahdollisuus tarkistaa kuukausittaisen yhteensovituksen perustana olevat tiedot mahdollisimman ajantasaisesti. Yhteensovituksen perusteilla tarkoitettaisiin muun muassa eläkkeen määrää, yhteensovituksessa huomioon otettuja kuukauden työansioita, yhteensovituksen perusteella eläkkeeseen tehtävää vähennystä, eläkkeen maksettavaa määrää sekä suojaosan ja jouston määrää. Tieto kalenterikuukaudelta tehdyn yhteensovituksen perusteista voitaisiin antaa esimerkiksi Kelan sähköisten palvelujen kautta. Tiedot annettaisiin riippumatta siitä, onko yhteensovitettavaa eläkettä saavalla henkilöllä ollut kalenterikuukauden aikana työansioita tai mikä yhteensovituksen lopputulos on kalenterikuukaudelta ollut.
83 a §. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen uudelleen ratkaiseminen. Pykälä olisi uusi. Siinä säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisesta. Pykälän 1 momentin mukaan Kela voisi ratkaista 17 a §:ssä tarkoitettua yhteensovitusta koskevan asian uudelleen, jos yhteensovitus perustuisi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen tai olisi ilmeisesti lain vastainen. Yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisen edellytykset olisivat siten samat, joita 84 §:n mukaan sovelletaan muutoksenhakuasteissa lainvoimaisen päätöksen poistamiseen. Koska yhteensovitus perustuisi täsmällisiin lain säännöksiin, olisi todennäköisesti erittäin harvinaista, että sitä olisi pidettävä ilmeisesti lain vastaisena. Yhteensovituksen udelleen ratkaisemisen edellytyksistä ehdotetaan kuitenkin säädettävän yhdenmukaisesti päätöksen poistamisen edellytysten kanssa. Yhteensovitus perustuisi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen esimerkiksi silloin, kun siinä käytetyt työansiot olisivat olleet virheelliset tai eläkkeen määrä muuttuisi takautuvasti.
Yhteensovitus voitaisiin ratkaista uudelleen siitä riippumatta, olisiko siitä aiemmin annettu päätös vai ei. Päätöstä ei yleensä olisi annettu esimerkiksi kuluvan kalenterivuoden kuukausilta. Päätöstä ei olisi annettu myöskään päättyneeltä vuosipäätösjaksolta, jos yhteensovitus ei olisi kertaakaan johtanut eläkkeen vähentämiseen tällä ajanjaksolla. Yhteensovituksen uudelleen ratkaiseminen ei edellyttäisi asianosaisen suostumusta eikä annetun päätöksen poistamista muutoksenhakuasteen toimesta. Menettelyä olisi näin ollen helpotettu vastaavasti kuin asian uudelleen ratkaisemista 83 §:n mukaisissa tilanteissa, joissa kansaneläkkeen saajalle on eläkepäätöksen antamisen jälkeen takautuvasti myönnetty kansaneläkkeessä tulona huomioon otettava työeläke tai korvaus. Yhteensovitus voitaisiin ratkaista uudelleen asianosaisen eduksi tai vahingoksi.
Kun työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitus ratkaistaisiin uudelleen, maksettavan eläkkeen määrä korjattaisiin sellaiseksi, mikä se olisi ollut, jos yhteensovitus olisi alun perin tehty oikeilla tiedoilla. Yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisen vuoksi voisi syntyä eläkkeen liikamaksua tai eläkkeensaajalle voisi tulla maksettavaksi lisää eläkettä. Jos takautuvaan aikaan kohdistuisi muiden etuudenmaksajien regressivaatimuksia, regressitahoille maksettaisiin uudelleen ratkaisemisen jälkeen mahdollinen lisäsuoritus.
Pykälän 2 momentin mukaan yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisesta annettaisiin päätös, jos asian uudelleen ratkaiseminen vaikuttaisi työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään. Jos uudelleen ratkaiseminen ei vaikuttaisi eläkkeen maksettavaan määrään, se tehtäisiin antamatta erillistä päätöstä. Näin päätösten antaminen rajattaisiin tilanteisiin, joissa ratkaisulla olisi merkitystä eläkkeensaajan oikeusaseman ja oikeusturvan kannalta.
Pykälän 3 momentin mukaan yhteensovituksen uudelleen ratkaiseminen asianosaisen vahingoksi sen jälkeen, kun ylityskuukauden päättymisestä olisi kulunut viisi vuotta, edellyttäisi erityisen painavia syitä. Yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisen edellytyksiä arvioitaisiin lähtökohtaisesti kalenterikuukausittain, vaikka muutokset yhteensovittamisen perusteissa saattaisivat käytännössä tarkoittaa, että yhteensovitus on ratkaistava uudelleen pidemmältä ajanjaksolta. Sellaiselta ylityskuukaudelta, jonka päättymisestä olisi kulunut viisi vuotta, yhteensovitus voitaisiin ratkaista uudelleen henkilön vahingoksi vain erityisen painavista syistä. Yhteensovituksen ratkaiseminen uudelleen henkilön vahingoksi tulisi näin ollen näin pitkän ajan kuluttua kyseeseen vain poikkeuksellisesti. Vastaava vaatimus erityisen painavista syistä asetetaan 84 §:n mukaan lainvoimaisen päätöksen poistamiselle tätä koskevan viiden vuoden määräajan jälkeen.
109 §. Indeksisidonnaisuus. Pykälässä säädetään kansaneläkelaissa säädettyjen rahamäärien indeksisidonnaisuudesta. Pykälän 1 momentin mukaan kansaneläkelaissa säädetyt rahamäärät sidotaan, eräin momentissa mainituin poikkeuksin, hintatason muutoksiin siten kuin kansaneläkeindeksistä annetussa laissa (456/2001) säädetään. Poikkeuksen muodostavat säännöksen mukaan 17 §:n 1 momentin ja 33 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaiset tulorajat. Momentista poistettaisiin viittaus 17 §:n 1 momenttiin. Viittaus ei olisi enää tarpeen, koska 17 §:ssä ei enää säädettäisi työkyvyttömyyseläkkeen lepäämään jättämistä koskevasta ansiorajasta. Uutena poikkeuksena indeksisidonnaisuudesta momenttiin ehdotetaan lisättäväksi viittaus 17 a §:n 4 momentin mukaiseen rajaan. Ehdotetun 17 a §:n 4 momentin mukaan eläkkeestä vähennettävä määrä voitaisiin periä takaisin siten kuin 75 §:ssä säädetään, jos henkilölle ei vähennyskuukautena maksettaisi työkyvyttömyyseläkettä tai maksettavan eläkkeen määrä ei riittäisi vähennyksen tekemiseen. Takaisinperinnässä ei tällöin sovellettaisi mainitun lainkohdan 2 momentissa säädettyä harkintaa, mutta takaisinperinnästä luovuttaisiin, jos takaisinperittävä määrä olisi alle 150 euroa. Kyseistä rajaa ei sidottaisi indeksiin, vaan se olisi kiinteä.
7.7
Laki takuueläkkeestä
8 §. Takuueläkkeen määrä. Pykälän 4 momentissa säädetään takuueläkkeen maksettavasta vähimmäismäärästä. Takuueläkettä ei makseta, jos sen määrä kuukaudessa jää alle 4 momentissa säädetyn määrän. Momentissa raja ilmoitetaan vuoden 2001 kansaneläkeindeksin tasossa, mikä vuoden 2025 tasossa vastaa 8,01 euroa. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin, että 4 momentissa säädettyä euromääräistä rajaa ei kuitenkaan sovellettaisi, jos kalenterikuukaudelta maksettavan takuueläkkeen määrä olisi ehdotettavassa 9 a §:ssä tarkoitetun takuueläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi pienempi kuin 4 momentissa säädetty vähimmäismäärä. Tämä tarkoittaisi sitä, että takuueläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen jälkeen maksettavaksi jäävä takuueläkkeen määrä maksettaisiin eläkkeensaajalle riippumatta siitä, ylittäisikö sen määrä 4 momentissa säädetyn euromääräisen rajan. Säännöstä ehdotetaan vastaavin perustein kuin kansaneläkelain (568/2007) 25 §:ään lisättävää uutta 2 momenttia.
9 §. Eläketulojen vaikutus takuueläkkeeseen. Pykälässä säädetään eläketulojen vaikutuksesta takuueläkkeen määrään. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jonka mukaan kansaneläkelain (568/2007) ja työeläkelakien mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen sekä työeläkelakien mukaisen työuraeläkkeen määrä otettaisiin takuueläkettä laskettaessa eläketulona huomioon myönnetyn suuruisena ilman eläkkeen ja työansioiden yhteensovittamisesta johtuvaa mahdollista vähennystä. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi tehty mahdollinen vähennys, josta säädettäisiin kansaneläkelain 17 a §:ssä, työntekijän eläkelain (395/2006) 47 a §:ssä sekä muiden työeläkelakien vastaavissa säännöksissä, ei näin ollen vaikuttaisi takuueläkkeessä huomioon otettavan työkyvyttömyyseläkkeen määrään. Samoin olisi työuraeläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi tehdyn mahdollisen vähennyksen osalta. Eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi eläkkeeseen tehdyn mahdollisen vähennyksen määrä voisi ehdotettavassa yhteensovitusmallissa vaihdella kalenterikuukausittain. Muutenkin on katsottava perustelluksi, että takuueläkkeen laskennassa huomioon otetaan takuueläkkeen määrää vähentävänä eläkkeen myönnetty määrä.
Lisäksi uuteen 3 momenttiin otettaisiin säännös siitä, että takuueläkkeessä tulona huomioon otettava ulkomailta maksettava työkyvyttömyyseläke otetaan takuueläkkeen määrää laskettaessa tulona huomioon ilman eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta johtuvaa mahdollista vähennystä. Takuueläkkeen määrään vaikuttaisi siten ulkomainen eläke sen suuruisena kuin se on ennen eläkkeen ja työansioiden mahdollista yhteensovitusta. Säännös olisi tarpeen, jotta ulkomailta maksettava eläke otettaisiin takuueläkkeen määrään vaikuttavana tulona huomioon samalla tavalla kuin pykälän 1 momentin 1 ja 3 kohdan mukainen työkyvyttömyyseläke. Ulkomailta maksettavan työkyvyttömyyseläkkeen osalta eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksella tarkoitettaisiin menettelyä, jonka tarkoitus olisi, vastaavasti kuin kansaneläkelain (568/2007) mukaisessa kansallisessa työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksessa, järjestää se, miten työansiot vaikuttavat eläkkeeseen. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta johtuvasta vähennyksestä katsottaisiin olevan kyse, kun eläkkeen vähennys perustuisi tarkoitukseltaan kansaneläkelain 17 a §:ssä säädettyä olennaisissa suhteissa vastaavaan menettelyyn.
9 a §. Takuueläkkeen ja työansioiden yhteensovitus. Pykälä olisi uusi, ja siinä säädettäisiin takuueläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta. Yhteensovitus koskisi tämän lain 7 §:n 1 momentin 3 tai 4 kohdan taikka 2 momentin 2 kohdan nojalla myönnettyä takuueläkettä eli työkyvyttömälle henkilölle myönnettyä takuueläkettä. Näin ollen takuueläke yhteensovitettaisiin työansioiden kanssa myös siinä tapauksessa, että se olisi myönnetty kansaneläkelain 12 §:n 4 momentin mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen perusteella. Takuueläke voi vastaavasti myös tällä hetkellä jäädä työansioiden perusteella lepäämään, vaikka oikeus siihen perustuisi mainitun kansaneläkelain erityissäännöksen nojalla myönnettyyn työkyvyttömyyseläkkeeseen.
Pykälän 1 momentin mukaan yhteensovitus tehtäisiin siten, että työkyvyttömälle myönnettyyn takuueläkkeeseen sovellettaisiin, mitä kansaneläkelain (568/2007) 17 §:ssä säädetään työansioiden vaikutuksesta työkyvyttömyyseläkkeen maksettavaan määrään sekä mitä kansaneläkelain 17 a §:ssä säädetään työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta. Työkyvyttömälle myönnettyyn takuueläkkeeseen vaikuttaisivat näin ollen kansaneläkelain 17 §:ssä määritellyt työansiot, ja suojaosa sekä kalenterivuosikohtainen jouston määrä määräytyisivät niin ikään kansaneläkelain 17 §:n mukaan. EU-asetusten soveltaminen, mitä kansanelälain 17 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa käsitellään, määräytyisi takuueläkkeen osalta samoin kuin kansaneläkkeessä. Suojaosan ylityksiin ja jouston määrän vähentämiseen liittyvät sekä takautuvalta ajalta myönnettyä eläkettä sekä kuntoutusetuuden vaikutusta koskevat säännöt määräytyisivät takuueläkkeen osalta samoin kuin kansaneläkelain mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen osalta. Eläkkeeseen tehtäviä vähennyksiä koskevat periaatteet olisivat takuueläkkeen osalta muuten samat kuin kansaneläkelain mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen osalta, mutta vähennys kohdistettaisiin säännösten mukaan ensisijaisesti kansaneläkelain mukaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen ja vasta toissijaisesti takuueläkkeeseen, mikäli henkilö vähentämisen ajankohtana saisi molempia eläkkeitä. Jos siis takuueläkkeen saajan työansiot ylittäisivät kalenterikuukauden suojaosan ja jäljellä olevan jouston määrän, tehtävä vähennys kohdistettaisiin ensisijaisesti suojaosan ylitystä seuraavan toisen kalenterikuukauden kansaneläkelain mukaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Saman ajankohdan takuueläkkeeseen vähennys kohdistettaisiin vain, jos – tai siltä osin kuin – vähennystä ei voitaisi tehdä kansaneläkelain mukaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä. Näin eläkkeensaajan työansiot eivät vaikuttaisi kaksinkertaisesti Kelan työkyvyttömyyden perusteella maksamiin eläkkeisiin. Vähennys voisi näin ollen tulla tehtäväksi takuueläkkeestä silloin, kun vähentämisajankohtana maksettava kansaneläkelain mukainen työkyvyttömyyseläke ei riittäisi vähennyksen tekemiseen tai kun henkilö ei saisi lainkaan kansaneläkettä. Käytännössä kyse voisi olla esimerkiksi tilanteista, joissa henkilö saa takuueläkettä pienen kansaneläkkeen perusteella tai pelkän työeläkkeen perusteella kansaneläkettä saamatta taikka saa maahanmuuttajana pelkkää takuueläkettä. Pykälässä säädettäisiin myös, että ylärajan tehtävän vähennyksen määrälle muodostaisi ylityskuukaudelle myönnetyn kansaneläkkeen ja takuueläkkeen yhteismäärä.
Pykälän 2 momentin mukaan takuueläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskevaan päätökseen sekä takuueläkkeen saajan oikeuteen saada tieto takuueläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen perusteista sovellettaisiin, mitä kansaneläkelain 63 a §:ssä säädetään työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta koskevasta päätöksestä sekä eläkkeensaajan oikeudesta saada tieto yhteensovituksen perusteista. Takuueläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen uudelleen ratkaisemiseen sovellettaisiin, mitä kansaneläkelain 83 a §:ssä säädetään työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisesta.
Pykälän 2 momentin nojalla Kela antaisi kansaneläkelain 63 a §:ssä tarkoitetun valituskelpoisen päätöksen takuueläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta vastaavin perustein kuin kansaneläkelain mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta annettavan päätöksen, jolloin päätöksen antamisen perusteita takuueläkkeen kohdalla kuitenkin arvioitaisiin sen mukaan, johtaako kansaneläkelain 17 §:n 3 momentissa tarkoitetun kalenterivuosikohtaisen jouston ylittyminen maksettavan takuueläkkeen määrän vähentämiseen. Kansaneläkelain 63 a §:n 3 momentissa tarkoitetut suojaosan toistuvat, yhtäjaksoiset ylitykset voisivat välittömästi johtaa takuueläkkeen lakkauttamiseen ainoastaan silloin, kun takuueläkettä maksettaisiin työkyvyttömälle maahanmuuttajalle, koska kansaneläkelain 18 §:ää ei sovelleta muihin takuueläkkeen saajiin. Suojaosien toistuvan, yhtäjaksoisen ylittämisen mahdollinen vaikutus takuueläkkeeseen riippuisi näin ollen muissa tilanteissa siitä, maksettaisiinko henkilölle ylityksistä huolimatta edelleen takuueläkkeeseen oikeuttavaa muuta eläkettä. Takuueläkkeen saajalla olisi oikeus saada tieto yhteensovituksen perusteista kunkin kalenterikuukauden osalta vastaavasti kuin työkyvyttömyyseläkkeen saajalla olisi oikeus saada tieto työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen perusteista kunkin kalenterikuukauden osalta. Takuueläkkeen ja työansioiden tässä pykälässä tarkoitetun yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisen edellytykset määräytyisivät samoin kuin kansaneläkelain mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisen edellytykset kansaneläkelain 83 a §:n mukaan, jolloin päätöksen antamisen perusteita kuitenkin arvioitaisiin sen mukaan, mikä muutosten vaikutus olisi takuueläkkeeseen.
13 §. Ilmoitusvelvollisuus. Pykälän 2 momentissa säädetään takuueläkkeen saajan ilmoitusvelvollisuudesta. Mainitun momentin 2 kohdasta ehdotetaan poistettavaksi takuueläkkeen saajan velvollisuus ilmoittaa Kelalle työkyvyttömyyseläkkeen lepäämään jättämisestä. Tätä koskeva ilmoitusvelvollisuus olisi tarpeeton, koska takuueläke ja työansiot jatkossa yhteensovitettaisiin tässä esityksessä ehdotettavien uusien säännösten mukaisesti eikä eläke enää voisi jäädä lepäämään. Mainittu kohta koskisi näin ollen jatkossa enää takuueläkkeen saajan velvollisuutta ilmoittaa Kelalle luopumistuen maksamisen keskeyttämisestä. Ehdotettujen muutosten voimaan tullessa luopumistukea saatetaan maksaa vielä ainakin joillekin henkilöille, joten kyseistä ilmoitusvelvollisuutta ei vielä poistettaisi. Lisäksi ehdotetaan, että 2 momenttiin lisättäisiin uusi 4 kohta. Sen mukaan takuueläkkeen saajan olisi kalenterikuukausittain ilmoitettava Kelalle ulkomailta saamistaan työansioista, jos takuueläke on myönnetty 7 §:n 1 momentin 3 tai 4 kohdan taikka 2 momentin 2 kohdan nojalla. Ulkomailta saatuja työansioita koskeva ilmoitusvelvollisuus rajattaisiin henkilöihin, joiden takuueläke voitaisiin ehdotetun 9 a §:n mukaisesti yhteensovittaa työansioiden kanssa. Ilmoitusvelvollisuus koskisi myös henkilöä, jolle takuueläke on myönnetty kansaneläkelain 12 §:n 4 momentin nojalla myönnetyn työkyvyttömyyseläkkeen perusteella. Näin olisi siitä syystä, että myös tällaiseen eläkkeeseen perustuva takuueläke yhteensovitettaisiin työansioiden kanssa, vaikka kansaneläkelain 12 §:n 4 momentin mukaista eläkettä ei yhteensoviteta. Tällä hetkellä takuueläke voidaan vastaavissa tilanteissa jättää lepäämään. Lisäyksen sisältö ja perusteet olisivat muutoin vastaavat kuin kansaneläkelain (568/2007) 57 §:n uuden 4 momentin osalta. Jos takuueläkkeen saaja, jolla olisi ilmoitusvelvollisuus ulkomailta saaduista työansioista, ei ilmoittaisi Kelalle näistä työansioista ja Kelalla olisi syytä epäillä, että henkilö kuitenkin työskentelee, takuueläkkeen maksaminen voitaisiin keskeyttää 22 §:ssä säädetyin edellytyksin.
7.8
Laki vammaisetuuksista
9 §. Eläkettä saavan hoitotuki. Pykälään lisättäisiin uusi 6 momentti. Ehdotetussa momentissa säädettäisiin poikkeus pykälän 1 momenttiin, jonka mukaan henkilöllä, joka saa jotakin 9 §:n 1 momentissa mainittua eläkettä tai etuutta, voi muiden edellytysten täyttyessä olla oikeus hoitotukeen. Tällöin hänellä ei ole oikeutta 8 §:n mukaiseen 16 vuotta täyttäneen vammaistukeen ja 1.1.2027 alkaen aikuisen vammaistukeen. Ehdotetun 6 momentin mukaan 1 momentin sääntelystä huolimatta henkilöllä olisi oikeus hoitotukeen myös ajalta, jolta hän ei saa hänelle myönnettyä työkyvyttömyyseläkettä, työuraeläkettä tai takuueläkettä tässä esityksessä ehdotetun työkyvyttömyyseläkkeen, työuraeläkkeen tai takuueläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi. Kuitenkin tilanteessa, jossa työkyvyttömyyseläke tai takuueläke on lakkautettu sen vuoksi, että suojaosa on työkyvyttömyyseläkkeen tai takuueläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi ylittynyt erikseen säädetyn ajan, henkilöllä ei enää tuon lakkautetun eläkkeen perusteella ole oikeutta hoitotukeen.
13 §. Vammaistuki eläkkeen lepäämisen ajalta. Pykälää ei ole sovellettu 1.1.2010 lukien, koska vammaistuen maksamiseen eläkkeen lepäämisajalta on 1.1.2020 lukien sovellettu työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annettua lakia (738/2009). Tässä esityksessä eläkkeen ja työansioiden yhteensovittamista koskevaa lainsäädäntöä ehdotetaan muutettavaksi kokonaisuutena, ja pykälä kumottaisiin tarpeettomana.
33 §. Vammaisetuuden lakkaaminen. Pykälän 3 momenttia muutettaisiin. Momenttia on vakiintuneesti sovellettu siten, että vammaistuki on lakkautettu sen kuukauden alusta, jona sen saajalle aletaan maksaa 9 §:n 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai etuutta taikka jona sen 9 §:n 1 momentin 4 b kohdassa tarkoitettua leskeneläkettä saava täyttää kansaneläkelain 10 §:n mukaisen vanhuuseläkeiän. Vammaistuki on siis lakkautettu, kun tukea saanut on alkanut saada eläkettä, eikä silloin, kun eläke on myönnetty. Vakiintunut käytäntö on pohjautunut myös 9 §:n 1 momenttiin, jossa säädetään eläkkeen tai etuuden saamisen eikä eläke- tai etuusoikeuden merkityksestä oikeuteen saada eläkettä saavan hoitotukea. Momenttia muutettaisiin sanamuodoltaan vastaamaan vakiintunutta käytäntöä eikä soveltamiskäytäntöön siten tulisi muutoksia.
Pykälään ehdotetaan uutta 4 momenttia, ja 4, 5 ja 6 momentit siirtyisivät eteenpäin. Uudessa 4 momentissa säädettäisiin eläkettä saavan hoitotuen lakkaamisesta. Hoitotuen lakkaamisesta ei ole vammaisetuuslaissa lainkaan säännöstä. Ehdotetussa momentissa säädettäisiin siitä, että hoitotuki lakkaisi sen kuukauden alusta, jona sen saaja ei saa 9 §:n 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai etuutta. Hoitotuki ei kuitenkaan lakkaisi tilanteessa, jossa henkilö ei saa eläkettä 9 §:n 6 momentissa mainitun työkyvyttömyyseläkkeen, työuraeläkkeen tai takuueläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi. Kuitenkin tilanteessa, jossa työkyvyttömyyseläke tai takuueläke on lakkautettu sen vuoksi, että suojaosa on työkyvyttömyyseläkkeen tai takuueläkkeen ja ansioiden yhteensovituksen vuoksi ylittynyt erikseen säädetyn ajan, henkilöllä ei enää tuon lakkautetun eläkkeen perusteella olisi oikeutta hoitotukeen.
7.9
Laki yleisestä asumistuesta
12 §. Asumistuessa huomioon otettavat tulot. Pykälän 4 momenttiin lisättäisiin uusi 3 kohta, jossa säädettäisiin eläketulon huomioon ottamisesta eläkkeen ja työansioiden yhteensovitustilanteissa. Jos eläkkeen määrä vaihtelee yhteensovituksen vuoksi, eläkkeen määrä otettaisiin tulona huomioon tehdyn kohtuullisen arvion mukaan, jossa voidaan ottaa huomioon se, miten yhteensovitus on toteutunut ja arvioidut työansiot. Joustomalliin liittyvästä eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta annettaisiin vuosittain päätös jälkikäteen, jos eläkettä on vähennetty, mutta tämän jälkikäteisen päätöksen perusteella asumistukea ei pääsääntöisesti takautuen oikaistaisi. Päätöstä voitaisiin kuitenkin käyttää arvioitaessa tulona huomioon otettavan eläkkeen määrää jatkossa.
7.10
Laki eläkkeensaajan asumistuesta
8 §. Oikeus asumistukeen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin siitä, että henkilöllä olisi oikeus eläkkeensaajan asumistukeen myös ajalta, jolta työuraeläkettä, takuueläkettä taikka työeläkelakien tai kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä ei jäisi maksettavaksi eläkkeen ja työansioiden laissa säädetyn yhteensovituksen vuoksi. Eläkkeensaaja ei näin ollen menettäisi oikeutta eläkkeensaajan asumistukeen työansioidensa vuoksi niin kauan kuin hänellä säilyisi oikeus eläkkeensaajan asumistukeen oikeuttavaan eläkkeeseen, jos asumistuen saamisen muut edellytykset täyttävät. Tällöin henkilön asumisen tuki ei myöskään vaihtelisi eläkkeensaajan asumistuen ja yleisen asumistuen välillä yhteensovituksen vuoksi.
12 §. Vuositulo. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin eläketulon huomioon ottamisesta eläkkeen ja työansioiden yhteensovitustilanteissa. Jos eläkkeen määrä vaihtelee yhteensovituksen vuoksi, eläkkeen määrä otettaisiin tulona huomioon tehdyn kohtuullisen arvion mukaan, jossa voidaan ottaa huomioon se, miten yhteensovitus on toteutunut, ja arvioidut työansiot. Joustomalliin liittyvästä eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta annettaisiin vuosittain päätös jälkikäteen, jos eläkettä on vähennetty, mutta tämän jälkikäteisen päätöksen perusteella asumistukea ei pääsääntöisesti takautuen oikaistaisi. Päätöstä voitaisiin kuitenkin käyttää arvioitaessa tulona huomioon otettavan eläkkeen määrää jatkossa.
7.11
Sairausvakuutuslaki
11 lukuPäivärahaetuuksien määrä
6 §. Etuusperusteinen tulo. Pykälässä säädetään siitä, mitä ansionmenetyskorvauksia ja etuuksia huomioidaan laskettaessa vuosituloon sisältyvää etuusperusteista tuloa. Pykälän 5 momentti koskee tilanteita, joissa vakuutettu saa työeläkelakien mukaista osatyökyvyttömyyseläkettä. Momentin mukaan, jos vakuutettu on saanut muuta kuin täyttä työkyvyttömyyseläkettä vuositulon tarkastelujaksolla ja mainitun etuuden maksu jatkuu päivärahaetuuden kanssa samaan aikaan, ei etuutta huomioida tältä ajalta vuositulossa päivärahaetuuden määrää laskettaessa. Momenttia muutettaisiin ehdotetun eläkkeen ja työansioiden yhteensovittamisen (joustomalli) johdosta siten, että muun kuin täyden työkyvyttömyyseläkkeen maksun katsotaan jatkuvan myös ajalla, jona etuutta ei makseta työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi. Toisin sanoen vakuutetulle myönnetty osatyökyvyttömyyseläke huomioitaisiin vuositulossa vain silloin, kun oikeutta siihen ei ole päivärahaetuuden maksujakson aikana. Sen sijaan, jos eläkkeen maksamisessa on päivärahaetuuden maksujaksolla katkoja eläkkeen ja työansioiden yhteensovittamisen vuoksi, ei osatyökyvyttömyyseläkettä huomioitaisi vuositulossa.
12 lukuPäivärahaetuuden suhde muihin etuuksiin
4 §. Sairauspäivärahan suhde työeläkelakien mukaiseen osatyökyvyttömyyseläkkeeseen ja muun kuin täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettaviin lakisääteisiin etuuksiin. Pykälän 2 momentissa säädetään menettelystä niissä tilanteissa, kun vakuutettu saa sairauspäivärahan maksujaksolla työeläkelakien mukaista osatyökyvyttömyyseläkettä tai vastaavaa muuta kuin täyttä työkyvyttömyyseläkettä taikka muun kuin täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa vuositulossa huomioitavaa ansionmenetyskorvausta. Jos kyseistä etuutta tai korvausta ei ole huomioitu vuositulossa sen maksun jatkuessa samaan aikaan sairauspäivärahan kanssa, ei etuutta tai korvausta vähennetä sairauspäivärahasta. Muussa tapauksessa osatyökyvyttömyyseläke tai muun kuin täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettu ansionmenetyskorvaus vähennetään sairauspäivärahasta. Momenttia muutettaisiin ehdotetun eläkkeen ja työansioiden yhteensovittamisen (joustomalli) johdosta. Sairauspäivärahasta vähennettäisiin se osatyökyvyttömyyseläkkeen määrä, johon ei ole tehty joustomallin mukaista työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta. Toisin sanoen vähennettäväksi tulisi aina myönnetyn osatyökyvyttömyyseläkkeen määrä riippumatta siitä, onko maksettavaa määrää vähennetty työansioiden takia.
9 a §. Vanhempainpäivärahan suhde eräisiin muihin etuuksiin. Pykälässä säädetään vanhempainpäivärahasta vähennettävistä, samalta ajalta maksettavista muista etuuksista. Pykälän 2 momentissa säädetään menettelystä tilanteissa, joissa vakuutettu saa muuta kuin täyttä työkyvyttömyyseläkettä tai muun kuin täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa ansionmenetyskorvausta. Säännös on sisällöltään vastaava kuin luvun 4 § 2 momentti, joka koskee sairauspäivärahan määräytymistä. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti kuin on ehdotettu 4 §:n 2 momentin osalta.
7.12
Laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista
34 §. Eläkkeensaajan kuntoutusraha. Pykälässä säädetään eläkkeensaajan kuntoutusrahan määräytymisestä. Eläkkeensaajan kuntoutusrahaa voi saada pykälän 1 momentissa mainittua eläkettä saava henkilö, joka osallistuu tämän lain 18 §:ssä tarkoitettuun kuntoutukseen. Eläkkeensaajan kuntoutusrahan määrä on kahdeskymmenesviidesosa pykälän 1 momentissa määriteltyjen kuukausittain maksettavien eläkkeiden yhteismäärän kymmenesosasta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti ja 3 momentti.
Uuden 2 momentin mukaan kuntoutusraha määräytyisi eläkkeensaajan kuntoutusrahana myös ajalta, jolta kuntoutujalle myönnettyä 1 momentissa tarkoitettua eläkettä ei makseta kansaneläkelain (568/2007) 17 a §:ssä, takuueläkkeestä annetun lain (703/2010) 9 a §:ssä, työntekijän eläkelain (395/2006) 47 a §:ssä, yrittäjän eläkelain (1272/2006) 44 a:ssä, maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 57 a §:ssä, merimieseläkelain (1290/2006) 47 a §:ssä tai julkisten alojen eläkelain (81/2016) 44 a §:ssä tarkoitetun eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi. Samoin olisi ajalta, jolta kuntoutujalle ei makseta työuraeläkettä työntekijän eläkelain 53 f §:n, yrittäjän eläkelain 50 f §:n, maatalousyrittäjän eläkelain 59 f §:n, merimieseläkelain 53 f §:n tai julkisten alojen eläkelain 56 §:n nojalla tehtävän työuraeläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi. Kuntoutusraha määräytyisi näin ollen eläkkeensaajan kuntoutusrahana, vaikka kuntoutuja ei saisi 1 momentissa tarkoitettua eläkettä sen vuoksi, että eläke yhteensovitetaan työansioiden kanssa tässä esityksessä ehdotettujen uusien säännösten mukaisesti.
Uudessa 3 momentissa säädettäisiin, että eläkkeensaajan kuntoutusrahan määräytymisen perustana olevassa kuukausittain maksettavien eläkkeiden yhteismäärässä eläke otettaisiin huomioon sen suuruisena kuin se on ennen 2 momentissa tarkoitettua eläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta. Kuukausittain maksettavien eläkkeiden yhteismäärää laskettaessa ei näin ollen otettaisi huomioon eläkkeen mahdollista yhteensovitusta työansioiden kanssa. Tämä tarkoittaisi, että etuuden laskemisen perustana oleva kuukausittain maksettavien eläkkeiden yhteismäärä vastaisi eläkkeiden kuukausittain myönnettyä määrää eikä eläkkeen ja työansioiden kuukausittaiseen yhteensovittamiseen perustuva mahdollinen vähennys vaikuttaisi eläkkeen huomioimiseen osana kuukausittain maksettavien eläkkeiden yhteismäärää. Tässä esityksessä ehdotetun mukaisesti työkyvyttömyyseläkettä ja työansioita taikka työuraeläkettä ja työansioita ei yhteensovitettaisi ajalta, jona eläkkeensaaja saa eläkkeensaajan kuntoutusrahaa tai työeläkelaitoksen maksamaa kuntoutuskorotusta ammatillisen kuntoutuksen perusteella. Eläkkeensaajan kuntoutusrahan maksamisen ajalta eläkkeen ja työansioiden yhteensovitus tehtäisiin näin ollen ainoastaan, jos eläkkeensaajan kuntoutusrahaa maksetaan muun kuin ammatillisen kuntoutuksen ajalta. Tällöinkään työansioiden ei olisi tarkoituksenmukaista vaikuttaa kuntoutuksen ajalta maksetun eläkkeensaajan kuntoutusrahan määrään, sillä se voisi heikentää kuntoutukseen osallistumisen motivaatiota. Kun yhteensovitus ehdotettujen säännösten mukaan tehtäisiin kuukausittain, eläkkeen maksettava määrä voisi vaihdella jopa joka kuukausi.
38 §. Maksaminen ilman yhteensovitusta. Pykälässä säädetään tilanteista, joissa kuntoutusrahaa ja muuta etuutta ei yhteensoviteta. Pykälän 3 momentti ehdotetaan kumottavaksi ja siihen sisältyvä säännös siirrettäväksi sellaisenaan ehdotettuun uuteen 38 a §:ään.
38 a §. Kuntoutusrahan suhde työeläkelakien mukaiseen osatyökyvyttömyyseläkkeeseen ja muun kuin täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettaviin lakisääteisiin etuuksiin. Ehdotettu pykälä olisi uusi. Voimassa olevan 38 §:n 3 momentissa säädetään menettelystä niissä tilanteissa, joissa vakuutettu saa kuntoutusrahan maksujaksolla työeläkelakien mukaista osatyökyvyttömyyseläkettä tai vastaavaa muuta kuin täyttä työkyvyttömyyseläkettä taikka muun kuin täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa vuositulossa huomioitavaa ansionmenetyskorvausta. Tämä momentti kumottaisiin 38 §:stä ja säännös siirrettäisiin osaksi ehdotettua uutta 38 a §:ää. Säännöstä ei tältä osin sisällöllisesti muutettaisi. Säännöksen mukaan, jos kyseistä etuutta tai korvausta ei ole huomioitu vuositulossa sen maksun jatkuessa samaan aikaan kuntoutusrahan kanssa, ei etuutta tai korvausta vähennetä kuntoutusrahasta. Muutoin tarkoitettu etuus vähennetään kuntoutusrahasta, mikä säännöksessä myös todettaisiin.
Pykälässä säädettäisiin myös kuntoutusrahasta vähennettävästä osatyökyvyttömyyseläkkeen määrästä. Tätä koskeva säännös olisi tarpeen ehdotetun eläkkeen ja työansioiden yhteensovittamisen (joustomalli) johdosta. Kuntoutusrahasta vähennettäisiin se osatyökyvyttömyyseläkkeen määrä, johon ei ole tehty joustomallin mukaista työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovitusta. Toisin sanoen vähennettäväksi tulisi aina myönnetyn osatyökyvyttömyyseläkkeen määrä riippumatta siitä, onko maksettavaa määrää vähennetty työansioiden takia.
7.13
Työttömyysturvalaki
3 lukuEtuuden saamisen yleiset rajoitukset
3 §. Työkyvyttömyys. Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelakia (568/2007), työeläkelakeja sekä takuueläkkeestä annettua lakia (703/2010) siten, että eläkkeen ja työansioiden yhteensovittaminen tapahtuisi ehdotettavan joustomallin mukaisesti. Mallissa työansioihin sovelletaan kuukausittaista suojaosaa, jonka ylitykset voivat kalenterivuoden aikana kertyä määritellyn jouston määrän suuruisiksi ilman vaikutusta eläkkeen määrään. Kun jousto on käytetty ja suojaosa edelleen ylittyy, ylitys pienentää eläkettä säädetyllä viiveellä.
Täyden työkyvyttömyyden perusteella myönnetty työkyvyttömyyseläke tai takuueläke pysyy edelleen täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettavana etuutena, vaikka se eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi maksettaisiin vähennetyn määräisenä. Näin ollen kyseisissä tilanteissa eläke siihen kohdistuvasta vähentämisestä huolimatta on voimassa olevassa säännöksessä tarkoitettu työttömyysetuuden maksamisen estävä etuus. Tältä osin joustomalli ei anna aihetta pykälän muuttamiseen. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan kuitenkin muutettavaksi siten, että työkyvyttömän henkilön määritelmän katsottaisiin kattavan myös tilanteet, joissa henkilölle myönnetty työkyvyttömyyseläke tai takuueläke maksetaan vähennettynä työansioiden ja eläkkeen yhteensovituksen vuoksi. Vähennys voi tarkoitetuissa tilanteissa tarkoittaa myös sitä, että eläke vähenee nollaan eli sitä ei jää lainkaan maksettavaksi. Myös näissä tilanteissa henkilö katsottaisiin työkyvyttömäksi, eikä hänellä olisi oikeutta työttömyysetuuteen.
Lisäksi pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi kuntoutustukea koskeva erillinen maininta. Erillistä mainintaa ei tarvita, koska työkyvyttömyyseläkettä koskeva maininta kattaa myös kuntoutustuen, joka on luonteeltaan määräaikainen työkyvyttömyyseläke.
4 lukuSoviteltu ja vähennetty työttömyysetuus
7 a §. Osatyökyvyttömyyseläkkeen vaikutus työttömyysetuuteen. Osatyökyvyttömyyseläke on tämän lain 4 luvun 7 §:n mukainen työttömyysturvasta vähennettävä etuus. Tämän lain 4 lukuun lisättäisiin uusi 7 a §, jossa säädettäisiin siitä, miten osatyökyvyttömyyseläkkeen määrä otetaan huomioon työttömyysetuutta vähennettäessä. Pykälässä todettaisiin osatyökyvyttömyyseläkkeen määrän olevan työttömyysetuudesta vähennettävä ja tarkennettaisiin, että työttömyysetuudesta vähennetään osatyökyvyttömyyseläkkeen myönnetty määrä sellaisenaan, ilman työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamisesta johtuvaa mahdollista vähennystä.
Säännös noudattaisi sisällöllisesti samanlaista logiikkaa joustomallin vaikutusten osalta kuin vastaavissa osatyökyvyttömyyseläkkeen ja etuuksien yhteensovittamisen tilanteissa muutoinkin ehdotetaan noudatettavan. Esimerkiksi sairauspäivärahan, vanhempainpäivärahan ja kuntoutusrahan osalta esitetään, että niiden määrässä huomioitaisiin eläkkeen määrä ilman osatyökyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden joustomallin mukaiseen yhteensovitukseen perustuvaa vähennystä. Työttömyysturvan osalta saman periaatteen käyttö edistää etuusjärjestelmien yhtenäisyyttä sekä vähentää tarvetta takautuviin maksetun sovitellun työttömyysetuuden määrän korjauksiin. Työttömyysetuudesta vähennettäisiin siten osatyökyvyttömyyseläkepäätöksen mukainen täysi osatyökyvyttömyyseläkkeen määrä ilman osatyökyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden mahdollisesta yhteensovittamisesta johtuvaa eläkkeen vähennystä.
7.14
Yleistukilaki
15 §. Yleistuen määrä. Pykälän 2 momentissa säädetään työttömyysturvalain (1290/2002) 4 luvun säännösten soveltamisesta yleistukeen. Yleistukeen sovelletaan momentin 8 kohdan mukaan, mitä työttömyysturvalain 4 luvun 7 §:ssä säädetään sosiaalietuuksien vaikutuksesta työttömyysetuuteen, ja 9 kohdan mukaan, mitä työttömyysturvalain mainitun luvun 8 §:ssä säädetään lasten kotihoidon tuen vaikutuksesta työttömyysetuuteen. Pykälän 2 momentin 9 kohtaa muutettaisiin ja momenttiin lisättäisiin uusi 10 kohta. Momentin 9 kohdassa säädettäisiin jatkossa, että yleistukeen sovelletaan, mitä työttömyysturvalain 4 luvun 7 a §:ssä säädetään osatyökyvyttömyyseläkkeen vaikutuksesta työttömyysetuuteen. Viittauksen kohteena oleva työttömyysturvalain 4 luvun 7 a § olisi uusi, sillä sen lisäämistä lakiin ehdotetaan tässä esityksessä. Momentin uudessa 10 kohdassa säädettäisiin momentin nykyistä 9 kohtaa vastaavasti, että yleistukeen sovelletaan, mitä työttömyysturvalain 4 luvun 8 §:ssä säädetään lasten kotihoidon tuen vaikutuksesta työttömyysetuuteen.
7.15
Laki Eläketurvakeskuksesta
4 §. Eläketurvakeskuksen oikeus saada ja käyttää tietoja tilasto-, tutkimus-, ja kehittämistoimintaan. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädetään Eläketurvakeskuksen oikeudesta saada työeläkelaitoksilta tietoja tilasto-, tutkimus-, ja kehittämistoimintaan. Kyseiseen 1 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi uusi e alakohta, jonka perusteella Eläketurvakeskuksella olisi oikeus saada työeläkelaitoksilta tiedot työeläkelakien mukaisista työkyvyttömyyseläkkeiden ja työansioiden sekä työuraeläkkeen ja työansioiden kuukausittaisista yhteensovituksista ja niiden perusteella tehtävistä vähennyksistä kuukausieläkkeen määrään henkilötasolla. Eläketurvakeskus tarvitsee kyseiset tiedot, jotta se voi laatia kuukausitilastoja maksussa olevista työkyvyttömyys- ja työuraeläkkeistä. Tilastot ja tutkimus mahdollistavat uuden yhteensovitusta koskevan lainsäädännön vaikutusten seurannan ja toimeenpanon kehittämisen.
Nykyisen 1 kohdan b alakohdan mukaan Eläketurvakeskuksella on oikeus saada muun muassa tarpeelliset tiedot henkilölle annetuista eläkepäätöksistä ja henkilölle myönnetyistä eläkkeistä ja niiden maksamisesta. Eläketurvakeskus ei voi saada tietoja kuukausittaisista yhteensovituksista tämän alakohdan nojalla, koska kuukausittaisista yhteensovituksista ei lähtökohtaisesti anneta erillistä päätöstä.
7.16
Laki lisäeläkesäätiöistä ja lisäeläkekassoista
8 a §. Lakisääteisen eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen huomioiminen lisäeläkelaitoksen säännöissä. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin lisäeläkelaitoksen oikeudesta määritellä säännöissään, että maksettavan lisäeläke-etuuden määrää ei muuteta sen vuoksi, että lakisääteisen eläkkeen maksettava määrä vaihtelee työeläkelaeissa, kansaneläkelaissa (568/2007) tai takuueläkkeestä annetussa laissa (703/2010) säädetyn eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi. Mainituissa laeissa säädetty yhteensovitus koskisi työeläkelakien mukaista työkyvyttömyyseläkettä ja työuraeläkettä, kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä (kansaneläkelain 12 §:n 4 momentin nojalla myönnettyä työkyvyttömyyseläkettä lukuun ottamatta) sekä takuueläkkeestä annetun lain mukaista työkyvyttömälle henkilölle myönnettyä takuueläkettä. Tarkoitettujen eläkkeiden kuukausittain maksettava määrä voisi yhteensovituksen vuoksi vaihdella. Kyse ei tällöin olisi eläkeoikeuden muuttumisesta tai myönnetyn eläkkeen määrän pysyvästä muutoksesta, vaan eläkkeen maksettavan määrän vaihtelusta.
On perusteltua, että lisäeläkelaitos voi säännöissään huomioida uuden lainsäädännön säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Säännös selkeyttäisi lisäeläkelaitosten asemaa lainmuutokseen liittyen. Lisäeläketurvan alkuperäisen tarkoituksen mukaisena ei yleensä olisi pidettävä sitä, että lisäeläke kompensoisi lakisääteisen eläkkeen pienenemistä tilanteessa, jossa henkilön työansiot vähentävät hänen lakisääteisen eläkkeensä määrää. Lisäeläkkeen toistuva tarkistaminen olisi hallinnollisesti huomattavan raskasta ja se myös tapahtuisi väistämättä takautuvasti. Lisäeläkkeisiin sovellettavien sääntöjen sekä muiden olosuhteiden vuoksi lisäeläkkeen laskentamenetelmät eivät ole eivätkä ne voi olla täysin automatisoituja. Vakuutettujen piiriin kuuluu myös erilaisia, pieniäkin ryhmiä. Lisäeläkelaitosten olisi tärkeää voida säännöissään yksiselitteisesti sulkea pois tällainen menettely tilanteissa, joissa lakisääteisen eläkkeen maksettava määrä muuttuu yksinomaan tarkoitetun eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen vuoksi. Pykälän mukainen sääntöjen hyväksyminen tai muuttaminen olisi mahdollista yksinkertaisella äänten enemmistöllä riippumatta siitä, mitä lisäedellytyksiä lisäeläkesäätiön tai -kassan säännöissä muutoin asetetaan sääntöjen tai niiden muutoksen hyväksymiselle. Jos lakisääteisessä eläkkeessä tapahtuisi muita muutoksia (eläkeoikeus esimerkiksi lakkaisi kokonaan tai eläkkeen laji muuttuisi esimerkiksi osatyökyvyttömyyseläkkeestä täydeksi työkyvyttömyyseläkkeeksi tai vanhuuseläkkeeksi), lisäeläke tarkistettaisiin samoin perustein kuin nykyisinkin.
12
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
12.1
Yleistä
Esityksen perustuslainmukaisuuden arvioinnin kannalta merkityksellisiä perusoikeuksia ovat erityisesti perustuslain 19 §:n 2 momentin mukainen oikeus perustoimeentulon turvaan, perustuslain 15 §:ssä turvattu omaisuuden suoja sekä perustuslain 21 §:n mukainen oikeusturva, joka tulee arvioitavaksi erityisesti sen osalta, mitä perusoikeussääntelyn on katsottava edellyttävän liittyen oikeuteen saada perusteltu päätös ja hakea muutosta. Esitystä on lisäksi perusteltua arvioida perustuslain 6 §:n mukaisen yhdenvertaisuuden kannalta. Suomea sitovista kansainvälisistä ihmisoikeusvelvoitteista arvioinnissa on huomioitava erityisesti YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista. Ehdotettuihin muutoksiin liittyviä kysymyksiä arvioidaan myös hallinto-oikeudellisen ja valtiosääntöoikeudellisen luottamuksensuojaperiaatteen näkökulmasta.
12.2
Perustoimeentulon turva
Perustuslain 19 §:n 2 momentin mukaan lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Lainkohdassa tarkoitettua perustoimeentulon turvaa ei ole perustuslain tasolla säädetty yksilön subjektiiviseksi oikeudeksi, vaan säännös asettaa lainsäätäjälle velvoitteen taata, että tarkoitettu turva järjestetään mainittujen sosiaalisten riskitilanteiden varalta tavallisella lailla. Perustoimeentuloa turvaavien järjestelmien tulee olla tarkoitettujen riskitilanteiden osalta siten kattavia, että niiden ulkopuolelle ei jää väliinputoajaryhmiä (PeVL 33/2004 vp, PeVL 30/2005 vp). Perustuslakivaliokunta on toisaalta vakiintuneesti katsonut, ettei perustuslaki estä asettamasta ehtoja perustoimeentuloa turvaavan etuuden saamiselle tai sulje pois etuusjärjestelmiin sisällytettävää tarveharkintaa (PeVL 41/2025 vp).
Säännöksessä käytetty perustoimeentulon turvan käsite ei suoraan kiinnity olemassa oleviin etuusjärjestelmiin eikä säännöksen tarkoituksena ole turvata tavallisella lailla säädettyjen yksittäisten etuuksien tai niiden tason pysyvyyttä sellaisenaan. Perustoimeentulon turvan riittävyyttä arvioitaessa merkitystä on sillä, onko henkilöllä, lakisääteiset turvajärjestelmät ja hänen olosuhteensa muutoin kokonaisuutena huomioiden toimeentulon edellytykset huolimatta siitä, että hänen normaalit toimeentulomahdollisuutensa ovat säännöksessä tarkoitetun sosiaalisen riskitilanteen – esimerkiksi työkyvyttömyyden – vuoksi heikentyneet. Perustuslain 19 §:n 2 momentin vaatimuksia eivät vastaisi esimerkiksi sellaiset lainsäädännön muutokset, jotka merkitsisivät olennaista puuttumista lailla suojattuun perustoimeentulon turvaan, vaikka perustoimeentulon turvaa voidaankin suunnata ja kehittää myös yhteiskunnan taloudellisten voimavarojen mukaisesti (HE 309/1993 vp, s. 70–71).
Ehdotetut muutokset eivät koske työkyvyttömyyseläkkeiden, työkyvyttömälle myönnettävän takuueläkkeen tai työuraeläkkeen myöntämisen perusteita, jotka säilyisivät entisellään. Eläkkeen ja työansioiden yhteensovittamista koskevat uudet säännökset soveltuisivat samoihin työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviin eläkkeisiin kuin eläkkeen ja työansioiden nykyistä yhteensovittamista eli eläkkeen lepäämään jättämistä koskeva sääntely, jonka ehdotettu uusi lainsäädäntö korvaisi. Myös uudet säännökset perustuisivat laissa säädettäviin tulorajoihin. Työansioita koskevien tulorajojen ylittämisen seuraukset olisivat ehdotetussa mallissa kuitenkin eläkkeensaajan näkökulmasta nykyistä lievemmät: eläkkeen maksamista ei enää jatkossa tulorajan ylitysten perusteella keskeytettäisi kokonaan, vaan eläkkeensaajan eläkkeestä vähennettäisiin vain syntyneen ylityksen osuus. Ehdotetut muutokset olisivat näin ollen omiaan lieventämään työansioiden vaikutusta työkyvyttömyyden perusteella myönnetyn eläkkeen maksamiseen.
Ehdotetussa mallissa eläkkeen vähentäminen koskisi tilanteita, joissa eläkkeensaajalla olisi edellytykset ainakin osittain turvata toimeentulonsa työskentelemällä. Toteutuneet työansiot vähentäisivät tällöin osaltaan henkilön tarvetta perustoimeentulon turvaan. Ehdotettuun malliin kuuluvan eläkkeen mahdollisen vähentämisen ei sen vuoksi ole katsottava tosiasiassa vaarantavan eläkkeensaajan oikeutta olosuhteisiinsa nähden riittävään perustoimeentulon turvaan, etenkin kun eläkkeen määrästä mallin mukaan vähennettäisiin vain määritellyn tulorajan ylityksen osuus.
Mikäli henkilön työkyky palautuu siinä määrin, että työkyvyttömyyteen perustuvan eläkkeen maksamiselle ei enää ole laissa säädettyjä perusteita, henkilön kohdalla ei enää ole kyse perustuslain 19 §:n 2 momentissa tarkoitetun sosiaalisen riskin toteutumisesta työkyvyttömyyden vuoksi. Voimassa olevan pysyväislainsäädännön mukaan työkyvyttömyyseläke lakkautetaan, jos eläkkeensaajan työkyky palautuu. Lepäämislain mukaan työkyvyttömyyseläke lakkautetaan, jos sitä ei vaadita uudelleen maksettavaksi kahden vuoden yhtäjaksoisen lepäämisen aikana. Uusissa säännöksissä säädettäisiin täyden työkyvyttömyyseläkkeen muuttamisesta osatyökyvyttömyyseläkkeeksi sekä osatyökyvyttömyyseläkkeen ja kansaneläkelain mukaisen täyden työkyvyttömyyseläkkeen lakkaamisesta, jos suojaosan ylitykset jatkuisivat säädetyn ajan yhtäjaksoisesti. Viimeksi mainituissa tilanteissa henkilöä ei enää voitaisi pitää työkyvyttömänä.
Ottaen huomioon edellä todetut seikat, ehdotetuille muutoksille ei ole katsottava olevan estettä perustuslain 19 §:n 2 momentin mukaisen perustoimeentulon turvan kannalta.
12.3
Eläkeoikeuden omaisuuden suoja
Perustuslain 15 §:n 1 momentin mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuudella tarkoitetaan perustuslakivaliokunnan käytännössä varallisuusarvoisia etuja, joihin kuuluu laajimpana omistusoikeus. Vakiintuneen perustuslain tulkinnan mukaan ansaitut eläkkeet kuuluvat omaisuuden perustuslainsuojan piiriin, sillä ne eivät perustu julkisen vallan päätöksiin, vaan eläke on ansaittu työsuoritukseen perustuva vastike, jonka maksu tapahtuu jälkikäteen (PeVL 35/1993 vp, PeVL 13/1995 vp, PeVL 22/1995 vp ja PeVL 41/2013 vp). Perustuslakivaliokunta on lisäksi todennut valtiosääntöoikeudellisen käsityksen henkilön itselleen ansaitsemasta konkreettisesta eläke-edusta liittyvän täysimääräisesti henkilön työssä ollessa kertyneeseen vanhuuseläkeoikeuteen, viitaten samalla siihen, että ansioperusteisen työkyyttömyyseläkkeen tulevaa aikaa koskevaa osuutta ei samassa mielessä ole ansaittu työpanoksen vastikkeena (PeVL 13/1995 vp). Kansaneläke ja takuueläke taas kuuluvat omaisuuden suojan piirin ainoastaan siltä osin kuin kyse on jo maksettavaksi erääntyneestä eläkkeestä, koska eläke on riippuvainen julkisen vallan päätöksistä, ei henkilön omista suorituksista (PeVL 12/1995 vp, PeVL 13/1995 vp, PeVL 22/1995 vp).
Perustuslakivaliokunta on arvioinut eläkkeiden omaisuudensuojan merkitystä erityisesti työeläkejärjestelmää koskevien lainmuutosten yhteydessä. Valiokunta on katsonut ansaitun eläkeoikeuden omaisuudensuojan liittyvän nimenomaan ansaituksi katsottuun konkreettiseen taloudelliseen etuun, ei esimerkiksi tietyn voimassa olevan eläkejärjestelmän suojaamiseen. Valiokunnan näkemyksen mukaan tavallisella lailla järjestettäviin kysymyksiin ovat, jollei jostakin erityisestä syystä muuta johdu, kuuluneet muun muassa säännökset henkilön tulevasta eläkeiästä sekä eläkkeen kertymisestä lainmuutoksen voimaan tulosta lukien. Tarkoitetun erityisen syyn on katsottu voivan muodostua lähinnä siitä, että eläkejärjestelmän muutokset toteutettaisiin tavalla, joka joiltain osin saisi aikaan ansaittuina pidettävien eläke-etujen kohtuuttoman heikennyksen (PeVL 35/1993 vp, PeVL 13/1995 vp, PeVL 22/1995 vp, PeVL 41/2013 vp ja PeVL 60/2002 vp).
Työkyvyttömyyden perusteella maksettavien eläkkeiden myöntämisen edellytykset, samoin kuin esimerkiksi näiden eläkkeiden tarkistamisen ja lakkauttamisen perusteet, määritellään laissa. Kuten edellä on todettu, tämä vastaa perustuslain 19 §:n 2 momentin vaatimusta siitä, että perustoimeentulon turva on muun muassa työkyvyttömyyden varalta järjestettävä lailla. Myös näiden eläkkeiden ja työansioiden nykyisestä yhteensovittamisesta säädetään laissa. Kuten edellä jo on todettu, ehdotetut muutokset olisivat eläkkeensaajan näkökulmasta omiaan lieventämään säädettyjen tulorajojen ylittämisen vaikutusta eläkkeen maksamiseen. Muutosten voimaantulon yhteydessä säädettäisiin siitä, että uusia säännöksiä sovellettaisiin työansioihin, jotka on maksettu tai vakuutettu muutosten voimaantultua. Muutosten vaikutus voisi siten kohdistua myös ennen lainmuutoksen voimaantuloa ansaittuihin työansioihin, mikä kuitenkin käytännössä koskisi lähinnä sellaisia työansioita, jotka eläkkeensaaja olisi ansainnut juuri ennen muutosten voimaantuloa. Ottaen huomioon myös se, että ehdotetut uudet säännökset lähtökohtaisesti lieventäisivät työansioiden vaikutusta eläkkeeseen, on katsottava, että työeläkkeitä koskevasta omaisuudensuojasta ei johdu esteitä toteuttaa ehdotettuja muutoksia tavallisella lailla. Tämä vastaisi sitä, miten työeläkejärjestelmän muutokset tavallisimmin toteutetaan.
Tämän jakson seuraavassa kohdassa esityksen perustuslainmukaisuutta arvioidaan perustuslain 21 §:n mukaisten, oikeusturvaa koskevien vaatimusten näkökulmasta. Tältä kannalta kyse on erityisesti siitä, mitä perusoikeussääntelyn on katsottava edellyttävän liittyen oikeuteen saada perusteltu päätös ja hakea muutosta. Näiden kysymysten kannalta tärkeä esikysymys on, mitä eläkkeen ja työansioiden yhteensovittamista koskevan päätöksen on katsottava pohjimmiltaan koskevan ja millaisia vaatimuksia tämä oikeusturvan suhteen asettaa. Kysymys on tällöin erityisesti siitä, onko yhteensovittamista koskevan päätöksen ymmärrettävä koskevan henkilön oikeutta eläkkeeseen sellaisella tavalla, että työeläkkeiden omaisuudensuojasta johtuisi vaatimuksia koskien annettavaa päätöstä sekä päätöksen saajan käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja.
Ehdotetuissa säännöksissä säädettäisiin täsmällisesti eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksesta eikä säännösten soveltamiseen liittyisi harkintaa. Yhteensovitus muodostuisi tämän vuoksi luonteeltaan tekniseksi, ensisijaisesti laskennalliseksi lain toimeenpanoksi. Kalenterikuukaudelta tehtävässä yhteensovituksessa tulisi siten todettavaksi ainoastaan se, millä euromäärällä eläkkeensaajan kuukauden työansiot mahdollisesti ylittävät suojaosan ja kalenterivuotta koskevan jouston. Jos molemmat mainituista rajoista ylittyisivät, ylitysten suuruuden mukaan laskettaisiin vähennys, joka kohdennettaisiin ylityskuukautta seuraavalle toiselle kalenterikuukaudelle. Yhteensovitus koskisi näin ollen ainoastaan eläkkeen maksamista eikä siinä. puututtaisi henkilön eläkeoikeuteen tai määriteltäisi eläkepäätöksellä myönnetyn eläkkeen määrää uudelleen. Koska yhteensovituksen ei ylipäätään ole katsottava kohdistuvan omaisuudensuojan piirissä oleviin oikeuksiin, perustuslaissa turvatusta omaisuudensuojasta ei ole katsottava johtuvan varsinaisia vaatimuksia koskien yhteensovituksen toimeenpanoa tai päätösten antamista.
12.4
Perustuslain 21 §:n mukainen oikeusturva
Oikeusturvaa ja hyvää hallintoa koskevasta perusoikeudesta säädetään perustuslain 21 §:ssä. Säännöksen 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Säännöksen 2 momentin mukaan oikeus saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin eräät muut säännöksessä mainitut hyvän hallinnon menettelylliset takeet turvataan lailla. Säännös ei estä säätämästä lailla vähäisiä poikkeuksia siinä tarkoitetuista hyvän hallinnon menettelyllisistä takeista, kunhan säädetyt poikkeukset eivät muuta perusoikeussäännöksen asettamien vaatimusten asemaa pääsääntönä eivätkä yksittäisessä tapauksessa vaaranna yksilön oikeusturvaa (HE 309/1993 vp, PeVL 10/2012 vp, PeVL 63/2010). Perustuslakivaliokunta on katsonut, että päätös voidaan jättää antamatta esimerkiksi indeksitarkistuksesta tai muusta vastaavasta lain nojalla suoraan määräytyvästä perusteesta johtuvasta etuuden tarkistamisesta. Näissäkin tapauksissa valiokunta on kuitenkin pitänyt asianmukaisena, että asianosainen saa kirjallisen päätöksen ainakin pyynnöstä (PeVL 46/2002 vp, PeVL 48/2006 vp).
Hallintolaki (434/2003) määrittelee yleislakina perustuslaissa tarkoitetut hyvän hallinnon vaatimukset. Hallintolakia sovelletaan Kelassa, ja myös työeläkelaitokset soveltavat hallintolakia siltä kuin ne hoitavat julkista hallintotehtävää eli muun muassa eläkepäätöksiä antaessaan.
Kuten tämän jakson edellisessä, omaisuudensuojaa koskevassa kappaleessa on esitetty, ehdotettu yhteensovitus koskisi ainoastaan eläkkeen maksamista, ei henkilön eläkeoikeutta tai eläkepäätöksellä myönnettyä eläkkeen määrää. Yhteensovitus ei näin ollen koskisi henkilön sellaista oikeutta, joka ansaitun eläkkeen osalta kuuluisi omaisuudensuojan piiriin eikä myöskään henkilölle aiemmin annetulla eläkepäätöksellä oikeusvoimaisesti ratkaistuja kysymyksiä. Yhteensovitus olisi luonteeltaan lain teknistä toimeenpanoa, johon ei liittyisi tapauskohtaista harkintaa, ja sen perustana käytettäisiin tulorekisterin ja työeläkejärjestelmän rekistereiden tietoja. Poikkeuksen tästä muodostaisivat eläkkeensaajan ulkomailta saamat tulot, joista saataisiin tieto henkilöltä itseltään hänelle säädetyn ilmoitusvelvollisuuden nojalla. Niiden tilanteiden määrä, joissa eläkkeensaajalla olisi tuloja ulkomailta, voidaan etukäteen arvioida vähäiseksi.
Tulorekisteriin, viranomaisen ylläpitämänä rekisterinä, kohdistuu julkinen luotettavuus. Tulorekisterin tietojen korjaamisesta säädetään rekisteriä koskevassa laissa. Lisäksi tulorekisteriin sovelletaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta, jossa rekisterinpitäjän velvollisuuksista ja vastuista sekä rekisteröidyn oikeuksista säädetään yksityiskohtaisesti.
Kun otetaan huomioon yhteensovituksen tekninen, ensisijaisesti laskennallinen luonne sekä muut edellä todetut yhteensovituksen tekemiseen liittyvät seikat, voidaan katsoa, että valituskelpoisen päätöksen antaminen yhteensovituksesta erikseen jokaiselta kuukaudelta ei ole eläkkeensaajan oikeusturvan kannalta tarpeen. Yhteensovitus tehtäisiin kyllä laskennallisesti jokaiselta kuukaudelta jo melko pian kuukauden päättymisen jälkeen, jotta mahdollisesta jouston ylityksestä aiheutuva vähennys ylityskuukautta seuraavan toisen kalenterikuukauden eläkkeeseen voitaisiin laskea ja tarvittaessa tehdä. Hallinnollisesti olisi kuitenkin tarpeettoman raskas menettely antaa yhteensovituksesta päätös erikseen jokaiselta kuukaudelta. Tällaista menettelyä olisi pidettävä raskaana niin toimeenpanijan, muutoksenhakuasteen kuin eläkkeensaajan kannalta. Eläkkeensaaja joutuisi tällöin harkitsemaan muutoksenhaun tarvetta toistuvasti lyhyin väliajoin ja muutosta hakiessaan hän joutuisi aina tekemään tämän kuukausi kerrallaan.
Kun jousto lisäksi olisi kalenterivuosikohtainen, päätöksenteon ajallista ja asiallista keskittämistä siten, että päätös pääsääntöisesti annettaisiin siltä ajalta, jona kalenterivuoden jousto on ollut käytettävissä, voidaan pitää päätöksenteon kohteen rajaamisen kannalta selkeänä ja perusteltuna ratkaisuna. Valituskelpoinen päätös annettaisiin tarkoitetun 12 kalenterikuukauden ajanjakson ajalta tämän ajanjakson päätyttyä siinä tapauksessa, että yhteensovitus olisi tänä aikana johtanut maksettavan eläkkeen vähentämiseen. Tätä päätöstä nimitettäisiin vuosipäätökseksi. Jos yhteensovitus ei olisi kyseisellä ajanjaksolla kertaakaan johtanut maksettavan eläkkeen vähentämiseen, päätöstä ei annettaisi, jolloin tehdyt yhteensovitukset jäisivät tältä ajalta ainoastaan toimeenpanijan järjestelmässä tehtyjen laskelmien varaan. Päätöstä ei tässä tilanteessa annettaisi, sillä eläkkeensaajalla ei voitaisi katsoa olevan oikeussuojan tarvetta. Työansioilla ei nimittäin tässä tilanteessa olisi ollut eläkkeen maksettavaan määrään mitään vaikutusta, ja päätös olisi tarpeeton, koska se ei sisältäisi ratkaisua eläkkeensaajan oikeuksista, eduista tai velvollisuuksista. Kyse voisi tällöin olla paitsi tilanteista, joissa työansiot jäävät alle vuosittaisen jouston määrän, myös tilanteista, joissa eläkkeensaajalla ei olisi ratkaistavana aikana ollut lainkaan työansioita.
Eläkelakeihin lisättäisiin lainkohdat, joissa säädettäisiin päätöksen antamisesta sekä yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisesta. Päätöksen antamisen osalta määriteltäisiin myös ne tilanteet, joissa yhteensovituksesta annettaisiin päätös riippumatta vuosipäätöksen antamisen ajankohdasta. Näin olisi muun muassa silloin, kun kalenterikuukaudelta tehty yhteensovitus osoittautuisi virheelliseksi ja asian uudelleen ratkaiseminen lisäksi vaikuttaisi eläkkeen maksettavaan määrään. Myös siinä tapauksessa, että suojaosan toistuvat yhtäjaksoiset ylitykset johtaisivat eläkkeen muuttamiseen tai lakkauttamiseen, kyseisistä suojaosan ylityksistä ja niiden perusteista annettaisiin päätös siltä osin kuin sitä ei olisi aiemmin annettu. Annettavat päätökset olisivat eläkelakien nojalla valituskelpoisia. Lisäksi säädettäisiin siitä, että eläkkeensaajalla olisi oikeus saada tieto eläkkeen ja työansioiden yhteensovituksen perusteista kunkin kalenterikuukauden osalta. Tämä tarkoittaisi sitä, että eläkkeensaaja saisi jokaiselta kalenterikuukaudelta tiedon yhteensovituksessa huomioon otetuista tiedoista sekä yhteensovituksen lopputuloksesta. Tämän tiedon eläkkeensaaja saisi riippumatta siitä, annettaisiinko yhteensovituksesta päätös tuolloin tai myöhemmin. Yhteensovituksen uudelleen ratkaisemista koskevassa lainkohdassa määriteltäisiin yhteensovituksen eduksi ja vahingoksi oikaisun edellytykset. Kalenterikuukaudelta tehdyn yhteensovituksen myöhempi uudelleen ratkaiseminen olisi, säännöksen edellytysten täyttyessä, mahdollista riippumatta siitä, olisiko yhteensovituksesta aiemmin annettu päätös.
Ehdotetun sääntelyn on katsottava turvaavan sen, että eläkkeensaaja saa oikeusturvansa toteutumisen kannalta tarpeelliset päätökset. Kuten edellä on todettu, päätöksen antamista ajanjaksolta, jona eläkkeeseen ei ole yhteensovituksen vuoksi tehty vähennyksiä, on pidettävä eläkkeensaajan oikeusturvan kannalta tarpeettomana. Silloin, kun yhteensovitus on vuoden aikana johtanut eläkkeen vähentämiseen, eläkkeensaaja saisi valituskelpoisen päätöksen vähintään 12 kuukauden välein. Tätä voidaan pitää eläkkeensaajan oikeusturvan toteutumisen kannalta riittävänä, koska yhteensovituksessa olisi kyse täsmällisten säännösten teknisestä toimeenpanosta. Eläkkeensaajan oikeusturva ei tämän vuoksi edellyttäisi, että päätös annetaan erikseen joka kuukaudelta. Koska päätös näissä tilanteissa kuitenkin aina annettaisiin, vaikkakin määritellyltä ajanjaksolta kerrallaan, ei ole katsottava perustelluksi lisäksi säätää siitä, että päätös eläkkeensaajan pyynnöstä annettaisiin myös muulloin, esimerkiksi muulta kuin laissa säädetyltä jaksolta. Lisäksi olisi erikseen säädetty, että eläkkeensaaja saa tiedon yhteensovitusten kalenterikuukausittaisista perusteista. Tämän tiedon perusteella eläkkeensaaja voisi säännöllisesti – ja annettavista päätöksistä riippumatta – seurata sitä, miten yhteensovitus on kuukausittain tehty. Jos eläkkeensaaja havaitsisi keskellä vuotta, että yhteensovituksessa on käytetty virheellisiä työansiotietoja, hän voisi vaatia tulorekisteritietojen korjaamista. Tulorekisteritietojen takautuvan korjauksen perusteella eläkelaitos ratkaisisi yhteensovituksen uudelleen. Jos muutos vaikuttaisi eläkkeen maksamiseen, eläkelaitos antaisi yhteensovituksen uudelleen ratkaisemisesta valituskelpoisen päätöksen. Tyypillistä todennäköisesti olisi, että eläkkeensaajan tarve hakea muutosta yhteensovitukseen liittyisi esimerkiksi virheellisiin työnansiotietoihin, jotka tulisi korjata tulorekisteriin tai esimerkiksi eläkepäätöksen virheellisyyteen, josta on mahdollisuus hakea muutosta erikseen.
Päätöksenteon ajallinen ja asiallinen keskittäminen olisi hallinnollisesti tarkoituksenmukaista ja mahdollistaisi sen, että eläkkeensaaja voisi hakea muutosta yhteensovituksiin kerralla koko siltä ajanjaksolta, jona kalenterivuotta koskeva jousto on ollut käytettävissä. Lisäksi on todettava, että eläkkeen ja työansioiden yhteensovittaminen poikkeaisi luonteeltaan hakemukseen perustuvista etuusasioista. Yhteensovittamisessa olisi kyse jatkuvan luonteisesta menettelystä, jonka piirissä lähtökohtaisesti olisivat kaikki yhteensovitettavia eläkkeitä saavat henkilöt, mutta jonka merkitys konkretisoituisi, kun henkilön työansiot nousevat tasolle, jolla eläkettä vähennetään tai suojaosan ylitykset toistuvat niin pitkän ajan yhtäjaksoisesti, että tällä on vaikutusta eläkeoikeuteen.
Ottaen huomioon edellä todetut seikat ja erityisesti yhteensovittamista koskevan toimeenpanon tekninen luonne, ehdotettu päätöksen antamista koskeva erityissääntely ei vaarantaisi eläkkeensaajan oikeusturvaa. Kokonaisuutena arvioiden sen tarkoittaman poikkeuksen merkitys olisi eläkkeensaajan kannalta vähäinen, koska päätös aina annettaisiin jaksolta, jolta eläkettä on vähennetty sekä myös tilanteissa, joissa suojaosan ylitykset johtavat eläkeoikeuden muutokseen. Eläkkeensaajan näkökulmasta erityissäännöksen käytännössä merkittävimpänä seurauksena voitaneenkin pitää päätöksenteon ajallista ja asiallista keskittämistä, minkä voidaan arvioida voivan selkeyttää menettelyä myös eläkkeensaajan kannalta. Perustuslain 21 §:n vaatimuksista ei näin ollen ole katsottava johtuvan esteitä esitetylle sääntelylle.
12.5
Yhdenvertaisuus
Perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Lainkohdan 2 momentissa säädetään lisäksi syrjintäkiellosta: ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Yhdenvertaisuudella ja erityisesti syrjinnän kielloilla on keskeinen merkitys myös kansainvälisessä ihmisoikeussääntelyssä. Muun muassa YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaan yleissopimukseen, jota käsitellään erikseen jäljempänä, sisältyy vaatimus kaikkien ihmisten yhdenvertaisuudesta sekä oikeudesta ilman syrjintää yhdenvertaiseen lakiin perustuvaan suojaan ja yhdenvertaisiin lakiin perustuviin etuihin.
Perustuslain yhdenvertaisuutta koskevan sääntelyn tarkoituksena on turvata, perinteisen oikeudellisen yhdenvertaisuuden ohella, myös tosiasiallisen tasa-arvon toteutumista yhteiskunnassa. Yhdenvertaisuus lain edessä on perinteisesti merkinnyt erityisesti vaatimusta yhdenvertaisuudesta lain soveltamisessa. Perustuslain yhdenvertaisuussäännöksen asettamat velvoitteet kohdistuvat kuitenkin myös lainsäätäjään. Säädettävällä lailla ei voida ilman yleisesti hyväksyttävää perustetta asettaa ihmisiä tai ihmisryhmiä toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. Yhdenvertaisuusnäkökohdilla on merkitystä sekä myönnettäessä lailla etuja ja oikeuksia yksilöille että asetettaessa heille velvollisuuksia. Yhdenvertaisuuden vaatimus ei toisaalta edellytä, että kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin joka suhteessa samalla tavalla, jos asiaan vaikuttavat olosuhteet eivät ole samanlaisia. Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti katsonut, että yhdenvertaisuusperiaatteesta ei voi johtua tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn. Yhdenvertaisuudesta johtuvien valtiosääntöisten vaatimusten näkökulmasta olennaista on, voidaanko erilainen kohtelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. Erityisesti mikäli henkilöiden laissa säädetty erilainen kohtelu palautuu perustuslain 6 §:n 2 momentin syrjintäkiellossa lueteltuihin erotteluperusteisiin, perusteluille asetettavat vaatimukset ovat korkeat (HE 309/1993 vp, s. 42–44).
Perustuslakivaliokunta on esimerkiksi katsonut, että eläkkeiden määräytyminen eri tavoin eri-ikäisille henkilöille on perustuslain 6 §:n kannalta ongelmatonta, jos erottelut eivät ole mielivaltaisia eivätkä erot eläketurvassa muodostu kohtuuttomiksi (PeVL 60/2002 vp, s. 4–5). Perustuslakivaliokunta on käytännössään voinut erottelun hyväksyttävyyden lisäksi kiinnittää huomiota myös valitun keinon oikeasuhtaisuuteen (PeVL 37/2014 vp, s. 2).
Esityksessä eläkkeen ja työansioiden yhteensovittamiseen ehdotetaan samaa mallia sekä työeläkejärjestelmän että Kelan hoitaman eläketurvan osalta. Se, että yhteensovittamista koskevat säännöt ja periaatteet olisivat näissä eläkejärjestelmissä yhdenmukaiset, olisi omiaan lisäämään sääntelyn selkeyttä ja ymmärrettävyyttä eläkkeensaajan näkökulmasta.
Työeläkejärjestelmän ja Kelan hoitaman eläketurvan erillisyys näkyisi kuitenkin mallissa muun muassa siten, että suojaosan ja jouston määrä määriteltäisiin eläkejärjestelmissä erikseen. Työeläkelakien mukaista työkyvyttömyyseläkettä saavalla suojaosa määräytyisi pääsääntöisesti työkyvyttömyyden alkamista edeltävän vakiintuneen ansiotason perusteella. Lisäksi työeläkkeenä maksettavan työkyvyttömyyseläkkeen suojaosaan tehtäisiin kertakorotus samana ajankohtana kuin henkilön työkyvyttömyyseläkkeeseen työeläkelakien mukaan tehdään kertakorotus, mikä nostaisi suojaosan määrää. Suojaosan kertakorotus laskettaisiin samalla korotusprosentilla kuin työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus, jolloin eläkkeensaajan ikä vaikuttaisi korotusprosentin määräytymiseen työeläkelaeissa säädetyllä tavalla. Kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä tai työkyvyttömälle myönnettyä takuueläkettä saavalla suojaosa puolestaan olisi kiinteä ja vastaisi täysimääräisen takuueläkkeen määrää. Täysimääräisen takuueläkkeen määrä muodostaisi myös työeläkkeissä suojaosan vähimmäismäärän.
Työeläkejärjestelmän ja Kelan hoitaman eläketurvan erilaiset suojaosat perustuisivat eläkejärjestelmien erilaiseen luonteeseen. Työeläke perustuu henkilön ansaitsemaan eläkkeeseen ja sen tarkoituksena on turvata kulutustason kohtuullinen säilyminen eläkkeelle siirryttäessä. Työeläkelakien mukaista työkyvyttömyyseläkettä saavien suojaosan määräytyminen pääsääntöisesti suhteessa henkilön työkyvyttömyyttä edeltävään ansiotasoon vastaisi ansaitun eläkkeen perusperiaatetta. Kelan maksamat eläkkeet taas ovat osa perusturvaa. Lisäksi työeläkkeiden rahoitus perustuu olennaisilta osin vakuutusmaksuihin, kun taas Kelan eläkkeet maksetaan valtion varoista. Toisistaan eroaville suojaosille olisi siten perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä peruste eikä erottelua voida myöskään pitää mielivaltaisena tai kohtuuttomana.
Suojaosan kertakorotuksen osalta kyse olisi sekä työeläkejärjestelmän sisäisestä erottelusta että erosta suhteessa Kelan eläkkeisiin. Suojaosan kertakorotuksen tavoitteena olisi parantaa erityisesti nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden mahdollisuutta hyötyä ansiokehityksestä, joka yleensä on ehtinyt henkilön kohdalla toteutua sitä vähäisemmässä määrin, mitä aikaisemmin henkilö on tullut työkyvyttömäksi. Eläkkeensaaja hyötyisi kertakorotuksesta prosentuaalisesti sitä enemmän, mitä nuorempana hän on tullut työkyvyttömäksi. Vaikka ikä lähtökohtaisesti on yhdenvertaisuutta koskevan perusoikeussäännöksen mukaan kielletty erotteluperuste, säännöksen tavoite olisi hyväksyttävä, ja kertakorotuksen prosentuaalisen suuruuden määräytymistä porrastetusti henkilön iän mukaan voidaan pitää säännöksen tavoitteen kannalta perusteltuna ja oikeasuhtaisena. Kuten edellä on todettu, suojaosan kertakorotusta koskeva säännös rakentuisi työeläkelainsäädäntöön ennestään sisältyvän sääntelyn varaan. Kelan eläkelaeissa vastaavaa sääntelyä ei ole, eikä tarkoitetun kaltaisen suojaosan yksilöllisen korottamisen muutoinkaan voida katsoa soveltuvan perusturvaan kuuluviin Kelan eläkkeisiin, joissa suojaosa olisi vakiomääräinen. Suojaosan kertakorotuksesta on näin ollen perusteltua säätää ainoastaan työeläkkeiden osalta. Sääntelyllä olisi perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä peruste eikä sen synnyttämää erottelua työeläkejärjestelmän ja Kelan eläkejärjestelmän asiakkaiden välillä tai työeläkejärjestelmän asiakkaiden kesken ole pidettävä mielivaltaisena tai kohtuuttomana.
Myös eläkkeen mahdollinen vähentäminen tehtäisiin ehdotetun mallin mukaan työeläkkeen ja Kelan maksamien eläkkeiden osalta erikseen. Tämä tarkoittaisi sitä, että jos henkilö saa sekä työeläkettä että Kelan maksamaa eläkettä, mahdolliset vähennykset kohdistuisivat molempiin eläkkeisiin, jos jousto niissä molemmissa ylittyisi. Vain yhdestä järjestelmästä eläkettä saavalla ainoastaan tätä eläkettä vähennettäisiin. Vähentämisen lopputulos olisi siten edullisempi henkilölle, joka saa eläkettä vain joko työeläkkeenä tai Kelasta. Tämä vastaisi eläkkeen ja työansioiden yhteensovittamisen nykyistä lähtökohtaa: myös eläkkeen lepäämään jättäminen ratkaistaan kunkin eläkkeen osalta erikseen. Kelan maksamia eläkkeitä eli kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä ja takuueläkettä tosin kohdeltaisiin jatkossa vähennyksiä tehtäessä yhtenä kokonaisuutena, mikä vaikuttaisi eläkkeensaajan eduksi verrattuna nykytilaan.
Ottaen huomioon muun muassa suojaosan ja jouston erilainen määräytyminen työeläkkeissä ja Kelan maksamissa eläkkeissä, voidaan lähtökohtaisesti pitää johdonmukaisena myös sitä, että suojaosan ja jouston ylittymiseen perustuvat vähennykset voivat olla eläkejärjestelmäkohtaisia. On myös katsottava olevan yleisesti hyväksyttävää, että työeläkkeisiin ja Kelan maksamiin eläkkeisiin voidaan lain nojalla soveltaa eri oikeussääntöjä. Kun henkilöiden välillä tehdään ero sen mukaan, mistä eläkejärjestelmästä tai -järjestelmistä he saavat eläkettä, kyse ei ole perustuslain mukaan lähtökohtaisesti kielletystä erotteluperusteesta. Se, maksetaanko henkilön eläke työ- tai kansaneläkejärjestelmästä, saattaa päinvastoin eri tilanteissa olla peruste katsoa, että henkilön olosuhteet eroavat sellaisen henkilön olosuhteista, jonka eläke maksetaan eri järjestelmästä, Eron tekemiselle työeläkejärjestelmän ja Kelan hoitaman eläketurvan välillä ei siten yleensä aseteta erityistä kynnystä, jos tälle on tarve, kunhan erottelu on perusoikeussäännösten näkökulmasta hyväksyttävä.
Vaikka työeläkejärjestelmän ja Kelan hoitaman eläketurvan itsenäisyys osaltaan puoltaa eläkkeeseen kohdistuvien mahdollisten vähennysten tekemistä eläkejärjestelmäkohtaisesti, voidaan eläkkeensaajan näkökulmasta kuitenkin lähtökohtaisesti pitää puutteena sitä, että henkilön asema eläkettä vähennettäessä voi ehdotetussa mallissa vaihdella sen mukaan, saako hän yhteensovitettavaa eläkettä sekä työeläkkeenä että Kelasta vai vain toista näistä. Koska sääntelylle kuitenkin tältä osin on eläkejärjestelmien itsenäisyydestä sekä niiden erilaisesta luonteesta johtuvat hyväksyttävät perustelut, erottelua ei voida pitää mielivaltaisena eikä sitä ole pidettävä myöskään kohtuuttomana, ottaen huomioon myös se, että voimassa olevan sääntelyn lähtökohta on tältä osin sama.
12.6
YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista
YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus ja sen valinnainen pöytäkirja tulivat Suomen osalta voimaan 10.6.2016. Yleissopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata kaikille vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden synnynnäisen arvon kunnioittamista. Sopimuksen 1 artiklan mukaan vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne henkilöt, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.
Yleissopimuksen 3 artiklan mukaan sopimuksen yleisiin periaatteisiin kuuluvat muun muassa henkilöiden synnynnäisen arvon, yksilöllisen itsemääräämisoikeuden ja riippumattomuuden kunnioittaminen, syrjimättömyys, täysimääräinen ja tehokas osallistuminen ja osallisuus yhteiskuntaan sekä mahdollisuuksien yhdenvertaisuus. Sopimuspuolten tulee 4 artiklan mukaan varmistaa kaikkien ihmisoikeuksien ja perusvapauksien täysimääräinen toteutuminen kaikille vammaisille henkilöille sekä edistää tätä ilman minkäänlaista syrjintää vammaisuuden perusteella muun muassa asianmukaisilla lainsäädännöllisillä, hallinnollisilla ja muilla toimilla.
Sopimuspuolten tulee 27 artiklan mukaan tunnustaa vammaisten henkilöiden oikeus tehdä työtä yhdenvertaisesti muiden kanssa. Tällä tarkoitetaan henkilön mahdollisuutta ansaita elantonsa vapaasti valitsemallaan työllä, mikä edellyttää muun muassa työympäristön osallistavuutta ja saavutettavuutta. Työnteko-oikeuden toteutumista on artiklan mukaan edistettävä asianmukaisin toimin, myös lainsäädännön avulla. Näiden toimien tarkoituksena voi muun muassa olla edistää vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia työllistyä ja edetä urallaan. Yleissopimuksen 28 artiklan mukaan sopimuspuolet tunnustavat vammaisten henkilöiden oikeuden riittävään elintasoon ja sosiaaliturvaan. Riittävään elintasoon kuuluu oikeus riittävään ravintoon, vaatetukseen ja asumiseen, mihin samalla liittyy tavoite elinolojen jatkuvan parantamisen mahdollisuudesta. Oikeus sosiaaliturvaan ilman syrjintää edellyttää muun muassa, että köyhyydessä eläville vammaisille henkilöille ja heidän perheilleen varmistetaan valtion tuki vammaisuudesta aiheutuviin kuluihin.
Yleissopimusta valvova komitea on laatimissaan yleiskommenteissa käsitellyt tarkemmin sopimuksen tulkintaa. Yleiskommentissaan koskien 27 artiklaa (oikeutta työhön) lokakuulta 2022 komitea nosti esiin muun muassa sen, että vammaisten työntekijöiden mahdollisuutta edetä urallaan tulisi harkita samoin perustein kuin muilla työntekijöillä, oikeudenmukaiseen ja läpinäkyvään menettelyyn pyrkien. Sopimuspuolten tulisi lisäksi arvioida vammaisten henkilöiden ja erityisesti vammaisten naisten uralla etenemisen suoria ja välillisiä esteitä.
Valvontakomitea on elokuussa 2025 arvioinut Suomen maakohtaista tilannetta Suomen antaman raportin perusteella. Komitea nosti huolenaiheina esiin vammaisten henkilöiden kykyihin ja tuottavuuteen liittyvät rakenteelliset ennakkoluulot ja kielteiset stereotypiat, jotka hankaloittavat vammaisten henkilöiden työllistymistä, vammaisten henkilöiden matalan osallistumisasteen avoimille työmarkkinoille sekä heidän työllisyyttään vahvistavien toimien puutteen. Komitea suosittelee, että Suomi, tiiviissä yhteistyössä vammaisia henkilöitä edustavien järjestöjen kanssa, puuttuu vammaisten henkilöiden matalaan osallistumiseen avoimille työmarkkinoille. Suositusten mukaan keinoja tähän ovat tiedotuskampanjat, vammaisiin työntekijöihin kohdistuviin ennakkoluuloihin ja syrjintään vaikuttaminen, internetin eri työllisyysportaalien saavutettavuuden varmistaminen, julkisen ja yksityisen sektorin rekrytointi- ja henkilöstöosastoille suunnattava koulutus sekä sen varmistaminen, että työhön liittyvien riskien ehkäisyssä huomioidaan myös vammaisten henkilöiden tarpeet. Suomen tulisi suositusten mukaan aktiivisesti edistää vammaisten henkilöiden työllisyyttä, tiedottaa vammaisten henkilöiden yrittäjyyden taloudellisista tuista sekä varmistaa riittävän tuen ja kohtuullisten mukautusten tarjoaminen työpaikoilla. Lisäksi vammaisten henkilöiden työllistymisestä tulisi kerätä tietoa ja laatia tilastoja eri muuttujien mukaan eriteltynä.
Sääntelyn lähtökohtana olisi, yhdenvertaisesti kaikkien eläkkeensaajien osalta, että työansiot voivat määritellyn tason ylittäessään vähentää henkilön tarvetta turvata toimeentulonsa eläkkeen avulla. Säännöksissä määriteltäisiin täsmällisesti, milloin työansiot johtaisivat eläkkeen vähentämiseen ja milloin suojaosan yhtäjaksoisesti toistuvat ylitykset johtaisivat eläkeoikeuden muuttamiseen tai lakkaamiseen. Säännösten soveltamiseen ei liittyisi harkintaa, mikä turvaisi soveltamiskäytännön yhdenmukaisuutta. Siten eläkkeensaajan olisi mahdollista etukäteen selvittää, miten sääntely eri tilanteissa vaikuttaisi hänen työansioihinsa sekä ottaa nämä vaikutukset huomioon.
Ehdotettujen muutosten on katsottava olevan hyväksyttäviä myös YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen näkökulmasta.
12.7
Hallinto-oikeudelliseen ja valtiosääntöoikeudelliseen luottamuksensuojaan liittyviä näkökohtia
Henkilön oikeus saada eläkettä määritellään eläkepäätöksellä. Kun eläkepäätös on annettu, se saa hallintopäätökselle ominaisen oikeusvoiman. Hallintopäätöksen oikeusvoimalla viitataan siihen, että annettuun hallintopäätökseen voidaan puuttua uudella hallintopäätöksellä ainoastaan laissa määritellyin perustein. Hallintopäätöksen saama oikeusvoima turvaa siten päätöksen pysyvyyttä ja suojaa samalla päätöksen saajan luottamusta siihen, että asia on päätöksellä pysyvästi ratkaistu.
Hallinto-oikeuden yleisiin oikeusperiaatteisiin kuuluva luottamuksensuojaperiaate ilmenee lainsäädännössä hallintolain (434/2003) 6 §:stä, jonka mukaan viranomaisen toimien on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. Se, että viranomainen itse on sidottu antamaansa hallintopäätökseen, ei kuitenkaan estä tai rajoita lainsäätäjän toimivaltaa säännellä uudelleen niitä perusteita, joihin viranomaisen päätöksenteko perustuu. Vaikka eläkkeensaajaa olisi eläkepäätöksellä informoitu päätöksentekohetkellä voimassa olevan lainsäädännön sisällöstä, annettu informaatio ei voi luoda eläkkeensaajalle oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia sen suhteen, että sääntelyn sisältö ei voisi myöhemmin muuttua, koska oikeussääntöjen voimassa olevasta sisällöstä päättäminen kuuluu lainsäätäjälle. Eläkepäätöksellä annettu mahdollinen informaatio koskien voimassa olevan sääntelyn sisältöä (yhteensovittamista koskevan sääntelyn osalta esimerkiksi tieto eläkkeensaajaan soveltuvasta tulorajasta) ei näin ollen saa oikeusvoimaa eikä eläkkeensaajan luottamusta sen pysyvyyteen suojata. Hallinto-oikeudelliseen luottamuksensuojaan liittyvät näkökohdat eivät näin ollen estä muuttamasta eläkkeen ja työansioiden yhteensovittamista koskevaa lainsäädäntöä myös niiden eläkkeensaajien osalta, joiden eläke on alkanut ennen lainmuutoksen voimaantuloa.
Valtiosääntöoikeudellisella luottamuksensuojaperiaatteella puolestaan viitataan niihin rajoituksiin, joita eläkelainsäädännön muuttamiseen voi liittyä lainsäätäjään kohdistuvien eläkkeensaajan oikeutettujen ja kohtuullisten odotusten vuoksi. Vakiintuneesti on katsottu tavallisella lailla säätämisen edellyttävän, että muutokset eläkejärjestelmään eivät muodostu eläkkeensaajan ja hänen oikeutettujen ja kohtuullisten odotustensa kannalta kohtuuttomiksi. Tältä osin arviointi palautuu niihin perusteisiin, joista on tehty selkoa edellä omaisuudensuojan yhteydessä. Ottaen huomioon se, että pääsääntöisesti niin työeläkejärjestelmää kuin Kelan hoitamaa eläketurvaa on katsottu voitavan muuttaa tavallisella lailla sekä se, että tässä esityksessä ehdotetut muutokset olisivat omiaan jossain määrin lieventämään työansioiden vaikutusta eläkkeen maksamiseen, ehdotetuille muutoksille ei ole estettä myöskään valtiosääntöoikeudellisen luottamuksensuojan näkökulmasta.
12.8
Johtopäätös arvioinnista
Edellä esitetyin perustein hallitus katsoo, että esitys voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.
Koska esityksessä ehdotettu päätösten antamista koskeva menettely kuitenkin olisi luonteeltaan uudenlaista ja sen perustuslainmukaisuuden arviointiin liittyy periaatteellisia kysymyksiä, hallitus pitää suotavana, että perustuslakivaliokunta antaisi asiasta lausunnon.