(1) Esityksessä on kyse Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettujen kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta tehdyn pöytäkirja eli Pariisin pöytäkirjan täydentämistä koskevan sopimuksen (Supplementary Agreement) kansallisesta hyväksymisestä ja voimaansaattamisesta. Esitys sisältää sopimuksen voimaansaattamislain lisäksi sopimuksesta johtuvat ehdotukset eräiden lakien muuttamiseksi.
(2) Suomi on osana Natoon liittymisen prosessia liittynyt Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä niiden joukkojen asemasta tehtyyn sopimukseen (Nato SOFA) ja Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettujen kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta tehtyyn pöytäkirjaan (Pariisin pöytäkirja). Eduskunta hyväksyi Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan 19.3.2024 ulkoasiainvaliokunnan mietinnön pohjalta (UaVM 2/2024 vp).
(3) Pariisin pöytäkirjassa määrätään muun muassa Naton strategisten johtoesikuntien oikeushenkilöllisyydestä sekä Naton kansainvälisten sotilasesikuntien ja niiden henkilöstön erioikeuksista ja vapauksista ulottamalla Nato SOFAn määräyksiä sotilasesikuntiin ja niiden henkilöstöön. Sekä Nato SOFA että Pariisin pöytäkirja ovat kiinteä osa Naton sopimusjärjestelmää, jonka tarkoituksena on luoda tosiasialliset edellytykset Naton piirissä tapahtuvalle sotilaalliselle yhteistyölle. Ulkoasiainvaliokunta on käsitellyt kattavasti Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan määräyksiä ratifioidessaan sopimukset (UaVM 2/2024 vp).
(4) Täydentävä sopimus luo oikeudelliset edellytykset Suomen täysimääräiselle osallistumiselle Naton komentorakenteisiin tukemalla Suomen kykyä toimia vastaanottajavaltiona liittokunnan esikunnille. Täydentävä sopimus soveltuu yleisesti kaikkiin niihin Suomessa nyt ja tulevaisuudessa toimiviin Naton sotilasesikuntiin ja muihin sotilasorganisaatioihin, joihin sovelletaan Pariisin pöytäkirjaa. Saadun selvityksen mukaan nykyisellään Suomessa jo olevista tai Suomeen tulevista Naton esikuntien muodoista täydennettyä sopimusta sovellettaisiin tämän hetken tietojen perusteella Mikkelissä sijaitsevaan Naton maavoimien johtoportaaseen (Multi Corps Land Component Command, MCLCC) sekä Riihimäelle perustettavaan johtamisjärjestelmäyksikköön (Nato Deployable CIS module, DCM), jotka ovat osa Naton komentorakennetta.
(5) Täydentävä sopimus tarkentaa ja laajentaa Nato SOFA:aan ja Pariisin pöytäkirjaan sisältyviä määräyksiä. Sopimus tarkentaa liittokunnan esikuntien erioikeuksia ja vapauksia sekä niiden ja Suomen välisiä suhteita. Sopimus sisältää lisäksi määräyksiä, jotka koskevat liittokunnan esikuntien henkilöstön, sopimustoimittajien ja niiden huollettavien asemaa Suomessa. Täydentävä sopimus sisältää myös määräyksiä, joita ei ole Pariisin pöytäkirjassa. Näitä ovat esimerkiksi tilojen ja kiinteistöjen käyttöä, korkea-arvoisen henkilöstön vapauksia ja erioikeuksia, sopimustoimittajia, koulutusta, lupia ja televiestintää koskevat määräykset. Valiokunnalla ei ole huomautettavaa hallituksen esityksen näitä koskeviin kirjauksiin.
(6) Sopimuksella on merkittävä rooli käytännön yhteistoiminnan oikeudellisena edellytyksenä. Sillä ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, vaan kyse on jo Pohjois-Atlantin sopimukseen, Nato SOFAan ja Pariisin pöytäkirjaan liittymisen yhteydessä muodostuneen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisen linjan noudattamisesta ja toimeenpanosta. Täydentävällä sopimuksella itsessään ei perusteta Naton sotilasesikuntia tai -organisaatioita.
(7) Esityksen hallinnollisten ja taloudellisten vaikutusten osalta valiokunta viittaa puolustusvaliokunnan lausuntoon, jossa todetaan sopimuksen toimeenpanon edellyttävän viranomaisyhteistyötä muun muassa Puolustusvoimien, poliisin, Rajavartiolaitoksen, tulliviranomaisten ja muiden viranomaisten välillä. Tämä tarkoittaa uusia tehtäviä esimerkiksi turvallisuusjärjestelyissä, lupamenettelyissä, tietojärjestelmien ylläpidossa sekä käytännön hallinnollisessa koordinoinnissa (PuVL 9/2026 vp). Hallituksen esityksessä arvioidaan, että tästä aiheutuisi yksittäisiä lisäresurssitarpeita Puolustusvoimille.
(8) Ulkoasiainvaliokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena ja kannatettavana alla mainituin huomioin.
Käsittelyjärjestys
(9) Hallituksen esitykseen sisältyy laaja jakso eduskunnan suostumuksen tarpeellisuudesta ja käsittelyjärjestyksestä. Esityksessä todetaan, että koska täydentävällä sopimuksella täydennetään Pariisin pöytäkirjaa, joka puolestaan saa suuren osan sisällöstään Nato SOFAsta, tulee sopimuksen määräyksiä arvioida etenkin suhteessa Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan hyväksymistä koskevaan perustuslakivaliokunnan lausuntoon (PeVL 2/2024 vp) ja niiden hyväksymistä koskevan hallituksen esityksen säätämisjärjestysperusteluihin (HE 90/2023 vp).
(10) Esityksessä ehdotetaan, että täydentävä sopimus tulisi eduskunnassa hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
(11) Perustuslakivaliokunnan lausunnossa on käsitelty perusteellisesti edellä mainittuja kysymyksiä (PeVL 39/2026 vp). Perustuslakivaliokunnan mielestä kokonaisuutena arvioiden sopimuksen 26 artiklan 1 kohta ei merkittävästi poikkea ainakaan laajentavaan suuntaan Nato SOFA:n ja Pariisin pöytäkirjan määräyksistä, jotka koskivat perustuslakia perustuslain 94 §:n 2 momentissa ja 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla (PeVL 2/2024 vp). Täydentävän sopimuksen 26 artiklan 1 kohta ei perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan tarkoita muuta kuin kokonaisuuden kannalta epäolennaista lisäystä tai muutosta ja korkeintaan tuossa yhteydessä tehdyn perustuslakipoikkeuksen vähäistä laajentamista, jolla poikkeuksena säädetyn kokonaisjärjestelyn luonnetta ei muuteta toisenlaiseksi. Olennaisilta osin kyse on sääntelyn täsmentämisestä suhteessa Nato SOFA:n ja Pariisin pöytäkirjan osana jo hyväksyttyyn.
(12) Perustuslakivaliokunnan mielestä käsiteltävänä olevan sopimuksen 26 artiklan 1 kohta ei laajenna sillä tavoin Nato SOFA:n ja Pariisin pöytäkirjan perustuslain täysivaltaisuussäännöksiin tekemää poikkeusta, että sopimus olisi tästä syystä hyväksyttävä perustuslain 94 §:n 2 momentin mukaisesti 2/3 määräenemmistöllä ja voimaansaattamislaki käsiteltävä perustuslain 95 §:n 2 momentin mukaisessa supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunnan mielestä täydentävä sopimus voidaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Toimeenpano ja seuranta
(13) Täydentävässä sopimuksessa määrätään täytäntöönpanojärjestelyiden tekemisestä. Tällaisia on tunnistettu olevan ainakin liittokunnan esikunnan sijaintipaikan isäntämaatukea koskeva Garrison Support Arrangement. Lisäksi sopimuksen tehokas täytäntöönpano voi vaatia eritasoisen ohjeistuksen laatimista sekä esikunnalle että sen henkilöstölle.
(14) Sopimuksen toimeenpanoon ja seurantaan liittyen ulkoasiainvaliokunta pitää perusteltuna, että valtioneuvosto arvioi täydentävään sopimukseen ja ylipäänsä Naton läsnäoloon Suomessa liittyviä seikkoja kokonaisvaltaisesti soveltamiskokemuksen kartuttua ja antaa asiassa eduskunnalle selvityksen soveltuvassa muodossa. Valiokunta hyväksyi samansisältöisen kannanoton myös Naton eteentyönnetyn maavoimajoukon käsittelyn yhteydessä (UTPJ 17/2026 vp - UTP 2 /2026 vp; UaVEK 7/2026 vp)