Yleistä
Hallituksen esityksen tarkoituksena on ajantasaistaa asuinhuoneiston vuokrauksesta annettua lakia (jäljempänä huoneenvuokralaki, AHVL) sekä liikehuoneiston vuokrauksesta annettua lakia. Tavoitteena on vähentää vuokrasuhteisiin liittyviä erimielisyyksiä ja tulkinnanvaraisuuksia sekä oikeudenkäyntejä. Lakien keskeisiin periaatteisiin ei kuitenkaan ehdoteta muutoksia. Huoneenvuokralakiin ehdotetaan lisättäväksi uusia säännöksiä muun muassa tupakointikiellosta, vuokrasuhteen päättymisestä vuokralaisen kuoleman vuoksi sekä vuokrasuhteen päätyttyä huoneistoon jääneestä omaisuudesta, vakuuden käytöstä ja palauttamisesta sekä vuokran tarkistamisesta ja sitä koskevasta ilmoittamismenettelystä.
Valiokunta pitää hallituksen esitystä kokonaisuutena onnistuneena. Lainsäädäntö on ollut toimivaa, eikä tarvetta suurille muutoksille ole, mutta ajantasaistamiselle on ollut tarvetta ja esityksessä on löydetty tasapainoisia ratkaisuja olemassa oleviin haasteisiin. Tärkeä käytännön muutos on mahdollisuus sopia kaiken viestinnän toteuttamisesta sähköisiä kanavia käyttäen. Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella ympäristövaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiesitysten hyväksymistä osin muutettuina seuraavin huomautuksin.
Vuokrasopimuksen kesto
Huoneenvuokralain 4 §:n 1 momentin mukaan asuinhuoneiston vuokrasopimus on määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva. Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi, jollei muuta ole sovittu. Pykälän 2 momentin mukaan määräaikainen vuokrasopimus päättyy sen voimassaoloajan umpeuduttua. Vuokramarkkinoilla on nykyisin yleisesti käytössä kahta laissa määriteltyä sopimustyyppiä yhdistelevä sopimustyyppi, jossa vuokrasopimus on tarkoitettu olemaan voimassa tietyn vähimmäisajan vuokrasuhteen alkamisesta. Toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen ensimmäistä mahdollista irtisanomisajan alkamisajankohtaa voidaan siis siirtää niin, että toistaiseksi voimassa oleva sopimus on voimassa tietyn vähimmäisajan. Sovitun ajan jälkeen irtisanomisaika alkaa kulua normaalisti irtisanomiskuukauden viimeisestä päivästä, mikäli toisin ei ole sovittu.
Hallituksen esityksen lähtökohtana on, että nykyinen sopimistapa, jossa toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen ensimmäistä mahdollista irtisanomisajan alkamisajankohtaa siirretään, on tarpeettoman monimutkainen. Sopimistapa on aiheuttanut erityisesti vuokralaisille vaikeuksia ymmärtää, milloin he voivat aikaisintaan irtautua sopimuksesta ilman seuraamuksia. Vuokrasopimuksen kestoa koskevissa ehdoissa käytetään usein epäselviä sanamuotoja, joista ei käy yksiselitteisesti ilmi, minkä tyyppisestä sopimuksesta osapuolten on tosiasiassa ollut tarkoitus sopia. Tämän vuoksi esityksessä on päädytty siihen, että laissa tunnistetaan ja sallitaan suoraan se sopimusmalli, josta tosiasiallisesti on kysymys; kyse on sopimuksesta, joka on aluksi voimassa määräajan ja sen jälkeen toistaiseksi. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa enemmistö lausunnonantajista on pitänyt muutostarvetta perusteltuna ja muutosta oikeustilaa selkeyttävänä. Valiokunta yhtyy näkemykseen siitä, että ehdotettu ratkaisu vastaa parhaiten esityksen keskeistä tavoitetta selkeyttää vuokrasopimusten kestoon liittyvää sääntelyä ja vähentää vuokrasuhteisiin liittyviä tulkintaerimielisyyksiä. Ehdotuksen mukaan 4 §:n 2 momentissa säädetään, että jos on sovittu, että vuokrasopimus on aluksi voimassa määräajan ja sen jälkeen toistaiseksi, vuokrasuhde voidaan irtisanoa päättymään aikaisintaan määräajan lopussa. Valiokunta ehdottaa pykälään teknistä muutosta siten kuin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetään.
Vakuus asuinhuoneiston vuokrasuhteessa
Huoneenvuokralain 8 §:ssä säädetään vakuuden asettamisesta vuokrasuhteessa. Voimassa olevassa laissa ei ole säännöksiä siitä, miten vakuuden palauttamisen kanssa tulisi menetellä tai mikä on palauttamisen takaraja. Käytännössä on ilmennyt epäselvyyttä sen suhteen, miten vakuuden palauttamisen tai pidättämisen kanssa tulisi menetellä tai missä ajassa vakuutta koskeva vaatimus tulisi esittää. Huoneenvuokralain 8 §:n 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset vakuuden palauttamisesta ja sen pidättämisestä ilmoittamisesta. Säännökseen ehdotetaan lisättäväksi myös nimenomainen maininta siitä, että vakuutta voidaan käyttää kaikkien vuokrasopimuksesta johtuvien velvoitteiden täyttämiseksi, jollei toisin sovita. Ehdotuksen mukaan vakuus tulee pääsääntöisesti palauttaa tai ilmoitus sen pidättämisestä antaa viipymättä ja viimeistään 14 päivän määräajassa vuokrasopimuksen päättymisestä tai siitä, kun asunnon hallinta on palautettu vuokranantajalle.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty eriäviä näkemyksiä siitä, millä tavoin vakuudesta tulisi laissa säätää. Valiokunta toteaa, että huoneenvuokralakien ajantasaistamista valmistelleen työryhmän mietinnössä esitettiin 30 päivän määräaikaa, jonka jälkeen olisi maksettava viivästyksestä vakiokorvaus. Jatkovalmistelussa esitystä kuitenkin tarkistettiin siten, että vakiokorvaussäännös poistettiin, minkä vuoksi määräajaksi valittiin 14 päivää. Vakiokorvaussäännöstä ei pidetty tarkoituksenmukaisena, koska sen arvioitiin voivan kannustaa perusteettomien vaatimusten esittämiseen sekä lisätä uusia riitoja etenkin taloudelliselta merkitykseltään vähäisissä asioissa. Valiokunta yhtyy tähän näkemykseen ja pitää ratkaisua tasapainoisena kompromissina. Valiokunta pitää tärkeänä, että esityksessä on lisäksi otettu huomioon tilanteet, joissa vakuuden palauttamiselle, vapauttamiselle tai ilmoituksen antamiselle on perustellusta syystä johtuva este. Tällöin toimenpide on tehtävä viipymättä ja viimeistään 14 päivän määräajassa esteen poistumisesta. Säännös jättää siten tilaa myös sellaisille käytännön tilanteille, joissa vahingon laatu, laajuus tai määrä edellyttää tarkempaa selvittämistä. Esityksen perusteluissa kuvataan suppeasti sitä, mikä voidaan katsoa perustelluksi syyksi ylittää 14 päivän määräaika. Esimerkkinä mainitaan tilinumeron tai yhteystietojen puuttuminen. Puuttuvat tili- ja yhteystiedot ovat yleinen syy vakuuden palauttamisen viivästymiseen kotimaahansa palanneilla kansainvälisillä vaihto-opiskelijoilla, eikä vakuutta aina edes pystytä palauttamaan yrityksistä huolimatta.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että vakuutta koskeva sääntelyehdotus saattaa lisätä suurten vuokranantajayritysten resursointitarvetta kausiluonteisesti, koska vakuus on palautettava tai siihen on reagoitava 14 päivän määräajassa. Jos saman vuokranantajan useat vuokralaiset päättävät vuokrasopimuksen samanaikaisesti ja muuttavat pois samaan aikaan, voi syntyä tarve palkata lisäresursseja varmistamaan, että vakuus voidaan palauttaa vaaditussa ajassa. Valiokunta pitää 14 päivän määräaikaa tästä huolimatta tarpeellisena vuokralaisen kannalta, jota yleensä heikompana osapuolena on asianmukaista lainsäädännöllä suojata.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että 8 §:n perusteluja olisi tarpeen täsmentää 14 päivän määräajan alkamisajankohdan osalta. Valiokunta selventää, että määräajan laskemiseen sovelletaan AHVL 12 §:n 2 momenttia, jonka mukaan laskettaessa päivinä ilmaistua sellaista määräaikaa, jonka kuluessa toimenpide on suoritettava, ei oteta lukuun sitä päivää, josta eteenpäin toimenpiteen suorittamiselle laissa asetettu määräaika alkaa kulua. Näin ollen vuokrasopimuksen päättymispäivää tai hallinnan luovutuspäivää ei lueta 14 päivän määräaikaan, vaan määräajan ensimmäinen päivä on sitä seuraava päivä. Jos esimerkiksi vuokrasopimus päättyy ja huoneiston hallinta luovutetaan 31 päivänä maaliskuuta, määräajan ensimmäinen päivä on 1 päivänä huhtikuuta ja viimeinen päivä 14 päivänä huhtikuuta.
Esityksen mukaan vakuuden pidättämisen perusteet ja määrä on yksilöitävä riittävän täsmällisesti, mikä edellyttää vuokranantajalta asianmukaista selvitystä ja näyttöä saatavan määrästä ja perusteesta. Käytännössä vuokranantaja pidättää osan vakuudesta erityisesti puutteellisesta loppusiivouksesta aiheutuviin siivouskuluihin vedoten. Valiokunta korostaa, että vuokranantajan on tällaisessa tilanteessa selostettava olosuhteet huomioon ottaen riittävän yksityiskohtaisesti, mitä puutteita huoneiston puhtaudessa ja siisteydessä on havaittu. Jos loppusiivousta ei ole lainkaan tehty, kovin yksityiskohtaista selvitystä ei edellytetä. Perusteen yksilöimisen yksityiskohtaisuuden merkitys korostuu erityisesti tilanteessa, jossa loppusiivous on vuokranantajan arvion mukaan suoritettu puutteellisesti, mutta vuokralainen on voinut olettaa siivouksen olleen riittävä. Sama koskee myös tilannetta, jossa vakuus tai osa siitä pidätetään huoneiston poikkeuksellisen kulumisen perusteella. Vuokranantajan on tällöin esitettävä vuokralaiselle olosuhteet huomioon ottaen riittävän yksityiskohtainen selvitys siitä, miksi kyse on poikkeuksellisesta kulumisesta eikä tavanomaisesta kulumisesta. Vuokranantajan on siten viime kädessä riitatilanteessa kyettävä näyttämään edellä kuvatut puutteet toteen. Vakuuden asettajalla on siis mahdollisuus riitauttaa saatavan peruste ja määrä, ja vuokralainen voi myös vaatia ylimitoitettujen kulujen sovittelua. Valiokunta katsoo, että yksityiskohtaisempi säätäminen tästä laissa ei ole tarpeen.
Tupakointikielto-olettama
Huoneenvuokralaissa ei ole erillisiä säännöksiä tupakoinnista, mutta vuokra-asunnoissa tupakointiin yleensä puututaan sisällyttämällä vuokrasopimukseen tupakoinnin kieltävä ehto. Lisäksi vuokrasuhteen aikana vuokrasopimusta voidaan muuttaa siten, että tupakointikielto sisällytetään sopimukseen. Vuokranantaja ei kuitenkaan voi nykytilanteessa tehdä tällaista muutosta yksipuolisesti, vaan muutos edellyttää vuokralaisen hyväksyntää. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että tupakointi on jatkossa sallittua vain vuokranantajan luvalla, edellyttäen että vuokranantaja voi luvan antaa muun lain, viranomaisen antaman määräyksen tai yhtiöjärjestyksen määräyksen sitä estämättä. Nykytilanteessa tupakointi on pitänyt kieltää erikseen, mutta jatkossa se on siis sallittava erikseen.
Valiokunta pitää ehdotettua sääntelyä perusteltuna ja kannatettavana. Sääntely on oikeansuuntaista ottaen huomioon tupakkalain tavoite siitä, että väestöstä enintään viisi prosenttia käyttää tupakka- tai nikotiinituotteita vuonna 2030. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mallinnustutkimuksen mukaan nykyisillä toimilla ei tätä tavoitetta saavuteta, joten on tärkeää, että osaltaan myös huoneenvuokralaissa tupakointi säädetään lähtökohtaisesti kielletyksi ja tämä koskee myös vanhoja vuokrasopimuksia. Pääasiallinen sääntely tupakointikiellosta asuinyhteisöissä sisältyy kuitenkin tupakkalakiin. Hallituksen esitys tupakkalain muuttamisesta on lausuntokierroksella, ja uusi laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027. Valiokunta korostaa, että tässä hallituksen esityksessä ehdotettu sääntely muodostaa siten vain pienen osan toimista tupakoinnista aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. Valiokunta pitää välttämättömänä, että tupakoinnista naapureille aiheutuvaan haittaan puututaan nykyistä tehokkaammin. Tupakointikieltojen on perinteisesti arvioitu merkitsevän puuttumista yksityiselämän suojaan, mutta vastaavalla tavalla ajan myötä muuttuvat käsitykset siitä, millaista tupakansavusta aiheutuvaa haittaa voidaan pitää kohtuuttomana, ja niihin vaikuttaa esimerkiksi jatkuvasti lisääntyvä tutkimustieto siitä, miten haitallista altistuminen tupakansavulle ja ympäristöön kertyville savun partikkeleille on. Nykyisin pidettäneenkin varsin yleisesti kohtuuttomana, että kukaan altistuu naapurista tulevalle tupakansavulle muutoin kuin enintään hyvin satunnaisesti.
Asunto-osakeyhtiölain muuttaminen on samanaikaisesti ollut valmistelussa, ja valiokunta on antanut siitä mietintönsä (YmVM 7/2026 vp). Sen osalta tupakointikiellon määrääminen taloyhtiössä edellyttää edelleen yksimielisyyttä ja siten osakkeenomistajan suostumusta. Ehdotetut hallintaanottoperusteiden täydennykset mahdollistavat puuttumisen siihen, että hallintaanottoperustetta sovellettaessa voidaan ottaa huomioon myös terveyden säilyttämiseksi säädetyn tai määrätyn kiellon noudattamatta jättäminen. Käytännössä tällä voi olla vaikutusta siihen, että kunnan määräämän tupakointikiellon rikkomiseen voidaan puuttua aiempaa tehokkaammin. Tämä hyödyttää erityisesti sellaisia osakkaita ja asukkaita, jotka eivät tupakoi, mutta altistuvat tupakansavulle.
Sovittelusäännösten yhdenmukaistaminen
Huoneenvuokralakiin sisältyy lukuisa määrä sovittelusäännöksiä, jotka ovat osin teknisluonteisia ja erillisiä yleisistä sovittelusäännöksistä. Hallituksen esityksessä näitä on pyritty selventämään. Valiokunta nostaa esiin sen hallituksen esityksen perusteluissakin todetun seikan, että vaikka vuokran määrää ja määräytymistä koskevien ehtojen sovittelua koskevat pykälät viittaavat tuomioistuimeen, voidaan pykäliä soveltaa myös vaihtoehtoisissa riidanratkaisuelimissä, kuten kuluttajariitalautakunnassa. Vuodesta 2015 lähtien kuluttajariitalautakuntaan on viety vain 20 tapausta, jotka ovat liittyneet mainittujen pykälien soveltamiseen. Juttumäärän vähyys kuluttajariitalautakunnassa saattaa toisaalta osittain selittyä sillä, että säännösten sanamuodot viittaavat tuomioistuimeen.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että huoneenvuokralain sovittelusäännöksiä tulisi yhdenmukaistaa muun kuluttajansuojasääntelyn kanssa ehdotettua laajemmin ja että vuokrasopimuksen ehdon kohtuullisuutta arvioitaisiin yksinomaan kuluttajansuojalain 4 luvun tai oikeustoimilain säännösten nojalla. Erilliset säännökset johtavat tarpeettomaan monimutkaisuuteen, ja on myös tarpeen arvioida, tarvitaanko erillisiä sovittelusäännöksiä, kun olemassa olevien yleisten sovittelusäännösten voidaan arvioida tarjoavan jo riittävän oikeussuojan. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että sääntely poikkeaa muusta kulutushyödykkeitä koskevasta sääntelystä kuluttajien vahingoksi. Sovittelua koskevan sääntelyn yksinkertaistamista ja yhdenmukaistamista muun kuluttajansuojasääntelyn kanssa voidaan pitää aiheellisena. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, että tätä ei kuitenkaan ole pidetty tarkoituksenmukaisena toteuttaa tässä vaiheessa, vaan asiaa tulisi arvioida myöhemmin uudelleen. Valiokunta yhtyy näkemykseen tarpeesta yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa sovittelua koskevaa sääntelyä muun kuluttajalainsäädännön kanssa ja kiirehtii tätä koskevaa lainvalmistelua.
Vuokralaisen kuoltua huoneistoon jäänyt omaisuus
Huoneenvuokralain 46 a §:ssä ehdotetaan säädettäväksi vuokralaisen kuoltua huoneistoon jääneestä omaisuudesta ja vuokranantajan oikeudesta siirtää tällainen omaisuus toisaalle sen jälkeen, kun vuokrasuhde on päättynyt. Tarkoituksena on kuitenkin edelleen, että vuokranantaja ja kuolinpesä sopivat mahdollisimman pian vuokralaisen kuoleman jälkeen jäämistöomaisuuden käsittelystä ja sen toimittamisesta kuolinpesän hallintaan. Kuolinpesän ohella sääntely koskee sitä, joka perintökaaren säännösten nojalla on oikeutettu ottamaan pesän omaisuuden haltuunsa tai jonka vastuulla pesän omaisuuden hoitaminen on.
Vuokranantaja voi uuden säännöksen mukaan siirtää kuolleen vuokralaisen omaisuuden toisaalle, eli pois huoneistosta tai siihen liittyvistä yksityisistä sisä- tai ulkotiloista johonkin muuhun sopivaan ja asianmukaiseen tilaan, kuten erilliseen varasto- tai säilytystilaan. Vuokranantajan säilytys- ja huolenpitovelvollisuus ei koske jätteeksi katsottavia esineitä, jotka on oikeus hävittää heti, kuten elintarvike- ja ruokajätteet, roskapussit, tyhjät pahvilaatikot, kertakäyttöastiat, muovipussit ja paperijätteet.
Ehdotuksen mukaan vuokranantajalla on velvollisuus huolehtia kuolleen vuokralaisen huoneistoon tai siihen liittyviin sisä- tai ulkotiloihin jääneestä jäämistöomaisuudesta siihen saakka, kunnes se, joka perintökaaren säännösten nojalla on oikeutettu ottamaan pesän omaisuuden haltuunsa tai jonka vastuulla pesän omaisuuden hoitaminen on, ottaa omaisuuden vastaan. Perintökaaren 18 luvun 3 §:n 1 momentin perusteella sen osakkaan, joka asui perittävän kanssa tai joka muutoin voi pitää huolta omaisuudesta, on otettava pesän omaisuus hoitoonsa, jos kuolinpesän yhteishallintoa ei joutuisasti saada aikaan.
Asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että huolehtimisvelvollisuudelle tulisi säätää määräaika tai että vuokranantajalle annettaisiin oikeus myydä tai hävittää kuolinpesään kuuluvaa kuolleen vuokralaisen jäämistöomaisuutta. Valiokunta toteaa, että ehdotusta ei pidetä mahdollisena, sillä jäämistöomaisuuden osalta kyse on omaisuuslajista, jonka suoja on erittäin vahva ja johon perilliset voivat kohdistaa vaatimuksia pitkänkin ajan kuluttua. Määräaika voisi monissa tilanteissa johtaa kuolinpesän osakkaiden oikeussuojan loukkauksiin. Valiokunta korostaa, että vuokranantajan käytössä on kuitenkin voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuvat oikeussuojakeinot, kuten mahdollisuus hakea perintökaaren 18 luvun 4 §:ssä tarkoitettua toimitsijaa tai perintökaaren 19 luvun mukaista pesänselvittäjämääräystä. Myös uusi 46 b § sisältää erityissäännöksen niiden tilanteiden varalta, joissa kuolleen vuokralaisen kuolinpesään ei hakemuksesta huolimatta saada määrättyä perintökaaren 18 luvun 4 §:ssä tarkoitettua toimitsijaa. Vuokranantaja voi myös harkita, hakeeko hän häätöä huoneistoon tai siihen liittyviin tiloihin jääneelle omaisuudelle ennen kuin ryhtyy siirtämään omaisuutta muualle. Lisäksi vuokranantajan asemaa suojellaan korvaussäännöksillä.
Vuokranantajan irtisanomisaika
Huoneenvuokralain 52 §:ssä säädettyä vuokranantajan irtisanomisaikaa ehdotetaan muutettavaksi. Vuokranantajan pidempi irtisanomisaika lyhenee kuudesta kuukaudesta neljään kuukauteen, ja sitä sovelletaan, jos huoneiston vuokrasuhde on välittömästi ennen irtisanomista kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta. Muussa tapauksessa irtisanomisaika on kolme kuukautta. Muutos koskee ainoastaan lain voimaantulon jälkeen tehtyjä vuokrasopimuksia. Valiokunta pitää kaksiportaista mallia, jossa irtisanomisaika pitenee vuokrasuhteen keston mukaan, lähtökohtaisesti perusteltuna sopimussuhteen luonteen ja vuokralaisen asumisen vakiintumisen mukaisesti ja tarpeellisena turvaamaan tasapainon vuokralaisen ja vuokranantajan välillä.
Hallituksen esityksen lähtökohta on, että vuokranantajan pidemmän irtisanomisajan lyhentäminen kuudesta kuukaudesta neljään kuukauteen, ja sen soveltamisajankohdan siirtäminen yhdestä vuodesta kahteen vuoteen ottavat huomioon vuokrasuhteen molempien osapuolten intressit tasapainoisemmin kuin nykyinen sääntelyratkaisu. Muutos perustuu kokonaisarvioon, jossa otetaan aiempaa paremmin huomioon myös vuokranantajan edut sekä se, että muutos voi parantaa vuokra-asuntomarkkinoiden toimivuutta, joustavuutta ja asuntojen tarjontaa. Valiokunta pitää ehdotettua muutosta kannatettavana.
Vuokranantajan pidemmän, kuuden kuukauden irtisanomisajan lyhentäminen neljään kuukauteen ja sen soveltamisajankohdan siirtäminen kahden vuoden kohdalle merkitsevät, että vuokralaisen asumisturva on ensimmäisen vuoden asumisen jälkeen heikompi kuin nykyään, ja myös pitkäaikaisempien vuokrasuhteiden vuokralaisten asumisturva heikkenee. Tämä voi lisätä epävarmuutta erityisesti niillä, joille uuden asunnon löytäminen on vaikeaa, esimerkiksi niillä, jotka ovat sidoksissa tiettyyn asuinalueeseen työn, opiskelun tai perhesyiden, kuten lasten koulupaikan, vuoksi. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat myös ikääntyneet sekä vammaiset henkilöt, joille esteettömyys tai tiettyjen tukipalveluiden läheisyys on usein välttämätöntä. Vaikutukset myös vaihtelevat kulloisenkin markkinatilanteen mukaan. Valiokunta korostaa, että vuokralainen voi kuitenkin AHVL 69 §:n nojalla vaatia, että tuomioistuin siirtää muuttopäivää enintään vuodella, jos hänellä on huomattavia vaikeuksia löytää toinen asunto muuttopäivään mennessä.
Valiokunta toteaa, että kokonaisuutena arvioituna ehdotetun muutoksen välittömien vaikutusten voidaan kuitenkin arvioida jäävän määrällisesti verraten rajallisiksi. Tämä johtuu siitä, että muutos kohdistuu vain niihin tilanteisiin, joissa toistaiseksi voimassa oleva vuokrasuhde päätetään vuokranantajan aloitteesta. Tällaiset tilanteet muodostavat vain pienen osan kaikista vuokrasuhteiden päättymisistä. Valtaosan toistaiseksi voimassa olevista vuokrasopimuksista voidaan olettaa päättyvän vuokralaisen tekemään irtisanomiseen. Siten ehdotetun muutoksen suorat vaikutukset eivät todennäköisesti kohdistu erityisen laajaan vuokralaisten joukkoon, vaikka ne voivatkin joissakin yksittäisissä tilanteissa olla merkittäviä. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että tietoisuutta muuttopäivän siirtomahdollisuudesta kuvatussa tilanteessa lisätään ja pyritään tavoittamaan erityisesti ne haavoittuvassa asemassa olevat, joihin irtisanomisajan lyhentäminen saattaa vaikuttaa.
Vuokralaisen irtisanomisaika
Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 52 §:n 3 momentin mukaan vuokralaisen irtisanoessa vuokrasopimuksen irtisanomisaika on yksi kuukausi. Tähän ei ehdoteta muutosta.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty vuokralaisen irtisanomisajan pidentämistä esimerkiksi kahteen kuukauteen. Valiokunta katsoo, että ehdotukselle ei ole esitetty riittäviä perusteita. Vuokralaisen yhden kuukauden irtisanomisaikaa voidaan pitää keskeisenä osana nykyistä kokonaisratkaisua, joka tukee työvoiman liikkuvuutta, asumisen joustavuutta ja elämänmuutoksiin sopeutumista. Se mahdollistaa useimmissa tapauksissa muuton ilman päällekkäisiä vuokramenoja ja siten pienentää riskiä siitä, että vuokralainen joutuu vastaamaan kahden asunnon kustannuksista. Koska vuokralaisella on mahdollisuus päättää vuokrasuhde nopeasti kuukauden irtisanomisajalla, vuokralaisen purkamisperusteilla ei ole samanlaista merkitystä kuin niillä olisi kahden kuukauden irtisanomisajan ollessa voimassa. Jos vuokralaisen irtisanomisaikaa pidennettäisiin kahteen kuukauteen, tulisi tasapainon ja kohtuullisuuden säilyttämiseksi myös vuokralaisen purkamisperusteet arvioida kokonaisuutena uudelleen.
Sopimusvapauden laajentamisen vuokrasuhteissa irtisanomisaikojen osalta katsotaan olennaisesti heikentävän vuokralaisten asemaa ja lisäävän vuokrasuhteen osapuolten epätasapainoa. Irtisanomisajat eivät asuinhuoneiston vuokrasuhteessa ole vain tavanomaisia sopimusehtoja vaan osa vuokralaisen hallinnansuojaa ja asumisturvaa. Jos sopimusvapaus ulotettaisiin myös irtisanomisaikoihin, vuokralaiset joutuisivat käytännössä hyväksymään epäedullisemmat irtisanomisajat ilman todellista vaihtoehtoa, sillä monissa vuokrasuhteissa neuvotteluvoima on painottunut vuokranantajan eduksi. Tällöin kyse ei olisi aidosta sopimusvapaudesta vaan tilanteesta, jossa vuokralaisen tosiasiallinen mahdollisuus neuvotella ehdoista olisi usein rajallinen.
Vuokranantajan oikeus purkaa vuokrasopimus
Huoneenvuokralain 61 §:n 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 7 kohta, jonka nojalla vuokranantajalla on oikeus purkaa vuokrasopimus lainkohdassa jo mainittujen purkamisperusteiden lisäksi myös muun erittäin painavan syyn vuoksi. Muu erittäin painava syy kattaa esimerkiksi tilanteet, joissa on samanaikaisesti kyse useammasta purkamisperusteesta. Muu erittäin painava syy voisi olla myös yksittäisen purkamisperusteen toistuva tai jatkuva rikkominen niin, että teko tai laiminlyönti ei yksittäin arvioituna oikeuttaisi vuokranantajaa purkamaan sopimusta.
Uusi purkamisperuste voi tulla sovellettavaksi myös esimerkiksi tilanteessa, jossa vuokralainen viettää häiritsevää elämää huoneiston, asuinrakennuksen tai kiinteistön välittömässä läheisyydessä. Häiritsevän elämän viettämistä koskeva purkamisperuste suojaa ennen kaikkea vuokralaisen naapureiden kotirauhaa. Häiritsevän elämän viettäminen voi kuitenkin eräissä tilanteissa häiritä naapureiden kotirauhaa silloinkin, kun vuokralainen ei vietä häiritsevää elämää huoneistossa tai vuokralaisen käytössä olevissa kiinteistön tai rakennuksen yhteisissä tiloissa. Sama koskee esimerkiksi myös terveyden ja järjestyksen säilyttämiseksi annettujen säännösten rikkomista. Säännöksen tarkoittama erittäin painava syy voisi siten olla käsillä esimerkiksi silloin, kun vuokralainen syyllistyy vakavaan väkivaltarikokseen huoneiston, asuinrakennuksen tai kiinteistön välittömässä läheisyydessä ja teko on objektiivisesti arvioiden omiaan merkittävästi heikentämään vuokralaisen naapureiden kotirauhaa ja turvallisuuden tunnetta. Arviointi perustuu aina kokonaisarvioon, jossa otetaan huomioon teon tai menettelyn vakavuus, sen yhteys asumiseen sekä huoneiston ja kiinteistön käyttöön, samoin kuin vaikutukset naapureiden turvallisuuden tunteeseen ja kotirauhaan.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että säännöskohtaisissa perusteluissa täsmennettäisiin vakavaa väkivaltarikosta koskevaa esimerkkiä ja tehtäisiin tarvittaessa viittauksia rikoslakiin. Valiokunta ei pidä tarkoituksenmukaisena että uuden purkamisperusteen soveltamisalaa selostettaisiin lukuisten kattavien esimerkkien kautta. Tarkoituksena ei ole myöskään luoda rikoslain mukaisiin tunnusmerkistöihin sidottua erillistä luetteloa tilanteista vaan säilyttää tuomioistuimella tapauskohtaiseen kokonaisarviointiin perustuva harkintavalta. Hallituksen esityksessä vakavaa väkivaltatekoa koskeva esimerkki on tarkoitettu havainnollistamaan sitä, että vuokralaisen menettely voi poikkeuksellisesti olla niin vakavaa, että se objektiivisesti arvioiden merkittävästi heikentää naapureiden kotirauhaa ja turvallisuuden tunnetta. Esimerkin tehtävänä on siis havainnollistaa purkamisperusteen soveltamisalaa, ei rajata sitä tyhjentävästi tiettyihin rikosnimikkeisiin. Täsmällisten rikosnimikeluetteloiden tai rikoslakiviittausten lisääminen voisi päinvastoin johtaa perusteettoman kaavamaiseen tulkintaan tilanteessa, jossa arvioinnin tulee perustua kokonaisarviointiin.
Muuttopäivä vuokrasopimuksen päätyttyä
Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 68 §:n mukaan olettamasäännöksen mukainen muuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymispäivä. Voimassa olevan säännöksen mukaan muuttopäivä on sen sijaan vuokrasopimuksen päättymisen jälkeinen arkipäivä ja muuttopäivänä vuokralaisen on jätettävä puolet asuinhuoneistosta vuokranantajan käytettäväksi sekä seuraavana päivänä luovutettava huoneisto kokonaan vuokranantajan hallintaan.
Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että ehdotettu muuttopäivää koskeva olettamasäännös voi joissakin tilanteissa aiheuttaa vuokralaiselle konkreettisia ongelmia, jos uuden asunnon vuokrasuhde alkaa vasta vanhan päättymistä seuraavana päivänä. Muuttopäivää koskevaa olettamasäännöstä ehdotetaan hallituksen esityksessä muutettavaksi, koska voimassa oleva sääntely ei enää vastaa vuokramarkkinoilla vallitsevaa yleistä käytäntöä. Samalla on nimenomaisesti huomioitu, että osapuolet voivat edelleen sopia muuttopäivästä toisin, esimerkiksi niin, että muuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymistä seuraava arkipäivä.
Valiokunta toteaa, että hallituksen esitykseen sisältyvä ehdotus perustuu käsitykseen siitä, että käytännössä valtaosassa vuokrasopimuksista sovitaan muuttopäiväksi vuokrasopimuksen päättymispäivä. Myös valiokunnan asiantuntijakuulemisessa muuttopäivää koskevaan olettamasäännökseen on suhtauduttu pääosin myönteisesti, ja ehdotusta on pidetty tarpeellisena ja oikeustilaa selkeyttävänä. Valiokunta pitää muutosta tarkoituksenmukaisena. Nykyinen sääntely aiheuttaa turhia epäselvyyksiä ja riitoja erityisesti silloin, kun vuokralainen ei perehdy huolellisesti vuokrasopimuksen ehtoihin, vaan perustaa käsityksensä yksinomaan AHVL 68 §:n tahdonvaltaiseen sääntelyyn. Koska muuttopäivästä sovitaan nykyään käytännössä useimmissa tapauksissa toisin kuin mitä olettamasäännöksessä säädetään, on perusteltua, että myös niissä tilanteissa, joissa asiasta ei ole erikseen sovittu, sovelletaan vuokramarkkinoilla vakiintunutta käytäntöä. Myös vuokrasopimusta koskevat käytännön ohjeet keskittyvät siihen, että asunto luovutetaan kerralla tyhjänä ja siivottuna, eivätkä tunnista tilannetta, jossa puolet huoneistosta luovutetaan ensin vuokranantajan käytettäväksi ja toisena päivänä luovutetaan koko huoneisto.
Huoneistoon jäänyt omaisuus
Huoneenvuokralaissa ei ole erillissäännöksiä siitä, miten huoneistoon jääneen vuokralaisen tai muun asukkaan omaisuuden suhteen on meneteltävä. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 68 a §, jonka nojalla omistusoikeus huoneistoon ja siihen liittyviin tiloihin jääneeseen vuokralaisen tai muun huoneistossa asuneen henkilön omaisuuteen voi tietyissä tilanteissa siirtyä vuokranantajalle. Säännöksiä sovelletaan tilanteissa, joissa vuokrasuhde on päättynyt eikä huoneistoa enää käytetä. Ehdotus koskee siten vain tilanteita, joissa vuokralainen tai muu asukas on hylännyt huoneiston tai muutoin vapaaehtoisesti poistunut sieltä. Tilanteisiin, joissa olosuhteiden perusteella voidaan päätellä, että huoneistossa yhä asutaan tai sitä käytetään, ei ehdoteta muutoksia, vaan niissä sovelletaan viime kädessä edelleen voimassa olevia yleissäännöksiä häätömenettelystä.
Ehdotetun 68 a §:n 2 momentin mukaan määräaika on kuukausi siitä, kun vuokranantaja on ilmoittanut vuokralaiselle omaisuudesta ja sen omistusoikeuden siirtymisestä. Jos ilmoitusta ei saada toimitettua vuokralaiselle, määräaika on neljä kuukautta siitä, kun vuokralainen jätti huoneiston, tai, jos luotettavaa selvitystä tästä ajankohdasta ei ole saatavilla, siitä, kun vuokranantaja sai huoneiston haltuunsa. Omaisuus siirtyy vuokranantajalle siis vasta tietyn määräajan kuluttua, minkä lisäksi vuokranantajalle asetetaan velvollisuus huolehtia omaisuudesta. Ehdotus koskee kaikenlaista omaisuutta, ei esimerkiksi ainoastaan vähäarvoista tai arvotonta omaisuutta. Omistusoikeus omaisuuteen ei kuitenkaan siirry, jos vuokranantaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että huoneistoa ei ole hylätty vapaaehtoisesti. Koska vuokranantajalla on velvollisuus huolehtia omaisuudesta tietyn määräajan, ehdotetaan, että vuokralaisella on velvollisuus korvata säilyttämisestä ja omaisuuden hävittämisestä vuokranantajalle aiheutuneet tarpeelliset kustannukset. Vuokranantaja saa kuitenkin heti hävittää jätteet ja muun selvästi arvottoman omaisuuden, paitsi jos kyse on valokuvista, asiakirjoista tai muista vastaavista esineistä. Valiokunta pitää muutosta kannatettavana, kun se antaa vuokranantajalle selkeän päätepisteen huolenpitovelvollisuudelle sekä mahdollistaa jätteen ja muun selvästi arvottoman omaisuuden välittömän hävittämisen. Tavoitteena on välttää ratkaisu, joka lisää tulkinnanvaraisuutta ja johtaa uusiin riitoihin omaisuuden arvosta, säilytyskustannuksista ja realisoinnin edellytyksistä.
Vuokranantajan tiedonsaantioikeuden vahvistaminen
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on nostettu esiin tarve säätää siitä, että vuokranantajilla (ja asunto-osakeyhtiöillä) olisi oikeus saada tietoja poliisin huoneistokäynneistä. Asukkaat voivat ilmoittaa havaitsemistaan epäkohdista häiriön aiheuttajalle tai isännöitsijälle. Yksittäinen asukas ei kuitenkaan aina uskalla ilmoittaa asiasta suoraan häiriön aiheuttajalle, joten ilmoituksen voikin tehdä esimerkiksi isännöitsijälle. Lisäksi asukkaat voivat tehdä rikoksena pitämistään teoista ilmoituksen poliisille ja hätätilanteessa soittaa yleiseen hätänumeroon. Olennaista on joka tapauksessa se, että siitä, mitä asuinyhteisössä tapahtuu, on paras tieto ensin asuinyhteisöllä, jonka tietoihin poliisikin tukeutuu, kun se alkaa hoitaa tehtäväänsä tai selvittää epäiltyä rikosta. Poliisi ei ole luovuttanut tietoja vuokranantajalle (eikä asunto-osakeyhtiölle) enää eduskunnan oikeusasiamiehen asiaa koskevien päätösten jälkeenEduskunnan apulaisoikeusasiamies on kahdessa päätöksessään (ks. dnro 1151/2/03, 29.9.2005 ja dnro 1354/2/11, 13.4.2011) katsonut, että perustuslaissa taatun yksityiselämän suojan piiriin kuuluvina ja muun muassa julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan perusteella poliisin henkilön kotiin kohdistamat hälytystehtävät ja muutkin virkatoimet ovat melko laajasti salassapidettäviä. Näiden päätösten jälkeen poliisi on korjannut menettelyään ja kieltäytynyt luovuttamasta tällaisia tietoja nyt puheena olevassa käyttötarkoituksessa.
Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin asumishäiriöiden kasvu ja esitetty vuokranantajan tiedonsaantioikeuden vahvistamista esimerkiksi huoneenvuokralakiin tehtävin muutoksin siten, että vuokranantajalla olisi oikeus saada hätäkeskustietojärjestelmään kirjattuja tietoja poliisin huoneistoon kohdistuneista hälytystehtävistä. Myös lainmuutosta valmistellut huoneenvuokralakityöryhmä arvioi työryhmämietinnön liitteenä olleessa muistiossaanHuoneenvuokralakityöryhmän mietintö, Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja|2024:41. hätäkeskusjärjestelmän tietojen luovuttamista vuokranantajalle poliisin huoneistokäynneistä. Lähes kaikki lausunnonantajat kannattivat asian selvittämistä ripeällä aikataululla ja valtaosa esitti asian selvittämistä erillisessä lainsäädäntöhankkeessa. Toisaalta on selvää, että sääntelyn arvioinnissa on kyse oikeudellisesti arvioiden vaativasta erilaisten intressien yhteensovittamisesta. Erityisesti perusoikeuksista ja tietosuojavaatimuksista johtuen kynnys tietojen luovuttamiselle on korkealla. Tietojen käyttämisessä korostuvat erityiset yksityiselämän suojaan, salassapitoon ja henkilötietojen käyttötarkoitussidonnaisuuteen liittyvät vaatimukset. Asiasta on vaikea tehdä yksiselitteistä oikeudellista arviota, koska hätäkeskusjärjestelmän tietojen ja niistä saatavan näytön merkitys vaihtelee tapauskohtaisesti.
Valiokunta katsoo, että yhtäältä tiedonsaantioikeuden ja siitä saatavan näyttöarvon arviointi sekä toisaalta yksityiselämän suojasta ja tietosuojasta johtuvat vaatimukset edellyttävät asian kokonaisvaltaista arviointia ja perusteellista valmistelua, jossa asianmukaisesti huomioidaan vaikutukset ja vaihtoehtoiset sääntelykeinot. Lisäksi arvioinnissa tulee huomioida poliisin ydintehtävät ja niiden resursointi. Asiaa ei ole tarkoituksenmukaista ratkaista lisäämällä huoneenvuokralakiin yksittäistä tiedonsaantisäännöstä, vaan valmistelua tulee jatkaa sisäministeriön johdolla erillisessä hankkeessa, jossa kaikki edellä mainitut näkökulmat arvioidaan kokonaisuutena. Velvollisuus tietojen antamiseen kohdistuu poliisiin ja vastaava kysymys nousee esiin myös muussa aineellisoikeudellisessa erityislainsäädännössä, kuten asunto-osakeyhtiölaissa ja asumisoikeusasunnoista annetussa laissa. Tämän vuoksi sääntelyä on perustellumpaa arvioida kootusti sisäministeriön alaan kuuluvassa lainsäädännössä. Erilliseen lainvalmisteluun tulee ryhtyä viivytyksettä, jotta tiedonsaantioikeudesta säätämistä esimerkiksi painavan syyn irtisanomisperusteen näytön saamiseksi voidaan edistää ja turvata asumisrauha. Valiokunta viitaten asunto-osakeyhtiölain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä antamaansa mietintöön (YmVM 7/2026 vp) toteaa, että valiokunta on siinä ehdottanut eduskunnan hyväksyttäväksi vastaavaa lausumaa, jonka mukaan hallituksen tulee ryhtyä viivytyksettä lainvalmisteluun huoneistokäyntejä koskevasta tiedonsaantioikeudesta säätämiseksi, jotta painavan syyn huoneiston hallintaanottoperusteen näytön saamista voidaan edistää ja turvata näin asumisrauha ja antaa tästä selvityksen ympäristövaliokunnalle viimeistään 31.8.2027. Ympäristövaliokunta ehdottaa vastaavan lausuman hyväksymistä huoneenvuokralain osalta lainvalmisteluun ryhtymisestä. (Valiokunnan lausumaehdotus)
Voimaantulo
Valiokunta toteaa lopuksi, että asiantuntijakuulemisessa on painotettu sitä, että vuokramarkkinoiden toiminnan kannalta on selkeintä, jos toimijat saavat mahdollisimman pian tietoonsa tarkan päivämäärän, josta alkaen uutta lakia sovelletaan. Valiokunta pitää siksi tärkeänä, että ajantasaistettu sääntely saatetaan voimaan 1.10.2026.